Helmikuussa 2025 Yhdysvaltain varapresidentti J.D. Vance yllätti Münchenin turvallisuuskonferenssissa puheella, jossa hän väitti, että sananvapaus on vaarassa Euroopassa. Vance syytti Euroopan unionia ja yksittäisiä maita, kuten Saksaa ja Britanniaa, sananvapauden tukahduttamisesta.

Hyökkäys väitettyä eurooppalaista sensuuria vastaan kohdistuu erityisesti EU:n sääntelyyn, joka koskee esimerkiksi suuria verkkoalustoja, mutta myös eurooppalaisten maiden toimiin kansallisella tasolla lainvastaisen verkkosisällön leviämisen estämiseksi. Etenkin EU:n digipalvelusäädöksestä on tullut Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinnon silmätikku.

Trumpin kampanjan Eurooppaa vastaan voidaan odottaa jatkuvan. Vuoden 2025 lopussa hallinto julkaisi uuden kansallisen turvallisuuden strategian, jota tutkija Rick Landgraf on kuvannut järkytyksenä. Analyysissaan hän muun muassa toteaa, että strategia nostaa kulttuurisodat keskeiseen asemaan sekä käsittelee ideologisia ja kulttuurisia kiistoja strategisina kysymyksiä.

Landgraf nostaa esille, että amerikkalainen kulttuuri, ”hengellinen terveys” ja perinteiset perheet kehystetään strategiassa olennaisina kansallisen turvallisuuden edellytyksinä. Landgrafin mukaan kristillisen nationalismin ja varapresidentti J. D. Vancen vaikutus näkyy tässä kohdassa strategiaa erityisen selvästi.

Sananvapaus hyökkäyksen kohteena Yhdysvalloissa

Samaan aikaan kun Trumpin hallinto syyttää Eurooppaa sensuurista, se on ennennäkemättömällä tavalla käynyt sananvapauden kimppuun Yhdysvalloissa. Hallinto on uhkaillut mielenosoittajia, lakifirmoja ja medioita, pidättänyt toimittajia ja painostanut yliopistoja. Trump on myös esimerkiksi väittänyt, että häntä kritisoiva mediahuomio on ”laitonta”.

Tilannetta kuvaa, että maineikas sananvapautta puolustava Knight First Amendment Institute lanseerasi helmikuussa 2026 uuden hankkeen, jonka tarkoituksena on sananvapauden ”jälleenrakentaminen” Trumpin hallintokauden jälkeen. Tällaisia kehityskulkuja ajavat voimakkaasti yhdysvaltalaiset kristilliskonservatiiviset tahot ja heidän yhteistyökumppaninsa Euroopassa. Itse ilmiö ei ole uusi, mutta sen nopea vahvistuminen on.

Keskeisimpiin toimijoihin kuuluu erittäin suuri ja vaikutusvaltainen kristilliskonservatiivinen järjestö Alliance Defending Freedom (ADF), joka on jo vuosia toiminut  aktiivisesti Euroopassa ADF Internationalin kautta. Suomessa ADF tukee kansanedustaja Päivi Räsästä (kd.) oikeudenkäynnissä, jossa Räsästä syytetään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tutkija Dean Jacksonin mukaan varapresidentti Vancen kommentit heijastavat usein ADF:n linjaa.

Trumpin hallinnon tavoitteena eurooppalaisen laitaoikeiston tukeminen

Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden strategiassa Eurooppaa uhkaa sivilisaation tuho, ja siinä esitetään, että ”isänmaallisten” eurooppalaisten puolueiden kasvava vaikutusvalta antaa Yhdysvalloille syytä optimismiin. Strategia myös julistaa, että ”massamaahanmuuton” aikakauden tulee päättyä. Lisäksi tämän vuoden Münchenin turvallisuuskokouksessa ulkoministeri Marco Rubio puhui länsimaisen sivilisaation puolustamisesta ja kuvasi maahanmuuttoa kriisinä, joka horjuttaa yhteiskuntia länsimaissa.

Ivan Krastev ja Mark Leonard esittävät vuonna 2025 julkaistussa tutkimuksessa, että Trumpin toisella kaudella hallinto näkee eurooppalaisen laitaoikeiston osana yhteistä kansainvälistä hanketta, jonka tavoitteena on kumota nykyinen maailmanjärjestys. Krastevin ja Leonardin mukaan eurooppalainen laitaoikeisto on siirtymässä kansallisen suvereniteetin puolustajista kansainvälisen kumouksellisen liikkeen etujoukoiksi. 

Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden strategiassa Eurooppaa uhkaa sivilisaation tuho.

Professori David Kaye, entinen YK:n sananvapauden erityisraportoija, kuvasi Yhdysvaltojen tilannetta tammikuussa 2026 julkaistussa analyysissa. Kaye kirjoittaa, että presidentti Trumpin hallinnon väitteillä eurooppalaisesta sensuurista ei ole mitään perusteita, ja se pikemminkin levittää disinformaatiota sekä eurooppalaisesta lainsäädännöstä että politiikasta.

Kayen analyysin mukaan yli kymmenen vuoden ajan niin uusnatsit, laitaoikeistopuolueet kuin venäläiset toimijatkin ovat levittäneet sosiaalisissa medioissa Euroopassa kaikentyyppistä disinformaatiota sekä sisältöä, joka yllyttää vihaan ja väkivaltaan maahanmuuttajia ja muita vähemmistöjä kohtaan. Alkuvaiheessa Euroopan komissio ja jäsenvaltiot yrittivät saada suuret alustayritykset puuttumaan ongelmiin, mutta digijättien toimet olivat riittämättömiä. Jäsenmaat ja EU ovat siksi kehittäneet uutta lainsäädäntöä.

Kayen mukaan Yhdysvaltojen hallinto vastustaa verkkoalustojen sääntelyä, koska se vaikeuttaa maahanmuuttoon ja vähemmistöihin kohdistuvan vihapuheen ja disinformaation levittämistä. Hallinnon liittolaisia, sääntelyä vastustavia digijättejä, löytyy myös Piilaaksosta. Muun muassa tutkija Mariya Yurukova onkin esittänyt, että Trumpin hallinnon väitteet EU:n sensuurista perustuvat sääntelyn vastustamiseen.

EU:n sääntelytoimien tarkoituksena on avata verkkoalustojen toimintaa, mikä tekee näkyväksi laitaoikeistopuolueiden toiminnan sosiaalisessa mediassa. Kaye katsoo, että Euroopan syyttäminen sensuurista pyrkii siirtämään huomion pois hallinnon sananvapautta rajoittavista toimista Yhdysvalloissa. 

EU:n digipalvelusäädös Trumpin hallinnon silmätikkuna

Vuonna 2022 EU hyväksyi digipalvelusäädöksen, joka asetti uusia velvoitteita verkkoalustoille. Trumpin hallinto väittää, että digipalvelusäädös on eurooppalaisen sensuurin väline ja tästä syystä vastustaa sitä aktiivisesti.

Kuten David Kaye toteaa analyysissaan, digipalvelusäädös on innovatiivinen ja tasapainoinen laki. Sen tarkoitus on vahvistaa käyttäjien oikeuksia, lisätä verkkoalustojen avoimuutta ja puuttua erilaisiin ongelmiin, kuten lainvastaiseen sisältöön ja disinformaation leviämiseen.

Digipalvelusäädös keskittyy järjestelmiin ja prosesseihin. Se muun muassa velvoittaa erittäin suuret verkkoalustat ja hakukoneet – esimerkiksi Metan ja Googlen – arvioimaan niin sanottuja järjestelmäriskejä. Arvioissa on huomioitava erityyppisiä riskejä: esimerkiksi laittoman sisällön leviäminen palvelun kautta, mahdolliset kielteiset vaikutukset sananvapauteen ja tiedonvälitykseen sekä mahdolliset kielteiset vaikutukset kansalaiskeskusteluun, vaalimenettelyihin ja yleiseen turvallisuuteen. Muun muassa palvelun suosittelu- ja moderointijärjestelmien mahdolliset vaikutukset on myös otettava huomioon.

Digipalvelusäädös vahvistaa käyttäjien oikeuksia. Palvelujen on muun muassa annettava selkeät ja täsmälliset perustelut, jos esimerkiksi käyttäjän jakama sisältö poistetaan.

Digipalvelusäädös vahvistaa käyttäjien oikeuksia. Palvelujen on muun muassa annettava selkeät ja täsmälliset perustelut, jos esimerkiksi käyttäjän jakama sisältö poistetaan. Palvelujen on myös tarjottava järjestelmä valitusten käsittelyä varten käyttäjille, jotka eivät hyväksy sisällön poistamista.

Syyskuussa 2025 useat alansa johtavat tutkijat allekirjoittivat avoimen kirjeen Yhdysvaltojen edustajainhuoneen oikeusvaliokunnan puheenjohtajalle Jim Jordanille sekä asiaan liittyvän lyhyemmän kirjeen EU:n digikomissaari Henna Virkkuselle. Tutkijat täsmensivät kirjeessään, mitä digipalvelusäädöksen velvoitteet tarkoittavat, missä kohdissa voi olla epäselvyyttä ja mihin Euroopan komissio tosiasiallisesti pystyy puuttumaan digipalvelusäädöksen nojalla. Tutkijat korostivat, että Jordanin väitteellä digipalvelusäädöksen johtamisesta konservatiivisten näkökulmien sensuroimiseen ei ole mitään perusteita.

Myös aiemmin mainittu kristilliskonservatiivinen järjestö Alliance Defending Freedom vastustaa aktiivisesti digipalvelusäädöstä, väittäen sen uhkaavan sananvapautta.

Huolta herättävät kytkökset Suomeen

ADF:in vaikutus näkyy selvästi Trumpin hallinnon hyökkäyksessä väitettyä eurooppalaista sensuuria vastaan. Esimerkiksi puheessaan Münchenin turvallisuuskonferenssissa varapresidentti J. D. Vance nosti esille aborttioikeuksien vastustajaa koskevan tapauksen Britanniassa, jossa ADF on tukenut syytettyä. Brittiläinen Adam Smith-Connor kieltäytyi poistumasta vyöhykkeeltä, jossa mielenosoitukset aborttioikeuksia vastaan tai niiden puolesta olivat kiellettyjä. 

Suomessa ADF pyrkii edistämään tavoitteitansa oikeudenkäynnissä, jossa kansanedustaja Päivi Räsästä ja piispa Juhana Pohjolaa syytetään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan homoseksuaaleja koskevien kirjoitusten perusteella. Molemmat kiistävät syytteet. Räsästä avustaa oikeudenkäynnissä ADF Internationalin johtaja Paul Coleman.

ADF on suuri, varakas ja tehokas vaikuttaja, joka käyttää oikeustapauksia strategisesti eri maissa edistääkseen tavoitteitaan. Kuten olen aiemmassa kirjoituksessani huomauttanut, suuren ulkomaalaisen vaikuttajajärjestön rooli Räsäsen oikeusprosessissa herättää kysymyksiä.

ADF asemoi itsensä sananvapauden puolustajaksi, mutta se on jyrkästi kristilliskonservatiivinen järjestö, jonka tavoitteisiin kuuluu esimerkiksi parental rights -agendan edistäminen. Parental rights -liike on usein muun muassa kirjojen kieltämisen takana yhdysvaltalaisissa kouluissa.

Edistävätkö Suomen etuja tällaiset toimet, joissa Räsästä edustaa suomalaisessa oikeudenkäynnissä amerikkalainen ADF, minkä lisäksi hän käy Yhdysvaltojen edustajainhuoneessa esiintymässä ”eurooppalaisen sensuurin uhrina”?

Joy Hyvärinen on Suomen PENin puheenjohtaja. Mielipiteet tässä artikkelissa ovat kirjoittajan omia.

Artikkelin kuvituskuva: Jenny Marvin / Unsplash

Julkaisu Sananvapauden kaksiteräinen miekka – Yhdysvallat ja EU:n digipalvelusäädös ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Syyskuussa 2024 pidettävän Yhdistyneiden kansakuntien tulevaisuushuippukokouksen asialistalla on ehdotuksia, jotka koskevat internetin sananvapautta. Uuden maailmanlaajuisen digitaalisen sopimuksen tavoitteena on vapaa ja turvallinen digitaalinen tulevaisuus kaikille. Lisäksi tulevaisuushuippukokous ehdottaa uusien kansainvälisten käytäntösääntöjen kehittämistä, ne koskisivat tietojen oikeellisuutta digitaalisilla alustoilla.

Internetiin liittyvään sääntelyyn ja sananvapauden turvaamiseen liittyy monia haasteita, joista suuri osa koskee verkon monikansallisia jättiyrityksiä, niiden ongelmalliseksi koettua valta-asemaa ja toimintamalleja. Esimerkiksi Facebookin puutteellisella sisällönmoderoinnilla on ollut äärimmäisen vakavia seurauksia Myanmarissa. 

On epäselvää, miten tehokkaasti huippukokous pystyy puuttumaan ongelmiin kuten vaarallisen vihapuheen leviämiseen. Esimerkiksi Euroopan unionissa, jossa yhteinen sääntely ja valtioiden välinen yhteistyö on moniin muihin valtioihin verrattuna hyvin kehittynyttä, vihapuheen kitkeminen koetaan hyvin vaikeaksi.

Huippukokouksen asialistalla on myös teemoja – esimerkiksi maailman talousjärjestelmä ja globaaliset hätätilat – jotka ovat monelle maalle huomattavasti tärkeämpiä ja ensisijaisempia kuin internetin sananvapaus. Tulevaisuushuippukokouksen loppupäätöksissä tulee varmasti olemaan paljon kompromisseja joka tapauksessa. Oikeus sananvapauteen ja tiedonsaantiin internetissä voi jäädä heikompaan asemaan.

Tulevaisuushuippukokouksen haasteet

Tulevaisuushuippukokouksen tavoite on hyväksyä tulevaisuussopimus (Pact for the Future), joka sisältää suuria asiakokonaisuuksia, kuten kestävä kehitys, rauha ja turvallisuus sekä teknologinen yhteistyö. YK:n rooli kansainvälisen yhteistyön koordinoinnissa, kansainvälinen talousjärjestelmä ja kestävän kehityksen rahoittaminen kuuluvat sen tärkeisiin teemoihin.

Tulevaisuushuippukokouksen haasteet ovat suuria. Sen pitäisi luoda uutta uskoa YK:n toimintaan ja kansainväliseen yhteistyöhön tilanteessa, jossa Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja YK:n turvallisuusneuvoston kyvyttömyys toimia ovat nostaneet esille uusia kysymyksiä YK:n roolista. Maailmantalouden ongelmat, ilmastokriisi ja koronapandemian seuraukset kuuluvat haasteisiin. Taustalla on ikuisuuskysymys turvallisuusneuvoston jäsenyydestä ja sen viiden pysyvän maan veto-oikeudesta.

Erityisesti kehittyvät maat ovat painottaneet tarvetta vauhdittaa etenemistä kohti globaalin kestävän kehityksen Agenda 2030-tavoitteiden saavuttamista. Riittämätön edistys huolestuttaa monia.

Neuvottelut tulevaisuussopimuksen sisällöstä ovat jo alkaneet New Yorkissa. Namibian ja Saksan edustajat, jotka johtavat neuvotteluja, julkaisivat tammikuussa 2024 ensimmäisen alustavan luonnoksen tulevaisuussopimuksesta.

YK:n pääsihteerin politiikkapaperit

Osana tulevaisuushuippukokouksen valmisteluprosessia YK:n pääsihteeri António Guterresia pyydettiin valmistelemaan politiikkapapereita, jotka käsittelevät ehdotuksia hänen vuonna 2021 julkaistusta Our Common Agenda -raportistaan. Siinä Guterres esitti visionsa tulevaisuuden kansainvälisestä yhteistyöstä ja YK:n roolista. Raportissa hän myös ehdotti tulevaisuushuippukokouksen järjestämistä.

Politiikkapaperit, joita on yksitoista, käsittelevät muun muassa tulevien sukupolvien huomioimista, maailmanlaajuisia hätätiloja ja kansainvälistä finanssijärjestelmää. Keskeisin politiikkapaperi käsittelee uutta rauhanagendaa (A New Agenda for Peace). Siinä Guterres toteaa, että maailmanjärjestys on muuttumassa: Globaalit haasteet, keskinäinen riippuvuus ja moninapaisuus kuuluvat uutta järjestystä määritteleviin piirteisiin.

Guterres toteaa, että digitaaliset työkalut ovat luoneet ennennäkemättömiä mahdollisuuksia kansalaisille osallistua yhteiskuntaan, mutta ilmaisee huolensa sosiaalisen median alustojen vastuuttomista toimintamalleista.

Guterres toteaa, että digitaaliset työkalut ovat luoneet kansalaisille ennennäkemättömiä mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan, mutta ilmaisee huolensa sosiaalisen median alustojen vastuuttomista toimintamalleista. Guterres nostaa esille virheellisen ja harhaanjohtavan tiedon sekä vihapuheen seuraukset, joilla voi olla vakavia seurauksia epävakaissa poliittisissa tilanteissa.

Kaksi politiikkapapereista käsittelee aiheita, jotka ovat erityisen tärkeitä sananvapauden ja tiedonsaannin kannalta: ehdotus uudesta globaalista digitaalisesta sopimuksesta (Global Digital Compact) ja ehdotus käytännesääntöjen kehittämisestä, jotka koskisivat tietojen oikeellisuutta digitaalisilla alustoilla (Information Integrity on Digital Platforms).

Sananvapaus ja siihen sisältyvä oikeus vastaanottaa tietoja ovat keskeisimpiä ihmisoikeuksia. Ne on turvattu muun muassa kansainvälisessä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa, joka on yksi tärkeimmistä valtioita oikeudellisesti sitovista ihmisoikeussopimuksista. Sananvapauden toteutumiseen internetissä liittyy monia haasteita.

Globaali digitaalinen sopimus

Guterresin ehdottama uusi globaali digitaalinen sopimus perustuisi valtioiden, yritysten, kansalaisjärjestöjen ja muiden sidosryhmien yhteistyöhön. Sen tarkoitus olisi edistää avointa, vapaata, turvallista ja ihmiskeskeistä digitaalista tulevaisuutta, perustanaan YK:n peruskirjan tavoitteet ja periaatteet, YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus ja kestävän kehityksen Agenda 2030.

Sopimukseen kuuluisi tavoitteita ja toimia kansainvälisen digitaalisen yhteistyön edistämiseksi. Guterres nostaa esille digitaalisen eriarvoisuuden: 2,7 miljardilta ihmiseltä puuttuu mahdollisuus päästä verkkoon.

Guterres ehdottaa, että valtiot sitoutuisivat välttämään internetin sulkemisia. Verkkoyhteyksien katkaisemiset, joita tapahtuu monissa maissa esimerkiksi aseellisten konfliktien tai vaalien yhteydessä, estää kansalaisia ilmaisemasta mielipiteensä ja saamasta tietoja.

Tietojen oikeellisuus digitaalisilla alustoilla

Politiikkapapereissaan Guterres ehdottaa käytännesääntöjen kehittämistä, jotka koskisivat tietojen integriteettiä digitaalisilla alustoilla. Ehdotus perustuu valtioille, yrityksille ja muille sidosryhmille asetettuihin tavoitteisiin.

Keskeisenä periaatteena olisi valtioiden, yritysten ja muiden sidosryhmien sitoumus pidättäytyä harhaanjohtavan tiedon ja vihapuheen käyttämisestä, tukemisesta tai vahvistamisesta missään tarkoituksessa, esimerkiksi poliittisten, sotilaallisten tai strategisten tavoitteiden saavuttamisessa. Muihin ehdotettuihin periaatteisiin kuuluu esimerkiksi ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja riippumattoman median tukeminen. Käytännesääntöjen tavoite on tärkeä, mutta ehdotus herättää kysymyksiä.

Tutkija Nina Santos on todennut, että vaikka käsite tietojen integriteetistä on saanut kannatusta, siitä puuttuu täsmällisyys ja siitä on hyvin vähän tutkimusta Yhdysvaltojen tai Euroopan ulkopuolelta. Santos korostaa globaalin etelän näkökulmaa ja haastaa Brasilian, joka toimii G20-ryhmän puheenjohtajana tänä vuonna, ottamaan aktiivisen roolin kansainvälisen agendan suunnan määrittelemisessä. Myös esimerkiksi tutkijat Kamya Yadav ja Samantha Lai ovat kiinnittäneet huomiota käsitteen epäselvään määritelmään ja siihen liittyviin kysymyksiin.

Tosielämän esimerkki ongelmista: Facebook Myanmarissa

Ehdotettu globaali digitaalinen sopimus ja käytännesäännöt pyrkivät puuttumaan suuriin ongelmiin. Monessa tapauksessa ongelmat ovat lähtöisin valtioista – kuten esimerkiksi disinformaation tuottamisessa – mutta suurten verkkoyritysten valta on ratkaiseva tekijä internetin haasteisiin vastaamisessa.

Facebookin (nykyään Meta) Free Basics-palvelu Myanmarissa on esimerkki suuriin verkkoyrityksiin liittyvistä ongelmista, joilla on äärimmäisen vakavia vaikutuksia ihmisoikeuksiin sekä rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseen.

Meta tarjoaa Free Basics -palvelua yhteistyössä paikallisten teleoperaattoreiden kanssa monessa kehittyvässä maassa. Palvelu antaa osittaisen pääsyn verkkoon ilman maksua, mutta se on hyvin rajoitettu versio internetistä Metan ehdoilla. Meta myös kerää dataa käyttäjistä.

Free Basics oli keskeinen tekijä, joka vaikutti internetin käytön nopeaan kasvuun Myanmarissa. Samaan aikaan Facebookin sisältömoderointi oli puutteellista, ja sen seurauksena vihapuhe ja väkivaltaan yllyttäminen rohingya-kansaa vastaan pääsi leviämään hallitsemattomasti alustalla. Järkyttävien väkivaltaisuuksien seurauksena vuonna 2017 yli 700 000 ihmistä pakeni Bangladeshiin, jossa on nykyään melkein miljoona rohingya-pakolaista.

Free Basics oli keskeinen tekijä, joka vaikutti internetin käytön nopeaan kasvuun Myanmarissa. Samaan aikaan Facebookin sisältömoderointi oli puutteellista, ja sen seurauksena vihapuhe ja väkivaltaan yllyttäminen rohingya-kansaa vastaan pääsi leviämään hallitsemattomasti alustalla.

Metan tilaaman vuonna 2018 julkaistun riippumattoman raportin mukaan yritys ei tehnyt riittävästi estääkseen vihapuheen ja väkivallan lietsomista alustallaan. Medioiden mukaan Facebookilla ei ollut riittävästi henkilökuntaa, joka olisi ymmärtänyt maan pääkieltä burmaa. Meta tiedotti myöhemmin parannuksista, joilla se pyrki estämään alustan väärinkäyttöä Myanmarissa.

Vuonna 2022 kansalaisjärjestö Global Witness lähetti kahdeksan vihapuhetta sisältävää mainosta julkaistavaksi Facebookissa. Mainokset sisälsivät esimerkkejä vihapuheesta, jota YK:n raportin mukaan oli käytetty lietsomaan väkivaltaa rohingya-väestöä kohtaan. Facebook hyväksyi kaikki mainokset julkaistaviksi. Global Witness ja muut kansalaisjärjestöt ovat sittemmin toistaneet mainoskokeilun muun muassa Etiopiassa ja Norjassa samalla tuloksella. Puutteellinen sisällönmoderointi on globaalinen ongelma ja koskee myös muita verkkoalustoja, esimerkiksi Tiktokia ja X:ää.  

Kuinka tulevaisuushuippukokous voi vaikuttaa sananvapauteen?

Sananvapauteen ja verkkoalustoihin liittyvät haasteet ovat suuria ja YK:lla on rooli niiden ratkaisemisessa. Monet kansainväliset päätökset ja sopimukset, kuten mainittu kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva sopimus, pyrkivät jo nyt turvaamaan sananvapauden. Sopimukset pätevät myös internetissä.

Onnistuessaan tulevaisuushuippukokous voi esimerkiksi lisätä valtioiden tahtoa välttää internetin sulkemisia tai vaikuttaa verkkoyritysten halukkuuteen parantaa toimintaansa. Tähän pyritään nostamalla ongelmat valokeilaan kansainvälisellä näyttämöllä. Politiikkapapereissa Guterres ilmaisee huolensa nopeasta teknologisesta kehityksestä ja muun muassa tekoälyn sääntelyn puutteista. Huippukokous on tilaisuus sopia myös tähän liittyvistä toimenpiteistä.

Huippukokouksessa piilee myös riskejä, koska neuvotteluissa suurten tekstipakettien sisällöistä, kuten tulevaisuussopimuksesta, tullaan tekemään paljon kompromisseja. Olisi harmi, jos tulevaisuushuippukokouksen tulokseen sisältyisi päätöksiä tai tulkintoja, jotka heikentävät sananvapautta.

Joy Hyvärinen on sananvapauspolitiikan asiantuntija. Hän oli Suomen Pen:in johtokunnan jäsen 2021–23.

Artikkelikuva: Gerd Altmann / Pixabay

Julkaisu Piileekö YK:n tulevaisuus­huippukokouksessa riskejä internetin sananvapaudelle? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Kautensa alussa vuonna 2019 Euroopan komissio maalaili Ursula von der Leyenin johdolla Euroopan unionille vision kaksitahoisesta siirtymästä kohti tulevaisuuden Eurooppaa. Vihreän siirtymän lisäksi von der Leyen asetti komissionsa ydintavoitteeksi siirtymän kohti ”uutta digitaalista maailmaa”.

Digitalisaatio on myös ollut yksi toimikautensa päättävän komission näkyvimpiä politiikka-alueita. Unionin digipolitiikan hankkeet ovat näkyneet julkisessa keskustelussa niin Euroopan unionissa kuin myös Euroopan ulkopuolella. Suuri yleinen kiinnostus, digitalisaation merkitys taloudelle ja yhteiskunnalle sekä komission oma kunnianhimo ovat kasvattaneet painetta onnistua digipolitiikassa.

Tässä kirjoituksessa käyn läpi von der Leyenin komission digipolitiikan keskeisimpien osa-alueiden tavoitteita, keinoja ja mahdollisia vaikutuksia. Arvioin myös lyhyesti tulevan komission digipolitiikan suuntaa.

Ihmiskeskeinen digitalisaatio

Jo kautensa alussa nykyinen komissio muotoili uudelleen EU:n lähestymistavan digipolitiikkaan. Kaksi edellistä komissiota olivat lähestyneet digipolitiikkaa ensisijaisesti taloudellisesta tulokulmasta, niin sanottujen digitaalisten sisämarkkinoiden (Digital Single Market) rakentamisen kautta. Von der Leyenin komissio sen sijaan näki digitalisaation yhteiskuntaa kokonaisvaltaisemmin muokkaavana voimana. Komission tavoitteeksi tuli rakentaa yleisesti ”Euroopan digitaalista tulevaisuutta”, jonka ”moottorina ovat yhteisiin arvoihimme kiinnittyneet digitaaliset ratkaisut ja joka rikastuttaa meitä kaikkia”.

Toimikauden edetessä tämä lähestymistapa kiteytyi komission visioksi ihmiskeskeisestä digitalisaatiosta. Tämän varsin abstraktin tavoitteen käytännön merkitys ei ole ilmeinen. Yhtäältä ihmiskeskeisyys käsittää unionille jo pitkään tärkeitä tavoitteita muun muassa yksilön oikeuksista ja valinnanvapaudesta, digipalvelujen ja teknologioiden turvallisuudesta sekä toimivasta markkinakilpailusta.

Ihmiskeskeisyys erottaa EU:n strategian Yhdysvaltojen ja Kiinan digitalisaatiopolitiikasta.

Toisaalta ihmiskeskeisyys on tuonut digitalisaatiostrategiaan uusia piirteitä. Ihmiskeskeisyyden voidaan nähdä painottavan ihmiskontrollin ensisijaisuutta uusiin teknologioihin nähden. Yhä autonomisemmin toimivien teknologioiden tulee edistää ihmisten hyvinvointia ja olla viime kädessä ihmisten hallinnassa.

Ihmiskeskeisyys toimii myös EU:n strategian erottavana tekijänä uudessa kiristyneessä geopoliittisessa ajassa. Ihmiskeskeisyys erottaa EU:n strategian Yhdysvaltojen ja Kiinan digitalisaatiopolitiikasta. Geopoliittiseksi julistautunut komissio on korostanut, että ihmiskeskeinen digitalisaatio on nimenomaan eurooppalaisille arvoille perustuva vaihtoehto Euroopan digitaalisesta tulevaisuudesta – ”digitaalisen suvereniteetin” ilmentymä.

Strategian keskiössä oleva abstrakti ihminen mahdollistaa kuitenkin EU:n vision yleispätevyyden. Ihmiskeskeistä digitalisaatiota perus- ja ihmisoikeuksineen on periaatteessa mahdollista toteuttaa missä päin maailmaa tahansa, ja komissio onkin ollut avoin tavoitteestaan edistää eurooppalaista digitalisaatiostrategiaa maailmanlaajuisesti.

Verkkoalustojen suitset

Pääasiassa yhdysvaltalaisten ja kiinalaisten verkkoalustojen, kuten Facebookin, Googlen, Amazonin ja TikTokin hallitseva markkina-asema Euroopassa aiheutti ongelmia jo edelliselle Jean-Claude Junckerin johtamalle komissiolle muun muassa alustoilla vilisevien tekijänoikeusrikkomusten, vihapuheen ja disinformaation vuoksi.

Nykyinen komissio jatkoi perusoikeuksien nimissä näiden ongelmien ratkomista entistä ponnekkaammin digipalvelusäädöksellä (DSA). Lisäksi verkkoalustoille keskittynyt markkinavoima nousi ihmiskeskeisessä digitalisaatiovisiossa ongelmaksi itsessään, mitä unioni pyrkii nyt hillitsemään digimarkkinasäädöksellä (DMA).

On epäselvää, ovatko verkkoalustat unionin suitsissa vai ovatko ne sittenkin itse entistä tiukemmin suitsia pitelemässä. Sen määrittää lopulta säännösten eri toimeenpanoelinten tuleva toiminta.

DSA:n säännösten tavoitteena on lisätä alustayhtiöiden vastuuta esimerkiksi laittoman vihapuheen ja yhteiskuntaa rapauttavan disinformaation torjumisesta. Uudet säännöt edellyttävät kuitenkin jatkuvaa tulkintaa. On epäselvää, mitä esimerkiksi velvollisuudet hillitä perusoikeuksia uhkaavia riskejä käytännössä vaativat alustayhtiöiltä.

Vaikka DSA antaa julkisille viranomaisille viimeisen sanan sääntelyn tulkinnassa, on ensisijainen vastuu uusien varsin yleisluontoisten sääntöjen konkretisoinnista yhtiöillä itsellään. Tutkijat ovatkin kritisoineet DSA:ta siitä, että se antaa alustayhtiölle myös vallan määrittää ensi kädessä säännösten konkreettisen sisällön ja merkityksen. On epäselvää, ovatko verkkoalustat unionin suitsissa vai ovatko ne sittenkin itse entistä tiukemmin suitsia pitelemässä. Sen määrittää lopulta säännösten eri toimeenpanoelinten tuleva toiminta.

Data liikkeelle

Lisäksi von der Leyenin komissio on pyrkinyt luomaan uudenlaista digitaalisen datan vapaaseen liikkuvuuteen ja hyödyntämiseen perustuvaa datataloutta. Nykyisellään datan hyödyntäminen tuotteiden ja palveluiden kehityksessä on vaikeaa ilman runsaita omia datavarantoja. Ihmiskeskeisen digitalisaation on reilun markkinatalouden hengessä katsottu edellyttävän nykyistä avoimempaa pääsyä dataan. Jo hyväksytyt datasäädös (Data Act) ja datahallintasäädös (Data Governance Act) pyrkivät sääntelyn kautta vapauttamaan eri toimijoiden pääsyä sekä julkisten että yksityisten toimijoiden datavarantoihin.

Nykykomission tavoitetta datan vapaasta liikkuvuudesta voidaan peilata EU:n toiseen datanhallintaan liittyvään tärkeään arvoon – tietosuojaan. Datan vapaan virtaamisen edistäminen on ensinäkemältä ristiriidassa unionin perinteisesti vahvan tietosuojapolitiikan ja -sääntelyn kanssa.

Nykykomission tavoitetta datan vapaasta liikkuvuudesta voidaan peilata EU:n toiseen datanhallintaan liittyvään tärkeään arvoon – tietosuojaan.

Edellisen Junckerin komission yhtenä merkittävimmistä saavutuksista onkin pidetty yleistä tietosuoja-asetusta (GDPR). Vaikka tätä asetusta lähestytään usein tietosuojaa turvaavana säädöksenä, sen tavoitteena ei ole ollut niinkään estää datan käsittelyä kokonaan vaan tehdä siitä huolellista, lainmukaista ja läpinäkyvää. Uusien data- ja datahallintasäädösten on ajateltu sointuvan yhteen tietosuoja-asetuksen kanssa siten, että ensimmäiset kaksi säädöstä mahdollistavat, että dataa ylipäätään jaetaan huolellisesti eri toimijoiden kesken. Tietosuoja-asetus taas takaa, että tietoa kerätään, jaetaan ja käsitellään tietosuojanäkökohdat huomioiden.

Datan käsittelyn sääntöjen pyritään takaavan luottamuksen siihen, että dataa käsittelevät tahot tekevät käsittelyn huolellisesti ja kansalaisten tarpeet huomioiden. Ilman sääntelyyn perustuvaa luottamusta kansalaiset eivät esimerkiksi olisi valmiita jakamaan dataansa eurooppalaisen datatalouden tarpeisiin. Tällöin myöskään datatalous ei kukoistaisi. Luottamuksen luominen sääntelyn avulla on ollut siten keskeinen elementti komission ihmiskeskeisessä visiossa digitaalisesta taloudesta.

Tekoälyn pelisäännöt

Kolmas ihmiskeskeisen digitalisaatiostrategian osa-alue on tekoälyn sääntely. Erilaisten automaattisten päätöksentekojärjestelmien hyödyntäminen muun muassa etuuksien, lainojen ja työhakemusten käsittelyssä sekä rajavalvonta- ja poliisitoiminnassa johtaa usein syrjintään ja virheisiin.  EU-toimielimissä tämän katsottiin vaarantavan yksilöiden oikeuksia ja eurooppalaisia arvoja, mikä johti esitykseen aivan hiljattain hyväksytystä unionin uudesta tekoälysäädöksestä (AI Act).

Vain kaikista radikaaleimmat tekoälysovellutukset, kuten Kiinassa käytössä oleva sosiaalinen pisteytysjärjestelmä, ovat kokonaan kiellettyjä tekoälysäädöksessä. Muiden tekoälysovellutusten osalta säädöksen tavoitteena on datatalouden säädösten tavoin varmistaa, että tekoälyn kehittäminen ja käyttö tehdään huolellisesti, läpinäkyvästi ja ihmisvalvonnan alla.

Sääntelyn tarkoituksena on luoda kansalaisissa luottamusta tekoälyn asteittaiseen käyttöönottoon Euroopassa. Ajatuksena on, että tekoälyn säännöt takaavan sekä yksilön oikeuksien ja yhteisten arvojen turvan että kukoistavan tekoälytalouden Euroopassa.

Seuraavat askeleet

Vaikka unionin lainsäätäjät ovat hyväksyneet kaikki tässä tekstissä mainitut säädökset, ovat niiden toimeenpano ja lopulliset vaikutukset vielä hämärän peitossa. Komissio on esimerkiksi vasta käynnistänyt ensimmäisiä tutkintojaan DSA:n sääntöjen noudattamisesta. Tekoälysäädöksen hyväksymisen yhteydessä eräs yritysten edustaja puolestaan totesi hyväksytyn ”spagettikulhon” selvittämisen jäävän seuraavan komission tehtäväksi.

Mikäli von der Leyen jatkaa komission johdossa, on todennäköistä, että tällä kaudella hyväksyttyjen säädösten toimeenpano ja noudattamisen valvonta ovat uuden komission prioriteetteja. Uusia sääntöjä ja siten ihmiskeskeistä digitalisaatiota ei nimittäin voi pitää onnistumisena ilman toimivaa valvontajärjestelmää.

Jo olemassa olevien sääntöjen toimivuuden lisäksi uuden sääntelyn esittäminen on komissiolle selkeä tapa osoittaa, että uusiin haasteisiin tartutaan.

Sääntöjen toimeenpano tarkoittaa samalla kamppailujen jatkumista siitä, mitä onnistumisella lopulta tarkoitetaan. Ovatko säännöt onnistuneet, mikäli niiden löyhempi toimeenpano edistää eurooppalaisten yritysten menestystä? Vai tarkoittaako onnistuminen sitä, että tiukka toimeenpano minimoi digitaalisesta taloudesta yhteiskunnalle aiheutuvat haitat, tarvittaessa suuremmillakin kustannuksilla yrityksille?

Jo olemassa olevien sääntöjen toimivuuden lisäksi uuden sääntelyn esittäminen on komissiolle selkeä tapa osoittaa, että uusiin haasteisiin tartutaan. Siten tämän kauden hurjasta sääntelymäärästä huolimatta on odotettavissa, että tuleva komissio tulee esittämään uutta digisääntelyä. Tämä voisi kohdistua pienempien sääntelyaukkojen paikkaamiseen tai esimerkiksi tietoturvan parantamiseen ja ulkomaisen propagandan hillitsemiseen. Varmaa kuitenkin on, että digitalisaatio tulee säilymään seuraavankin komission politiikan keskiössä.

OTM Miikka Hiltunen on väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa.

Artikkeli on osa EU-vaalit ja unionin suunta -juttusarjaa.

Artikkelikuva: torstensimon / Pixabay

Julkaisu EU-vaalit ja unionin suunta: Ihmiskeskeinen digitalisaatio ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Artikkeli on julkaistu yhteistyössä Katulehti Roheen ja Vastapainon blogin kanssa, aihetta on käsitelty Roheen numerossa 7 (4/2023).

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta perustuu kaikille yhtäläisesti saatavilla oleviin julkisiin palveluihin. Nämä palvelut ovat yhä useammin digitaalisia, ja yhteiskunta ohjaa kansalaisia asioimaan verkossa.

Digitaalisessa kehityksessä Suomi on yksi Euroopan johtavista maista. Suomi sijoittui viime vuonna toiseksi Yhdistyneiden kansakuntien sähköisen hallinnon vertailussa. Selvityksessä tarkasteltiin, miten laajasti digitaalinen hallinto ja digipalvelut ovat kaikkien käytettävissä, ja kuinka menestyksekkäästi eri maat pystyvät tarjoamaan kansalaisilleen tehokkaita, vastuullisia ja osallistavia digitaalisia palveluja.

Kansallisessa digitalisaation edistämisen ohjelmassa Suomi halutaan pitää edelläkävijänä laadukkaiden digitaalisten palveluiden kehittämisessä myös tulevaisuudessa. Tätä tavoitetta tukee ohjelmaan kirjattu velvoite, jonka mukaan julkishallinnon tulee tarjota digitaalinen kanava ensisijaisena palveluna kansalaisille.

Tämä artikkeli käsittelee digitaalisten palveluiden määrän kasvua ja käyttöä Suomessa ja nostaa esille edelleen tilastoissa näkyvän eron tieto- ja viestintätekniikan käytössä eri ikäryhmien välillä. Lisäksi keskustelemme digitukeen liittyvistä vastuista ja velvollisuuksista sekä siitä, olisiko digituen tarve mahdollisesti pienempi, jos digitaaliset palvelut suunniteltaisiin ihmislähtöisemmin käyttäjä edellä.

Digitaalisten palveluiden määrän kasvu ja käyttö Suomessa

Kun digitaalisten palvelujen määrä kasvaa, on tärkeää tukea kansalaisten osallistumista digiyhteiskunnan toimintaan tarjoamalla kansalaisille keinoja kartuttaa ja ylläpitää omia digitaitoja sekä toisaalta kehittämällä entistä ihmislähtöisempiä digitaalisia palveluita.

Suomessa väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttöä on tilastoitu aktiivisesti vuodesta 2013 alkaen. Tilastot tarjoavat tärkeää tietoa muun muassa internetin ja digitaalisten palveluiden käytöstä, mutta heijastavat samanaikaisesti myös mahdollisesti kehittymässä olevia digikuiluja.

Vuonna 2022 Suomessa noin kolme neljästä 16–89-vuotiaasta ja noin joka toinen 65–74-vuotias käytti internetiä useita kertoja päivässä, kun 75–89-vuotiailla vastaava osuus oli vain yksi viidestä. Sähköisen hallinnon puolella 72 % suomalaisista oli vuonna 2022 hakenut verkossa yleistä tietoa viranomais- tai julkisista palveluista, kuten etuuksista tai aukioloajoista, viimeisimmän vuoden aikana.

Kuitenkin myös näissä tilastoissa oli nähtävissä merkittäviä eroja ikäluokkien välillä, sillä 65–74-vuotiailla osuus oli yli puolet, ja 75–89-vuotiailla vastaava osuus oli enää kolmasosa. Lisäksi vain noin kolmasosa 65–74-vuotiaista oli varannut ajan julkishallinnon tai viranomaisen palveluntarjoajan kanssa viimeisimmän vuoden aikana. 75–89-vuotiaiden kohdalla vastaava osuus oli enää neljäsosa.

Ikääntyneiden digiosallisuus ja digitaitojen merkitys

Digitaalisen hallinnon kehittämisessä on keskeistä digiosallisuuden tukeminen. Digiosallisuus Suomessa -väliraportissa digiosallisuudella tarkoitetaan tavoitetilaa, jossa kaikilla kansalaisilla tulisi olla yhtäläinen mahdollisuus osallistua digitaaliseen yhteiskuntaan digitaalisia laitteita, sovelluksia ja palveluita hyödyntämällä. Yhteiskunnallisten toimijoiden tulisi puolestaan mahdollistaa tämä pyrkimys vaikuttamalla ympäristötekijöihin ja luomalla mahdollisuuksia osallisuudelle.

Digiosallistuminen ja -osallistaminen näyttäytyvät kansalaisten arjessa, työssä ja vapaa-ajalla väliraportissa määriteltyjen digiosallisuuden keskeisten osa-alueiden kautta. Nämä ovat infrastruktuuri ja välineet, turvallisuus ja luotettavuus, digiosaaminen ja -tuki, käytettävyys, saavutettavuus ja käyttäminen ja hyödyt. Yhdessä eri osa-alueet voivat tukea, mutta myös haitata, yksilön digiosallisuuden toteutumista.

Digiteknologioiden käyttö ja digitaidot vaihtelivat ikääntyneillä. Suuri osa heistä kuuluu digitaalisen syrjäytymisen riskiryhmään, koska heidän digitaitonsa ovat rajalliset.

Digitaidoilla on merkitystä digiosallisuuden saavuttamisessa myöhemmällä iällä. Aikaisemmassa tutkimuksessa selvisi, että digiteknologioiden käyttö ja digitaidot vaihtelivat ikääntyneillä. Suuri osa heistä kuuluu digitaalisen syrjäytymisen riskiryhmään, koska heidän digitaitonsa ovat rajalliset.

Yksi syy ikääntyneiden digitaalisten teknologioiden vähäisempään käyttöön voi olla tarvittavien digitaitojen riittämättömyys tai puute. Lisäksi digitalisaation nopea kehitys vaatii jatkuvaa osaamisen kehittämistä, minkä vuoksi monet ikääntyneet hakeutuvat digituen piiriin oppimaan uusia digitaitoja.

Digituen tarjoajien vastuut ja velvollisuudet

Suomessa digituen valtakunnallinen kehittäminen ja eri organisaatioiden tukeminen digituen järjestämiseksi kuuluu Digi- ja väestötietoviraston vastuualueisiin. Tuoreessa digituen asiakaskokemuskartoituksessa asiakkaat kokivat, että digitukea on Suomessa saatavilla erinomaisesti. Kartoitusta varten kerätyn digitukipalautteen perusteella digituen avulla saatiin ratkaistua lähes kaikki digipulmat. Vain neljässä prosentissa digitukitilanteista ongelma ei ratkennut.

Kuitenkin viikkoa aikaisemmin julkaistussa Läheiset digituen antajina -raportissa 65 % vastanneista ei tiennyt, että Suomessa jokaisella viranomaisella on velvollisuus tukea kansalaisia tarjoamiensa palveluidensa käytössä.

Vastaajien kokemusten mukaan viranomaistahojen digituki koettiin saavuttamattomaksi, sillä viranomaisten tarjoamasta digituesta löytyi tarkempaa tietoa vain verkosta. Tällöin digituki ei saavuttanut sitä kaikkein eniten tarvitsevia. Moni vastaaja koki, että heidän odotetaan jo omaavan jonkin verran digitaitoja löytääkseen tietoa digituesta.

Läheiset digituen antajina -raportissa 65 % vastanneista ei tiennyt, että Suomessa jokaisella viranomaisella on velvollisuus tukea kansalaisia tarjoamiensa palveluidensa käytössä.

Suomessa digituen tarjoajien kenttä on monipuolinen, mutta sirpaleinen. Digitukea tarjoavat viranomaisten lisäksi Kansalaisneuvonta, hyvinvointialueet, kunnat, kolmas sektori ja yksityiset palveluntarjoajat. Lisäksi merkittävä osa digituesta on luonteeltaan epävirallista, sillä sen lähteenä toimii tyypillisesti lähipiiriin kuuluva henkilö. Useimmiten digitukea annetaan omille perheenjäsenille, mutta myös ystäville, tutun tutuille ja naapureille.

Ikääntyneiden kokemukset läheisten antamasta digituesta ovat usein myönteisiä. Läheisten antamassa digituessa on kuitenkin myös haasteita, eikä digitukea ole kohtuullista jättää kokonaan läheisten harteille. Joskus digituen antaminen läheiselle voidaan kokea kuormittavana taakkana.

Lisäksi läheisen kanssa jo olemassa oleva suhde voi näyttäytyä esimerkiksi pankkiasioinnin opastamisessa myönteisessä, mutta toisaalta myös kielteisessä valossa. Esimerkiksi kärsivällisyys voi joutua testiin läheisen kanssa toimiessa. Toisaalta läheinen voi tuntua luotettavammalta digituen antajalta kuin täysin tuntematon henkilö. Digituen tarjoamisen vastuita on tärkeää miettiä myös niissä tilanteissa, kun ei ole läheistä, jolta apua voisi kysyä.

Ihmislähtöistä digitaalisten palveluiden kehittämistä

Digitaalisten palveluiden kehittämistä on jo pitkään ohjannut käyttäjälähtöisyyden periaate. Sen mukaan erilaiset käyttäjät ja heidän erilaiset tarpeensa on huomioitava jo palveluiden suunnittelu- ja kehittämisvaiheessa.

Käyttäjälähtöinen näkökulma voi parantaa digiosallisuutta ja tasa-arvoista mahdollisuutta osallistua aktiivisesti yhteiskunnan toimintaan. Todellisuudessa käyttäjä- ja ihmislähtöisyys toteutuvat kuitenkin vaihtelevasti, ja usein ikääntyneet jäävät suunnittelu- ja kehitystyön ulkopuolelle.

Digitaaliset ympäristöt edellyttävät käyttäjältä vahvoja digitaitoja ja osaamista. Mitä helppokäyttöisemmiksi digipalvelut on tehty, sitä helpompaa yksilöiden on oppia käyttämään niitä.

On myös muistettava, että digitalisaation hyödyt ja mahdollisuudet kasautuvat helposti niille, joilla on ennestään hyvät edellytykset toimia digitaalisessa yhteiskunnassa. Siksi on ratkaisevan tärkeää ottaa huomioon mahdollisesti haavoittuvammat ryhmät ja heidän tarpeensa digitaalisten julkisten palvelujen suunnittelussa ja mahdollistaa aktiivinen toimijuus kaikille digitalisoituvassa yhteiskunnassa.

Nähtäväksi jää, tuleeko nopealla aikataululla kehitetyistä digitaalisista palveluista vain laastareita tämän hetken haasteisiin, vai saadaanko niillä aikaiseksi pidempiaikaista myönteistä kehitystä.

Hyvinvointialueiden digipalveluilla pyritään edistämään muun muassa oikea-aikaista hoitoon pääsyä, mutta digitaaliset palvelut voivat toimia myös välineenä taloudellisten säästöjen tavoittelemiseksi. Esimerkiksi Suomessa lähes kaikilla hyvinvointialueilla on valmisteltu säästöohjelmia, jotka pitävät sisällään muutoksia palvelurakenteeseen sekä digi- ja etäpalveluihin.

Lisäksi hallitus on kehottanut hyvinvointialueita kehittämään uusia työskentelytapoja ja hyödyntämään digitalisaation mahdollisuuksia tehokkaasti. Nähtäväksi jää, tuleeko nopealla aikataululla kehitetyistä digitaalisista palveluista vain laastareita tämän hetken haasteisiin, vai saadaanko niillä aikaiseksi pidempiaikaista myönteistä kehitystä.

Digitalisaatio kaikkien ulottuville

Julkisten palveluiden digitalisoituessa digitaitojen merkitys kasvaa entisestään. On tärkeää ymmärtää digitalisaation mukanaan tuomat haasteet ja pyrkiä aktiivisesti kaventamaan digitaalisia kuiluja eri ikäryhmien välillä.

Digitaalisten palveluiden kehittämisessä on varmistettava, että kaikki yhteiskunnan jäsenet voivat hyötyä niistä. Keskustelua ihmislähtöisestä ja käyttäjäystävällisestä suunnittelusta on tärkeä pitää yllä, sillä se tukee saavutettavien ja käyttäjilleen hyödyllisten digitaalisten palveluiden kehitystyötä.

FM Laura Pajula on väitöskirjatutkija Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikössä Jyväskylän yliopistossa.

FM Viivi Korpela on väitöskirjatutkija Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikössä Jyväskylän yliopistossa.

FT, dosentti Riitta Hänninen on yliopistotutkija Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikössä Jyväskylän yliopistossa.

Artikkeli on toteutettu C.V. Åkerlundin säätiön tuella, se on osa Politiikasta-verkkolehden, Katulehti Roheen ja Vastapainon blogin yhteistä juttusarjaa kuntalaisten osallisuudesta ja demokratiasta.

Artikkelikuva: fancycrave1 / Pixabay

Julkaisu Digitaalinen yhteiskunta ja ikääntyneet: Kohti yhdenvertaisuutta ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Työajan seurantalomakkeen täyttö yliopiston työajanhallintajärjestelmä SoleTM:ssä, omien julkaisutietojen tallentaminen tutkimustietojärjestelmään, opetuksen tiedot opintotietojärjestelmä Sisuun ja oppimisalusta Moodleen, projektikokouspalvelu Zoomissa, tiedeviestintää Twitterissä, konferenssimatkan suunnitelma matkahallintajärjestelmä M2:een. Lisäksi työsuunnitelmien ja työssä suoriutumisen itsearvioinnin syöttäminen lomakkeisiin ja lähettäminen järjestelmässä eteenpäin hyväksyttäviksi.

Tämä vastaa vain murto-osaa järjestelmistä ja palveluista, joissa tutkija työpäivänsä aikana viestii, tallentaa tietoja tai hallinnoi työhönsä liittyviä toimintoja. Haastattelin alkuvuodesta 2022 tutkijoita siitä, millaisena he kokevat dataistuneen yliopistotyön, erilaisten tietojärjestelmien käyttämisen ja verkkoalustoilla sekä sosiaalisessa mediassa toimisen. Tutkimus on osa Intiimiys datavetoisessa kulttuurissa -hanketta, ja siihen osallistui 13 uransa eri vaiheissa olevaa tutkijaa viidestä suomalaisesta yliopistosta. 

Dataistumisella tarkoitetaan tiedon keräämistä ihmisten elämän eri osa-alueilta digitaalisten alustojen kautta. Tätä kerättyä tietoa hyödynnetään monin tavoin: sen avulla voidaan esimerkiksi mitata, ennustaa ja ohjailla ihmisten toimintaa tai tietoa voidaan myydä kaupallisiin tarkoituksiin. 

Tutkijuus ahtautuu annettuihin raameihin

Haastatteluaineistoa analysoidessani havaitsin, että dataistumisen teemaan kietoutuivat tutkijoiden kokemukset yliopiston ja tutkimustyön laajemmasta muutoksesta. Yliopistoihin on tuotu yritysmaailmasta juontavaa johtamista ja rakenteita, tehokkuutta sekä tulosohjausta. 

Tutkijat kertoivat muun muassa, miten tutkijuutta sovitellaan raameihin, joissa tutkimuksen tuloksellisuutta mitataan erilaisin mittarein. He puhuivat myös siitä, miten työn tekeminen edellyttää jatkuvaa kilpailua rahoituksesta ja oman tutkimuksen esillä pitämistä. Samalla käsitys tutkijuudesta ja ammatillisesta identiteetistä tulee haastetuksi.

Kuten myös aiemmissa saman aihepiirin tutkimuksissa on havaittu, haastattelemani tutkijat kokevat, että hallinnollisen työn määrä ja tietojärjestelmien parissa vietetty aika kuormittavat ja vievät aikaa ydintehtäviltä eli tutkimuksen tekemiseltä ja opetukselta. Hallinnollinen työ kytkeytyy tietojärjestelmiin, joiden muutokset sekä monenlaiset käyttöön liittyvät ongelmatilanteet osaltaan kuormittavat ja turhauttavat tutkijoita. 

Tutkijuutta sovitellaan raameihin, joissa tutkimuksen tuloksellisuutta mitataan erilaisin mittarein.

Haastatteluaineistosta nousseet tulospaineiden, kilpailun ja näkyvyyden teemat ovat dataistumisen ytimessä. Ne edellyttävät tietojen kirjaamista erilaisiin järjestelmiin, tutkimustoiminnan määrällistä mittaamista sekä erilaisten digitaalisten alustojen, tietojärjestelmien ja sovellusten käyttämistä. 

Yhdessä yliopistoinstituution muutosten kanssa dataistuminen on laajentanut tutkijoiden työsarkaa tutkimusta koskevan datan tuottamiseen ja oman toiminnan peilaamiseen tuloksellisuuden mittareita ja arviointikriteereitä vasten. 

Tuloksellisuus korvaa laadun

Kilpailu näkyy nyky-yliopistoissa monella tasolla. Yliopistoja laitetaan keskinäiseen järjestykseen, tutkimushankkeet ja niiden tekijät kilpailevat rahoituksesta ja tutkijakollegat kilpailevat keskenään tehtävänhauissa. Kilpailu sisäistetään ja tuotetaan uudelleen tutkijantyössä. Kun työtä ohjataan ulkopuolelta, kokemus tutkijantyöstä muuttuu, mikä nostattaa monenlaisia tunteita tutkijoissa. 

Haastattelemani väitöskirjatutkija kuvaa, miten ajatus tutkimuksen tekemisestä maailman selittämisenä ja sellaisten asioiden selvittämisenä, joista ei vielä tiedetä tarpeeksi, on jäädä mittaamisen jalkoihin. 

Hän kokee, että tutkimustuloksia merkittävämmäksi katsotaan se, minkä tasoisissa julkaisuissa tulokset on julkaistu ja että tulevaisuuden uraa määrittävät enemmän julkaisujen määrä, julkaisukieli sekä yhteistyökumppanit kuin tutkimuksen laatu. Suomeksi kirjoittaminen ja julkaiseminen on saanut jäädä.  

Tutkimustuloksia merkittävämmäksi katsotaan se, minkä tasoisissa julkaisuissa tulokset on julkaistu ja tulevaisuuden uraa määrittävät enemmän julkaisujen määrä, julkaisukieli sekä yhteistyökumppanit kuin tutkimuksen laatu, haastateltava kokee.

Vaikka suhtautuisikin kriittisesti tutkimustuotosten määrälliseen mittaamiseen, järjestelmiin kirjaamisen velvollisuudet tulevat eteen väistämättä. Samalla järjestelmiin tallentuva tieto antaa kuvaa siitä, miten oma työ suhteutuu erilaisiin mittareihin ja miltä se näyttää ulkopuolelle. 

Esimerkiksi julkaisutietokanta esittää julkaisujen määrän heti tutkijan nimen rinnalla, tieteelliset lehdet listaavat luetuimpia artikkeleitaan ja artikkeleiden yhteydestä voi vielä nähdä tiedoston latausten määrän.

Tulospuhe menee ihon alle

”Tulospuhe ja mittarointi ovat vuosien varrella pesiytyneet turhan syvälle nahan alle”, toteaa eräs haastattelemani tutkija. 

Mittaaminen sisäistyy monin tavoin tutkijan arkeen. Julkaisuja ja muuta akateemista toimintaa kirjataan ylös järjestelmiin tunnollisesti. Yksi haastateltava kertoo seuraavansa omaa rankingiaan ja sitaattien määrää säännöllisesti eri palveluista. Toinen sanoo hakevansa julkaisupisteiden kautta hyväksyntää työlleen, vaikka kokee samalla, ettei suoriudu työstään riittävän hyvin. ”Julkaisen, siis olen”, hän kiteyttää.

Riittämättömyyden tunne saattaa tulla siitä, ettei aikaa jää tutkimustyölle, kun suuri osa ajasta menee rahoituksen hakemiseen ja hallinnolliseen työhön. 

Moni tutkija pohtii haastattelussa omaa riittävyyttä ja työstä suoriutumista. Riittämättömyyden tunne saattaa tulla siitä, ettei aikaa jää tutkimustyölle, kun suuri osa ajasta menee rahoituksen hakemiseen ja hallinnolliseen työhön. 

Tämä ongelma kosketti erityisesti senioritutkijoita, joille on kasautunut monenlaisia hallinnollisia vastuita ja projektien johtamiseen liittyviä tehtäviä. Väitöskirjatutkijat ja vastaväitelleet puolestaan kokivat riittämättömyyttä ja epävarmuutta osaamisensa, tutkimustyönsä ja uramahdollisuuksiensa suhteen.

Ulospäin epävarmuuden ja suoriutumattomuuden tunteita ei kuitenkaan ole mahdollista näyttää, päinvastoin – on osattava tuoda itseään esiin. Tutkimusta julkaistaan paljolti artikkeleina, yleensä kansainvälisissä julkaisuissa, mihin myös julkaisutoiminnan pisteytys ohjaa. Artikkelien ruuhkassa monet tutkimukset jäävät huomiotta, huomauttaa yksi haastatelluista. Mikäli haluaa tutkimuksensa esiin, on pidettävä siitä ääntä. 

Somessa – siis olemassa

Yksi keino tehdä omaa tutkimusta näkyväksi on kertoa siitä sosiaalisessa mediassa. Somenäkyvyyteen ei kukaan varsinaisesti pakota, mutta tutkijoiden kokemus on, että ilman sitä ei ole tutkijana olemassa. Eräs haastateltavista esimerkiksi kokee, että tutkimuksen vaikuttavuus kyseenalaistetaan, jos tutkimus ei ole esillä eri alustoilla.

Sosiaalisessa mediassa tutkijoita häiritsee erityisesti algoritmien toiminta, kohdennukset ja profilointi sekä datavalvonta. Nekin, jotka pysyttelisivät mieluummin sosiaalisen median ulkopuolella, mieltävät sieltä poistumisen ammatilliseksi riskiksi. 

Sosiaalisessa mediassa viestiminen koetaan helposti ”tyhjän läpättämisenä” sekä oman uran ja työn erinomaisuuden esittämisenä, mikä peittää tutkijan työn todellisuuden.

Somenäkyvyyteen ei kukaan varsinaisesti pakota, mutta tutkijoiden kokemus on, että ilman sitä ei ole tutkijana olemassa.

Suurin tarve näkyvyyteen tuntuu olevan nuorilla tutkijoilla, jotka hakevat paikkaansa ja uramahdollisuuksiaan yliopistossa. Toisin kuin vanhemmat kollegansa, he ovat aloittaneet uransa tilanteessa, jossa sosiaalinen media on jo ollut yksi tutkimuksen toimintaympäristöistä. Osa tutkijoista kokee sosiaalisessa mediassa viestimisen luontevaksi, toisilla taas on siihen vähintäänkin varautunut suhde. 

Joitakin häiritsee yksityisen ja työhön liittyvien roolien sekoittuminen sosiaalisen median alustoilla. Yksityisen persoonan valjastaminen tutkijana tapahtuvaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen tuntuu epämukavalta, jopa vastenmieliseltä.

Hankala Twitter 

Erityisesti Twitter nousi haastatteluissa esiin alustana, jossa tutkijat kokivat painetta olla läsnä, mutta jossa toimiminen mietitytti. Twitterissä vaikenemisen syiksi mainittiin itseluottamuksen puute, alustalla viestimisen jännittävyys ja stressaavuus. Myös kollegoiden kokema häirintä tai vastaanotetut ilkeät viestit työntävät pois Twitteristä, vaikka alustan mahdollisuudet tiedeviestinnän välineenä tunnistetaankin. 

Toisaalta tutkijat näkivät sosiaalisessa mediassa myös hyviä puolia. Koronapandemian aikana se on esimerkiksi mahdollistanut yhteydenpidon kollegoihin. 

Kollegoiden kokema häirintä tai ilkeät viestit työntävät pois Twitteristä, vaikka alustan mahdollisuudet tiedeviestinnän välineenä tunnistetaankin. 

Tunnettuuden lisääntyminen nähtiin tutkimuksessa toisaalta positiivisenakin. Eräs haastateltava nosti esiin sen, miten Twitter on tuonut hänen tutkimuksensa niidenkin ulottuville, jotka eivät ilman sosiaalista mediaa olisi siitä koskaan kuulleetkaan. Hän kokee sosiaalisen median tukevan moniäänistä ja monimuotoista akateemista tutkimusta ja levittävän tieteen kriittistä näkökulmaa laajemmalle yhteiskuntaan.  

Sosiaalisen median alustat mahdollistavat myös epäkohdista käydyn keskustelun laajentamisen oman lähityöyhteisön ulkopuolelle. Meemit sekä humoristiset tai ironiset keskusteluketjut tarjoavat keinon valottaa kokemuksia, joiden käsittelyyn yliopistotyön arjessa ei ole tilaa. Tutkijayhteisössä jaetut kokemukset ja tunteet voidaan nähdä myös vastarinnan muotoina.

Toivo tutkimuksen integriteetissä 

Korkeakoulupolitiikasta tutkijan työhön valuvat vaatimukset sekä dataistumisen tuoma alustatyö ovat tutkijoiden näkökulmasta osa sellaista kehitystä, johon heillä ei ole vaikutusmahdollisuuksia. 

Akateemisen ammatillisen identiteetin jännitteet syntyvät ulkopuolisten vaateiden ja omasta tutkimuksesta juontuvien motivaatioiden ristiriidoista, yksityisten ja ammatillisten roolien sekoittumisesta sekä työkuormasta ja ajankäytöllisistä haasteista. Vastapainoksi asettuvat yliopistotyön perinteiset arvot, kuten akateeminen vapaus ja työhön sitoutuminen sekä niiden varaan rakentuvat tutkijantyön koettu mielekkyys ja toivo tulevasta.

Myös rajanvetoa digitaalisten alustojen käyttöön tehdään siellä, missä voidaan. Kaikki eivät halua astua sosiaalisessa mediassa alati esillä olevan asiantuntijan rooliin ja olla se ”tieteenalan ekspertti” , jota siteerataan ja pyydetään kaikkialle. ”En halua tehdä itsestäni sellaista hahmoa”, painottaa yksi haastatelluista. 

Haastatteluaineistosta ilmenee, miten eroa tehdään tutkimustyön ja hallinnollisen tietojärjestelmätyön välille – ja myös, miten tutkijuus kiinnittyy voimakkaasti vain näistä ensin mainittuun. Tietojärjestelmien käytön ja hallinnollisen työn koetaan vievän tutkimukselta tilaa, ja digitaalisten alustojen käyttäminenkin vaatii aikaa ja paneutumista. 

Onko olennaisten kysymysten kysymiselle, reflektiivisyydelle, monitieteiselle yhteistyölle ja yhteiskunnalliselle dialogille mahdollisuuksia tehokkuuden, nopean julkaisutuotannon ja määräaikaisten työsuhteiden raameissa?

”Tunnistan, etten todellakaan kulje tutkijana tämän teknologiaorientoituneen kehityksen aallonharjalla, mutta olen toiveikas, että tieteen kentällä arvostetaan enemmän hyvää tutkimusta kuin brändäämistä”, sanoo eräs haastateltavista..

Samassa hengessä voi kysyä, onko olennaisten kysymysten kysymiselle, reflektiivisyydelle, monitieteiselle yhteistyölle ja yhteiskunnalliselle dialogille mahdollisuuksia tehokkuuden, nopean julkaisutuotannon ja määräaikaisten työsuhteiden raameissa. 

Tutkijoiden kokemukset dataistuneesta arjestaan antavat kuvan tutkimustyön hankaloitumisesta ja paineesta ohjautua ulkopuolelta määriteltyjen tavoitteiden mukaisesti, minkä voidaan nähdä uhkaavan yhteiskunnallisen tiedontuotannon monimuotoisuutta.

Auli Harju on tutkija Tampereen yliopiston informaatioteknologian ja viestintätieteiden tiedekunnan tutkimuskeskus Cometissa.

Artikkeli on osa Korkeakoulupolitiikan murros -juttusarjaa.

Julkaisu Tehokkuusvaatimukset ja tietojärjestelmät muuttavat tutkijuutta ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Vuosi sitten suomalaisten viestintäpolitiikan tutkijoiden Helsinki Media Policy Research Group julkaisi kirjan Viestintä kuuluu kaikille, joka oli syksyllä 2020 yksi Tiedettä suomeksi -palkinnon voittajista. Teos käsittelee kansalaisten viestinnällisten oikeuksien toteutumista Suomessa.

Näille oikeuksille ei ole yhtä vakiintunutta määritelmää. Kirjassa tarkastelimme neljää oikeutta, jotka perustuvat ihmisoikeuksiin sekä suomalaisen yhteiskunnan lakeihin ja normeihin: pääsyä informaation äärelle, monipuolisten sisältöjen saatavuutta, yksityisyydensuojaa sekä dialogisuudelle perustuvaa viestintää.

Kirjan tavoitteena oli tarkastella kriittisesti, miltä lehdistönvapaudella, medialukutaitohankkeilla ja valheellisen viestinnän vastustuskyvyllä mainetta niittänyt Suomi näyttäytyy, kun analysoidaan lainsäädäntöä, viranomaisten toimintaa, mediaa sekä kansalaisten median käyttöä näiden neljän oikeuden näkökulmasta.

Pandemiavuoden aikana kirjamme ydin on osoittautunut entistä tärkeämmäksi. Samalla se kaipaa myös kipeästi päivitystä.

Kohti episteemisiä oikeuksia

Koronakriisi on tehnyt kaikille selväksi, miten keskeistä pääsy luotettavan tiedon äärelle on. Kriisiviestinnässä korostuu myös kansalaisten kuuleminen. Tutkimukset meillä ja muualla osoittavat, että kriisiaikana perinteisten medioiden arvostus nousee. Silti myös valheellinen viestintä leviää nopeasti ja varmasti.

Perinteisesti viestinnälliset oikeudet edistävät ja suojaavat viestintää prosessina ja toimintana. Kuitenkin tänä päivänä muun muassa taloudelliseen asemaan, sukupuoleen tai etniseen taustaan liittyvä epätasa-arvo voi vaikuttaa ihmisten mahdollisuuksiin saada luotettavaa tietoa. Epätasa-arvo näkyy myös väestöryhmien oikeuksissa tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi omista lähtökohdistaan. Tämä koskee niin perinteisiä medioita kuin sosiaalisen median alustoja.

Muun muassa taloudelliseen asemaan, sukupuoleen tai etniseen taustaan liittyvä epätasa-arvo voi vaikuttaa ihmisten mahdollisuuksiin saada luotettavaa tietoa.

On siis aika peräänkuuluttaa viestinnällisten oikeuksien lisäksi myös episteemisiä oikeuksia. Episteemiset oikeudet tarkoittavat oikeutta muodostaa vapaasti omat näkemykset ja oma maailmankuva. Niiden toteutuminen riippuu paitsi yksilöstä itsestään myös ympäröivästä yhteiskunnasta ja nykyään yhä enemmän digitaalisen viestinnän eri muodoista. Siten episteemiset oikeudet tarkoittavat myös yksilön oikeutta tietoon ja todenmukaiseen viestintään.

Digitaalisen hyvinvointivaltion uudet sudenkuopat

Viestinnälliset oikeudet kuuluvat olennaisena osana länsimaisten modernin yhteiskunnan periaatteisiin. Hyvinvointivaltion traditiosta ponnistavassa Suomessa on pitkät perinteet kansalaisten viestinnällisten oikeuksien edistämisessä. Suomen perustuslain määritelmä sananvapaudesta ei koske vain ilmaisun vapautta, vaan myös tietojen, mielipiteiden ja muiden viestien vastaanottamista. Euroopan unionin perussopimuksessa mainitaan erikseen tiedotusvälineiden vapaus ja moniarvoisuus.

Viestinnälliset oikeudet kuuluvat olennaisena osana länsimaisten modernin yhteiskunnan periaatteisiin.

Digitaalinen viestintäympäristön hallinta on ainakin kansallisella tasolla kuitenkin yhä haastavampaa. Toimintaympäristön muutos on paljastanut suomalaisen viestintäpolitiikan heikkoudet: kriitikkojen mukaan politiikalta puuttuu kokonaiskuva, jolla vastattaisiin uusiin ongelmiin. Yhtenä seurauksena reaktiivisuudesta on, että pohjoismaisen vertailututkimuksen mukaan Suomi on käytännössä etääntynyt monista niin kutsutun pohjoismaisen viestinnällisen hyvinvointivaltion perusperiaatteista.

Digitalisaatiosta toivottiin vuosituhannen alussa demokratian pönkittäjää ja ratkaisua moneen hyvinvointivaltion ongelmaan. Rakentavan debatin sijaan mediavälitteinen poliittinen osallistuminen on kuitenkin eriyttänyt kansalaisia toisistaan. Esimerkkinä toimii yleisradiotoiminta: perinteisesti kansallista yhtenäisyyttä rakentaneet julkisen palvelun yleisradioyhtiöt joutuvat kamppailemaan yleisöjen huomiosta globaalien kaupallisten alustojen, kuten Facebookin, Youtuben ja Netflixin ehdoilla ja armoilla. Samalla Ylen sisältöjä Facebookissa ja muualla käyttävät luovuttavat tietonsa näiden yritysten kaupallisesti hyödynnettäväksi.

Digitalisaatiosta toivottiin vuosituhannen alussa demokratian pönkittäjää ja ratkaisua moneen hyvinvointivaltion ongelmaan. Rakentavan debatin sijaan mediavälitteinen poliittinen osallistuminen on kuitenkin eriyttänyt kansalaisia toisistaan.

Digiaika tuottaa muutenkin julkiselle sektorille uusia sudenkuoppia. Digitaalisten kuilujen lisäksi uusina kysymyksinä ovat nousseet esimerkiksi uuteen viestintäteknologiaan liittyvä algoritminen syrjintä, joka koskee automaattisen päätöksenteon yleistymiseen sisältyviä riskejä. Esimerkiksi tukipäätösten tai hyvinvointipalveluiden automaattinen pisteyttäminen voi tuottaa uusia kuiluja. Muita ongelmia ovat muun muassa rakenteellinen rasismi, josta esimerkkinä on kasvojentunnistusteknologiaan sisältyvä etninen profilointi, sekä digitalisaation haitalliset ympäristövaikutukset.

Ei liene ihme, että YK:n ihmisoikeusneuvoston raportti rasismista toteaa sarkastisen surullisesti, että digitaaliset hyvinvointivaltiot ovat tällä hetkellä itseasiassa syrjiviä hyvinvointivaltiota. Näihin ongelmiin perinteisillä viestinnällisillä oikeuksilla ei täysin päästä pureutumaan.

Totuudenjälkeinen luottamus

Totuudenjälkeisestä ajasta on tullut hokema, jolla kuvataan niin valheellisen viestinnän leviämistä erityisesti verkkoympäristössä, kuin luottamuksen rapautumista perinteisiin tietoinstituutioihin. Vaikka historian näkökulmasta faktojen jälkeisessä demokratiassa ei pohjimmiltaan ole mitään uutta, nykykehitys on huolestuttavaa, sillä demokratian toteutuminen on tiiviisti sidoksissa kaikkien kansalaisten käytettävissä olevaan, luotettavaan ja luottamusta herättävään tietoon.

Koronakriisin alkuvaihe nosti luottamuslukemat korkealle niin hallituksen kuin mediankin suhteen. Loppusyksyyn 2020 mennessä suomalaisten usko poliitikkojen antamaan tietoon oli kuitenkin hiipunut merkittävästi. Suuret erot eri puolueiden kannattajaryhmien välillä kertovat myös luottamuksen polarisaatiosta.

Kansalaiset kritisoivat terävästi niin sosiaalisen median epäluotettavuutta kuin journalismin markkinavetoisuutta.

Vaikka suomalaista mediaa pidetään yhä luottamuksen arvoisena, kansalaiset kritisoivat terävästi niin sosiaalisen median epäluotettavuutta kuin journalismin markkinavetoisuutta. On myös merkkejä siitä, että kanssaihmisten tietoihin ja medialukutaitoon suhtaudutaan epäilevästi. Yksilön viestinnälliset oikeudet eivät yksin auta yhteiskuntaa tilanteessa, jossa kansalaisten maailmankuvat ja niitä rakentavat tiedot ja uskomukset eriytyvät.

Kansalaisyhteiskunnalla keskeinen rooli

Kun oikeuksien toteutumista aiemmin käsiteltiin enimmäkseen kansallisen lainsäädännön ja sääntelyn puitteissa, digitalisaatio on laajentanut keskustelun kansainvälisille kentille. Samalla tarkastelu on laajentunut yksilökeskeisestä, yksityisen kansalaisen näkökulmasta yhteisölliseen, eri kulttuuri-, sosiaali-, ja muiden ryhmien oikeuksiin.

Kansalaisyhteiskunnalla on jo pitkään ollut keskeinen rooli internetin globaalin hallinnoinnin foorumeilla (muun muassa Internet Governance Forum, IGF; Internet Society, ISOC; Internet Research Task Force, IRTF). Niiden perustana on yhteistyö internetin eri sidosryhmien kesken. Viime aikoina järjestöt ja aktivistit ovat kiinnittäneet entistä enemmän huomiota myös maailman kauppajärjestön WTO:n kaltaisiin instituutioihin, joissa teknologiayritykset pyrkivät vakiinnuttamaan datan vapaan liikkuvuuden vapaakauppasopimusten kulmakiveksi. Tällä saattaa olla mahdollisesti kauaskantoisia seurauksia globaalisti, sillä se löisi lukkoon teknologiayhtiöiden roolin datan omistajina lisäten tiedollista epätasa-arvoa.

Suomessakin tarvittaisiin kuitenkin kansalaisjärjestöjen ja -liikkeiden koordinoidumpaa toimintaa kansalaisten episteemisten oikeuksien kokonaisvaltaiseksi edistämiseksi.

Suomalaisen viestintäpolitiikan saralla kansalaisyhteiskunnan rooli on toistaiseksi ollut varsin hajanainen. Viime vuosina liikkeet, kuten käyttäjän omien henkilötietojen hallintaa edistävä MyData, ovat onnistuneet luomaan uusia periaatteita viestinnällisten oikeuksien toteuttamiseksi digitaalisessa ympäristössä. Suomessakin tarvittaisiin kuitenkin kansalaisjärjestöjen ja -liikkeiden koordinoidumpaa toimintaa kansalaisten episteemisten oikeuksien kokonaisvaltaiseksi edistämiseksi.

Episteemiset oikeudet syventämään viestinnällisiä oikeuksia

Kuten kirjassamme ehdotimme, perinteisiä viestinnällisiä oikeuksia on tarpeen tarkastella digitaalisessa maailmassa. Ne eivät kuitenkaan riitä kattamaan yllä kuvattua digitaalisen eriarvoisuuden kirjoa. Paljon siteeratun valvontakapitalismin käsitteen kehittäjä Shoshana Zuboff onkin esittänyt, että juuri tietämiseen liittyvät episteemiset epätasa-arvon muodot ovat suurin ongelma yhteiskunnallemme. Hän muistuttaa, että digiaikana vallankahva on tiedon omistajilla. Ne, joilla on tietoa, ja ne jotka päättävät, kelle tietoa jaetaan, hallitsevat.

Meillä voi olla teknologisesti helppo pääsy viestinnän äärelle ja teoreettisesti loputon sisältöjen saatavuus. Otamme mahdollisesti kantaa päivänpolttaviin kysymyksiin vilkkaammin kuin koskaan erilaisilla foorumeilla. Mutta digiaikana ostamme datallamme tiedonmuruja ja osallistumisen mahdollisuuksia, usein yksityisyydensuojasta piittaamatta. Samasta syystä meitä ohjaillaan tiettyjen sisältöjen ääreen ja siten episteemisiä oikeuksiamme rajoitetaan jatkuvasti, automaattisesti.

Ne, joilla on tietoa, ja ne jotka päättävät, kelle tietoa jaetaan, hallitsevat.

Mitä rajatummat ja ohjatummat viestintäympäristömme ovat, sitä vähemmän luotamme mihinkään niiden ulkopuolella – oli kyse sitten päättäjistä, viestimistä tai toisistamme. Tämä on pahimmillaan episteemisten oikeuksien ja mahdollisuuksien kaventumisen kierre.

Digitaalisen ympäristön laajentuessa myös sen tuomat haasteet koskettavat entistä laajemmin yhteiskunnan sektoreita kuten koulutusta, terveydenhuoltoa ja ympäristöä. Siten nämä haasteet koskevat laajasti myös suomalaista kansalaisyhteiskuntaa. Kansalaisten oikeudet tulee ottaa paremmin huomioon kaikessa päätöksenteossa. Erityistä huomiota on kiinnitettävä sellaisten ryhmien oikeuksien turvaamiseen, jotka helposti putoavat pois, kun digitaalisia ympäristöjä suunnitellaan: maahanmuuttajat, kielelliset vähemmistöt, ikäihmiset, vammaiset.

Mitä rajatummat ja ohjatummat viestintäympäristömme ovat, sitä vähemmän luotamme mihinkään niiden ulkopuolella – oli kyse sitten päättäjistä, viestimistä tai toisistamme. Tämä on pahimmillaan episteemisten oikeuksien ja mahdollisuuksien kaventumisen kierre.

Viestinnällisten oikeuksien syventäminen episteemisillä oikeuksilla on nyt demokratiasta piittaavien tukijoiden, aktivistien ja lopulta viestintäpolitiikan toimijoiden tehtävä, ehkäpä niistä kiireellisin.

Minna Horowitz on yliopistotutkija Helsingin yliopiston viestinnän oppiaineessa.

Kari Karppinen on yliopistonlehtori Helsingin yliopiston viestinnän oppiaineessa.

Hannu Nieminen on viestintäpolitiikan professori (emeritus) Helsingin yliopistossa ja vieraileva viestinnän professori Vytautas Magnus –yliopistossa Liettuassa.

Outi Puukko on väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston viestinnän oppiaineessa.

Julkaisu Episteemiset oikeudet kuuluvat kaikille! ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.