“Intiaanit kutsuvat näitä sameita jokia Yawar mayuiksi, koska ne paljastavat auringon valossa loiston, joka muistuttaa verta. He kutsuvat Yawar mayuksi myös sotatanssien väkivaltaista aikaa, hetkeä, jolloin tanssijat taistelevat.”

Näin kuvaa Perun yhteiskunnallisia jännitteitä perulainen antropologi ja kirjailija José María Arguedas vuonna 1958 julkaistussa romaanissaan Syvät joet. 

Havainto yli kuudenkymmenen vuoden takaa on muuttunut Perun päivittäiseksi uutisvirraksi. Viime joulukuun 7. päivänä alkaneet tapahtumat sytyttivät Perussa verisen kansannousun.

Väkivallan kierre lähti liikkeelle, kun Perun entinen presidentti Pedro Castillo ilmoitti hajottavansa kongressin. Kongressi kieltäytyi hajoamasta ja erotti puolestaan presidentin. Entistä presidenttiä odottaa nyt syyte vallankaappausyrityksestä.

Perun poliittisen kriisin ymmärtämiseksi on seurattava Arguedaksen jalanjälkiä. Hänen elämäntyönsä keskittyi tarkastelemaan sitä, miten Perun eri etniset ryhmät joutuvat sovittelemaan yhteiseloaan samalla maaperällä. 

Kiehumispisteessä

Tämän päivän konfliktissa on kyse vuosikymmeniä ammottaneesta eriarvoisuudesta pääkaupunkiseudun Liman keskusvallan ja vuoristoalueiden eli Andien unohdettujen hallintoalueiden välillä. 

Perun Etelä-Andeilta maanlaajuisiksi levinneissä protesteissa vaaditaan väliaikaiseksi presidentiksi nousseen Dina Boluarten eroa, vaalien aikaistamista sekä äänestystä uudesta perustuslaista. Osa vaatii myös ex-presidentti Castillon vapauttamista.

Heikosta hallinnosta ja korruptiosyytöksistä huolimatta Perun vuoristoalueilla ihmiset tuntevat voimakasta yhteyttä ex-presidentti Castilloon. Hänen vaatimaton taustansa vuoristoseudun peruskoulun opettajana toi vuoden 2021 presidentinvaaleissa voitokkaan äänisaaliin etenkin Andien maaseuduilta.

Perun Etelä-Andeilta maanlaajuisiksi levinneissä protesteissa vaaditaan väliaikaiseksi presidentiksi nousseen Dina Boluarten eroa, vaalien aikaistamista sekä äänestystä uudesta perustuslaista.

Moni tukee Castilloa kongressin hajottamisyrityksestä huolimatta. Castillon vangitseminen ja kongressin päätös olla aikaistamatta vaaleja vuodelle 2023 oli viimeinen pisara, joka sai lasin vuotamaan yli.

Etelä-Perun suurimmissa kaupungeissa ihmiset lähtivät kaduille. Boluarte ja kongressi ohittivat mielenosoittajien vaatimukset järjettöminä, mikä löi bensaa liekkeihin. 

Mielenosoittajat lisäsivät painetta sulkemalla teitä ja valloittamalla strategisia rakennuksia kuten Cuscon ja Punon kaupunkien lentokentät. Boluarten hallinto vastasi väkivallalla.

Kuolettavat protestit

Tammikuun 31. päivään mennessä mielenosoituksissa on kuollut Perun ihmisoikeusasiamiehen raportin mukaan 58 ihmistä. Heidän joukossaan on 47 protesteissa ja 10 tiesuluissa menehtynyttä siviiliä sekä yksi poliisi. 

Kymmenet kuolleet eivät ole saaneet Boluartea taipumaan mielenosoittajien edessä. Cuscossa armeija ampui heitä tankeilla. Boluarte tai kongressi eivät ole kyseenalaistaneet poliisin ja armeijan kovia otteita, ja Boluarte kutsuu mielenosoittajia “vähemmistöksi, jotka vuodattavat isänmaan verta”.

Kongressin edustajat ovat syyttäneet levottomuuksista myös Bolivian ex-presidentti Evo Moralesia, laitonta kaivostoimintaa pyörittäviä rikollisia ja terroristijoukkoja. Viimeksi mainittu viittaa Perun 1980–90-luvuilla käytyyn veriseen sisällissotaan valtion ja kommunistisen, tarkemmin maolaisen sissijärjestö Loistavan Polun välillä.

Mielenosoituksissa menehtyneistä suurin osa on kuitenkin 15–25-vuotiaita nuoria, joilla ei ole kosketusta sisällissotaan.

Mielenosoituksissa menehtyneistä suurin osa on kuitenkin 15–25-vuotiaita nuoria, joilla ei ole kosketusta sisällissotaan. Moni heistä on kotoisin Etelä-Perun köyhistä maaseutukylistä. Joukossa oli myös koulumatkalla olleita lapsia, haavoittuneita auttamaan saapunut lääkäri sekä satunnaisia ohikulkijoita.

Amerikan ihmisoikeuskomissio on tuominnut Perun poliisivoimien ja armeijan väkivallan sekä mielenosoittajien leimaamisen etnisten piirteiden mukaan.

Tammikuun lopussa poliisi myös tunkeutui Liman San Marcosin yliopistokampukselle. Syyksi sanottiin kampuksella majoittuneiden Etelä-Perusta saapuneiden mielenosoittajien pidätys. Poliisi hajotti yliopiston rakennuksia ja pidätti lähes 200 henkilöä, joiden joukossa oli myös opiskelijoita.

Yliopistoyhteisöt eri puolilta maailmaa tuomitsivat teon yliopistojen autonomian loukkauksena.

Syvälle juurtunut rasismi

Valtion ylimitoitettu väkivalta protesteissa heijastaa Perun kahtiajakoa ja syvällä istuvaa rasismia. Sen juuret ulottuvat pitkälle maan historiaan, jossa Andien asukkaat on nähty toisarvoisina kansalaisina. 

Perun hierarkkisessa siirtomaajärjestyksessä huipulla olivat eurooppalaisten jälkeläiset ja alimpana alkuperäisväestöt ja afroperulaiset. Mestitsit eli espanjalaisten ja Perun alkuperäiskansojen jälkeläiset sijoittuivat keskivaiheille. 

Itsenäistymisen jälkeen mestismistä tuli maan kansallisidentiteetti. Eliitti niin Limassa kuin Etelä-Perussa ei voinut enää peittää tummempaa ihoaan. 

Alkuperäiskansojen kokeman syrjinnän vuoksi kaupunkeihin muuttoa seurasi mestitsi-identiteetin omaksuminen ja alkuperäiskansakielten vaihtaminen espanjaan.

Samanaikaisesti siirtomaaherrojen suurilla maatiloilla ennen työskennelleet Andien alkuperäiskansat siirtyivät matalan palkan töihin kaupunkeihin. Tämä vakiinnutti heidän asemansa luokkajärjestelmän alimmassa asteikossa. Entinen alkuperäiskansoja pilkkaava termi “intiaani” korvattiin puhekielessä sanalla “cholo”.

Alkuperäiskansojen kokeman syrjinnän vuoksi kaupunkeihin muuttoa seurasi mestitsi-identiteetin omaksuminen ja alkuperäiskansakielten vaihtaminen espanjaan. Erityisesti ketsuan kielen puhuminen Limassa on yhä pilkan aihe.

Unohdetut Andit

1900-luvun Perussa pääkaupunki Lima edusti nykyaikaista kehitystä ja Andien vuoristoalue takapajuisuutta. 

Noista ajoista lähtien valtio on loistanut Andien alueella poissaolollaan. Koulutus ja terveydenhuolto on heikkoa etenkin syrjäisissä vuoristokylissä. 

Andien asukkaat eri puolella Perua kertovat usein saman tarinan: poliitikot tulevat näyttäytymään vaalien alla alkuperäiskansojen perinneasuihin pukeutuneena ja lahjoittavat riisipusseja. Kun vaalit ovat ohi, heitä ei näy enää missään.

Perun valtiolle Andit palvelevat lähinnä kaivosteollisuuden tarpeita. Jo siirtomaa-ajalla inkojen omavaraiskaivokset valjastettiin kolonialistisen kauppajärjestelmän tarpeisiin. Näiltä ajoilta periytyvät mineraalikaivokset ovat nyt Perun talouden vetonaula. Maan viennistä yli 60 prosenttia muodostuu kaivannaisista, kuten hopeasta, kuparista ja kullasta. 

Paikallisia kuunnellaan harvoin kaivoshankkeissa. Siksi protestit ovat usein ainoa keino penätä oikeuksia valtion ja kaivosteollisuuden edessä. 

Lähes puolet Perun kaivoksista sijaitsee Andeilla alkuperäiskansojen ja pienviljelijöiden mailla. Kaivannaistuloista heille ei kuitenkaan jää käteen juuri mitään. Ne Andien maakunnat, joissa kaivosteollisuutta on eniten, kuuluvat Perun köyhimpiin. Paikallisten kontolle jäävät lähinnä saastuneet maat ja vesistöt.

Uusi kaivosbuumi alkoi Perussa 2000-luvulla. Siitä lähtien kaivosten haitalliset ympäristövaikutukset ovat aiheuttaneet lukuisia konflikteja Andien maaseuduilla. Paikallisia kuunnellaan harvoin kaivoshankkeissa. Siksi protestit ovat usein ainoa keino penätä oikeuksia valtion ja kaivosteollisuuden edessä. 

Castillo – unohdetun kansan ääni?

Kaivoskonfliktit kuvastavat Andien kansojen heikkoa poliittista edustusta Perun yhteiskunnassa. Siksi Castillon nousu presidentiksi heinäkuussa 2021 oli merkittävä hetki monille vuoristoseudun asukkaille.

Pohjois-Andien Cajamarcan maaseudulta tuleva Castillo oli maan historian ensimmäinen demokraattisesti valittu presidentti, jolla ei ollut kytköksiä Liman poliittiseen eliittiin tai armeijaan.

Castillon puolue Perú Libre edustaa vasenta laitaa ja on arvoiltaan konservatiivinen. Puolue ajaa vahvempaa valtion roolia esimerkiksi kaivosteollisuudessa, mutta korostaa perinteisiä perhearvoja ja sukupuolikäsityksiä. Tämä vetosi Andeilla, jossa katolinen kirkko on ollut valtion puutteen vuoksi vahvassa asemassa.

Castillon nousu presidentiksi heinäkuussa 2021 oli merkittävä hetki monille vuoristoseudun asukkaille.

Castillon valinta osui myös ajankohtaan, jolloin pandemian runtelemassa maassa tarvittiin sosiaalisia ja taloudellisia ohjelmia. Perussa kuolleisuus koronavirustautiin oli asukasta kohti maailman suurinta. 

Castillo oli myös monelle ainoa vaihtoehto presidenttivaalien toisella kierroksella oikeistodynastiaa edustavalle Keiko Fujimorille. Keikon isä, Alberto Fujimori johti maata autoritaarisesti kymmenen vuoden ajan. 

Toisin kuin Castillo, Fujimori sai armeijan tuen 1990-luvun vallankaappauksessaan, jolloin Perun nykyinen uusliberaali perustuslaki luotiin. Muun muassa Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n ja Maailmanpankin tukemat rakenteelliset uudistukset yksityistivät julkisia palveluja, kuten terveys- ja koulutuslaitoksen. 

Fujimorien perintö näkyy edelleen oikeistojohteisessa kongressissa. Asetelma on vaikeuttanut neuvotteluita tämän päivän protestoijien ja maan poliittisen johdon välillä. 

Demokratian romahdus 

Fujimorin aikakausi ravisteli Perun puoluejärjestelmää ja syvensi poliittista kahtiajakoa. Pääkaupungin eliitin ja maan talouskasvun hedelmien korjuussa ulkopuolelle jääneiden provinssien väliset jännitteet kasvoivat 2000-luvulla.

Viime vuosikymmeninä jännitteet ovat hiertäneet maan demokratiaa kongressin ja presidentin vallan kilpajuoksuna sekä poliittisina skandaaleina. 

Kuuden vuoden aikana Perua on johtanut kuusi eri presidenttiä.  Vuonna 2016 paljastui Perun kärkipoliitikkojen korruptiovyyhti – he olivat saaneet mittavia lahjuksia brasilialaiselta rakennusyhtiöltä Odebrechtiltä. Mukana olivat lähes kaikki maata viime vuosikymmeninä hallinneet presidentit.

Amerikkojen barometrin mukaan vuonna 2021 perulaisten usko demokratiaan oli Latinalaisen Amerikan alhaisinta, heti Haitin jälkeen.  

Vuonna 2020 Perun kongressin 130 jäsenestä 68 syytettiin erilaisista rikoksista virka-aseman väärinkäytöstä henkirikoksiin. Castillon aikana toistakymmentä kongressinjäsentä tutkittiin korruptiosta. Myös Castillo itse sai alle kahdessa vuodessa kahdeksan syytettä rikosepäilyistä kuten lahjusten vastaanottamisesta ja osallisuudesta rikosliigaan. Hän on neljäs vankilaan tuomittu perulainen presidentti viimeisen 30 vuoden aikana. 

Perun kansa on kypsynyt poliitikkojen valtasirkukseen. Amerikkojen barometrin mukaan vuonna 2021 perulaisten usko demokratiaan oli Latinalaisen Amerikan alhaisinta, heti Haitin jälkeen.  

Syksyllä 2020 Liman kadut täyttyivät demokratiaa puolustavista mielenosoituksista, kun kongressi erotti silloisen presidentin Martin Vizcarran “moraalisen kyvyttömyyden” vuoksi. Samaa perustuslaillista kohtaa sovellettiin myös Castillon viraltapanoon. Nykyistä perustuslakia pidetään siksi demokratialle ongelmallisena. 

Perun uusi suunta?

Castillo ajoi hallituskautensa aikana plurinationaalista eli eri alkuperäiskansojen poliittisia järjestelmiä tunnustavaa perustuslakia. Se sisälsi muun muassa “Äiti maan” oikeudet ja ihmisen ja luonnon keskinäistä riippuvuutta painottavan Buen Vivir-, eli hyvän elämän filosofian.

Toisin kuin naapurivaltio Chilessä, uusi perustuslaki ei kuitenkaan saanut tuulta siipiensä alle. Kongressin hajottamisyrityksessään Castillo käytti perustuslakia uudistavan perustuslakikokouksen asettamista yhtenä perusteenaan.

Tämän hetken sekasortoisessa tunnelmassa poliittisia uudistuksia on tuskin odotettavissa. Seuraava askel on hallinnollisen järjestyksen palauttaminen. Ainut tie siihen on uusien vaalien järjestäminen. 

Helmikuun alussakongressi hylkäsi toistamiseen Boluarten esityksen aikaistaa vaalit joulukuulle 2023. Näillä näkymin vaalit järjestetään huhtikuussa 2024 – ellei Boluarte itse eroa sitä ennen, jolloin vaalit olisi järjestettävä välittömästi.

Perun kahtiajakoa syventänyt konflikti petaa alustaa myös ääripäiden ja autoritäärisyyden nousulle. 

Kansan paine Boluarten eroamiseen on suuri. Nopeasti kyhättyjen vaalien vaarana on kuitenkin, ettei varteenotettavien ehdokkaiden valmistautumiselle jää aikaa.

Perun kahtiajakoa syventänyt konflikti petaa alustaa myös ääripäiden ja autoritäärisyyden nousulle. Tätä ovat enteilleet Boluarten ja kongressin rautakouraotteet vastauksena mielenosoituksiin sekä Castillon vallankaappausyritys. 

Perun kulttuurien rikas kirjo nostetaan usein maan ylpeydeksi. Peru tarvitsee hallintoa, joka ei revi niitä erilleen, vaan lähentää. Mielenosoitukset ovat osoittaneet, ettei Andien ja Amazonin alueiden sivuuttamista voi jatkaa perulaisessa politiikassa. Unohdettu kansa ei enää suostu olemaan hiljaa. 

Anna Heikkinen on globaalin kehitystutkimuksen väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Hänen tutkimuksensa keskittyy Perun Andien luonnonvarapolitiikkaan.

Jasmin Immonen on sosiaaliantropologian tohtori. Hänen tutkimuksensa käsitteli koulunkäyntiä, kaupungistumista ja kansalaisuutta Perussa.

Artikkelin pääkuva: Anna Heikkinen.

Julkaisu Perun näkymättömän kansan nousu ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Kuuntele artikkeli Johannes Lehtisen lukemana:

30 peson hinnankorotus metron kertalipun hintaan käynnisti Chilessä opiskelijoiden ”joukkopaoksi” (evasión masiva) kutsutun ilmiön. Hinnankorotuksesta suuttuneet opiskelijat jättivät maksun maksamatta ja hyppivät metroporttien yli.

Muutamassa päivässä protesti laajeni muihin väestöryhmiin. Perjantaista 18.10.2019 lähtien mielenosoitukset ovat olleet jokapäiväisiä ja laajentuneet nopeasti koko maan alueelle.

Valtiovallan ensimmäinen vastaus protesteihin oli lisätä turvallisuushenkilökuntaa ja mellakkapoliisijoukkoja metroasemille. Mielenosoitusten ja niihin osittain liittyvien liikehuoneistojen tuhoamisen myötä presidentti Sebastián Piñera totesi maan olevan sodassa, julisti maahan poikkeustilan sekä ulkonaliikkumiskiellon ja lähetti armeijan ja poliisijoukot kadulle tukahduttamaan protestit väkivaltaisesti.

Kyynelkaasusta ja laukauksista on tullut osa pääkaupunki Santiagon iltapäiviä.

Sittemmin ainakin kaksikymmentä ihmistä on menehtynyt. Loukkaantuneita ja pidätettyjä on tuhansia.

Lukuisat naiset ja miehet ovat raportoineet sukupuolisesta ja seksuaalisesta väkivallasta pidätysten yhteydessä. Seksuaaliselta väkivallalta eivät ole säästyneet edes ensiapua loukkaantuneille antavat terveydenhoidon ammattilaiset.

Noin 200 ihmisen silmät ovat vaurioituneet kumiluodeista. Chilen kansallinen ihmisoikeusinstituutti on listannut toistasataa kidutustapausta liittyen erityisesti kohtuuttomaan voimankäyttöön pidätystilanteessa. Liikehuoneistoja on tuhopoltettu ja kyynelkaasusta sekä laukauksista on tullut osa pääkaupunki Santiagon iltapäiviä.

Pari viikkoa protestiliikehdinnän alkamisesta YK:n ihmisoikeusvaltuutettu lähetti maahan komission selvittämään poikkeustilan aikana ja sen jälkeen tapahtuneita ihmisoikeusrikkomuksia. Ihmisoikeusvaltuutettuna toimii tällä hetkellä Chilen entinen presidentti Michelle Bachelet.

Vakauden hinta

Vuonna 1973 kenraali Augusto Pinochetin johtama sotilasjuntta syrjäytti demokraattisesti valitun presidentti Salvador Allenden. Vallankaappauksen seurauksena maassa vallitsi sotilasdiktatuuri 1973–1990. Nyky-Chile on tunnettu Etelä-Amerikan vauraimpana ja vakaimpana maana.

Tästä moni kommentaattori on jatkanut toteamalla, että vauraus on kasaantunut pienen vähemmistön käsiin. Vakaus puolestaan on perustunut siihen, että kansalaisille on luvattu vuosien ajan monien epäkohtien tulevan korjatuksi taloudellisen tilanteen parantuessa.

Nyky-Chile on tunnettu Etelä-Amerikan vauraimpana ja vakaimpana maana.

Talouskasvusta huolimatta näitä lupauksia ei ole toimeenpantu vaan taloudellinen epätasa-arvo ja kuilu pienen, erinomaisesti toimeentulevan valtaeliitin ja minimitoimeentulolla sinnittelevän suuren enemmistön välillä on viime vuosina vain jyrkentynyt.

Asumiskulut ja elinkustannukset laajemmin ovat nousseet erityisesti Santiagon mutta myös esimerkiksi Valparaison alueella moninkertaisesti viimeisen viidentoista vuoden aikana. Oma lukunsa ovat eläkeläiset, joiden on esimerkiksi tämän vuoden kuluessa uutisoitu näkevän nälkää. Edes paremmin toimeentulevat palkansaajat eivät voi olettaa minimipalkkaa suurempaa eläkettä.

Metrolipun hinnankorotus oli vain jäävuoren huippu, mutta julkisen liikenteen kulut suhteessa pienituloisimpien perheiden kuukausibudjettiin ovat kohtuuttomat. Metromatkustamista varten ei ole myöskään mahdollisuutta hankkia kuukausilippua, vaan metromatkat maksetaan kertamaksuina.

Hinnankorotus oli siis oljenkorsi, joka katkaisi aasin selän samaan tapaan kuin ilmoitus WhatsApp-viestien verotuksesta Libanonissa. Mielenosoitusten väkivaltainen tukahduttaminen ja sodanjulistus suututtivat kadulla pannujaan paukuttavat mielenosoittajat entisestään.

He vaativat Piñeran eroa ja maahan uutta perustuslakia vuodelta 1980 olevan tilalle muistuttaen, miten Chile on ainoa maa, jossa on edelleen sama perustuslaki kolmekymmentä vuotta sotilasdiktatuurin kaatumisen jälkeen.

Tarve uudelle yhteiskuntasopimukselle

Vuoden 1980 perustuslain ei koeta edustavan kansaa eikä se määritä valtion tehtäväksi turvata perusoikeuksia ja näihin liittyviä palveluita kuten laadukasta terveydenhoitoa ja koulutusta kaikille. Perusoikeuksien turvaamisen sijaan pääpaino on käytännössä yksityisomaisuuden suojaamisessa.

Chile on ainoa maa, jossa on edelleen sama perustuslaki kolmekymmentä vuotta sotilasdiktatuurin kaatumisen jälkeen.

Voimassa oleva perustuslaki on mahdollistanut luonnonvarojen kuten veden yksityistämisen. Maassa, jossa vesipula on kroonistunut ja vesivarojen arvioidaan riittävän nykyoloissa korkeintaan kymmeneksi vuodeksi, tämä on elintärkeä kysymys.

Chilen oli määrä isännöidä joulukuun alussa pidettävä YK:n ilmastokokous, joka päätettiin siirtää pidettäväksi Madridiin protestiliikehdinnän jatkuessa. Sama koski marraskuun puolivälissä järjestettävää APEC-kokousta.

Nämä päätökset antavat ymmärtää, että myös valtiovalta on ymmärtänyt kadun vaativan suurempia muutoksia kuin mihin päästään pienillä henkilövaihdoksilla ministeriöiden johdossa tai marginaalisilla korotuksilla pienimpiin eläkkeisiin ja minimituloon.

Lähikuukaudet näyttävätkin, jaksaako riittävän moni jatkaa vaatimuksien esittämistä ja kokoontua kaduille ja mikäli jaksaa, millaiseksi ehkä uusi yhteiskuntasopimus lähtee muovautumaan.

YTT Anitta Kynsilehto toimii yliopistotutkijana Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus Taprissa Tampereen yliopistossa. Hänen tutkimuksensa käsittelevät ihmisten globaalia liikkuvuutta, solidaarisuustoimintaa sekä yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Vuonna 2019 hän toimi vierailevana tutkijana Universidad de Chilessä ja Pontificia Universidad Católicassa Santiagossa INCASI-ohjelman puitteissa.

Julkaisu Chile: Metrolipun hinnan­korotuksesta uuteen yhteiskunta­sopimukseen? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Boliviassa järjestettiin sunnuntaina 20.10. presidentin- ja eduskuntavaalit. Kun äänistä oli laskettu hieman yli 83 prosenttia, näytti istuva vasemmistolainen presidentti Evo Morales johtavan kisaa.

Eroa toiseksi suosituimpaan keskusta-oikeistolaiseen ehdokkaaseen Carlos Mesaan oli noin 5 prosenttia. Näytti siis jo selvältä, että presidentinvaaleissa mennään toiselle äänestyskierrokselle.

Yhtäkkiä vaalilautakunta keskeytti julkisen ääntenlaskun yli vuorokaudeksi.

Kun ääntenlasku päivää myöhemmin jatkui, ero Moralesin ja Mesan välille oli kasvanut yli 10 prosenttiin. Jotta ehdokas tulisi valituksi suoraan ensimmäisellä kierroksella, hän tarvitsisi joko yli 50 prosenttia äänistä tai vähintään 40 prosenttia äänistä yli 10 prosenttiyksikön marginaalilla seuraavaan ehdokkaaseen.

Epäilyt vaalivilpistä saivat jo muutenkin erittäin polarisoituneen, köyhän ja etnisesti monimuotoisen maan kaaokseen.

Kadut ovat täyttyneet ihmisjoukoista, jotka vaativat demokratiaa ja toista äänestyskierrosta.

Aktivistien mukaan kyse on kamppailusta demokratian ja autoritäärisyyden välillä.

Kansanjoukot ovat ottaneet yhteen Moralesin kannattajien ja poliisin kanssa. Etenkin nuoret, opiskelijaliikkeet ja yliopistoväki ovat olleet aktiivisesti vaatimassa toista äänestyskierrosta. Aktivistien mukaan kyse on kamppailusta demokratian ja autoritäärisyyden välillä.

Morales sen sijaan julistautui vaalien voittajaksi. Hän on syyttänyt oppositiota vallankaappausyrityksestä Yhdysvaltain tuella. Hänen mukaansa kyse on rikkaiden ja etuoikeutettujen hyökkäyksestä köyhiä ja alkuperäiskansoja vastaan. Sisällissodan uhkallakin on spekuloitu.

Bolivian naapurimaat, EU ja Amerikan valtioiden järjestö OAS ovat suositelleet toista äänestyskierrosta. YK on vaatinut väkivaltaisuuksien lopettamista.

Moralesin suosion taustoja

Morales valittiin ensimmäisen kerran Bolivian presidentiksi tammikuussa 2006. Hänen valintansa herätti valtavia toiveita.

Moralesin tukijoukot koostuivat laajasta koalitiosta erilaisia alkuperäiskansojen edustajia, pienviljelijäliikkeitä, ammattiliittoja, naapurustokomiteoita, kansalaisjärjestöjä, opiskelijoita ja ylipäänsä muutosta toivovia kansalaisia.

Maassa oli toteutettu toistakymmentä vuotta Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston vaatimaa tiukkaa talouskuria. Kaivosteollisuutta ja julkisia palveluita oli yksityistetty. Tuloerot olivat kasvaneet, työttömyys oli korkeaa ja harmaa talous ja kokanviljely kukoistivat.

Bolivian valtiojohtoinen talous kytkettiin kiinteäksi osaksi globaalia markkinataloutta.

Maassa käytiin useita raastavia kiistoja luonnonvarojen hallinnasta muuttuvassa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Morales johti kansanjoukkoja esimerkiksi niin sanotussa vesisodassa, jossa onnistuttiin pysäyttämään Maailmanpankin ajama uudistus vesivarojen yksityistämiseksi Cochabamban kaupungissa.

Bolivian monia alkuperäiskansoja puolestaan oli pitkään syrjitty politiikassa ja taloudessa. Suurmaanomistajien, metsä- ja öljy-yhtiöiden ja muiden ulkomaisten yritysten kasvava valta etenkin luonnonvararikkaalla Amazonilla vaaransi uudella tavalla alkuperäiskansojen perinteisiä maita ja elinkeinoja.

Hyvän elämän ja äiti maan politiikkaa

Moralesin kannatuksessa kiteytyikin sekä toive Bolivian itsemääräämisoikeuden palauttamisesta suhteessa Maailmanpankkiin, Kansainväliseen valuuttarahastoon ja ulkomaisiin yrityksiin että toive alkuperäiskansojen aseman parantamisesta.

Moralesin politiikka nähtiin uudenlaisen demokratian ja dekolonisoimisen alkuna maassa, jossa valtaosa väestöstä kuuluu yli kolmeenkymmeneen eri alkuperäiskansaan. Moralesin hallitus ajoikin aluksi radikaalia vasemmistolaista ja alkuperäiskansapolitiikkaa.

Politiikan ytimeen nostettiin hyvän elämän (vivir bien) ajatus. Siinä yhdistyi alkuperäiskansojen yhteisöllisyyden ja luontosuhteen korostaminen sekä kunnianhimoinen kansainvälinen ilmastopolitiikka. Ecuadorin vasemmistohallitus toteutti vastaavaa buen vivir -politiikkaa vasemmistolaisen presidentin Rafael Correan johdolla (2007–2017).

Hyvän elämän politiikassa yhdistyi alkuperäiskansojen yhteisöllisyyden ja luontosuhteen korostaminen sekä kunnianhimoinen kansainvälinen ilmastopolitiikka.

Termi juontaa juurensa ketšua-alkuperäiskansojen käsitteestä ”Sumak Kawsay”. Sillä viitattiin harmoniseen hyvin elämiseen sekä ihmisten kesken että ihmisten ja luonnon välillä sekä ajettiin alkuperäiskansojen maaoikeuksia ja autonomiaa.

Valtion tuloja kasvattivat sekä Boliviassa että Ecuadorissa luonnonvarojen – etenkin öljyn ja maakaasun – suotuisat maailmanmarkkinahinnat. Näitä tuloja käytettiin erittäin suosittuihin tulonsiirto-ohjelmiin (muun muassa eläkkeissä ja opintotuissa), mitkä ovat Latinalaisessa Amerikassa tuttuja etenkin Luiz Inácio Lula da Silvan Brasiliasta.

Boliviassa köyhyys on vähentynyt merkittävästi ja alkuperäiskansojen yhteiskunnallinen asema on kohentunut. Moralesin ensimmäistä hallituskautta pidetään laajalti yhtenä parhaimmista Bolivian historiassa.

Aikaansaannoksista yksinvaltaan

Vuoden 2010 vaihteessa Moralesin suosiossa alkoi näkyä säröjä.

Hallituksen luonnonvarapolitiikka, maakaasuhankkeet, vesivoimalasuunnitelmat ja tieverkoston tiivistäminen vaaransivat juuri samoja alkuperäiskansojen maita, joilla vuosikymmen aikaisemmin alkaneet protestit olivat nostaneet Moralesin politiikan ytimeen.

Retoriikka, joka korosti alkuperäiskansojen ja äiti maan oikeuksia, alkoi kumista tyhjyyttään, kun valtion kasvavaa roolia luonnonvarojen hyödyntäjänä puolustettiin yhä useammin väkivaltaisesti.

Samaan aikaan Moralesin kasvava itsevaltius alkoi herättää huolta. Mikä tahansa kritiikki hallitusta kohtaan tuomittiin uusliberaalina Yhdysvaltain masinoimana oppositiotoimintana. Suosittuja vasemmistolaisia ministereitä erosi tai erotettiin ja tunnettuja aktivisteja vastaan nostettiin erilaisia syytteitä.

Moni alkoi kokea, että Moralesin ja hänen varapresidenttinsä Alvaro García Lineran päätavoite oli pysyä vallassa mahdollisimman pitkään. Helmikuussa 2016 järjestetyssä kansanäänestyksessä Morales ajoikin perustuslakimuutosta, joka poistaisi esteet omalle ehdokkuudelleen tämän vuoden vaaleissa.

Levottomuuksissa ei ole siis kyse ainoastaan vaalivilpistä, vaan demokratian ja oikeusvaltion asteittaisesta romuttamisesta jo pidemmän ajan kuluessa.

Vuonna 2009 hyväksytty perustuslaki sallii kaksi peräkkäistä presidenttikautta. Morales oli valittu presidentiksi jo ennen perustuslain muutosta, mutta myös kaksi kertaa sen jälkeen: 2009 ja 2014. Enemmistö bolivialaisista ei hyväksynyt perustuslain muutosta ja äänesti ehdotusta vastaan.

Tämä ei hidastanut presidenttiä ja hänen puoluettaan. Morales julistikin, että kielto rikkoo hänen ihmisoikeuksiaan. Vuonna 2017 korkein oikeus linjasi, että hänen presidenttiehdokkuutensa on mahdollinen.

Boliviassa käynnissä olevissa levottomuuksissa ei ole siis kyse ainoastaan vaalivilpistä, vaan demokratian ja oikeusvaltion asteittaisesta romuttamisesta jo pidemmän ajan kuluessa. Syytteet perustuslain halveksunnasta, korkeimman oikeuden politisoimisesta ja kasvavasta itsevaltiudesta kasvattivat ihmisten halukkuutta muutokseen.

Amazonian viimeaikaiset metsäpalot laskivat Moralesin kannatusta entisestään. Ensin Morales hyväksyi lain, joka mahdollisti kulotuksen peltotilan raivaamiseksi. Sitten hän aluksi kieltäytyi ulkomaisesta avusta palojen sammuttamiseksi sillä verukkeella, että ulkomainen apu heikentäisi Bolivian itsemääräämisoikeutta.

Moralesin pääkannattajat, eli aimara- ja ketšua-kansoihin kuuluvat pienviljelijät ja kokankasvattajat, hyötyvät metsien raivauksesta, kun taas Amazonian alkuperäiskansat, luonnonsuojelualueet ja ympäristösuojelu kärsivät.

On myös spekuloitu Moralesin liittolaisuudesta karjan- ja soijankasvattajien ja suurmaanomistajien kanssa, jotta poliittinen oikeisto tukisi hänen valtaansa.

Latinalaisen Amerikan syvät muutokset

Bolivia, Chile, Ecuador, Venezuela: lähes koko Latinalainen Amerikka kuohuu. Vuoden 2008 finanssikriisi alkoi paljastamaan karulla tavalla monien Latinalaisen Amerikan maiden yksipuolisen riippuvaisuuden luonnonvarojen viennistä.

Vaikka esimerkiksi Boliviassa Moralesin hallituksen talouspolitiikan tavoite oli vahvistaa maan taloudellista itsemääräämisoikeutta pääsemällä eroon kehitysmaille tyypillisestä yksipuolisesta luonnonvarojen vientiin pohjaavasta talousrakenteesta, tämä riippuvaisuus on itseasiassa vain kasvanut.

Etenkin öljyn hinnan lasku on ollut kohtalokasta.

Esimerkiksi Bolivia, Ecuador ja Venezuela ovat velkaantuneet Kiinalle, mutta myös Kansainvälinen valuuttarahasto on taas kasvattanut merkitystään Latinalaisessa Amerikassa viime vuosina. Ecuadorissa sen vaatimat polttoaineiden hinnan subventioiden poistot johtivat alkuperäiskansaliikkeiden johtamiin protesteihin ja levottomuuksiin.

Se, mitä Ecuadorissa tapahtui ja mitä parhaillaan tapahtuu Chilessä, kuvaa ihmisten hyvin vahvaa kokemusta eriarvoistumisesta ja epäoikeudenmukaisuudesta.

Kenraali Augusto Pinochetin Chile (1973–1989) oli uusliberaalin talouspolitiikan mallimaa. Kuitenkin myös diktatuuria seuranneella pitkällä keskusta-vasemmistolaisen Concertación -koalitiopuolueen ja nykyisen konservatiivihallituksen aikakaudella on toteutettu  talouspolitiikkaa, jossa rikkaiden etuoikeuksiin ei puututa, mutta köyhien ja alemman keskiluokan elämänlaatu koko ajan heikkenee. Palvelut kallistuvat ja ovat huonolaatuisia, mutta palkat ja eläkkeet eivät nouse.

Latinalainen Amerikka on yksi maailman eriarvoisimmista mantereista.

Sen levottomuudet osoittavat, ettei talouskasvu yksin riitä. Jos raha, pääoma ja valta keskittyvät vain harvoille, se luo jyrkkää polarisoitumista, epätasa-arvoa ja väkivaltaa.

Latinalaisessa Amerikassa – kuten muuallakin maailmassa – on käynnissä autoritäärisen johtajuuden uusi nousu.

Latinalaisessa Amerikassa – kuten muuallakin maailmassa – on käynnissä autoritäärisen johtajuuden uusi nousu. Autoritäärisyys on noussut poliittisen spektrin koko asteikolla.

Brasilian uusi presidentti Jair Bolsonaro on tässä tietysti pääesimerkki, mutta myös Chilessä presidentti Sebastián Piñera julisti poikkeustilan ja totesi olevansa sodassa omaa kansaa vastaan, joka kuitenkin protestoi pääsääntöisesti rauhanomaisesti.

Boliviassa moni argumentoi, etteivät äänestäneet niinkään uusliberaaliin politiikkaan yhdistetyn Mesan puolesta, vaan Moralesia vastaan. Moni pelkää uutta tiukkaa taloudellista säästökuuria enemmän kuin kaipaa edustuksellista demokratiaa.

Puhumme maasta, jossa iso osa väestöstä elää hyvin niukasti. Moni on päässyt mukaan tukitoimiin, kuluttamiseen ja poliittiseen osallistumiseen tavalla, mikä ei aikaisemmin ollut mahdollinen. Kun valtio on henkilöitynyt, ei voi vastustaa sitä kättä, joka ruokkii sinua.

Huoli demokratian tilasta ja tulevaisuudesta Latinalaisessa Amerikassa, jolla on pitkä sotilasdiktatuurien historia, painaa kuitenkin monien mieltä.

Alkuperäiskansojen poliittiset liikkeet, opiskelijaliikkeet, ilmastoliikehdintä, kamppailut luonnonvaroista ja erilaiset demokratialiikkeet luovat uusia tuulia ja toivoa politiikkaan.

Miten tästä eteenpäin?

Halveksumalla perustuslakia ja kansanäänestyksen tulosta Morales petasi tien yksinvaltiudelleen ja asettui siten demokraattisia pyrkimyksiä vastaan.

Ellei toista äänestyskierrosta vuoden 2019 vaaleissa järjestetä, tulemme näkemään paljon protesteja, levottomuuksia ja yrityksiä hiljentää vastustajia monilla erilaisilla lehmänkaupoilla sekä mahdollisesti valtiollisella väkivallalla.

Eija Ranta on kehitysmaatutkimuksen yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa.  

Julkaisu Vaalikuohuntaa Boliviassa – Morales ei irrota vallan kahvasta ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.