Vaalikuohuntaa Boliviassa – Morales ei irrota vallan kahvasta

Kuva: Gezien Esteban / Unsplash (CC0)
Lukuaika: 5 min. 

Latinalaisessa Amerikassa kuohuu. Boliviassa epäily vaalivilpistä on tuonut kansanliikkeet kaduille. Maan ensimmäinen alkuperäiskansoihin kuuluva presidentti ja ammattiyhdistysjohtaja Evo Morales aloitti jo neljännen kautensa.

Boliviassa järjestettiin sunnuntaina 20.10. presidentin- ja eduskuntavaalit. Kun äänistä oli laskettu hieman yli 83 prosenttia, näytti istuva vasemmistolainen presidentti Evo Morales johtavan kisaa.

Eroa toiseksi suosituimpaan keskusta-oikeistolaiseen ehdokkaaseen Carlos Mesaan oli noin 5 prosenttia. Näytti siis jo selvältä, että presidentinvaaleissa mennään toiselle äänestyskierrokselle.

Yhtäkkiä vaalilautakunta keskeytti julkisen ääntenlaskun yli vuorokaudeksi.

Kun ääntenlasku päivää myöhemmin jatkui, ero Moralesin ja Mesan välille oli kasvanut yli 10 prosenttiin. Jotta ehdokas tulisi valituksi suoraan ensimmäisellä kierroksella, hän tarvitsisi joko yli 50 prosenttia äänistä tai vähintään 40 prosenttia äänistä yli 10 prosenttiyksikön marginaalilla seuraavaan ehdokkaaseen.

Epäilyt vaalivilpistä saivat jo muutenkin erittäin polarisoituneen, köyhän ja etnisesti monimuotoisen maan kaaokseen.

Kadut ovat täyttyneet ihmisjoukoista, jotka vaativat demokratiaa ja toista äänestyskierrosta.

Aktivistien mukaan kyse on kamppailusta demokratian ja autoritäärisyyden välillä.

Kansanjoukot ovat ottaneet yhteen Moralesin kannattajien ja poliisin kanssa. Etenkin nuoret, opiskelijaliikkeet ja yliopistoväki ovat olleet aktiivisesti vaatimassa toista äänestyskierrosta. Aktivistien mukaan kyse on kamppailusta demokratian ja autoritäärisyyden välillä.

Morales sen sijaan julistautui vaalien voittajaksi. Hän on syyttänyt oppositiota vallankaappausyrityksestä Yhdysvaltain tuella. Hänen mukaansa kyse on rikkaiden ja etuoikeutettujen hyökkäyksestä köyhiä ja alkuperäiskansoja vastaan. Sisällissodan uhkallakin on spekuloitu.

Bolivian naapurimaat, EU ja Amerikan valtioiden järjestö OAS ovat suositelleet toista äänestyskierrosta. YK on vaatinut väkivaltaisuuksien lopettamista.

Moralesin suosion taustoja

Morales valittiin ensimmäisen kerran Bolivian presidentiksi tammikuussa 2006. Hänen valintansa herätti valtavia toiveita.

Moralesin tukijoukot koostuivat laajasta koalitiosta erilaisia alkuperäiskansojen edustajia, pienviljelijäliikkeitä, ammattiliittoja, naapurustokomiteoita, kansalaisjärjestöjä, opiskelijoita ja ylipäänsä muutosta toivovia kansalaisia.

Maassa oli toteutettu toistakymmentä vuotta Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston vaatimaa tiukkaa talouskuria. Kaivosteollisuutta ja julkisia palveluita oli yksityistetty. Tuloerot olivat kasvaneet, työttömyys oli korkeaa ja harmaa talous ja kokanviljely kukoistivat.

Bolivian valtiojohtoinen talous kytkettiin kiinteäksi osaksi globaalia markkinataloutta.

Maassa käytiin useita raastavia kiistoja luonnonvarojen hallinnasta muuttuvassa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Morales johti kansanjoukkoja esimerkiksi niin sanotussa vesisodassa, jossa onnistuttiin pysäyttämään Maailmanpankin ajama uudistus vesivarojen yksityistämiseksi Cochabamban kaupungissa.

Bolivian monia alkuperäiskansoja puolestaan oli pitkään syrjitty politiikassa ja taloudessa. Suurmaanomistajien, metsä- ja öljy-yhtiöiden ja muiden ulkomaisten yritysten kasvava valta etenkin luonnonvararikkaalla Amazonilla vaaransi uudella tavalla alkuperäiskansojen perinteisiä maita ja elinkeinoja.

Hyvän elämän ja äiti maan politiikkaa

Moralesin kannatuksessa kiteytyikin sekä toive Bolivian itsemääräämisoikeuden palauttamisesta suhteessa Maailmanpankkiin, Kansainväliseen valuuttarahastoon ja ulkomaisiin yrityksiin että toive alkuperäiskansojen aseman parantamisesta.

Moralesin politiikka nähtiin uudenlaisen demokratian ja dekolonisoimisen alkuna maassa, jossa valtaosa väestöstä kuuluu yli kolmeenkymmeneen eri alkuperäiskansaan. Moralesin hallitus ajoikin aluksi radikaalia vasemmistolaista ja alkuperäiskansapolitiikkaa.

Politiikan ytimeen nostettiin hyvän elämän (vivir bien) ajatus. Siinä yhdistyi alkuperäiskansojen yhteisöllisyyden ja luontosuhteen korostaminen sekä kunnianhimoinen kansainvälinen ilmastopolitiikka. Ecuadorin vasemmistohallitus toteutti vastaavaa buen vivir -politiikkaa vasemmistolaisen presidentin Rafael Correan johdolla (2007–2017).

Hyvän elämän politiikassa yhdistyi alkuperäiskansojen yhteisöllisyyden ja luontosuhteen korostaminen sekä kunnianhimoinen kansainvälinen ilmastopolitiikka.

Termi juontaa juurensa ketšua-alkuperäiskansojen käsitteestä ”Sumak Kawsay”. Sillä viitattiin harmoniseen hyvin elämiseen sekä ihmisten kesken että ihmisten ja luonnon välillä sekä ajettiin alkuperäiskansojen maaoikeuksia ja autonomiaa.

Valtion tuloja kasvattivat sekä Boliviassa että Ecuadorissa luonnonvarojen – etenkin öljyn ja maakaasun – suotuisat maailmanmarkkinahinnat. Näitä tuloja käytettiin erittäin suosittuihin tulonsiirto-ohjelmiin (muun muassa eläkkeissä ja opintotuissa), mitkä ovat Latinalaisessa Amerikassa tuttuja etenkin Luiz Inácio Lula da Silvan Brasiliasta.

Boliviassa köyhyys on vähentynyt merkittävästi ja alkuperäiskansojen yhteiskunnallinen asema on kohentunut. Moralesin ensimmäistä hallituskautta pidetään laajalti yhtenä parhaimmista Bolivian historiassa.

Aikaansaannoksista yksinvaltaan

Vuoden 2010 vaihteessa Moralesin suosiossa alkoi näkyä säröjä.

Hallituksen luonnonvarapolitiikka, maakaasuhankkeet, vesivoimalasuunnitelmat ja tieverkoston tiivistäminen vaaransivat juuri samoja alkuperäiskansojen maita, joilla vuosikymmen aikaisemmin alkaneet protestit olivat nostaneet Moralesin politiikan ytimeen.

Retoriikka, joka korosti alkuperäiskansojen ja äiti maan oikeuksia, alkoi kumista tyhjyyttään, kun valtion kasvavaa roolia luonnonvarojen hyödyntäjänä puolustettiin yhä useammin väkivaltaisesti.

Samaan aikaan Moralesin kasvava itsevaltius alkoi herättää huolta. Mikä tahansa kritiikki hallitusta kohtaan tuomittiin uusliberaalina Yhdysvaltain masinoimana oppositiotoimintana. Suosittuja vasemmistolaisia ministereitä erosi tai erotettiin ja tunnettuja aktivisteja vastaan nostettiin erilaisia syytteitä.

Moni alkoi kokea, että Moralesin ja hänen varapresidenttinsä Alvaro García Lineran päätavoite oli pysyä vallassa mahdollisimman pitkään. Helmikuussa 2016 järjestetyssä kansanäänestyksessä Morales ajoikin perustuslakimuutosta, joka poistaisi esteet omalle ehdokkuudelleen tämän vuoden vaaleissa.

Levottomuuksissa ei ole siis kyse ainoastaan vaalivilpistä, vaan demokratian ja oikeusvaltion asteittaisesta romuttamisesta jo pidemmän ajan kuluessa.

Vuonna 2009 hyväksytty perustuslaki sallii kaksi peräkkäistä presidenttikautta. Morales oli valittu presidentiksi jo ennen perustuslain muutosta, mutta myös kaksi kertaa sen jälkeen: 2009 ja 2014. Enemmistö bolivialaisista ei hyväksynyt perustuslain muutosta ja äänesti ehdotusta vastaan.

Tämä ei hidastanut presidenttiä ja hänen puoluettaan. Morales julistikin, että kielto rikkoo hänen ihmisoikeuksiaan. Vuonna 2017 korkein oikeus linjasi, että hänen presidenttiehdokkuutensa on mahdollinen.

Boliviassa käynnissä olevissa levottomuuksissa ei ole siis kyse ainoastaan vaalivilpistä, vaan demokratian ja oikeusvaltion asteittaisesta romuttamisesta jo pidemmän ajan kuluessa. Syytteet perustuslain halveksunnasta, korkeimman oikeuden politisoimisesta ja kasvavasta itsevaltiudesta kasvattivat ihmisten halukkuutta muutokseen.

Amazonian viimeaikaiset metsäpalot laskivat Moralesin kannatusta entisestään. Ensin Morales hyväksyi lain, joka mahdollisti kulotuksen peltotilan raivaamiseksi. Sitten hän aluksi kieltäytyi ulkomaisesta avusta palojen sammuttamiseksi sillä verukkeella, että ulkomainen apu heikentäisi Bolivian itsemääräämisoikeutta.

Moralesin pääkannattajat, eli aimara- ja ketšua-kansoihin kuuluvat pienviljelijät ja kokankasvattajat, hyötyvät metsien raivauksesta, kun taas Amazonian alkuperäiskansat, luonnonsuojelualueet ja ympäristösuojelu kärsivät.

On myös spekuloitu Moralesin liittolaisuudesta karjan- ja soijankasvattajien ja suurmaanomistajien kanssa, jotta poliittinen oikeisto tukisi hänen valtaansa.

Latinalaisen Amerikan syvät muutokset

Bolivia, Chile, Ecuador, Venezuela: lähes koko Latinalainen Amerikka kuohuu. Vuoden 2008 finanssikriisi alkoi paljastamaan karulla tavalla monien Latinalaisen Amerikan maiden yksipuolisen riippuvaisuuden luonnonvarojen viennistä.

Vaikka esimerkiksi Boliviassa Moralesin hallituksen talouspolitiikan tavoite oli vahvistaa maan taloudellista itsemääräämisoikeutta pääsemällä eroon kehitysmaille tyypillisestä yksipuolisesta luonnonvarojen vientiin pohjaavasta talousrakenteesta, tämä riippuvaisuus on itseasiassa vain kasvanut.

Etenkin öljyn hinnan lasku on ollut kohtalokasta.

Esimerkiksi Bolivia, Ecuador ja Venezuela ovat velkaantuneet Kiinalle, mutta myös Kansainvälinen valuuttarahasto on taas kasvattanut merkitystään Latinalaisessa Amerikassa viime vuosina. Ecuadorissa sen vaatimat polttoaineiden hinnan subventioiden poistot johtivat alkuperäiskansaliikkeiden johtamiin protesteihin ja levottomuuksiin.

Se, mitä Ecuadorissa tapahtui ja mitä parhaillaan tapahtuu Chilessä, kuvaa ihmisten hyvin vahvaa kokemusta eriarvoistumisesta ja epäoikeudenmukaisuudesta.

Kenraali Augusto Pinochetin Chile (1973–1989) oli uusliberaalin talouspolitiikan mallimaa. Kuitenkin myös diktatuuria seuranneella pitkällä keskusta-vasemmistolaisen Concertación -koalitiopuolueen ja nykyisen konservatiivihallituksen aikakaudella on toteutettu  talouspolitiikkaa, jossa rikkaiden etuoikeuksiin ei puututa, mutta köyhien ja alemman keskiluokan elämänlaatu koko ajan heikkenee. Palvelut kallistuvat ja ovat huonolaatuisia, mutta palkat ja eläkkeet eivät nouse.

Latinalainen Amerikka on yksi maailman eriarvoisimmista mantereista.

Sen levottomuudet osoittavat, ettei talouskasvu yksin riitä. Jos raha, pääoma ja valta keskittyvät vain harvoille, se luo jyrkkää polarisoitumista, epätasa-arvoa ja väkivaltaa.

Latinalaisessa Amerikassa – kuten muuallakin maailmassa – on käynnissä autoritäärisen johtajuuden uusi nousu.

Latinalaisessa Amerikassa – kuten muuallakin maailmassa – on käynnissä autoritäärisen johtajuuden uusi nousu. Autoritäärisyys on noussut poliittisen spektrin koko asteikolla.

Brasilian uusi presidentti Jair Bolsonaro on tässä tietysti pääesimerkki, mutta myös Chilessä presidentti Sebastián Piñera julisti poikkeustilan ja totesi olevansa sodassa omaa kansaa vastaan, joka kuitenkin protestoi pääsääntöisesti rauhanomaisesti.

Boliviassa moni argumentoi, etteivät äänestäneet niinkään uusliberaaliin politiikkaan yhdistetyn Mesan puolesta, vaan Moralesia vastaan. Moni pelkää uutta tiukkaa taloudellista säästökuuria enemmän kuin kaipaa edustuksellista demokratiaa.

Puhumme maasta, jossa iso osa väestöstä elää hyvin niukasti. Moni on päässyt mukaan tukitoimiin, kuluttamiseen ja poliittiseen osallistumiseen tavalla, mikä ei aikaisemmin ollut mahdollinen. Kun valtio on henkilöitynyt, ei voi vastustaa sitä kättä, joka ruokkii sinua.

Huoli demokratian tilasta ja tulevaisuudesta Latinalaisessa Amerikassa, jolla on pitkä sotilasdiktatuurien historia, painaa kuitenkin monien mieltä.

Alkuperäiskansojen poliittiset liikkeet, opiskelijaliikkeet, ilmastoliikehdintä, kamppailut luonnonvaroista ja erilaiset demokratialiikkeet luovat uusia tuulia ja toivoa politiikkaan.

Miten tästä eteenpäin?

Halveksumalla perustuslakia ja kansanäänestyksen tulosta Morales petasi tien yksinvaltiudelleen ja asettui siten demokraattisia pyrkimyksiä vastaan.

Ellei toista äänestyskierrosta vuoden 2019 vaaleissa järjestetä, tulemme näkemään paljon protesteja, levottomuuksia ja yrityksiä hiljentää vastustajia monilla erilaisilla lehmänkaupoilla sekä mahdollisesti valtiollisella väkivallalla.

Eija Ranta on kehitysmaatutkimuksen yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa.  

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*