Kotoutuminen ei tapahdu itsestään – se syntyy arjen kohtaamisissa, joissa rakennetaan luottamusta, osallisuutta ja turvallisuudentunnetta. Hallituksen kaavailemat leikkaukset ja lakimuutokset maahanmuuttajien kotoutumispalveluihin uhkaavat juuri nyt näitä kohtaamisia. Moni Suomeen muuttanut joutuu tämän seurauksena rakentamaan elämää uudessa kotimaassa, jossa yhteiskunnan tukea ei ole tarjolla juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsee.

Kotoutuminen ei ole ainoastaan yksilön asennekysymys vaan jatkuva, vuorovaikutukseen perustuva prosessi. Se tapahtuu arjen kohtaamisissa esimerkiksi viranomaisten, järjestöjen, kuntalaisten ja maahanmuuttajien välillä – tilanteissa, joissa rakennetaan luottamusta. Luottamusta tarvitaan myös osallisuuden, turvallisuudentunteen ja yhteiskuntaan kiinnittymisen kannalta, jotka ovat tärkeitä osia kotoutumisprosessissa.

Petteri Orpon hallituksen budjettiriihen päätökset kotouttamiskorvausten leikkaamisesta ja kuntien velvoitteita koskevan lainsäädännön keventämisestä herättävät huolta siitä, miten kunnilla ja järjestöillä on jatkossa mahdollisuus vastata kotoutumisen tarpeisiin. Samalla julkisessa keskustelussa korostetaan yksilön vastuuta kotoutumisestaan. Kuitenkin kotoutumista tukevissa päivittäisissä kohtaamisissa on pitkälti kyse vastavuoroisuudesta.

Julkisten palveluiden ja järjestöjen mahdollistamilla kohtaamisilla maahanmuuttajien ja muun yhteiskunnan välillä on kriittisen tärkeä rooli näiden välisen luottamuksen rakentumisessa. Keskinäisen luottamuksen rakentuminen puolestaan hyödyntää maahanmuuttajien lisäksi koko yhteiskuntaa, sillä se vahvistaa kaikkien kokemuksia yhteisöllisyydestä, turvallisuudesta ja osallisuudesta.

Kotoutumisen kenttä muutoksessa

Vuonna 2025 Suomen maahanmuuttopolitiikkaa ohjaa pitkälti Petteri Orpon hallitusohjelma, joka pitää sisällään useita maahanmuuttajiin kohdistuvia lakimuutoksia ja kiristyksiä.

Näistä valtakunnalliseen kotoutumistyöhön vaikuttavat merkittävästi esimerkiksi vastaanottorahan ja käyttörahan pienentäminen, oleskelulupien keston lyhentäminen ja kansalaisuuden saamisen ehtojen tiukentaminen. Kiristyksiä on perusteltu muun muassa julkisen talouden sopeuttamistarpeilla sekä väärinkäytösten ehkäisemisellä.  

Orpon hallitus päätti lisäksi syyskuun 2025 budjettiriihessä purkaa kuntien kotouttamistehtävien lainsäädännölliset velvoitteet vuoden 2027 alkuun mennessä. Samalla suunniteltiin 30 miljoonan euron leikkausta kunnille maksettaviin laskennallisiin korvauksiin kotoutumisen edistämisestä. Päätökset ovat herättäneet huolta kotoutumistyön toimijoissa (kuten kaupungeissa ja kunnissa), sillä jo vuodenvaihteessa kotoutumispalvelujen rahoitusta leikattiin 58 miljoonalla eurolla – noin neljännes koko korvausmäärästä.

Valtakunnalliseen kotoutumistyöhön vaikuttavat merkittävästi esimerkiksi vastaanottorahan ja käyttörahan pienentäminen, oleskelulupien keston lyhentäminen ja kansalaisuuden saamisen ehtojen tiukentaminen.

Kehityskulku on ristiriidassa uuden kotoutumislain (KOTO2024) kanssa, joka siirsi vuoden 2025 alussa kotoutumisen edistämisen kokonaisvastuun kunnille. KOTO2024-uudistus liittyy samanaikaisesti voimaan tulleeseen TE24-uudistukseen, jossa työvoima- ja elinkeinopalvelut siirtyvät valtiolta kuntien vastuulle.

Vastuualueiden laajentuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että kunnat vastaavat kotoutumisen alkuvaiheen palveluista, kuten kotoutumissuunnitelmista, kotoutumiskoulutuksesta ja monikielisestä yhteiskuntaorientaatiosta. Lailla on laajennettu kotoutumispalveluiden kohderyhmää: kunnan on jatkossa tavoitettava työttömien työnhakijoiden lisäksi muun muassa kotona lapsia hoitavat vanhemmat.

Julkisten kotoutumispalvelujen lisäksi järjestöt tekevät paljon kotouttamistyötä. Vuoden 2025 alussa järjestöiltä leikattiin 50 miljoonaa euroa, ja lisäleikkauksia on kaavailtu vuosille 2026–27. Kehitys on huolestuttavaa, sillä juuri kotoutumispalveluiden puitteissa tapahtuu luottamusta ja osallisuutta edistäviä arkisia kohtaamisia. Palveluissa tuetaan myös ulkomaisten tutkintojen tunnustamista ja viranomaisjärjestelmässä navigointia, mitkä ovat kriittisiä tekijöitä työllistymisen ja yhteiskuntaan kiinnittymisen kannalta. Nämäkin palvelut voivat esimerkiksi kielitaidottomalle henkilölle olla keskeinen väylä yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja sitä kautta kielen oppimiseen.

Poliittinen konteksti ja retoriikan vaikutus

Vuoden 2025 kotoutumisen tuen leikkaukset ja kuntien velvoitteiden lainsäädännön keventäminen ovat tapahtuneet poliittisen ja julkisen keskustelun kontekstissa, jossa maahanmuuton vaikutukset suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuuteen on esitetty hyvin negatiivisessa valossa.

Valtiovarainministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra totesi puolueen eduskuntaryhmän kokouksessa ennen budjettiriihtä, että maahanmuutto on ”suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan loppu”. Purran käyttämä kieli on linjassa 2010-luvun alusta perussuomalaisten retoriikassa yleistyneen maahanmuuttokriittisyyden kanssa. Pääsääntöisesti kotoutuminen esitetään näissä maahanmuuttajien heikkona suoriutumisena sekä valtiontaloudelle ja veronmaksajille kalliina kulueränä. 

Väitteet ovat paitsi harhaanjohtavia, myös vahingollisia. Maahanmuuttajista käytävä julkinen keskustelu vaikuttaa siihen, millaisia mielikuvia heistä muodostuu suhteessa hyvinvointivaltioon ja sen palveluihin. Yhteiskuntatieteilijät Ov Christian Norocel, Anders Hellström ja Martin Bak Jørgensen kuvaavat vuonna 2020 toimittamansa kirjan johdannossa ”Nostalgia and Hope: Narrative Master Frames Across Contemporary Europe”, kuinka maahanmuuttajille poliittisessa keskustelussa annetut roolit ovat usein joko ”uhka” tai ”pelastaja”. Käytännössä roolit ovat kuitenkin yhtä moninaisia kuin muillakin: naapureita, vanhempia, työntekijöitä, yrittäjiä ja veronmaksajia.

Kotoutuminen on yksilön suoriutumista ja asennekysymystä monimutkaisempi kokonaisuus, jonka keskiössä on maahanmuuttajan ja uuden yhteiskunnan vastavuoroinen suhde.

Tapa, jolla hallituspuolueet puhuvat maahanmuuttajista, ei jää vain poliittiseksi puheeksi – se näkyy arjessa rasismin ja vihapuheen lisääntymisenä. Julkisen vallan edustajilla on erityinen vastuu puhua ihmisistä kunnioittavasti. Kotoutuminen on yksilön suoriutumista ja asennekysymystä monimutkaisempi kokonaisuus, jonka keskiössä on maahanmuuttajan ja uuden yhteiskunnan vastavuoroinen suhde.

Tuoreessa MIPEX-selvityksessä – jonka tuloksia Purra on aiemmin kritisoinut – Suomi sijoittuu kotouttamispolitiikassa EU-keskiarvoa paremmin. Kritiikki kohdistuu erityisesti siihen, että MIPEX mittaa järjestelmän rakenteita ja palvelujen saatavuutta, ei maahanmuuttajien konkreettista suoriutumista. Mutta mittarit eivät tuota yksiselitteistä numeerista dataa, vaan ne kuvaavat kotoutumista laajana yhteiskunnallisena prosessina.

Tämä ei siis tarkoita, että kotoutuminen olisi Suomessa heikkoa, vaan että kokonaisuuden hahmottamiseen ja erilaisten tarpeiden arviointiin tarvitaan sekä määrällistä että laadullista tietoa.

Maahanmuuttajat osana hyvinvointivaltiota

Maahanmuuttajat, kuten muutkin vähemmistöt, ovat olleet osa suomalaista yhteiskuntaa ja hyvinvointivaltiota sen alkuajoista lähtien, erityisesti työvoimana ja palveluiden käyttäjinä. Heidän kokemuksensa tuovat esiin, miten instituutiot kohtelevat eri ryhmiä eri tavoin, ja miten tämä vaikuttaa luottamuksen ja osallisuuden kokemuksiin. Maahanmuuttajien kokemuksissa tulevat esiin myös erot väestöryhmien erilaisesta kohtelusta instituutioiden ja palveluiden käyttäjinä.

Hyvinvointivaltio ei ole vain hallinnollinen järjestelmä tai palveluiden verkosto, vaan myös kokemuksellinen tila, jossa kansalaiset elävät, toimivat ja osallistuvat. Johanna Annolan, Hanna Lindbergin ja Pirjo Markkolan vuonna 2024 toimittamassa kirjassa ”Lived Institutions as History of Experience” hyvinvointivaltiota kuvataan jatkuvasti neuvoteltuna kokonaisuutena, jonka muotoa ja merkitystä muovaavat kansalaiset, vähemmistöt ja poliittinen retoriikka.

Leikkausten vaikutuksena voi olla, että yksilö jää ilman tarvittavaa tukea, jolloin epäonnistuminen kotoutumisessa näyttäytyy hänen henkilökohtaisena epäonnistumisenaan.

Maahanmuuttajilla on oikeus saada kotoutumislain mukaisia palveluja, jotka tukevat heidän kotoutumistaan. Nykyisen hallituksen pyrkimyksenä vaikuttaakin olevan siirtää vastuu kotoutumisen onnistumisesta kokonaan yksilön harteille. Tämä tarkoittaa, että kotoutumisen mahdollisesti epäonnistuessa vastuu on myös ainoastaan yksilöllä, jolloin heikko kotoutuminenkin voidaan esittää henkilökohtaisena asennekysymyksenä, eikä yhteiskunnan epäonnistumisena.

Leikattavaksi suunnitellut kunnille maksettavat laskennalliset korvaukset on tarkoitettu juuri kotoutumisen tukemiseen. Leikkausten vaikutuksena voi olla, että yksilö jää ilman tarvittavaa tukea, jolloin epäonnistuminen kotoutumisessa näyttäytyy hänen henkilökohtaisena epäonnistumisenaan – ja samalla perusteluna sille, miksi hänet nähdään uhkana ja/tai kulueränä hyvinvointivaltiolle.

Luottamus arjen kohtaamisissa

Kotoutuminen ei tapahdu tyhjiössä, vaan syntyy arjen kohtaamisissa viranomaisten, järjestötoimijoiden, kuntalaisten ja maahanmuuttaneiden välillä. Kuten tutkijat Barbara Fersch ja Karen Nielsen Breidahl, Eveliina Heino ja Kati Turtiainen ovat tuoneet tahoillaan esiin, tutkimuksissa on painotettu viranomaisedustajien ja kotoutujien kohtaamisten merkitystä viranomaisluottamuksen rakentumisessa.

Tutuilla kasvoilla on väliä ja ikään kuin instituutioiden kasvoina toimineilla opettajilla, sosiaalityöntekijöillä ja järjestötyöntekijöillä on suuri vaikutus maahanmuuttajille kotoutumisvaiheessa. Liselott Sundbäckin mukaan viranomaisluottamukseen vaikuttaa myös aika muun muassa niin, että viranomaisedustajilla on aikaa aitoon kohtaamiseen ja viranomaisjärjestelmän sekä päätösten avaamiselle.

Kotoutuminen ei tapahdu tyhjiössä, vaan syntyy arjen kohtaamisissa viranomaisten, järjestötoimijoiden, kuntalaisten ja maahanmuuttaneiden välillä.

Näissä arjen kohtaamisissa rakentuu luottamus, joka on keskeinen osa kotoutumisprosessia. Arvostava kohtaaminen vaatii ammattilaisilta ammattitaitoa, jatkuvaa osaamisen kehittämistä ja verkostoja hyvien käytäntöjen jakamiseksi. Edellä mainittujen lisäksi monialainen yhteistyö, asiakasohjaus ja eri ammattiryhmien väliset kumppanuudet ovat leikkausten takia vaarassa.

KOTO2024- ja TE2025-uudistusten myötä järjestöjen ja kuntien rooli kotoutumisessa kasvaa, mutta resurssit eivät seuraa mukana. Budjettiriihessä hallitus linjasi, etteivät säästötoimet saa heikentää kielikoulutusta, varhaiskasvatusta tai työllistymistä edistäviä palveluita. Tämä on hämmentänyt asiantuntijoita, sillä juuri näitä palveluita rahoitetaan kotoutumiskorvauksilla.

Luottamus väestösuhteiden perustana

Luottamuksen merkitys on tunnistettu myös valtion omissa selvityksissä ja hankkeissa, kuten oikeusministeriön Hyvien väestösuhteiden pilottihankkeessa ja valtioneuvoston vuoden 2024 raportissa Luottamus ihmiskeskeisen vuorovaikutuksen kautta. Väestösuhteet liittyvät yhteiskuntaan kuulumiseen, turvallisuuteen, vuorovaikutukseen ja yhdenvertaisuuteen – kaikki nämä edellyttävät keskinäistä luottamusta.

Kotoutumisen budjettileikkaukset uhkaavat juuri niitä rakenteita, jotka mahdollistavat luottamuksen rakentumisen. Aiemmissa tutkimuksissa onnistuneen kotouttamispolitiikan on havaittu vahvistavan osallisuutta ja luottamusta yhteiskuntaan, tukevan koulutusta ja työllisyyttä ja vähentävän ennakkoluuloja. Yhdymme tutkija Rolle Alhon näkemykseen, että kotoutuminen tulee ymmärtää laajana kokonaisuutena ja kotoutumispalvelut kuluerän sijasta investointina. Arkisten kohtaamisten vähentyminen ei edistä maahanmuuttajien työllistymistä tai hyvien väestösuhteiden kehitystä, vaan heikentää myös hallitusohjelman keskeisiä tavoitteita.

Kotoutuminen ei tapahdu tyhjiössä: se rakentuu vuorovaikutuksessa, jossa myös vastaanottavan yhteiskunnan asenteet, rakenteet ja resurssit määrittävät, millaiseksi yhteinen tulevaisuus muodostuu. Maahanmuuttajan oma asenne ja toiminta ovat tärkeitä kotoutumisprosessin osia, mutta mikäli uuden yhteiskunnan tuki vähenee, myös epäonnistumisen riski kotoutumisessa kasvaa.  Maahanmuuttajat eivät ole uhka tai kuluerä hyvinvointivaltiolle, vaan tärkeä osa sitä ja sen tulevaisuutta – ja yhtä lailla me, yhteiskuntana, kannamme vastuun siitä, millaiset edellytykset kotoutumiselle luodaan.

Suosittelemme, että hallitus harkitsee uudelleen kunnille maksettavaan kotoutumisen taloudelliseen tukeen ja kuntien lainsäädännöllisten velvoitteiden keventämiseen liittyviä päätöksiään. Taloudellisen tuen jatkuvuuden varmistaminen sote- ja kotoutumisasioiden parissa toimivien järjestöjen työlle on yhtä lailla tärkeää.

Luottamuksen rakentuminen ei tapahdu itsestään, vaan se vaatii yhteiskunnallista tahtoa ja konkreettista tukea. Älkää purkako rakenteita, jotka mahdollistavat tämän.

VTM Eveliina Junikka toimii tutkijana Mobile Futures- hankkeessa Åbo Akademin yliopistolla ja Helsingin Diakonissalaitoksella.

VTT Liselott Sundbäck toimii tutkijatohtorina Mobile Futures- hankkeessa Åbo Akademin yliopistolla.

Artikkelin kuvituskuva: Min(Felix) Xu / Unsplash

Julkaisu Luottamuksen hinta? Kotoutumispalvelujen leikkausten seuraukset näkyvät arjessa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Syksyllä 2015 Suomeen saapui noin 30 000 turvapaikanhakijaa. Jotkut heistä palasivat kotimaahansa tai jatkoivat matkaa muualle, mutta monet tulivat jäädäkseen.

Monet ihmiset näkevät tuon vuoden vedenjakajana Suomen maahanmuuttopolitiikassa. Sitä on vielä liian aikaista kommentoida, mutta maahanmuutto on ehkä sen jälkeen koskettanut useampaa ja tullut tutuksi useammalle ihmiselle kuin ennen.

Maahanmuutto Suomessa

Tilastokeskus tarjoaa tietoa monista väestöön liittyvistä seikoista, myös ulkomaan kansalaisten määrästä Suomessa. Vuodet 2015–16 eivät kuitenkaan erottaudu joukosta erityisemmin, vaan käyrä on kasvanut melko tasaista tahtia.

Osittain tähän vaikuttaa se, että turvapaikanhakijoita ei merkitä väestörekisteriin ennen kuin vasta silloin, kun heille myönnetään oleskelulupa. Vuosina 2015–16 saapuneet on siis merkitty mukaan väestöön vuodesta 2016 aina tähän vuoteen asti.

Maahanmuuton mekanismien ymmärtämiseksi on tärkeää huomioida ne syyt, joiden perusteella EU:n ulkopuolelta tulevat ihmiset saavat oleskeluluvan.

Maahanmuuttoviraston tilastojen mukaan tärkeimmät näistä ovat perhe ja työ, joiden perusteella myönnetään lähes yhtä paljon oleskelulupia, yhteensä noin 70 prosenttia kaikista myönnetyistä oleskeluluvista. Seuraavaksi suurin kategoria on opiskelu, ja vasta sen jälkeen kansainvälinen suojelu, kuten esimerkiksi turvapaikan myöntämisen tapauksessa.

Suurin osa Suomeen muuttaneista tulee aivan lähialueilta, kuten Virosta ja Venäjältä. Toisin sanoen turvapaikanhakijat eivät määrittele suomalaista maahanmuuttoa.

Suurin osa Suomeen muuttaneista tulee aivan lähialueilta, kuten Virosta ja Venäjältä. Seuraavaksi eniten ihmisiä tulee Irakista, Kiinasta, Ruotsista, Thaimaasta, Afganistanista ja Syyriasta. Viron ja Venäjän kansalaisia on kuitenkin yhtä paljon kuin näistä seuraavasta kuudesta maasta muuttaneita yhteensä.

Toisin sanoen turvapaikanhakijat eivät määrittele suomalaista maahanmuuttoa. Kaikille maahanmuuttajille monella tavoin määrittävä kokemus liittyy kuitenkin kotoutumiseen.

Englanniksi kotoutumiseen viitataan tyypillisesti sanalla integration, mutta Suomessa kotoutumiselle on oikeastaan kaksi sanaa.

Kotoutuminen tarkoittaa yleisesti maahan muuttaneen osallistumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Kotoutumislaissa on erityisesti korostettu maahan muuttaneen ja yhteiskunnan vuorovaikutteista kehitystä. Kotouttaminen taas tarkoittaa viranomaisten ja muiden tahojen tarjoamaa kotoutumisen tukea.

Kotoutuminen kulttuurisena prosessina

Kotoutumista on Suomessa tutkittu pääsääntöisesti kahdella tasolla: kotoutumispolitiikan ja kotoutumisen käytänteiden tasolla. Kotoutumispolitiikan tutkimus tarkastelee esimerkiksi kotoutumiseen liittyviä instituutioita ja lakeja, kuten sitä, miten kotoutumisen lait ovat syntyneet ja muuttuneet ja millaista eduskuntakeskustelua niistä on säätämisen yhteydessä käyty. Käytänteiden tutkimus puolestaan tarkastelee kotoutumisen toteutumista, esimerkiksi sitä, miten maahanmuuttajat työllistyvät, oppivat kieltä tai miten he asuvat.

Tutkimusta, joka yhdistäisi toisaalta sen, mitä kotoutumisesta säädetään, ja toisaalta sen, mitä kotoutuminen tarkoittaa käytäntöjen tasolla, on varsin vähän. Tästä syystä olisi tärkeää tarkastella kotoutumista myös kulttuurisena prosessina.

Kotoutuminen ei määrity ainoastaan politiikassa ja käytänteissä, vaan myös käsitteen esittämisessä ja kuvittelemisessa.

Kotoutuminen ei määrity ainoastaan politiikassa ja käytänteissä, vaan myös käsitteen esittämisessä ja kuvittelemisessa. Toisin sanoen, jos kotoutuminen esitetään ennen kaikkea työn kautta, työn rooli nousee todennäköisesti määrittelemään kotoutumista muita yhteiskunnan osa-alueita enemmän. Tästä kertovat myös aiemmat tutkijoiden havainnot.

Maahanmuuttajat työmarkkinoilla nähdään usein ratkaisuna hyvinvointivaltion heikentyvään huoltosuhteeseen. Hyvä maahanmuuttaja on näin ollen ennen kaikkea hyvä työntekijä. Suomalaisessa poliittisessa retoriikassa maahanmuuttajat nähdäänkin välineinä ja ennen kaikkea taloudellisina välineinä.

Kotoutumisen neljä osa-aluetta

Kotoutumisen kulttuuriseen prosessiin kuuluu neljä osa-aluetta. Näitä ovat kulttuurinen liike, kuviteltu kansallisvaltio, hyvät kansalaiset sekä valta ja kieli.

Kotoutumisessa ei ole ainoastaan kyse fyysisestä, vaan myös kulttuurisesta liikkeestä. Fyysinen liike maan rajojen yli on maahan muuton ja sitä myötä myös kotoutumisen edellytys — ilman muuttoa, ei ole tarvetta tai tilaisuutta kotoutumiseen. Tähän on viitannut muun muassa antropologi Arjun Appadurai, joka väittänyt liikkeen olevan yksi nykymaailman ydinominaisuuksista. Tällä hän ei kuitenkaan tarkoita pelkästään ihmisen liikettä, vaan myös teknologian, rahan, median ja ideoiden liikettä.

Meitä pitää jatkuvasti muistuttaa kansallisvaltion olemassaolosta vaikkapa liputuspäivien tai rajattujen sääkarttojen muodossa.

Kuvitellulla kansallisvaltiolla viittaan siihen, että kansallisvaltiot on luotu ja niitä myös ylläpidetään mielikuvien avulla. Kansallisvaltioita ei siis toisin sanoin ollut olemassa ennen kuin ne rakennettiin. Ennen Suomea ja suomalaisia, tällä Suomenniemellä asui esimerkiksi savolaisia, karjalaisia, hämäläisiä ja tietysti saamelaisia. Suomalaiset syntyivät, kun esi-isämme — erityisesti ruotsinkieliset — alkoivat rakentaa sitä keräämällä runoja, kirjoittamalla kirjallisuutta ja maalaamalla taidetta.

Nykyaikanakaan kansallisvaltio ei pysy koossa itsestään. Sen sijaan, kuten politiikan tutkija ja historioitsija Benedict Anderson sanoo, meitä pitää jatkuvasti muistuttaa sen olemassaolosta vaikkapa liputuspäivien tai rajattujen sääkarttojen muodossa. Vaikka kansallisvaltio onkin omanlaisensa ylläpidetty rakenne, kotoutumisessa kansallisvaltio edustaa kotoutumisen paikkaa hyvin konkreettisin tavoin.

Maahan muuttaneiden ei siis odoteta kotoutuvan pelkästään valtioon vaan nimenomaan kansallisvaltioon ja sen rakennettuun käsitykseen kansalaisuudesta.

Hyvät Kansalaiset

Kansallisvaltiossa asuvat kansalaiset ja myös heillä on oma osuutensa kotoutumisen kulttuurisessa prosessissa. Erityisesti Hyvät Kansalaiset toimivat kotoutumisen roolimalleina. Sosiologi Bridget Andersonin mukaan Hyvä Kansalaiset ovat ideaalisia kansalaisia, ahkeria ja lainkuuliaisia. Heidän vastapuolensa ovat Epäonnistuneet Kansalaiset, esimerkiksi rikolliset ja sosiaalipummit.

Kuten kansallisvaltio, myös Hyvät Kansalaiset ja heihin liitetyt ominaisuudet ovat rakennettuja. Väitöskirjan analyysissäni näkyy esimerkiksi, miten hiljaisuus rakennetaan Hyvän Kansalaisen ominaisuudeksi,  vaikka monissa muissa kulttuureissa hiljaisuus voitaisiin nähdä päinvastoin Epäonnistuneen Kansalaisen piirteenä.

Hyvät Kansalaiset asettuvat nimittäin lähtökohdaksi, johon maahanmuuttajan on mukauduttava. Toisin sanoen, Hyvä Maahanmuuttaja, joka – teoriassa – ollessaan tarpeeksi hyvä, ylennetään sitten kiitolliseksi Hyväksi Kansalaiseksi.

Hyvä Kansalaiset ovat ideaalisia kansalaisia, ahkeria ja lainkuuliaisia. Heidän vastapuolensa ovat Epäonnistuneet Kansalaiset, esimerkiksi rikolliset ja sosiaalipummit.

Ongelma on, kuten Bridget Anderson väittää, että Hyvä Maahanmuuttaja ei edes parhaimmillaan voi tulla Hyväksi Kansalaiseksi, vaan korkeintaan Riittävän Hyväksi tai Suvaituksi Kansalaiseksi. Hyväkään Maahanmuuttaja ei siis voi koskaan olla Hyvä Kansalainen.

Kielellä on valta rakentaa mielikuvia ja roolimalleja. Esimerkiksi ”pakolaiskriisistä” puhuminen asemoi kriisin turvapaikkaa hakeviin ihmisiin, ei esimerkiksi valtioiden välisiin valtasuhteisiin, rajapolitiikkaan tai hallinnolliseen vallankäyttöön.

Hyvä Maahanmuuttaja ei edes parhaimmillaan voi tulla Hyväksi Kansalaiseksi, vaan korkeintaan Riittävän Hyväksi tai Suvaituksi Kansalaiseksi.

Samalla tavoin sekä kuvat Välimeren rannalle huuhtoutuneesta pienestä pojasta, Alan Kurdista, että näennäisesti miehiä täyteen ahdetuista kumiveneistä ovat rakentaneet ymmärrystämme kriisistä. Kuvat eivät kerro, että naiset ja lapset on tapana istuttaa veneiden keskelle, koska sitä pidetään turvallisempana. Näin he eivät näy kuvissa.

Siksi myös kieli on osa kotoutumisen kulttuurista prosessia: Kieli rakentaa kulttuuria, ja kulttuuri toistuu kielen kautta. Kieleen siis liittyy valtaa. Kaikilla ei ole yhtäläistä valtaa. Suomessa viranomaisilla on suuri määrittelyvalta, sillä heihin luotetaan ja heitä käytetään usein valtamediassa kommentaattoreina.

Kotoutuminen tietopaketeissa

Väitöskirjassani olen analysoinut suomalaisten ministeriöiden maahanmuuttajille tekemiä tietopaketteja edellä mainittujen neljän näkökulman kautta. Tietopaketeilla on tyypillisesti nimiä kuten ”Tervetuloa Suomeen!” (2000, 2018), ”Suomeen töihin” (2006, 2014) ja ”Perustietoa Suomesta” (2011). Analysoin kaikkiaan yhtätoista vuosien 2000 ja 2018 välillä julkaistua tietopakettia, jotka on julkaissut pääasiassa työministeriö, sisäministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö.

Ainakin uudemmat paketit ovat suoraan kotoutumispolitiikan seurausta: kotoutumislaki vuodelta 2011 nimittäin velvoittaa viranomaiset tuottamaan tietoa maahan muuttaville ihmisille. Paketit kertovat jonkin verran kotoutumispolitiikasta, esimerkiksi lainsäädännöstä, mutta ne kertovat myös käytännön kotoutumisen järjestelyistä, kuten kieli- ja terveyspalveluista, koulutuksesta ja työttömyyspalveluista. Kotoutumisen politiikka ja käytännöt siis kohtaavat paketeissa ainakin ajatuksen tasolla.

Vaikka paketit kattavat miltei kaksi vuosikymmentä, niissä näkyy hyvin vähän muutoksia. Eroja niiden välillä kyllä on, mutta erot ovat lähinnä eri teemoista kertovien pakettien välillä, eivät eri aikoina tehtyjen pakettien välillä. Esimerkiksi eniten kielellistä vuorovaikutusta eli esimerkiksi lukijan huomioivia tervehdyksiä ja kysymyksiä  sisältävät paketit on tehty 2000-luvun puolivälissä sekä vuosina 2011 ja 2014.

Tutkimukseni aikajaksolla Suomi on muuttunut: vuonna 2000 Suomessa Nokia oli Suomen ylpeys ja elettiin niin kutsuttua IT-kuplan aikaa. IT-insinöörejä muutti Suomeen insinööripulaa palkkaamaan. Ammattikorkeakoulussa opetettiin, miten tietokonetta ja internetiä käytetään. Maailma alkoi pienentyä.

Vaikka paketit kattavat miltei kaksi vuosikymmentä, niissä näkyy hyvin vähän muutoksia.

Tietopakettien yleisö on siis muuttunut. Vuosikymmenen puolivälissä huolestuttiin suurien ikäluokkien eläköitymisestä ja alettiin tuoda Suomeen hoitajia Filippiineiltä. Vuoden 2008 finanssikriisin myötä maahanmuuttovastaisuus alkoi selvemmin nostaa päätään.

Osana laajempaa liikehdintää Eurooppaan myös Suomeen tuli tavallista enemmän turvapaikanhakijoita vuonna 2015. Hakijoiden määrä on kuitenkin nopeasti laskenut tämän jälkeen aiempaa matalammaksi: kun vuosina 2004–2014 turvapaikkahakemuksia jätettiin keskimäärin noin 3600 vuodessa, vuonna 2019 uusia turvapaikanhakijoita tuli vain noin 2500.

Vuonna 2019 suurimman osan uusista turvapaikkahakemuksista jättivät Turkin, Irakin ja Venäjän kansalaiset. Suomen ylpeys Nokiasta on lähinnä kaunis muisto, mutta hoitoalan työvoimapulaa tilkitään yhä samalla reseptillä.

Suomi ja maailma ovat muuttuneet, mutta tietopaketeissa tämä ei juurikaan näy. Mitä niissä siis näkyy?

Suomi Satumaana

Tietopaketeissa Suomi esitetään fantasiana, josta esitetään vain hienot ja kauniit puolet. Huonot puolet jätetään pois. Kotoutumisteksteissä Suomi on siis hymyilevien ihmisten hyvinvointivaltio täynnä luontoa.

Sen sijaan esimerkiksi rasismista tai verotuksesta ei juurikaan puhuta, ei ainakaan samalla yksityiskohtaisuudella kuin hyvistä asioista. Työttömyyskin tuodaan esille lähinnä työttömyystukien muodossa. Näiden tekstien valossa Suomi näyttää Satumaalta.

Paketeissa maahan muuttaneet kutsutaan mukaan rajatuille yhteiskunnan alueille, erityisesti työmarkkinoille, mutta ei yhteiskuntaan tai suomalaiseen kulttuuriin laajemmin. Tietopaketit päinvastoin jättävät kulttuurillisen kotoutumisen paljolti maahanmuuttajan omalle vastuulle.

Suomalaiset esitetään monenlaisissa yhteyksissä, esimerkiksi töissä, luonnon helmassa ja perheen kanssa. Maahan muuttaneet sen sijaan esitetään lähes ainoastaan töissä.

Tekstit esittävät suomalaiset ja maahan muuttaneet hyvin erilaisissa konteksteissa. Suomalaiset esitetään monenlaisissa yhteyksissä, esimerkiksi töissä, luonnon helmassa ja perheen kanssa. Maahan muuttaneet sen sijaan esitetään lähes ainoastaan töissä. Heitä ei kutsuta nauttimaan kävelystä meren rannalla tai peli-iltaan perheen kanssa.

Kotoutuminen esitetään vuorovaikutteisena prosessina lähinnä vain maahan muuttaneiden ja hyvinvointivaltion välillä, ei kansalaisten välillä laajemmin. Vuorovaikutteisuus näkyy teksteissä esimerkiksi palveluina ja tukina, joita valtio voi maahan muuttaneille tarjota. Vastavuoroisesti maahan muuttaneiden tulee oppia kieltä ja löytää töitä.

Tavalliset kansalaiset kuitenkin toimivat suomalaisessa yhteiskunnassa laajasti työnantajina ja esimerkiksi vuokranantajina. On selvää, että ilman heidän myötävaikutustaan työllistyminen voi olla vaikeaa. Tästä huolimatta paikallisia kansalaisia ei ohjata ottamaan vastuuta kotoutumisesta ainakaan käytännössä.   He saavat jäädä siitä erilleen, vaikka toimivat siinä keskeisinä portinvartijoina. Olisiko suomalaisille tarpeen tietopaketti siitä, miten kotoutumisessa voidaan tukea?

KTM Erna Bodström on väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston Valtiotieteellisessä tiedekunnassa ja tutkija Etnisten suhteiden ja nationalismin tutkimusyksikkö CERENissä. Hän on tutkinut kotoutumisen tekstejä vuodesta 2011 ja Suomen turvapaikkajärjestelmää vuodesta 2016.

Artikkeli pohjaa kirjoittajan väitöskirjaan, joka tarkistettiin Helsingin yliopistossa 17.9.2020

Julkaisu ”Tervetuloa Satumaa-Suomeen!” ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.