”Tervetuloa Satumaa-Suomeen!”

Henna Aaltonen/Espoon kaupunginmuseo (CC BY-ND 4.0)
Lukuaika: 6 min.

Suomesta kertovissa tietopaketeissa maahanmuuttajat kutsutaan mukaan työmarkkinoille, mutta ei yhteiskuntaan tai suomalaiseen kulttuuriin laajemmin. Kotoutuminen on kuitenkin vuorovaikutusta, johon tarvitaan myös paikallisia kansalaisia. Olisiko suomalaisille tarpeen tietopaketti siitä, miten kotoutumisessa voidaan tukea?

Syksyllä 2015 Suomeen saapui noin 30 000 turvapaikanhakijaa. Jotkut heistä palasivat kotimaahansa tai jatkoivat matkaa muualle, mutta monet tulivat jäädäkseen.

Monet ihmiset näkevät tuon vuoden vedenjakajana Suomen maahanmuuttopolitiikassa. Sitä on vielä liian aikaista kommentoida, mutta maahanmuutto on ehkä sen jälkeen koskettanut useampaa ja tullut tutuksi useammalle ihmiselle kuin ennen.

 

Maahanmuutto Suomessa

Tilastokeskus tarjoaa tietoa monista väestöön liittyvistä seikoista, myös ulkomaan kansalaisten määrästä Suomessa. Vuodet 2015–16 eivät kuitenkaan erottaudu joukosta erityisemmin, vaan käyrä on kasvanut melko tasaista tahtia.

Osittain tähän vaikuttaa se, että turvapaikanhakijoita ei merkitä väestörekisteriin ennen kuin vasta silloin, kun heille myönnetään oleskelulupa. Vuosina 2015–16 saapuneet on siis merkitty mukaan väestöön vuodesta 2016 aina tähän vuoteen asti.

Maahanmuuton mekanismien ymmärtämiseksi on tärkeää huomioida ne syyt, joiden perusteella EU:n ulkopuolelta tulevat ihmiset saavat oleskeluluvan.

Maahanmuuttoviraston tilastojen mukaan tärkeimmät näistä ovat perhe ja työ, joiden perusteella myönnetään lähes yhtä paljon oleskelulupia, yhteensä noin 70 prosenttia kaikista myönnetyistä oleskeluluvista. Seuraavaksi suurin kategoria on opiskelu, ja vasta sen jälkeen kansainvälinen suojelu, kuten esimerkiksi turvapaikan myöntämisen tapauksessa.

Suurin osa Suomeen muuttaneista tulee aivan lähialueilta, kuten Virosta ja Venäjältä. Toisin sanoen turvapaikanhakijat eivät määrittele suomalaista maahanmuuttoa.

Suurin osa Suomeen muuttaneista tulee aivan lähialueilta, kuten Virosta ja Venäjältä. Seuraavaksi eniten ihmisiä tulee Irakista, Kiinasta, Ruotsista, Thaimaasta, Afganistanista ja Syyriasta. Viron ja Venäjän kansalaisia on kuitenkin yhtä paljon kuin näistä seuraavasta kuudesta maasta muuttaneita yhteensä.

Toisin sanoen turvapaikanhakijat eivät määrittele suomalaista maahanmuuttoa. Kaikille maahanmuuttajille monella tavoin määrittävä kokemus liittyy kuitenkin kotoutumiseen.

Englanniksi kotoutumiseen viitataan tyypillisesti sanalla integration, mutta Suomessa kotoutumiselle on oikeastaan kaksi sanaa.

Kotoutuminen tarkoittaa yleisesti maahan muuttaneen osallistumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Kotoutumislaissa on erityisesti korostettu maahan muuttaneen ja yhteiskunnan vuorovaikutteista kehitystä. Kotouttaminen taas tarkoittaa viranomaisten ja muiden tahojen tarjoamaa kotoutumisen tukea.

 

Kotoutuminen kulttuurisena prosessina

Kotoutumista on Suomessa tutkittu pääsääntöisesti kahdella tasolla: kotoutumispolitiikan ja kotoutumisen käytänteiden tasolla. Kotoutumispolitiikan tutkimus tarkastelee esimerkiksi kotoutumiseen liittyviä instituutioita ja lakeja, kuten sitä, miten kotoutumisen lait ovat syntyneet ja muuttuneet ja millaista eduskuntakeskustelua niistä on säätämisen yhteydessä käyty. Käytänteiden tutkimus puolestaan tarkastelee kotoutumisen toteutumista, esimerkiksi sitä, miten maahanmuuttajat työllistyvät, oppivat kieltä tai miten he asuvat.

Tutkimusta, joka yhdistäisi toisaalta sen, mitä kotoutumisesta säädetään, ja toisaalta sen, mitä kotoutuminen tarkoittaa käytäntöjen tasolla, on varsin vähän. Tästä syystä olisi tärkeää tarkastella kotoutumista myös kulttuurisena prosessina.

Kotoutuminen ei määrity ainoastaan politiikassa ja käytänteissä, vaan myös käsitteen esittämisessä ja kuvittelemisessa.

Kotoutuminen ei määrity ainoastaan politiikassa ja käytänteissä, vaan myös käsitteen esittämisessä ja kuvittelemisessa. Toisin sanoen, jos kotoutuminen esitetään ennen kaikkea työn kautta, työn rooli nousee todennäköisesti määrittelemään kotoutumista muita yhteiskunnan osa-alueita enemmän. Tästä kertovat myös aiemmat tutkijoiden havainnot.

Maahanmuuttajat työmarkkinoilla nähdään usein ratkaisuna hyvinvointivaltion heikentyvään huoltosuhteeseen. Hyvä maahanmuuttaja on näin ollen ennen kaikkea hyvä työntekijä. Suomalaisessa poliittisessa retoriikassa maahanmuuttajat nähdäänkin välineinä ja ennen kaikkea taloudellisina välineinä.

 

Kotoutumisen neljä osa-aluetta

Kotoutumisen kulttuuriseen prosessiin kuuluu neljä osa-aluetta. Näitä ovat kulttuurinen liike, kuviteltu kansallisvaltio, hyvät kansalaiset sekä valta ja kieli.

Kotoutumisessa ei ole ainoastaan kyse fyysisestä, vaan myös kulttuurisesta liikkeestä. Fyysinen liike maan rajojen yli on maahan muuton ja sitä myötä myös kotoutumisen edellytys — ilman muuttoa, ei ole tarvetta tai tilaisuutta kotoutumiseen. Tähän on viitannut muun muassa antropologi Arjun Appadurai, joka väittänyt liikkeen olevan yksi nykymaailman ydinominaisuuksista. Tällä hän ei kuitenkaan tarkoita pelkästään ihmisen liikettä, vaan myös teknologian, rahan, median ja ideoiden liikettä.

Meitä pitää jatkuvasti muistuttaa kansallisvaltion olemassaolosta vaikkapa liputuspäivien tai rajattujen sääkarttojen muodossa.

Kuvitellulla kansallisvaltiolla viittaan siihen, että kansallisvaltiot on luotu ja niitä myös ylläpidetään mielikuvien avulla. Kansallisvaltioita ei siis toisin sanoin ollut olemassa ennen kuin ne rakennettiin. Ennen Suomea ja suomalaisia, tällä Suomenniemellä asui esimerkiksi savolaisia, karjalaisia, hämäläisiä ja tietysti saamelaisia. Suomalaiset syntyivät, kun esi-isämme — erityisesti ruotsinkieliset — alkoivat rakentaa sitä keräämällä runoja, kirjoittamalla kirjallisuutta ja maalaamalla taidetta.

Nykyaikanakaan kansallisvaltio ei pysy koossa itsestään. Sen sijaan, kuten politiikan tutkija ja historioitsija Benedict Anderson sanoo, meitä pitää jatkuvasti muistuttaa sen olemassaolosta vaikkapa liputuspäivien tai rajattujen sääkarttojen muodossa. Vaikka kansallisvaltio onkin omanlaisensa ylläpidetty rakenne, kotoutumisessa kansallisvaltio edustaa kotoutumisen paikkaa hyvin konkreettisin tavoin.

Maahan muuttaneiden ei siis odoteta kotoutuvan pelkästään valtioon vaan nimenomaan kansallisvaltioon ja sen rakennettuun käsitykseen kansalaisuudesta.

 

Hyvät Kansalaiset

Kansallisvaltiossa asuvat kansalaiset ja myös heillä on oma osuutensa kotoutumisen kulttuurisessa prosessissa. Erityisesti Hyvät Kansalaiset toimivat kotoutumisen roolimalleina. Sosiologi Bridget Andersonin mukaan Hyvä Kansalaiset ovat ideaalisia kansalaisia, ahkeria ja lainkuuliaisia. Heidän vastapuolensa ovat Epäonnistuneet Kansalaiset, esimerkiksi rikolliset ja sosiaalipummit.

Kuten kansallisvaltio, myös Hyvät Kansalaiset ja heihin liitetyt ominaisuudet ovat rakennettuja. Väitöskirjan analyysissäni näkyy esimerkiksi, miten hiljaisuus rakennetaan Hyvän Kansalaisen ominaisuudeksi,  vaikka monissa muissa kulttuureissa hiljaisuus voitaisiin nähdä päinvastoin Epäonnistuneen Kansalaisen piirteenä.

Hyvät Kansalaiset asettuvat nimittäin lähtökohdaksi, johon maahanmuuttajan on mukauduttava. Toisin sanoen, Hyvä Maahanmuuttaja, joka – teoriassa – ollessaan tarpeeksi hyvä, ylennetään sitten kiitolliseksi Hyväksi Kansalaiseksi.

Hyvä Kansalaiset ovat ideaalisia kansalaisia, ahkeria ja lainkuuliaisia. Heidän vastapuolensa ovat Epäonnistuneet Kansalaiset, esimerkiksi rikolliset ja sosiaalipummit.

Ongelma on, kuten Bridget Anderson väittää, että Hyvä Maahanmuuttaja ei edes parhaimmillaan voi tulla Hyväksi Kansalaiseksi, vaan korkeintaan Riittävän Hyväksi tai Suvaituksi Kansalaiseksi. Hyväkään Maahanmuuttaja ei siis voi koskaan olla Hyvä Kansalainen.

Kielellä on valta rakentaa mielikuvia ja roolimalleja. Esimerkiksi ”pakolaiskriisistä” puhuminen asemoi kriisin turvapaikkaa hakeviin ihmisiin, ei esimerkiksi valtioiden välisiin valtasuhteisiin, rajapolitiikkaan tai hallinnolliseen vallankäyttöön.

Hyvä Maahanmuuttaja ei edes parhaimmillaan voi tulla Hyväksi Kansalaiseksi, vaan korkeintaan Riittävän Hyväksi tai Suvaituksi Kansalaiseksi.

Samalla tavoin sekä kuvat Välimeren rannalle huuhtoutuneesta pienestä pojasta, Alan Kurdista, että näennäisesti miehiä täyteen ahdetuista kumiveneistä ovat rakentaneet ymmärrystämme kriisistä. Kuvat eivät kerro, että naiset ja lapset on tapana istuttaa veneiden keskelle, koska sitä pidetään turvallisempana. Näin he eivät näy kuvissa.

Siksi myös kieli on osa kotoutumisen kulttuurista prosessia: Kieli rakentaa kulttuuria, ja kulttuuri toistuu kielen kautta. Kieleen siis liittyy valtaa. Kaikilla ei ole yhtäläistä valtaa. Suomessa viranomaisilla on suuri määrittelyvalta, sillä heihin luotetaan ja heitä käytetään usein valtamediassa kommentaattoreina.

 

Kotoutuminen tietopaketeissa

Väitöskirjassani olen analysoinut suomalaisten ministeriöiden maahanmuuttajille tekemiä tietopaketteja edellä mainittujen neljän näkökulman kautta. Tietopaketeilla on tyypillisesti nimiä kuten ”Tervetuloa Suomeen!” (2000, 2018), ”Suomeen töihin” (2006, 2014) ja ”Perustietoa Suomesta” (2011). Analysoin kaikkiaan yhtätoista vuosien 2000 ja 2018 välillä julkaistua tietopakettia, jotka on julkaissut pääasiassa työministeriö, sisäministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö.

Ainakin uudemmat paketit ovat suoraan kotoutumispolitiikan seurausta: kotoutumislaki vuodelta 2011 nimittäin velvoittaa viranomaiset tuottamaan tietoa maahan muuttaville ihmisille. Paketit kertovat jonkin verran kotoutumispolitiikasta, esimerkiksi lainsäädännöstä, mutta ne kertovat myös käytännön kotoutumisen järjestelyistä, kuten kieli- ja terveyspalveluista, koulutuksesta ja työttömyyspalveluista. Kotoutumisen politiikka ja käytännöt siis kohtaavat paketeissa ainakin ajatuksen tasolla.

Vaikka paketit kattavat miltei kaksi vuosikymmentä, niissä näkyy hyvin vähän muutoksia. Eroja niiden välillä kyllä on, mutta erot ovat lähinnä eri teemoista kertovien pakettien välillä, eivät eri aikoina tehtyjen pakettien välillä. Esimerkiksi eniten kielellistä vuorovaikutusta eli esimerkiksi lukijan huomioivia tervehdyksiä ja kysymyksiä  sisältävät paketit on tehty 2000-luvun puolivälissä sekä vuosina 2011 ja 2014.

Tutkimukseni aikajaksolla Suomi on muuttunut: vuonna 2000 Suomessa Nokia oli Suomen ylpeys ja elettiin niin kutsuttua IT-kuplan aikaa. IT-insinöörejä muutti Suomeen insinööripulaa palkkaamaan. Ammattikorkeakoulussa opetettiin, miten tietokonetta ja internetiä käytetään. Maailma alkoi pienentyä.

Vaikka paketit kattavat miltei kaksi vuosikymmentä, niissä näkyy hyvin vähän muutoksia.

Tietopakettien yleisö on siis muuttunut. Vuosikymmenen puolivälissä huolestuttiin suurien ikäluokkien eläköitymisestä ja alettiin tuoda Suomeen hoitajia Filippiineiltä. Vuoden 2008 finanssikriisin myötä maahanmuuttovastaisuus alkoi selvemmin nostaa päätään.

Osana laajempaa liikehdintää Eurooppaan myös Suomeen tuli tavallista enemmän turvapaikanhakijoita vuonna 2015. Hakijoiden määrä on kuitenkin nopeasti laskenut tämän jälkeen aiempaa matalammaksi: kun vuosina 2004–2014 turvapaikkahakemuksia jätettiin keskimäärin noin 3600 vuodessa, vuonna 2019 uusia turvapaikanhakijoita tuli vain noin 2500.

Vuonna 2019 suurimman osan uusista turvapaikkahakemuksista jättivät Turkin, Irakin ja Venäjän kansalaiset. Suomen ylpeys Nokiasta on lähinnä kaunis muisto, mutta hoitoalan työvoimapulaa tilkitään yhä samalla reseptillä.

Suomi ja maailma ovat muuttuneet, mutta tietopaketeissa tämä ei juurikaan näy. Mitä niissä siis näkyy?

 

Suomi Satumaana

Tietopaketeissa Suomi esitetään fantasiana, josta esitetään vain hienot ja kauniit puolet. Huonot puolet jätetään pois. Kotoutumisteksteissä Suomi on siis hymyilevien ihmisten hyvinvointivaltio täynnä luontoa.

Sen sijaan esimerkiksi rasismista tai verotuksesta ei juurikaan puhuta, ei ainakaan samalla yksityiskohtaisuudella kuin hyvistä asioista. Työttömyyskin tuodaan esille lähinnä työttömyystukien muodossa. Näiden tekstien valossa Suomi näyttää Satumaalta.

Paketeissa maahan muuttaneet kutsutaan mukaan rajatuille yhteiskunnan alueille, erityisesti työmarkkinoille, mutta ei yhteiskuntaan tai suomalaiseen kulttuuriin laajemmin. Tietopaketit päinvastoin jättävät kulttuurillisen kotoutumisen paljolti maahanmuuttajan omalle vastuulle.

Suomalaiset esitetään monenlaisissa yhteyksissä, esimerkiksi töissä, luonnon helmassa ja perheen kanssa. Maahan muuttaneet sen sijaan esitetään lähes ainoastaan töissä.

Tekstit esittävät suomalaiset ja maahan muuttaneet hyvin erilaisissa konteksteissa. Suomalaiset esitetään monenlaisissa yhteyksissä, esimerkiksi töissä, luonnon helmassa ja perheen kanssa. Maahan muuttaneet sen sijaan esitetään lähes ainoastaan töissä. Heitä ei kutsuta nauttimaan kävelystä meren rannalla tai peli-iltaan perheen kanssa.

Kotoutuminen esitetään vuorovaikutteisena prosessina lähinnä vain maahan muuttaneiden ja hyvinvointivaltion välillä, ei kansalaisten välillä laajemmin. Vuorovaikutteisuus näkyy teksteissä esimerkiksi palveluina ja tukina, joita valtio voi maahan muuttaneille tarjota. Vastavuoroisesti maahan muuttaneiden tulee oppia kieltä ja löytää töitä.

Tavalliset kansalaiset kuitenkin toimivat suomalaisessa yhteiskunnassa laajasti työnantajina ja esimerkiksi vuokranantajina. On selvää, että ilman heidän myötävaikutustaan työllistyminen voi olla vaikeaa. Tästä huolimatta paikallisia kansalaisia ei ohjata ottamaan vastuuta kotoutumisesta ainakaan käytännössä.   He saavat jäädä siitä erilleen, vaikka toimivat siinä keskeisinä portinvartijoina. Olisiko suomalaisille tarpeen tietopaketti siitä, miten kotoutumisessa voidaan tukea?

KTM Erna Bodström on väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston Valtiotieteellisessä tiedekunnassa ja tutkija Etnisten suhteiden ja nationalismin tutkimusyksikkö CERENissä. Hän on tutkinut kotoutumisen tekstejä vuodesta 2011 ja Suomen turvapaikkajärjestelmää vuodesta 2016.

Artikkeli pohjaa kirjoittajan väitöskirjaan, joka tarkistettiin Helsingin yliopistossa 17.9.2020

1 kommentti

  1. Tarpeellista tietoa. Tuttuakin, mutta aika monille meistä sittenkin kaukaista asiaa.
    Tarvitaan toimittajia, jotka osaavat puristaa tiedon asuun joka menee ihmisten mieliin. Muutoin kotouttamisessa ei päästä eteenpäin.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*