Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden vastaiset kehityskulut ovat vahvistuneet niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti. Tämä näkyy käytännön politiikan tasolla keskusteluissa aborttioikeuksista, naisten oikeuksista ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista.

Yhdysvalloissa kehitys on jo nähtävissä koulutuksessa ja opetuksessa: useiden feminististen ja antirasististen teosten käyttöä opetuksessa on rajoitettu ja hallinnollinen ja poliittinen paine on kohdistunut myös joidenkin osavaltioiden yliopistoihin. 

Valtiotieteellinen yhdistys selvitti, miten feministiset sisällöt näkyvät tämänhetkisessä politiikan yliopisto-opetuksessa Suomessa. Nykymaailman tapahtumien valossa tarkastelua pidettiin tärkeänä, sillä feministiset politiikan teoriat ja lähestymistavat ovat auttaneet laajentamaan oppiaineen kaanonia, jolla tarkoitetaan tieteenalan keskeistä sisältöä ja sen pohjalle rakentuvia normatiivisia käytäntöjä sekä tuoneet esiin aiemmin näkymättömiä ilmiöitä.

Näitä ovat muun muassa vallan sukupuolittunut luonne ja se, miten sukupuoleen kohdistuva syrjintä muotoutuu intersektionaalisesti – eli  eriarvoisuuden ulottuvuuksien  risteytyessä – esimerkiksi suhteessa seksuaalisuuteen, luokkaan ja etniseen taustaan.

Kysely lähetettiin politiikan tutkimuksen oppiaineiden henkilökunnalle kaikkiin Suomen yliopistoihin, joissa alaa voi opiskella. Vastauksia kertyi yhteensä 17. Kyselyyn pystyi vastaamaan suomeksi tai englanniksi. Suurin osa vastaajista oli professoreita ja yliopistonlehtoreita.

Politiikan oppiaineet kattoivat kyselyssä valtio-opin, maailmanpolitiikan, kansainvälisen politiikan, kansainväliset suhteet sekä muut poikkitieteelliset politiikkaohjelmat kuten Eurooppa-tutkimuksen. Feministiset sisällöt määriteltiin kyselyssä seuraavanlaisesti: “Feministisillä sisällöillä tarkoitetaan tässä selvityksessä laajasti sukupuolen tutkimuksesta ammentavia teorioita ja näkökulmia, jotka voivat vaihdella sukupuolinäkökulmasta esimerkiksi intersektionaalisiin, antirasistisiin, dekoloniaalisiin, queer- ja transteoreettisiin tai posthumanistisiin otteisiin.”

Feministiset sisällöt tämän päivän opetuksessa

Kyselyvastausten perusteella feministiset sisällöt ovat vakiinnuttaneet paikkansa osana politiikan oppiaineiden opetusta. Feminismin valtavirtaistumista kuvaa vastauksissa usein toistunut ajatus, että feminismi on nykyään yksi tärkeä suuntaus muiden joukossa.

Suurin osa vastaajista arvioi feministisen opetuksen omassa yksikössä joko lisääntyneen tai pysyneen samana oman opetusuran aikana. Vain yksi vastaajista arvioi feministisen opetuksen vähentyneen.

Politiikan oppiaineiden opetuksessa feminismi otetaan huomioon useimmiten yhdistämällä feministisiä yhteiskunta- ja politiikan teorioita muuhun opetussisältöön. Feministisen tutkimuksen piiriin kuuluvia aihepiirejä, kuten sukupuolinäkökulman ja valtarakenteiden kriittinen tarkastelu yhdenvertaisuuden kautta, lisätään kurssisisältöihin ja kurssilukemistoihin sisällytetään feministisiä teoksia.

Yleisten johdantokurssien lisäksi vastaajat kertoivat hyödyntävänsä feministisiä lähestymistapoja osana oppiaineensa kurssiteemoja kuten poliittiset instituutiot, poliittinen käyttäytyminen, retoriikka ja turvallisuus.

“Opettamillani kursseilla ovat esillä myös feministiset yhteiskunta- ja politiikan teoriat sekä klassikot, kuten esim. Mary Wollstonecraft tai nykyiset feministiset yhteiskuntateoreetikot ja filosofit poliittisten aatteiden ja ideologioiden perusopintokurssilla. Käytän opetuksessani myös feministisestä teoriasta ja filosofiasta sekä naisemansipatorisista liikkeistä tulevia esimerkkejä.”

Mikko Lahtinen, Tampereen yliopisto, valtio-oppi

Syventävissä opinnoissa korostuivat post- ja dekoloniaaliset, intersektionaaliset sekä queer-näkökulmat, joita pidettiin tärkeinä integroida opetukseen jatkossakin. Samalla kaivattiin enemmän huomiota intersektionaalisuuden vähemmälle jääneisiin näkökulmiin, kuten transfeminismiin ja vammaistutkimukseen.

Monelle feminismi näyttäytyi yhtenä näkökulmana muiden joukossa, mutta sitä kuvattiin myös opetuksen kriittisenä pohjavireenä tai lähestymistapana. Feminismin avulla voidaan sekä kritisoida politiikan ja poliittisen ajattelun maskuliinista historiaa että täydentää sitä tuomalla esiin näkökulmia, tulkintoja ja aihepiirejä, jotka ovat jääneet huomiotta tai eivät ole mahtuneet tieteenalan kaanoniin.

Siinä missä feministiset näkökulmat ovat löytäneet tiensä osaksi kurssisisältöjä, erillisiä feminismilähtöisiä kursseja on edelleen tarjolla vähäisesti, jos lainkaan.

Siinä missä feministiset näkökulmat ovat löytäneet tiensä osaksi kurssisisältöjä, erillisiä feminismilähtöisiä kursseja on edelleen tarjolla vähäisesti, jos lainkaan. Kyselyvastauksissa nousi esiin perus- ja aineopintojen osalta vain kaksi tällaista kurssia: Helsingin yliopistossa valinnaisiin aineopintoihin kuuluva, vuosittain järjestettävä Sukupuoli, politiikka ja media -kurssi sekä Turun yliopiston opetusohjelmasta löytyvä Gender and Politics-kurssi, joka on avoinna sekä kandi- että maisterivaiheen opiskelijoille.

Feministisiin tutkimusasetelmiin keskittyminen ei helpotu myöskään syventävien opintojen vaiheessa. Vastauksista nousi esiin ainoastaan yksi Helsingin yliopistossa vuosittain tarjolla oleva Feministinen politiikan tutkimus -kurssi. Lisäksi keväälle 2027 on Eurooppa-tutkimuksen puolella suunnitteilla lukupiirimuotoinen seminaari, jossa keskitytään queer, trans ja intersektionaalisiin näkemyksiin EU:sta.

Erillisten feministisiin teorioihin ja lähtökohtiin keskittyvien kurssien puuttuminen opetusohjelmista nähtiinkin yhtenä keskeisenä esteenä feministisen poliittisen ymmärryksen lisäämiselle.

Feminististä opetusta vahvistavat ja hidastavat tekijät

Yliopistojen nykyisen henkilökunnan aktiivisten toimijoiden lisäksi vastauksissa nousivat esiin pioneerit, jotka ovat olleet ensimmäisinä nostamassa feministisiä sisältöjä politiikan oppiaineeseen. Heidän merkityksensä nähtiin keskeisenä.

“Tieteenalalla on ollut vähintään yksi feministiseen tutkimukseen perehtynyt opettaja noin vuodesta 1998 alkaen (melkein jatkuvasti), joka on yhtäältä opettanut vähintään yhden kurssin aihepiiriin liittyen vuosittain ja vakihenkilöstöön kuuluen pitänyt huolta siitä, että myös opintosuunnitelmassa gender-jaksoja on ollut.“

 Anne Holli, Helsingin yliopisto, valtio-oppi

Holli toi esiin myös, miten sukupuolinäkökulman tuominen oppisisältöihin on ollut niin valtiollisen tasa-arvopolitiikan kuin Helsingin yliopiston tasa-arvosuunnittelun ydintä noin 20–30 vuotta. Kyselyvastauksissa nousi toistuvasti esiin muitakin samansuuntaista kehitystä tukevia tekijöitä, kuten opiskelijoiden toiveet sukupuolen ja muiden feminististen näkökulmien paremmasta huomioimisesta opetuksessa, lisääntynyt yleinen tietoisuus sukupuoleen ja muihin identiteetteihin kiinnittyvästä syrjinnästä sekä feminististen teorioiden yleistyminen keskusteluissa.

Feministisen ymmärryksen lisäämistä politiikan opetuksessa hankaloittavat muun muassa vakihenkilöstön vähäinen kiinnostus feministisiin aihealueisiin sekä feminismin näkeminen omista tutkimusaiheista irrallisena tai marginaalisena lähestymistapana. Toisaalta haasteena koettiin monien tärkeiden näkökulmien yhteensovittaminen, tasapainottelu feminististen ja muiden lähestymistapojen välillä.

Osassa yliopistoja feministiset opetussisällöt ovat osin rakenteellisista syistä eriytyneet selkeämmin eri oppiaineisiin kuten sukupuolentutkimukseen tai kasvatustieteisiin

Lisäksi vastauksissa mainittiin kiihtyvä tieteenalojen välinen kilpailu, jossa oman tieteenalan sisällä halutaan vakiinnuttaa tiettyjä näkökulmia tai suurempia tutkimussuuntia. Osassa yliopistoja feministiset opetussisällöt ovat osin rakenteellisista syistä eriytyneet selkeämmin eri oppiaineisiin kuten sukupuolentutkimukseen tai kasvatustieteisiin. Joidenkin opetusteemojen osalta tieteenalan vakiintuneet käytännöt ja keskeinen kirjallisuus nähtiin edelleen hyvin miesvaltaisena ja länsi-/eurooppakeskeisenä, mikä luo omat haasteensa feministiselle opetukselle.

Esiin nostettiin myös institutionaalisen tuen puute. Yliopistoilla ei ole selkeitä rakenteita tai prosesseja, joilla varmistettaisiin feminististen sisältöjen huomioiminen politiikan opetuksessa eikä feministisiin näkökulmiin erikoistuneita opettajan tehtäviä. Tällöin vaarana on, että opetus jää muutamien yksittäisten tutkijoiden ja opettajien varaan. Yllä kuvatun asenteellisuuden ja rakenteellisen tuen puutteiden voi nähdä heijastavan laajempia tieteenalakohtaisia käytäntöjä ja politiikan tutkimuksen sisällä vaikuttavaa konservatiivista jatkumoa.

Feministiselle ymmärrykselle ja opetukselle on tarvetta aikamme kriisien keskellä

Feminismin eri suuntaukset ja ajankohtaiset keskustelut nähtiin selvityksen vastauksissa osana valtio-opillista yleissivistystä. Feministinen teoria ja kritiikki koettiin keskeisinä sekä politiikan perinteisten teemojen (kuten turvallisuus, demokratia ja globaalin talouden valtasuhteet) ymmärtämisessä että nykyisten globaalien ilmiöiden, kuten digitalisaation ja arvojen eriytymisen, tarkastelussa.

Esimerkiksi uusliberaalin kapitalismin feministinen tarkastelu auttaa tekemään näkyväksi kapitalistiseen tuotantotapaan ja sen erilaisiin ilmenemismuotoihin kietoutuvia sukupuolittuneita ja risteäviä sorron rakenteita. Samalla feministinen näkökulma korostuu keskeisenä aikamme globaaleja kriisejä koskevassa keskustelussa.

“Varsinkin kasvavan militarisaation, demokratian murenemisen ja ekologisen kriisin aikakaudella sekä feministinen kritiikki olemassa olevia rakenteita kohtaan että feministiset vaihtoehdot olisi tärkeää nostaa näkyvään asemaan näistä kysymyksistä puhuttaessa. Lisäksi feministiset näkökulmat esimerkiksi tutkimusmetodologioihin ovat keskeinen tutkimuksen pluraalisuutta vahvistava voima.”

Anonyymi

Kyselyn keskeisenä johtopäätöksenä on, että feministisiä näkökulmia arvostetaan osana tämän päivän politiikan tutkimusta ja sen opetusta, vaikka arvostus ei aina näy opetusohjelmassa. Jotta uusia politiikan feministitutkijoita ja -osaajia syntyisi, on yleissivistyksen tasolta noustava kohti erityisasiantuntemusta. Tämä vaatisi vähintään sitä, että feminismilähtöisiä kursseja olisi saatavilla jokaisen politiikan oppiaineita opettavan suomalaisen yliopiston opetusohjelmassa, niin kandi- kuin maisteritasolla.

Kehitys ei kuitenkaan voi olla yksittäisten henkilöiden vastuulla, vaan feministisen opetustarjonnan takaamiseksi tarvitaan oppiaineen taholta konkreettista tukea ja linjauksia, joilla varmistetaan feminististen politiikan kurssien ja kurssisisältöjen olemassaolo koulutuspolun eri vaiheissa.  

YTM, FM Susanna Jussila on politiikan väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopistossa. Jussila on Valtiotieteellisen yhdistyksen johtokunnan jäsen.

VTT Theodora Helimäki on yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa ja Valtiotieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja (2026–).

Politiikasta on Valtiotieteellisen yhdistyksen julkaisema verkkolehti.

Artikkelin kuvituskuva: Ethan Gregory Dodge / Unsplash

Julkaisu Feministinen politiikan opetus yliopistoissa – arvostettua, mutta haavoittuvaa  ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Keväällä 2021 oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) kertoi, että kuntavaalit siirretään huhtikuulta kesäkuulle, koska Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) laskennallisen skenaarion mukaan alkuperäisenä vaalipäivänä voisi olla 2600–11 200 koronatartuntaa. Poliitikot tulkitsivat kuitenkin laskelmaa väärin: kyseessä ei ollut arvio vaan ”tiettyjä mallinnuslukuja, joiden perusteella voi käydä näin tai olla käymättä”, kuten THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta myöhemmin tarkensi. Alkuperäisenä vaalipäivänä 18.4.2021 oli lopulta 250 koronatartuntaa.

Numeroista on tullut ennennäkemättömän tärkeitä poliittisessa keskustelussa ja päätöksenteossa. Niistä haetaan oikeutusta ja tieteellistä auktoriteettia poliittisille päätöksille. Ne antavat vaikutelman varmuudesta – silloinkin, kun ne ovat epävarmoja. Niitä voidaan myös tulkita väärin tai poliittisten tarkoitusperien mukaisesti.

Tässä tekstissä tarkastelemme numeroiden voimaa politiikan journalismissa. Lähtökohtamme on tiedonsosiologinen havainto, että kvantifioinnista, eli numeroiden tuottamisesta ja käytöstä, on tullut keskeinen yhteiskunnallista elämää kuvaava ja tuottava käytäntö.

Numeroilla on tiedolla ohjatussa poliittisessa päätöksenteossa erityinen asema, sillä numerot sisältävät mielikuvissa lupauksen täsmällisestä, helposti vertailtavasta ja ennen kaikkea arvovapaasta tiedosta. Tämä tekee siitä oivallisen välineen myös poliittisille kamppailuille, joissa poliittisten arvojen ja ideologioiden sijaan korostetaan yhä useammin pragmaattista ongelmanratkaisua ja tiedollisia perusteluja.

Politiikan journalismi hyödyntää, kanavoi ja tuottaa kvantifioitua tietoa. Numeroiden avulla avataan asioiden suhteita, kuvataan kehityskulkuja, sekä seurataan aktiivisesti journalismin omia keskeisiä numeroita, kuten lukijamääriä. Numeroiden oletettu neutraalius sopii myös journalistisiin pyrkimyksiin esittää asiat puolueettomasti.

Tarkastelemme, mitä numerot tekevät ja mitä niillä tehdään tasa-arvo- ja työllisyyspolitiikan journalismissa. Tekstimme perustuu Helsingin Sanomain Säätiön rahoittamaan tutkimushankkeeseen Numeroiden voima: tiedon kvantifiointi hallinnan muotona politiikassa ja politiikan uutisoinnissa, sekä sen vastajulkaistuun loppuraporttiin.

Tutkimus perustuu Helsingin Sanomista vuosilta 2015–2021 koottuun media-aineistoon. Kontekstoimme tietoa tasa-arvo- ja työllisyyspolitiikalle keskeisen kvantifioidun tiedon tuottajien ja käyttäjien, eli tutkijoiden, ministeriöiden viranomaisten sekä toimittajien haastattelujen avulla.

Kvantifiointi sosiaalisena käytäntönä

Tutkimuksemme näkökulmasta kvantifiointi on sosiaalinen ja vallan käytäntö: se paitsi kuvaa, myös tuottaa sosiaalista todellisuutta. Tällöin tutkimuksen kohteena ei ole numeroiden oikeellisuus tai tarkkuus, vaan niiden kyky muokata todellisuutta mittaamisen ja laskemisen logiikan mukaisesti. Kvantifiointi esimerkiksi tuottaa väestöryhmiä ja identiteettejä luokittelemalla ja kategorisoimalla ihmisiä joidenkin ominaisuuksien mukaan,kuten ”työtön”, ”ylipainoinen” tai ”S2-oppilas”.

Luokittelulla voi olla normatiivinen ja kontrolloiva ulottuvuus. Toisin sanoen numerot ilmaisevat itsessään tiettyjä tavoitetiloja tai määrittävät ongelmia, joita tulisi ratkaista.

Numeroihin on tarttunut mielikuva neutraalista ja objektiivisesta, matemaattisen tarkasta tiedosta.

Kvantifiointi myös muuttaa maailmaa mittaamisen logiikan mukaiseksi. Kvantifioinnin seurauksena on esimerkiksi pidetty kilpailumentaliteetin lisääntymistä yhteiskunnassa, sillä kvantifiointi mahdollistaa asioiden vertailun ja järjestykseen asettamisen ja ruokkii näitä käytäntöjä.

Numeroihin on tarttunut mielikuva neutraalista ja objektiivisesta, matemaattisen tarkasta tiedosta.^. Kvantifiointi näyttää kuvailevan ilmiöitä sellaisina kuin ne ovat, teoreettisia ja tulkinnallisia vinoumia vastustaen. Neutraalius on kuitenkin harhaa: kuten kaikki tieto, myös kvantifiointi pitää sisällään erilaisiin teoreettisiin ja empiirisiin tutkimusperinteisiin liittyviä oletuksia siitä, miten todellisuus ymmärretään, mitä tulisi laskea ja miten.

Vaikka kvantifioinnin sosiologia tarkastelee kvantifiointia kriittisesti, sen pohjavireenä ei ole ajatus, että kvantifiointi olisi väärin tai huono tiedon tuottamisen käytäntö. Sen sijaan pyrkimys on ymmärtää kvantifiointia sosiaalisena käytäntönä.

Kvantifioitua tietoa hyödyntävä uutisointi vahvistaa tasa-arvopolitiikan taloudellistumista

Tasa-arvopolitiikkaa tarkasteltiin kvantifioidun tiedon avulla vuosina 2015–2021 Helsingin Sanomissa julkaistuissa artikkeleissa, joita oli aineistossa yhteensä 311 kappaletta. Ne käsittelivät useimmin työelämän tasa-arvoa, perhevapaauudistusta, johtajuutta, sukupuolistunutta väkivaltaa, syntyvyyttä ja politiikan sukupuolivaikutuksia.  

Uutisoinnissa merkittävä osa kvantifioidusta tiedosta koskee taloutta: työtä tai työllisyyttä, tuloja, etuuksia ja julkisen talouden kustannuksia. Työelämän ja johtajuuden teemat liittyvät lähtökohtaisesti työhön ja tuloihin, mutta myös esimerkiksi perhevapaauudistusta ja syntyvyyttä tarkastellaan valtiontalouden, huoltosuhteen, työllisyyden sekä naisten ja miesten tulojen näkökulmasta.

Taloutta ja talouspolitiikkaa koskevat arvot, päämäärät, toimintatavat ja mittarit ovat alkaneet enenevästi määrittää kaikkea politiikkaa, tasa-arvopolitiikka mukaan lukien.

Kvantifioiden ilmaistuna: esimerkiksi perhevapaauudistusta kvantifioidun tiedon avulla tarkastelevasta 75 artikkelista 54 sisältää lukuja uudistuksen kustannuksista, 44 työllisyysvaikutuksista ja 41 vaikutuksista etuuksiin. Perhevapaauudistus kehystetään usein ensisijaisesti työllisyystoimena. Tarkastelussa korostuu perhevapaauudistusta pitkään ajaneiden nais- ja tasa-arvojärjestöjen hoivan jakamista ja työelämän rakenteellista tasa-arvoa korostavien näkökulmien sijaan työmarkkinajärjestöjen työllisyyttä korostava näkökulma.

Uutisointi mukailee suomalaisen tasa-arvopolitiikan asemaa hallituksen työllisyyttä ja talouskasvua koskevien tavoitteiden kirittäjänä. Laajemmin se heijastaa ja vahvistaa politiikan taloudellistumista, jossa taloutta ja talouspolitiikkaa koskevat arvot, päämäärät, toimintatavat ja mittarit ovat alkaneet enenevästi määrittää kaikkea politiikkaa, tasa-arvopolitiikka mukaan lukien.

Tasa-arvopolitiikan uutisoinnissa käytetty kvantifioitu tieto on luonteeltaan poliittista, mutta sen poliittinen tausta ja tavoitteet eivät näy. Numeroita käsitellään maailmaa neutraalisti kuvailevina. Kuitenkin myös tiedon epäjohdonmukaisuuksia tai sitä koskevia kiistoja tehdään näkyviksi, esimerkiksi tuomalla uutisoinnissa esiin asiantuntijoiden erimielisyyksiä perhevapaauudistuksen työllisyysvaikutuksista.

Työllisyyspolitiikassa työllisyysaste on hegemoninen indikaattori

Työllisyyspolitiikkaa tarkasteltiin 215 artikkelissa; rajasimme tarkastelumme työllisyysastetta ja työllisyystoimia käsittelevään uutisointiin. Työllisyyspolitiikan uutisointi on valtiovetoista ja jäsentyy vahvasti työllisyysasteen ympärille: se on itsestään selvä indikaattori, jonka todistusvoimaa ei juuri kyseenalaisteta.

Työllisyysaste suuntaa uutisoinnin ohella myös tehtyä politiikkaa. Tarkasteluajanjakson hallitukset sitoivat työllisyyspolitiikkansa numeerisiin työllisyystavoitteisiin: Sipilän hallituksen tavoite oli 72 %, Rinteen/Marinin 75 %. Uutisointiin muodostuu vahva seurantakehys: hallituksen tavoitetta verrataan jatkuvasti Tilastokeskuksen tuoreisiin työllisyyslukuihin. Tällöin työllisyyspolitiikkaa tarkastellaan sen näkökulmasta, saavuttaako hallitus tavoitettaan, joka on aina lähempänä tai kauempana.

Työllisyysaste onkin normatiivisesti nousujohteinen. Sitä haluavat nostaa kaikki toimijat, eikä sen kasvulle ole vaihtoehtoja. Tavoitetaso siirtyy myös jatkuvasti eteenpäin. Kun esimerkiksi vuosien 2017–2018 taitteessa hallitus näyttää saavuttavan tavoitteensa, aletaan 72 %:n työllisyysasteesta puhua välitavoitteena.

Työllisyystoimistakin uutisoidaan suhteessa työllisyysasteeseen. Usein yksittäisten toimien uutisointi sidotaan työllisyysasteen kokonaistavoitteeseen, jolloin näyttää, että tavoite lähestyy askel kerrallaan. Toimien laskennalliset työllisyysvaikutusarvioinnit uutisoidaan usein luettelomaisesti, ja jää epäselväksi, onko kyse systemaattisesti toteutetusta arvioinnista vai pikemminkin toiveesta.

Työllisyysindikaattoreita myös kyseenalaistetaan uutisoinnissa. Esimerkiksi tilastointikäytäntöjen hankaluuksia ja lukujen poliittisen legitimoinnin pulmia tuodaan säännöllisesti esille. Yhtäältä työllisyysaste esitetään toimivana ja annettuna indikaattorina, toisaalta sen muodostumiseen kerrotaan liittyvän epävarmuuksia. Epävarmuus ei kuitenkaan määrittele työllisyyspoliittista uutisointia hallitsevaa seurantakehystä. Vaikka luvut näyttäytyvät toisinaan epävarmoina, ne useimmiten palautuvat osaksi poliittista työllisyyden ensisijaisuutta korostavaa julkista keskustelua.

Kiire heikentää numeroiden tuottamisen ja käytön laatua

Politiikalle keskeisen kvantifioidun tiedon tuottajien haastatteluissa kävi ilmi, että numeroita tuotetaan politiikan tarpeisiin kovalla kiireellä. Niitä tarvitaan politiikkatoimien suunnittelussa, perustelussa, seurannassa ja arvioinnissa. Tietopohjainen päätöksenteko edellyttää esimerkiksi politiikan vaikutusarviointia, joka sälytetään ministeriöiden virkahenkilöille, toisinaan myös ulkopuolisille tutkijoille.

Poliitikkojen kerrottiin kaipaavan erityisesti suoraviivaista tietoa syy-seuraus -suhteineen, vaikka tällaista tietoa on usein vaikeaa tuottaa. Vaikka haastatellut korostivat politiikassa käytettävissä olevan tiedon merkittävää parantumista suhteessa aiempaan, sitä ei silti voitu tuottaa poliitikkojen odotusten mukaisesti. Kun aika ei joustanut, jouduttiin usein joustamaan laadusta.

Toimittajat tekevät tietoon liittyviä epävarmuuksia ja numeroiden valikoivaa käyttöä näkyväksi parhaansa mukaan. Toimitusten resurssipula nähtiin kuitenkin journalismin sisäisenä haasteena tarkastella numeropohjaista tietoa muutoin kuin asiantuntijoiden avulla.

Virkahenkilöstö joutuukin taipumaan politiikan odotuksiin, eli numeroiden kasvaneeseen kysyntään. Kun numeroilla annetaan arvio, vaikkakin paras mahdollinen, tietomuoto antaa vaikutelman tarkkuudesta. Pahimmillaan kyse voi kuitenkin olla, haastatellun virkahenkilön sanoin, ”hiha-arviosta”.

Haastatellut toimittajat kärsivät samoista ongelmista: numeroiden käyttö edellyttää erityisosaamista, jonka hankkimiseen tai käyttöön ei ole riittävästi aikaa. Tiettyjen numeroiden, kuten velkasuhteen tai työllisyysasteen toistuminen synnytti petollisen tunteen numeroiden tai mittareiden uskottavuuden kasvusta toiston myötä. Numeroiden käsittelyyn rutinoituminen jättääkin vähän ajatuksellista tilaa pohdinnoille, miksi juuri nämä numerot ovat tärkeitä.

Toimittajat olivat tietoisia numeroiden epävarmuuksista ja poliitikkojen tyylistä käyttää joskus numeroita argumentoinnissaan kevyesti. Toimittajat tekevät tietoon liittyviä epävarmuuksia ja numeroiden valikoivaa käyttöä näkyväksi parhaansa mukaan. Toimitusten resurssipula nähtiin kuitenkin journalismin sisäisenä haasteena tarkastella numeropohjaista tietoa muutoin kuin asiantuntijoiden avulla. Numeroihin perehtymättömyys voi helposti johtaa virheisiin niiden tulkinnassa.

Numeroiden voima

Numerot ovat politiikassa ja politiikan journalismissa tärkeitä. Ne antavat yksinkertaisessa muodossa tietoa yhteiskunnallisista ilmiöistä ja niiden mittasuhteista. Ne voivat tehdä yhteiskunnallisia ongelmia näkyviksi, julkisen keskustelun ja poliittisten toimien kohteeksi. Yksinkertaisilta näyttävien numeroiden takana on kuitenkin monimutkaisia laskelmia, asiantuntijavaltaa, poliittisia toimijoita ja heidän näkökulmiaan, sisään- ja ulossulkevia valintoja sekä epävarmuuksia

Politiikan mittarit luovat ja vahvistavat mielikuvia siitä, mitkä asiat ovat mittaamisen arvoisia ja siten poliittisesti tärkeitä. Lisäksi numeroihin nojautuminen voi kaventaa arvopoliittisen keskustelun tilaa. Vaikka numerot kantavat mukanaan poliittisia arvoja ja ideologioita, poliittinen keskustelu ohjautuu niistä kohti numeroita itseään, kritiikin rajautuessa niiden tekniseen oikeellisuuteen.

Politiikan journalismissa avataan melko säännöllisesti laskemisen tapoja ja sitä, mistä numeroissa on kyse. Toimittajat tarkistavat etenkin poliitikkojen käyttämien lukujen oikeellisuutta ja tuovat esiin asiantuntijoiden erimielisyyksiä. Toisaalta asiantuntijalähteiden osalta vallitsee voimakas ”uskottavuushierarkia”.

Kysymys siitä, ovatko numerot oikeassa on tärkeä, mutta ei riittävä.

Perimmäisenä ongelmana numeroihin nojaava politiikan journalismi näyttää sivuuttavan kysymyksen numeroiden itsensä vallasta. Politiikalle keskeiset numerot edustavat poliittisia näkökulmia ja tavoitteita itsessään, mutta nuo näkökulmat tai asiantuntijavalta ovat harvoin tarkastelun kohteena.

Kysymys siitä, ovatko numerot oikeassa on tärkeä, mutta ei riittävä. Politiikan journalismin ei tulisi jäädä faktantarkastajan rooliin vaan koetella poliittisia väitteitä poliittisina, ideologisina, arvoihin ja intresseihin sidottuina. Numeroiden refleksiivinen, eettinen ja vastuullinen käyttö edellyttää niiden ymmärtämistä paitsi teknisenä, myös sosiaalisena, poliittisena, kulttuurisena ja historiallisena asiana.

Hanna Ylöstalo on sosiologian yliopistonlehtori Turun yliopistossa.

Henri Koskinen on erikoistutkija Turun yliopistossa.

Mikko Poutanen on erikoistutkija Turun yliopistossa ja Politiikasta-lehden vastaava päätoimittaja.

Taru Lepistö on sosiologian maisteriopiskelija Turun yliopistossa.

Artikkelikuva: Michael Bussmann / Pixabay

Julkaisu Numeroiden voima politiikan journalismissa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.