Maailma heräsi torstaina 24. helmikuuta Venäjän käynnistämään laajamittaiseen hyökkäykseen Ukrainaan. Venäjä oli iskenyt Ukrainaan, loukaten näin itsenäisen valtion itsemääräämisoikeutta. Sotaa on nyt käyty yli kuukauden, ja Venäjän sotilaalliset toimet pahenevat entisestään sen pommittaessa siviilikohteita: kouluja, sairaaloita ja asuinkortteleita. YK:n pakolaisjärjestön (UNHCR) mukaan yli neljä miljoonaa ukrainalaista on jättänyt kotinsa, ja YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston (OHCHR) mukaan sunnuntaihin 3.4.2022 mennessä 1 417 ukrainalaista siviiliä on saanut surmansa.

Voidaan todeta, että Venäjän presidentille Vladimir Putinille tuli yllätyksenä ennenäkemättömän yhtenäinen länsi. EU ja Yhdysvallat ovat asettaneet Venäjälle ja venäläisille oligarkeille taloudellisia pakotteita, joilla Venäjää pyritään painostamaan lopettamaan sota Ukrainassa.

Venäjän tuki Serbialle onkin jatkunut lähes katkeamattomana.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on myös saanut eurooppalaiset valtiot miettimään uudelleen omaa puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaansa. Tästä hyvänä esimerkkinä Saksa liittokansleri Olaf Scholzin johtamana käänsi saksalaisen perinteisen puolueettomuuspolitiikan kohti vahvempaa puolustusta nostamalla puolustusmäärärahan 2 %:iin bruttokansantuotteesta. Muutosta nähdään myös Pohjoismaissa, joissa on arvioitu uudelleen puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaa, esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa mahdollista NATOon liittymistä. Ylen mielipidekysely 28.2.2022 osoittaa ensimmäistä kertaa, että yli 50 % suomalaista puoltaa Nato-jäsenyyttä.

Venäjä Serbian tukena

Serbiaa ja Venäjää yhdistää pitkä historia. 1900-luvun alussa Itävalta-Unkari piti Serbia uhkana, jonka asema monietnisellä Balkanilla oli vahvistunut. Uhka reaalistui, kun serbialainen nuori Gavrilov Princip surmasi Itävallan kruununprinssin Frans Ferdinandin tämän vieraillessa Sarajevossa. Itävalta-Unkari vaati Serbiaa luovuttamaan Principin, mutta tuloksetta. Kuukausi Sarajevon laukausten jälkeen syttyi ensimmäinen sota, jossa Venäjä ryhtyi tukemaan Serbiaa. Venäjän tukemana syntyi vuonna 1918 Serbian, Kroatian ja Slovenian muodostama kuningaskunta, joka myöhemmin muuttui Jugoslavian kuningaskunnaksi vuonna 1929.

Tukea Venäjä on antanut Serbialle myös Jugoslavian hajotessa 1990-luvulla ja sen jälkeenkin, diplomaattisesti, poliittisesti ja taloudellisesti.

Kritisoidessaan länttä Putin muistuttaa usein Naton pommituksista Serbiassa Kosovon sodan yhteydessä. Venäjän tuki Serbialle onkin jatkunut lähes katkeamattomana; Venäjä on esimerkiksi toistamiseen todennut, että se tulee käyttämään veto-oikeuttaan estääkseen Kosovon pääsyn YK:hon ja muille kansainvälisille areenoille.

Nyt kun länsi toimii yhtenäisenä Ukrainan sodan edessä, Serbia on kääntänyt katseensa kohti Venäjää.

Serbiaa ja Venäjää yhdistävät myös niin sanottu slaavilainen veljeys -suhde ja ortodoksiset kulttuuriset yhteydet. Nämä puolestaan ovat jo aikaisemminkin herättäneet epäilyksiä EU-maiden joukossa, koska Venäjän uskotaan pyrkivän lisäämään vaikutusvaltaansa itäisen Euroopan valtioissa.

Nyt kun länsi toimii yhtenäisenä Ukrainan sodan edessä, Serbia on kääntänyt katseensa kohti Venäjää. Vuodesta 2014 vallassa ollut Serbian presidentti Aleksandar Vučić on onnistunut tähän asti tasapainottelemaan lännen ja idän välillä. Presidentti Vučić on pitänyt yllä lämpimiä välejä Venäjään, joka on Putinin johdolla tuonut venäläistä maakaasua Turkista Bulgarian kautta Serbiaan TurkStream-putkella. Serbiakin on siis hyötynyt venäläisestä energiasta, kuten myös merkittävä osa muusta Euroopasta.

Serbia Venäjän liittolaisena

Serbiassa on järjestetty mielenosoituksia, joissa on osoitettu tukea Putinille. Venäjä on myös pyytänyt serbialaisia sotilaita Ukrainaan sotimaan Venäjän puolesta. Ainoa Länsi-Balkanin valtio, joka tukee Venäjää, on Serbia. Ukrainan sodan ensimmäisinä päivinä presidentti Vučić kertoi avoimesti tukevansa Venäjää, mutta hän on selvästi puhunut maltillisemmin viime päivinä ja korostanut, että hän toivoo rauhaa mahdollisimman pian. Hän on myös ehdottanut, että Serbian pääkaupungissa Belgradissa voitaisiin järjestää rauhanneuvotteluja.

Presidentti Vučić perusteli päätöstä olla asettamatta Venäjän vastaisia talouspakotteita sillä, ettei Venäjäkään asettanut sanktioita 1990-luvulla Balkanin sotien aikana. Ukrainan sodan ensimmäisellä viikolla Serbian kansallinen lentoyhtiö Air Serbia tuplasi lentonsa Venäjälle ja antoi maalle mahdollisuuden käyttää sen ilmatilaa.

Ainoa Länsi-Balkanin valtio, joka tukee Venäjää, on Serbia.

Kansainvälisen yhteisön suuri painostus on kuitenkin saanut Serbian aikaisempien päivien Venäjän avoimeen puoltamiseen muutosta, sillä Serbia äänesti sen YK:n yleiskokouksen päätöslauselman puolesta, jossa tuomittiin Venäjän hyökkäys Ukrainaan.

Myös Saksan ulkoasiainministerin Annalena Baerbockin vierailu Länsi-Balkanilla maaliskuussa 2022 oli vahva osoitus siitä, että alueen maiden tulee puhaltaa yhteen hiileen muun Euroopan kanssa. Toisin sanoen, EU-maiden näkemys on, että Serbian pitäisi tukea EU:n määräämiä pakotteita Venäjää kohtaan. Baerbock teki selväksi, että “EU:n arvot jakavat maat eivät voi pysytellä sivussa”.

Toisaalta presidentti Vučić totesi vierailun päätteeksi, että “Serbialla on vakaa ja selkeä asema ja että se ei ole tehnyt mitään vahingoittaakseen Ukrainaa”. Vučićin lausuman voi tulkita niin, että Serbia pyrkii yhä tasapainottelemaan omien intressiensä ja EU:n vaatimuksien välillä.

Kansainvälinen painostus näkyy Serbian toiminnassa, sillä aiemmin tuplatut lennot Venäjälle on jo vähennetty vain yhteen päivässä.

Serbian EU-jäsenyyshakemuksen kohtalo

Serbia jätti EU-jäsenyyshakemuksensa vuonna 2009. Vuonna 2012 Serbialle myönnettiin ehdokasvaltion asema, jota edelsi se, että Serbia ja Kosovo pääsivät sopimukseen Kosovon alueellisesta edustuksesta. EU on toiminut vuodesta 2011 välittäjänä, joka on toistuvasti pyytänyt Serbian ja Kosovon johtajia istumaan neuvottelupöytään ja löytämään tavat normalisoida välinsä, mikä on Brysselin mukaan ainoa tapa saada nämä maat siirtymään eteenpäin tiellä kohti Eurooppaa. EU aloitti liittymisneuvottelut Serbian kanssa 21. tammikuuta 2014.

Eurooppalaiset päättäjät eivät ole olleet tyytyväisiä Serbian päätökseen olla puoltamatta Venäjän pakotteiden toimeenpanemista. He ovat todenneet, että Serbia ei voi pelata enää kaksilla korteilla, vaan sen on nyt päätettävä, mihin suuntaan se haluaa mennä, länteen vai itään. Esimerkiksi Ruotsin entinen pää- ja ulkoministeri Carl Bildt, EU:n ja Serbian parlamentaarisen vakautus- ja assosiaatiovaliokunnan valtuuskunnan jäsen Viola von Cramon ja Yhdysvaltojen entinen suurlähettiläs Kosovossa Philip Kosnett ovat kritisoineet avoimesti Serbian toimintaa.

Tilanne Balkanilla on kireä, koska Putin pystyy yhä vaikuttamaan alueeseen Serbian kautta, ja alueella on omia voimakkaita ja historiallisia valtapoliittisia jännitteitä.

Serbian johdon avoin myönteinen suhtautuminen Venäjän toimiin Ukrainassa on johtanut puolestaan siihen, että Kosovon valtionjohto pyrkii aktiivisesti saamaan viisi EU:n jäsenmaata tunnustamaan Kosovon valtion ja näin nopeuttamaan myös Kosovon pääsyä EU:hun ja NATOon. Toisin sanoen, tilanne myös Balkanilla on kireä, koska Putin pystyy yhä vaikuttamaan alueeseen Serbian kautta, ja alueella on omia voimakkaita ja historiallisia valtapoliittisia jännitteitä.

Kosovon pääministeri Albin Kurti on todennut Sky Newsin haastattelussa, ettei Länsi-Balkan ole immuuni Venäjän hyökkäykselle. Kosovon hallitus on myös perustanut turvallisuussäätiön, jonka tarkoituksena on kerätä varoja valtion puolustukseen.

Kosovon puolustusministeri Armend Mehaj on avoimesti todennut, että Kosovon tulee hakea NATOn jäsenyyttä. Kosovon presidentti Vjosa Osmani ja Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan tapasivat Istanbulissa maaliskuun alussa 2022, ja tässä tapaamisessa Turkki ja Kosovo syvensivät entisestään näiden kahden maan yhteistyötä. Tapaamisessa Erdogan totesi, että Turkki puoltaa Kosovon jäsenyyttä NATOon.

Serbian ratkaisun hetket

Serbian valtiolla on haastavat viikot edessä. Serbiassa järjestettiin 3.4.2022 presidentin- ja parlamenttivaalit, joissa, kun äänistä on lähes 90 % laskettu, presidentti Vučić sai äänistä 59,5 % ja hänen puolueensa Serbian progressiivinen puolue (SNS) 43,4 %.

Ongelmaksi kuitenkin muodostui Kosovossa asuvien serbien äänestäminen Serbian vaaleissa. Vučić oli todennut, että Kosovon serbeillä, joilla on kaksoiskansalaisuus, tulee olla oikeus äänestää Serbian vaaleissa.

Kosovon pääministeri Kurti puolestaan vaati, että Kosovon ja Serbian valtioiden välillä tulee olla sopimus, jotta erilliset vaalit voidaan järjestää Kosovossa. Serbia ei tähän suostunut, koska se olisi käytännössä tarkoittanut Serbian autonomisena maakuntanaan pitämän Kosovon valtiollista tunnustamista.

EU ja Kosovon politiikassa toimiva epävirallinen viiden maan päätöksentekoryhmä Quint, johon kuuluvat Yhdysvallat, Iso-Britannia, Saksa, Ranska ja Italia, pyysivät, että Kurti tulisi vastaan ja mahdollistaisi kaksoiskansalaisille äänestämisen Serbian vaaleissa. Kurti ei puolestaan taipunut Serbian ja kansainvälisen yhteisön vaatimuksiin, ja täten Kosovon serbien piti käydä Serbiassa äänestämässä.

Oman toimikykynsä kannalta EU:n olisi tärkeää saada Serbia ymmärtämään, että jos se haluaa rakentaa tietä EU:hun, sen pitää seistä muiden eurooppalaisten maiden rinnalla, vaalia demokraattisia arvoja autoritaaristen käytäntöjen sijaan ja saada aikaan konkreettista edistymistä vuoropuhelussa Kosovon kanssa.

Vaalien jälkeen odotetaan, että Serbia terävöittää omaa asemaansa kansainvälisessä asetelmassa. Presidentti Vučić on viime vuosien aikana lähentynyt huomattavasti autoritaarisia valtioita, kuten Venäjää ja Kiinaa. Esimerkiksi pandemian aikana Kiina on lähettänyt itse valmistamiaan Sinopharm-koronarokotteita nopeasti ja edulliseen hintaan Serbiaan. Näiden kahden maan yhteistyön syventämisestä kertoo myös helmikuun 2022 tapaaminen Kiinan presidentin Xi Jinping ja Serbian presidentin Vučićin välillä, jossa ilmoitettiin aikeesta solmia kahdenvälinen vapaakauppasopimus.

Serbian suhteiden lämpeneminen Kiinan kanssa on herättänyt kysymyksiä siitä, mitä päämääriä Serbian valtiolla on suhteessa Kiinaan ja päinvastoin. Tämänhetkinen geopoliittinen tilanne vaatii kansainväliseltä yhteisöltä nopeita ja selkeitä linjauksia, jolloin blokkien hajaantuminen voi olla ongelmallista.

Oman toimikykynsä kannalta EU:n olisi tärkeää saada Serbia ymmärtämään, että jos se haluaa rakentaa tietä EU:hun, sen pitää seistä muiden eurooppalaisten maiden rinnalla, vaalia demokraattisia arvoja autoritaaristen käytäntöjen sijaan ja saada aikaan konkreettista edistymistä vuoropuhelussa Kosovon kanssa.

Kansainvälinen yhteisö on tietoinen, että Länsi-Balkanin tilanne on yhä herkkä ja että Venäjällä on yhä vahvoja yhteyksiä alueelle. 1990-luvun Jugoslavian hajoamissodat Balkanilla ovat hyvin muistissa.

Siksi ei ehkä olekaan yllättävää, että 24.3.2022 pidetyssä Naton ylimääräisessä huippukokouksessa Brysselissä keskusteltiin myös Moldovan ja Bosnia ja Hertzogovinan turvallisuustilanteesta.

Jää nähtäväksi, tukeeko Serbia jatkossakin Venäjää, vaarantaen näin oman EU-jäsenyytensä, vai tuleeko se liittymään muun Euroopan valtioiden riveihin ja näin edesauttamaan omaa EU-jäsenyyttään.

Valentina Nura on jatko-opiskelija Tampereen yliopistossa (Rauhan- ja konfliktintutkimus). Tekeillä olevassa väitöskirjassaan Nura tutkii, miten EU rakentaa ulko- ja turvallisuuspoliittista toimijuuttaan Kosovon ja Serbian välisissä neuvotteluissa ja kuinka tehokas toimija se on. Hän tarkastelee väitöskirjassaan myös kosovolaisen Vetëvendosje-puolueen toimintaa sekä Kosovon serbivähemmistön merkitystä neuvotteluissa.

Julkaisu Serbia, lännen ja idän välillä ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Huhtikuun 2. päivänä Serbiassa järjestettiin vaalit, joissa maata vuodesta 2012 johtanut pääministeri Aleksandar Vučić valitutti itsensä presidentiksi. Presidentinvaaleja ovat seuranneet ”protestit diktatuuria vastaan”, joissa kymmenet tuhannet serbialaiset ovat vastustaneet pääministeri Vučićin itsevaltaista hallintotapaa.

Tuleva presidentti on täysiverinen populisti, joka on entisenä radikaalina ja nationalistina onnistunut ajamaan Serbiassa läpi hankalia taloudellisia uudistuksia. Niiden tekeminen olisi ollut aikaisemmin valtaa pitäneelle, sosiaaliliberaalille keskustavasemmistolaiselle demokraattiselle puolueelle mahdotonta.

Euroopan unioni katsoo sormien läpi EU-myönteisen Vučićin populistista politiikkaa, yhä autoritaarisemmaksi käyvää hallintotapaa sekä median vapauden rajoittamista. Demokratian ongelmat eivät kuitenkaan katoa minnekään, kun ne sivuutetaan, kuten naapurimaa Unkarin esimerkki osoittaa.

Koko Balkanin tilanne on viime vuosien aikana ottanut askelia epävakaampaan suuntaan.

Kriittiseksi asian tekee se, että koko Balkanin tilanne on viime vuosien aikana ottanut askelia epävakaampaan suuntaan ja EU:ta on myös tässä yhteydessä syytetty liian passiivisesta toiminnasta alueella.

Jalkapallohuligaanista propagandistiksi ja puoluejohtajaksi

Tulevaa presidenttiä on vaikea arvioida tuntematta hänen taustaansa. Vučić on entinen jalkapallohuligaani, nationalisti ja Serbian radikaalipuolueen kasvatti. Hän toimi puolueen pääsihteerinä vuosina 1995–2008 ja informaatioministerinä Slobodan Miloševićin aikaisessa hallituksessa, jossa hän vastasi muun muassa tiukoista sensuurilaeista.

Nuorena Vučić oli Suur-Serbia-aatteen innokas kannattaja ja 1990-luvulla Bosnian sodan aikaan hän uhosi parlamentissa jokaista tapettua serbiä kohden tapettavan sata muslimia. Hän vastasi Ratko Mladićin Haagin rikostuomioistuimeen luovuttamista vastustavien kampanjoiden ja protestien organisoinnista kymmenen vuotta sitten.

Vučić jatkoi oppositiopolitiikkaa radikaalipuolueessa myös Miloševićin vallan kaaduttua. Vuonna 2008, kun Serbia allekirjoitti EU:n vakautus- ja assosiaatiosopimuksen, hän erosi puolueesta yhdessä Tomislav Nikolićin kanssa perustaakseen EU-myönteisen Serbian edistyspuolueen. Vuonna 2012 Nikolić voitti presidentinvaalit ja joutui luopumaan puolueen puheenjohtajuudesta.

Samana vuonna edistyspuolueen johtama koalitio voitti myös parlamenttivaalit, ja syyskuussa Vučić valittiin puolueen puheenjohtajaksi ilman haastajaa.

Korruption vastaisella taistelulla vallankahvaan

Vučićista tuli uuden hallituksen varapääministeri ja de facto johtaja suurimman puolueen puheenjohtajana. Hallituksen pääministeriksi nousi sosialistien Ivica Dačić.

Varapääministerinä Vučić otti teemoikseen taistelun korruptiota ja rikollisia vastaan sekä maan talouden kohentamisen. Huono taloustilanne sekä poliitikkojen ja virkamiesten korruptio ovat olleet koko 2000-luvun ajan maan akuuteimpia ongelmia.

Talouden lukujen parantamisessa Vučić on arvioiden mukaan onnistunut. Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n edellyttämän tiukan budjettikurin ylläpitäminen on saanut äänestäjät kuitenkin myös kritisoimaan pääministeriä. Suurista puheista ja loputtomista lupauksista huolimatta todellista edistystä korruption ja rikollisten vastaisessa taistelussa ei ole tapahtunut. Vučićin suosio kannatusmittauksissa ei silti juuri ole kärsinyt.

Jo vuonna 2014 presidentti Nikolić ilmoitti uusista vaaleista, joissa ennätyksellisiin kannatuslukuihin kiivenneelle edistyspuolueelle povattiin hyvää menestystä. Yleinen käsitys oli, että edistyspuolueen johtaja Vučić ei enää tyytynyt varapääministerin salkkuun. Edistyspuolue sai vaaleissa suuren voiton, ja Vučić valittiin itseoikeutetusti pääministeriksi.

Vučić näyttääkin käyttävän ennenaikaisia vaaleja yhtenä strategisena keinona valtansa vahvistamiseen.

Keväällä 2016 Vučić ilmoitti jälleen ennenaikaisista vaaleista. Syyksi hän ilmoitti, että hallitus tarvitsi ”täyden mandaatin vaikeiden päätösten tekemiseen, sillä seuraavan hallituksen nelivuotiskauden päätteeksi Serbia on jo Euroopan unionin ovella”. Vučićin johtama edistyspuolueen koalitio voitti vaalit ja pääministeri sai jälleen neljä vuotta lisäaikaa itsevaltaiselle politiikalleen.

Vučić näyttääkin käyttävän ennenaikaisia vaaleja yhtenä strategisena keinona valtansa vahvistamiseen. Vaaleista on säännönmukaisesti ilmoitettu edistyspuolueen kannatuslukemien ollessa korkealla, jolloin se on aina pystynyt uudelleen legitimoimaan asemansa.

Presidentinvaalit 2017: Kansa kyllästyy diktatuuriin

Vielä alkuvuodesta radikaalipuolueen presidenttiehdokkaaksi oli ryhtymässä valtaapitävä presidentti Nikolić. Alustavat kannatusmittaukset ennustivat kuitenkin istuvalle presidentille vaalitappiota.

Useiden arvioiden mukaan pääministeri Vučić lähtikin puolueen presidenttiehdokkaaksi voidakseen pitää myös presidenttiyden edistyspuolueella. Ehdokkuutensa ilmoittaessaan hän totesi toivovansa voittoa heti ensimmäisellä kierroksella, mikä toteutuikin, kun hän sai heti 55 prosenttia äänistä.

Presidentin rooli Serbiassa on pitkälti seremoniallinen ja todellinen valta on pääministerillä. Presidenttinä Vučić sai kuitenkin jälleen viiden vuoden pituisen mandaatin politiikkansa ja toimiensa jatkamiselle. Edistyspuolueen puheenjohtajana hän valitsee myös Serbian seuraavan pääministerin.

Presidentin rooli Serbiassa on pitkälti seremoniallinen ja todellinen valta on pääministerillä.

Vučićin voitto antaa hänelle ennenkuulumattoman vahvan henkilökohtaisen valta-aseman Serbiassa. Tämä on myös herättänyt vertailuja Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğaniin ja epäilyjä siitä, että Vučićin tavoitteena olisi samankaltainen vallan keskittäminen.

Jo ennen vaaleja julkisuuteen vuosi tietoja pääministeripuolueen edustajien yrityksistä ostaa ääniä, ja Vučić sai huomattavasti oppositiokandidaatteja enemmän tilaa esitellä politiikkaansa valtamediassa.

Puolueettomien arvioiden mukaan vaalit olivat kaikkea muuta kuin vapaat. Todisteita suoranaisesta äänten ostamisesta ei ole kuitenkaan tähän mennessä tullut ilmi.

Puolueettomien arvioiden mukaan vaalit olivat kaikkea muuta kuin vapaat.

Heti vaalien jälkeisenä maanantaina Serbiassa alkoivat suuret, jo kuukauden kestäneet, protestit. Mielenosoittajien ydinjoukko koostuu nuorista ja opiskelijoista, mutta viikkojen mittaan joukkoon on liittynyt myös eläkeläisiä, työväestöä sekä oppositiopuolueiden edustajia.

Mielenosoituksilla ei ole virallista järjestäjätahoa vaan ne viestivät sosiaalisen median kanavien kautta. Myös puoluepoliittiset tunnukset on haluttu pitää protestien ulkopuolella.

Mielenosoittajat vaativat Vučićin johtaman eliitin poistamista vallasta, aidosti vapaita vaaleja, median vapautta sekä muutoksia talous- ja sosiaalipolitiikkaan. Protesteissa onkin nähty kaikuja vuoden 2000 mielenosoituksista, jotka toivat Miloševićin vallan päätökseen.

Nykyistä hallintoa myötäilevät tiedotusvälineet tuomitsivat protestit pieniksi opposition organisoimiksi mielenilmauksiksi, eikä valtamediassa moneen viikkoon nähty totuudenmukaisia raportteja protesteista.

Mielenosoitukset näyttävätkin olevan osin reaktio myös pitkäaikaiseen kehitykseen.

Mielenosoitukset näyttävätkin olevan osin reaktio myös pitkäaikaiseen kehitykseen, jossa muun muassa median vapautta on jatkuvasti ja tietoisesti rajoitettu ja korruption vastaista taistelua on käytetty myös Vučićin poliittisten kilpailijoiden kaatamiseen.

Tilannetta heikentää myös varteenotettavan opposition puute, jota median keskittyminen Vučićin tukemiseen on vain kärjistänyt. Koko Vučićin hallintokauden ajan Serbian oppositio on ollut kykenemätön vastustamaan pääministerin yksinvaltaa yhteisellä oppositiopolitiikalla.

Serbian oppositio on ideologisesti ja poliittisesti hyvin hajanainen, mikä näkyikin hyvin presidentinvaalien ehdokaslistoissa. Serbian seuraavaksi presidentiksi pyrki yhteensä 11 ehdokasta, joista kolme Vučićin jälkeen suosituinta sitoutumattomina.

Pääministerin jälkeen suurimman äänisaaliin saivat entinen oikeusasiamies ja Vučićin politiikan äänekäs vastustaja Saša Janković (17 %), parodiahahmona presidentiksi pyrkinyt koomikko Luka Maksimović (10 %), sekä Serbian entinen ulkoministeri Vuk Jeremić (6 %), joka on viime aikoina profiloitunut Kosovon itsenäisyyden äänekkääksi vastustajaksi.

Vučić EU-lähentymisen takuumiehenä

EU on tyytynyt seuraamaan sivusta, kun Serbian pääministeri keskittää itselleen yhä enemmän valtaa. Vučić on pitkään nauttinut suosiota lännessä, missä hänet on nähty jatkuvuuden takeena Serbian politiikassa sekä ainoana poliittisena kandidaattina, joka voi realistisesti luotsata Serbian EU:n jäseneksi.

Luottamusta eivät näytä juuri horjuttaneen sen enempää autoritaarinen kehitys kuin esimerkiksi Vučićin tiiviisti ylläpitämät Venäjä-kumppanuussuhteet, joita hän käytti myös presidentinvaaleissa valttikorttinaan. EU:ssa kritiikille ei joko ole nähty tarvetta tai sitä ei ole julkisesti haluttu esittää, jottei riskeerattaisi maan länsisuuntausta.

Suhtautuminen muistuttaa EU:n yleisempää Balkan-politiikkaa, jota on viime vuosina leimannut vaiteliaisuus. Virallinen kanta esimerkiksi vuoden 2014 mellakointiin Bosnia-Hertsegovinassa oli pidättäytyvä, ja muutenkin EU on näyttää enemmän välttelevän sekaantumista kuin aidosti pyrkivän ratkomaan kyteviä ongelmia.

Suhtautuminen muistuttaa EU:n yleisempää Balkan-politiikkaa, jota on viime vuosina leimannut vaiteliaisuus.

Lähestymistapa alkaa nyt kuitenkin kääntyä itseään vastaan, kun kriisit leimahtavat kytevistä akuuteiksi. Esimerkiksi Makedoniassa parlamenttivaalit ovat äityneet pitkiksi mielenosoituksiksi ja levottomuuksiksi, kun taas Bosnia-Hertsegovinassa on vihjailtu Serbitasavallan irtautumisesta.

EU-jäsenyyden jo saavuttanut Kroatia puolestaan tarjoaa hienovaraisemman esimerkin siitä, miten äärioikeistolainen ja nationalistinen ajattelu on valtavirtaistunut, kun siihen liittyviin epäkohtiin ei EU-jäsenneuvotteluiden aikana kylliksi puututtu.

Juuri siksi Serbian tilannetta tulisi seurata entistä tarkemmalla silmällä, vaikka se alueellisesti vertailtuna näyttäisi vakaalta. Vučić voi toki olla muuttunut mies suhteessa nationalistimenneisyyteensä, mutta hänen nykyisiä autoritaarisia taipumuksiaan ei myöskään voi sivuuttaa.

Monet serbialaiset näkevät Euroopan unionin demokratian ja ihmisoikeuksien vankkumattomana puolustajana. Unionin haluttomuus puuttua epädemokraattiseen kehitykseen Balkanilla vähentää myös sen legitimiteettiä vaatia tulevilta jäsenmailta uudistuksia tällä rintamalla. Mikäli EU esittää itsensä arvojohtajana, sen tulisi sitä myös olla.

Emma Hakala on poliittisen historian jatko-opiskelija ja töissä Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa.  VTM Jenni J. Laakso on Historioitsijat ilman rajoja -yhdistyksen pääsihteeri. 

Julkaisu Serbian tuleva presidentti – susi lampaan vaatteissa? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Viimeisen vuosikymmenen aikana seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tasa-arvon edistämisessä on otettu merkittäviä edistysaskelia. Useissa läntisen Euroopan maissa sekä useassa Yhdysvaltojen osavaltiossa on laillistettu samaa sukupuolta olevien avioliitot. Monissa Latinalaisen Amerikan sekä Aasian maissa valtiot ovat organisoineet homofobian vastaisia kampanjoita ja parantaneet syrjintään puuttuvia lakeja.

Samaan aikaan kuitenkin HLBTIQ-ihmset ovat edelleen yksi haavoittuvimmista ryhmistä maailmassa. Esimerkiksi itäisessä Euroopassa näiden vähemmistöjen oikeuksia rajoitetaan usein ankarasti.

Euroopan unionia on syytetty siitä, ettei se ole kyennyt puuttumaan itäisten jäsen- ja ehdokasmaittensa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjivään politiikkaan. Syyskuussa 2014 Itä-Euroopassa otettiin kuitenkin yksi merkittävä edistysaskel sateenkaariväen oikeuksien turvaamisessa, kun Serbiassa järjestettiin ensimmäinen Pride-kulkue neljään vuoteen. Kulkueen onnistunut ja säännöllinen järjestäminen on ollut yksi kynnyskysymyksistä Serbian EU-jäsenneuvotteluissa.

Serbian pitkä tie Euroopan unionin jäseneksi

EU:n uusien itäisten sekä vanhojen läntisten jäsenmaiden integraatioprosessit eroavat suuresti toisistaan niiden erilaisten aloitustilanteiden vuoksi.

Keski- ja Itä-Euroopan entiset kommunistimaat kävivät jäsenneuvotteluiden aikana läpi myös demokratisoitumisen sekä sääntelemättömään markkinatalouteen siirtymisen prosesseja. Keski- ja Itä-Euroopan maiden halu liittyä Unioniin sekä jäsenyyteen liittyvän säännöstön valtava määrä antoivat EU:lle ennennäkemättömän vallan muokata maiden koko poliittista järjestelmää.

Vaikka kaikki jäsenmaat ovat joutuneet implementoimaan saman säännöstön osaksi lainsäädäntöään ennen Unioniin liittymistä, Euroopan komissio kontrolloi ja valvoo itäisten ehdokasmaittensa implementaatioprosessia huomattavasti tarkemmin kuin läntisten jäsenmaidensa.

Itäinen eurooppalaistuminen ei ole siis kaksisuuntainen suhde, vaan kyseessä on yksinomaan Euroopan unionin vaikutus ehdokasmaiden kansalliseen päätöksentekoon.

EU:n käyttämä valta on nostanut kritiikkiä esimerkiksi Serbiassa, missä demokratisoituminen ja eurooppalaistuminen lähtivät käyntiin vasta vuoden 2000 puskutraktorivallankumouksesta, jossa syrjäytettiin Slobodan Miloševićin 13 vuotta kestänyt diktatuurihallinto.

Serbian uudelle hallinnolle jäi perinnöksi joukko vakavia yhteiskunnallisia ja taloudellisia ongelmia. Maa oli ollut käytännössä koko 1990-luvun sotatilassa, kauppasaarrossa ja eristyksissä kansainvälisestä yhteisöstä sekä kevään ja kesän 1999 Naton pommitusten kohteena.

Euroopan unioni ryhtyi heti Miloševićin syrjäyttämisen jälkeen myöntämään Serbialle avustusta ja nimesi maan potentiaaliseksi ehdokasmaaksi muutama vuosi myöhemmin. Unionin avustus ja integraatioprosessin eteneminen ovat alusta asti olleet voimakkaasti riippuvaisia Serbian halukkuudesta ja kyvystä täyttää EU:n asettamat ehdot sotarikollisten saattamisesta oikeuden eteen sekä maan taloudellisen ja ihmisoikeustilanteen parantamisesta.

EU:n avustuksen ja integraatioprosessin etenemisen ehdollisuuden takia serbialaisten suhtautumien Unionin jäsenyyteen on pitkään ollut ristiriitaista. Kesäkuussa 2014 noin puolet serbialaisista kannatti, ja vain noin viidennes vastusti, maan liittymistä Unioniin.

Monet kuitenkin samaan aikaan näkevät EU:n vieläkin välttämättömänä pahana – instituutiona, joka kiristää maata lupauksilla taloudellisen tilanteen paranemisesta, mutta vaatii vastapalvelukseksi kohtuuttomia myönnytyksiä ja uudistuksia. Serbia onkin pitkään ollut haluton tekemään EU:n vaatimia uudistuksia huonosta taloudellisesta tilanteesta huolimatta.

Serbiaa on vuodesta 2012 hallinnut edistyksellisten ja sosialistien koalitio, jota johtaa Edistyspuolueen puheenjohtaja Aleksandar Vučić.

Edistyspuole on entisten äärioikeistolaisten perustama populistinen Eurooppa-myönteinen puolue, joka on onnistunut ajamaan maassa viime vuosina läpi uudistuksia, joiden tekeminen oli aikaisemmin valtaa pitäneelle sosiaaliliberaalille Demokrattiselle puolueelle mahdotonta.

Sosialistinen puolue taas on Miloševićin perustama puolue, joka nimestään huolimatta on voimakkaan kansallismielinen. Myös maan EU-integraatio on edennyt aikaisempaa vauhdikkaammin Edistyspuoleen hallituskaudella.

Talous ei kuitenkaan ole lähtenyt kasvamaan odotetulla tavalla ja ponnistelut korruption kitkemiseksi ovat jääneet toistaiseksi vajavaisiksi. Serbia on toistuvasti saanut kritiikkiä myös siitä, että se ei toimeenpane hyvin muotoiltuja uudistuksiaan eikä strategioitaan. Myös lainsäädännön implementoinnissa on ongelmia.

Jäsenneuvotteluiden aikaista eurooppalaistumista on usein tarkasteltu EU-lainsäädännön omaksumisen ja talouden rakenteiden uusintamisen kautta. Vähemmälle tarkastelulle on jäänyt, kuinka paljon Unioni levittää läntisen Euroopan arvoja ja asenteita tuleviin jäsenmaihin.

Euroopan unionia onkin usein kritisoitu esimerkiksi siitä, että se ei vuosien 2004 ja 2007 suuren itälaajentumisen yhteydessä onnistunut muuttamaan kansalaisten lähtökohtaisesti negatiivista suhtautumista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin.

Belgradin Pride-kulkueen lyhyt historia

HLBTIQ-oikeuksien kohdalla puhutaan usein Euroopan jakautumisesta itään ja länteen. Keski- ja Itä-Euroopan, usein uskonnollisille konservatiiveille, HLBTIQ-vähemmistöjen oikeudet ovat länsimaalaistumisen ja eurooppalaistumisen symboleita.

EU:n voimakas tuki näiden oikeuksien ajamiselle on johtanut voimakkaisiin vastareaktioihin. Konservatiivit ovat syyttäneet Unionin tahtovan tuhota maiden perinteisen kulttuurin. Populistipoliitikot ovat käyttäneet taistelua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta vetämään huomiota esimerkiksi vaikeasta taloudellisesta tilanteesta tai raskaista rakenteellisista uudistuksista.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat hiertäneet myös Serbian ja EU:n välejä. Vuonna 2008 Serbiasta itsenäistyneen Kosovon itsenäisyyden tunnustaminen sekä joka syksyinen, suurta mediahuomiota maassa herättävä taistelu Pride-kulkueen järjestämisestä Belgradissa ovat nousseet avainasemaan maan jäsenneuvotteluissa taloudellisen tilanteen parantamisen ja korruption kitkemisen ohella.

Serbiassa HLBTIQ-aktivistit yrittivät ensimmäisen kerran järjestää Pride-kulkueen jo vuonna 2001, heti Miloševićin syrjäyttämisen jälkeen. Yritys päättyi kymmenien ihmisten loukkaantumiseen, kun poliisin resurssit eivät riittäneet suojelemaan osallistujia äärioikeistolaisilta vastamielenosoittajilta.

Kulkue peruttiin ja siitä aiheutuneet mittavat henkilö- ja materiaaliset vahingot johtivat Pride-kulkueen kieltämiseen seuraavaksi vuosikymmeneksi.Vuosina 2009, 2011, 2012 ja 2013 kulkue kiellettiin vetoamalla vastamielenosoittajien aiheuttamiin turvallisuusuhkiin – usein vasta tapahtumaa edeltävänä iltana.

Euroopan unioni ja erityisesti sen läntiset ja pohjoiset jäsenmaat ovat aina protestoineet voimakkaasti vastaan hallituksen päätöstä alistua huligaanien vaatimuksiin rajoittaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokoontumisvapautta.

Pride-kulkue järjestettiin onnistuneesti ensimmäisen kerran vuonna 2010, kun poliisi lupasi suojella noin tuhatta marssijaa yli viideltä tuhannelta vastamielenosoittajalta. Poliiisisuojelusta huolimatta marssi päätyi jälleen kymmenien ihmisten loukkaantumiseen ja koko päivän kestäneeseen mellakointiin.

Mittavien vahinkojen seurauksena kulkue kiellettiin jälleen seuraaviksi vuosiksi. Vuonna 2014 Belgradissa järjestettiin viimein ensimmäinen väkivaltaisilta vastareaktioilta säästynyt Pride-kulkue voimakkaassa poliisisuojeluksessa. Myös vuonna 2014 lupaa Pride-kulkueen järjestämiseen jouduttiin odottamaan edelliseen yöhön saakka.

Serbian sateenkaariväen oikeuksissa vielä paljon parannettavaa

Serbiassa on viime vuosina tehty merkittäviä parannuksia HLBTIQ-vähemmistöjen oikeuksien parantamiseksi.

Vuoden 2014 Pride-kulkue oli tärkeä askel oikeaan suuntaan ja maan lainsäädäntöä on kehitetty EU:n vaatimusten mukaisesti. Maa on kuitenkin saanut usein EU:lta kritiikkiä siitä, ettei se implementoi lakeja tai valvo niiden toteutumista riittävästi.

Serbiassa on sekä EU:n että paikallisten ihmisoikeusjärjestöjen arvioiden mukaan riittävä lainsuoja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Vihapuhe ja -rikokset ovat lailla kiellettyjä kuten myös seksuaaliseen suuntautumiseen perustuva syrjintä työpaikoilla.

Lakeja ei kuitenkaan toimeenpanna riittävän tehokkaasti, jos lainkaan. Esimerkiksi kaksi vuotta voimassa ollut viharikokset tuomitseva laki ei ole vielä tuottanut yhtään tuomiota huolimatta siitä, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajat joutuvat Serbiassa edelleen usein viharikosten uhreiksi ja HLBTIQ-aktivistit joutuvat elämään jatkuvan väkivallan uhan alla.

Ongelmana Serbiassa on erityisesti yleinen tietämättömyys.

Homofobia on edelleen yleistä niin poliisien, terveydenhuollon kuin sosiaalityön ammattilaistenkin parissa. Noin puolet serbialaisista on sitä mieltä, että homoseksuaalisuus on sairaus. Vain joka kolmas serbialainen oli valmis sietämään homoseksuaalisuutta yhteiskunnassa, kunhan sen harjoittaminen tapahtuu neljän seinän sisällä.

EU:n painostuksen takia maa on liikkumassa oikeaan suuntaan ja maan eurooppalaistuminen näkyy myös ihmisoikeuksien parantumisena. Serbian haasteena on kuitenkin vielä kansalaisten asenteiden muuttamisen lisäksi turvata Pride-kulkueen säännöllinen järjestäminen sekä HLBTIQ-vähemmistöjen oikeudet kaikilla elämänalueilla.

Nähtäväksi jää, onko ylhäältäpäin ohjattu eurooppalaistuminen ja sen mukanaan tuomat institutionaaliset muutokset riittäviä muutamaan myös yleistä asenneilmapiiriä maassa, vai nähdäänkö myös Serbiassa samanlaisia vastareaktioita kuin muualla Itä-Euroopassa on viime vuosina jouduttu todistamaan.

Julkaisu Serbian HLBTIQ-vähemmistöt ja EU-integraatio ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.