Vaalikoneet ovat suosittuja

Vaalikoneita on tutkittu etenkin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Tutkimusten mukaan vaalikoneet ovat suosittuja. Vähintään joka kolmas äänestäjä käyttää vaalikoneita.

Eri maiden vaalikoneet muistuttavat toisiaan. Vaalikone on verkkosivu, jossa on erilaisia kysymyksiä. Äänestäjä vastaa kysymyksiin. Sen jälkeen hän voi lukea, mitä vaalien ehdokkaat ja puolueet ovat vastanneet samoihin kysymyksiin.

Vaalikoneiden tarkoitus on auttaa ihmisiä päättämään, ketä he haluavat äänestää. Vaalikoneet kertovat lyhyesti, mitä eri puolueet ja ehdokkaat tavoittelevat ja mitä mieltä he ovat asioista. Äänestäjä näkee vaalikoneesta, ketkä ovat hänen kanssaan samaa mieltä. Silloin hän tietää, ketä hänen kannattaa äänestää.

Eri maissa on erilaisia vaalijärjestelmiä. Siksi myös vaalikoneet ovat hieman erilaisia eri maissa. Suomessa äänestäjä ei voi äänestää pelkkää puoluetta, vaan hänen täytyy valita myös ehdokas. Suomessa vaalikoneita käytetään paljon, koska Suomen vaaleissa yksittäiset ehdokkaat ovat tärkeitä. Suomessa vaaleissa on myös paljon ehdokkaita.

Miten suomalaiset käyttävät vaalikoneita?

Tutkimusten mukaan vaalikoneet ovat Suomessa erityisen suosittuja. Kun alle 40-vuotiaat suomalaiset haluavat tietoa vaaleista, he etsivät sitä yleensä vaalikoneista. Ensimmäinen vaalikone julkaistiin vuonna 1999, kun Suomessa oli eduskuntavaalit. Siitä asti vaaleissa on ollut vaalikoneita. Alle 40-vuotiaat ovat siis aina voineet käyttää vaaleissa vaalikoneita.

Suomessa myös media on hyvin kiinnostunut vaalikoneista. Suuret mediat tekevät Suomessa tärkeimmät vaalikoneet. Suuria medioita Suomessa ovat esimerkiksi Yle ja Helsingin Sanomat.

Ehdokkaat siis tietävät, että kun he vastaavat vaalikoneisiin, heidän ajatuksensa pääsevät esille näissä suurissa medioissa. Siksi melkein kaikki ehdokkaat vastaavat vaalikoneisiin. He tietävät, että todella suuri osa äänestäjistä käyttää niitä. Myös äänestäjien mielestä vaalikoneet ovat hyödyllisiä, kun lähes kaikki ehdokkaat ovat mukana niissä.

Nykyisin Suomessa vaalikoneet ovat monille äänestäjille välttämättömiä. Jos esimerkiksi Yle tai Helsingin Sanomat ei julkaisisi vaalikonetta joissakin vaaleissa, monet ihmiset järkyttyisivät tai suuttuisivat.

Ovatko vaalikoneet tasapuolisia?

Jotkut miettivät, voivatko vaalikoneet olla epäreiluja. Voivatko vaalikoneet esimerkiksi suosia joitakin ehdokkaita tai puolueita? Tätä asiaa ei ole Suomessa tutkittu tarkasti. Kysymys on kuitenkin hyvin tärkeä.

Vaalikoneet eivät luultavasti olisi niin suosittuja Suomessa, jos ihmiset ajattelisivat, että ne ovat epäreiluja joillekin ehdokkaille tai puolueille. Suomessa media yrittää kohdella kaikkia ehdokkaita ja puolueita samalla tavalla.

Television vaalikeskusteluissa on joskus sellaisia rajoituksia, että pienten puolueiden ehdokkaat eivät voi osallistua niihin. Vaalikoneisiin saavat kuitenkin vastata kaikki ehdokkaat. Kysymykset ovat kaikille samat, ja kaikki saavat perustella vastauksensa. Siinä mielessä vaalikoneet ovat siis tasapuolisia kaikille.

Jotkut epäilevät, että vaalikone näyttää ihmisille useammin jonkin tietyn puolueen ehdokkaita kuin jonkin toisen puolueen. Tällaisesta ei ole kuitenkaan todisteita. On hyvä, että monet vaalikoneiden tekijät kertovat avoimesti, millä perusteella heidän vaalikoneensa suosittelee ehdokkaita ja puolueita. Näin ihmiset voivat luottaa vaalikoneisiin enemmän.

Suosivatko vaalikoneiden aiheet joitakin ehdokkaita ja puolueita?  

Vaalikoneen kysymykset voivat olla puolueellisia, vaikka vaalikone ei muuten olisi epäreilu ketään kohtaan. Vaalikoneessa ei ehkä kysytä ollenkaan jostakin tärkeästä asiasta. Jostakin toisesta asiasta voi olla todella paljon kysymyksiä.

Vaalikoneiden kysymyksiä voi miettiä esimerkiksi siitä näkökulmasta, onko niissä mukana vaalien kannalta tärkeitä aiheita. Jotkin aiheet hyödyttävät joitakin puolueita enemmän kuin toisia. Jos jokin puolue on esimerkiksi onnistunut jossakin asiassa, siitä asiasta kysyminen on sille puolueelle hyvä. Jotkin kysymykset voivat olla hyviä hallituspuolueille ja jotkin toiset kysymykset voivat olla hyviä oppositiopuolueille.

Hyvässä vaalikoneessa ei ole liikaa eikä liian vähän kysymyksiä. Kysymysten ja vastausvaihtoehtojen täytyy olla selkeitä. Kysymysten on hyvä liittyä niihin asioihin, joista valitut edustajat päättävät. Esimerkiksi kuntavaalien vaalikoneessa ei kannata kysyä asioista, joista päättää Suomen eduskunta. Suomalaisten medioiden vaalikoneissa nämä asiat ovat yleensä kunnossa.

Median tekijät haluavat tehdä vaalikoneista kiinnostavia niille, jotka käyttävät vaalikoneita erityisen paljon. Etenkin nuoret käyttävät vaalikoneita paljon. Heitä kiinnostavat usein esimerkiksi ympäristö, asuminen ja koulutus. Siksi esimerkiksi nämä aiheet voivat korostua vaalikoneissa. Se ei luultavasti ole kovin poliittinen valinta.

Vaalikoneessa ehdokas voi kertoa myös arvoistaan

Vaalikoneissa on usein kysymyksiä myös ehdokkaiden arvoista ja vakaumuksista. Arvot ovat sellaisia periaatteita, joiden mukaan ihminen haluaa toimia, koska hän pitää niitä tärkeinä. Arvoja ovat esimerkiksi vapaus ja oikeudenmukaisuus. Vakaumus voi olla esimerkiksi uskonnollinen vakaumus. Usein ehdokkaan oma uskonto ei vaikuta siihen, millaisia poliittisia päätöksiä hän tekee. Jotkut ehdokkaat kuitenkin kertovat, että myös uskonto vaikuttaa heidän päätöksiinsä.

Vaalikoneiden käyttäjät ajattelevat, että on tärkeää tietää, millaisia arvoja ehdokkaalla on. Siksi media kysyy myös näitä kysymyksiä vaalikoneissa.

Vaalikoneissa on usein myös arvokarttoja. Arvokartta on asteikko, jossa eri puolueet ja ehdokkaat asetetaan eri kohtiin sen mukaan, mitä he ajattelevat eri asioista. Kartassa näkyy, kuka kuuluu oikeistoon ja kuka vasemmistoon. Siinä näkyy myös, kuka on arvokonservatiivi ja kuka arvoliberaali.

Arvokonservatiivit kannattavat perinteisiä arvoja. Arvoliberaalit ajattelevat, että ihminen saa elää niin kuin hän itse haluaa, jos hän ei vahingoita muita. Arvokonservatiivit voivat esimerkiksi ajatella, että avioliitto kuuluu vain miehelle ja naiselle. Arvoliberaalit ajattelevat, että myös kaksi miestä tai kaksi naista voi mennä naimisiin.

Vaalikoneessa täytyy olla tarpeeksi kysymyksiä myös muista asioista

Vaalikoneissa on paljon kysymyksiä, joiden avulla koneen tekijä yrittää luokitella ehdokkaat heidän arvojensa mukaan. Se voi hyödyttää niitä puolueita, joiden tavoitteet on helppo asettaa arvokartan asteikolle.

Vaalikoneiden tekijöiden täytyy muistaa, että on muitakin tärkeitä asioita kuin ne, joiden avulla ehdokkaat voidaan asettaa arvokartalle. Vaalikoneissa täytyy olla tarpeeksi kysymyksiä myös asioista, jotka eivät liity arvoihin.

Kun vaalikoneessa on monenlaisia kysymyksiä, vaalikone pysyy poliittisesti tasapuolisena.

Sami Borg on tutkimuspäällikkö Kunnallisalan kehittämissäätiössä. Hän on valtio-opin dosentti Tampereen yliopistossa. Hän on tehnyt vaalitutkimuksia vuodesta 1991 alkaen.

Tämä teksti on saanut Selkokeskuksen myöntämän selkotunnuksen. Teksti on selkomukautettu Sami Borgin artikkelista, joka on julkaistu tammikuussa 2025.
Selkomukautuksen teki Jenni Saarilahti Selkokeskuksesta.

Artikkelikuva: Alexander / Pixabay

Julkaisu Politiikasta selkokielellä -sarja: Onko vaalikoneita vain Suomessa ja ovatko vaalikoneet tasapuolisia? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Vaalikoneet ovat vakiintuneet useissa länsimaissa kiinteäksi osaksi vaaliviestintää. Tutkimustietoa vaalikoneista ja niiden käytöstä on parhaiten saatavilla Euroopan maista ja Yhdysvalloista. Monissa eurooppalaisissa maissa vaalien äänestäjistä jo joka kolmas tai useampi sanoo käyttävänsä vaalikoneita äänestyspäätöksensä tueksi.

Yhteistä eri maissa toteutetuille vaalikoneille on pyrkimys tiivistää vaaleissa tarjolla olevien puolueiden ja ehdokkaiden tavoitteita siten, että vaalien valitsijat pääsevät vertaamaan omien mielipiteidensä yhtenevyyttä niihin. Yleensä vertailu rakennetaan vastauksista joukkoon mielipideväittämiä ja läheisin ehdokas tai puolue löydetään summaamalla puolueiden tai ehdokkaiden vastausten etäisyydet valitsijan vastauksiin.

Vaalikoneiden toteutustavat vaihtelevat paljon maan vaalijärjestelmän mukaan. Suomessa vaalikoneille on kysyntää, koska järjestelmämme on ehdokaskeskeinen ja vaaleissamme on paljon ehdokkaita. Vaaleissamme ei voi äänestää pelkästään puoluetta vaan on pakko äänestää myös ehdokasta.

Suomessa vaalikoneille on kysyntää, koska järjestelmämme on ehdokaskeskeinen ja vaaleissamme on paljon ehdokkaita.

Monet tutkijat ovat analysoineet vaalikoneiden käyttöä Suomessa. Kari Koljosen ja Esa Reunasen kanssa toteuttamamme tutkimus osoittaa, että vaalikoneet ovat Suomessa erityisen suosittuja. Alle 40-vuotiaille vaalikoneet ovat nykyisin vaalien tärkein tietolähde. Tämän ikäisillä onkin aina ollut vaaleissa käytössään vaalikoneita. Eduskuntavaaleissa niitä oli ensi kertaa tarjolla vuonna 1999. 

Median laaja kiinnostus vaalikoneita kohtaan on niiden suosion välttämätön edellytys. Suomessa tärkeimmät vaalikoneet ovat suurimpien medioiden toteuttamia. Vaalikoneiden näkyvyys on turvattu. Tämä takaa ehdokkaiden kiinnostuksen vaalikoneisiin, mikä nostaa vaalikoneiden ehdokaskattavuutta. Ja kun lähes kaikki ehdokkaat löytyvät vaalikoneista ja koneet on hyvin laadittu, myös äänioikeutetut kokevat ne hyödyllisiksi.

Nykyisin olemme Suomessa jo tilanteessa, jossa vaalikoneet ovat monille valitsijoille elintärkeitä. Syntyisi kohu jos esimerkiksi Yle tai Helsingin Sanomat päättäisikin joissakin vaaleissa olla tekemättä vaalikonetta.

Onko vaalikoneiden poliittisuutta tutkittu?

Tässä vastauksessa ymmärrän ”poliittisuuden” tarkoittavan sitä, voivatko vaalikoneet olla (tai ovatko ne) poliittisesti epätasapuolisia, ja esimerkiksi suosia perusteettomasti joitakin ehdokkaita tai puoluepoliittisia ryhmittymiä.

Vaalikoneiden epätasapuolisuutta tai mahdollisia poliittisia vinoutumia ei ole tutkittu seikkaperäisesti, mutta kysymys on hyvin aiheellinen.

Ensimmäinen reaktioni kysymykseen vaalikoneiden poliittisuudesta on, että vaalikoneet tuskin olisivat meillä niin suosittuja, jos ne laajalti koettaisiin epätasapuolisiksi. Puolueettoman median omassa intressissä on kohdella puolueita ja ehdokkaita tasapuolisesti.

Puolueettoman median omassa intressissä on kohdella puolueita ja ehdokkaita tasapuolisesti.

Vaalikoneet ovat avoimia vaalien kaikille ehdokkaille, eikä niissä ole esimerkiksi televisiokeskusteluille tyypillisiä osallistumisrajoituksia puolueen koon mukaan. Kysymykset ja niiden perustelumahdollisuudet ovat kaikille ehdokkaille samat, joten kaikki ehdokkaat ovat samalla viivalla.

Pohditaan sitten joitakin yksittäisiä näkökohtia. Saatetaan epäillä, että vaalikoneiden laskenta-algoritmit suosivat joitakin puolueita tai ehdokkaita. Tällaisista algoritmivinoutumia ei ole tiedossa. On hyvä, että monet vaalikoneiden tekijät kertovat käyttämänsä algoritmit avoimesti, jotta turhilta epäilyksiltä vältytään.

Suosivatko aihevalinnat perusteettomasti joitakin ehdokkaita ja poliittisia ryhmittymiä?  

Vaalikoneiden kysymysten valinnan ja asettelun laatukriteereitä on useita, mutta niistä vain osa on kriittisiä tasapuolisuusarvioinnin kannalta. Hyvässä vaalikoneessa pitää olla sopiva määrä kysymyksiä, kysymysten ja niiden vastausvaihtoehtojen pitää olla teknisesti selkeitä ja tasapainoisia, ja kysymysteemojen on hyvä pääsääntöisesti liittyä valittavana olevan toimielimen tehtäviin.

Suomalaisten medioiden vaalikoneissa nämä ehdot yleensä täyttyvät, mutta kaikkien mainittujen ehtojen täyttyessäkään vaalikone ei silti välttämättä ole sisällöltään puolueeton.

Mahdollisten sisällöllisten vinoutumien kannalta tärkeintä lienee se, mitä aiheita kysymykset koskevat, ja miten kysymykset kattavat tai eivät kata vaalien kannalta olennaisia aihealueita. Joidenkin aiheiden tai teemojen painottaminen tai poisjättäminen hyödyttää hallituspuolueita ja toisten oppositiopuolueita. Aihevalinnoillaan media pyrkii sekä palvelemaan toimintansa kohderyhmiä että tekemään vaalikoneuutisista riittävän kiinnostavia.

Ensinnäkin on ilmeistä, että vaalikoneita toteuttavat mediat mieltävät nuoret yhdeksi vaalikoneiden pääkäyttäjäryhmäksi. Erilaisten tutkimusten ja mielipidekysymysten perusteella on puolestaan tiedossa, että nuorilla valitsijoilla on vaaleissa heille tärkeitä aiheita, kuten esimerkiksi ympäristökysymykset, asuntopolitiikka tai koulutus. Jos tällaiset nuorten suosimat aiheet korostuvat vaalikoneissa siksi, että vaalikoneen toteuttaja ennakoi aiheiden kiinnostavan yhtä suurinta vaalikoneen käyttäjäryhmää, valintaa voi tuskin pitää erityisen poliittisena.

Mahdollisten sisällöllisten vinoutumien kannalta tärkeintä lienee se, mitä aiheita kysymykset koskevat, ja miten kysymykset kattavat tai eivät kata vaalien kannalta olennaisia aihealueita. Joidenkin aiheiden tai teemojen painottaminen tai poisjättäminen hyödyttää hallituspuolueita ja toisten oppositiopuolueita.

Toisen tyypillisen teemanvaalikonekysymyksissä muodostavat ehdokkaiden vakaumuksia ja henkilökohtaisia arvoja koskevat kysymykset. Tutkimusten mukaan vaalikoneiden käyttäjät pitävät vaalikoneiden arvokysymyksiä olennaisina, ja todennäköisesti juuri siksi myös media haluaa pitää tällaiset yleisöä kiinnostavat kysymykset mukana vaalikoneissa.

Kolmas median vaalikoneiden väittämäasettelua kehystävä pyrkimys on koostaa kysymyksiin saaduista vastauksista ns. arvokarttoja. Tyypillisimmin ehdokkaat halutaan asettaan nelikenttään, jonka vaaka-akselina on sijoittuminen sosioekonomiselle vasemmisto-oikeisto-ulottuvuudelle ja pystyakselina sijoittuminen arvoliberaali-arvokonservatiivi-ulottuvuudelle. Esimerkiksi eduskuntavaalien vaalikoneissa jopa yli puolet kysymyksistä saattaa kuulua jommallekummalle ulottuvuudelle.

Median ”nelikenttätarpeiden” korostuminen kysymyksenasettelussa voi hyödyttää sellaisia puolueita ja ehdokkaita, joiden keskeiset poliittiset tavoitteet ovat lähimpänä näitä ulottuvuuksia. Vastaavasti saattaa olla, että vahvasti muilla jakolinjoilla toisista puolueista erottuvat puolueet ja ehdokkaat kärsivät jonkin verran siitä, että mainittu nelikenttä kysymyksineen on vakiintunut jonkinlaiseksi vaalikonevastasten standardiesitystavaksi.

Vaalikoneiden tekijöiden on hyvä muistaa, että suomalaisessa puoluejärjestelmässä on muitakin olennaisia jakolinjoja, ja että mainitulle nelikentälle ominaisten kysymysten ei tule peittää alleen vaalien muita olennaisia asiakysymyksiä.

Ajankohtaisten asia- ja arvokysymysten sekä puoluejärjestelmän jakolinjojen kattava esilläpito on vaalikoneiden teossa avain vinoutumien välttämiseen. Näin käytetyimmät suomalaiset vaalikoneet pysyvät vastedeskin poliittisesti tasapuolisina.             

Sami Borg toimii tutkimuspäällikkönä Kunnallisalan kehittämissäätiössä ja on valtio-opin dosentti Tampereen yliopistossa. Borg on ollut mukana toteuttamassa suomalaisia vaalitutkimuksia vuoden 1991 eduskuntavaaleista lähtien.

Artikkelista on julkaistu selkomukautettu versio marraskuussa 2025. Lue selkokielinen teksti tästä.

Artikkelin kuvituskuva: Joanna Kosinska / Unsplash

Julkaisu Kysy politiikasta: Onko vaalikoneiden suosio suomalainen ilmiö ja onko vaalikoneiden poliittisuutta tutkittu? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Poliittisten ehdokkaiden ja puolueiden vaalisloganit ovat laajemminkin yhä kontekstittomampia – positiivisuus korostuu mutta konkretia puuttuu. Sloganien korkealentoisuuteen ja samalla mitäänsanomattomuuteen vaikuttaa moni tekijä.

Mitä maltillisempana ehdokas puheissaan pysyy ja mitä enemmän välttelee ottamasta voimakkaasti ja selvästi kantaa yksittäisiin kysymyksiin, sitä varmemmin yksikään potentiaalinen äänestäjä ei käännä hänelle selkäänsä.

Äänisaalista ei kannata hukata varomattomilla mielipiteillä.

Etenkin kunnallisvaaleissa, joissa mukana on paljon ennalta tuntemattomia ehdokkaita, äänestäjä antanee helposti äänensä ehdokkaalle, joka muistuttaa häntä itseään: asuu lähellä ja on samanlaisessa elämäntilanteessa. Kotikulmien tuttujen äänisaalista ei kannata hukata varomattomilla mielipiteillä.

Omassa tutkimuksessani vaalimainonnasta kiinnitin huomiota siihen, kuinka voimakkaasti vanhemmuutta ja perhettä tuotiin esiin vaalisloganeissa ja vaalimainonnassa laajemminkin. Etenkin kunnallisvaaleissa, joissa asialistalla ovat arkeen liittyvät asiat, ehdokkaan kannattaa tuoda esiin omakohtainen kokemuksensa hänelle tärkeistä asioista, esimerkiksi lapsiperheen arjesta, ja perustella sen kautta kiinnostuksensa ja asiaosaamisensa perheille tärkeisiin asioihin liittyen.

Vaalikoneet mielipideautomaatteina

Vaalilupausten ympäripyöreyttä lisää kuntapäättäjien päätösvallan väheneminen. Politiikan tutkija Erkka Railo kirjoitti vastikään Talouselämässä, kuinka soteuudistuksen myötä kuntapäättäjien vallasta suuri osa on siirtymässä maakuntien päättäjille.

On vaikea tiivistää vaalilupaustaan ytimekkäästi ja uskottavasti, jos ehdokkaalla ei ole mandaatin saatuaan valtaa toimia äänestäjiensä hyväksi. Jos kuntapoliitikoilla ei ole aidosti valtaa, ehdokkaat pelkistyvät marioneteiksi ja äänestyspäätökseen vaikuttavat etupäässä muut kuin asiaosaamiseen liittyvät seikat.

Suuri osa äänestäjistä ei pysty luettelemaan edes jokseenkin kattavasti asioita, joista kunnallisedustajat päättävät.

On tosin oletettavaa, että suuri osa äänestäjistä ei pysty luettelemaan edes jokseenkin kattavasti asioita, joista kunnallisedustajat päättävät. Kun lisäksi vaalikoneissa kysytään asioita, jotka eivät ole kuntatasolla päätettävissä, tänä vuonna esimerkiksi mielipidettä eutanasiaan ja kirjastojen maksullisuuteen, äänestäjien on entistä vaikeampaa hahmottaa kuntapäättäjien tehtäväkenttää.

Eutanasian tyyppiset arvokysymykset ovat valtavan laajia ja monimutkaisia asioita, joiden pelkistäminen kyllä–ei-akselille on väkivaltaista ja joihin vastaaminen on vaikeaa sekä ehdokkaalle että äänestäjälle. Aihetta pohti vastikään myös professori Pertti Ahonen vaalikoneiden hyviä ja huonoja puolia erittelevässä tekstissään.

Osa vaalikoneiden kysymyksistä taas on erittäin yleisluontoisia, kuten ”pohjimmiltaan elämässä vallitsee resurssi- ja valtakilpailu, jossa ei pärjää ilman taistelua” tai sellaisia, jotka eivät ole toisensa poissulkevia janan ääripäitä, kuten ”lasten on tärkeämpää olla uteliaita ja itsenäisiä kuin hyvin käyttäytyviä ja tottelevaisia”.

On vaikeaa päätellä, millä tavoin nämä kysymykset tai niiden vastaukset janalla täysin samaa mieltä – täysin eri mieltä liittyvät tarkkaan ottaen niihin päätösehdotuksiin, joita valtuutetut saavat eteensä. On vaikea uskoa, että tällaisilla kysymyksillä ehdokkaiden profilointi äänestäjien mielipiteitä vastaaviksi ainakaan tarkentuisi.

Vaalikoneiden laatijat korostavat mielellään vaalikoneiden moninaisia hyötyjä: niistä saa vaalien jälkeen kerättyä suuria määriä vertailukelpoista ja helposti työstettävää dataa tieteen ja journalismin tarpeisiin. Vaalikoneista onkin muodostunut mielipideautomaatteja, joiden vastauksiin vedotaan, kun vaaleissa valittu päättäjä äänestääkin aikanaan eri tavoin kuin on tullut vaalikoneeseen vastanneeksi.

Vastausten säilyminen netissä vuosikausia asettaa ehdokkaat tukalaan tilanteeseen, koska vaalikoneisiin on vastattava, jos ääniä mielii saada. Niiden hyvä puoli on toki, että ne pakottavat ehdokkaat ottamaan selvää asioista, jotta he pystyvät antamaan perustellut ja mielekkäät vastaukset koneiden kysymyksiin.

Vaalikoneet pakottavat ehdokkaat ottamaan selvää asioista.

Vaalilupausten pitäminen on tietenkin tärkeää. Vaalikoneiden pakottamina annetut vastaukset ovat kuitenkin eri asia kuin ehdokkaan itse muotoilemat ja perustelemat mielipiteet ja vaalilupaukset.

Vaalikoneiden myötä ehdokkaat ovat myös saaneet panna merkille, että itsensä kanssa on vaikea olla samaa mieltä. Kun tuttavapiirini ehdokkaat ovat vastaustensa antamisen jälkeen kokeilleet konetta uudelleen, on tulos jäänyt noin 85-prosenttisesti samanmieliseksi heidän aiempien vastaustensa kanssa.

Myös yhdenkin vastauksen muuttaminen vastausjanan laidasta toiseen muuttaa suositeltavien ehdokkaiden listaa voimakkaasti. Ilmiö kertonee, että vaalikoneet ovat mielipidemittareina lähinnä suuntaa-antavia.

Netin avulla ehdokkaiden erot esiin

Onko siis ihme, että vaalisloganit ovat yhä ympäripyöreämpiä? Viime vuosikymmenellä haikailtiin aikaan, jolloin politiikassa oli vielä politiikkaa. Katsottiin, että kansalaisten kiinnostus suuntautui lähinnä kuluttamiseen ja perhearvoihin.

Yhteisten asioiden hoito ei kiinnostanut varsinkaan nuorisoa edes vaaliuurnille raahautumisen verran. Puolueiden valiteltiin muistuttavan yhä enemmän toisiaan. Perussuomalaisten nousun myötä politiikka palasi kertaheitolla politiikkaan, ja puolueiden väliset erotkin alkoivat taas korostua. Tämä ei kuitenkaan ole heijastunut vaalilauseisiin.

Perussuomalaisten nousun myötä politiikka palasi kertaheitolla politiikkaan.

Kampanjointi on sen sijaan muotoutunut yhä ammattimaisemmaksi, etenkin niiden osalta, joilla on varaa panostaa mainostoimiston suunnittelemiin materiaaleihin ja esimerkiksi ammattivalokuvaajiin.

Tuttu ehdokas tokaisi huomanneensa, että tänä vuonna vaalipaneeleja on vielä vähemmän kuin ennen. Ennen aiempiakaan vaaleja niihin ei ole tahtonut riittää yleisöä. Syy on ilmeinen: netti on korvannut tarvetta tavata ehdokkaita kasvokkain.

Netistä tietoa löytyykin paneeleihin verrattuna moninkertaisesti, eikä kotisohvalta tarvitse nousta. Vakavasti otettavat ehdokkaat ottavat kantaa ja keskustelevat sekä omilla että puolueensa netti- ja somesivuilla aktiivisesti, mutta äänestäjän on etsittävä haluamansa tieto itse.

Uskon, että netin mahdollisuudet vaalikampanjoinnissa voisivat olla paljon nykyistä monipuolisemmat ja paremmin ehdokkaita erottelevat. Ehkäpä hyvin juonnetut ja tuotetut paneelit voisivat siirtyä verkkoon: äänestäjät pääsisivät kysymään ja kuulemaan ehdokkaiden mielipiteitä reaaliaikaisina tai katsoa ja kuunnella videoklipit tai podcastit keskusteluista myöhemmin.

Ehdokkaita voisi myös valikoida ja ryhmitellä mielipiteidensä perustella toisin kuin nykyiset vaalikoneet tekevät. Jokin palvelu voisi esimerkiksi tarjota äänestäjälle mahdollisuuden etsiä puoluetaustasta riippumatta kaikki Helsingin alueen ehdokkaat, joille varhaiskasvatuksen resurssien turvaaminen olisi tehtävälistan kärjessä.

Hyvä slogan on konkreettinen ja yksiselitteinen.

Hyvä slogan on konkreettinen ja yksiselitteinen ja perustuu ehdokkaan arvomaailmaan. Sellainen voisi olla vaikka ”Kohti turvallisempaa pyöräilykaupunkia” tai ”Sujuvampaa liikkumista – tilaa myös autoilijoille”.

Olen aiemminkin peräänkuuluttanut vaalisloganeita, joissa selkeimpänä erottuisivat ehdokkaan poliittiset mielipiteet tai edes se, onko ehdokkaan päämotivaatio politiikassa toimimiseen esimerkiksi perheiden hyvinvoinnissa, liikenneratkaisuissa vai kulttuurisektorilla.

Suuri osa sekä puolueiden että ehdokkaiden sloganeista lupaa yleisesti ottaen hyvää ja kaunista, mutta ei kerro politiikanteosta paljoa. Vaikka tietoa ehdokkaiden aidoistakin mielipiteistä löytyy netistä yhä enemmän, vastuu niiden etsimisestä on äänestäjällä.

KTT Annamari Huovinen tarkasteli väitöstutkimuksessaan kansalaisuuden ja identiteetin käsitteitä vaalimainonnassa. Hän tutkii ja opettaa viestintää Aalto-yliopistossa ja Hankenilla ja on osuuskunta Mediakollektiivin hallituksen puheenjohtaja ja perustajajäsen.

Vaaliviikolla keskustelemme vaalimainosten estetiikasta ja retoriikasta Politiikasta taidetta -teoksen vastavaalimainosten pohjalta.

Julkaisu Miksi vaalilupaukset muuttuvat yhä vain korkealentoisemmiksi? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Olen politiikan tutkija ja kiinnostunut poliittisista ideologioista puolueittain ja ideologioiden muuttumisesta. En kuitenkaan ole vaalitutkija enkä varsinainen puoluetutkija. Vaalikoneetkaan eivät kuulu nimenomaisiin tutkimusalueisiini. Niinpä tarkastelen vaalikoneita puolimaallikkona.

Puolivilli tutkija vaalikoneiden parissa

Vaalikoneiden historia Suomessa on venynyt kahden vuosikymmenen mittaiseksi. Vaalikoneista, englanniksi voting advice applications (VAA), on internetin yleistyessä muodostunut näkyvä osa poliittisia käytäntöjä.

”VAA”-aihepiiri on vakiintunut myös tutkimuskohteeksi. Meidän politiikan tutkijoiden eurooppalaisen järjestön (ECPR) konferensseissa on usean vuoden ajan kokoontunut VAA-tutkimusverkosto työryhmineen.

Joidenkin tutkimustulosten mukaan vaalikoneiden saatavuus lisää yleisesti äänestysaktiivisuutta.

Vaalikoneista on moneksi. Osalle kansalaisista ne saattavat toimia ilmeisimmässä tarkoituksessaan eli äänestyspäätöksen pohjustuksessa. Joidenkin tutkimustulosten mukaan vaalikoneiden saatavuus lisää yleisesti äänestysaktiivisuutta.

Vaalikoneista on moneksi

Poliittiselle puolueelle ja vaaliehdokkaalle vaalikoneet tarjoavat mahdollisuuksia julkistaa käsityksiä, joiden toivotaan herättävän vastakaikua äänestäjäkunnassa. Politiikan tutkija saattaa tutkia vaalikoneita puhtaasti tekniseltä kannalta.

Hän voi myös käyttää vaalikoneiden tuloksia aineistona eritelläkseen puolueiden poliittis-ideologista polarisoitumista tai vertaillakseen vaalikoneita käyttäneiden kansalaisten, vaaliehdokkaiden ja valituiksi tulleiden ideologisia profiileja.

Politiikan tutkimuksen piirissä tunnetaan erittäin hyvin  jo neljättäkymmenettä vuotta jatkunut puolueohjelmatutkimuksen Manifesto-hanke. Sillä on valtaisa tietokanta ja tietokannan aineiston avulla saavutetut tutkimustulokset.

Hankkeen lähtökohtiin on kuulunut poliittisen oikeisto–vasemmisto-ulottuvuuden korostuminen. Vähitellen tuo ulottuvuus on kuitenkin menettänyt merkitystään.

Oikeisto–vasemmisto-ulottuvuus on vähitellen menettänyt merkitystään.

Pikatestini kuntavaalikoneet soveltavatkin oikeisto–vasemmisto-ulottuvuuden asemesta ideologiseen hahmotukseen nelikenttää, joka muistuttaa edesmenneen yhdysvaltalaisen poliittisen aktivistin David Nolanin ”karttaa”.

Nolanin nelikentän ruuduista yhteen sijoittuvat ne, jotka ovat samanaikaisesti talous- ja moraalikonservatiiveja. Toiseen ruutuun sijoittuvat talouskonservatiivit, joita luonnehtii moraalinen vapaamielisyys.

Kaksi muuta ruutua on varattu julkisen sektorin huomattavan taloudellisen roolin hyväksyville moraalikonservatiiveille ja niille talouden asioista samaan tapaan ajatteleville, jotka sen sijaan ovat moraalisesti vapaamielisiä.

Suljettujen vastausvaihtoehtojen panssaripaidassa

Pitkän tutkijaksi sosiaalistumiseni myötä olen kasvanut kriittiseksi tutkijan tai muun selvittäjän ennalta määrittämiä asioiden ulottuvuuksia kohtaan. Samalla suhtaudun kriittisesti ennalta asetetuin kysymyksin suljettuja vastausvaihtoehtoja kohtaan. Mistä tutkija tietäisikään, miten maailma jäsentyy hänen kysymyksiinsä vastaavien mielestä?

Laskennallisten menetelmien sovelluksissa on tutkittu vaalikoneilla kerättyä, suljetuin vastausvaihtoehdoin rajaamatonta poliittista mielipideaineistoa. Suomesta en vielä ole tavannut tuossa mitassa avaramielisiä vaalikoneita.

Vaalikonetestini kohteiksi asettuivat Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien ja Yleisradion kuntavaalikoneet maaliskuun 2017 alussa. Iltalehden vaalikoneen arvioin niin yleispiirteiseksi, ettei sen vertailu kolmeen muuhun koneeseen käy laatuun.

Sitkeästi Nolanin kartan samassa ruudussa

Vaalikone vaalikoneelta huomaan sijoittuvani sitkeästi samaan Nolanin kartan ruutuun. Profiilini ei vastaa selkeästi minkään puolueen profiilia, joskin erottuu yksi puolue, jonka kanssa löytyy tuskin mitään yhteistä.

Kuten ennenkin, vierastin kuntavaalikoneiden kysymyksiä, jotka aiheiltaan sijoittuvat yleispolitiikan alaan. Tuskinpa mikään kunta pian perustaa eutanasialautakuntaa tai alkaa säännellä samaa sukupuolta olevien parisuhteita. Kunnan omaa kunnallispolitiikkaa koskevat kysymykset sen sijaan toivotin tervetulleiksi.

Kun taustallani on 20 vuoden ura professorina julkisen taloushallinnon alalla, koin kuntataloutta koskevat kysymykset kaavamaisiksi ja jopa asiantuntemattomiksi.

Miten kukaan voisi järkiperäisesti olla esimerkiksi sitä mieltä, että kuntaveroa sopii nostaa tai kunnan velkaantua lisää? Tai toisaalta katsoa, ettei kummallakaan tavalla tule missään tapauksessa menetellä? Eiköhän noiden ratkaisujen perusteltavuus riipu vaihtelevista olosuhteista.

Muun lisäksi leikittelin testaamillani vaalikoneilla. Kokeilin, mitä seuraa, jos ilmaisin mielipiteeni äärimmäisemmin kuin ne tosiasiassa koen. Selvitin myös tulokset, jos olisin täysin päinvastaista mieltä kuin tosiasiassa.

Konstruoin lisäksi kuvitteellisia hahmoja, kuten kristillisen anarkistin ja pesunkestävän nolanilaisen libertaarin, selvittääkseni, minne he sijoittuvat vaalikoneiden mukaan.

Vaalikoneista kullakin oli sekä vahvuutensa että heikkoutensa.

Arvioni nojalla sekä Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien että Yleisradion vaalikoneista kullakin oli sekä vahvuutensa että heikkoutensa. Vahvuuksista nostan esiin mahdollisuuden rajata kysymykseen tulevia ehdokkaita heidän ikänsä ja puolueensa mukaan. Myös ehdokkaan kotikaupunginosalla saattaa olla perusteltua vaikutusta.

Vaalikoneiden pikatestilläni oli tiettyä viihdearvoa itselleni. Käytännön kannalta keskeiseksi rajoitukseksi muodostui se, etten sentään päätynyt lähettämään jäsenhakemusta mieliehdokkaani puolueosastoon kotikaupunginosassani.

Pertti Ahonen on yleisen valtio-opin professori Helsingin yliopistossa. Hän johtaa 2015–2017 Koneen Säätiön rahoittamaa hanketta Digital Humanities of Public Policy Formation.

Julkaisu Puolimaallikko kuntavaalikoneita puntaroimassa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.