Länsi-Afrikassa sijaitsevalla Sahelin alueella on tehty jo kahdeksan sotilasvallankaappausta vuodesta 2020 alkaen. Näistä viimeisin tapahtui heinäkuun lopulla Nigerissä, joka on jatkoa erityisesti Malin (2020), Guinean (2021) ja Burkina Fason (2022) sotilasvallankaappaussarjalle.

Vallankaappaukset heijastelevat väestön tyytymättömyyttä korruptoituneita johtajia kohtaan. Valtaapitävät eivät kykene tarjoamaan turvaa aseellisten islamistiryhmittymien väkivallalta tai vastaamaan vakuuttavasti ilmastonmuutoksen myötä syntyviin haasteisiin. Vallankaappausten paikallisesti ja alueellisesti saama kannatus voidaan myös nähdä kritiikkinä uuskolonialistista talousjärjestelmää ja epäonnistuneita talousuudistuksia kohtaan.

Artikkelisarjamme edellisessä osassa analysoimme muun muassa epäonnistuneista talousuudistuksista kumpuavaa kasvavaa kolonisaatiokritiikkiä ja lisääntynyttä turvattomuutta useissa Länsi-Afrikan maissa.

Tässä artikkelisarjamme toisessa osassa tarkastelemme alueellisten toimijoiden kyvyttömyyttä vastata turvattomuuteen sekä kahteen ylirajaiseen ilmiöön: muuttoliikkeisiin ja ilmastonmuutokseen sekä niiden asemaan yhteiskunnallisissa murroksissa.

Alueellisten ja kansainvälisten instituutioiden heikkous on osa ongelmaa

Länsi-Afrikan alueella toimii monia alueellisia ja kansainvälisiä järjestöjä. Näistä kolme merkittävintä ovat Afrikan Unioni (AU), Länsi-Afrikan talousyhteisö ECOWAS sekä G5 Sahel.

Aiemman alueellisen järjestön, vuosina 1963–99 toimineen Afrikan yhtenäisyysjärjestön (OAU), seuraaja AU sekä G5 Sahel ovat verrattain nuoria toimijoita, jotka perustettiin vuosina 2002 ja 2014. ECOWAS on ollut toiminnassa vuodesta 1975 lähtien.

G5 Sahel-ryhmän tarkoituksena on vähentää turvattomuutta Länsi-Afrikan alueella. Se koostui alun perin viidestä Sahelin alueen valtiosta, mutta Mali erosi ryhmästä vuonna 2022 maan sotilasvallankaappaukseen liittyvien erimielisyyksien vuoksi.

Mikään näistä kolmesta järjestöstä ei ole kyennyt tarjoamaan ratkaisua Länsi-Afrikan maiden ongelmiin. Ne eivät myöskään ole pystyneet estämään sotilasvallankaappauksia. Siinä missä G5 Sahel on jo alkanut hajoamaan kaappausten seurauksena, AU ja ECOWAS ovat lähinnä vain tuominneet vallankaappaukset ja asettaneet niiden uhreiksi joutuneet maat ja yhteiskunnat taloussaarron kohteiksi.

Myöskään Nigerin kohdalla yksimielisyyttä toimintasuunnitelmasta ei ole löytynyt. Talousyhteisö ECOWAS perustettiin alkujaan puhtaasti taloudelliseksi alueelliseksi toimijaksi. Viime vuosina se on kuitenkin profiloitunut entistä vahvemmin sotilasyhteisönä. Se on pyrkinyt painostamaan Nigerin sotilasjunttaa palauttamaan vanhan vallan ja uhannut jopa voimankäytöllä, jollei maan sotilasjohto suostu sen vaatimuksiin.

Mikään kolmesta järjestöstä ei ole kyennyt tarjoamaan ratkaisua Länsi-Afrikan maiden ongelmiin. Ne eivät myöskään ole pystyneet estämään sotilasvallankaappauksia.

ECOWAS:n jäsenmaat eivät ole kuitenkaan päässeet yksimielisyyteen sotilaallisesta väliintulosta. Lisäksi ECOWAS tarvitsisi YK:n turvallisuusneuvoston mandaatin mahdolliselle sotilaalliselle väliintulolle. Nyt tätä keskustelua kansainvälisen oikeuden suhteesta ECOWAS:in kaltaisen alueellisen toimijan tekemään sotilaalliseen interventioon ei olla käyty. Lisäksi sotilaallinen interventio vaatisi ECOWAS:in jäsenmaiden parlamenttien hyväksynnän.

Alueellisesta blokkiutumisesta puolestaan kertoo Malin, Burkina Fason ja Guinean sotilashallintojen vastustus sotilaalliselle interventiolle. Mali ja Burkina Faso ovat jopa ilmoittaneet, että ECOWAS:in sotilaallinen väliintulo Nigerissä merkitsisi sodanjulistusta niitä vastaan. 

Näiden sisäisten ristiriitojen lisäksi AU:n ja ECOWAS:in legitimiteettiä heikentää niiden riippuvuus Afrikan ulkopuolisista maista. Molempien järjestöjen rahoituksesta ja instituutioiden ylläpidosta vastaa suurimmaksi osaksi Euroopan Unioni.

Tämän seurauksena AU:ta ja ECOWAS:ia pidetään heikkoina toimijoina ja alueen väestö kokee ne entistä vahvemmin ulkomaiden intressien välikappaleina. Samalla näiden järjestöjen omat resurssit ovat niin pienet, ettei niiden toimintakykyyn uskota ilman ulkopuolisten tahojen tukea.

Nigerin vallankaappaus on suuri tappio EU:n pyrkimyksille rajoittaa ihmisten liikkuvuutta

Länsi-Afrikan heikot kansallisvaltiot ja vahvojen kansainvälisten instituutioiden puuttuminen jättää tilaa kansainvälisille, ei-valtiollisille toimijoille, kuten erilaiset aseelliset ryhmittymät ja huume- ja asekauppa. Erityisen suuri tappio Nigerin vallankaappaus on ollut EU:n pyrkimyksille estää tavallisten ihmisten liikkumista eri maiden välillä ja mahdollisesti Välimeren yli Eurooppaan.

Sahelin alueen läpi kulkee useita muuttoliikereittejä, jotka yhdistävät Afrikan mantereen läntisiä ja pohjoisia osia. Maantieteelliseltä sijainniltaan keskeinen Niger on yksi näiden reittien tärkeistä risteyskohdista ja perinteisesti maa, jonka kautta kuljetaan Libyaan.

Ennen Muammar Gaddafin hallinnon kaatamista vuonna 2011 öljytuloiltaan vauras, mutta väestöltään pieni Libya oli maa, jonne muutettiin muualta Afrikan mantereelta tekemään töitä. Vaikka Libyaan edelleen saavutaan toimeentulon perässä, tämä dynamiikka muuttui vuonna 2011 Libyan valtion hajoamisen myötä sekä siksi, että tummaihoiset afrikkalaiset leimattiin tuolloin valtiota hajottamassa oleviksi palkkasotureiksi.

Malin konfliktin myötä maaraja Malin ja Algerian välillä suljettiin virallisesti. Tämän ja alueella lisääntyneen turvattomuuden vuoksi myös läntiseen Pohjois-Afrikkaan suuntautuva liikkuvuus ohjautui yhä enenevissä määrin Nigeriin.

Niger on ollut Euroopan unionin erityisen huomion kohteena jo ennen poikkeuksellisen runsaslukuisten luvattomien rajanylitysten vuotta 2015 Euroopassa. Tuona vuonna kuitenkin ihmisten liikkuvuuden patoamisesta tuli avoimesti ensisijainen tavoite, jonka toteuttamiseen ehdollistettiin muu kansainvälinen yhteistyö.

Muuttoliikkeiden rajoittaminen ja pysäyttäminen oikeutettiin ensisijaisena toimenpiteenä kehitysyhteistyössä erityisesti EU:n ja Afrikan maiden Vallettan huippukokouksessa marraskuussa 2015. Siitä tuli keskeinen tavoite sellaisissakin operaatioissa, joiden alkuperäinen tarkoitus oli ollut jossain ihan muualla, esimerkiksi turvallisuuteen ja rauhanrakentamiseen panostaneessa EU-operaatiossa Malissa.

Rajojen ja muuttoliikehallinnoinnin ulkoistaminen yhä kauemmas EU:n maa- ja merirajoilta ei ole uusi ilmiö.

Samana vuonna EU painosti Nigeriä säätämään luvattomia rajanylityksiä sekä luvatta maan kautta kulkevien avustamista kriminalisoivan lain. Se myös ohjasi yhä enemmän varoja muuttoliikkeiden hallinnointiin Nigerissä, jotta ei-toivotut tulijat pidettäisiin mahdollisimman kaukana EU:n merirajoilta.

Rajojen ja muuttoliikehallinnoinnin ulkoistaminen yhä kauemmas EU:n maa- ja merirajoilta ei ole uusi ilmiö. Sitä on yritetty eri ilmansuuntiin ja eri maiden kanssa jo EU:n yhteisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan alkuajoilta vuosituhannen taitteesta.

Hanke on kuitenkin edennyt hitaasti. Monet Pohjois-Afrikan maat ovat joko kieltäytyneet tiivistämästä yhteistyötä EU kanssa, tai käyttäneet EU:n avuntarvetta omien tavoitteidensa edistämiseen. Maailman köyhimpiin maihin kuuluvan Nigerin valtio on tehnyt yhteistyötä jo vuosia siitä huolimatta, että maan väestö määrittää suurimmat ongelmat muualle kuin EU:n omasta näkökulmastaan arvioimiin maan kautta kulkeviin kolmansien maiden kansalaisiin matkalla kohti Eurooppaa.

Liikkuvuuskysymys ei ole vielä ollut näkyvästi esillä Nigerin sotilasvallankaappauksen analyyseissä. Se on kuitenkin väistämättä yksi suuri syy sille, miksi EU jäsenmaineen haluaa päätösvallan pysyvän sellaisilla valtionjohtajilla, jotka jatkavat yhteistyötä aiempaan malliin. Tämä voidaan tarvittaessa muotoilla demokraattisen prosessin kauniille kielelle, eli puhetapoihin, joita artikkelisarjamme edellisessä osassa kuvasimme demokraattisen prosessin fetissointina.

Ilmastonmuutos aseellisten konfliktien taustalla

Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat olleet Sahelin alueella voimakkaita ja tiedossa jo pitkään. Ne kytkeytyvät suoraan arjen haasteisiin, oli sitten kyse maanviljelystä, karjanhoidosta tai ruokaturvallisuudesta yleensä. Afrikan ruokaturvallisuuteen vaikuttavat kansainvälisen talouden keinottelu ja yritysten voitontavoittelu ruuan hinnoittelussa, ei niinkään sotapropagandassa käytetty Ukrainan ja Venäjän Mustanmeren viljasopimus.

Ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan Länsi-Afrikan alueen ihmisten elämään moninkertaisesti moniin muihin maailman alueisiin verraten. IPCC-ilmastopaneeli on todennut, että Sahelin alue on kokenut koko maailman mittakaavassa merkittävimmän ja pysyvimmän sademäärien laskun jo 1980-luvulla systemaattisten mittausten aikana.

Tilanne on poikkeuksellisen epäreilu myös siinä suhteessa, että Afrikka on tuottanut vuosina 2000–20 vain noin runsaat kolme prosenttia kaikista maailman kasvihuonepäästöistä. Viimeisten viiden vuoden aikana vuotuiset sateet ovat jääneet tulematta Sahelin itäosissa, kun taas Länsi-Afrikassa maat ovat kärsineet vuosikymmenien pahimmista tulvista.

On epäselvää, mikä rahallinen korvaus voisi olla tarpeeksi oikeudenmukainen korvatakseen ilmastonmuutoksen vaikutukset aseellisten konfliktien syntymiseen ja ihmisten kärsimyksiin.

Marraskuussa 2022 Egyptissä järjestetyssä YK:n COP27-ilmastoneuvotteluissa niin sanotun globaalin etelän valtiot toivat voimakkaasti esille tuohtumuksensa niille luvattuun ilmastorahoitukseen. On kuitenkin epäselvää, mikä rahallinen korvaus voisi olla tarpeeksi oikeudenmukainen korvatakseen ilmastonmuutoksen vaikutukset aseellisten konfliktien syntymiseen ja ihmisten kärsimyksiin.

Suomella on mahdollisuuksia toimia muuttuvassa Länsi-Afrikassa

Suomessa on jo pitkään ymmärretty Länsi-Afrikan taloudellinen ja poliittinen merkitys. Suomi avasi muun muassa reilu vuosi sitten lähetystön Senegalissa. Tämän lisäksi Ulkoministeriö julkaisi vuonna 2021 Afrikka-strategian, jonka tarkoituksena on edistää Suomen suhteita Afrikan maiden kanssa.

Suomen läsnäolo on ollut Länsi-Afrikassa lähtökohtaisesti hyvin pientä, jo pelkästään pohjoismaisessa kontekstissa. Suomella on silti erinomaisia taloudellisia ja poliittisia toimintamahdollisuuksia alueella. Kaukaisena Pohjoismaana Suomella ei ole joidenkin eurooppalaisten valtioiden siirtomaasuhteiden rasitetta hartioillaan, tai rasitteet ovat ainakin kevyempiä.

Näihinkin liittyen laadimme vuosien 2021–23 aikana Ulkoministeriön tilauksesta raportin Rauha, turvallisuus ja demokratiatuki Länsi-Afrikassa. Viime viikkojen tapahtumat ovat entisestään vahvistaneet monia raportissa esittämiämme näkemyksiä. Nämä liittyvät erityisesti demokratian heikentymiseen Länsi-Afrikassa sekä turvattomuuden ja aseellisten konfliktien välisiin monisyisiin kytköksiin.

Sen sijaan, että monenkeskisessä ja kahdenvälisessä yhteistyössä painotettaisiin aseelliseen turvallisuuteen ja militarismiin liittyviä kysymyksiä, yhteiskunnallinen ja taloudellinen kehitys tulisi nostaa keskiöön. Vakaa Länsi-Afrikka on Euroopan ja Suomenkin etu.

YTT Karim Maïche on tutkijatohtori Tampereen yliopistossa.

YTT, dosentti Anitta Kynsilehto on yliopistotutkija Tampereen yliopiston Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus Taprissa.

Artikkelikuva: Peggy & Marco Lachmann-Anke / Pixabay

Artikkelia muokattu 12.6.2024: Artikkelin otsikkoa tarkennettu lisäämällä siihen osan järjestysnumero.

Julkaisu Afrikan vallankaappausvyöhyke 2: Kansainvälisten instituutioiden heikkous ja ihmisten liikkuvuuden välineellistäminen osana kolonialismin jatkumoa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Länsi-Afrikassa sijaitsevalla Sahelin alueella on tehty jo kahdeksan sotilasvallankaappausta vuodesta 2020 alkaen. Näistä viimeisin tapahtui heinäkuun lopulla Nigerissä, kun presidentin vartiokaartin jäsenet pidättivät presidentti Mohamed Bazoumin ja maan turvallisuuden kansallisen neuvoston puheenjohtajaksi nimettiin kenraali Abdourahamane Tchiani.

Nigerin vallanvaihto on jatkoa erityisesti Malin (2020), Guinean (2021) ja Burkina Fason (2022) sotilasvallankaappaussarjalle. Vaikka valtamediat mieltävät Länsi-Afrikan viimeaikaiset tapahtumat helposti Venäjän, Kiinan, Yhdysvaltojen sekä Ranskan ja muiden Euroopan maiden väliseksi valtapeliksi, niiden taustalla on monia turvattomuuteen, uuskolonialistiseen hallintoon ja ilmastonmuutokseen liittyviä konkreettisia syitä.

Vallankaappaukset heijastelevat väestön tyytymättömyyttä korruptoituneita johtajia kohtaan. Valtaapitävät eivät kykene tarjoamaan turvaa aseellisten islamistiryhmittymien väkivaltaa vastaan tai vastaamaan vakuuttavasti ilmastonmuutoksen myötä syntyviin haasteisiin. Vallankaappausten saama kannatus paikallisesti ja alueellisesti on myös kritiikkiä uuskolonialistista talousjärjestelmää ja epäonnistuneita talousuudistuksia kohtaan.

Tässä artikkelisarjamme ensimmäisessä osassa analysoimme näitä syitä. Käsittelemme muun muassa epäonnistuneista talousuudistuksista kumpuavaa kasvavaa kolonisaatiokritiikkiä ja lisääntynyttä turvattomuutta useissa Länsi-Afrikan maissa.

Artikkelisarjan toisessa osassa tarkastelemme alueellisten toimijoiden kyvyttömyyttä vastata turvattomuuteen sekä kahteen ylirajaiseen ilmiöön: muuttoliikkeisiin ja ilmastonmuutokseen sekä niiden asemaan yhteiskunnallisissa murroksissa.

Näennäinenkään vaurastuminen ei näy väestön arjessa

Länsi-Afrikan väestön sosiaalinen ja taloudellinen tilanne on pysynyt heikkona tai jopa heikentynyt vuosi vuodelta. Väestön pitkään jatkunut ahdinko on nakertanut uskoa demokratiaan. Filosofi ja historioitsija Achille Mbemben mukaan fetissimäisesti toistuvien demokraattisten vaalien ei uskota enää tuovan muutosta, vaan ne nähdään pikemminkin veristen konfliktien syinä. Vaalit nähdään ensisijaisesti Länsi-Afrikan maiden korruptoituneiden eliittien välineinä vahvistaa valta-asemiaan.

Uusliberalistinen talouspolitiikka on erilaisten tuhoisten Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) rakennesopeutusohjelmien (1985–2000), sittemmin köyhyyden vähentämisstrategioiksi nimettyjen prosessien rytmittäminä johtanut alueen luonnonvarojen yksityistämiseen. Maailmanpankki ja IMF ovat toisen maailmansodan lopulla perustetut finanssijärjestöt, joiden rakennesopeutusohjelmat kehitettiin velkaantuneiden maiden talouden tasapainottamiseksi. Turvatakseen toimintansa, sekä uusien lainojen ehdoksi, rakennesopeutusohjelmat vaativat julkisten menojen vähentämistä, elintarvikkeiden hintatukien poistamista, viennin lisäämistä ja valtionyritysten yksityistämistä.

Filosofi ja historioitsija Achille Mbemben mukaan fetissimäisesti toistuvien demokraattisten vaalien ei uskota enää tuovan muutosta vaan ne nähdään pikemminkin veristen konfliktien syinä.

Kuten monissa muissa Länsi-Afrikan valtioissa, myös Nigerissä talouden rakenteiden muutoksilla oli monia haittavaikutuksia. Ne johtivat muun muassa koulutus- ja terveydenhuoltojärjestelmien romahtamiseen sekä luonnonvarojen riistoon. Jälkimmäisestä hyvä esimerkki on se, että vaikka Nigerin uraani tuottaa viidesosan Ranskan sähköstä, vain alle viidesosalla nigeriläisistä on mahdollisuus käyttää sähköä. Sopeuttaminen ei siis ole vähentänyt köyhyyttä kansainvälisten toimijoiden lupauksista huolimatta.

Turvattomuuden lisääntyminen on Länsi-Afrikan vallankaappauksien taustalla

Pitkään jatkunut ja viime vuosina entisestään pahentunut turvattomuus on yksi keskeisimmistä syistä länsiafrikkalaisten tyytymättömyydelle. Global Terrorism -indeksin mukaan neljä maailman kymmenestä eniten terrorismista kärsivästä maasta sijaitsee tällä alueella. Nämä maat ovat Burkina Faso, Mali, Nigeria ja Niger.

Indeksin mukaan terrori-iskut ovat lisääntyneet Sahelin alueella jopa seitsemällä prosentilla vuosien 2021–22 aikana. On arvioitu, että alueella kuolee vuosittain lähes puolet (43 %) kaikista maailman terrorismin uhreista.

Kasvanut turvattomuus johtuu osittain alueella pitkään jatkuneesta poliittisesta epävakaudesta ja väkivaltaisuuksista. Sahelin aavikolla on käyty Ranskan johtamaa terrorismin vastaista sotaa jo yli kymmenen vuoden ajan, ensin operaatio Servalin (2013–14) ja sittemmin operaatio Barkhanen (2014–23) mandaateilla.

Ranska joutui vaikeaan asemaan sen jälkeen, kun Nato tuhosi Muammar Gaddafin hallinnon Libyassa vuonna 2011. Libyan valtion romahtamisen seurauksena suuri osa maan armeijan asevarastoista päätyi erilaisten aseellisten ryhmien käsiin.

Kasvanut turvattomuus johtuu osittain alueella pitkään jatkuneesta poliittisesta epävakaudesta ja väkivaltaisuuksista. Sahelin aavikolla on käyty Ranskan johtamaa terrorismin vastaista sotaa jo yli kymmenen vuoden ajan.

Libyasta palanneet raskaasti aseistautuneet puolisotilaalliset tuareg-joukot vahvistivat Malin pohjoisosan tuaregien poliittista ja sotilaallista järjestöä (MNLA). Tämä Sahelin alueen alkuperäiskansasta koostuva ryhmä liittoutui islamistiryhmien Ansar Dinen ja Islamilaisen Maghrebin al-Qaidan (AQIM) kanssa ja perusti Pohjois-Maliin itsehallinnollisen Azawadin valtion. Malin tapahtumat eskaloituivat lopulta kapteeni Amadou Sanogon johtamaan sotilasvallankaappaukseen ja maan perustuslain kumoamiseen.

Vallankaappauksen lisäksi tuaregit ja islamistiryhmät ajautuivat aseelliseen yhteenottoon. Kun tuaregeista ei ollut lopulta vastusta paremmin organisoiduille islamistijoukoille, Malin pohjoisosat päätyivät radikaalien islamistiryhmien haltuun.

Sekä YK:n turvallisuusneuvosto, Afrikan unioni, että Länsi-Afrikan talousyhteisö ECOWAS ovat tuominneet Malin sotilasvallankaappauksen. Tapahtumat johtivat Ranskan johtaman terrorismin vastaisen operaation käynnistymiseen tammikuussa 2013 sekä YK:n samana vuonna aloitettuun MINUSMA-rauhanturvaoperaatioon.

Vuonna 2020 Malin viimeisintä sotilasvallankaappausta johtaneen Assimi Goïtan johdolla Malin sotilasjuntta katkaisi puolustusyhteistyön Ranskan kanssa vuonna 2022 ja vaati ranskalaisten joukkojen vetämistä Malista.

Sotilasoperaatioiden tulokset eivät ole olleet vain heikkoja, vaan jopa haitallisia paikallisyhteisöille. Operaatio Barkhanesta onkin alettu yhä useammin puhua ”Ranskan Afganistanina”, ja Ranskan johtaman kansainvälisen liittoutuman voidaan todeta onnistuneen Sahelissa yhtä huonosti kuin Yhdysvaltojen Afganistanissa. Epäonnistumisen syynä oli muun muassa se, että Ranska arvioi paikallisen konfliktidynamiikan toistuvasti väärin ja tuki perinteisiä liittolaisiaan huomioimatta sitä, miten alueen kansalaiset kyseenalaistivat näiden legitimiteettiä.

Osittain tämän seurauksena erilaiset aseelliset ryhmät ovat viime vuosien aikana laajentaneet toiminta-aluettaan erityisesti Malin, Nigerin ja Burkina Fason muodostamassa “kolmen rajan kolmiossa”. Ne ovat hyödyntäneet heikkojen hallintojen jättämää valtatyhjiötä samalla, kun ne ovat saaneet tilaa toiminnalleen erilaisten etnisten ja uskonnollisten ryhmien välisten konfliktien katveessa. Siviilit ovat joutuneet niin islamistiryhmien kuin Ranskan terrorisminvastaisen sodan uhreiksi.

Keskeneräinen dekolonisaatio ja valikoiva universalismi

Ranskan aktiivista toimintaa Länsi-Afrikassa selittää se, että monet alueen maista ovat sen entisiä siirtomaita. Vaikka siirtomaajärjestelmä purettiin ja alueen valtiot itsenäistyivät 1960-luvun alussa, Ranskan taloudellinen, kulttuurinen ja sotilaallinen valta on säilynyt suurena. Ranskan suhteita Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa on kuvattu termillä France-Afrique, joka kuvasi alussa viattomasti Ranskan vaikutuspiiriä alueella. Sittemmin vakiintuneella termillä Françafrique kritisoitiin Ranskan harjoittamaa neokolonialismia entisissä siirtomaissaan.

Nähdäksemme militarisoituneesta toimintamallista pitäisi palata ihmisten arkea lähempänä olevaan, kehitystä painottavaan lähestymistapaan. Tällä emme tarkoita orientalistista ja hierarkkista ”me vastaan muut” -jaottelua niin sanotun kehittyneen lännen ja kehittyvien maiden välillä. Ukrainan sodan myötä osa tutkijoista on painottanut dekolonisaation, ukrainalaisten ihmisoikeuksien, toimijuuden ja itsemääräämisoikeuden ulottuvuuksia. Vastaava kriittisyys ei kuitenkaan tunnu aina ulottuvan Euroopan ulkopuolelle.

Hiljaisuus, joka koskee palestiinalaisten, jemeniläisten, länsisaharalaisten, kurdien ja nyttemmin nigeriläisten universaaleja ihmisoikeuksia, kertoo universaaliksi määritetyn subjektiviteetin rajoittuneisuudesta. Sosiologian professori Stéphanie Dufoix onkin puhunut dekolonisaatio-termin räjähdysmäisestä kasvusta ranskalaisessa julkisessa keskustelussa ja kritisoinut termin instrumentaalista käyttöä. Tällä Dufoix viittaa tilanteeseen, jossa universaalien arvojen tunnustamisella halutaan erottautua liberalistisdemokraattisessa puhetavassa, vaikka lopulta nämä samat universaalit ihmisoikeudet eivät pädekään universaalisti kaikkien ihmisten kohdalla.

Vaikka siirtomaajärjestelmä on lakkautettu jo vuosikymmeniä sitten, kolonialististen rakenteiden purkaminen on Länsi-Afrikassa jäänyt pahasti kesken.

Sama suuntaus on havaittavissa Suomessa akateemisessa keskustelussa, perinteisessä mediassa ja sosiaalisessa mediassa. Miksi Länsi-Afrikan maiden irrottautuminen uuskolonialistisista rakenteista mielletään suurvaltojen kamppailuksi ja Venäjän sekä yksityisen palkka-armeijan Wagnerin vaikutusvallan lisääntymiseksi, vaikka niiden sijaan tulisi painottaa länsiafrikkalaisten toimijuuden ja itsemääräämisoikeuden mahdollista toteutumista muutoksen myötä? Eihän Ukrainan sotaakaan olla haluttu kehystää Venäjän ja Naton valtakamppailuksi, vaan on korostettu Venäjän hyökkäystä suhteessa Ukrainan itsemääräämisoikeuteen. Tästä seuraa väkisinkin olettamus, että Länsi-Afrikan vallankumoukset mielletään Yhdysvaltojen johtaman maailmanjärjestelmän, status quon, ja sen liittolaisten valtapiirien heikentymiseksi.

Vaikka siirtomaajärjestelmä on lakkautettu jo vuosikymmeniä sitten, kolonialististen rakenteiden purkaminen on Länsi-Afrikassa jäänyt pahasti kesken. Konkreettinen esimerkki tästä löytyy muun muassa Länsi-Afrikan CFA-frangista, joka on käytössä kahdeksassa Länsi-Afrikan maassa. Kolonialistiset rakenteet ovat myös saaneet uusia muotoja finanssipolitiikan muodossa ja mukaan on tullut uusia toimijoita.

Ranskan läsnäolon vastainen mieliala on voimistunut alueella viime vuosina entisestään. Senegalissa ja Norsunluurannikolla, kahdessa Ranskan keskeisessä liittolaismaassa, nuoriso on järjestänyt suuria mielenosoituksia samalla kun mellakoitsijat ovat tuhonneet ranskalaisten yritysten omaisuutta Dakarissa. Nuorten esikuvaksi on noussut muun muassa ristiriitoja herättävä kansalaisaktivisti Kémi Séba, joka pidätettiin, kun hän poltti CFA-frangin symbolina valuutan vastustamisesta.

Luonnollisesti myös Venäjä, Kiina, Turkki ja useat arabimaat ovat hyödyntäneet vanhojen siirtomaavaltojen uuskolonialismiin kohdistuvaa kritiikkiä vahvistaessaan omia sotilaallisia ja taloudellisia intressejään. Ne pyrkivät parhaansa mukaan kasvattamaan kaupankäyntiä ja vahvistamaan pääsyään mantereen luonnonvaroihin. Niin sanottu Françafrique onkin vaihtumassa paikoittain Länsi-Afrikassa Kiinan taloudelliseen ja Venäjän sotilaalliseen Afrikkaan.

YTT Karim Maïche on tutkijatohtori Tampereen yliopistossa.

YTT, dosentti Anitta Kynsilehto on yliopistotutkija Tampereen yliopiston Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus Taprissa.

Artikkelikuva: Pascal Treichler / Pixabay

Artikkelia päivitetty: 21.8.2023 klo 11.39: Burkina Fason vallankaappaukseen korjattu oikea vuosiluku.
28.8.2023: Lisätty linkki artikkelin toiseen osaan.

Artikkelia muokattu 12.6.2024: Artikkelin otsikkoa tarkennettu lisäämällä siihen osan järjestysnumero.

Julkaisu Afrikan vallankaappausvyöhyke 1: Kesken jäänyt dekolonisaatio ja turvattomuus Länsi-Afrikassa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.