Yhteiskunnalliset ongelmat vaikuttavat Länsi-Afrikan sotilasvallankumousaaltoon. Heikot kansainväliset ja alueelliset instituutiot, valtioiden rajat ylittävät ilmiöt ja pyrkimykset hallinnoida niitä haastavat valtaapitäviä ja vaikeuttavat ongelmien ratkaisua oikeudenmukaisesti ja rauhanomaisesti.
Länsi-Afrikassa sijaitsevalla Sahelin alueella on tehty jo kahdeksan sotilasvallankaappausta vuodesta 2020 alkaen. Näistä viimeisin tapahtui heinäkuun lopulla Nigerissä, joka on jatkoa erityisesti Malin (2020), Guinean (2021) ja Burkina Fason (2022) sotilasvallankaappaussarjalle.
Vallankaappaukset heijastelevat väestön tyytymättömyyttä korruptoituneita johtajia kohtaan. Valtaapitävät eivät kykene tarjoamaan turvaa aseellisten islamistiryhmittymien väkivallalta tai vastaamaan vakuuttavasti ilmastonmuutoksen myötä syntyviin haasteisiin. Vallankaappausten paikallisesti ja alueellisesti saama kannatus voidaan myös nähdä kritiikkinä uuskolonialistista talousjärjestelmää ja epäonnistuneita talousuudistuksia kohtaan.
Artikkelisarjamme edellisessä osassa analysoimme muun muassa epäonnistuneista talousuudistuksista kumpuavaa kasvavaa kolonisaatiokritiikkiä ja lisääntynyttä turvattomuutta useissa Länsi-Afrikan maissa.
Tässä artikkelisarjamme toisessa osassa tarkastelemme alueellisten toimijoiden kyvyttömyyttä vastata turvattomuuteen sekä kahteen ylirajaiseen ilmiöön: muuttoliikkeisiin ja ilmastonmuutokseen sekä niiden asemaan yhteiskunnallisissa murroksissa.
Alueellisten ja kansainvälisten instituutioiden heikkous on osa ongelmaa
Länsi-Afrikan alueella toimii monia alueellisia ja kansainvälisiä järjestöjä. Näistä kolme merkittävintä ovat Afrikan Unioni (AU), Länsi-Afrikan talousyhteisö ECOWAS sekä G5 Sahel.
Aiemman alueellisen järjestön, vuosina 1963–99 toimineen Afrikan yhtenäisyysjärjestön (OAU), seuraaja AU sekä G5 Sahel ovat verrattain nuoria toimijoita, jotka perustettiin vuosina 2002 ja 2014. ECOWAS on ollut toiminnassa vuodesta 1975 lähtien.
G5 Sahel-ryhmän tarkoituksena on vähentää turvattomuutta Länsi-Afrikan alueella. Se koostui alun perin viidestä Sahelin alueen valtiosta, mutta Mali erosi ryhmästä vuonna 2022 maan sotilasvallankaappaukseen liittyvien erimielisyyksien vuoksi.
Mikään näistä kolmesta järjestöstä ei ole kyennyt tarjoamaan ratkaisua Länsi-Afrikan maiden ongelmiin. Ne eivät myöskään ole pystyneet estämään sotilasvallankaappauksia. Siinä missä G5 Sahel on jo alkanut hajoamaan kaappausten seurauksena, AU ja ECOWAS ovat lähinnä vain tuominneet vallankaappaukset ja asettaneet niiden uhreiksi joutuneet maat ja yhteiskunnat taloussaarron kohteiksi.
Myöskään Nigerin kohdalla yksimielisyyttä toimintasuunnitelmasta ei ole löytynyt. Talousyhteisö ECOWAS perustettiin alkujaan puhtaasti taloudelliseksi alueelliseksi toimijaksi. Viime vuosina se on kuitenkin profiloitunut entistä vahvemmin sotilasyhteisönä. Se on pyrkinyt painostamaan Nigerin sotilasjunttaa palauttamaan vanhan vallan ja uhannut jopa voimankäytöllä, jollei maan sotilasjohto suostu sen vaatimuksiin.
Mikään kolmesta järjestöstä ei ole kyennyt tarjoamaan ratkaisua Länsi-Afrikan maiden ongelmiin. Ne eivät myöskään ole pystyneet estämään sotilasvallankaappauksia.
ECOWAS:n jäsenmaat eivät ole kuitenkaan päässeet yksimielisyyteen sotilaallisesta väliintulosta. Lisäksi ECOWAS tarvitsisi YK:n turvallisuusneuvoston mandaatin mahdolliselle sotilaalliselle väliintulolle. Nyt tätä keskustelua kansainvälisen oikeuden suhteesta ECOWAS:in kaltaisen alueellisen toimijan tekemään sotilaalliseen interventioon ei olla käyty. Lisäksi sotilaallinen interventio vaatisi ECOWAS:in jäsenmaiden parlamenttien hyväksynnän.
Alueellisesta blokkiutumisesta puolestaan kertoo Malin, Burkina Fason ja Guinean sotilashallintojen vastustus sotilaalliselle interventiolle. Mali ja Burkina Faso ovat jopa ilmoittaneet, että ECOWAS:in sotilaallinen väliintulo Nigerissä merkitsisi sodanjulistusta niitä vastaan.
Näiden sisäisten ristiriitojen lisäksi AU:n ja ECOWAS:in legitimiteettiä heikentää niiden riippuvuus Afrikan ulkopuolisista maista. Molempien järjestöjen rahoituksesta ja instituutioiden ylläpidosta vastaa suurimmaksi osaksi Euroopan Unioni.
Tämän seurauksena AU:ta ja ECOWAS:ia pidetään heikkoina toimijoina ja alueen väestö kokee ne entistä vahvemmin ulkomaiden intressien välikappaleina. Samalla näiden järjestöjen omat resurssit ovat niin pienet, ettei niiden toimintakykyyn uskota ilman ulkopuolisten tahojen tukea.
Nigerin vallankaappaus on suuri tappio EU:n pyrkimyksille rajoittaa ihmisten liikkuvuutta
Länsi-Afrikan heikot kansallisvaltiot ja vahvojen kansainvälisten instituutioiden puuttuminen jättää tilaa kansainvälisille, ei-valtiollisille toimijoille, kuten erilaiset aseelliset ryhmittymät ja huume- ja asekauppa. Erityisen suuri tappio Nigerin vallankaappaus on ollut EU:n pyrkimyksille estää tavallisten ihmisten liikkumista eri maiden välillä ja mahdollisesti Välimeren yli Eurooppaan.
Sahelin alueen läpi kulkee useita muuttoliikereittejä, jotka yhdistävät Afrikan mantereen läntisiä ja pohjoisia osia. Maantieteelliseltä sijainniltaan keskeinen Niger on yksi näiden reittien tärkeistä risteyskohdista ja perinteisesti maa, jonka kautta kuljetaan Libyaan.
Ennen Muammar Gaddafin hallinnon kaatamista vuonna 2011 öljytuloiltaan vauras, mutta väestöltään pieni Libya oli maa, jonne muutettiin muualta Afrikan mantereelta tekemään töitä. Vaikka Libyaan edelleen saavutaan toimeentulon perässä, tämä dynamiikka muuttui vuonna 2011 Libyan valtion hajoamisen myötä sekä siksi, että tummaihoiset afrikkalaiset leimattiin tuolloin valtiota hajottamassa oleviksi palkkasotureiksi.
Malin konfliktin myötä maaraja Malin ja Algerian välillä suljettiin virallisesti. Tämän ja alueella lisääntyneen turvattomuuden vuoksi myös läntiseen Pohjois-Afrikkaan suuntautuva liikkuvuus ohjautui yhä enenevissä määrin Nigeriin.
Niger on ollut Euroopan unionin erityisen huomion kohteena jo ennen poikkeuksellisen runsaslukuisten luvattomien rajanylitysten vuotta 2015 Euroopassa. Tuona vuonna kuitenkin ihmisten liikkuvuuden patoamisesta tuli avoimesti ensisijainen tavoite, jonka toteuttamiseen ehdollistettiin muu kansainvälinen yhteistyö.
Muuttoliikkeiden rajoittaminen ja pysäyttäminen oikeutettiin ensisijaisena toimenpiteenä kehitysyhteistyössä erityisesti EU:n ja Afrikan maiden Vallettan huippukokouksessa marraskuussa 2015. Siitä tuli keskeinen tavoite sellaisissakin operaatioissa, joiden alkuperäinen tarkoitus oli ollut jossain ihan muualla, esimerkiksi turvallisuuteen ja rauhanrakentamiseen panostaneessa EU-operaatiossa Malissa.
Rajojen ja muuttoliikehallinnoinnin ulkoistaminen yhä kauemmas EU:n maa- ja merirajoilta ei ole uusi ilmiö.
Samana vuonna EU painosti Nigeriä säätämään luvattomia rajanylityksiä sekä luvatta maan kautta kulkevien avustamista kriminalisoivan lain. Se myös ohjasi yhä enemmän varoja muuttoliikkeiden hallinnointiin Nigerissä, jotta ei-toivotut tulijat pidettäisiin mahdollisimman kaukana EU:n merirajoilta.
Rajojen ja muuttoliikehallinnoinnin ulkoistaminen yhä kauemmas EU:n maa- ja merirajoilta ei ole uusi ilmiö. Sitä on yritetty eri ilmansuuntiin ja eri maiden kanssa jo EU:n yhteisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan alkuajoilta vuosituhannen taitteesta.
Hanke on kuitenkin edennyt hitaasti. Monet Pohjois-Afrikan maat ovat joko kieltäytyneet tiivistämästä yhteistyötä EU kanssa, tai käyttäneet EU:n avuntarvetta omien tavoitteidensa edistämiseen. Maailman köyhimpiin maihin kuuluvan Nigerin valtio on tehnyt yhteistyötä jo vuosia siitä huolimatta, että maan väestö määrittää suurimmat ongelmat muualle kuin EU:n omasta näkökulmastaan arvioimiin maan kautta kulkeviin kolmansien maiden kansalaisiin matkalla kohti Eurooppaa.
Liikkuvuuskysymys ei ole vielä ollut näkyvästi esillä Nigerin sotilasvallankaappauksen analyyseissä. Se on kuitenkin väistämättä yksi suuri syy sille, miksi EU jäsenmaineen haluaa päätösvallan pysyvän sellaisilla valtionjohtajilla, jotka jatkavat yhteistyötä aiempaan malliin. Tämä voidaan tarvittaessa muotoilla demokraattisen prosessin kauniille kielelle, eli puhetapoihin, joita artikkelisarjamme edellisessä osassa kuvasimme demokraattisen prosessin fetissointina.
Ilmastonmuutos aseellisten konfliktien taustalla
Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat olleet Sahelin alueella voimakkaita ja tiedossa jo pitkään. Ne kytkeytyvät suoraan arjen haasteisiin, oli sitten kyse maanviljelystä, karjanhoidosta tai ruokaturvallisuudesta yleensä. Afrikan ruokaturvallisuuteen vaikuttavat kansainvälisen talouden keinottelu ja yritysten voitontavoittelu ruuan hinnoittelussa, ei niinkään sotapropagandassa käytetty Ukrainan ja Venäjän Mustanmeren viljasopimus.
Ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan Länsi-Afrikan alueen ihmisten elämään moninkertaisesti moniin muihin maailman alueisiin verraten. IPCC-ilmastopaneeli on todennut, että Sahelin alue on kokenut koko maailman mittakaavassa merkittävimmän ja pysyvimmän sademäärien laskun jo 1980-luvulla systemaattisten mittausten aikana.
Tilanne on poikkeuksellisen epäreilu myös siinä suhteessa, että Afrikka on tuottanut vuosina 2000–20 vain noin runsaat kolme prosenttia kaikista maailman kasvihuonepäästöistä. Viimeisten viiden vuoden aikana vuotuiset sateet ovat jääneet tulematta Sahelin itäosissa, kun taas Länsi-Afrikassa maat ovat kärsineet vuosikymmenien pahimmista tulvista.
On epäselvää, mikä rahallinen korvaus voisi olla tarpeeksi oikeudenmukainen korvatakseen ilmastonmuutoksen vaikutukset aseellisten konfliktien syntymiseen ja ihmisten kärsimyksiin.
Marraskuussa 2022 Egyptissä järjestetyssä YK:n COP27-ilmastoneuvotteluissa niin sanotun globaalin etelän valtiot toivat voimakkaasti esille tuohtumuksensa niille luvattuun ilmastorahoitukseen. On kuitenkin epäselvää, mikä rahallinen korvaus voisi olla tarpeeksi oikeudenmukainen korvatakseen ilmastonmuutoksen vaikutukset aseellisten konfliktien syntymiseen ja ihmisten kärsimyksiin.
Suomella on mahdollisuuksia toimia muuttuvassa Länsi-Afrikassa
Suomessa on jo pitkään ymmärretty Länsi-Afrikan taloudellinen ja poliittinen merkitys. Suomi avasi muun muassa reilu vuosi sitten lähetystön Senegalissa. Tämän lisäksi Ulkoministeriö julkaisi vuonna 2021 Afrikka-strategian, jonka tarkoituksena on edistää Suomen suhteita Afrikan maiden kanssa.
Suomen läsnäolo on ollut Länsi-Afrikassa lähtökohtaisesti hyvin pientä, jo pelkästään pohjoismaisessa kontekstissa. Suomella on silti erinomaisia taloudellisia ja poliittisia toimintamahdollisuuksia alueella. Kaukaisena Pohjoismaana Suomella ei ole joidenkin eurooppalaisten valtioiden siirtomaasuhteiden rasitetta hartioillaan, tai rasitteet ovat ainakin kevyempiä.
Näihinkin liittyen laadimme vuosien 2021–23 aikana Ulkoministeriön tilauksesta raportin Rauha, turvallisuus ja demokratiatuki Länsi-Afrikassa. Viime viikkojen tapahtumat ovat entisestään vahvistaneet monia raportissa esittämiämme näkemyksiä. Nämä liittyvät erityisesti demokratian heikentymiseen Länsi-Afrikassa sekä turvattomuuden ja aseellisten konfliktien välisiin monisyisiin kytköksiin.
Sen sijaan, että monenkeskisessä ja kahdenvälisessä yhteistyössä painotettaisiin aseelliseen turvallisuuteen ja militarismiin liittyviä kysymyksiä, yhteiskunnallinen ja taloudellinen kehitys tulisi nostaa keskiöön. Vakaa Länsi-Afrikka on Euroopan ja Suomenkin etu.
YTT Karim Maïche on tutkijatohtori Tampereen yliopistossa.
YTT, dosentti Anitta Kynsilehto on yliopistotutkija Tampereen yliopiston Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus Taprissa.
Artikkelikuva: Peggy & Marco Lachmann-Anke / Pixabay
Paluuviite: Afrikan vallankaappausvyöhyke: Kesken jäänyt dekolonisaatio ja turvattomuus Länsi-Afrikassa – Politiikasta