Antidote (2024). Ohjaus: James Jones, Iso-Britannia

James Jonesin ohjaama Antidote on silmiä avaava ja ajankohtainen dokumenttielokuva, jossa seurataan Venäjän presidentti Vladimir Putinin hallintoa kritisoivien ja vastustavien tutkivien journalistien sekä oppositiopoliitikkojen vaarallista arkea. Elokuvan nimi tarkoittaa suomeksi vasta-ainetta tai vastamyrkkyä. Nimellä viitataan tutkivan journalismin ja oppositiopolitiikan rooliin Venäjällä: vasta-aineen tapaan ne käyvät myrkyn kimppuun ja eliminoivat sen.

Venäjän tapauksessa myrkky on Kremlin sortopolitiikka ja maan läpeensä korruptoitunut poliittinen järjestelmä, jolle tutkiva journalismi ja kriittinen kansalaisaktivismi toimivat tehokkaana vasta-aineena.

Päähenkilöinä Kremlin vastustajat

Elokuvassa tarkastellaan kolmea henkilöä, joiden elämät kietoutuvat yhteen Putinin hallinnon sortopolitiikan ja vallankäytön kautta. Pääosissa ovat tutkiva journalisti Christo Grozev, nimettömänä pysyvä Venäjältä paennut kemisti, ja oppositiopoliitikko Vladimir Kara-Murza.

Grozev on tullut tunnetuksi tutkivan journalismin verkosto Bellingcatin toimittajana. Verkosto käyttää luovasti sekä avoimen lähteen tietoja että epätavanomaisia tiedustelukeinoja. Bellingcat on esimerkiksi käyttänyt Venäjän korruptiota hyväkseen ostamalla tietoja henkilöistä, joiden on epäilty toimivan maan turvallisuusviranomaisten palveluksessa.

Elokuvassa tarkastellaan kolmea henkilöä, joiden elämät kietoutuvat yhteen Putinin hallinnon sortopolitiikan ja vallankäytön kautta.

Ääneen pääsee myös nimettömänä pysyvä venäläinen kemisti, joka työskenteli Venäjän valtiollisessa tutkimuslaitoksessa myrkkyjen parissa. Omien sanojensa mukaan hän ajatteli tekevänsä työtä terrorismin torjunnan parissa. Hän kuitenkin havahtui todellisuuteen huomattuaan laitoksessa kehitettyjä myrkkyjä käytettävän Kremlin politiikkaa arvostelevien hiljentämiseen. Tämän jälkeen kemisti alkoi suunnitella pakoa Venäjältä ja onnistui siinä Grozevin avustuksella.

Vladimir Kara-Murza on venäläinen oppositiopoliitikko, jonka Venäjän turvallisuusviranomaiset ovat yrittäneet myrkyttää kahdesti. Vuonna 2023 hänet tuomittiin 25 vuodeksi vankeuteen maanpetoksesta, väärän tiedon levittämisestä ja Venäjän asevoimien halventamisesta. Kara-Murza vapautettiin vuonna 2024 suuressa länsimaiden ja Venäjän välisessä vankienvaihdossa. Dokumentissa seurataan oikeusprosessia.

Tositapahtumia dokumentoiva poliittinen trilleri

Jones rakentaa dokumentin kuin jännityselokuvan. Elokuva alkaa kohtauksella, jossa Grozev istuu yksin keskellä hämärää ja tyhjää huonetta tuolilla kuin kuulusteltavana oleva vanki. Grozevilta kysytään olisiko hän pystynyt kuvittelemaan työnsä johtavan vakavasti otettaviin uhkauksiin ja todelliseen kuolemanvaaraan. Dokumentissa pääsevät ääneen myös Grozevin perheenjäsenet, kuten hänen poikansa ja tyttärensä. Kara-Murzan vaimo Evgenia Kara-Murza valottaa miehensä vangitsemisen ja häneen kohdistuneen ajojahdin taustoja.

Antidote on visuaaliselta ilmeeltään harkitun elokuvallinen. Alkukohtauksesta lähtien katsoja vedetään keskelle uhkaa, joka kasvaa kohtaus kohtaukselta. Jännitteisyys ja tiivis rytmi tekevät dokumentista lähes fiktiivisen tuntuisen trillerin. Sarjakuvatyyliin tehdyt kuvaukset venäläisen kemistin tarinasta istuvat hyvin elokuvan tyyliin.

Kolmiosainen rakenne vaatii katsojalta keskittymistä, mutta tuo samalla esiin Venäjän autoritäärisen järjestelmän laajat vaikutukset: sen vaino ei kohdistu vain yksilöön, vaan myös perheisiin ja laajempiin yhteisöihin.

Syvälle ulottuva vaino

Grozev on tutkinut vuosia Putinin Venäjän sortoa ja korruptiota. Hän on tutkinut muun muassa Malaysia Airlinesin lento 17 alas ampumista Itä-Ukrainassa, Sergei ja Julia Skripalin myrkytystä Salisburyssä ja Aleksei Navalnyin 2020 myrkytystä. Vaikka kaikki tapaukset linkittyivät Venäjään, Grozevin mukaan vasta Navalnyin tapaukseen liittyvät paljastukset sekoittivat hänet suoraan maan sisäpolitiikkaan, minkä seurauksena hän sai Kremlin peräänsä.

Antidotessa kuvataan koruttomasti keinoja, joita Venäjä käyttää vastustajiensa hiljentämiseen ja eliminoimiseen. Esimerkiksi Venäjän palkkaamat bulgarialaiset vakoojat seurasivat Grozevin kanssa yhteistyötä tehneen Roman Dobrokhotovin liikkeitä ympäri Eurooppaa. Dobrokhotov on Venäjän oppositioon linkittyvän verkkojulkaisu The Insiderin päätoimittaja. Hän uskoi vakoojien tarkoituksena olleen murhata hänet tilaisuuden tullen.

Dokumentissa kuvataan kuinka Grozev ei saa yllättäen enää yhteyttä isäänsä moneen päivään. Vaikka Venäjä ei välttämättä ole tämän takana, Grozev ei voi olla epäilemättä tapauksen johtuvan hänen työstään tutkivana toimittajana. Grozev saa työnsä takia uhkailuviestejä eikä hän enää uskalla palata kotiinsa Wieniin, vaan joutuu elämään turvallisuussyistä New Yorkissa erossa perheestään.

Hän kuvailee Venäjän toimivan siten, että se vie hiljalleen vastustajiltaan edellytykset elää normaalia elämää. Pahinta Venäjän vainossa ei ole kuoleman pelko, vaan jatkuva huoli omien tekemistensä vaikutuksesta läheisten ihmisten elämään.

Antidote on visuaaliselta ilmeeltään harkitun elokuvallinen. Alkukohtauksesta lähtien katsoja vedetään keskelle uhkaa, joka kasvaa kohtaus kohtaukselta. Jännitteisyys ja tiivis rytmi tekevät dokumentista lähes fiktiivisen tuntuisen trillerin.

Venäjää seuraavan tutkijan näkökulmasta ainoastaan yhden dokumentissa haastatellun toimittajan kommentti särähti korvaan: Puhuttaessa Venäjän sisäisestä tilanteesta Der Spiegelin toimittaja Fidelius Schmid toteaa maan olevan ”Soviet Union reloaded” eli Venäjän palanneen neuvostoaikoja muistuttavaan järjestelmään. Schmidin mukaan Venäjä teeskentelee yhä vähemmän olevansa demokratia ja hänen mielestään toisinajattelijoiden vaino on samalla tasolla kuin neuvostoaikana.

Vaikka poliittinen vaino on epäilemättä kasvanut Venäjällä viime vuosina, sen poliittinen järjestelmä eroaa monin tavoin Neuvostoliitosta. Ihmisoikeusjärjestö OVD-Infon mukaan poliittisia vankeja oli Venäjällä tammikuussa noin 1700–1800, joka on huomattavasti vähemmän kuin Mihail Gorbatšovin ajan Neuvostoliitossa, puhumattakaan Josif Stalinin ajasta.

Ote kansalaisyhteiskunnasta on toki tiukentunut helmikuun 2022 jälkeen Venäjällä merkittävästi, mutta Putinin hallinto nojaa ensisijaisesti suostutteluun sekä propagandaan suoran väkivallan ja massateloitusten sijaan. Kremlin lähestymistapaa protestimielialojen tukahduttamiseksi on kutsuttu osuvasti kepin ja porkkanan sijaan porkkanoilla lyömiseksi.  Olisikin mielenkiintoista tietää myös matalamman profiilin oppositioaktivistien kohtaamista vaaroista Venäjällä, mutta tämä on jo toisen dokumenttielokuvan aihe.

Tärkeä elokuva Kremlin vainosta ja toimittajien rohkeudesta

Antidote on tärkeä ja vaikuttava dokumentti. Se on kuvaus Venäjän parissa työskentelevien tutkivien toimittajien kohtaamista vaaroista, mutta samalla myös inhimillinen kertomus ja muistutus tutkivan journalismin tärkeydestä.

Vaikka elokuvan rakenne rönsyilee ajoittain, sen pääsanoman tärkeys on kiistaton. Se tekee näkyväksi järjestelmän, jonka toimet Putinin hallinto haluaisi pitää visusti piilossa. Elokuva ansaitsee tulla nähdyksi ei ainoastaan poliittisen merkityksensä vuoksi, vaan myös siksi, että se osoittaa rohkeuden merkityksen, kun panoksena on oma henki.

VTM Eemil Mitikka työskentelee tutkijana Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjä-ryhmässä. Hänen väitöskirjatutkimuksensa käsittelee poliittista osallistumista ja autoritarismia Venäjällä.

Antidote (Ohjaus: James Jones, 2024), esitetään DocPoint-festivaalilla 3.–8.2.2026. Tarkista esitysajat festivaalin näytösaikataulusta.

Politiikastan DocPoint 2026-ohjelmiston suomenkieliset arviot löytyvät koostetusti tämän linkin takaa.

Politiikastan DocPoint 2026-ohjelmiston englanninkieliset arviot löytyvät täältä.

Artikkelin kuvituskuva on dokumentistä Antidote (2025) / DocPoint

Julkaisu DocPoint-arvio: Antidote osoittaa rohkeuden merkityksen ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Suomi on asettunut selvästi tukemaan Ukrainaa sen puolustautuessa Venäjän hyökkäyssotaa vastaan. Suomen poliittinen linja mukautuu suuriin ja vaikeisiinkin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin muutoksiin, ja maan päätös tukea Ukrainaa yhdessä laajemman kansainvälisen yhteisön kanssa nauttii laajaa kansan tukea mielipidekyselyissä. 

Tähän peilaten Suomen venäjänkielisen väestönosan poliittiset sympatiat ovat herättäneet kysymyksiä – Venäjähän lähti hyökkäyksellä virallisen väittämänsä mukaan pelastamaan venäjänkielisiä maanmiehiään ja yhdistämään laajempaa venäläistä maailmaa. Niin kutsuttujen maanmiesten käyttäminen vipuvartena Venäjän ulkopolitiikassa on huolettanut jo vuosia aiemmin, esimerkiksi Viron Pronssisoturi-muistomerkin kiistaan liittyen. 

Suomen päätös tukea Ukrainaa yhdessä laajemman kansainvälisen yhteisön kanssa nauttii laajaa kansan tukea mielipidekyselyissä. 

Venäjänkielisten kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan edistävä Cultura-säätiö julkaisi 29. syyskuuta Suomen venäjänkieliset 2022 (SVK-2022) -selvityksen, joissa selvitetään asenteita Suomen yhteiskunnallisiin instituutioihin, omiin tulevaisuuden näkymiin sekä Ukrainan tilanteeseen liittyviin näkemyksiin. Innolink toteutti kyselyn puhelinhaastatteluilla kesä-heinäkuussa ennen Venäjän puolittaista liikekannallepanoa. Tuloksissa ei ole mukana Ukrainan venäjänkielisiä pakolaisia, joista puolestaan Sisäministeriö on julkaissut hiljattain erillisen kyselytutkimuksen.

Tutustuimme kyselyn vastauksiin ja niihin liittyviin kommentteihin Cultura WEEK-konferenssissa pitämäämme esitystä varten. Tässä tekstissä käsittelemme yhtä keskeisimmistä havainnoistamme, eli suomalaista uutismediaa kohtaan tunnetun luottamuksen yhteyttä Venäjän sotatoimiin suhtautumiseen.

Sota ja luottamus mediaan

Osa SVK-2022-selvityksen kysymyksistä tehtiin vastaaviksi Valtioneuvoston kanslian noin kuukauden välein tehtävän Kansalaispulssi-kyselyn kanssa. Luottamuksesta suomalaista mediaa kohtaan kysyttiin molemmissa kyselyissä, joten vertailimme näiden kahden kyselyn kesäkuun 2022 vastauksia tämän kysymyksen osalta. 

Kuten kuvasta 1 käy ilmi, Suomen venäjänkieliset luottavat muuhun väestöön verrattuna selvästi vähemmän suomalaiseen uutismediaan riippumatta ikäryhmästä. Tämä olikin yksi selvistä eroista institutionaalista luottamusta mittaavien kysymysten osalta vertailtaessa venäjänkielisten ja muun väestön asenteita Suomessa.

Luottamuksessa mediaa ja muita yhteiskunnallisia instituutiota kohtaan on hyvä muistaa, että sokeassa luottamuksessa auktoriteetteihin on omat vaaransa. Esimerkiksi politiikan tutkimuksessa kriittisiä kansalaisia on jo pitkään pidetty osaltaan myös tärkeinä vallan vahtikoirina. 

Vaikka tämä argumentti keskittyi alun perin kansalaisten kriittiseen suhtautumiseen erityisesti poliittisia vallanpitäjiä kohtaan, voidaan samaa periaatetta soveltaa myös muihin yhteiskunnallisiin instituutioihin, kuten mediaan. Kuitenkin Suomen venäjänkielisten osalta epäluottamus suomalaista uutismediaa kohtaan näyttää olevan yhteydessä Venäjän sotatoimien hyväksymiseen. 

SVK-2022-raporttiamme vetää yhteen kuva 2, jossa on kuvattu esimerkiksi iän ja koulutustason kaltaisten sosiodemografisten tekijöiden ja suomalaista mediaa kohtaan tunnetun luottamuksen yhteyttä Venäjän sotatoimien oikeutukseen Ukrainassa. 

Suomen venäjänkielisten osalta epäluottamus suomalaista uutismediaa kohtaan näyttää olevan yhteydessä Venäjän sotatoimien hyväksymiseen. 

Tätä mitataan ”riskiluvulla” jokaisen tekijän kohdalla: katkoviivalla kuvaan merkityn riskiluvun ”1” ylittävien sosiodemografisten tekijöiden kohdalla ”riski” pitää Venäjän sotatoimia oikeutettuna kasvaa. Kuten kuvasta ilmenee, moni tekijä myös vaikuttaa riskiluvun jäämiseen sen alapuolelle, eli on yhteydessä sotatoimien hyväksymättömyyteen. 

Kuten kuvasta 2 näkyy, ikä ja luottamus suomalaista mediaa kohtaan ovat kärkiselittäjiä suhtautumisessa Venäjän sotatoimiin. Iän kasvaessa riski pitää sotatoimia oikeutettuina kasvaa, kun taas suurempi luottamus suomalaista mediaa kohtaan pienentää merkittävästi riskiä hyväksyä Venäjän sotatoimet. Tulos on myös osaltaan linjassa Venäjällä tehtyjen kyselyiden kanssa, joissa luottamus Venäjän televisiota kohtaan heijastunut korkeampaan sodan kannatukseen ikäryhmästä riippumatta.

Myös SVK2022-raporttiimme pohjaavasta kuvasta 3 voidaan puolestaan nähdä, että luottavaisesti suomalaiseen mediaan suhtautuvat eivät hyväksy huomattavasti todennäköisemmin Venäjän sotatoimia Ukrainassa verrattuna epäluottavaisesti tai neutraalisti suomalaiseen mediaan suhtautuviin. Medialuottamuksen myötä Venäjän sotatoimien hyväksyntä laskee ikäryhmästä riippumatta.

Uutisista ja politiikasta etääntyjät

SVK2022-kyselyn vastaajista vain 57 prosenttia kertoi seuraavansa ainakin jokseenkin aktiivisesti Suomen yhteiskunnan asioita, eikä matala kiinnostus aina kohdistu pelkästään Suomeen. Jo vuosina 2015–2016 tehdyissä Suomen Venäjänkieliset mediankäyttäjinä-hankkeen haastatteluissa selvisi, että monet Suomen venäjänkieliset ovat päättäneet kokonaan lopettaa uutisten ja politiikan seuraamisen. 

Vaikka Venäjän sotilaallista toimintaa Ukrainassa oikeutettuna pitävien 18 prosentin joukossa oli Venäjää puolustavia kommentteja, osa vetosi myös tilanteen monimutkaisuuteen ja saatavilla olevan tiedon epäluotettavuuteen. Tällä perusteltiin kantaa, jonka mukaan Suomi tai vastaaja itse eivät voisi tuomita Venäjää. Taustatietojen epävarmuuteen vetoamisesta voi päätellä, ettei hyökkäyssodan aloittaminen sinänsä ole kaikkien mielestä lähtökohtaisesti väärin. 

Kommenteissa ilmaistu varautuneisuus poliittiseksi nähtyä julkista keskustelua kohtaan voidaan nähdä liittyvän Venäjälläkin yleiseksi tunnistettuun etäännyttävään ja apaattiseen politiikkasuhteeseen, minkä on esitetty tukevan Venäjän hallinnon toimien passiivista hyväksyntää.

Puolueettomuutta ja lisää näkökulmia kaivataan

Kyselyn kommenteissa harmiteltiin myös siitä, etteivät suomalaiset ymmärrä suomalaisen uutisoinnin olevan puolueellisen pelkistävää. Suomalaisten uutisten puolueellisuuskritiikkiin liittyy useissa avoimissa kommenteissa toistuva kaksoisstandardeja kritisoiva whataboutismi siitä, kuinka Ukrainan ja länsivaltojen omat aiemmat sotatoimet eivät aiemmin saaneet yhtä jyrkkiä vastareaktioita kuin nyt Venäjä.

Vaatimus tasapuolisuudesta voi tuntua oudolta etenkin nykyisessä tilanteessa, missä Suomi ei ole puolueeton ja venäläisen median puolueellisuus on ollut pitkään räikeää. Lisäksi esimerkiksi Venäjän propagandaan erikoistunut mediatutkija Sarah Oates on arvioinut, että Venäjällä median kuluttajat usein hyväksyvät uutisoinnin puolueellisuuden, kunhan he pitävät sitä kannustavana ja oikeamielisenä. Tätä saattaa selittää Suomen venäjänkielisillä keskustelufoorumeillakin esiin nouseva ajatus siitä, että kansallisesti omaksi asiaksi käsitettyyn aiheeseen voi suhtautua hyväksyttävästi puolueellisesti.

Kuten monilla niin sanotun Paasikivi-Kekkosen linjan kaipaajilla Suomessa, myös usealla venäjänkielisellä on Suomen menneisyyden maakuvaan sidottu idealisoitunut kuva puolueettomasta Venäjän ystävästä. 

Venäjän intressi Ukrainassa voidaan nähdä välittömämpänä kuin Suomella, mitä puolestaan ei nähdä samoin “omana” ja siksi ymmärrettävänä. Kuten monilla niin sanotun Paasikivi-Kekkosen linjan kaipaajilla Suomessa, myös usealla venäjänkielisellä on Suomen menneisyyden maakuvaan sidottu idealisoitunut kuva puolueettomasta Venäjän ystävästä. 

Tällaisesta Suomi-kuvasta voi olla vaikeaa päästää irti, sillä siihen kytkeytyvät sekä tietynlainen käsitys “asioiden luonnollisesta tilasta” että kuva maasta, johon moni on emotionaalisesti kiintynyt. Tämä kuva on voinut jopa vaikuttaa päätöksiin muuttaa Suomeen.

SVK2020-kyselyn kommenteissa kritisoitua eri näkökulmien vähyyttä voi arvioida myös uutissisältöjen määrän näkökulmasta. Venäjän TV:n pitkien uutislähetysten voi tiedonnälkäisen katsojan näkökulmasta nähdä tarjoavan laajemmin näkökulmia suomalaiseen uutissisältöön verrattuna, vaikka näitä näkökulmia ei keskenään tasa-arvoisesti esitetäkään.

Venäjän valtiouskollisella medialla on resursseissa valtava etulyöntiasema tuottaa uutissisältöjä verrattuna kilpailijoihinsa esimerkiksi Virossa ja Latviassa, mutta myös Saksassa, missä venäjänkieliset ovat vähemmistönä. Näissä eri maissa tuotettujen venäjänkielisten aineistojen yhdistäminen yhteiseen mediamaisemaan voisi periaatteessa auttaa lisäämään sisältöjä ja näkökulmia Venäjän valtiollisen mediatuotannon ulkopuolella.

Riitelevät mediamaailmat lähellä

Riippumatta ihmisen omasta suhteesta Venäjään, voi pitkään jatkunutta ja sodan voimistamaa Venäjän arvostelua olla raskasta kuulla, jos se yhdistetään omaan itseen. 

Ennen sotaa Suomen julkisessa mediakeskustelussa korostettiin usein, että Venäjän valtiota kohtaan esitetty kritiikki ja vastenmielisyys ei saisi yhdistyä ”tavallisiin venäläisiin”. Erityisesti kaksoiskansalaisuuskysymysten ja maakauppojen uutisoinnin kohdalla uhkakuvat kuitenkin ovat kohdistuneet suoraan venäläistaustaisiin ihmisiin. “Venäläistausta” taas voi olla hyvin mielivaltaisesti ihmisiin yhdistetty leima. Oletetut sidokset Venäjään ja sen politiikkaan voivat monista tuntua vastenmielisen keinotekoisilta.

Kyselyn mukaan myös monille rakkaisiin ajanvietteisiin, ihmisiin ja muistoihin liittyvät venäjän kieli ja kulttuuri ovat joutuneet antipatian kohteiksi Suomessa. SVK2022-kyselyn vastaajista 17 prosenttia on kokenut Suomessa vihapuhetta tai syrjintää venäjänkielisyytensä vuoksi Venäjän aloitettua suurhyökkäyksensä. Jos uutiset Venäjästä johtavat suoraan itseen tai läheisiin kohdistettuun vihaan, turvattomuuden voi nähdä johtuvan mediasta.

Monille rakkaisiin ajanvietteisiin, ihmisiin ja muistoihin liittyvät venäjän kieli ja kulttuuri ovat joutuneet antipatian kohteiksi Suomessa.

Useassa avoimessa vastauksessa mediaa syytettiin ihmisten jakamisesta kahteen leiriin. Aiemmin Suomen venäjänkieliset mediankäyttäjinä -hankkeen haastatteluissa selvisi kuinka jo Ukrainan vuoden 2014 vallankumouksen myötä voimakkaan ristiriitaiset maailmankuvat ovat vahingoittaneet ihmisten suhteita jopa perheiden sisällä. Ristiriitaisia mediamaailmoja yritetään sovittaa yhteen niin omassa tilannearviossa kuin myös kansainvälisissä ihmissuhteissa.

SVK2022-kysely tuo esiin Suomen venäjänkielisten monimuotoisuuden. Vastaukset Venäjän sotatoimien hyväksymisestä ymmärrettävästi kiinnostavat kyselyssä, mutta monilla vastaajista oli selvästi monimutkaisempi suhtautuminen konfliktiin kuin kahden vaihtoehdon vastaukset riittävät kertomaan. Heidän asenteillensa löytyy varmasti myös useampia taustasyitä kuin tässä artikkelissa olemme maininneet. 

Kyselyn tulosten perusteella voisikin olla mielenkiintoista tutkia enemmän suomalaiseen mediaan epäluottavaisesti suhtatutuvien ja Venäjän sotatoimia oikeutettuina pitävien venäjänkielisten mediankulutusta ja lähdekritiikkiä. SVKK-2022 kysely on tärkeä panos Suomen venäjänkielisten asenteiden kartoittamisessa, ja se herättää paljon lisäkysymyksiä tulevaa selvitys- ja tutkimustyötä ajatellen.

YTT Teemu Oivo on vieraileva tutkija Helsingin yliopistossa ja tutkijatohtori Itä-Suomen yliopistossa.

VTM Eemil Mitikka on väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston Poliittisten, yhteiskunnallisten ja alueellisten muutosten tohtoriohjelmassa sekä Aleksanteri-instituutissa.

Artikkeli on osa Ukrainan sota -juttusarjaa.

Artikkelin pääkuva: Marjan Blan / Unsplash.

Julkaisu Suomen venäjänkielisten suhtautuminen mediaan ja sotaan ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.