Talous on kaikkialla ja vaikuttaa meihin kaikkiin. Palkka, kuluttaminen, sosiaalietuudet, verot ja julkiset palvelut näkyvät ja tuntuvat jokapäiväisessä elämässä. Silti taloutta koskeva tieto, talouspolitiikka ja taloutta koskeva yhteiskunnallinen keskustelu koetaan usein vaikeina ja arkielämälle vieraina.

Feminismiä talouteen! on podcast feminismistä, taloudesta ja niiden tutkimuksesta. Jaksot avaavat talouden eri aiheita yleistajuisesti, feministisistä näkökulmista. Taloutta tarkastellaan sukupuolittuneena, rodullistuneena ja yhteiskuntaluokkaan sidottuna järjestelmänä.

Monenlaisia tapoja ymmärtää taloutta tarvitaan, sillä valtavirtainen taloutta koskeva tieto ja talouspolitiikka voivat sivuuttaa globaalit ja paikalliset taloudellisen eriarvoisuuden muodot ja samalla pitää niitä yllä. Tällaisia eriarvoisuuden muotoja ovat esimerkiksi vaurauden kertyminen globaaliin pohjoiseen ja valkoisille miehille.

Feminismiä talouteen! ei tarjoa valmiita vastauksia tai poliittista ohjelmaa vaan kannustaa talouden feministiseen tarkasteluun kuulijan omista lähtökohdista. Tätä kautta podcast pyrkii avaamaan erilaisia reittejä tasa-arvoisemmalle sekä sosiaalisesti ja ekologisesti kestävämmälle taloudelle ja tulevaisuudelle.

Podcast on osa Tasa-arvoa taloustietoon, feminismiä finanssipolitiikkaan (FEMTIE) –tutkimushanketta. Podcastissa hankkeen tutkijat Hanna Ylöstalo, Heini Kinnunen, Emma Lamberg ja Inna Perheentupa tarkastelevat taloutta viidestä näkökulmasta, jotka käsittelevät taloutta koskevaa tietoa, talouspolitiikkaa, taloutta koskevaa yhteiskunnallista keskustelua, markkinataloutta sekä talouden vaihtoehtovisioita.

Feministinen taloustieto

Podcastin ensimmäisessä jaksossa pohditaan feminististä tietoa taloudesta: Feministisen taloustieto lähestyy taloutta sukupuolittuneena järjestelmänä. Selkeimmin sukupuolittuneisuus näkyy työnjaossa, jossa naiset tekevät valtaosan hoivatyöstä. Koska etenkään palkattoman hoivatyön merkitystä talouksien toiminnalle ei tunnusteta, tämä aliarvostus ylläpitää sukupuolittunutta sekä sen kanssa risteävää alistusta.

Feministinen tieto tuokin esiin, miten tuottavaksi ymmärretty, markkinoilla tapahtuva taloudellinen toiminta on riippuvaista talouden ulkopuolisiksi ymmärretyistä alueista, kuten palkattomasta hoivasta ja elinkelpoisesta ympäristöstä.

Feministinen tieto tuo esiin, miten tuottavaksi ymmärretty, markkinoilla tapahtuva taloudellinen toiminta on riippuvaista talouden ulkopuolisiksi ymmärretyistä alueista, kuten palkattomasta hoivasta ja elinkelpoisesta ympäristöstä.

Siksi feministitutkijat ovat haastaneet markkinakeskeisiä talousanalyysejä ja esittäneet, ettei toiminnan tai hyödykkeen taloudellista arvoa määritä vain siitä markkinoilla maksettava hinta. Taloudellisesti arvokkaana ja tavoiteltavana pitäisi sen sijaan nähdä laajemmin kaikki sellainen toiminta, joka lisää ihmisten ja muun luonnon hyvinvointia.

Tällainen talouden tavoitteiden uudelleen ajattelu on yksi esimerkki tavoista, joilla feministinen talouden analyysi, käsitteiden kehittäminen ja uusien merkitysten luominen tähtäävät eriarvoisuuksien purkamiseen ja vaihtoehtojen kuvitteluun.

Demokraattinen keskustelu taloudesta

Toinen jakso keskittyy taloudesta sekä talouspolitiikasta käytävään demokraattiseen keskusteluun sekä sen esteiden ja edellytysten feministiseen arviointiin.

Taloutta koskeva yhteiskunnallinen keskustelu on edelleen valtaosin miesten puhetta miehistä miehille. Lisäksi talouspolitiikkaa koskeva keskustelu on näkökulmiltaan kapea-alaista ja taloustieteellistä asiantuntemusta korostavaa.

Feministisellä kansalaisyhteiskunnalla ja asiantuntijoilla on potentiaalia laajentaa sekä taloudesta käytävän keskustelun näkökulmien kirjoa että tähän keskusteluun osallistuvien joukkoa.

Taloudessa on kuitenkin kyse ihmisten yhteisistä asioista. Esimerkiksi talouspoliittiset päätökset vaikuttavat kaikkien elämään. Siksi demokratian kannalta on ongelma, jos taloudesta keskustelua käyvien ihmisten sekä näkökulmien joukko on pieni eikä keskustelun taustalla olevia ideologisia oletuksia ja valtasuhteita kyseenalaisteta.

Myös sukupuolittuneet, rodullistetut ja luokkaan sidotut normit ja käytännöt kaventavat taloudesta käytävää keskustelua. Feministisellä kansalaisyhteiskunnalla ja asiantuntijoilla on kuitenkin potentiaalia laajentaa sekä taloudesta käytävän keskustelun näkökulmien kirjoa että tähän keskusteluun osallistuvien joukkoa. 

Feministisiä näkökulmia talouspolitiikkaan

Kolmannessa jaksossa tarkastellaan talouspolitiikkaa feministisistä näkökulmista. Feministinen talouspolitiikan tutkimus tuo esiin talouskriisien ja talouspolitiikan vaikutukset eri ihmisryhmiin ja sukupuolten tasa-arvoon. Talouspolitiikka vaikuttaa eri ihmisryhmiin eri tavoin ja voi edistää tai heikentää sukupuolten tasa-arvoa.

Etenkin haavoittuvassa asemassa olevat ihmisryhmät, kuten matalasti koulutetut ja rodullistetut naiset, ovat riippuvaisimpia sosiaalietuuksista ja julkisista palveluista. Siksi niihin kohdistuvat leikkaukset usein syventävät sukupuolittunutta ja rodullistunutta taloudellista eriarvoisuutta. Veronkevennykset puolestaan suosivat yleensä suurituloisimpia, jotka ovat useimmiten miehiä.

Talouspolitiikan feministinen tarkastelu auttaa myös pohtimaan feministisiä vaihtoehtoja nykyiselle talouspolitiikalle.

Julkisen sektorin työpaikat ovat naisenemmistöisiä, minkä vuoksi julkiselle sektorille kohdistetut leikkaukset ja tehostamistoimet vaikuttavat etenkin naisten palkkoihin ja työelämän laatuun. Usein tehostamistoimet lisäävät myös naisten palkatonta työtä kotitalouksissa, esimerkiksi jos julkisten palveluiden puutteita joudutaan paikkaamaan omaishoivalla.

Valtion, kuntien ja hyvinvointialueiden talouspolitiikka vaikuttaa jokaisen arkeen, ja siksi niiden ymmärtäminen auttaa samalla ymmärtämään sukupuolittunutta taloudellista eriarvoisuutta ja sen kasautumista tietyille ihmisryhmille.

Talouspolitiikan feministinen tarkastelu auttaa myös pohtimaan feministisiä vaihtoehtoja nykyiselle talouspolitiikalle. Feministinen talouspolitiikka pyrkii asettamaan politiikan arvot ja päämäärät sukupuolten tasa-arvosta sekä ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin lähtökohdista.

Feminismi markkinoilla

Feministinen tutkimus kohdistaa kriittisen katseen myös feminismiin itseensä: Podcastin neljäs jakso tarkastelee feminismin ja markkinatalouden liittoutumisia.

Feministisessä tutkimuksessa on tuotu esiin monia tapoja, joilla feministiset toimijat ovat omaksuneet taloudellistuneen kielen ja alkaneet edistää tavoitteitaan markkinataloudesta tutuilla perusteluilla. Esimerkiksi tasa-arvoa on perusteltu sillä, että se on hyväksi talouskasvulle.

Feminismiä talouteen! ei tarjoa valmiita vastauksia tai poliittista ohjelmaa vaan kannustaa talouden feministiseen tarkasteluun kuulijan omista lähtökohdista.

Monet yritykset ovat alkaneet myös markkinoida tuotteitaan feministillä iskulauseilla tai lupauksilla naisten voimaantumisesta – vaikka tuote olisi halpaketjun T-paita, jonka on ommellut rodullistettu nainen minimipalkalla globaalin etelän hikipajassa. Kaikki feminismin kaupallistamisen muodot eivät tietenkään ole yhtä röyhkeitä: myös naisten omistamat pienet paikalliset yritykset voivat tuoda liiketoiminnassaan esiin omia feministisiä arvojaan ja toimintatapojaan.

Tällainen markkinafeminismi voidaan paikantaa osaksi feminismin popularisoitumista, jossa feminismistä on tullut osa media- ja populaarikulttuuria sekä trendikäs ja haluttava, vaikkakin edelleen kiistanalainen identiteetti.

Feminismin kaupallistamisen on sanottu latistavan feminismin yksilökeskeiseksi, voimaantumisen tunnetta korostavaksi projektiksi, joka sivuuttaa rakenteellisen ja esimerkiksi kulutuskulttuuriin itseensä sisältyvän sukupuolittuneen ja rodullistuneen eriarvoisuuden.

Kriittisyydestä huolimatta on syytä muistaa, että markkinafeminismi ei automaattisesti sulje ulkopuolelleen rakenteellisen epätasa-arvon kritiikkiä, poliittisia tekoja ja kollektiivista toimintaa. Silti kuluttamiseen perustuva feminismi väistämättä myös vahvistaa kulutuskulttuuria sekä siihen liittyviä sosiaalisia ja ekologisia ongelmia.

Talouden vaihtoehtovisiot ja mahdolliset tulevaisuudet

Viides jakso käsittelee talousjärjestelmän ja talouspolitiikan vaihtoehtovisioita. Poliittisessa keskustelussa talouspoliittisia päätöksiä ja talouskuripolitiikkaa perustellaan usein vaihtoehdottomuudella ja välttämättömyydellä. Kuitenkin vaihtoehtoja on aina ja eläväinen demokratia on niistä riippuvaista.

Myös feministinen taloutta koskeva tieto osallistuu talouden tulevaisuutta koskevan mahdollisen tajun laajentamiseen. Feministitutkijat ovat tuoneet elävän talouden käsitteen kautta esiin, että talouden vaihtoehtoisia järjestyksiä eletään todeksi monin tavoin jo tässä ja nyt.

Toisenlaisia talouden tulevaisuuksia kuvitellaan ja pyritään viemään käytäntöön myös erilaisten talouden vaihtoehtovisioiden kautta. Vaihtoehtoisia tapoja järjestää talous on visioitu esimerkiksi hoivaavan talouden, hyvinvointitalouden, kohtuutalouden ja Green New Dealin visioissa.

Näitä vaihtoehtovisioita yhdistää pyrkimys edistää siirtymää kohti sosiaalisesti oikeudenmukaisempia ja ekologisesti kestävämpiä talouden järjestyksiä. Feministisesti arvioituna kullakin visiolla on katveensa, mutta visiot voivat myös oppia toisiltaan. Siten ne yhdessä tarjoavat eväitä parempien talouden järjestysten kuvitteluun ja rakentamiseen.

Kutsumme kuulijan pohtimaan: miten itse kukin voisi tahollaan osallistua taloutta järjestelmänä ja politiikkana koskevaan yhteiskunnalliseen ajatteluun ja toimintaan?

Emme kuitenkaan halua kuvitella tätä tulevaisuutta kuulijoidemme puolesta. Sen sijaan kutsumme kuulijan pohtimaan: miten itse kukin voisi tahollaan osallistua taloutta järjestelmänä ja politiikkana koskevaan yhteiskunnalliseen ajatteluun ja toimintaan?

Toivomme, että podcast-sarjamme antaa valmiuksia paitsi talouden ymmärtämiselle, myös sen ajattelulle toisin, feministisistä näkökulmista. Nykyhetken eriarvoisuuksien ja epäoikeudenmukaisuuksien tunnistaminen on ehto sille, että parempaa tulevaisuutta voidaan visioida ja rakentaa.

Podcastin ilmestymisaikataulu ja jaksot

Feminismiä talouteen -podcastin jaksot julkaistaan keskiviikkoisin Politiikasta-verkkolehden SoundCloudissa alkaen 21.8.2024.

1. jakso: Feministinen taloustieto (21.8.2024)
2. jakso: Feminismi, talous ja demokratia (28.8.2024)
3. jakso: Feministinen talouspolitiikka (4.9.2024)
4. jakso: Feminismi markkinoilla (11.9.2024)
5. jakso: Feminismi ja talouden vaihtoehtovisiot (18.9.2024)

YTT, dosentti Hanna Ylöstalo toimii sukupuolentutkimuksen apulaisprofessorina Tampereen yliopistossa ja johtaa FEMTIE-hanketta.

VTT Emma Lamberg on yksi FEMTIE-hankkeen tutkijoista. Lamberg työskentelee tutkijatohtorina Turun yliopistossa.

FT Heini Kinnunen on yksi FEMTIE-hankkeen tutkijoista. Kinnunen työskenteli tutkijatohtorina Turun yliopistossa.

VTT Inna Perheentupa on yksi FEMTIE-hankkeen tutkijoista. Perheentupa työskentelee akatemiatutkijana Helsingin yliopistossa.

Feminismiä talouteen! -podcast on tehty Koneen Säätiön rahoittamassa Tasa-arvoa taloustietoon, feminismiä finanssipolitiikkaan (FEMTIE) -tutkimushankkeessa, yhteistyössä Politiikasta-verkkojulkaisun kanssa. Podcastin on tuottanut Inna Perheentupa ja sen tekninen tuottaja on Timo Uotinen. Podcast perustuu syyskuussa 2024 Gaudeamukselta ilmestyvään kirjaan Feminismiä talouteen: opas kriittiseen talouslukutaitoon.

Julkaisu Podcast: Feminismiä talouteen! ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Venäläiset feministit olivat yksi ensimmäisistä ryhmistä, jotka vuosi sitten näkyvästi tuomitsivat maan presidentti Vladimir Putinin hallinnon täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan. He paitsi marssivat kaduilla, julkaisivat pian myös sodan vastaisen manifestinsa.

Tästä useille kielille käännetystä, sosiaalisessa mediassa jaetusta manifestista näyttävästi alkunsa saaneen toiminnan ympärille syntyi sotaa vastustavien feministien kansainvälinen verkosto FAR (Feminist Anti-War Resistance). FAR toimii nykyään kansallisesti ympäri Venäjää sekä myös sen rajojen ulkopuolella ainakin 30 eri maassa. 

Venäläiset feministit olivat yksi ensimmäisistä ryhmistä, jotka vuosi sitten näkyvästi tuomitsivat maan presidentti Vladimir Putinin hallinnon täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan.

Sota ja sitä seuranneet feministiset mielenilmaukset alkoivat vuosi sitten samaan aikaan, kun viimeistelin venäläistä feministiliikettä käsittelevää kirjaani. Kirjan aineisto on kerätty vuosina 2015–2018 Pietarissa ja Moskovassa feministiaktivistien keskuudessa. Se perustuu haastatteluihin 44 aktivistin kanssa ja etnografiseen havainnointiin sekä paikan päällä että venäjänkielisessä digitaalisessa mediassa, jossa iso osa venäläisestä feminismistä tapahtuu.  

Viime kesänä julkaistu kirja auttaa ymmärtämään monin tavoin myös nykytilannetta. Se esimerkiksi osoittaa, miten sukupuoli on keskiössä venäläisessä yhteiskunnassa ja sen sisäisissä valtakamppailuissa. Toisaalta se on tärkeä muistutus siitä, että Venäjällä eletään monenlaisissa toisistaan varsin erilaisissa todellisuuksissa.

Kirja tarjoaa myös näkökulmia siihen, miksi feministit olivat niin ketteriä toimimaan heti sodan alettua, samalla kun moni muu vaikutti paremminkin lamaantuvan. 

Feminismin ”kieli” tekee näkyväksi väkivallan kulttuurin ja (hetero)normit

Venäjän nykyisillä feministiaktivisteilla ei ole ollut 1990-luvulla aktiivisen naisliikkeen tapaan mahdollisuutta minkäänlaiseen dialogiin valtaapitävien kanssa. Koska poliittista vuoropuhelua ei ole ollut tarjolla, on uudesta feministisukupolvesta väistämättä tullut toimissaan radikaalimpi, ruohonjuuritasolla toimiva sosiaalinen liike.  

Tähän vaikuttaa sekin, että 2010-luvulla aktivoituneella feminismillä on Venäjällä ollut käytössään jatkuvasti kaventuvat poliittisen toiminnan mahdollisuudet. Näistä syistä on mielekästä lähestyä politiikkaa tässä yhteydessä laajasti vastarintana, joka saa feminismin kontekstissa sekä hyvin arkisia, usein turvaa tuottavia muotoja että toisaalta ilmenee myös huomiota herättävinä sosiaalisen median mielenilmauksina ja pyrkimyksinä muuttaa yhteiskuntaa laajasti. 

Monet kirjaa varten haastattelemistani aktivisteista olivat heränneet feminismiin vuosina 2011–2013, kun kymmenet tuhannet venäläiset valtasivat kadut vaatiakseen rehellisiä vaaleja. Yksi haastattelemistani aktivisteista, Zenja, totesikin noita aikoja muistellessaan näin: ”Yhtäkkiä tajusin, että feminismi on se kieli, jota minun tulee puhua ja laittaa muut kuuntelemaan”. 

Viittaamalla feminismiin kielenä Zenja toi esiin, että feminismi pystyi tekemään näkyväksi kysymyksiä, jotka puuttuivat täysin muusta politiikasta.  Feminismin ”kieli” oli Zenjan mukaan erityinen muun muassa, koska se teki näkyväksi väkivallan ongelman, johon mikään muu poliittinen ideologia ei tarttunut. 

Zenjan ja muiden aktivistien havahtuminen feminismiin on reaktio Putinin hallinnon 2000-luvulla entistä konservatiivisempaan politiikkaan.

Toinen keskeinen feministinen teema on ollut erilaisten yhteiskunnallisten normien, erityisesti heteronormin haastaminen. Heteronormi viittaa tapaan, jolla yhteiskunta ja sen tukirakenteet perustuvat oletukselle heteroperheistä. 

Normi-kriittisessä feminismissä ovat aktivoituneet erityisesti queer-feministit, jotka ymmärtävät sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisina ja usein myös muuntuvina.  Tämä aktivistiryhmä on kuitenkin ollut erityisen haavoittuvainen uudessa tilanteessa, jossa sen ei-normatiivinen lähestymistapa on voitu nähdä jopa konservatiivisia lakeja rikkovana, erityisesti vuoden 2013 ”homopropagandalain” voimaantulon jälkeen.

Zenjan ja muiden aktivistien havahtuminen feminismiin on reaktio Putinin hallinnon 2000-luvulla entistä konservatiivisempaan politiikkaan. Erityisesti naisiin ja LHBTQ-väestöön kohdistuvat uudet lait ja lakialoitteet ovat esimerkiksi pyrkineet rajoittamaan aborttioikeutta sekä kriminalisoineet epäsuorasti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt Venäjällä.  

Toisaalta myös venäläinen poliittinen oppositio, jossa Zenja toimi anarkistina ennen feminismiin heräämistään, näyttäytyi monille haastateltavilleni yhtä lailla konservatiivisena ja seksistisenä. Aktivisteista moni olikin noihin aikoihin ymmärtänyt, että sekä valta- että oppositiopolitiikasta puuttui kokonaan feministinen analyysi, jota poliittinen tilanne kasvavassa määrin vaati.

Putinin hallinnolle kriittisen punk-bändi Pussy Riotin vuonna 2012 internetissä julkaisema Punkrukous-performanssi täydensi Zenjan poliittisen aktivoitumisen: hän päätti nostaa aiemmin vähättelemänsä feministiset kysymykset oman aktivisminsa keskiöön, kuten moni muukin tuolla hetkellä. 

Konservatiivisia lakeja ja arvoja haastamassa

Voidaan ajatella, että feminismille erityinen kieli, josta Zenja puhui, viittaa myös feminismille ominaisiin ja muista oppositioryhmistä eroaviin tapoihin tehdä aktivismia. Venäläiset 2010-luvun feministit aktivoituivat samaan aikaan, kun poliittiset mahdollisuudet olivat yhä enenevässä määrin verkossa. Näin feminismikin sai vahvasti digitaalisia muotoja. 

Ehkä juuri tästä johtuen feministien on joskus todettu olevan kekseliäämpiä verrattuna muuhun venäläiseen oppositioon, joka ei ole aina onnistunut päivittämään toimintaansa. Feministit ovat herättäneet ajoittain paljonkin huomiota toiminnallaan yhdistämällä taiteellisia, luovia ja digitaalisia keinoja. 

Feminismistä on Venäjällä tullut enenevässä määrin myös muun kuin akateemisen väen aate. 

Nettifeminismin aikakaudella aatteen äärelle ovat toisaalta löytäneet muutkin kuin eliitin edustajat. Siinä missä 1990-luvulla aktivoitunut naisliike oli luonteeltaan lähinnä akateeminen, eivätkä tavalliset naiset juuri samaistuneet siihen, osoittavat omat haastatteluni, että entistä useampi ei-eliittiin kuuluva koki 2010-luvulla feminismin omakseen. 

He olivat löytäneet apua henkilökohtaisiin haasteisiinsa – kuten sukupuolittuneen väkivallan kokemuksiin – nimenomaan verkon feministiyhteisöistä, ja tätä kautta aktivoituneet myös poliittisesti.  Näin feminismistä on Venäjällä tullut enenevässä määrin myös muun kuin akateemisen väen aate. 

2010-luvulla aktivoitunut feministiliike on kuitenkin hyvin moniaineksinen, eli eri ryhmät asemoituivat usein melko kauas toisistaan. He eivät siis muodosta keskenään mitään yhteistä rintamaa. 

Keskiössä tiedontuotanto ja tietoisuuden lisääminen

Eri feministiryhmien näkemyseroista huolimatta koko liikkeelle on yhteistä toiminnan painottuminen tiedontuotantoon. Feministinen politiikka on siis ennen kaikkea tiedolla vaikuttamista. Tällä tiedon tuottamiseen liittyvällä tehtävällä on kahdenlaisia vaikutuksia: aktivistit kertoivat paitsi tavasta, jolla tieto oli auttanut heitä auttamaan itseään vaikeissa elämäntilanteissa ja ottamaan poliittista toimijuutta sekä toisaalta pitkällä aikavälillä lisäämään tietoisuutta feministisistä kysymyksistä yhteiskunnassa ja näin vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asenteisiin. 

Näin feministit onnistuivatkin 2010-luvulla tekemään aatteestaan tunnetumman venäläisten keskuudessa. Tämän mahdollistivat paitsi sosiaaliset mediat myös vaihtoehtoiset verkkomediat, jotka käsittelivät varsin ahkerasti feministisiä kysymyksiä. Näin feministinen ajattelu ja teemat tulivat tutuksi ainakin suurten kaupunkien asukkaille ja niille, jotka eivät tyytyneet tietoon, jota valtiojohtoinen media tarjosi. 

Kuitenkin pian vuoden 2022 hyökkäyksen jälkeen vaihtoehtoinen media tukahdutettiin. Käytännössä sitä ei ole Venäjällä enää, yksittäisiä ulkomailta toimivia medioita lukuun ottamatta. Näin myös merkittävä osa feministien digitaalisesta toimintakentästä on lyhyessä ajassa kadonnut. 

Samalla feministien asiantuntemukselle on entistä enemmän tarvetta – ovathan juuri feministit pitkään politisoineet yhteiskunnallisen väkivallan teemoja. He ovat muun muassa väsymättömästi kyseenalaistaneet ”väkivallan kulttuuria”, kuten he itse kutsuvat tapaa, jolla väkivalta läpäisee venäläisen yhteiskunnan ja on epäsuorasti myös hyväksytty maassa, joka julistaa kasvattavansa miehistä ”isänmaan puolustajia”.  

Pian vuoden 2022 hyökkäyksen jälkeen vaihtoehtoinen media tukahdutettiin. Käytännössä sitä ei ole Venäjällä enää, yksittäisiä ulkomailta toimivia medioita lukuun ottamatta.

Kritiikin keskeinen kärki on koskenut sukupuolittunutta väkivaltaa ja erityisesti lähisuhdeväkivallan valtavaa ongelmaa. Kysymys muuttui entistä polttavammaksi vuonna 2017, kun jotkin lähisuhdeväkivallan muodot poistettiin rikoslaista. Perusteluna tälle esitettiin perikonservatiivinen ajatus ”perheiden suojelemisesta”. Toisaalta feministit ovat aktioissaan myös tuoneet esiin venäläismiesten haavoittuvuutta sotakoneiston hampaissa ja kritisoineet tapaa, jolla miehisyys määrittyy konservatiivisessa diskurssissa perinteisesti ja kapeasti voimankäytön kautta, jolloin minkäänlaiselle herkkyydelle ei jää sijaa.

Väkivallan teema oli vahvasti esillä jo 1990-luvun naisliikkeen agendalla. Yksi 1990-luvun naisliikkeen keskeisistä saavutuksista oli turvakotiverkoston luominen ympäri maata ja tuki väkivaltaa kohdanneille naisille. 

Myös Sotilaiden äidit -järjestöä on pidetty yhtenä 1990-luvun merkittävimmistä naisjärjestöistä, joka hyödynsi yhteiskunnallisesti tärkeää äitiyden identiteettiä politiikkansa kannalta strategisesti. Järjestö tuli näin kuulluksi yhteiskunnassa suopeammin kuin feministit, jotka tyypillisesti purkavat perinteisiä sukupuolirooleja ja niiden mukana myös äitiyden Venäjällä kulttuurisesti vahvaa asemaa. 

Nationalismia purkamassa

Näistä lähtökohdista on selvää, että vaikkakin venäläisten feministien joukkoon mahtuu monenlaisia ja vastakkaisiakin näkökulmia, pyrkii suuri osa feministeistä haastamaan vallallaan olevaa nationalismia. Vuonna 2012 säädetty laki ulkomaisista agenteista osui muiden ohella kipeästi juuri feministeihin ja LHBTQ-väestöön, joiden toiminta ei ole linjassa virallisen politiikan kanssa. Lain myötä juuri he määrittyivät usein ”ulkomaisiksi agenteiksi”, eli vieraiksi suhteessa todelliseen venäläisyyteen. Lailla pyrittiin tukahduttamaan vapaa kansalaistoiminta, joka ei ollut linjassa valtion ideologian kanssa. 

Feminismi siis maalattiin aatteelliseksi tuontitavaraksi, vaikka sillä on Venäjällä ollut vaiherikas oma historiansa. Toisaalta venäläiselle feminismille on sen historian alusta asti ollut luonteenomaista juuri rajojen ylittäminen ja kansainvälinen liikehdintä sekä vaikutteiden kulkeminen molempiin suuntiin.

Tämä ylirajaisuus näkyi tutkimassani feminismissä monin tavoin. Feministisen liikehdinnän keskittyminen pitkälti verkkoon itsessään vahvisti ylirajaisuutta, koska se mahdollisti aktivistien liikkuvuuden eikä sitonut heitä tiettyyn paikkaan. Siinä missä kaikilla feministeillä ei välttämättä ollut kielitaitoa tutustua netin vieraskielisiin feministisiin yhteisöihin ja tietovarantoihin, saattoivat feministit kuitenkin asioida venäjän kielellä toimivassa digitaalisessa maailmassa kuin rajoja ei olisi.

Tämä näkyy muun muassa siinä, miten alun perin Ukrainasta, aktivisti Anastasiia Melnitšenkon toimesta alkunsa saanut En pelkää sanoa -some-kampanja (Ja Ne Bojus Skazat) levisi pian Venäjälle. Kampanja puhutteli ja yhdisti feministejä yli rajojen politisoidessaan osallistujien aiemmin vaiettuja henkilökohtaisia kokemuksia väkivallasta. Länsimaisen yleisön kannalta olennaista on, että kampanja levisi venäjänkielisessä sosiaalisessa mediassa vuotta ennen Metoo-kampanjaa. 

Vaikka venäläisten feministien joukkoon mahtuu monenlaisia ja vastakkaisiakin näkökulmia, pyrkii suuri osa feministeistä haastamaan vallallaan olevaa nationalismia. 

Samoin Valko-Venäjällä vuonna 2020 toteutetut feministiset protestit, joissa aktivistit pitelivät valkoista nauhaa symbolina rauhanomaiselle ja demokraattiselle ratkaisulle vilpillisten vaalien jälkeisiin poliittisiin jännitteisiin, levisivät Venäjälle solidaarisuuden osoituksena. 

Esimerkit feminististen kampanjoiden ylirajaisuudesta kielivät nähdäkseni samasta ajatuksesta, jonka queer-feministi Zoja ilmaisee kirjassani. Zojan mukaan feminismillä ei ole kansallisuutta, koska se on ideologia, joka pyrkii päinvastoin vapauttamaan ihmiset kaikista rajoitteista. 

Esimerkit osoittavat, ettei feministien keskuudessa ainakaan ennen vuoden 2022 julmuuksia ollut mielekästä erotella feminismiä kansallisuuden perusteella, vaan paremminkin heitä yhdistävien teemojen ja ajatusten mukaan, joilla oli usein aivan toinen logiikka kuin kansallisilla rajoilla. On kuitenkin selvää, että venäläiset feministit kokevat uudessa sotatilanteesta myös uudenlaista vastuuta ja painetta toimia. FAR onkin muun muassa tukenut ukrainalaisia sekä näkyvästi että kulissien takana: se on muun muassa julkaissut ukrainalaisnaisten tarinoita sodasta omissa kanavissaan sekä auttanut ukrainalaisia turvaan. 

Jos ajatellaan, että jo 2010-luvulla keskeinen osa feminististä politiikkaa oli tiedon välittäminen, voidaan tämän tehtävän ajatella vain korostuneen uudessa tilanteessa, jossa vaihtoehtoiseen tietoon on entistä vaikeampi päästä käsiksi. Toisaalta feministisen toiminnan painottuminen tiedontuotantoon myös ymmärrettävästi ajoittain turhauttaa aktivisteja, koska tietoa levittämällä yksin ei lopeteta sotaa.

Feministisellä politiikalla voi kuitenkin olla merkittävä rooli nykytilanteessa ja laajemmassa kehityksessä, jossa autoritäärisyys ja konservatiivisuus ovat nousussa maailmanlaajuisesti. Feministit voivat tasapainottaa tätä kehitystä tuottamalla paitsi vaihtoehtoista tietoa, myös toivoa. 

VTT Inna Perheentupa on erikoistutkija Turun yliopistossa.

Teksti pohjaa kirjoittajan vuonna 2022 julkaistuun kirjaan Feminist Politics in Neoconservative Russia. An Ethnography of Resistance and Resources, jonka on julkaissut Bristol University Press.

Tekstissä lainattujen aktivistien nimet on muutettu. 

Artikkelin pääkuva: Mika Baumeister/Unsplash

Julkaisu Venäjällä feministit tekevät politiikkaa toisin ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Feministinen liikehdintä on aktivoitunut Venäjällä 2010-luvulla. Taustalla vaikuttaa konservatiivinen poliittinen käänne, jota ilmentävät muun muassa toistuvat pyrkimykset rajata naisten oikeutta aborttiin. Vuoden 2005 hujakoille paikannettu käänne juontaa juurensa laskeviin syntyvyyslukuihin ja hallinnon pyrkimykseen stimuloida lisääntymistä erilaisin rajoituksin ja kannustimin.

Perinteiset sukupuoliroolit painottuvat julkisuudessa, ja niitä rummuttavat äänekkäästi myös konservatiiviset aktivistit. Verkko tarjoaa kuitenkin tilan, jossa feministit voivat tuottaa ja etsiä tietoa vaihtoehdoista, ja jossa alun perin tiivis aktivistiryhmä on alkanut kasvaa. Onkin oikeastaan vaikeata kuvitella nykyistä venäläistä feministisukupolvea ilman internetiä ja sosiaalista mediaa. Niin elimellisesti lähes kaikki sen toiminta kiinnittyy verkkoon.

Verkko tarjoaa tilan, jossa feministit voivat tuottaa ja etsiä tietoa vaihtoehdoista, ja jossa alun perin tiivis aktivistiryhmä on alkanut kasvaa.

Venäjän valtio on vuosien 2011–2013 reiluja vaaleja ja demokratiaa vaatineiden joukkomielenosoitusten seurauksena monin tavoin typistänyt kansalaistoiminnan mahdollisuuksia. Sen sijaan internet ja sosiaalinen media näyttäytyvät vielä suhteellisen vapaana toiminnan kenttänä. Samalla ne tarjoavat vaihtoehtoisen tietolähteen valtiojohtoiselle perinteiselle medialle, etupäässä televisiolle.

2000-luvulla sosiaalisen median kanavat – LiveJournal, Vkontakte, Facebook, Youtube ja viimeksi Telegram – ovat haastaneet Venäjän poliittisen viestinnän yksisuuntaisen luonteen. Ne ovat tuoneet keskusteluun enemmän ääniä ja mahdollistaneet uudenlaisen poliittisen toimijuuden tavallisille kansalaisille.

Feministit muodostavat tyypillisen internet-ajan liikkeen, joka on väljästi verkottunut. Monet aktivisteista tuntevat toisensa verkon kautta eivätkä ole välttämättä koskaan tavanneet. Feministisiin nettikeskusteluihin – usein kädenvääntöihin – osallistuva joukko on maantieteellisestikin laaja. Osa keskustelijoista on muuttanut pois maasta, mutta on silti aktiivisesti läsnä verkon välityksellä.

Samat tavoitteet, sukupolvien erilaiset todellisuudet

Uudelle aktivistisukupolvelle on tunnusomaista nimenomaan avoin feministiksi identifioituminen. Näin on siitäkin huolimatta, että venäläisessä valtajulkisuudessa feminismi nostattaa monilla edelleen karvat pystyyn ja yhdistyy ääriajatteluun. Sen sijaan edellinen 1980- ja 1990-luvuilla vaikuttanut aktivistisukupolvi identifioitui feministeiksi harvemmin, vaikka ajoi monella tapaa samoja teemoja kuin nykyfeministit. Molempia sukupolvia on yhdistänyt pyrkimys lisätä tietoisuutta sukupuolittuneesta väkivallasta sekä tehdä näkyväksi sukupuolten välisiä eriarvoisuuksia niin työelämässä kuin yksityiselämässä.

Moni asia on kuitenkin muuttunut. 1990-luvun naisliike saattoi osallistua poliittiseen dialogiin päättäjien kanssa ainakin paikallisella tasolla, ja Venäjällä vaikutti hetken aikaa jopa poliittinen puolue Venäjän Naiset. Nykyisen liikkeen toiminta sen sijaan painottuu ruohonjuuritasolle sekä tiedontuotantoon ja jakoon. Tähän verkko tarjoaa hyvät puitteet.

Kun edellinen feministisukupolvi mobilisoitui kasvavien poliittisten mahdollisuuksien keskellä ja sai merkittävää taloudellista tukea ulkomaisilta rahoittajilta, nykyinen liike on aktivoitunut tilanteessa, jossa sillä on käytössään kutistuva liikkumatila ja niukasti resursseja.

Kun edellinen aktivistisukupolvi mobilisoitui kasvavien poliittisten mahdollisuuksien keskellä ja sai merkittävää taloudellista tukea ulkomaisilta rahoittajilta, nykyinen liike on aktivoitunut tilanteessa, jossa sillä on käytössään kutistuva liikkumatila ja niukasti resursseja. Olemassa olevista resursseista verkko ja uuden median taidot ovatkin merkittävimpiä.

Samalla kun verkko tarjoaa uusia mahdollisuuksia toteuttaa feminismiä, se antaa nykyaktivismille myös omanlaisensa sävyn. Feministien kohdalla kiinnostavaa on esimerkiksi se, että vaikka kysymyksessä ei ole vielä joukkoliike, aktivistit ovat onnistuneet verkossa toimimisen avulla saamaan feminismille huomiota siinä määrin, että liike on näyttäytynyt ajoittain itseään isompana.

Spektaakkelimaisia ja kätketympiä ulostuloja

Netin feministiaktivismi saa sekä hyvin näkyviä että kätketympiä muotoja. Väitöskirjaani varten haastattelemani aktivistit toivat esiin muun muassa mahdollisuuden osallistua feminismiin anonyymisti verkon kautta, sillä varsinkin pikkupaikkakunnilla avoin aktivismi koettiin riskialttiiksi. Toisaalta moni kertoi tulleensa ulos ”feminismin kaapista” ja aloittaneensa avoimemman aktivismin muutettuaan Pietariin tai Moskovaan.

Kätketty aktivismi yhdistyy myös tapaan, jolla feministisiä kysymyksiä käsitellään vaihtoehtoisissa verkkomedioissa. Vaikka feminististen aiheiden käsittely on selvästi lisääntynyt, ei niissä usein mainita tunteita herättävää f-sanaa, vaan puhutaan konkreettisemmin itse aiheista, vaikkapa lähisuhdeväkivallasta tai sukupuolirooleista. Tällainen ”tiedon salakuljettaminen” kuului myös haastattelemieni aktivistien työkalupakkiin.  He tiedostivat, milloin oli parempi olla provosoimatta ja sen sijaan houkutella ihmiset keskustelemaan tasa-arvokysymyksistä konkretian kautta. Jotkut myös pyrkivät salakuljettamaan tietoa – vaikkapa ehkäisystä – sinne missä sille oli kipein tarve, eli muun muassa verkkofoorumeille, joilla nuoret viettävät aikaansa.

Feminismin teatterillistumisen taustalla vaikuttavat lukuisat poliittiset rajoitukset ja aktionismin perinne, jota ovat viime vuosina tehneet tunnetuksi ainakin aktivistitaiteilijat Petr Pavelensky, Voina-ryhmä ja Pussy Riot.

Mittavan näkyvyyden hakeminen oli toinen keskeinen taktiikka: osa aktivisteista pyrki tietoisesti luomaan mediaspektaakkeleita, joissa teatraaliset elementit olivat keskiössä. Feminismin teatterillistumisen taustalla vaikuttavat lukuisat poliittiset rajoitukset ja aktionismin perinne, jota ovat viime vuosina tehneet tunnetuksi ainakin aktivistitaiteilijat Petr Pavelensky, Voina-ryhmä ja Pussy Riot. Niin ikään se, että yhden hengen mielenilmaukset ovat yhä sallittuja ilman ennakkolupaa, on työntänyt aktivismia performatiivisempaan suuntaan. Saahan yhden hengen mielenilmaus enemmän huomiota, jos sitä korostetaan näyttävillä teatraalisilla elementeillä.

Toisaalta mielenosoittaminen tapahtuu yhä useammin lähes täysin verkossa, koska mielenosoitusten järjestäminen keskeisillä paikoilla usein estetään.  Yksi haastattelemistani aktivisteista puhui ”haihtuvista mielenosoituksista” viitaten tapaan, jolla fyysinen mielenilmaus lavastetaan eli järjestetään hetkellä, jolloin kaduilla on mahdollisimman vähän ihmisiä. Se kuitenkin dokumentoidaan huolellisesti. Varsinainen mielenosoitus alkaa, kun kuvamateriaali julkaistaan verkossa. Se on sitä suurempi, mitä laajemmalle kuvat leviävät ja mitä useampia ne tavoittavat.  Huomiota taas tulee helpommin, jos kuvat ovat tavalla tai toisella hätkähdyttäviä. Parhaimmillaan ne leviävät jopa kansalliseen televisioon tai kansainväliseen mediaan.

Valtaapitävien strategioiden peilausta

Vaikka nykyfeministeillä ei edeltäjiensä tapaan ole keskusteluyhteyttä päättäjiin, voidaan verkossa tapahtuvaa aktivismia hahmottaa myös toisenlaisen dialogin kautta. Ehdotankin, että monet feministien hämmentävimmistä aktioista peilaavat valtaapitävien ainakin yhtä hämmentäviä strategioita.

Yhden esimerkin tällaisesta peilaamisesta tarjoaa feministien 2012 järjestämä epätavallisten pikkuhousujen muotinäytös. Verkossa julkaistulla videolla aktivistimannekiinit kävelevät catwalkilla toinen toistaan karnevalistisemmissa alusasuissa. Tempaus sekä peittää että paljastaa: se paljastaa ihmispintaa, mutta verhoilee samalla varsinaisen teemansa, joka on kuitenkin luettavissa rivien välistä. ”Epätavalliset” alusvaatteet symboloivat ei-normatiivisia sukupuoli- ja seksuaali-identiteettejä. Siten ne kommentoivat 2000-luvulla lisääntynyttä homofobiaa, joka sinetöitiin ensin paikallisilla ja lopulta Venäjän laajuisella ”homopropagandan” kieltävällä lailla. Laki kieltää ei-heterosuhteista puhumisen julkisuudessa, samalla epäsuorasti kriminalisoiden LHBTQ-yhteisön (lesbo, homo, bi, trans ja queer-yhteisö).

Monet feministien hämmentävimmistä aktioista peilaavat valtaapitävien ainakin yhtä hämmentäviä strategioita.

Muotinäytös saa vielä toisen tason, kun sitä tarkastellaan dialogissa joitakin vuosia aiemmin lanseeratun Putinin hallintoa tukevan nuorisojärjestö Nashin jäsenen lanseeraaman patrioottisen vaatemalliston kanssa. Sekin esitteli paljastavia vaatteita, mutta yhdistettynä syntyvyyttä stimuloiviin viesteihin. Yhdessä malliston t-paidassa luki: ”minä haluan kolme” viitaten vaatteen kantajan lapsihaaveisiin. Malliston bikinit puolestaan julistivat ”saat tukeni Vova!” tuttavallisena kannatusviestinä presidentti Putinille.

Siinä missä patrioottinen mallisto koostui paljastavista naistenvaatteista, joita koristivat perinteisiä sukupuolirooleja pönkittävät ja lisääntymistä stimuloivat iskulauseet, queer-feministien muotinäytös viittasi rinnakkaistodellisuuteen, jossa perhe tai sukupuoli ei aina perustu normiin tai edusta niitä perinteitä, joista valtiojohto ammentaa.

Myös valtaapitävien omat verkkosisällöt ja videot on toteutettu niin, ettei niistä aina selviä suoraan, ovatko ne hallinnon tuottamia vai kenties heidän vastustajiensa kädenjälkeä.

Feministisen muotinäytöksen, kuten useiden muiden feministitempausten, voidaan ajatella peilaavan absurdiksi koettua valtionpolitiikkaa ja konservatiivisia lakeja, joiden tulkitseminen on aktivisteille varsin haastavaa.  Lakien ja poliittisen viestinnän monitulkintaisuuden ja epäselvyyden on sanottu olevan yksi Putinin hallinnon strategia. Myös valtaapitävien omat verkkosisällöt ja videot on toteutettu niin, ettei niistä aina selviä suoraan, ovatko ne hallinnon tuottamia vai kenties heidän vastustajiensa kädenjälkeä. Päämääränä on siis epävarmuuden ruokkiminen, mikä peilautuu myös aktivismiin sen piiloviesteinä, absurdiutena ja karnevalismina.

Photoshopattua aktivismia

Toinen, joskin äärimmäinen esimerkki feministien verkkotempauksista on aktio, jossa ryhmä feministejä julkaisi naistenpäivänä 2017 kuvia itsestään yhdessä Kremlin tornissa Moskovassa kannattelemassa ”Feminismi on kansallinen idea” -banneria. Bannerissa esiintyvä hankalasti kääntyvä iskulause viittaa Venäjällä kauan vaikuttaneeseen keskusteluun kansallisesta ideasta. Termiä käytetään hallinnolle myötämielisissä ja patrioottisissa piireissä,  ja sen omiminen feministiseen keskusteluun on niin ikään yksi esimerkki valtaapitävien strategioiden peilaamisesta.

Kun kuva aktivisteista bannerin kanssa jo levisi verkossa, selvisi, että se oli photoshopattu. Aktivistit eivät olleet todella olleet tornissa, ainoastaan viereisellä torilla, Kremlin muurien ulkopuolella. Tieto peukaloidusta tempauksesta levisi kansainväliseen mediaan ja herätti kritiikkiä aktivistien keskuudessa.

Vaikka tempaus resonoi selvästi totuuden jälkeisen medialogiikan kanssa ja muistuttaa monia valtaapitävien omia verkkotempauksia, joissa totuutta on surutta manipuloitu, mediahuomion maksimoimisen kannalta se oli nerokas.

Joukossa oli kuitenkin myös soraääniä. Jotkut pitivät sitä nerokkaana, koska se ”teki feminismistä ison Venäjällä”, kuten yksi feministiveteraani asian kiteytti. Vaikka tempaus resonoi selvästi totuuden jälkeisen medialogiikan kanssa ja muistuttaa monia valtaapitävien omia verkkotempauksia, joissa totuutta on surutta manipuloitu, mediahuomion maksimoimisen kannalta se oli nerokas. Samalla sen voidaan ajatella kielivän siitä kapeasta tilasta, jossa aktivistit toimivat ja kamppailevat huomiosta vähillä resursseilla, ja jossa heillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa varsinaiseen päätöksentekoon.

Yllä kuvatut esimerkit ovat osoitus siitä, että verkko on elimellinen osa nuorten aktivistien ajattelua, ja sen rinnalla kasvaneelle sukupolvelle joskus jopa todellisempi kuin todellisuus sen ulkopuolella. Samalla nämä esimerkit peilaavat nykyisen poliittisen tilanteen koettua epävarmuutta, joka ei näytä olevan vähenemään päin. Presidentti Putin allekirjoitti vuosi takaperin lain suvereenista internetistä, joka mahdollistaa venäläisen verkon irrottamisen muusta maailmasta, ja siten valtion tukevamman valvonnan ja otteen siitä.

Verkko on elimellinen osa nuorten aktivistien ajattelua, ja sen rinnalla kasvaneelle sukupolvelle joskus jopa todellisempi kuin todellisuus sen ulkopuolella.

Näkemykset vaihtelevat sen osalta, kuinka todennäköistä on, että lain mahdollistama eristäminen laitetaan täytäntöön tai minkälaisia uusia rajoituksia on ylipäänsä luvassa. Jotkut ovat ehdottaneet, että kamppailu verkossa tullaan käymään ovelammin: marginalisoimalla opposition tuottamia verkkosisältöjä siten, että yhä harvempi koskaan näkee niitä.

Artikkeli on osa Sosiaalinen media ja politiikka -juttusarjaa.

Inna Perheentuvan väitöskirja (2019) Feminist Politics in Neoconservative Russia tarkastelee 2010-luvun feminististä liikehdintää Venäjällä. Väitöskirjan aineisto on kerätty etnografisesti Pietarissa ja Moskovassa sekä venäjänkielisessä internetissä vuosina 2015–2018. Perheentupa on erikoistunut poliittiseen sosiologiaan, feministiseen tutkimukseen sekä etnografisiin metodeihin. Hän työskentelee parhaillaan Helsingin yliopistossa tutkijatohtorina.

Julkaisu Venäjällä feministit osoittavat mieltään verkossa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Esillä oli tutkija, craftivisti ja ilmastoaktivisti Paula Sankelon ilmastoaiheisia kantaaottavia tauluja, joita nähdään myös tämän jutun kuvituksena. Sankelo herättää kierrätettyjä perinteisiä kanavatöitä eloon kirjomalla niihin tekstejä ja puhekuplia luonnon ja ilmaston puolesta. Näin nyrjäytetään kesyt kanavatyöt kriittisiksi kannanotoiksi.

Käsityöaktivismin politiikasta olivat Sankelon lisäksi tutkija Inna Perheentuvan johdolla keskustelemassa Tampereen yliopiston median ja viestinnän tutkimuksen professori Kaarina Nikunen ja Tampereen yliopiston käsityötieteen yliopisto-opettaja Miia Collanus.

Käyty keskustelu on kuunneltavissa podcasteina, jotka löytyvät tämän jutun lopusta.

Kuten keskustelussa kävi ilmi, käsitöillä on kautta aikojen tehty politiikkaa, mutta vuosituhannen vaihteen jälkeen on koettu pehmeän aktivismin aalto, kun käsityöaktivismi eli craftivismi on kasvattanut suosiotaan.

Betsy Greerin jo vuonna 2003 lanseeramassa craftivismin käsitteessä näkyy käsityön ja poliittisen toiminnan symbioosi, uudenlaisen, vaihtoehtoisen aktivismin malli. Siinä poliittinen osallistuminen saa yksilöllisen toiminnan ja yksittäisten tekojen muodon konkreettisen käsillä tekemisen keinoin.

Craftivismi on ajatusten ja yhteiskunnallisten vaatimusten ilmaisua perinteisin käsityötekniikoin. Se on myös kollektiivista toimintaa vuorovaikutuksessa toisten kanssa, niin yhdessä tekemiseen perustuvissa ”yhteiskunnallisissa ompeluseuroissa” kuin sosiaalisen median muodostamissa yhteisöissä tai osana perinteisiä joukkoprotesteja.

Aktivisteja craftivismissa eivät yhdistä niinkään tavoite vaan keinot. Perinteisiä kädentaitoja ja yhteiskunnallista vaikuttamista yhdistävä toimintamuoto kokoaa ihmisiä hyvin erilaisista taustoista ja ikäryhmistä, ja tätä ovat vauhdittaneet erilaiset sosiaalisen median alustat ja yhteisöt, jotka mahdollistavat tekemisen tapojen, kokemusten ja craftivismin tuotosten jakamisen.

Craftivismi yhdistetään usein feminismin kolmanteen aaltoon, ja monet sen näkyvimmistä muodoista, kuten 2017 Yhdysvalloissa naisten marssilla monen mielenosoittajan päätä koristanut itse neulottu pussyhat, kommentoivat naisten asemaa ja oikeuksia.

Pussyhat-aktio oli samaan aikaan vastaus presidentti Donald Trumpin valtaannousuun ja harjoittamaan politikkaan. Kyseinen politiikka on kirvoittanut myös esimerkiksi Welcome Blanket -projektin, jossa kudotaan Yhdysvaltain uusille siirtolaisille ja pakolaisille peittoja tuomaan vastaanottajilleen konkreettisesti lämpöä ja lohtua vallitsevassa maahanmuuttopoliittisessa ilmapiirissä.

Symbolisemmin Trumpia haastava Tiny Pricks -projekti puolestaan koruompelee sosiaaliseen mediaan visuaalista arkistoa Trumpin twiiteistä.

Yhtä lailla craftivismilla tehdään näkyväksi ilmasto- ja ympäristökriisejä, kommentoidaan kulutuskapitalismia tai esimerkiksi viestitään suoraan poliitikoille.

Tärkeintä on konkreettinen käsillä tekeminen. Suurissa kriiseissä tai vaikeissa poliittisissa tilanteissa konkreettinen tekeminen arjen tasolla paitsi rauhoittaa ja auttaa purkamaan ahdistusta myös voimaannuttaa ja johtaa usein myös ”julkisempaan” aktivismiin.

Craftivismia kuvataan usein sisäiseksi aktivismiksi, jolla voi järjestää omia ajatuksiaan ja käsitellä kokemuksiaan. Työstämällä materiaalia voi työstää samalla omaa turhautuneisuuttaan; kokemus siitä, että voi tehdä jotain ja saa jotain konkreettista aikaan on potentiaalisesti voimakas.

Samalla on mahdollista kääntää negatiiviset tunteet positiivisiksi teoiksi. Welcome Blanketien kautta viha Trumpin maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan muuttuu materiaalin myötä huolenpidoksi ja toisista välittämiseksi.

Kuva Paula Sankelon työstä.Craftivismi on tietyssä mielessä hyvin yksityinen tapa käsitellä poliittisia kipukohtia. Poliittisten kysymysten materiaalinen työstäminen kuitenkin muuttaa kodin poliittisen osallistumisen paikaksi ja tuo sen julkisen piiriin. Näin se laajentaa samalla poliittisen osallistumisen mahdollisuuksia esimerkiksi ihmisille, jotka eivät terveydellisistä syistä voi osallistua muilla tavoin.

Käsityöaktivismi tarjoaa vaihtoehtoisen tavan kommunikoida ja reagoida poliittisiin kysymyksiin myös niille, jotka eivät ole tunteneet muunlaisia toiminnan muotoja omakseen. Keinoiltaan ja filosofialtaan erilainen aktivismin muoto tarjoaa tilaa vaihtoehtojen ja utopioiden vapaaseen kuvittelemiseen.

Craftivismissa hidas käsillä tekeminen koetaan varteenotettavaksi vastareaktioksi kiireellisiin kriiseihin. Hidastaminen koetaan tarpeelliseksi mutta myös tehokkaaksi tavaksi toimia, sillä se antaa mahdollisuuden pohtia ja rakentaa vaikuttavaa aktivismia, joka kriisiytyneissä tilanteissa muuttuu helposti pelkäksi jatkuvaksi reagoinniksi.

Käsityöaktivismin hitaat prosessit ovat myös kritiikkiä kapitalismin tehokkuuden ylikorostumista, tehotuotantoa ja nopeaa kulutusta vastaan. Käsityöllä ja käsityöaktivismilla irrottaudutaan kuluttajan roolista, johon kansalaiset yhä useammin lokeroidaan.

Vaikka käsityössä valmistetaan materiaalisia tuotteita, ne eivät ole olemassa ilman hitaita merkityksellisiä prosesseja, jotka liittyvät tuotteiden tekemiseen.

Käsityöaktivismi on näin ollen myös käytännöllinen tapa pohtia kestävää kulttuuria tai jälkifossiilista yhteiskuntaa. Käsityö antaa ymmärrystä materiaaleista ja on konkreettinen keino ylläpitää ja kuljettaa eteenpäin ylisukupolvisia taitoja, joita tehotuotanto ja automatisoituminen jatkuvasti karsivat.

Kuuntele podcastista lisää craftivismista, sen monimuotoisesta yhteisöllisyydestä, ”hitaan” ja ”hellän” aktivismin filosofiasta ja siitä, miten craftivismi liittyy jälkifossiilisen maailman kuvittelemiseen.

Osa 1:

Osa 2:

Osa 3:

Poliittisia pistoja: suuri käsityöaktivismikeskustelu järjestettiin 10.12.2019 ja se oli osa Politiikasta taidetta -toimintaa.

Tekstin on kirjoittanut Poliittisia pistoja -keskustelun pohjalta Tuija Lattunen, joka on Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija ja Politiikasta taidetta -kuraattori.

 Tilaisuudessa ja podcastilla keskustelevat:

Inna Perheentupa (VTM, väitellyt) on projektitutkija Helsingin yliopistossa.

Paula Sankelo on ympäristötutkija, ilmastoaktivisti ja craftivisti.

Kaarina Nikunen on Tampereen yliopiston median ja viestinnän tutkimuksen professori.

Miia Collanus on Tampereen yliopiston käsityötieteen yliopisto-opettaja.

Julkaisu Poliittisia pistoja: mitä on käsityöaktivismi? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.