Marraskuussa 2019 keskusteltiin julkisuudessa kansanedustaja Päivi Räsäsen (KD) saamista syytteistä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syytteet liittyivät hänen vuonna 2004 Luther-säätiön sivuilla julkaistuun kirjoitukseensa sekä kesällä 2019 tekemiinsä twiittauksiin.

Ensin mainitussa Räsänen tuomitsi homoseksuaalisuuden Raamattuun vedoten, jälkimmäisissä hän arvosteli kristillisen kirkon osallistumista Helsinki Pride -tapahtumaan.

Tätä aiemmin useat perussuomalaiset kansanedustajat, muun muassa Sebastian Tynkkynen, olivat olleet oikeudessa saman lainkohdan perusteella mutta lähinnä maahanmuuttajiin liittyvän kansankiihottamisen takia.

Kesällä 2020 liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi lakiluonnoksen, jolla olisi rajoitettu Yleisradion mahdollisuuksia julkaista tekstimuotoisia juttuja verkossa. Taustalla oli huoli kaupallisen uutismedian toimintaedellytyksistä uudessa mediaympäristössä sekä Medialiiton asiassa tekemä kantelu.

Uusi mediaympäristö tuo haasteita julkiselle keskustelulle ja kansalaisten viestinnällisille oikeuksille.

Kaikki yllä esitetyt tapaukset liittyvät uuden mediaympäristön tuomiin haasteisiin julkiselle keskustelulle ja kansalaisten viestinnällisille oikeuksille. Kaupallisen uutismedian ja Yleisradion toimintaedellytykset liittyvät kansalaisten tasaveroiseen oikeuteen saada monipuolisesti tietoa ajankohtaisista asioista. Räsäsen ja Tynkkysen tapaukset puolestaan ovat paljon näkyvyyttä saaneita esimerkkejä siitä, kuinka digitaalinen ja verkottunut julkaiseminen on tällä vuosituhannella asettanut uuteen valoon yhden länsimaisen demokratian perusoikeuden: sananvapauden.

Paljon julkisuutta on saanut myös sosiaalisen median alustojen ja muiden verkkotoimijoiden tapa kerätä tietoa käyttäjistään ja tämän tiedon käyttäminen kohdennettuun informaation välittämiseen ja markkinointiin, kuten esimerkiksi Yhdysvaltain presidentinvaalien yhteydessä kohua herättäneessä Cambridge Analytica -tapauksessa.

Median uudet käytännöt

Digitalisoituminen, verkottuminen sekä algoritmit ja tekoäly ovat mullistaneet median käytäntöjä siinä määrin, että viestintäpolitiikka on kohdannut suuria haasteita, jotka liittyvät muun muassa yksityisyydensuojaan, sananvapauteen, informaatiovaikuttamiseen ja mediamarkkinoihin.

Tilannetta ei ole helpottanut se, että median sääntely ja viestintäpolitiikka on perinteisesti toteutettu kansallisvaltioissa, kun taas monet sosiaalisen median verkkoalustat ovat ylikansallisten bisnesjättien hallussa ja paljolti kansallisen sääntelyn ulottumattomissa.

Suomen Akatemian Media ja yhteiskunta -tutkimusohjelman rahoittama hanke Viestinnälliset oikeudet digitaalisessa murroksessa (Communication Rights in the Age of Digital Disruption, CORDI, 2019-2022) pureutuu ongelmiin, joita muuttunut viestintäympäristö saa aikaan viestintäpolitiikan ja median sääntelyn näkökulmista.

Median sääntely ja viestintäpolitiikka on perinteisesti toteutettu kansallisvaltioissa, kun taas monet sosiaalisen median verkkoalustat ovat ylikansallisten bisnesjättien hallussa ja paljolti kansallisen sääntelyn ulottumattomissa.

Esimerkiksi ilmaisuun, sananvapauteen ja digitaalisuuteen liittyvät oikeudet ovat tulleet uudella tavalla ajankohtaisiksi ja herättäneet paljon keskustelua, jota ei kuitenkaan ole yleensä sidottu aiempaan viestintäpolitiikan tutkimusperinteeseen. Usein politiikka, yhteiskuntatieteet ja lainsäädäntö eivät kohtaa keskusteluissa, vaan niitä käytetään poliittisesti eri tarkoituksiin omia argumentteja tukemaan.

Hankkeemme sitoo eri lähestymistavat viestintäpolitiikan tutkimusperinteeseen ja pyrkii tuottamaan analyyttista selvyyttä eri toimijoiden hämmentämään keskusteluun.

Kansalaisen näkökulma edellä

Nykyinen viestinnällisiin oikeuksiin liittyvä keskustelu ankkuroituu tyypillisesti uusia ansaintatapoja etsivän mediabisneksen ja kuluttajien oikeuksien ristiriitaan. Länsimaisen viestintäpolitiikan historiallinen arvotausta on kuitenkin pitkälle kansalaisten poliittisesti määritellyissä oikeuksissa.

CORDI haluaa selvittää, mitä viestintäympäristön muutos tarkoittaa kansalaisten oikeuksille päästä tiedon äärelle (access), saada tietoa käyttöönsä (availability), mahdollisuuksiin osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun (dialogical rights) ja päättää omasta yksityisyydestään (right to privacy). Näitä kysymyksiä lähestytään hankkeessa neljän teema-alueen kautta.

Ensimmäinen teema-alue koskee viestinnällisten oikeuksien teoriaa ja analyysia. Viestintäympäristön muuttuessa on syytä tutkia ja mahdollisesti päivittää käsityksiä perustuslakien, medialakien ja erilaisten ihmis- ja kansalaisoikeuksien suhteista.

Mitä viestintäympäristön muutos tarkoittaa kansalaisten oikeuksille?

Tämä teema-alue herättää teoreettiskäsitteellisiä kysymyksiä: mitä seurauksia median murroksella on demokratiateorialle ja ilmaisunvapauden käsitteelle ja tulisiko klassisia sananvapauden, poliittisen julkisuuden ja deliberatiivisen demokratian ihanteita jollain tavalla muokata?

Toinen teema-alue liittyy konkreettisen viestintäpolitiikan ja sääntelyn tarkasteluun. Esimerkiksi ilmaisunvapaus on kirjattu niin YK:n ja EU:n perusasiakirjoihin kuin useimpien maiden perustuslakeihin, mutta oikeuteen liittyvä sääntely on käytännössä kansallista ja pohjautuu joukkoviestinnästä periytyviin käytäntöihin.

Tämä teema-alue saa kysymään, kuinka viestintäpolitiikan toimijat Suomessa, EU:ssa ja muualla ovat reagoineet viestintäympäristön muutoksiin ja missä määrin ajatus viestinnällisistä oikeuksista voidaan ylipäätään sovittaa viestinnän oikeudelliseen ja muuhun sääntelyyn.

Media on murroksessa. Tulisiko klassisia sananvapauden, poliittisen julkisuuden ja deliberatiivisen demokratian ihanteita jollain tavalla muokata?

Kolmas teema-alue liittyy siihen, että nykyisessä mediaympäristössä viestintäpolitiikkaan kytkeytyviä osapuolia on aiempaa enemmän. Perinteisen journalismin rinnalle on esimerkiksi tullut uusia sisältöjen tuottajia, kun periaatteessa kuka tahansa voi nykyään jakaa lähes mitä tahansa verkkoympäristössä.

Puhutaan vale- ja vaihtoehtomedioista ja median muuttuvien liiketoimintamallien vaikutuksista ilmaisunvapauteen. Tämä synnyttää uudenlaisia eettisiä ongelmia perinteisen median toimijoille samoin kuin uusien verkkoalustojen ylläpitäjille, kuluttajille ja kontrolloijille. Teema-alue herättelee kysymyksiä siitä, kuinka eri osapuolet ja toimijat kokevat mediaympäristön muutoksen viestinnällisten oikeuksien ja niiden sääntelyn näkökulmasta.

Eri alustojen personointikäytännöt liittyvät suoraan kansalaisten tiedonsaantiin, käyttömahdollisuuksiin ja yksityisyyteen.

Neljäs teema-alue suuntautuu uusien verkkoalustojen ja niihin liittyvän personoidun sisällön viestintäpolitiikalle aiheuttamiin haasteisiin. Uudessa viestintäekosysteemissä käyttäjistä kerätään jatkuvasti enemmän ja yksityiskohtaisempaa tietoa, jonka avulla heille voidaan suunnata sisältöjä ja jota voidaan käyttää kauppatavarana markkinointibisneksessä.

Eri alustojen personointikäytännöt liittyvät suoraan kansalaisten tiedonsaantiin, käyttömahdollisuuksiin ja yksityisyyteen sekä herättävät kysymyksiä näiden viestinnällisten oikeuksien toteutumisesta.

Keskiössä monimuotoistunut mediaympäristö

Hankkeemme pyrkii vastaamaan edellä kuvailtuihin kysymyksiin yhdistämällä sekä yhteiskuntatieteellistä että oikeustieteellistä viestintäpolitiikan tutkimusta. CORDIn tutkimusryhmä koostuu oikeusoppineista sekä joukkoviestinnän monimuotoisuuteen ja julkisen palvelun yhteiskunnalliseen rooliin paneutuneista yhteiskuntatieteilijöistä.

Hanke kartoittaa viestinnällisiin oikeuksiin liittyviä teoreettisia ja käsitteellisiä lähestymistapoja sekä selvittää samalla viestinnällisiin oikeuksiin liittyvien käsitteiden roolia viestinnän sääntelykäytännöissä.

Tähän teoreettiseen pohjaan tukeutuen tarkastellaan viestintäympäristön murroksen aiheuttamia haasteita niin sanotulle perinteiselle medialle. Keskiössä on journalismin itsesääntelyn ohella julkisen palvelun median, esimerkiksi Yleisradion ja BBC:n, kohtaamat haasteet uudenlaisessa informaatioympäristössä. Lisäksi selvitetään uutisautomaation suhdetta viestinnällisiin oikeuksiin. Esimerkiksi Yleisradion käyttämä ohjelma koostaa käyttäjälle automaattisesti uutiskirjeitä kansanedustajien toimista eduskunnassa. Julkisen Sanan Neuvosto puolestaan on suositellut, että juttuihin merkitään näkyviin, jos ne on tuotettu automaattisesti.

Hankkeen kolmantena painotuksena ovat sosiaalisen median ja vale- tai vaihtoehtomedian viestinnällisille oikeuksille aiheuttamat haasteet. Tarkastelun kohteena ovat muun muassa median niin sanottu alustatalous sekä siihen ja sosiaaliseen mediaan yleisemmin liittyvät sääntelyn ja itsesääntelyn käytännöt. Näistä esimerkkejä ovat Facebookin kanssa käyty keskustelu käyttäjätietojen hallinnasta sekä Euroopan Unionin tietosuoja-asetuksen GDPR:n soveltaminen sosiaalisen median alustoilla.

Parempi ymmärrys muuttuvasta mediasta

CORDI hyödyntää tutkimuksessaan viranomaisdokumentteja, lainsäädäntöön liittyviä asiakirjoja sekä erilaisia julkisia tilastoja, mutta hankeen tutkijat tekevät myös haastatteluja, jotka kohdennetaan monipuolisesti sekä journalistisen että sosiaalisen median edustajiin, mediayrityksiin, viranomaisiin, poliitikkoihin, kansalaisjärjestöihin ja kansalaisiin.

Hankkeen tavoitteena on – ei enempää eikä vähempää kuin – tuottaa kokonaisvaltainen kuva uuden viestintäympäristön seurauksista viestinnällisten oikeuksien teoriaan ja käytäntöihin ja lopulta tarjota kättä pidempää myös viestintäpolitiikan tekijöille sekä median ja kansalaisyhteiskunnan toimijoille.

Hankkeen tavoitteena on – ei enempää eikä vähempää kuin – tuottaa kokonaisvaltainen kuva uuden viestintäympäristön seurauksista viestinnällisten oikeuksien teoriaan ja käytäntöihin.

CORDIn tutkijat osallistuvat aktiivisesti hankkeen teemoihin liittyviin keskusteluihin ja julkaisuihin. Hanke tiedottaa toiminnastaan ja tarjoaa teemoihinsa liittyvän keskusteluareenan verkkosivuillaan. Hankkeen tutkijat ovat jo tehneet useita CORDIn teemoja käsitteleviä julkaisuja, kuten kirjan Viestintä kuuluu kaikille, sananvapautta viestintäoikeuksien näkökulmasta tarkastelevan artikkelin sekä osallistuneet useiden vihapuhetta ja häirintää koskevien tutkimusraporttien tekemiseen. CORDI antoi oman lausuntonsa myös jutun alussa mainitusta Yleisradiolain muutosesityksestä.

Hankkeen keskeiset teemat olivat esillä myös Communication Rights in the Digital Age -konferenssissa Helsingissä, lokakuussa 2019. Konferenssimateriaalit ovat saatavissa hankkeen verkkosivuilta.

Juha Herkman on viestinnän professori Helsingin yliopistossa ja Esa Reunanen yliopistotutkija Tampereen yliopiston COMET-tutkimuskeskuksessa. He johtavat Suomen Akatemian rahoittamaa Viestinnälliset oikeudet digitaalisessa murroksessa -tutkimushanketta.

Politiikasta-Akatemia on kirjoitussarja, jossa tarkastellaan ja seurataan Suomen Akatemian rahoittamia tuoreita yhteiskunnallisia tutkimushankkeita. 

Julkaisu Viestinnälliset oikeudet tutkimuksen polttopisteessä ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Joidenkin mielestä skandaalit ovat pahinta sosiaalipornoa, toisille ne kertovat demokratian avoimuudesta ja median toimivuudesta. Poliittisessa skandaalissa on kyse poliitikon maineen ryvettymisestä, kun hänen tekemänsä normirikkomus paljastuu ja asiaa myllytetään julkisuudessa. Skandaali voi johtaa jopa vankeuteen, sakkoihin tai aseman menetykseen.

John B. Thompsonin mukaan poliittiset skandaalit liittyvät yleensä rahaan, valtaan tai seksiin. Suomessa tunnetuin rahaan liittyvä poliittinen skandaali lienee vaalirahakohu. Kotimaisesta valtaskandaalista esimerkkinä käy puolestaan Anneli Jäätteenmäen pääministerin pallilta pudottanut ”Irak-gate”  ja seksiskandaalista Ilkka Kanervan eroon ulkoministerin pestistä johtanut tekstarikohu.

Poliittiset skandaalit liittyvät yleensä rahaan, valtaan tai seksiin.

Media on ollut aina poliittisissa skandaaleissa keskeinen ajuri, mutta sosiaalinen media on laajentanut ja tehnyt median käsitettä epäselvemmäksi. Sosiaalisen median loukkaavat lausunnot, paljastukset ja kommentointiketjut nousivat 2010-luvulla poliittisten skandaalien ytimeen.

Skandaalit uudessa mediaympäristössä

Sosiaalinen media on muuttanut mediamaisemaa huomattavasti. Sosiaalista mediaa kuvaa hyvin kolme piirrettä: Viestintä on hajautunutta, käyttäjistä tulee aktiivisia sisällön tuottajia ja kolmanneksi viestintä on vuorovaikutteista ja verkottunutta.

Juuri yleisön aktiivinen viestintä ja vuorovaikutus ovat koko poliittisen viestinnän ja varsinkin skandaalien uusi tekijä. Tunnettu käsite yleisön muutoksen kuvaamiseen on sosiologi Manuel Castellsin  esittämä henkilökohtainen joukkoviestintä. Joukkoviestinnän välineet ovat tänä päivänä kaikkien saatavilla ja siten kuka tahansa voi periaatteessa olla niin viestin lähettäjä kuin vastaanottaja.

Sosiaalisen median luonnetta on kuvattu oman medialogiikan avulla, jonka piirteistä kaksi on erityisen tärkeää skandaalien ymmärtämisen kannalta.

Ensimmäinen on suosio. Päivitysten, videoiden ja muun sisällön jakaminen ja tykkääminen näkyvät selkeinä lukuina. Sisältöjen suosio lisää myös alustan arvoa, erityisesti mainostajien ja sijoittajien silmissä.

Toinen periaate puolestaan on yhdistävyys. Sosiaalisen median palveluiden perimmäinen tarkoitus on luoda yhteyksiä. Käyttäjät eivät aina luo yhteyksiä itse, joten alustat luovat niitä puolestamme tai ainakin ehdottavat yhteyksien luomista. Näistä yhteyksistä juontuu pitkälti nimitys sosiaalinen media.

Nämä kaksi sosiaalisen median logiikan periaatetta ovat poliittisten skandaalien kannalta keskeisiä. Suosion tai huomion periaatetta voidaan käyttää jonkun asian puolesta tai jotain vastaan, esimerkiksi aiheuttamalla tahallisen kohun tai paljastamalla jotain. Sosiaalisen median alustat on siis rakennettu edistämään suosion ja huomion tavoittelua.

Yhdistävyys skandaaleissa puolestaan tarkoittaa sisältöjen nopeaa leviämistä. Jos käyttäjät eivät muuten ymmärrä jakaa sisältöjä tai luoda yhteyksiä toisiin käyttäjiin, some-alustat ehdottavat tätä käyttäjille. Sosiaalinen media ei olekaan perinteisen uutismedian tapaan portinvartija, vaan pikemminkin mahdollistaja.

Sosiaalinen media ei olekaan perinteisen uutismedian tapaan portinvartija, vaan pikemminkin mahdollistaja.

Sosiaalinen media näyttäisi vahvistavan ryhmien polarisaatiota. Tämä johtuu osaltaan some-palveluiden algoritmeistä, jotka profiloivat käyttäjille sisältöjä. Toisaalta polarisaatiossa on kyse ryhmäidentiteetistä ja sosiaalisessa mediassa ihmiset usein hakeutuvat samalla tavalla ajattelevien seuraan.

Sosiaalinen media näyttäisi myös vahvistavan negatiivisten tunteiden ilmaisua. Kun tutkittiin eduskuntavaaliehdokkaiden paljon tunnereaktioita saaneita viestejä Facebook-sivuilta, viestien joukossa vihaisuus oli hallitseva tunne. Vihaisuus oli siis hyvä keino saada viestit leviämään.

Mielipiteiden polarisoituminen sekä negatiiviset tunteet sosiaalisessa mediassa näkyvät erityisen selvästi poliittisissa skandaaleissa. Esimerkiksi monet maahanmuuttoon liittyvät some-skandaalit jakavat ihmiset vahvasti kahteen leiriin, joissa negatiiviset tunteet pääsevät usein valloilleen.

Sosiaalisen median rooli skandaaleissa

Sosiaalinen media saa erilaisia rooleja skandaaleissa. Sosiaalinen media voi olla skandaalin alkusyy tai lähde eli normirikkomus on tehty somessa. Skandaalin aiheuttaa kohahduttava päivitys, video tai kuva, kuten Helsingin kaupunginvaltuutetun Abdirahim ”Husu” Husseinin tviitti taksinkuljettajana kohtaamastaan rasismista. Myöhemmin kävi ilmi, että tviitti oli keksitty. Tuore esimerkki on kansanedustaja Ano Turtiaisen tviitti, joka johti hänen erottamiseensa Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä.

Tavallisin rooli sosiaalisella medialla on skandaalijulkisuuteen osallistuminen eli skandaalista keskustelu ja skandaalin kohteen tukeminen tai vastustaminen. Lähes kaikista pienistäkin virheistä käydään runsasta some-keskustelua, ainakin poliittisten vastustajien piirissä.

Sosiaalisen median roolia hahmottaessa rajanveto poliittisten ja muiden skandaalien välille on toisinaan hankalaa, koska skandaaleista voi myös tulla poliittisia, vaikka eivät sitä alun perin ole olleet.

Sosiaalisen median roolia hahmottaessa rajanveto poliittisten ja muiden skandaalien välille on toisinaan hankalaa, koska skandaaleista voi myös tulla poliittisia, vaikka eivät sitä alun perin ole olleet. Tai poliittinen kohu nousee siitä, kun tunnettu henkilö osallistuu poliittiseen keskusteluun. Jääkiekkoilija Teemu Selänteen osallistuminen Suomen pakolaispolitiikkaa ja raiskaustuomioita koskevaan keskusteluun on tästä esimerkki.

Kokonaisuutena suomalaisista skandaaleista vuosina 2015–2017 eniten somessa aiheuttivat keskustelua sananvapauteen, politiikkaan ja journalismiin liittyvät skandaalit, erityisesti yle- ja Sipilä-gate eli keskustelu pääministeri Juha Sipilän yrityksestä vaikuttaa Yleisradion uutisointiin (Laaksonen & Pöyry 2018). Eniten keskustelua herättäneiden skandaalien alkusyy oli yleensä sosiaalisen median ulkopuolella. Kiinnostava huomio on, että keskustelua käytiin huomattava määrä itse some-kohuista ja -skandaaleista yleisellä tasolla eli niistä käytiin niin sanottua metakeskustelua.

Oikeistopopulistit skandaalin silmässä

Suuri osa 2010-luvun poliittisista skandaaleista Pohjoismaissa on liittynyt oikeistopopulistiin puolueisiin. Tämä on sikäli ymmärrettävää, että nämä puolueet ovat metsästäneet mediahuomiota laajentaakseen kannatustaan.

Kielitieteilijä Ruth Wodak on nimittänyt ”oikeistopopulistiseksi ikiliikkujaksi” ilmiötä, jossa oikeistopopulistit ruokkivat median kiinnostusta jatkuvilla provokaatioilla ja kohua herättävillä ulostuloilla.

Oikeistopopulististen skandaalien analysoimiseksi on hyvä hahmottaa some-viestintää. Empiirinen analyysi useassa maassa osoitti, että populistipuolueiden some-viestintä niin Twitterissä kuin Facebookissa perustui kansan itsemääräämisoikeuden korostamiseen, kansan puolustamiseen, eliitin vastustamiseen, muiden eristämiseen ja sydänmaahan vetoamiseen.

Oikeistopopulistit ruokkivat median kiinnostusta jatkuvilla provokaatioilla ja kohua herättävillä ulostuloilla.

Hyvä esimerkki oikeistopopulistisesta skandaalista ja sosiaalisesta mediasta on vuonna 2015 kansanedustaja Olli Immosen tekemä Facebook-päivitys, jossa hän unelmoi puhtaasta Suomesta ja taistelusta sen puolesta. Viesti aiheutti suuren kohun, sosiaaliseen mediaan kertyi muutamassa viikossa noin 70 000 Olli Immoseen liittyvää viestiä.

Twitterissä käytiin vilkkain keskustelu skandaalista (noin 30 000 tviittiä). Skandaalin elinkaaren mukaan viestit jakautuivat niin, että aluksi Twitter oli kiivain keskustelupaikka, mutta jo muutamassa päivässä keskusteluryhmien viestimäärät saavuttivat Twitterin. Facebookin vähäisempi viestimäärä on todennäköisesti harha, sillä Facebookista viestejä on vaikea saada tutkimustarkoituksiin.

Kuten odotettua, keskustelu polarisoitui vahvasti. Lisäksi ääneen pääsivät monet tuntemattomat keskustelijat, kun heidän tviittejään saatettiin uudelleentviitata ahkerasti.

Tässä skandaalissa toteutui hyvin sosiaalisen median logiikka. Kärjistävä päivitys sai paljon huomiota ja muiden käyttäjien vahva reagointi takasi huomion. Lisäksi sosiaalinen media yhdisti samalla tavalla ajattelevia ihmisiä. Myös oikeistopopulistien some-viestinnän piirteet, erityisesti itsemääräämisoikeuden, kansan ja sydänmaan puolustaminen, toteutuivat tyylipuhtaasti.

Sosiaalisen ja perinteisen median spiraali

Vaikka sosiaalisen median rooli on ollut keskeinen poliittisissa skandaaleissa, on tärkeä edelleen muistaa perinteisen uutismedian rooli. Sosiaalisen ja perinteisen median välillä on spiraalimainen vuorovaikutus.

Skandaalit voivat nousta sosiaalisesta mediasta, minkä jälkeen uutismedia nostaa skandaalin mediajulkisuuteen. Tämä taas lisää uutisten jakamista ja keskustelua sosiaalisessa mediassa, mikä yleensä tuottaa uusia uutisia. Tästä syntyy näkökulmasta riippuen nouseva tai syvenevä spiraali.

Näin tapahtui myös Olli Immosen skandaalissa ja monissa muissa. Ihmiset seuraavat uutismediaa paljon ja myös sellaista, johon eivät ilmoita luottavansa. Uutismedian seuraaminen tarjoaa polttoainetta skandaalin jatkumiseen eli uutisten kommentointiin ja jakamiseen.

Sosiaalisen ja perinteisen median välillä on spiraalimainen vuorovaikutus.

Kun asiaa tarkastellaan toimijoiden näkökulmasta, on selkeästi havaittavissa, että perinteisessä skandaalissa toimijoina ovat media ja poliitikot. Sosiaalinen media on määritelmänsä mukaisesti tuonut uuden toimijan, yleisön. Yleisöstä voi nousta yksittäisiä vaikuttajia, mutta usein sosiaalisen median käyttäjiä käsitellään massana. Varsinkin uutismediassa yleisö kehystetään toimijaksi: ”somekansa raivostui”, ”someväki tuomitsi”.

Teoreettisesti perinteisen ja sosiaalisen median suhdetta kuvaa hyvin poliittisen viestinnän tutkijan Andrew Chadwickin lanseeraama käsite hybridi mediajärjestelmä. Tässä mediajärjestelmässä perinteisen ja sosiaalisen median logiikat kohtaavat. Ne täydentävät toisiaan, mutta myös kilpailevat.

Mediamuotojen muodot ja logiikat voivat olla epätasapainoisessa suhteessa, mikä riippuu hyvin paljon skandaalin luonteesta. Joskus skandaali voi olla somevetoinen, kuten Olli Immosen tapauksessa, mutta toisinaan taas uutismedia voi olla skandaalia eteenpäin vievä voima. Tällaisia tapauksia ovat varsinkin ne, joissa uutismedia tekee paljastuksia.

Hybridissä mediajärjestelmässä perinteisen ja sosiaalisen median logiikat kohtaavat. Ne täydentävät toisiaan, mutta myös kilpailevat.

Voi myös väittää, että poliittiset skandaalit ovat kärsineet inflaation uudessa mediaympäristössä, jossa eletään jatkuvan kohun keskellä. Hybridissä mediajärjestelmässä korostuvat ääripäiden äänet. Uutismedian ja somen vuorovaikutus perustuu huomiosta kilpailemiseen, ja usein eniten julkista huomiota saavat tunteita herättävät provokaatiot ja vastakkainasettelut.

Poliittisten skandaalien lähtökohta on yhteisesti jaetuissa normeissa. Nykyinen mediaympäristö rakentaa hyvin epäyhtenäisen arvopohjan. Miten käy poliittisille skandaaleille jatkuvan somepöhinän keskellä?  Mikä tulevaisuudessa enää nousee koko valtakuntaa ravisuttavaksi poliittiseksi skandaaliksi, kun kaikesta närkästytään julkisesti?

Artikkeli on osa Sosiaalinen media ja politiikka -juttusarjaa.

Janne Matikainen työskentelee viestinnän yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

Juha Herkman työskentelee viestinnän professorina Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

Julkaisu Poliittiset skandaalit ja sosiaalinen media   ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.