Vuonna 2018 Brysselistä kuului kummia. Siellä oli syntynyt Agora-puolue, joka lähti Belgian vuoden 2019 alueparlamenttivaaleihin radikaalilla ohjelmalla: lainsäädäntövalta oli annettava satunnaisesti asukkaista valitulle kansalaiskokoukselle. Puolue toisin sanoen vaati, että valta olisi siirrettävä puolueilta ja niiden johtajilta tavallisille kansalaisille.

Agoran lähtökohtana on deliberatiivinen eli puntaroiva demokratia. Puntaroivan demokratian tarkoituksena on tukea laadukkaan kansalaismielipiteen muodostusta esimerkiksi kansalaispaneelien avulla.

Usein puntaroiva demokratia tukee edustuksellisten toimijoiden työtä. Viime vuosien aikana on voitu todistaa deliberatiivisten käytänteiden ilmestymistä myös puolueiden toimintaan, mitä Agorakin edustaa.

Deliberatiivisena puolueena Agora pyrkii parlamenttityöhön osallistuessaan ottamaan harppauksen lähemmäksi varsinaista päätöksentekoa. Agora haastaa edustuksellisen demokratian puoluevaltaa poikkeuksellisella tavalla ja luo Brysselin hallitseman alueen kansalaisille keskusteluille perustuvan suoran demokratian kanavan alueensa ja kaupunkinsa ja asioihin vaikuttamiseksi.

Agora on uusi ilmiö ja kokeilu sekä deliberatiivisen demokratian että puoluetoiminnan kentässä, joka avaa uutta polkua demokratioiden kehittämiseksi kansalaislähtöisempään suoran demokratian suuntaan.

Puoluevastainen ideologia

Agora voitti vuoden 2019 Brysselin alueparlamentin vaaleissa 5,2 prosentin kannatuksen ja yhden parlamenttipaikan. Puolueen itsensä mukaan Agora on ruohonjuuritason kansalaisliike, jonka tarkoituksena on ”rebootata demokratia”.

Politiikka on liberaaleissa demokratioissa perustunut varsinkin toisen maailmansodan jälkeen säännöllisiin parlamenttivaaleihin, joissa kansalaiset valitsevat puolueiden edustajat päättämään asioista kuten lainsäädännöstä. Tätä kutsutaan edustukselliseksi demokratiaksi, jota erilaiset suoran demokratian liikkeet ovat ryhtyneet haastamaan viime vuosikymmenien aikana.

Agora-puolueen ideologia ja toimintamalli on edustuksellisissa demokratioissa erikoinen. Agoralla esimerkiksi ei ole lainkaan perinteistä poliittista ohjelmaa.

Agora-puolueen ideologia ja toimintamalli on edustuksellisissa demokratioissa erikoinen. Agoralla esimerkiksi ei ole lainkaan perinteistä poliittista ohjelmaa. Ainoana tavoitteena oli järjestää pysyvä deliberatiivinen kansalaiskokous, edistää sen institutionalisoitumista sekä puolustaa kansankokouksessa tehtyjä päätöksiä alueparlamentissa.

Agoran parlamenttiedustajan Pepijn Kennisin mukaan liike on hakenut inspiraationsa vaalidemokratiakriittisestä ajattelusta. Esikuvana on ollut historioitsija David Van Reybrouckin kirja Against Elections.

Van Reybroukcin mukaan vaalidemokratia on rappeutunut ja tarvitsee tuekseen deliberatiivista suoraa kansanvaltaa. Kritiikin mukaan vaalit ovat johtaneet kansalle vieraan puolue-eliitin syntymiseen.

Puolueiden kyky välittää kansalaismielipidettä päätöksentekoon on Van Reyrouckin mukaan ohentunut ja kyky tehdä toimivaa politiikkaa heikentynyt. Puoluedemokratia ei ota huomioon kaikkia kansalaisnäkökulmia eikä ole läpinäkyvää. Puoluevaltaisen demokratian haittana on lisäksi lyhytjänteisyys ja ristiriitojen korostuminen.

Deliberaatio osana puoluedemokratiaa

Deliberaatiota ja muita suoran demokratian mekanismeja käytetään nykyisin paljon esimerkiksi kaupunkidemokratiassa sekä monissa puolueorganisaatioissa.

Moni puolue hyödyntää jäsentensä vaikutusta kohentaakseen luottamusta ja legitimiteettiä, jotka nykyisin ovat laskusuhdanteessa. Jäsenistön osallisuutta on käytetty muun muassa ehdokasvalinnoissa ja politiikkavalintojen tukemisessa.

Monet puolueet soveltavat myös lähidemokratiaa kuten asukaskeskustelutilaisuuksia. Tutkimusten mukaan puolueiden perinteiset organisointitavat eivät kuitenkaan ole muuttuneet  suoran keskustelevamman demokratian käyttöönoton myötä.

Deliberaatiota ja muita suoran demokratian mekanismeja käytetään nykyisin paljon esimerkiksi kaupunkidemokratiassa sekä monissa puolueorganisaatioissa.

Agora ja eräät muut vastaavat puolueet ajavat poliittiseen päätöksentekoon deliberatiivista mallia. Deliberaatiossa politiikka ei kumpua poliittisesta ideologiasta tai jostakin yhdestä asiasta, vaan politiikka tehdään yhdessä puntaroivasti keskustellen.

Tavassaan kytkeä deliberaatio parlamenttipolitiikkaan Agora lienee ainutlaatuinen. Yleensä deliberatiiviset puolueet toimivat irrallaan edustuksellisista rakenteista. Toisaalta suoran demokratian digitaaliset populistipuolueet kuten Viiden tähden liike (Movimento 5 Stelle, M5S) Italiassa sekä Podemos Espanjassa hyödyntävät suoraan vaikutusta lähinnä puoluejohdon tukena.

Ytimessä kansalaiskokous

Vuoden aluevaalien alla vuonna 2018 vastaperustettu Agora lähestyi muita Brysselin alueen parlamentin puolueita tiedustellen niiden tahtotilaa kansankokouksen perustamiseen. Muut puolueet eivät olleet vastaanottavaisia Agoran aktivismille, joten puolue ryhtyi toimimaan omin päin.

Agora perusti oman kansalaiskokouksen päättämään puolueen parlamentissa käsiteltävistä asioista. Parlamenttiedustajan tehtäväksi jäi tehtyjen ratkaisujen edistäminen. Vaikka Agora tuskin on parlamentissa kovin merkittävä valtatekijä, on puolue nyt edustajansa kautta osa Brysselin alueen parlamentin politiikkaa. Myös muut puolueet ovat Agoran edustajan kautta yhteydessä puolueen suoraan demokratiaan.

Agora-puolueen organisatorisena perustuksena on jäsenien muodostama ”liike”. Liikkeen tärkein tehtävä on organisoida kansalaiskokous sekä edistää suoran demokratian menetelmiä Brysselissä.

Puolueen parlamenttiedustaja käyttää kansalaiskokouksen ääntä alueparlamentissa ja edistää deliberaatiossa syntyneitä suosituksia. Kansanedustaja tekee myös demokratiaa uudistavia avauksia sekä ”valistaa” muita parlamentaarikkoja demokratiainnovaatioiden tärkeydestä.

Arvontaa sovellettiin jo antiikin Ateenassa virkojen täyttämisessä ja sieltä puolueen Agora-nimikin on peräisin.  Vaikka arpomista poliittisena valintamenettelynä voi tuntua oudolta ja absurdiltakin, on sillä selvä demokraattinen perustelunsa.

Keskeisin Agoran toimija on luonnollisesti kansalaiskokous. Omintakeisena – mutta kansalaisdeliberaatiolle tyypillisenä – menettelynä voidaan pitää kokouksen jäsenten arpomista tehtäväänsä. Satunnaisessa valinnassa kaikilla Brysselin edustaman alueen kansalaisilla mahdollisuus tulla valituksi kansankokoukseen.

Arvontaa sovellettiin jo antiikin Ateenassa virkojen täyttämisessä ja sieltä puolueen Agora-nimikin on peräisin.  Vaikka arpomista poliittisena valintamenettelynä voi tuntua oudolta ja absurdiltakin, on sillä selvä demokraattinen perustelunsa. Kun kaikilla alueen kansalaisilla on sama mahdollisuus pääsyyn kansalaiskokoukseen, tätä voi pitää puolue-edustusta tasa-arvoisempana tavallisen kansan osallistumistapana.

Agoran arvontamalli luo kansalle mahdollisuuden vaikuttaa laajemmin ja suoremmin alhaalta ylöspäin.

Belgian Agoran kansalaiskokous koostuu 89:stä satunnaisesti valitusta Brysselin edustaman alueen kansalaisesta, jotka ovat tehtävässään aina vuoden mittaisen ajan. Toimintavuotensa päättyessä jokainen kansalaiskokous laatii omat ehdotuksensa parlamenttityötä varten, joita alueparlamentin jäsen toteuttaa.

Kansalaiskokous päättää liikkeen politiikkalinjauksista ja aloitteista hyvin vapaasti. Poikkeuksena ovat demokraattista uudistumista koskevat asiat, joissa kansanedustaja voi vapaasti edistää demokraattisia innovaatioita.

Puoluevallan haastaja

Mihin tahansa muuhun puolueeseen verrattuna Agora ei määritä eikä anna tilaa juuri millekään puoluejohtajuudelle. Sen sijaan se panostaa ideologiansa pohjalta vallan hajautukseen ja keskustelevaan päätöksentekoon. Sitä voi pitää johtajattomana liikepuolueena.

Agoran puolueaktiivin sanojen mukaan: ”Me emme halua äänekästä kansanedustajaa. Haluamme, että edustaja kantaa liikkeen arvoja sekä edustaa liikkeen kokonaisuutta deliberatiivisella tavalla.” Poliittinen johtaminen on annettu kansalaiskokouksen hoidettavaksi, vaikka ruohonjuuritason liikevoi keskusteluilla vaikuttaa kokouksen politiikkaan. Liikkeen vaikutus tasapainottaa kansalaiskokouksen valtaa erityisesti silloin, jos kansalaiskokous on tekemässä perustuslain, laillisuusperiaatteen tai ihmisoikeuksien vastaista politiikkaa.

Kansalaiskokousvetoisella suoran demokratian toimintatavalla Agora haastaa paitsi edustuksellisuuden myös perinteisen puoluejohtajuuden.

Kansalaiskokousvetoisella suoran demokratian toimintatavalla Agora haastaa paitsi edustuksellisuuden myös perinteisen puoluejohtajuuden. Puolueet ovat tyypillisesti puoluejohtajan ympärille rakentuvan eliitin ja hierarkian käsissä. Kun tavallinen puolue on ylhäältä-alas-periaatteella rakennettu, Agora edustaa sille vastakkaista alhaalta-ylöspäin tapahtuvaa kansalaisvaikuttamista.

Agorassa esiintyy myös vahvana idea, että kansanedustaja on välttämätön paha, jonka avulla liike voi olla mukana parlamenttityössä. Näin ollen edustaja on kansalaiskokouksen ja liikkeen delegaatti, jolla ei juuri ole omaa valtaa.

Edustajan rooli on siten edustuksellisen demokratian keskeisen periaatteen imperatiivisen mandaatin kiellon vastakohta.

Tämä tarkoitaa, että kansanedustaja ei käytä päätöksissään omaa vapaata harkintaa – kuten edstuksellisessa mallissa toimitaan – vaan toteuttaa edustamansa kansalaiskokoksen kantoja sellaisenaan ja on kokoukselle välittömästi tilivelvollinen.

Stratarginen toimintamalli

Tutkijat nimittävät Agoran järjestelmää stratargiaksi. Se on organisaatiomalli, jonka osaset toimivat rinnakkain hoitaen suhteellisen itsenäisesti omia tehtäviään.

Nämä tehtävät liittyvät liikkeen keskiössä toimivaan kansalaiskokoukseen, joka ei toimi ylhäältä alaspäin käskyttäjänä vaan työstää poliittisia päätöksiä keskustelussa ja punninnassa – ei vain keskenään vaan myös ulospäin.

Toiminnan johtotähtinä ovat yhteistyö, vuorovaikutus, vallan tasapaino, keskustelu ja tiedon jakaminen – kohtuullisen hallituissa puitteissa kuitenkin. Yhteistyö, keskustelu, vallanjako ja vuorovaikutus tuottavat muihin puolueisiin nähden sangen tasa-arvoisen toiminta- ja päätöksentekomallin.

Päätöksenteossa tavoitellaan yksimielisyyttä ja konsensusta, mikä näkyy koko liikkeessä työryhmineen. Kaikilla organisaatiotasoilla keskustelua pyritään käymään niin kauan, kunnes merkittäviä vastalauseita ei enää esiinny.

Puolueessa asioiden käsittelystä näyttää puuttuvan perinteinen valmistelu ja päätösratkaisuista äänestäminen. Liikkeen työryhmät eivät valmistele kokouksen asioita, vaan kokous päättää itse asialistoista ja asioista.

Päätöksenteossa tavoitellaan yksimielisyyttä ja konsensusta, mikä näkyy koko liikkeessä työryhmineen. Kaikilla organisaatiotasoilla keskustelua pyritään käymään niin kauan, kunnes merkittäviä vastalauseita ei enää esiinny. Jokaisella puntaroivaan keskusteluun osallistuvalla on veto-oikeus – tämä tekee päätöksenteosta toisinaan hyvin hidasta.

Vetoja kuitenkin esiintyy harvoin, sillä periaatteeksi Agorassa on juurtunut, ettei vetoa käytetä omien kapeiden etujen korostamiseen. Liikkeen deliberaatiomallissa korostetaan, että ainoastaan kokonaisedun mukainen argumentointi – saksalaista filosofia Jürgen Habermasia seuraten – on hyväksyttävää.

Onnistunut suoran demokratian hanke

Toistaiseksi Agora on tutkijoiden mukaan toiminut progressiiviseksi demokratiahankkeeksi hyvin. Näyttää siltä, että Agora on alueparlamenttikaudellaan pystynyt elämään korkean ideologiansa ja tavoitteidensa mukaisesti, vaikka se ei ole ollut aina helppoa. Esimerkiksi nopea päätöksenteko voi olla puntaroivassa demokratiassa vaikeaa.

Kansalaiskokouksen jäsenille puntaroiva päätöksenteon malli on vaativa ja jopa raskas. Työläiden prosessien ansiosta Agorassa toimimisella on kuitenkin vahva kouluttava vaikutus, mikä on klassinen demokratian teoriaan ja ideologiaan sisältyä näkökulma.

Erilaisista taustoista tulevien ja erilaisia poliittisia mielipiteitä omaavien tavallisten ihmisten vuorovaikutus ja yhdessä tekeminen auttavat myös ymmärtämään erilaisia ihmisiä ja mielipiteitä sekä yhteiskunnallisten kysymysten monimutkaisuutta sekä ratkaisujen vaikeutta.

Yhteistyöhön oppiminen on myös arvo sinänsä. Toisaalta jos erimielisyydet ovat kansalaiskokouksessa jyrkkiä, voi Agoran kaltainen puolue ajautua päättämättömyyden tilaan.

Agora ei ole osoittautunut epäonnistumiseksi, mikä usein on suoran demokratian ja deliberaation hankkeiden kohtalona. Moni menestynyt suoran demokratian hanke on pitkään toimittuaan kaatunut väsymykseen, aktiivisuuden vähenemiseen, sisäiseen eripuraan, blokkiutumiseen (tai puolueellistumiseen) ja vallan keskittymiseen.

Nähtäväksi jää, onko puolueella tulevaisuutta ja pystyykö se esimerkiksi juurruttamaan puntaroivan demokratian mallia parlamentissa ja Brysselissä laajemmin.

VTT Markku Harrinvirta työskentelee asiantuntijana Sitrassa demokratia ja osallisuus -teemassa.

Artikkelikuva: 3345557 / Pixabay

Julkaisu Vaalidemokratiaa hakkeroimassa – Deliberatiivinen Agora-puolue Brysselin alueparlamentissa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Kuuntele artikkeli Johannes Lehtisen lukemana:

Nuorista ja politiikasta on ainakin kahdenkymmenen vuoden ajan puhuttu suuresti huolestuneina. Nuorison poliittista passivoitumista on alettu pitää jopa demokratiaa uhkaavana kehityskulkuna. Ajatus passiivisesta nuorisosta on perustunut alhaiseen äänestysaktiivisuuteen ja siihen, että nuoria ei politiikka kiinnosta.

Eduskuntavaalien 2019 tapahtumat eivät oikein sovi ajatukseen passiivista nuorista. Kuukausi ennen vaaleja koululaiset 120 maassa menivät lakkoon ilmaston puolesta. Ilmastolakon käynnistäjänä oli ruotsalainen 16-vuotias Greta Thunberg, joka ilmoitti elokuussa 2018 kieltäytyvänsä koulunkäynnistä, kunnes Ruotsin poliitikot ottavat ilmastonmuutoksen vakavasti ja tekevät päätöksiä sen mukaan.

Suomessa koululaisten ilmastolakko osui yksiin eduskuntavaalien kanssa. Lakko heijastui vaaleihin, joita luonnehdittiin ilmastovaaleiksi. Nuorison ilmastoahdistus tarttui aikuisiin, ja vihreät kasvoi vaaleissa keskisuureksi puolueeksi. Näyttää siltä, että vaaliaktiivisuuden nousussa nuorilla on avainrooli.

Onko nuorten poliittinen passiivisuus näin ollen myytti? Siltä näyttää. Sen puolesta puhuu vuoden 2018 Nuorisobarometritutkimus, joka julkaistiin pari päivää ennen koululaisten ilmastolakkoa maaliskuussa 2019.

Nuoret rikkinäisessä politiikassa

Uusin nuorisobarometritutkimus kantaa nimeä Vaikutusvaltaa Euroopan laidalla, ja se keskittyy paljolti nuorten ikäluokkien poliittisiin asenteisiin ja toimintaan. Taustaksi on piirrettävä kuva suomalaisesta 2000-luvun politiikasta, joka on kriisien täyttämä.

Yhdysvalloista käynnistyi vuonna 2008 finanssikriisi, joka iski Suomeen pahemmin kuin melkein mihinkään muuhun maahan. Taantuma kesti lähes kymmenen vuotta, kun esimerkiksi Ruotsissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa se lyötiin muutamassa vuodessa. Talouden kasvu-uralle päästiin vasta Juha Sipilän hallituksen aikana.

Kriisivuosien aikana tuli tutuksi sanonta rikkinäisestä politiikasta.

Kriisivuosien aikana tuli tutuksi sanonta rikkinäisestä politiikasta. Lausunto on kuultu muun muassa Alexander Stubbin ja Timo Soinin suusta. Kysymyksessä on kuitenkin laajasti maailmalla levinnyt kielikuva, jota on käyttänyt esimerkiksi Barack Obama.

Rikkinäiseen politiikkaan liittyviä ilmiöitä ovat muun muassa talousongelmat ja päätöksenteon tehottomuus, puoluejärjestelmän murros ja populismi sekä poliittisen luottamuksen heikentyminen.

Talouskriisin rinnalla ja siihen liittyen on läpi Euroopan koettu merkittävä puoluejärjestelmän murros. Eliittikriittinen ja nationalistinen populismi on voimistunut. Populismi on syönyt perinteisten valtapuolueiden kannatusta ja lisännyt polarisaatiota, mikä on ajanut demokratioita kriisiin eri puolilla maailmaa.

Suomessa perussuomalaisten nousu vuoden 2011 ”jytkystä” lähtien lienee yksi syy siihen, että hallitustyö on toistuvasti kriisiytynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Taloustaantuman ja sekasortoisen politiikan olettaisi heijastuvan kansalaisten asenteisiin ja poliittiseen käyttäytymiseen. Kun seuraa suomalaisia ja ulkomaalaisia tiedotusvälineitä, tulee kuva, että ihmisten luottamus demokraattiseen politiikkaan on heikentynyt ellei romahtanut.

Ehkä demokratiaa kritisoidaan aiheesta? Miten kansalaiset, nuoret varsinkaan, voisivat luottaa hallitukseen ja poliittisiin instituutioihin, jotka ovat alituiseen kriisissä?

Mutta mitä tuoreimmat tutkimusaineistot sanovat asiasta? Olemmeko todella kadottamassa suomalaisen luottamusyhteiskunnan, ehkä demokratiankin?

Luottamukselle rakennettu

Luottamus ihmisten välillä ja luottamus politiikan instituutioihin kuuluu demokratian ja toimivan yhteiskunnan kulmakiviin. Esimerkiksi sosiaalisen pääoman teoriassa luottamus on jonkinlaista voiteluainetta, joka pitää yhteiskunnan rattaat pyörimässä – tai liimaa, joka sitoo yhteiskunnan ryhmittymiä toisiinsa.

Korkea luottamus yhteiskunnassa ja ihmisten välillä on asia, jota on pidetty Suomen ja muiden Pohjoismaiden vahvuutena. Luottamusyhteiskunta on meille itsestäänselvyys, eikä sen olemassaoloa yleensä huomata tai arvosteta eritysesti.

Tarvitaan vertailukohtaa muualta maailmasta. Tätä tarjoili Nuorisobarometrin loppuraportissa toimittaja Heikki Aittokoski, joka on maailmalla havainnut, että yhteiskunnassa vallitseva luottamus ei ole itsestäänselvyys, vaan päinvastoin: luottamusyhteiskuntia ei maailmalta juuri tahdo löytää.

Aittokosken mukaan maailmalla ”valtiolliset instituutiot ovat niin etäisiä tai niin epäluotettavia, että ainoaksi turvaverkoksi jäävät perhe ja suku”. Poliisi tai virkamies ei silloin ole ystävä vaan lähinnä sortaja tai lahjonnan kohde.

Suomessa asiat onneksi ovat toisin. Viranomaisiin luotetaan ja lapsetkin uskalletaan laskea koulutielle ilman vanhempia. Nuorisobarometritutkimukset vahvistavat tämän tuloksen.

Suomalaisten nuorten luottamus eri instituutioita kohtaan on korkealla, jopa pysäyttävällä tasolla.

Suomalaisten nuorten (15–29-vuotiaat) luottamus eri instituutioita kohtaan on korkealla, jopa pysäyttävällä tasolla. Nuorten luottamus poliisiin, presidenttiin, puolustusvoimiin ja oikeuslaitokseen on 89–95 prosenttia.

Myös luottamus virkamiehiin, kunnanvaltuustoihin, EU:hun ja eduskuntaan on korkeaa tasoa, 70–80 prosenttia. Merkillepantavaa on, että luotto näihin instituutioihin on ollut kasvusuuntainen koko 2000-luvun samaan aikaan, kun sekä maan talous että politiikka ovat kriisiytynet.

Jos jossakin on nähtävissä laskua, se on tapahtunut luottamuksessa maan hallitukseen, mikä ei yllätä. Mutta lasku on ollut loiva, sillä kun vuonna 2006 nuorten luottamuksen taso oli 79 prosenttia, vuonna 2018 se on yhä 71 prosenttia.

Hämmästyttävänä voidaan pitää myös sitä, että suomalaisnuorten luottamus puolueisiin on ollut nousussa koko 2000-luvun lukuun ottamatta viimeisintä mittausta.

Tarkastelin nuorten sosiaalista ja poliittista luottamusta omassa nuorisobarometriartikkelissani ”Nuoret kansanvallan suunnannäyttäjinä” hyödyntäen Euroopan-laajuisia European Social Survey (ESS) aineistoja. Myös nämä tutkimukset puhuvat selvää kieltä nuorten vahvasta luottamuksesta politiikan instituutioihin.

Luottamusmuuttajat ovat suomalaisnuorten osalta pysyneet vakaina koko sen ajan, kun mittauksia on tehty (2002–2016). Suomen nuorten ”luottamusetu” Euroopan yleiseen tasoon verrattuna on pysytellyt selvänä, mikä tarkoittaa, että nuorten suomalaisten osalta luottamusmuuttujien keskiarvot ovat jatkuvasti selvästi yli eurooppalaisen keskiarvon.

Hyvin merkittävää tältä osin on se, että nuorten poliittinen luottamus on ollut kaiken aikaa aikuisia korkeampi – painvastoin kuin ennalta osasi odottaa.

”Tökkää hallitusta, tykkää demokratiasta”

Poliittisen ja sosiaalisen luottamuksen ohella on muita asennetekijöitä, jotka liittävät kansalaiset demokratiaan. Näitä ovat kiinnostus politiikkaa kohtaan, tyytyväisyys maan hallitukseen ja talouteen sekä tyytyväisyys demokratian toimivuuteen.

Kiinnostus politiikkaa kohtaan on tekijä, johon perustuvat yhtä hyvin antiikin kansalaishyveet kuin moderni näkemys aktiivisesta demokraattisesta kansalaisuudesta. Nuorisobarometri-aineistossa nuorten kiinnostus politiikkaan on noussut kahdessakymmenessä vuodessa (1996–2018) reilusta 40 prosentista yli 60 prosenttiin. Ristiriita nuoria koskeviin mielikuviin on selvä.

Nuorten kiinnostus politiikkaan on noussut vuosina 1996–2018 reilusta 40 prosentista yli 60 prosenttiin.

Poliittisen kiinnostuksen ja luottamuksen ohella politiikan tutkijat ovat jo 1950-luvulta lähtien olleet kiinnostuneita demokraattisen järjestelmän suorituskyvystä kansalaisten mielipiteillä mitattuna. Eurooppalaisessa ESS-tutkimuksessa keskeiset muuttujat tältä osin ovat tyytyväisyys maan talouteen ja hallitukseen sekä demokratian toimivuuteen.

”Tökkää hallitusta, tykkää demokratiasta”. Näin voidaan tulokset tiivistää sekä suomalaisnuorten että aikuisten osalta. Suomessa jyrkimmät muutokset poliittisissa asenteissa voidaan nähdä tyytyväisyydessä maan talouteen ja hallitukseen, mikä sekään ei yllätä.

Kaikkia suomalaisia ajatelle tyytyväisyys maan talouteen ja hallitukseen lähti jyrkkään laskuun jo vuonna 2006 ja pohjanoteeraus saavutettiin vuonna 2014. Sekä hallitustyytyväisyyden että taloustyytyväisyyden osalta Suomen etumatka muuhun Eurooppaan on sulanut ja mittautamme nyt yhtä heikkoja arvoja kuin muutkin. Tämä pätee sekä aikuisiin että nuoriin.

Tyytyväisyys demokratian toimivuuteen arvioi kansanvallan suorituskykyä aivan eri näkökulmasta kuin muut tyytyväisyysmittarit, jotka heilahtelevat paljon talouden ja päivänpolitiikan mukaan. Mikäli tyytyväisyys demokratian toimivuuteen on jatkuvasti laskusuunnassa, on demokraattisen hallitustavan legitimiteetti – sen olemassaolon oikeutus – ennen pitkää uhattuna.

Demokratian arvovallan osalta on saatu huolestuttavia uutisia, kun amerikkalaiset Roberto Stefan Foa ja Yascha Mounk esittivät niin sanottujen milleniaalien (2000-luvulla aikuistuneiden nuorten) olevan kääntymässä demokratiaa vastaan Yhdysvalloissa ja monissa Euroopan maissa.

Kokonaisuutena tarkastellen suomalaiset ovat varsin tyytyväisiä demokraattisen järjestelmän toimivuuteen. Demokratiakiinnittymisen keskiarvo on ollut koko tarkasteluajan selvästi yli eurooppalaisen keskiarvon, vaikka ero muihin maihin on supistumassa. Nuoret arvioivat demokratiaa myös aikuisia myönteisemmin.

Näin ollen huoli antidemokraattisista sukupolvista tai demokratian legitimiteettikriisistä ei ainakaan Suomessa ole näköpiirissä.

Miten kauas omena putoaa puusta?

”Omena ei kauas puusta putoa” on sanonta, joka jossain muodossa tunnetaan joka puolella maailmaa. Toivomuksena on, että lapset olisivat taipumuksiltaan ja tavoiltaan sopivasti samanlaisia kuin vanhempansa. Jos näin ei ole, huoli on syvä paitsi nuorista myös yhteiskunnan tulevaisuudesta.

Tällainen huoli nuorista on noussut pintaan edellä mainittujen milleniaalien kohdalla. Toimittaja Amanda Ruggeri kirjoitti BBC-Capital-verkkolehdessä lokakuussa 2017, että milleniaalit ovat maailman vihatuin sukupolvi. He ovat laiskoja, tietämättömiä, itsekkäitä, moraalittomia ja paljon muuta.

Mutta kuten Ruggeri osoittaa, tässä ei ole mitään uutta, vaan aikuiset ovat arvostelleet nuoria samoin sanankääntein kautta historian. Esimerkiksi Aristoteles arvosteli jo 400-luvulla ennen ajanlaskun alkua nuorisoa kaikkitietävyydestä ja valheellisesta itseluottamuksesta.

Mitä tutkimusaineistot sanovat? Antaako nuorten osallistuminen aihetta huoleen vai putoaako omena sittenkin lähelle puuta ja nuoret omaksuvat vanhempiensa tavat?

Nuorille ikäluokille äänestäminen on ylivoimaisesti tärkein poliittisen vaikuttamisen kanava, ja tämä taipumus on kasvussa.

Nuorisobarometrin mukaan nuoret pääsääntöisesti kulkevat vanhempiensa jalanjäljissä: nuorille ikäluokille äänestäminen on ylivoimaisesti tärkein poliittisen vaikuttamisen kanava, ja tämä taipumus on kasvussa. Koko Euroopan laajuisissa ESS-aineistoissa kuva poliittisesti aktiivisista nuorista ikäpolvista voimistuu.

Aineistoissa kyllä näkyy nuorten aikuisia heikompi vaaliaktiivisuus (vastaajan itsensä ilmoittama). Nuorten äänestysaktiivisuudessa ei kuitenkaan havaita laskua, vaan osallistumisen taso on säilynyt vakaana koko 2000-luvun.

Se tarkoittaa, että vaalipassiivisuus on nuoruuteen liittyvä ilmiö, joka aikuisiällä häviää, ja nuoret aktivoituvat äänestämään vanhempiensa tavoin. Sama pätee puolueisiin samaistumiseen: aikuisina nuoret löytävät puolueen itselleen vanhempiensa tapaan.

Entä sitten nuorten osallistuminen niin sanottuihin uuden politiikan muotoihin, kuten mielenosoituksiin, boikotteihin ja adresseihin? Nämä suoran vaikuttamisen keinot on usein liitetty nimenomaan nuoriin. Jo 1980-luvulta Suomessa on esiintynyt jälkiteollista poliittista toimintaa, joka ei suoraan ole kytköksissä määrättyihin ideologioihin tai taloudellisiin viiteryhmiin.

Tutkimustietojen valossa nuorissa yhdistyy perinteisiä ja niin sanottuja jälkimoderneja osallistumisen tapoja. Mielenosoituksiin osallistumisessa (viimeisen 12 kk aikana) havaitaan, että nuorten aktiivisuus on moninkertainen aikuisikäluokkiin verrattuna, mutta silti marginaalinen, 4–7 prosenttia.

Tutkimustietojen valossa nuorissa yhdistyy perinteisiä ja niin sanottuja jälkimoderneja osallistumisen tapoja.

Mitä tulee adressien allekirjoittamiseen, nuoret (31–44 %) ovat olleet koko 2000-luvun aikuisia (22–34 %) aktiivisempia. Sama pätee myös niin sanottuun poliittiseen ostokäyttäytymiseen. Nuorista keskimäärin noin 35 prosenttia on boikotoinut, kun aikuisilla luku on ollut noin 30 prosenttia.

Viime vuosien aikana nuorten ja aikuisten ero on tältä osin supistunut, mikä voi kieliä siitä, että nuorten taipumus tuoteboikotointiin jatkuu aikuisiällä.

Muuttuuko poliittinen kulttuuri?

Uusin Nuorisobarometri puhuu sen puolesta, että nuoret ovat aikuisia tiiviimmin kiinnittyneet demokratiaan ja osallistuvat politiikkaan aktiivisesti. He myös kiinnittyvät yllättävän vahvasti perinteiseen vaalidemokratiaan. Omena kyllä putoaa puusta, muttei välttämättä kovin kauas.

Vielä yksi asia on Nuorisobarometrista hyvä nostaa esille. Se koskee nuorten turvattomuuden tunnetta. Tältä osin korkealla ovat huoli ilmastonmuutoksesta, maailmanpoliittisesta tilanteesta ja terrorismista, jotka ovat nuorten uhkakuvissa kasvussa.

Kun nuorten poliittisen aktiivisuuden ja globaalin huolestumisen laskee yhteen, nousee mieleen kysymys, olemmeko ehkä uudentyyppisen poliittisen kulttuurin äärellä. Se tarkoittaa, että ilmastolakon kaltaiset globaalit mielenilmaukset vallitsevaa politiikkaa kohtaan ovat kasvussa.

Nähtäväksi jää, missä määrin tällainen globaali idealismi on leviämässä ja ohittaako se henkilökohtaisiin etuihin perustuvan ”lompakkoäänestämisen”, johon nykyiset demokratiat pääosin perustuvat.

Markku Harrinvirta on valtiotieteiden tohtori ja tuntiopettaja Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

Julkaisu Myytti nuorten poliittisesta passiivisuudesta ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Puoluekenttä Suomessa on ollut kuluneen kymmenen vuoden aikana myllerryksen kourissa. Perinteiset puolueet ovat menettäneet asemiaan ja populistit ovat nousseet suureksi puolueeksi perussuomalaisten (ja sinisten) muodossa.

Puoluejärjestelmän muutos on vaikuttanut osaltaan siihen, että hallitustyö on muuttunut haasteellisemmaksi ja monia tarvittavia uudistuksia ei ole saatu aikaiseksi. Tyytymättömyys hallituksiin on kasvanut. Edustuksellisiin instituutioihin, puolueisiin varsinkin, luotetaan aiempaa vähemmän.

Internetistä on odotettu poliittista voimaa, joka uudistaisi demokraattisen hallintomallin. Tulevissa eduskuntavaaleissa perinteisten puolueiden asemaa haastaa Harry ”Hjallis” Harkimon Liike Nyt, joka tarjoaa suoraa nettidemokratiaa edustuksellisten rakenteiden korvaajaksi.

Liike Nyt on lainannut nettidemokratian mallinsa italialaiselta Viiden tähden liikkeeltä (Movimento 5 Stelle eli M5S). Miten Liike Nytin näkymiä voi arvioida Viiden tähden liikkeen ja digidemokratian kokemusten valossa?

Mallia Italian populisteilta

Italiaan muodostettiin vuonna 2018 hallitus kahdesta populistipuolueesta, Viiden tähden liikkeestä ja Pohjoisen liitosta (Lega Nord tai pelkkä Lega). Viiden tähden liike on maan suurin puolue, joka on omalaatuinen sekoitus populismia, edustuksellisen demokratian vastaisuutta ja nettidemokratiaa.

Viiden tähden liikkeen perustivat vuonna 2009 koomikko Beppe Grillo sekä it-yrittäjä Gianroberto Casaleggio. Poliittisena liikkeenä se luokitellaan populisteihin. Viiden tähden liikettä luonnehtivat systeeminvastaisuus, ympäristönsuojelu, globalisaatiokriittisyys, rikollisuuden torjunta ja EU-skeptisyys. Hallitsevaan mediaan sekä pakolaisuuteen liike suhtautuu torjuvasti, minkä vuoksi se on toisinaan liitetty oikeistopopulismiin.

Liikkeen läpimurto tapahtui vuoden 2013 parlamenttivaaleissa. Liikkeen jäsenet valitsivat ehdokkaat vaaleihin online-äänestyksessä joulukuussa 2012 – ensimmäistä kertaa Italian historiassa.

Vaalien aattona helmikuussa 2013 peräti 800 000 ihmistä osallistui Grillon vaalitilaisuuteen Piazza San Giovannilla Roomassa. Vaaleissa Viiden tähden liike sai 25 prosentin kannatuksen. Sen kannatuksen nousu on vertaansa vailla Italian historiassa.

Uusimmissa vuoden 2018 vaaleissa Viiden tähden liikkeestä tuli suurin puolue Italian parlamentissa (32,7 % alahuoneen äänistä) ja se muodosti hallituksen Legan kanssa. Henkeään pidätellen Eurooppa odottaa, mihin kaikkeen Italian hallitus ryhtyy.

Viiden tähden liike lienee ainoa hallituspuolue Euroopassa, jonka toiminta perustuu virallisesti suoraan digidemokratiaan.

Heti alusta lähtien Viiden tähden liikkeen asialistalla olivat digitaalinen demokratia ja suora kansanvalta. Se lienee ainoa hallituspuolue Euroopassa, jonka toiminta perustuu virallisesti suoraan digidemokratiaan.

Casaleggion ansiosta puolueen netti-ideologialla on ollut alusta saakka konkreettinen sisältö. Liike on valinnut edustajaehdokkaat kansalliseen ja Euroopan parlamenttiin nettiäänestyksellä, jossa äänioikeutettuja ovat olleet Grillon sivustolle rekisteröityneet liikkeen jäsenet.

Liikkeen käytössä on Rousseau-niminen sovellus, jonka avulla liikkeen rekisteröidyt jäsenet voivat keskustella ja äänestää muun muassa lakiehdotuksista. Rousseaussa on vuosien mittaan keskusteltu ja päätetty lukemattomista asioista kuten pakolaislaeista ja vaalilaeista.

Aina tulokset eivät ole olleet puolueen johdon toivomia. Liikkeen jäsenistö äänesti muun muassa vuonna 2014 maahanmuuttajavastaisen lain lakkauttamisen puolesta Grillon ja Casaleggion esitystä vastaan.

Liike Nyt haastaa puoluedemokratian

Suomeen syntyi keväällä 2018 uusi poliittinen liike, kun Harkimo erosi kokoomuksesta ja perusti Liike Nytin. Liike Nyt ei kuitenkaan ole yhden miehen hanke, vaan sillä on käytännön toimintaa eli nettidemokratiaa pyörittävä toimisto sekä koko joukko nimekkäitä tukijoita kuten Mikael Jungner ja Tuomas Enbuske.

Liike Nyt korostaa kaikissa yhteyksissä, että se ei ole puolue vaan kansanliike, mikä muodollisesti pitää paikkansa. Viiden tähden liike on toiminut samalla tavalla.

Lokakuun lopussa 2018 Liike Nyt järjesti seminaarin, jossa pääpuhujana oli Viiden tähden liikkeen toisen perustajan poika Davide Casaleggio, joka hänkin on liikkeen taustavaikuttaja ja it-yrittäjä.

Nettidemokratian mallin ja strategian Liike Nyt on omaksunut Viiden tähden liikkeeltä suunnilleen yksi yhteen. Tämä ei ole mikään salaisuus kuten ei sekään, että Harkimo on vieraillut Italiassa tutustumassa liikkeen toimintaan. Liikkeiden välille on myös viritetty yhteistyötä, jonka luonne tosin on epäselvä.

Liike Nytin kritiikin kärki kohdistuu puoluevaltaan.

Liike Nytin kritiikin kärki kohdistuu Viiden tähden liikkeen mallin mukaisesti puoluevaltaan. Sen mukaan poliittisia päätöksiä Suomessa tekee pieni sisäpiiri ja puolue-eliitti.

Liike Nytiin liittyneen Jungnerin mukaan Suomessa todellista poliittista valtaa käyttävät mahtuvat yhteen tilataksiin. Tämä on liikkeen mukaan epädemokraattista, sillä tavalliset kansanedustajat eivät aina pääse edes keskustelemaan asioista, saati vaikuttamaan päätöksentekoon.

Parempia päätöksiä liikkeen mukaan syntyisi, jos päätökset tehtäisiin yhdessä keskustellen ja ottamalla kaikki halukkaat mukaan päätöksentekoprosessiin. Keinona tähän on liikkeen sisäinen digitaalinen suora demokratia, jossa liikkeen sloganin mukaan ”paras argumentti voittaa”.

Liikkeen periaatteena on, että kaikki mukaan haluavat voivat rekisteröityä liikkeen nettisivuilla ja päästä näin mukaan liikkeen ”nettiparlamenttiin”. Liikkeen jäseniä eli ”vaikuttajia” oli tammikuun lopussa noin 12 000. Eduskuntavaaleja varten Liike Nyt on työstänyt nettiparlamentissa tiekarttaa asioista, joita se ajaa tulevissa eduskuntavaaleissa.

Liike Nyt julkisti ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaansa 7.1.2019. Kansanedustajaehdokkaita ei kuitenkaan ole valittu nettiparlamentissa, vaan liikkeen perustajajäsen Sarian Antilan mukaan ehdokkaat valittiin sillä perustella, mitä ihmiset haluavat päättäjiltä. Tällä viitattiin liikkeen käymiin keskusteluihin ja nettiäänestyksiin puolueen ehdokkailta vaadittavista kriteereistä.

Liike on myös luvannut heti perustamisestaan lähtien, että nettiäänestämisellä liikkeen jäsenet voivat vaikuttaa kansanedustajien äänestyspäätöksiin. Kansanedustajan eli Harkimon päätöksistä liike on päässyt äänestämään kahdesti, ja Harkimo on noudattanut suuressa salissa liikkeen enemmistön kantoja.

Internet ei ole vaikuttanut demokratioiden perusrakenteisiin

Viiden tähden liikkeen menestyksen vanavedessä monessa Euroopan maassa, kuten Britanniassa, Ranskassa, Espanjassa ja Alankomaissa, on oltu kiinnostuneita – Liike Nytin tapaan – nettidemokratian mahdollisuuksista. Tulevaisuudessa on luultavasti enenevässä määrin puolueita, jotka haastavat edustuksellista demokratiaa.

”Systeemi pitää räjäyttää”, sanoi Harkimo vieraillessaan Kouvolassa liikkeensä tilaisuudessa elokuussa 2018 ja sai yleisöltä raikuvat suosionosoitukset. Liike Nytin menestys vaaleissa kuitenkin vaatisi jonkinlaista vallankumousta suomalaisessa politiikassa.

Demokraattisen järjestelmän digitalisaation edistysaskeleet ovat olleet verrattain marginaalisia. Internet on vielä kaukana poliittisen systeemin ytimestä toisin kuin liike-elämässä, jossa esimerkiksi verkkokauppa on parantanut sekä kauppojen että kuluttajien mahdollisuuksia huomattavasti sekä muuttanut koko markkinatalouden toimintaa.

Demokraattisen järjestelmän digitalisaation edistysaskeleet ovat olleet verrattain marginaalisia.

Vaikka nettidemokraattisen utopian mukainen poliittinen järjestelmä on ollut teknisesti mahdollinen jo pitkän aikaa, politiikassa ei ole nähty samaa kehitystä kuin taloudessa. Jos politiikasta käydäänkin vilkasta keskustelua esimerkiksi somessa, blogeissa ja verkkolehtien palstoilla, on osallistuminen politiikan ytimeen, varsinkin päätöksentekoon, ollut lähes olematonta. Tältä osin tärkeä uudistus on vuonna 2012 käyttöön otettu sähköinen kansalaisaloitejärjestelmä. Kansalaisaloitteet ovat kuitenkin melkein aina hylätty eduskunnassa.

Sekä Liike Nyt että Viiden tähden liike edustavat äärilaitaa, mitä tulee e-demokratiaan ja poliittisiin liikkeisiin. Ne ovat lähempänä poliittisen toiminnan kovaa ydintä kuin esimerkiksi Occupy- tai Indignados-liike, jotka ovat toiminnassaan hyödyntäneet tehokkaasti somea.

Liike Nytin ja Viiden tähden liikkeen suora nettidemokratia keskittyy mielipiteidenvaihdon ja kampanjoinnin lisäksi mitä suurimmissa määrin päätöksentekoon. Hollantilaisen sosiologian professori Jan van Dijkin luokittelussa molemmat liikkeet lähestyvät niin sanottua plebiskiittistä mallia, jota voidaan pitää kaikista kansanvaltaisimpana.

Nettidemokratia on kaksiteräinen miekka

Liike Nytin pääasialliset haasteet tulevissa vaaleissa ja siitä eteenpäin liittyvät digitaalitekniikkaan, suoran demokratian luonteeseen sekä sen politiikan sisältöön. Internet tarjoaa tehokkaan työkalun kommunikointiin sekä valintojen tekemiseen, ja varsinkin nuoret sukupolvet ovat tottuneita somen käyttäjiä. Näin ollen Liike Nytin merkittävin kannatuspotentiaali on nuorissa ja koulutetuissa, luultavasti myös kaupunkilaisissa.

Nettidemokratia on kuitenkin kaksiteräinen miekka monessakin suhteessa. Sen uutuuteen liittyy oma viehätyksensä, mutta samalla se on Suomessa täysin uusi tapa tehdä politiikkaa, jota saatetaan vierastaa.

Suoraa demokratiaa on perinteisesti arvosteltu ristiriitojen kärjistämisestä, altistumisesta vääristävälle lobbaukselle sekä kaoottisesta ja huonolaatuisesta päätöksenteosta.

On otettava huomioon, että nettidemokratiaan liittyy täsmälleen samat riskit kuin sosiaaliseen mediaan yleensäkin. Viiden tähden liikettä on kritisoitu valeuutisten levittämisestä, haitallisesta käyttäjätietojen keruusta ja tämän tiedon hyödyntämisestä poliittisessa kampanjoinnissa.

Suoran demokratian sovelluksena nettidemokratiaan liittyy haasteita ennen kaikkea poliittisen johtamisen näkökulmasta. Suoraa demokratiaa on perinteisesti arvosteltu ristiriitojen kärjistämisestä, altistumisesta vääristävälle lobbaukselle sekä kaoottisesta ja huonolaatuisesta päätöksenteosta.

Nettidemokratiasta voi muodostua painajaismainen johtamishaaste, jonka toisessa päässä vaanii hallitsematon ”torikokous” ja toisessa taas diktatuurin peikko. Grillo esimerkiksi on saanut päälleen runsaasti kritiikkiä epädemokraattisesta johtamisesta.

Kun katsoo läpi Liike Nytin nettisivujen uutisia, välittyy kuva, että johtamishaasteesta on toistaiseksi selvitty hyvin. Asia, jota voi tulevaisuudessa olla vaikea perustella liikkeen kannattajille, on vaaliehdokkaiden valinta liikkeen johdon eikä nettiparlamentin toimesta. Tämä sotii selvästi liikkeen omaa ideologiaa vastaan.

Liike Nytin mahdollisuudet kansanliikkeeksi

Puolueiden välisessä kilpailussa koko on kaikki kaikessa, eikä marginaaliin jäävillä puolueilla Suomessa ole tulevaisuutta, jollei niillä ole vahvaa ja vakaata vähemmistöä taustallaan, kuten RKP:lla tai kristillisdemokraateilla.

Liike Nytin esikuva Viiden tähden liike on populistinen catch-all-puolue. Sen menestyksen salaisuus on ruohonjuuritason organisaatiossa, nettidemokratiassa, Italian puoluejärjestelmässä, karismaattisessa johdossa sekä umpipopulistisessa politiikassa.

Poliittisessa mielessä Italiaa voi luonnehtia populistin paratiisiksi. Italiassa niin sanottujen perinteisten puolueiden valtakausi eli ensimmäinen tasavalta päättyi jo vuonna 1992, jonka jälkeen ns. toista tasavaltaa ovat hallinneet populistipuolueet. Italian poliittisessa ilmastossa äänestäjäkunta on Suomeen verrattua hyvin liikkuvaista, ja poliittisten liikkeiden nousu voi olla räjähdysmäistä.

Jos Liike Nytiä verrataan Viiden tähden liikkeeseen, on heti selvää, ettei Suomessa ole likimainkaan sellaista liikkuvaa äänimassaa kuin Italiassa. Suomessa populismitilan ovat täyttäneet perussuomalaiset ja siniset, ja populisteja äänestävien potentiaali on meillä arviolta 15–30 prosenttia.

Liike Nyt on kuitenkin saanut mukavasti jäsenistöä digiliikkeeseensä ja sen eliitinvastainen sanoma on muotoiltu jäntevästi, mutta tosiasiassa sen asia ei ole saanut julkisuudessa kovin suurta näkyvyyttä – Harkimoa lukuun ottamatta. Liike Nyt on esiintynyt myös sote-uudistuksen kaatajana, mutta tässä asiassa se kilpaili kaikkien oppositiopuolueiden ja muiden sotekapinallisten kanssa. Soten kaatuminen ja hallituksen ero maaliskuussa 2019 veivät tehon sotekritiikiltä.

Liike Nyt on kyllä-liike, kun populistit ovat järjestään ei-liikkeitä.

Liike Nytin kasvamista kansanliikkeeksi jarruttaa sen sanoman epäpopulistisuus. Vaikka liikkeen viesti on systeeminvastainen, on sen muu politiikka lähinnä liberaalia. Harkimo kyllä itse kiistää liberaali-leiman kirjassaan ja sanoo liikkeensä puoltavan hankkeita ideologioista riippumatta. Uskallan silti väittää, että ulospäin Liike Nyt näyttäytyy ennen kaikkea markkinaliberaalina.

Kun Viiden tähden liike haalii massoittain ääniä EU-skeptisyydellä, globalisaatiokritiikillä ja maahanmuuttovastaisuudella, on Liike Nyt avoimesti Eurooppa-myönteinen ja markkinaehtoinen. Liike Nyt on kyllä-liike, kun populistit ovat järjestään ei-liikkeitä.

Liike Nytin agendalla ei toistaiseksi haalita kymmeniätuhansia ihmisiä kansankokoukseen, ja kuten suomalaisen liberalismin kohdalla on nähty, ei suvaitsevaisuuden ja markkinatalouden sanoma sellaisenaan ole riittänyt kuin korkeintaan muutaman prosentin kannatukseen, varsinkin kun samaa sanomaa ajaa jo useampi vakiintunut puolue.

Liike Nytin kansaedustajaehdokkaissa on myös sangen vähän potentiaalisia ääniharavia, mikä vaikeuttaa sen menestymistä. Hämmentävänä voi pitää lisäksi liikkeen päätöstä olla osallistumatta vaalitentteihin.

Liike Nytin menestysmahdollisuudet eduskuntavaaleissa näyttävät vielä vaatimattomalta. Pidemmällä aikavälillä menestystä voi syntyä jos – ja kun – nettidemokratia alkaa yleistyä maamme poliittisessa elämässä. Silloin Liike Nyt on pioneeri, joka voi saada taakseen merkittävänkin osan esimerkiksi kokoomuslaisista, keskustalaisista, sinisistä sekä oikeistodemareista – ja varsinkin niistä, jotka haluavat itse olla mukana poliittisessa vaikuttamisessa ilman vaivalloista puolueaktiivin osaa.

VTT Markku Harrinvirta on tuntiopettaja Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

Julkaisu Liike Nyt ja nettidemokratian lupaus ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.