Itä-Euroopan maiden, kuten Puolan abortinvastaisuus sekä ranskalaisten ja italialaisten antigender-liikehdintä liitetään katolisuuteen. Häpeämättömän seksistisen presidentti Donald Trumpin läheinen suhde Yhdysvaltojen kristittyyn oikeistoon hämmentää maallistuneita, arvoliberaaleja suomalaisia.

Naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia vastustavia konservatiivis-kristillisiä tahoja löytyy kuitenkin myös Suomesta. ”Aito avioliitto ry – avioliiton ja lasten oikeuksien puolesta” -yhdistys tuli tunnetuksi tasa-arvoista avioliittolakia vastustavasta kansalaisaloitteestaan. Edellisen kampanjansa epäonnistuttua se kampanjoi nyt ”genderismiä” vastaan. Genderismi määritellään järjestön nettisivustolla ”kiistanalaiseksi, haitalliseksi ja politisoituneeksi vasemmistoliberaalien vaalimaksi aatteeksi”.

Yhdistyksen kannattajiksi ilmoittautuvat kristillisdemokraattien kansanedustajat Sari Tanus ja Peter Östman, perussuomalaiset kansanedustajat Mika Niikko ja Juha Mäenpää, keskustan entiset kansanedustajat Hannu Takkula ja Lauri Oinonen, kristillisdemokraattinen poliitikko Mika Ebeling, Oikea Media -verkkolehden päätoimittaja Jukka Rahkonen sekä Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja Juha Ahvio. Monien tausta on evankelisessa herätysliikkeessä.

Edellisen kampanjansa epäonnistuttua Aito avioliitto ry kampanjoi nyt ”genderismiä” vastaan

Suomessa katolisuuteen linkittyvä liikehdintä ei vielä kerää tuhatmäärin ihmisiä kaduille mielenosoituksiin kuten vaikkapa sukupuolineutraalin avioliiton vastustajia Ranskassa, mutta uskonnollisissa piireissä antigender-ajattelutapaa levitetään aktiivisesti.

Suomessa kuten muuallakin antigender-liikehdintä kytkeytyy konservatiivisen uskonnollisuuden ohella oikeistolaiseen, perinteisiä arvoja ajavaan politiikkaan. Mutta mikä itse asiassa on liikkeen vastustama ”gender”?

Gender, sex ja sukupuolentutkimus

Gender, jota äärikonservatiiviset tahot vastustavat sen haitallisuuteen, politisoitumiseen ja vasemmistoliberaaliuteen vedoten, on akateeminen käsite. Se kehitettiin tieteellisessä keskustelussa sosiaalisen sukupuolen (gender) erottamiseksi biologisesta sukupuolesta (sex).

Gender-käsite korostaa sitä, että sukupuoli on muutakin kuin biologiaa: se viittaa sukupuolen kulttuurisiin piirteisiin ja siihen, että Simone de Beauvoirin kuuluisaa iskulausetta ”naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan” mukaillen sukupuoli ei ole vain jotakin syntymässä annettua. Sukupuolta tehdään arkisissa käytännöissä, kulttuuristen normien puitteissa. Sukupuolen performatiivisuutta on teoretisoinut myös sukupuolentutkimuksen keskeinen ajattelija Judith Butler.

Varhaisen naistutkimuksen aikaisen jaon perusajatus oli, että biologinen sukupuoli on annettu vakio, kun taas sosiaalinen sukupuoli rakentuu kulttuurisesti. Selkeä jako on myöhemmin sukupuolentutkimuksessa kyseenalaistettu. Gender-käsitettä käytetään kuitenkin laajasti tutkimuksessa, sillä se mahdollistaa sukupuolen hienovaraisemman tarkastelun.

Gender-käsite korostaa sitä, että sukupuoli on muutakin kuin biologiaa: se viittaa sukupuolen kulttuurisiin piirteisiin ja siihen, ettei sukupuoli ole vain jotakin syntymässä annettua.

Toisin kuin kaksijakoinen käsite sex, gender käsitteenä mahdollistaa sen ymmärtämisen, että on olemassa esimerkiksi maskuliinisia naisia ja feminiinisiä miehiä. Pitäytyminen sukupuolen sex-merkityksessä painottaa naisten ja miesten luonnolliseksi ymmärrettyä vastakkaisuutta ja yksinkertaistaa sukupuolten moninaisuutta. Tällainen ajattelutapa ei vastaa sukupuolentutkimuksessa nykyisin vallitsevaa ymmärrystä sukupuolesta.

Tutkimuksessa puretaan jäykkiä sukupuolihierarkioita sekä hyväksytään sukupuolten ja seksuaalisuuksien moninaisuus. Sukupuolentutkimuksen parissa tarkastellaan kulttuurisesti tuotettuja sukupuolihierarkioita ja sukupuolen kanssa risteäviä vallan ja alistuksen muotoja.

Sukupuolen kulttuurisen rakentumisen ymmärtämisellä on ollut valtava merkitys humanistis-yhteiskuntatieteelliselle akateemiselle tutkimukselle, mutta myös laajemmin yhteiskunnassa. Sukupuolentutkijat tarkastelevat, miten sukupuolta tuotetaan ja miten sukupuoli ja valta kietoutuvat toisiinsa. Se auttaa hahmottamaan sukupuolen merkitystä esimerkiksi työelämässä, politiikassa, kasvatuksessa, tieteessä ja taiteessa sekä oikeuslaitoksessa.

Sukupuolentutkijat tarkastelevat, miten sukupuolta tuotetaan ja miten sukupuoli ja valta kietoutuvat toisiinsa.

Sukupuolentutkimus on auttanut ymmärtämään, että harva, jos mikään, yhteiskunnan osa-alue on ”sukupuolineutraali”. Se on tehnyt näkyväksi erilaisia sukupuolina elämisen ja seksuaalisuuksien toteuttamisen tapoja. Sukupuolentutkimus on osaltaan vaikuttanut naisten aseman parantumiseen työelämässä ja politiikassa, ehkä siihenkin, että meillä on tasa-arvoinen avioliittolaki, että useissa virallisissa kaavakkeissa sukupuolta kysyttäessä voi nykyisin ruksia myös kohdan ”muu” ja että suhtautuminen LGBTQ+ -ihmisiin on vapautunut.

Genderismin olkiukkoa vastaan

Antigender-liikehdintä on vastaisku kuvatun kaltaiselle arvojen liberalisoitumiselle. Katolisen kirkon lähellä syntynyt liike kieltää ajatuksen sukupuolen sosiaalisesta tai kulttuurisesta rakentumisesta. Se pitää genderiä keinotekoisena ideologisena käsitteenä ja haluaa palauttaa sukupuolen vain sex-käsitteeseen, biologiaan ja suvunjatkamiseen.

Antigender-liike vastustaa sukupuolten tasa-arvon ja naisten oikeuksien lisääntymistä. Liike määrittelee sukupuolen kahden sukupuolen ”luonnollista” erilaisuutta korostaen. Tämä kaksinapainen sukupuolijärjestys on hierarkkinen: mies on aktiivinen toimija, naisen tehtävä on synnyttää ja ylläpitää kotia.

Liike vastustaa ehkäisyä ja aborttia sekä seksuaalikasvatusta ja kampanjoi tasa-arvoista avioliittolakia ja seksuaalivähemmistöjen sekä transihmisten oikeuksia vastaan. Seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat antigender-liikkeen erityisessä tähtäimessä.

Antigender-liike vastustaa sukupuolten tasa-arvon ja naisten oikeuksien lisääntymistä. Liike määrittelee sukupuolen kahden sukupuolen ”luonnollista” erilaisuutta korostaen.

Vastustusta näyttää herättävän ennen kaikkea gender käsitteenä, genderismi. Genderismi on antigender-liikkeen piirissä lanseerattu käsite, jolla ei juuri ole sisältöä. Genderismi-sanan käyttäjät tai ”gender-ideologialla” pelottelevat eivät edes määrittele, mitä he näillä käsitteillä tarkoittavat. He riistävät gender-sanan sen alkuperäisestä merkityksestä ja leimaavat genderismiksi luonnonvastaisina ja turmeltuneina pitämänsä asiat, jotka uhkaavat ”perinteistä perhettä”.

Genderismi on lähemmässä tarkastelussa tyhjä käsite, naisten oikeuksien ja seksuaalioikeuksien vastustajien luoma olkiukko, jota lyömällä luodaan uhkakuvia ja lietsotaan moraalipaniikkia. Niiden avulla kootaan joukkoja oman agendan edistämiseen: tasa-arvokehityksen pysäyttämiseen.

Käsitekaappaus

Kuten sosiologit Roman Kumar ja David Paternotte toteavat, genderismiä tai gender-ideologiaa vastustavassa liikehdinnässä gender-käsite väännetään iskusanaksi, jonka avulla mobilisoidaan ihmisiä vastustamaan naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Tarkoitushakuisessa käsitteellisessä uudelleenmäärittelyssä sana irrotetaan akateemisesta merkityksestään ja annetaan sille vääristäviä merkityksiä, joilla kyseenalaistetaan myös sukupuolentutkimusta ja feminismiä. Käsitteen omiin tarkoituksiinsa anastaneet eivät halua ymmärtää tai edes teeskentele ymmärtävänsä sukupuolentutkimuksen keskusteluja. Nämä tuomitaan vääriksi niihin tutustumatta.

Akateemista feminismiä vastaan hyökätään voimakkaasti. Vaihtoehtoinen, kansatajuinen tieto on oikeampaa kuin tieteellinen tutkimustieto, johon tehdään tietoisesti eroa. Tämä on tyypillistä populistiselle puheelle, jossa myös sukupuolesta puhutaan usein yksinkertaistaen.

Anti-genderismin toimintalogiikka näkyy myös suomalaisten oikeistopopulistien tieteenvastaisissa puheenvuoroissa. Esimerkiksi perussuomalaisia lähellä olevan ajatuspajan Suomen Perusta -ajatuspajan julkaisu Epäneutraali sukupuolikirja halventaa sukupuolentutkimusta ja ivaa jo nimessään sukupuolineutraaliutta.

Akateemista feminismiä vastaan hyökätään voimakkaasti.

Artikkelikokoelman kirjoittajat nojaavat näennäistieteelliseen argumentaatioon vastustaessaan sukupuolikiintiöitä ja sukupuolineutraalia avioliittolakia sekä gender-ideologiaa ja puolustaessaan biologiaa, perinteistä avioliittoa sekä miesten oikeuksia. Kirjoittajajoukossa on jo mainittu Aito avioliitto -aloitteen puuhamies Jukka-Pekka Rahkonen ja sen on toimittanut Simo Grönroos, perussuomalaisten puoluesihteeri.

Pseudotieteellisen teoksen kirjoittajien yhteyksiä tieteeseen korostetaan ja käytetään tieteestä lainattua viittauskäytäntöä. Väitteet eivät kuitenkaan kestä tieteellistä tarkastelua, vaan perustuvat mustavalkoisille kärjistyksille ja yksinkertaistuksille. Kirjassa ei viitata akateemiseen tutkimukseen lukuun ottamatta biologiaa ja evoluutiopsykologiaa.

Antropologi Marianna Keisalo kirjoittaa, että kirjan ”tieto” sukupuolesta ei täytä tieteen kriteereitä. Sen tarjoama yksinkertaistava sanoma voi silti vedota lukijoihin, joiden oma kokemuspiiri tai maailmankatsomus ei tue monisyisempää ymmärrystä sukupuolesta.

Hankamäki esimerkiksi syyttää naisia ja näiden ”pihtauspolitiikkaa” alaikäisiin kohdistuvista seksuaalista väkivaltaa sisältävistä teoista.

Epäneutraali sukupuolikirja ohitettiin julkisuudessa vähin äänin. Perustan uudempi sukupuolta käsittelevä julkaisu sen sijaan herätti kohua kesällä 2020. Filosofian tohtori Jukka Hankamäen kirjoittama Totuus kiihottaa: Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä on yhtä lailla naisvihamielinen ja yksinkertaistavia väitteitä sukupuolesta ja seksuaalisuudesta esittävä kirja kuin edeltäjänsä. Hankamäki esimerkiksi syyttää naisia ja näiden ”pihtauspolitiikkaa” alaikäisiin kohdistuvista seksuaalista väkivaltaa sisältävistä teoista.

Kirjanjulkistamistilaisuudessa perussuomalaisten johto esiintyi Hankamäen rinnalla. Kun kirjan sisältö herätti julkisuudessa kohun, sekä puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho että varapuheenjohtaja Riikka Purra väittivät, että kirja ei edusta puolueen kantaa. Kohun aikaan molemmat kuitenkin esittivät julkisuudessa erikoisia väitteitä feminismistä ja väittivät esimerkiksi sen lietsovan sukupuolten välistä sotaa.

Poliittinen antifeminismi

Feminisminvastaisuus ja jäykkä ymmärrys sukupuolista kahtena toisiaan täydentävänä ja luonnollisena kategoriana on konservatiivista sukupuolen politiikkaa, joka yhdistää uskonnollisia piirejä ja oikeistopopulisteja.

Suomen puoluekentällä antigenderismiä edustavat arvokartan konservatiivisimman laidan kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset. Perussuomalaisten pitkäaikaisen puheenjohtajan Timo Soinin uskonnollinen konservatismi välittyi hänen abortinvastaisessa toiminnassaan sekä poliittisissa kytköksissään.

Halla-ahon puheenjohtajuuden aikana uskonnollisuutta on häivytetty ja hän itse on tunnetusti ateisti. Antifeminismi, jäykkä käsitys sukupuolijärjestyksestä ja heteroseksuaalisuudesta ainoana sallittuna seksuaalisuuden muotona edustavat edelleen puolueen linjaa.

Halla-ahon ja Purran Hankamäki-kohun yhteydessä ääneen lausuman antifeminismin lisäksi muutkin puolueen jäsenet ovat esittäneet julkisesti feminisminvastaisia kannanottoja. Olen analysoinut perussuomalaisten traditionalismia ja antifeminismiä laajemmin Populism on the loose -kirjan englanninkielisessä artikkelissani.

Europarlamentin edustaja Laura Huhtasaari on todennut feministien halveksivan juutalais-kristillistä kulttuuria ja vihaavan valkoista kristittyä miestä.

Esimerkiksi europarlamentin edustaja Laura Huhtasaari on todennut feministien halveksivan juutalais-kristillistä kulttuuria ja vihaavan valkoista kristittyä miestä. Myös perussuomalaisten entinen puoluesihteeri ja nykyinen kansanedustaja Riikka Slunga-Poutsalo inhoaa omien sanojensa mukaan feminismiä ja korostaa naisen ja miehen biologista eroa.

Emopuoluetta radikaalimmat Perussuomalaiset nuoret ovat ajaneet antigender-liikkeen tapaan perinteistä sukupuolikäsitystä ja kaksinapaisen sukupuolijärjestelmän “luonnollisuutta”. He lanseerasivat feminismin ja sukupuolineutraalin kasvatuksen tuominneen #tyttö_poika -kampanjan jo vuonna 2016. Nuorisojärjestö julistautui antifeministiseksi marraskuussa 2019.

Populismin logiikka

Antigenderismi ja oikeistopopulismi kulkevat käsi kädessä katolisissa Ranskassa ja Italiassa sekä Keski-Euroopan kommunismin jälkeisissä Unkarissa ja Puolassa, joka on myös vahvasti katolinen maa. Myös Suomessa yhteyksiä löytyy. Syitä voi etsiä niiden viestin samankaltaisuudesta ja viestintätavasta.

Oikeistopopulistinen politiikka perustuu vahvoille jakolinjoille. Jako tehdään ”meidän” ja ”toisten” välille. Populismin keskeinen ”me” on kansa, toinen taas kansasta etääntynyt eliitti.

Kansallismielisessä oikeistopopulismissa kansakunnan eheyttä uhkaavat maahan tunkeutuvien muukalaisten lisäksi kansaa sisältä päin hajottavat tasa-arvoa vaativat naiset ja erityisesti feministit, ydinperheen malliin asettumattomat homoseksuaalit ja kaksinapaisen sukupuolijärjestelmän kyseenalaistavat trans- tai muunsukupuoliset. Samat viholliset – ”genderistit” – uhkaavat myös ydinperhettä sekä yhteiskunnallista järjestystä ja moraalia.

Antigenderismi ja oikeistopopulismi kulkevat käsi kädessä katolisissa Ranskassa ja Italiassa sekä Keski-Euroopan kommunismin jälkeisissä Unkarissa ja Puolassa.

Konservatiiviset populistit paheksuvat arvoiltaan korruptoitunutta, moraalitonta eliittiä, joka sallii samaa sukupuolta olevien avioliiton, hyväksyy sukupuolineutraalin kasvatuksen tai puhuu sukupuolten moninaisuudesta. Samasta moraalisesta rappiosta varoittelee myös antigender-väki.

Sosiologit Eliza Bellé ja Barbara Poggio Trenton yliopistosta näkevät antigender-liikehdinnän uudenlaisena populismin ilmauksena. Siinäkin hyödynnetään jakoa meihin ja muihin, korostetaan luonnollisuutta ja tuotetaan moraalipaniikkia. Paternotte ja Kuhar kuvaavat tapaa, jolla antigender-liike käyttää gender-ideologiaa kattokäsitteenä monille konservatiivisen ja patriarkaalisen järjestyksen kyseenalaistaville uudistuksille. Uudistuksien vaarallisuutta perustellaan huolella lapsista ja kansakunnan moraalin rappeutumisesta.

Puhe sukupuolesta voi banalisoitua keskusteluksi siitä, mitä kunkin housuista löytyy.

Kaikki palautuu miehen ja naisen “luonnolliseen”, pelkistetyn biologiseen erilaisuuteen. Tätä korostavat sekä uskonnolliset että oikeistokonservatiivit myös Suomessa. Aito Avioliitto -sivustolla puolustetaan luonnolliseksi kutsuttua naisen ja miehen välistä avioliittoa, ydinperhettä sekä sukupuolten ”luonnollista” erilaisuutta.

Puhe sukupuolesta voi banalisoitua keskusteluksi siitä, mitä kunkin housuista löytyy. Riikka Slunga-Poutsalo toteaa: ”Mä oon nainen, ja mulla on naisena omat vahvuudet ja heikkoudet. Samoin mun miehellä (–) on vehkeet jalkojen välissä, ja sillä on omat vahvuudet ja heikkoudet”.

Miksi juuri nyt?

On selvää, että antigender-liikehdintä yhdistyy oikeistopopulismiin. Liikehdintä liittyy sukupuolen poliittiseen neuvotteluun. Mielipideilmaston vapautuessa ja naisten sekä seksuaalivähemmistöjen oikeuksien laajetessa liberaalien arvojen vastustajat kokevat olonsa uhatuksi ja tukeutuvat kireään moralismiin, joka ilmenee arvokonservatiivisena nostalgiana.

Kaivataan menneeseen, kultaiseen aikaan, jolloin ”miehet olivat miehiä ja naiset naisia”. Tähän liittyy oikeistopopulisteilla vahva kansallismielisyys.

Kansallismielisyyden aalto yhdistyy kiinnostavasti kansainväliseen uuskonservatiivisuuteen.

Kansallismielisyyden aalto yhdistyy kiinnostavasti kansainväliseen uuskonservatiivisuuteen. Nationalismin aatetta ja siihen kietoutuvaa oikeistopopulismia kierrätetään maasta toiseen, kuten kirjoitamme Emilia Palosen kanssa artikkelikokoelmassa Vapiseva Eurooppa. Uuskonservatiivisuus on liima, joka yhdistää uskonnollista oikeistoa ja oikeistopopulisteja.

Oikeistopopulismi, katolisuus ja evankeliset liikkeet eivät välttämättä jaa täysin samaa ideologiaa, mutta antigenderismi yhdistää vastustamaan feministejä ja sukupuolentutkijoita.

Nähtäväksi jää, onko yhteenliittymä vain näennäinen, vai liittääkö yhteinen vihollinen, liberaali suvaitsevaisto, uskonnolliset ja laitaoikeistolaiset liikehdinnät yhteen vahvaksi poliittiseksi blokiksi, jossa yhteinen etu – tasa-arvokehityksen kääntäminen taaksepäin – ajaa mahdollisten linjaerimielisyyksien yli.

FT, dosentti Tuija Saresma on nykykulttuurin tutkija Jyväskylän yliopistossa.

Artikkeli on osa Gender-ideologia -juttusarjaa.

Juttua muutettu 29.10. klo 11.07: Korjattu Marianna Keisalon nimi. Aiemmin tekstissä luki virheellisesti Marianne.

Julkaisu Antigender-liike, kristillisyys ja oikeistopopulismi: sukupuolen politiikkaa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Tämän hetken Euroopassa populistiset puolueet menestyvät vaaleissa ja mielipidemittauksissa. Suomessakin Jussi Halla-ahon johtama Perussuomalaiset on ennen korona-aikaa ollut gallupien kärjessä. Joissain Euroopan maissa – ajattelen lähinnä Unkaria – oikeistolainen populistiaate on myös hallituksen ja kansan enemmistön poliittinen linja.

Populistipuolueet niin Euroopassa kuin Suomessa esiintyvät mielellään kansan äänenä. Tällöin ajatellaan, että kansan syvät rivit lähiöbaarien kulmapöydistä saavat heidän kauttaan äänen. Suomessa tällä käsityksellä on pitkä perinne. Veikko Vennamo ja hänen jälkeensä Timo Soini ylläpitivät vahvasti kansan ääni -retoriikkaa.

Puhe kansan syvistä riveistä saattaa olla myös populistien vastustajien oletusarvo. Suomessakin populismia vastustetaan osin siitä syystä, että se on sisällöltään vain lähiömölinää. Esimerkiksi Jaakko Yli-Juonikas ja Aleksanteri Kovalainen kuvaavat romaaneissaan perussuomalaista aatemaailmaa tässä hengessä.

Suomessakin on havaittu, että perussuomalaisten äänestäjäprofiili on tavanomaisen keskiluokkainen.

Mutta ovatko populistit ”oikeasti” kansanihmisiä ja onko heidän aatemaailmansa kunkin kansakunnan sisältä syntynyttä sydänääntä? Suomessakin on havaittu, että perussuomalaisten äänestäjäprofiili on tavanomaisen keskiluokkainen.

Pyrin seuraavassa näyttämään, että nykyinen oikeistopopulismi on pikemmin yleiseurooppalainen liike, joka syntyi Ranskassa 1980- ja 1990-luvuilla. Sieltä liike levisi Saksaan ja Pohjoismaihin sekä erilaisten mutkien kautta myös Puolaan ja Unkariin. Tällä liikkeellä on juurensa pikemmin sivistyneistössä ja keskiluokassa kuin missään erityisessä ”unohdetussa kansassa”.

Ranskan uusoikeisto

Ranskassa niin kutsuttu Kansallinen Rintama (1972–2018 Front national, nykyään Rassemblement national) on jo pitkään ollut merkittävä poliittinen voima. Sitä on avittanut tiettyjen historioitsijoiden ja oikeistointellektuellien luoma laaja kirjallinen tuotanto. Kirjoilla on perusteltu sellaista populistista linjaa, jota Le Penin suvun poliittiset johtajat ovat edustaneet ja edelleen edustavat.

Keskeisiä tällaisia kirjoittajia ovat jo vuonna 1968 aloittanut Alain de Benoist, Jean-Claude Valla, Pierre Vial, Dominique Venner sekä Terre et Peuple –aikakauslehti. Heidän tekstejään oikeistopopulistit ovat käyttäneet laajasti viimeisen 30 vuoden aikana eräänlaisena vastavoimana vasemmistolaiselle ja globaaleihin kysymyksiin keskittyvälle politiikalle. Ranskaksi heistä käytetään nimitystä Nouvelle Droite, uusoikeisto.

Nouvelle Droite korostaa voimakkaasti kansallisvaltion itsemääräämisoikeutta. Korostuksen mukaan oman alueen ja maakunnan ihmiset ovat juurevia ja tuntevat oman kotiseutunsa asiat parhaiten. Heitä on turha lähteä Euroopan unionin tai muunkaan suuremman toimijan taholta neuvomaan, sillä parasta olisi pysyä perinteisessä kansallisvaltiossa.

Ranskalaisten oikeistointellektuellien kirjoilla on perusteltu sellaista populistista linjaa, jota Le Penin suvun poliittiset johtajat ovat edustaneet ja edelleen edustavat.

Perinteinen uusoikeisto oli varsin maallista eli sekulaaria. Siihen ei liittynyt uskonnollisia tunteita, vaan lähinnä kansallisromantiikkaa. Mainitsemani ajattelijat katsovat usein, että roomalaiskatolinen kirkko vastustaa lähtökohtaisesti kansallistunnetta, koska kirkko on globaali järjestö ja sellaisena tukee Euroopan unionia ja muita globaaleja yhteisöjä.

Vielä yli kymmenen vuotta sitten ajateltiin, että vahvan kansallisvaltion tulee sitä vastoin olla sekulaari, jotta se kykenee ajamaan maan ja kansan etuja. Oikeistopopulistit ovat Ranskassa usein olleet vahvoja perinteisillä, vaurailla viinialueilla, joilla ajatukset maaperästä ja kansallissielusta ovat merkityksellisiä.

Liitto konservatiivikristittyjen kanssa

Sekulaari ja antiglobalistinen ajattelu muuttui Ranskassa noin seitsemän vuotta sitten, kun maahan ajettiin tasa-arvoista avioliittolakia, samankaltaista kuin hieman myöhemmin Suomessa. Hanke synnytti konservatiivien piirissä vastahankkeen, jota kutsuttiin nimellä La Manif pour tous, ”mielenosoitus kaikille”.

Tähän vastahankkeeseen lähtivät mukaan niin monet maalliset uusoikeistolaiset kuin konservatiiviset katolilaiset. Näin syntyi eräänlainen epäpyhä liitto kansallisromanttisen, maallisen uusoikeiston ja vanhoillisen kristinuskon välille.

Liiton syntyyn myötävaikutti dramaattinen tapahtuma. Uusoikeiston keskeinen ideologi Dominique Venner, joka ihaili japanilaisia samuraita, teki 2013 rituaalisen itsemurhan Notre Damen katedraalin alttarilla protestina globalismia ja vanhan kulttuurin rapautumista vastaan. Hänen voimakkaasti symbolinen tekonsa liitti oikeistopopulismiin uskonnollisen uhriutumisen kuvastoa.

La Manif pour tous -liikkeen tunnuskuva on mainio esimerkki digiajan meemistä, joka liikkuu ketterästi asiayhteydestä toiseen kantaen samanlaisia merkityksiä ja samalla hieman muuttuen.

La Manif pour tous -liikkeen tunnuskuvassa isä, äiti ja kaksi lasta pitävät toisiaan kädestä heteronormatiivista perheihannetta korostaen. Kuva levisi Ranskasta Venäjälle Vladimir Putinia tukevan Yhtenäinen Venäjä -liikkeen käyttöön. Suomessa tämän kuvan otti omakseen logossaan Aito avioliitto -liike, joka ranskalaisen esikuvansa tavoin vastustaa avioliittolain muutoksia.

Tunnuskuva on mainio esimerkki digiajan meemistä, joka liikkuu ketterästi asiayhteydestä toiseen kantaen samanlaisia merkityksiä ja samalla hieman muuttuen.

Identitaarit

Jo ennen tämän epäpyhän liiton syntymistä uusoikeisto oli Ranskassa alkanut radikalisoitua. Äärisiipi kutsui itseään nimellä identitaarit. Heidän mielestään tiukka kansallisvaltio on toteutettava suoran toiminnan keinoin.

Identitaarit ottivat käyttöön digitaalisen median ja toivat tekstejään julki englanniksi ja muilla kielillä. Englannin ilmaukset alt-right ja identitarians otettiin käyttöön käännöksissä. Näin termit, ja myös varhaisemman ranskalaisen uusoikeiston ajattelu levisi englantia lukevaan maailmaan.

Identitaariliikkeen keskeisiä kirjoja on ensinnäkin Guillaume Fayen teos The New Jewish Question (ranskaksi 2007), missä Faye avoimesti argumentoi, että muslimeista on nyky-Euroopassa tullut samantapainen ongelma kuin juutalaisista Natsi-Saksassa.

Vaikka Faye ei kannata juutalaisvastaisuutta tai vierasväestön joukkotuhoamista, hän väittää, että Eurooppa nykyään kamppailee nopeasti lisääntyvän muslimiväestönsä kanssa samaan tapaan kuin Hitlerin Saksan nähtiin kamppailevan runsaan juutalaisväestön äärellä. Kaikki poliittiset puolueet sanoutuivat irti tästä ajatuksesta, mutta se jäi elämään oikeistopopulismissa, ehkä erityisesti sosiaalisen median vaikutuksen tukemana.

Englannin ilmaukset alt-right ja identitarians otettiin käyttöön käännöksissä. Näin termit, ja myös varhaisemman ranskalaisen uusoikeiston ajattelu levisi englantia lukevaan maailmaan.

Toinen, ehkä vielä vaikutusvaltaisempi kirja on Renaud Camus’n The Great Replacement (ranskaksi 2011). Teos lanseerasi käsitteen ”väestönvaihto”, joka tänä päivänä elää monien populististen puolueiden sanastossa niiden kotimaasta huolimatta.

Koska Camus’n mukaan muslimit lisääntyvät niin paljon nopeammin kuin eurooppalaiset, heidän prosentuaalinen osuutensa väestöstä erityisesti Ranskassa ja Saksassa kasvaa eksponentiaalisesti. Kolmen taikka neljän sukupolven kuluttua tämä johtaa siihen, että Euroopasta on tullut islamilainen maanosa, eli on tapahtunut väestönvaihto.

On syytä myös huomata, että vaikka oikeistopopulismi usein sinänsä perustellusti liitetään sosiaalisen median aikaansaamiin uusiin kupliin ja viestintätapoihin, sen aatteelliset perusteokset ovat kuitenkin perinteisiä kirjoja.

Globaali oikeistopopulismi

Radikalisoituminen ja kansainvälistyminen on johtanut lukuisiin jyrkkiin ja keskenään verkostoituneisiin identitaarisiin liikkeisiin, joiden käyttämät nimikkeet ja mediat vaihtuvat tiuhaan. Ranskassa tällainen jyrkkä siipi on nimeltään Generation Identitaire, Saksassa puolestaan Identitäre Bewegung. Yksi englanninkielisen maailman ja Manner-Euroopan yhdistävä jyrkkä verkosto on nimeltään Identity Evropa.

Vaikka englanninkielistä mediaa seuraavat suomalaiset helposti olettavat, että identitaarien ajattelu on peräisin amerikkalaisilta jyrkän siiven republikaaneilta tai englantilaisilta Brexit-intoilijoilta, sen varhaiset sylttytehtaat sijaitsevat juuri Ranskassa.

Nykyiset amerikkalaiset ja brittiläiset identitaarit ovat usein omaksuneet ajatuksensa vuorovaikutuksessa Manner-Euroopan kanssa. Tietenkin 1980-luvun Ranskaa kaukaisempia juuria voidaan niin haluttaessa myös löytää Italian ja Saksan fasismista. Oikeistopopulismi on tuttua ja vaikutusvaltaista myös Euroopan ja USA:n ulkopuolella, esimerkiksi Intian hindunationalismissa.

Vaikka englanninkielistä mediaa seuraavat suomalaiset helposti olettavat, että identitaarien ajattelu on peräisin amerikkalaisilta jyrkän siiven republikaaneilta tai englantilaisilta Brexit-intoilijoilta, sen varhaiset sylttytehtaat sijaitsevat juuri Ranskassa.

Oikeistopopulismin nousun myötä myös termit identiteetti ja identiteettipolitiikka ovat saaneet uusia merkityksiä. Varsinkin USA:ssa termi identiteettipolitiikka tarkoitti aluksi liberaalin demokraattisen vasemmiston ajamaa erilaisten vähemmistöjen näkyväksi tekemisen politiikkaa. Tähän kontekstiin asettuu myös esimerkiksi tasa-arvonäkökulmaa korostanut poliittisen korrektiuden käsite, joka on kaapattu arvokonservatiivien maalitauluksi.

Donald Trumpin presidentinvaalikampanjan ajoista lähtien identiteettien politiikka on kuitenkin korostetusti myös englanninkielisessä maailmassa alkanut yhä enemmän tarkoittaa vanhakantaisten näkemysten kunnianpalautusta. Trumpista huolimatta olisi tärkeää muistaa, että Euroopassa erityisesti etnisten identiteettien ”puhtauden” aatemaailma ja käsitteistö on vaikuttanut jo pidempään.

Entä Suomi?

Teologina ja uskonnontutkijana oma kiinnostukseni kohdistuu paljolti siihen, miten edellä kuvattu oikeistopopulismi vaikuttaa Suomessa erilaisissa kristillisissä piireissä. Oletin, että Jussi Halla-ahon nousu Perussuomalaisten johtoon olisi vähentänyt uskonnon merkitystä suomalaisessa populismissa, mutta toisin on näyttänyt käyvän.

Erityisen antoisa ja samalla huolestuttava tämänhetkinen suomalainen lähdeaineisto on nettilehti Oikea Media, jossa monet konservatiiviset kirjoittajat yhdistävät oikeistopopulismin ja kristinuskon. Ranskalaisen uusoikeiston ja identitaarien ajatukset esiintyvät lehdessä paikallisesti sovitettuna laajasti.

Lehti mainostaa näyttävästi perussuomalaisia ja kristillisdemokraattisia poliitikkoja, vaikka se ei ole kummankaan puolueen varsinainen äänenkannattaja. Oikean Median kirjoittajakunnassa on useita yliopistolaitoksen piirissä työskenteleviä professoreita, dosentteja ja yliopistonlehtoreita.

Oikea Media on hyvä esimerkki siitä, kuinka oikeistopopulismi on yleiseurooppalainen liike, jossa koulutetuimpaan kansanosaan kuuluvat kirjoittajat tarjoavat akateemisesti laadittuja perusteluja populistiselle politiikalle. Populismi ei siis ole vähemmän koulutettujen tai syrjäytyneiden ihmisten tuottama aate.

Oikea Media on hyvä esimerkki siitä, kuinka oikeistopopulismi on yleiseurooppalainen liike, jossa koulutetuimpaan kansanosaan kuuluvat kirjoittajat tarjoavat akateemisesti laadittuja perusteluja populistiselle politiikalle.

Alkusyksystä 2018 Oikea Media alkoi nostaa voimakkaasti esiin professori Tapio Puolimatkaa, jonka katsottiin kärsivän syrjintää yliopistossa kristillisen vakaumuksensa vuoksi. Puolimatka nousi Kristillisdemokraattien ääniharavaksi kevään 2019 eurovaaleissa, ja on kirjoittanut sananvapaudesta kirjan.

Erityisen voimakkaasti identitaarien aatemaailmaa ja kristinuskoa yhdistää kirjoituksissaan dosentti Juha Ahvio, kristillisen Patmos-järjestön puuhamies. Toki Oikeaan Mediaan kirjoittaa myös Ahviota maltillisempia konservatiiveja.

Itsekriittisyyttä ja lähteitä

Oikeistopopulismin tutkimuksessa on vältettävä leimakirveitä ja pyrittävä erittelemään tarkasti yhtäältä omat ja toisaalta eri kohdehenkilöiden asenteet. Ehkä tutkijankin on silti otettava jonkinlaista kantaa. Itse edustan ”liberaalia” kristinuskon, politiikan ja yliopistoaatteen ymmärtämistä ja tämä tausta kenties värittää omaa arviotani.

Samaisen avoimuuden hengessä tämän artikkelin taustalla päälähteenäni on toiminut Jose Pedro Zúqueten kirja The Identitarians: The Movement Against Globalism and Islam in Europe, mikä samalla muuten on myös paras tuntemani tutkimus aihepiiristä.

Euroopassa kaikkein voimakkaimmin oikeistopopulismiin ja uskonnon poliittinen liitto vaikuttanee nyt Unkarissa, ehkä myös Puolassa ja Venäjällä. Lennart Byströmin kirjan Med Guds hjälp: om religion och politik i Ryssland, Ungern och Polen avulla näiden maiden identitaareista saa hyvän alkukäsityksen.

Risto Saarinen on Helsingin yliopiston ekumeniikan professori.

Artikkeli on osa Gender-ideologia -juttusarjaa.

Julkaisu Kansallisvaltion kaipuu: eurooppalainen oikeistopopulismi ja uskonto ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Vuonna 2018 ruotsin poliisi evakuoi Göteborgin yliopiston sukupuolentutkimuksen yksikön, (Nationella sekretiatet för genusforskning), turvallisuusuhan vuoksi. Poliisin pommiryhmä räjäytti rakennuksen käytävälle kassiin jätetyn, dynamiittia muistuttavan esineen.

Vuotta aiemmin filosofi Judith Butleria esittävä nukke poltettiin Butlerin vierailun yhteydessä järjestetyissä protesteissa São Paolossa, Brasiliassa. Konservatiivisen Movimento Brazil Livre ryhmän jäsenet myös solvasivat ja yrittivät käydä käsiksi Butleriin ja tämän puolisoon, politiikan teoreetikko Wendy Browniin São Paolon lentokentällä.

”Kuin Fenix-lintu, joka nousee kommunismin tuhkasta”

Viimeisen kymmenen vuoden aikana maailmalla on voimistunut poliittinen liikehdintä, joka vastustaa gender-ideologiaksi, lgbt-ideologiaksi tai gay agendaksi kutsuttua toimintaa, jota usein kuvaillaan myös salaliitoksi. Gender tarkoittaa tässä yhteydessä sukupuolta, niin sanottua sosiaalista sukupuoliroolia tai sukupuoli-identiteettiä, kun taas ideologialla liikkeen kannattajat tarkoittavat sivilisaation tai kansakunnan perusarvojen tuhoamiseen tähtäävää poliittista propagandaa.

Liikkeen määritelmä sivilisaatiosta vaihtelee eri maissa. Esimerkiksi Puolassa, Unkarissa, Italiassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa gender-ideologiaa vastustava liikehdintä pitää länsimaisina perusarvoina muun muassa heteroseksuaalista avioliittoa, perinteisiksi kutsuttua perhemallia, hierarkkista ja kaksinapaista sukupuolijärjestelmää sekä konservatiivista käsitystä naisten lisääntymisoikeuksista.

Liikehdinnän kannattajien mukaan erityisesti feminismi ja antirasismi rajoittavat sananvapautta, koska ne usein kannattavat ainakin jonkin asteista vihapuheen kriminalisoimista.

Presidentti Jair Bolsonaron Brasiliassa taas kyseessä on konservatiivisesta tulkinnasta katolisen kirkon opeista yhdistettynä äärioikeistopopulismiin. Saharan eteläpuolisissa Afrikan maissa, kuten Keniassa gender-ideologia rinnastetaan erityisesti homoseksuaalisuuteen länsimaisena, uuskolonialistisena ilmiönä.

Liikehdinnän kannattajien mukaan erityisesti feminismi ja antirasismi ennakkosensuroivat ja rajoittavat sananvapautta ja ilmaisunvapautta, koska ne usein kannattavat ainakin jonkin asteista vihapuheen kriminalisoimista. Tämä taas nähdään liikkeiden osalta sananvapauden rajoittamisena, poliittisena korrektiutena tai vaarallisena propagandana.

Joissakin Itä-Euroopan maiden tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta – eli gender-ideologiaa – kritisoivissa kannanotoissa feminismi rinnastetaan kommunismin tuhkasta nousevaan Fenix-lintuun. Ljubljanan yliopiston sosiologian professori Roman Kuharin ja sosiologi David Paternotten mukaan gender-ideologia on retorinen keino, jolla muodostetaan uusi, kuvitteellinen totalitarismin uhka.

Tässä artikkelisarjassa tutkijatohtori Katja Kahlina tarkastelee gender-ideologiaa idän ja lännen vastakkainasettelun näkökulmasta. Kahlina esittää, että anti-gender -liikkeenretoriikka pyrkii muodostamaan kokonaan uuden maailmanjärjestyksen, joka ylittää kylmän sodan idän ja lännenvastakkainasettelun.

Ristiriitainen agenda

Gender-ideologiaa vastustavien tahojen aatteet ja tavoitteet ovat usein keskenään ristiriitaisia. Esimerkiksi konservatiiviset kristilliset ryhmät, herätysliikkeet, oikeistopopulistiset puolueet, radikaalit äärioikeistoaktiivit ja sananvapauteen kiihkeästi vetoavat libertaarit eivät sovi luontevasti jonkin yhdistävän kattokäsitteen alle.

Ilmiön tekee monimutkaiseksi myös se, että esimerkiksi sukupuolivähemmistöjä syrjiviä tai vihaa lietsovia kannanottoja levittävät myös erityisesti Britanniassa jotkin konservatiiviset feministeinä itseään pitävät ryhmät, vaikka nämä ryhmät irtisanoutuvat äärioikeistosta, eivätkä vastusta esimerkiksi aborttia. Onkin tärkeää tunnistaa poliittiselle gender-ideologiaa vastustavalle liikehdinnälle tyypilliset piirteet, jotta tiedostetaan, miten näiden liikkeiden käyttämä retoriikka normalisoi myös muiden, arvokonservatiivisten tai HLBTIQ-ihmisiä vastustavien tahojen nousun ja voimistumisen.

Esimerkiksi joissakin Latinalaisen Amerikan vasemmistopopulistisissa puolueissa erilaiset herätysliikkeet toimivat gender-ideologiaa vastustavana taustalobbarina.

Gender-ideologiaa vastustavaa liikehdintää yhdistää kuitenkin kuvitteellinen yhteisö, jonka yhteenkuuluvuuden tunne perustuu yhteiseen viholliseen ja uhkaan.

Kuten yliopistotutkija Tuija Saresma argumentoi tämän sarjan artikkelissaan, ”gender-ideologia” ei käsitteenä pohjaudu tutkittuun tietoon. Sillä ei siis ole esimerkiksi yhteiskuntatieteellistä perustaa.

Gender-ideologiaa vastustavaa liikehdintää yhdistää kuvitteellinen yhteisö, jonka yhteenkuuluvuuden tunne perustuu yhteiseen viholliseen ja uhkaan.

Sen sijaan gender-ideologia on nimensä mukaisesti itsessään ideologinen, yleisesti antifeministinen käsite, jonka tarkoitus on viedä vaikuttavuus tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskevilta yleis- ja ihmisoikeussopimuksilta. Näihin sopimuksiin kuuluvat muun muassa Pekingin toimintaohjelma, Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (CEDAW) sekä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa koskeva EU:n Istanbulin sopimus.

Todellisuudessa gender-ideologiaa vastustavassa, globaalissa liikehdinnässä on siis kyse ”anti-genderismistä”, joka pyrkii oikeuttamaan vihamielisiä ja halventavia stereotypioita sekä syrjintää naisia ja sateenkaarivähemmistöjä kohtaan yhteiskunnan kaikilla alueilla. Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviä sopimuksia pidetään ideologisena propagandana tai jopa EU:n ja YK:n salaliittona. Tässä agendassa anti-genderismi hyödyntää Saresman mukaan tietoisesti näennäisargumentteja ja näennäistä ”tietoa”, joka itsessään on ideologista.

Anti-genderismin juuret ovat 1990-luvulla

Gender-ideologiaa vastustavan liikehdinnän juuret ulottuvat 1990-luvulle, jolloin YK laati Kaikkea naisten syrjintää poistavan ohjelman (Pekingin julistus). Yhdysvaltalaiset katoliset kirkot yhdessä Vatikaanin kanssa vastustivat ohjelman luonnosta ja vaativat, että siitä poistetaan kokonaan gender-käsite, koska se oli kirkon oppien eli kaksinapaisen ja hierarkkisen sukupuolijärjestelmän vastainen.

Vatikaanin pelkona oli erityisesti, että Pekingin julistus turvaisi naisille aborttioikeuden ja horjuttaisi kirkon oppien mukaista sukupuolitettua valtajärjestelmää. Vuonna 1997 ilmestyi konservatiivisen toimittaja Dale O’Learyn kirjoittama kirja The Gender Agenda – Redefining Equality, jossa gender määritellään uuskolonialistisena, kansainvälisen feministisen salaliiton keksimänä käsitteenä. Kirjan menestyksestä kertoo se, että seuraavan parin vuoden aikana kirja käännettiin yli kymmenelle eri kielelle.

Paavi Franciscus onkin esittänyt, että ”gender-teoria” ja sukupuolenkorjauksen mahdollistava lääketieteellinen teknologia ovat yhtä suuri uhka yhteiskunnalle kuin ydinasevarustelu.

Paavi Franciscus on esittänyt, että ”gender-teoria” ja sukupuolenkorjauksen mahdollistava lääketieteellinen teknologia ovat yhtä suuri uhka yhteiskunnalle kuin ydinasevarustelu.

Professori Risto Saarisen artikkeli tässä sarjassa osoittaa, että uusoikeiston retoriikassa politiikka ja uskonto yhdistyvät yhä useammin. Suomessa oikeistopopulismin ja kristinuskon liitto näkyy etenkin Oikea Media -verkkolehden julkaisuissa. Saarinen paikantaa yleiseurooppalaisen oikeistopopulismin synnyn jo 1980-luvun Ranskaan.

Rahoitus, lobbaus ja järjestelmällinen organisoituminen 2000-luvulla

Venäläisamerikkalainen Aito Avioliitto -liikkeen kattojärjestö World Congress of Families, Yhdysvaltalainen konservatiitinen ajatushautomo The Heritage Foundation, useat oikeistokonservatiiviset herätysliikkeet sekä Vatikaani ovat kaikki yhdistetty Yhdysvaltojen ja Euroopan äärioikeistoliikkeiden rahoittajiin ja siten myös gender-ideologian vastustajien rahoittajiin. Unkarilaisen Keski-Euroopan yliopiston (CEU) sukupuolentutkimuksen professori Andrea Pető kutsuukin gender-ideologiaa symboliseksi liimaksi, joka yhdistää hyvin heterogeenisen joukon poliittisia ryhmittymiä.

Taustalla on myös laajempia, globaaleja ilmiöitä. Anti-genderismin, poliittisen apatian ja konservatiivisen radikalismin erilaiset aaltoliikkeet voidaan nähdä myös vastareaktiona finanssikapitalistiseen markkinatalouteen ja julkiseen sektoriin kohdistuvaan leikkauspolitiikkaan. Tällaisessa tilanteessa erityisesti turvapaikanhakijat, pakolaiset ja maahanmuuttajat saadaan helposti näyttämään resursseista kilpailevana uhkana.

Samalla intersektionaalisen feminismin ajama tasa-arvo ja yhdenvertaisuus sekä ihmisoikeuskysymykset käsitetään ulkoisen ja kansainvälisen eliitin liberalistisena hankkeena, joka kaivaa maata kansallisvaltion ja perinteisten arvojen alta.

Anti-genderismin, poliittisen apatian ja konservatiivisen radikalismin erilaiset aaltoliikkeet voidaan nähdä myös vastareaktiona finanssikapitalistiseen markkinatalouteen ja julkiseen sektoriin kohdistuvaan leikkauspolitiikkaan.

Maailmalla vahvistuva, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta vastustava anti-gender -liikehdintä vaikuttaa vakavimmillaan yleiseen turvallisuuteen ja rajoittaa tieteentekijöiden sananvapautta ja tieteen vapautta. Äärioikeistoryhmittymät ja konservatiiviset oikeistopopulistiryhmät yhdessä konservatiivisten kristillisten ryhmien kanssa ovat viime vuosien aikana ottaneet kohteekseen kokonaisia humanistisia ja yhteiskuntatieteellisiä tieteenaloja, kuten esimerkiksi sukupuolentutkimuksen.

Yksi esimerkki kampanjoinnista on erilaiset pyrkimykset saattaa alan tiedejulkaisut negatiiviseen julkisuuteen siten, että tieteenalan ulkopuoliset tutkijat pyrkivät saamaan refereeprosessin läpi tekaistun julkaisun. Refereeprosessien ja tutkimusjulkaisujen tason valvominen on tieteen kannalta ehdottoman tärkeää, mutta näissä kampanjoissa ei ole kyse tutkimusjulkaisujen tason parantamisesta.

Järjestelmällisessä kampanjoinnissa myös tieteen julkisen sektorin rahoittajia pyritään maalittamaan, jotta gender-ideologiaksi katsottuja tieteenaloja ei enää rahoitettaisi, eikä aloja saisi opettaa. Lisäksi sukupuolentutkimuksen tieteenalan tutkijoita, joista valtaosa on naisia, häiritään ja uhkaillaan.

Unkarissa sukupuolentutkimus ja opettaminen on kielletty kokonaan ja Brasiliassa gender-käsitteen käyttö opetuksessa on laajasti on kiellettyä. Osa alojen tutkijoista välttelee esimerkiksi eriarvoisuutta tai rasismia koskevia yhteiskunnallisia keskusteluja joko valtamedioissa tai sosiaalisessa mediassa.

Suomi ei ole immuuni näille autoritaarisuutta ja jopa väkivaltaisia keinoja kannattavien liikkeiden vaikutusvallalle.

Kyse ei ole väliaikaisesta reaktiosta esimerkiksi metoo -liikettä, tasa-arvoista avioliittoinstituutiota tai post-modernismia vastaan. Anti-gender-aktivismi on järjestelmällistä ja kuten oikeistopopulistipuolueet, se hyödyntää tehokkaasti tietoisia virheargumentteja ja valeuutisia manipuloidakseen julkista keskustelua ja äänestyskäyttäytymistä.

Kuten Andrea Pető esittää, kyseessä on laajempi kampanjointi ja liikehdintä koko ihmisoikeusperustaista arvomaailmaa vastaan. Suomi ei ole immuuni näille autoritaarisuutta ja jopa väkivaltaisia keinoja kannattavien liikkeiden vaikutusvallalle. Päinvastoin salaliittoja ja konservatiivisia absoluuttisen sananvapauden puolustuksia nähdään myös meillä.

Julian Honkasalo on Suomen Akatemian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa ja Politiikasta-toimituskunnan jäsen.

Artikkeli on osa Gender-ideologia -juttusarjaa.

Tekstiä muutettu 5.10. klo 14.59. Tarkennettu kohtaa sukupuolentutkimuksen kieltämisestä Unkarissa ja Brasiliassa. Aikaisemmin artikkelissa luki, että sukupuolentutkimus on kielletty molemmissa maissa. Brasiliassa gender-käsitteen opettaminen on kielletty.

Julkaisu Gender-ideologia ja sivilisaation romahtamisen kuvitteellinen uhka ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.