Yhteiskunnallisen hallinnan ja psykologisen tiedonmuodostuksen väliset suhteet ovat olleet tiiviitä koko viimeisen vuosisadan. Näitä suhteita on tutkittu kasvavissa määrin etenkin Michel Foucault’n ajattelun hengessä. Huomiota on kiinnitetty siihen, kuinka psykologinen tieto tarjoaa kehyksiä itseytemme muodostumiselle sekä kuinka tämä tieto on hyödynnettävissä poliittisessa hallinnassa.

Kuvaan artikkelissa psykologian ja yhteiskunnallisen hallinnan välistä suhdetta kahden tapausesimerkin, behavioristisen psykologian ja positiiviseen psykologiaan kytkeytyvien onnellisuussovellusten kautta.

Nämä kaksi tapausesimerkkiä paitsi linkittyvät toisiinsa, myös kuvaavat psykologian ja yhteiskunnallisen hallinnan välillä ilmenevää kolmea keskeistä piirrettä: niiden pyrkimystä ihmistieteelliseen profilointiin ja yksilöiden onnellisuuden lisäämiseen sekä pyrkimykseen levittää psykotieteellistä järkeilyä myös muille yhteiskunnan osa-alueilla.

Katsaus behaviorismiin: Skinnerin utopia ja kaupallinen profilointi

Behavioristisen psykologian johtohahmo B. F. Skinner julkaisi vuonna 1948 ensimmäisen proosallisen teoksensa. Kyseessä oli utooppinen novelli nimeltä ”Walden Two”.

Novelli herätti ilmestymisen jälkeen vilkasta keskustelua. Tarinan ytimessä oli  behavioristisesta oppimiskäsityksestä johdettu ajatus ihmisestä ilman vapaata tahtoa.

Skinner kuvaa teoksessaan, kuinka yhteisöä voitaisiin hallita ja organisoida täydellisesti psykologisen tiedon avulla. Tämä onnistuisi hyödyntämällä joustavaa suunnittelua: jatkuvasti testattuja, ärsyke-reaktio-malliin perustuvia ympäristöllisen hallinnan mekanismeja.

Skinnerin novelli on harvinaislaatuinen, mutta siinä esitetyt ajatukset ja toiveet eivät.

Noin 20 vuotta aiemmin liikemies James Thompson perusti yhteistyössä psykologi John Watsonin kanssa yrityksen nimeltä JWT. Kyseessä oli tiettävästi ensimmäinen liikeyritys, joka laajassa mittakaavassa hyödynsi toiminnassaan psykologista profilointia.

Thompson ja Watson tekivät yhteensä yli 44 000 psykologiseen profilointiin pyrkivää haastattelua ympäri maailman esimerkiksi autoiluun, ruokailuun ja WC-käyttäytymiseen liittyen.

Nämä kaksi tieteellisen mainostamisen pioneeria kohtasivat työssään kuitenkin ongelman. Kuinka saavuttaa globaalilla tasolla relevanttia tietoa potentiaalisten asiakkaiden käyttäytymisestä ja toiveista?

”Onnellisuus-tehdas”

Thompson ja Watson eivät varmasti voineet edes kuvitella, millaisia ratkaisuja heidän kohtaamaansa ongelmaan on tarjolla nyt 40–50 vuotta myöhemmin.

William Davies toteaa kirjassaan Happiness Industry, että emme ole koskaan aiemmin eläneet aikaa, jota määrittää niin suuri optimismi sitä kohtaan, että psykologisen datan avulla voitaisiin hallita niin yksilöiden kulutuskäyttäytymistä kuin kokonaisia yhteiskuntia.

Emme ole koskaan aiemmin eläneet aikaa, jota määrittää niin suuri optimismi sitä kohtaan, että psykologisen datan avulla voitaisiin hallita niin yksilöiden kulutuskäyttäytymistä kuin kokonaisia yhteiskuntia.

Tämä optimismi perustuu hänen mukaansa kolmeen tekijään.

Ensimmäisenä tulee big data, valtavat tieto- ja profiilivarastot, joita voidaan myydä suoraan yrityksille tai käyttää muilla tavoin taloudellisiin tai yhteiskunnallisiin päämääriin. Toisena on kulttuurinen muutos, joka näkyy ennen kaikkea narsistisen käyttäytymisen lisääntymisenä: ihmiset kaipaavat tietoa itsestään. Kolmas tekijä on tietokoneet ja sovellukset (“Affective Computing Research”), jotka kykenevät tulkitsemaan ihmisten käyttäytymistä tunteiden termein.

Siinä missä Thompsonin ja Watsonin – sekä koko behavioristisen hallinnan mallin – ongelmana oli vielä jossain määrin yksityisyyden ja tarkkailun välinen suhde, ei tällaisesta voida enää edes puhua.

Nike on kehittänyt mobiilisovelluksia, jotka antavat välitöntä ja parhaimmillaan ympärivuorokautista palautetta asiakkaan fyysisestä ja terveydellisestä tilasta.

Stanfordin yliopistossa toimiva Persuasive Tech Lab -instituutio kehittää sovelluksia, jotka on kohdistettu parantamaan esimerkiksi nuorten ahdistuneisuutta.

Kansainvälisesti psykologista dataa ihmisten hyvinvoinnista kerää muun muassa YK, joka julkaisi hiljattain kansallisesti huomiota herättäneen The World Happiness -raporttinsa.

Miten ja miksi psykologinen hallinta toimii?

Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvalloissa behavioristiset menetelmät levisivät nopeasti psykologisten laboratorioiden ulkopuolelle. Niitä hyödynnettiin etenkin koulutoimintaa koskevassa suunnittelussa ja ilma- ja merivoimissa.

Skinnerin tutkimusmenetelmät ja niistä johdetut sovellukset kykenivät yhdistämään tutkimustilan ja esimerkiksi koululuokan hallinnan samoilla menetelmillä. Kouluja alettiin hallita samalla tavalla kuin eläimiä Skinnerin häkissä.

Nykyiset psykologisen hallinnan mekanismit toimivat samalla periaatteella, mutta ne ovat huomattavasti intensiivisempiä. Esimerkiksi älypuhelimessa toimiva sovellus kykenee liittämään yhteen laajan joukon toimijoita. Samaan aikaan ne tuottavat hyödynnettävää dataa yksilöstä potentiaalisesti ympäri vuorokauden.

Prosessia voidaan – ajatuksen tasolla – kuvata seuraavasti.

Tutkimusyksikkö, kuten aiemmin mainittu Persuasive Tech Lab, saa tutkimusrahoituksen. Yksikkö alkaa tutkimaan keinoja ja kehittämään sovelluksia, jotka puhuttelevat yksilöä houkuttelevalla kielellä. Mikäli sovellus toimii, yksilö alkaa käyttämään sitä esimerkiksi lieventääkseen omaa ahdistuneisuuttaan.

Samalla kun yksilö pyrkii sovelluksen avulla kohentamaan hyvinvointiaan, tulee hän tuottaneeksi dataa, jota voidaan edelleen kierrättää takaisin muille toimijoille – tässä tapauksessa psykologisen tutkimusyksikön ja esimerkiksi teknologiayrityksen käyttöön.

Ensisilmäykseltä prosessi näyttäisi hyödyttävän kaikkia osapuolia. Tutkimusyksikkö saa rahoitusta. Yksilö kykenee lieventämään ahdistustaan. Teknologiayritys saa taloudellista voittoa.

Näennäisestä kaikkivoipaisuudesta johtuen psykologinen hallinta näyttää toimivan kaikilla yhteiskunnan tasoilla.

Ja juuri tästä näennäisestä kaikkivoipaisuudesta johtuen psykologinen hallinta näyttää toimivan kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Se otetaan itsestäänselvyytenä ja se näyttää hyödyttävän kaikkia.

Kuitenkin se, mikä alkaa usein tieteellisenä tutkimuksena tai yksilön tarpeena lievittää ahdistuneisuuttaan, voi edellä prosessin myötä pelkistyä kaupalliseksi markkinoinniksi tai yksilön neuroottiseksi itsekontrolliksi.

Onnellisuussovelluksia tai psykologiaan perustuvaa ihmistieteellistä profilointia ei tulekaan ottaa itsestäänselvyytenä.

Politiikan tutkimuksen näkökulmasta on pikemminkin kysyttävä: Kuka tai mitkä tahot psykologisen datan keräämisestä lopulta hyötyvät? Millaisiin tarkoitusperiin sitä käytetään? Millaisen suhteen yksilö muodostaa itseensä esimerkiksi mobiilisovelluksen kautta?

YTM, KM Esko Harni on väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa.

Julkaisu Maailma laboratoriona – unelma täydellisesti hallitusta yhteiskunnasta ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Viime kädessä onni löytyy omasta sisimmästäsi. Onnellisuuden avaimet ovat aina omissa käsissäsi. […] Onnellisuus kumpuaa omasta elämästäsi ja omista valinnoistasi. (Filosofian akatemia 2010)

Onnellisuudesta ja sen tavoittelusta on tullut ilmiö, jolta ei nykyään voi välttyä. Tästä viestii niin elämäntaitokirjallisuuden, terapeuttisten konsulttipalveluiden, tietoisuustaitojen kuin median luomien representaatioiden valtava kasvu viimeisen vuosikymmenen aikana.

Työelämän organisoinnissa on alettu hyödyntämään psykologisen pääoman käsitettä, jolla pyritään kartoittamaan yksilön ajattelusta, käyttäytymisestä ja hyvinvoinnista kumpuavia psykologisista resursseja. Kyseessä ei ole ainoastaan yksilöitä koskeva ajattelutapa.

YK on pyrkinyt luomaan uutta talouden paradigmaa, jonka ytimessä ei ole enää varallisuus, vaan kansalaisten hyvinvointi. Bruttokansantuotteen rinnalle on ehdotettu uudenlaisia indikaattoreita, jotka kuvaisivat paremmin kansalaisten subjektiivista hyvinvointia.

Kansallisessa poliittisessa kulttuurissa on havaittu muutos hyvinvointivaltiopolitiikasta kohti subjektiivisen hyvinvoinnin hallintaa.

Myös kansallisessa poliittisessa kulttuurissa on havaittu muutos hyvinvointivaltiopolitiikasta kohti subjektiivisen hyvinvoinnin hallintaa. Siinä missä ensin mainittua määrittivät yhteiskunnan turvarakenteet, jälkimmäinen ytimeen on noussut yksilön sisäinen ja ulkoisista rakenteista riippumaton onnellisuuden tunne.

Kehitys on liitetty osaksi yhteiskuntien uusliberalisoitumista koskevaa keskustelua. Onnellisuuden politiikassa korostetaan yksilön omaa vastuuta hyvinvoinnistaan ja onnellisuudestaan sekä kritisoidaan lannistaviksi katsottuja yhteiskunnan tarjoamia tukiverkkoja. Lisäksi sen on katsottu korostavan yrittäjämäistä, luovaa ja innovatiivista asennetta kaikilla yksilön elämän osa-alueilla.

Onnellisuuden eetos

Onnellisuuden eetoksen taustalla on ajattelutapa ja tieteenala, jota kutsutaan positiiviseksi psykologiaksi. Sen pyrkimys ei ole keskittyä yksilön heikkouksiin tai hänen menneisyyteensä vaan kultivoida yksilön voimavaroja ja kykyä orientoitua positiivisesti tulevaisuuteen.

Positiivisessa psykologiassa korostetaan, että onnellisuus on ajaton, universaali ja tieteellisillä menetelmillä mitattavissa oleva ilmiö. Peter Seligmanin mukaan positiivinen psykologia käsittelee onnellisuutta samanlaisena ilmiönä kuin tekivät Aristoteles, Vanha testamentti, Buddha tai esimerkiksi Benjamin Franklin. Erona on, että positiivinen psykologia tutkii onnellisuutta tieteellisin menetelmin siinä, missä edelliset ovat onnistuneet ainoastaan spekuloimaan asialla.

Universaalin ja ajattoman onnellisuuskäsityksen myötä positiivisesta psykologiasta kumpuavat käsitteet ja ajattelutavat ovat kyenneet nopeasti leviämään läpi yhteiskunnan. Niitä hyödynnetään niin mielenterveyshoidon kentällä, kouluissa, armeijoissa, työpaikoilla kuin mediakulttuurissa.

Positiivisen psykologian pyrkimys ei ole keskittyä yksilön heikkouksiin tai hänen menneisyyteensä vaan kultivoida yksilön voimavaroja ja kykyä orientoitua positiivisesti tulevaisuuteen.

Tarpeellista onkin tarkastella, kuinka positiivinen psykologia pyrkii tekemään itsensä legitiimiksi ja hyödynnettäväksi yhteiskunnassa sekä millaisia vaihtoehtoisia tapoja käsitellä yksilön hyvinvointia se mahdollisesti tulee samalla sulkeneeksi ulos.

…ja sen varjopuolet

Positiivinen psykologia ja sen tuottama onnellisuuden eetos puhuvat houkuttelevalla kielellä. Kuka ei haluaisi olla onnellinen, hyvinvoiva tai työssään menestyvä? Politiikan tutkimuksen näkökulmasta ilmiö ja sen houkuttelevuus ovat kuitenkin moniulotteisempia kysymyksiä.

Onnellisuuden eetos on saanut onnellisuutta ja subjektiivista hyvinvointia koskevissa yhteiskunnallisissa puheenvuoroissa vastakäsitteen: haavoittuvuuden eetos. Tällä termillä viitataan niihin puhe- ja järkeilytapoihin, joilla etenkin nuorista aikuisista tehdään terapeuttisten interventioiden potentiaalisia kohteita.

Katse saadaan käännettyä yksilöön itseensä.

Tämän kautta katse saadaan käännettyä yksilöön itseensä. Laajemmat rakenteelliset ongelmat uhkaavat typistyä esimerkiksi yksilön huonoon itsetuntoon tai mielenterveysongelmiin. Terapeuttisilla ja psykologisoivilla ajattelu- ja toimintatavoilla yksilöä houkutellaan tunnistamaan oman hyvinvoinnin piirteitä ja kantamaan niistä henkilökohtaista vastuuta.

Haavoittuvuuden eetosta tarkastelleiden tutkijoiden mukaan suurin huoli haavoittuvuuden eetoksessa on se, että samalla, kun yksittäisiä nuoria vastuullistetaan asioista, joihin heillä ei välttämättä ole vaikutusvaltaa, taloudelliset leikkaukset kohdistuvat juuri niihin tukitoimiin ja -rakenteisiin, jotka voisivat auttaa näiden ongelmien ratkaisemisessa.

Vuoden 2016 Nuorisobarometrista käy ilmi, että suomalaisen nuorison ajatuksissa oma tulevaisuus näyttää varsin epävarmalta. Riskit kohdistuvat erityisesti toimeentuloon, ja nuoret näkevät, että heidän on itse kannettava tästä vastuu ilman yhteiskunnan turvaverkkoja. Samaan aikaan kun onnellisuus ja hyvinvointi on laajasti nimetty yksilön henkilökohtaiseksi haasteeksi, sen toteutumisen riskit on myös sälytetty yksilön harteille.

Laajemmin katsottuna onnellisuuden eetos piirtää hyvin kapean kuvan hyvinvoinnista ja sen ehdoista. Tekemällä itsestään korvaamattoman tieteellisen määrittelijän onnellisuudelle tulee se samalla rajanneeksi ulos osan mielihyvän ja tyytyväisyyden tunteista. Yhdistettynä poliittisiin toimenpiteisiin onnellisuuden eetos luo normatiivisia odotuksia esimerkiksi sille, miten ymmärrämme hyvän kansalaisuuden.

Yksilöä vastuullistavan puhetavan lisäksi onnellisuuden eetos saattaa luoda eräänlaisen odotustilan, jossa onnellisuutta ei voida koskaan lopulta saavuttaa.

Yksilöä vastuullistavan puhetavan lisäksi onnellisuuden eetos saattaa luoda eräänlaisen odotustilan, jossa onnellisuutta ei voida koskaan lopulta saavuttaa. Se jättää yksilön tilaan, jossa hän tuntee olevansa jatkuvasti ei-onnellinen tai ainakin haavoittuva. Juuri tässä piilee onnellisuuden eetoksen ja positiivisen psykologian voima sekä kyky tehdä itsensä yhteiskunnallisesti tärkeäksi.

YTM, KM Esko Harni on väitöskirjatutkija. KT, dosentti Antti Saari on yliopistotutkija Tampereen yliopistossa.

Julkaisu Onnellisuuden ja haavoittuvuuden politiikat ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Aleksanteri Suuren ja Diogeneen tunnetussa kohtaamisessa oli kyse siitä, kumpi on todellinen kuningas: tynnyrissään elävä askeetikko vai maailmaa hallitseva keisari. Kyse oli paitsi vallasta myös siitä, kummalla on täydellisempi autonomia – kaikkeen kykenevällä keisarilla vai tynnyrissä asuvalla ja kaikkia asemia epäilevällä kyynikko Diogeneella.

Kyynisyys puhuttaa myös Alexander Stubbia. Snellman-säätiön talviseminaarissa 16. joulukuuta 2014 pitämässään puheessa hän toteaa seuraavasti:

”Haluan viedä tätä maailmankolkkaa eteenpäin, Suomea eteenpäin. Kansainvälistä Suomea, jossa on hyvä elää. Myönnän, että tässä on pateettinenkin sävy. Mutta on aivan turha pelätä kyynisyyttä sellaisen asian kanssa, mihin uskoo.”

Edellä siteerattu puhe ei ole ainoa yhteys, jossa Stubb varoittaa kansalaisia kyynisyyden lamauttavasta voimasta. Seura-lehden etukannessa pääministeri kertoo kyynisyyden olevan ”sairaus”.

Miksi kyynisyys koetaan uhkana? Mitä tekemistä kyynisyydellä on kansainvälisen Suomen luomisessa? Miksi pääministeri kokee tarpeelliseksi patologisoida kyynisyys sairaudeksi?

Analysoin seuraavassa lyhyesti Stubbin poliittiselle retoriikalle ominaista kyynisyyspuhetta psykopolitiikan näkökulmasta. Kuvaan tapoja, joilla Stubb puhuu kyynisyydestä ja sitä, kuinka nämä puhetavat mukailevat nykykapitalismille ominaisia hyväksyvän läsnäolon, onnellisuuden ja joustavuuden ihanteita.

Psykopolitiikka

Psykopolitiikalla tarkoitetaan laajasti ymmärrettynä kaikkia niitä tapoja, joilla psykologiasta ja muista psy–alkuisista tieteistä tutut käsitteet ja järkeilyn tyylit vuotavat sekä leviävät esimerkiksi arkiseen kanssakäymiseen ja poliittiseen retoriikkaan (Kivivuori 1996). Useimmat tietävät, mitä freudilainen lipsahdus tarkoittaa. Poliittisessa retoriikassa taas on tapana paljastaa asioiden todellinen olemus tai syyttää vastapuolta epäaitoudesta. Aito minuus ja autenttinen läsnäolo puolestaan ovat jo arkipäivää esimerkiksi työprosessin hallintaa koskevassa kielenkäytössä.

Psykologiasta tutuilla järkeilyn tyyleillä ja käsitteillä on ollut merkittävä rooli myös poliittisissa protestiliikkeissä. Esimerkiksi yhdysvaltalaisessa 1960-luvun lopun opiskelijaliikkeen ohjelmajulistuksissa vilisivät tiuhaan Abraham Maslowin ja Carl Rogersin humanistisesta psykologiasta tutut näkemykset minuudesta, itsensä toteuttamisesta ja kokemuksellisuudesta.

Psykopolitiikassa ei ole kysymys siitä, että psykokulttuuri välttämättä ajallisesti tai olemuksellisesti edeltäisi politiikkaa ja valtarakenteita. Psykokulttuurista tuttu kieli ja käsitteet kuitenkin tarjoavat tärkeitä välineitä poliittiselle retoriikalle sekä ihmisten itseymmärryksen muotoutumiselle.

Tapaus Stubb

Alexander Stubb on käsitellyt kyynisyyttä lukuisissa eri yhteyksissä: haastatteluissa, poliittisissa puheissa ja suositulla Twitter-tilillään. Löydän Stubbin lausunnoista kolme erilaista puhetapaa kyynisyydestä. Ensimmäinen mukailee psykokulttuurille tyypillistä patologisoivaa diskurssia, johon sekoittuu uusliberalistinen ajatus itsestä brändinä, jota ei voida tietoisesti muuttaa menettämättä sen hohtoa:

”Mä en oikein jaksa uskoa sellaseen kyyniseen maailmaan, jossa ajatellaan, että joku asia on aina edeltä mietitty, koska mun mielestä kyynisyys on sairaus […] Mä en tykkää kyynisyydestä, ja se jos mä nyt rupeaisin miettimään omaa brändiäni, niin sillon mä olisin kyynistynyt. Mä oon mitä mä oon.” (Ylioppilaslehti 5.9.2014)

Toisessa puhetavassa Stubb näyttäytyy eräänlaisena kansallisena mentorina tai valmentajana, joka yhdistää sujuvasti edellä kuvattuun patologisoivaan retoriikkaan länsimaisesta zen-buddhalaisuudesta tuttuja järkeilyjä mielen avoimuudesta ja notkeudesta:

”Mieltä kannattaa ja voi harjoittaa. Pitäkää mieli avoimena uusille impulsseille. Älkää koskaan kyynistykö. Kyynisyys on minusta sairaus, jossa oletat tietäväsi kaikesta kaiken tai mitä joku ajattelee. Olkaa uteliaita.”

Kolmanneksi Stubb puhuu kyynisyydestä arvostellessaan kriittistä asiantuntijapuhetta ja sen negatiivisia vaikutuksia tuottavaa sävyä:

”Välillä kun seuraa ns. asiantuntijakeskustelua, niin jää kuva, että Suomessa pääsee älyköksi vain kritiikillä ja pessimismillä.”

Psykotekniikat ja onnellisuuden hallinta

Se, että Stubb puhuu usein juuri kyynisyydestä ja sen lamauttavista vaaroista, kertoo olennaisia asioita nykykapitalismille ominaisesta eetoksesta.

Onnellisuudesta, hyväksyvästä ja tietoisesta läsnäolosta sekä mielen avoimuudesta on tullut keskeisiä hallinnan ja organisoinnin välineitä. Esimerkiksi länsimaisesta zen-buddhalaisuudesta lainatut mindfulness-tekniikat ovat muodostaneet valtavat palvelumarkkinat (Williams & Kabat-Zinn 2013).

Etenkin suuret teknologia- ja sijoitusyritykset ovat ottaneet mindfulnessin käyttöön työpaikoillaan pyrkimyksenään lisätä työntekijöidensä tuottavuutta. Konsulttirintamalla on puolestaan syntynyt tuhansittain yrityksiä ja palveluntarjoajia, jotka myyvät mindfulness-tekniikoita niin yksityisille henkilöille, yrittäjille kuin työntekijöillekin – lääkkeeksi muun muassa masennuksen ja stressin hoitoon, luovuuden ja keskittymiskyvyn lisäämiseen, laihdutuksen avuksi sekä flunssan ja ihottuman hoitoon. Time-lehti onkin julistanut mindfulness-vallankumouksen alkaneen (Saari 2015, tulossa).

Kirjassaan Happiness as Enterprise sosiologi Sam Binkley (2014) on osoittanut, kuinka juuri onnellisuudesta (laajasti ymmärrettynä) on tullut uusliberalistisen hallinnallisuuden keskeinen strategia. Binkleyn mukaan onnellisuus ei ole enää missään määrin henkilökohtainen asia, jota saattaa vain toivoa ja joka ikään kuin sattuu yksittäisen ihmisen kohdalle, kuten esimerkiksi Weberin analysoima ja modernille kapitalismille suuntaa antanut kalvinistinen predestinaatio-oppi opetti.

Onnellisuudesta on tullut tieteellisen, medikaalisen ja ennen kaikkea “positiivisen psykologian” tuottama järkeilyn tyyli, eräänlainen “abstrakti kone”, joka tarjoaa mahdollisuuksia kaupallisten psykotekniikoiden hyödyntämiselle niin yritysmaailmassa, kouluissa, armeijassa kuin finanssitalouden suunnittelussa.

Onnellisuudesta on tullut eräänlainen pakko (Ahmed 2010), joka edellyttää ihmiseltä joustavuutta, luovuutta, mielen avoimuutta ja plastisuutta. Näin onnellisuudessa ei ole kyse vain hyvinvoinnin lisäämisestä, vaan myös hallinnan tekniikoista, joiden kautta joustavaa, vastaanottavaa ja ympäristönsä hyväksyvää uusliberaalia subjektiviteettia pyritään rakentamaan.

Stubb ja Diogeneen haaste

Stubbin puhetavat kyynisyydestä sairautena mukailevat edellä kuvattua zen-kapitalismin henkeä. Nämä puhetavat patologisoivat kyynisyyden länsimaista psykokulttuuria mukaillen sairaudeksi, tarjoavat tähän sairauteen lääkkeeksi mielen avoimuutta ja notkeutta, mutta myös normatiivisesti kritisoivat esimerkiksi asiantuntijapuheenvuoroja pessimistisiksi.

Aleksanteri Suurelle Diogeneen – tuon “hulluksi tulleen Sokrateen” – kyynisyys näyttäytyi skandaalina, sillä kyynikon minuus ei ole muuttumaton eikä hänen sielunsa pysyvä. Diogenea oli mahdoton hallita: hän oli itsepäisesti milloin mitäkin. Mutta jos Diogeneen taito muuttaa minäänsä luovasti on kyynikon malli par exellence, miksi Stubb kokee kyynisyyden niin uhkaavana? Eikö Stubb itse argumentoi juuri tämänkaltaisen kyynisyyden puolesta puhuessaan mielen avoimuudesta ja uteliaisuudesta pessimistisen kyynisyyden vastakohtana?

Kenties, mutta lopulta Diogenes ja Stubb puhuvat täysin eri asioista. Siinä missä Stubbin retoriikassa kyynisyys näyttäytyy joustavuuden, mielen avoimuuden ja onnellisuuden vastakohtana, Diogeneelle kyse oli tavasta vastustaa ympäröivän yhteiskunnan normatiivisia vaatimuksia, kykyä olla milloin mitäkin.  Se, mikä Diogenea ja Stubbin poliittista retoriikkaa kuitenkin yhdistää, on kyynisyyden vahva yhteys poliittiseen hallintaan – joko siihen mukautumisena tai sen vastustamisena.

Lähteet

Ahmed Sarah, The Promise of Happiness, Duke University Press 2010.

Binkley Sam, Happiness as Enterprise, Suny Press 2014.

Kiviniemi Janne, Psykopolitiikka, Hanki ja Jää 1996.

Saari, Antti, ”Läsnäolon kaksoissidos. Mindfulness opetustyössä”, teoksessa Työruumis jälkiteollisessa palvelutaloudessa, tulossa 2015.

Williams Mark & Kabata-Zinn Jon, Mindfulness: Diverse Perspectives on its Meaning, Origins, and Applications, Routledge 2013.

Artikkelikuva: lil_foot_ / Pixabay

Julkaisu Alexander Stubbin psykopolitiikka ja Diogeneen haaste ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.