Onnellisuuden ja haavoittuvuuden politiikat

Lukuaika: 3 min. 

Onnellisuuden tavoittelu on ymmärrettävää. Positiivinen psykologia ja sen tuottama onnellisuuden eetos puhuvat houkuttelevalla kielellä. Kääntöpuolena laajemmat yhteiskunnalliset ongelmat uhkaavat typistyä esimerkiksi yksilön huonoon itsetuntoon tai mielenterveysongelmiin.

Viime kädessä onni löytyy omasta sisimmästäsi. Onnellisuuden avaimet ovat aina omissa käsissäsi. […] Onnellisuus kumpuaa omasta elämästäsi ja omista valinnoistasi. (Filosofian akatemia 2010)

Onnellisuudesta ja sen tavoittelusta on tullut ilmiö, jolta ei nykyään voi välttyä. Tästä viestii niin elämäntaitokirjallisuuden, terapeuttisten konsulttipalveluiden, tietoisuustaitojen kuin median luomien representaatioiden valtava kasvu viimeisen vuosikymmenen aikana.

Työelämän organisoinnissa on alettu hyödyntämään psykologisen pääoman käsitettä, jolla pyritään kartoittamaan yksilön ajattelusta, käyttäytymisestä ja hyvinvoinnista kumpuavia psykologisista resursseja. Kyseessä ei ole ainoastaan yksilöitä koskeva ajattelutapa.

YK on pyrkinyt luomaan uutta talouden paradigmaa, jonka ytimessä ei ole enää varallisuus, vaan kansalaisten hyvinvointi. Bruttokansantuotteen rinnalle on ehdotettu uudenlaisia indikaattoreita, jotka kuvaisivat paremmin kansalaisten subjektiivista hyvinvointia.

Kansallisessa poliittisessa kulttuurissa on havaittu muutos hyvinvointivaltiopolitiikasta kohti subjektiivisen hyvinvoinnin hallintaa.

Myös kansallisessa poliittisessa kulttuurissa on havaittu muutos hyvinvointivaltiopolitiikasta kohti subjektiivisen hyvinvoinnin hallintaa. Siinä missä ensin mainittua määrittivät yhteiskunnan turvarakenteet, jälkimmäinen ytimeen on noussut yksilön sisäinen ja ulkoisista rakenteista riippumaton onnellisuuden tunne.

Kehitys on liitetty osaksi yhteiskuntien uusliberalisoitumista koskevaa keskustelua. Onnellisuuden politiikassa korostetaan yksilön omaa vastuuta hyvinvoinnistaan ja onnellisuudestaan sekä kritisoidaan lannistaviksi katsottuja yhteiskunnan tarjoamia tukiverkkoja. Lisäksi sen on katsottu korostavan yrittäjämäistä, luovaa ja innovatiivista asennetta kaikilla yksilön elämän osa-alueilla.

Onnellisuuden eetos

Onnellisuuden eetoksen taustalla on ajattelutapa ja tieteenala, jota kutsutaan positiiviseksi psykologiaksi. Sen pyrkimys ei ole keskittyä yksilön heikkouksiin tai hänen menneisyyteensä vaan kultivoida yksilön voimavaroja ja kykyä orientoitua positiivisesti tulevaisuuteen.

Positiivisessa psykologiassa korostetaan, että onnellisuus on ajaton, universaali ja tieteellisillä menetelmillä mitattavissa oleva ilmiö. Peter Seligmanin mukaan positiivinen psykologia käsittelee onnellisuutta samanlaisena ilmiönä kuin tekivät Aristoteles, Vanha testamentti, Buddha tai esimerkiksi Benjamin Franklin. Erona on, että positiivinen psykologia tutkii onnellisuutta tieteellisin menetelmin siinä, missä edelliset ovat onnistuneet ainoastaan spekuloimaan asialla.

Universaalin ja ajattoman onnellisuuskäsityksen myötä positiivisesta psykologiasta kumpuavat käsitteet ja ajattelutavat ovat kyenneet nopeasti leviämään läpi yhteiskunnan. Niitä hyödynnetään niin mielenterveyshoidon kentällä, kouluissa, armeijoissa, työpaikoilla kuin mediakulttuurissa.

Positiivisen psykologian pyrkimys ei ole keskittyä yksilön heikkouksiin tai hänen menneisyyteensä vaan kultivoida yksilön voimavaroja ja kykyä orientoitua positiivisesti tulevaisuuteen.

Tarpeellista onkin tarkastella, kuinka positiivinen psykologia pyrkii tekemään itsensä legitiimiksi ja hyödynnettäväksi yhteiskunnassa sekä millaisia vaihtoehtoisia tapoja käsitellä yksilön hyvinvointia se mahdollisesti tulee samalla sulkeneeksi ulos.

…ja sen varjopuolet

Positiivinen psykologia ja sen tuottama onnellisuuden eetos puhuvat houkuttelevalla kielellä. Kuka ei haluaisi olla onnellinen, hyvinvoiva tai työssään menestyvä? Politiikan tutkimuksen näkökulmasta ilmiö ja sen houkuttelevuus ovat kuitenkin moniulotteisempia kysymyksiä.

Onnellisuuden eetos on saanut onnellisuutta ja subjektiivista hyvinvointia koskevissa yhteiskunnallisissa puheenvuoroissa vastakäsitteen: haavoittuvuuden eetos. Tällä termillä viitataan niihin puhe- ja järkeilytapoihin, joilla etenkin nuorista aikuisista tehdään terapeuttisten interventioiden potentiaalisia kohteita.

Katse saadaan käännettyä yksilöön itseensä.

Tämän kautta katse saadaan käännettyä yksilöön itseensä. Laajemmat rakenteelliset ongelmat uhkaavat typistyä esimerkiksi yksilön huonoon itsetuntoon tai mielenterveysongelmiin. Terapeuttisilla ja psykologisoivilla ajattelu- ja toimintatavoilla yksilöä houkutellaan tunnistamaan oman hyvinvoinnin piirteitä ja kantamaan niistä henkilökohtaista vastuuta.

Haavoittuvuuden eetosta tarkastelleiden tutkijoiden mukaan suurin huoli haavoittuvuuden eetoksessa on se, että samalla, kun yksittäisiä nuoria vastuullistetaan asioista, joihin heillä ei välttämättä ole vaikutusvaltaa, taloudelliset leikkaukset kohdistuvat juuri niihin tukitoimiin ja -rakenteisiin, jotka voisivat auttaa näiden ongelmien ratkaisemisessa.

Vuoden 2016 Nuorisobarometrista käy ilmi, että suomalaisen nuorison ajatuksissa oma tulevaisuus näyttää varsin epävarmalta. Riskit kohdistuvat erityisesti toimeentuloon, ja nuoret näkevät, että heidän on itse kannettava tästä vastuu ilman yhteiskunnan turvaverkkoja. Samaan aikaan kun onnellisuus ja hyvinvointi on laajasti nimetty yksilön henkilökohtaiseksi haasteeksi, sen toteutumisen riskit on myös sälytetty yksilön harteille.

Laajemmin katsottuna onnellisuuden eetos piirtää hyvin kapean kuvan hyvinvoinnista ja sen ehdoista. Tekemällä itsestään korvaamattoman tieteellisen määrittelijän onnellisuudelle tulee se samalla rajanneeksi ulos osan mielihyvän ja tyytyväisyyden tunteista. Yhdistettynä poliittisiin toimenpiteisiin onnellisuuden eetos luo normatiivisia odotuksia esimerkiksi sille, miten ymmärrämme hyvän kansalaisuuden.

Yksilöä vastuullistavan puhetavan lisäksi onnellisuuden eetos saattaa luoda eräänlaisen odotustilan, jossa onnellisuutta ei voida koskaan lopulta saavuttaa.

Yksilöä vastuullistavan puhetavan lisäksi onnellisuuden eetos saattaa luoda eräänlaisen odotustilan, jossa onnellisuutta ei voida koskaan lopulta saavuttaa. Se jättää yksilön tilaan, jossa hän tuntee olevansa jatkuvasti ei-onnellinen tai ainakin haavoittuva. Juuri tässä piilee onnellisuuden eetoksen ja positiivisen psykologian voima sekä kyky tehdä itsensä yhteiskunnallisesti tärkeäksi.

YTM, KM Esko Harni on väitöskirjatutkija. KT, dosentti Antti Saari on yliopistotutkija Tampereen yliopistossa.

Lisää aiheesta

1 Trackbacks & Pingbacks

  1. Suomi, maailman onnellisin maa – Tutkitusti

Leave a comment

Your email address will not be published.


*