Vaalikoneet ovat suosittuja

Vaalikoneita on tutkittu etenkin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Tutkimusten mukaan vaalikoneet ovat suosittuja. Vähintään joka kolmas äänestäjä käyttää vaalikoneita.

Eri maiden vaalikoneet muistuttavat toisiaan. Vaalikone on verkkosivu, jossa on erilaisia kysymyksiä. Äänestäjä vastaa kysymyksiin. Sen jälkeen hän voi lukea, mitä vaalien ehdokkaat ja puolueet ovat vastanneet samoihin kysymyksiin.

Vaalikoneiden tarkoitus on auttaa ihmisiä päättämään, ketä he haluavat äänestää. Vaalikoneet kertovat lyhyesti, mitä eri puolueet ja ehdokkaat tavoittelevat ja mitä mieltä he ovat asioista. Äänestäjä näkee vaalikoneesta, ketkä ovat hänen kanssaan samaa mieltä. Silloin hän tietää, ketä hänen kannattaa äänestää.

Eri maissa on erilaisia vaalijärjestelmiä. Siksi myös vaalikoneet ovat hieman erilaisia eri maissa. Suomessa äänestäjä ei voi äänestää pelkkää puoluetta, vaan hänen täytyy valita myös ehdokas. Suomessa vaalikoneita käytetään paljon, koska Suomen vaaleissa yksittäiset ehdokkaat ovat tärkeitä. Suomessa vaaleissa on myös paljon ehdokkaita.

Miten suomalaiset käyttävät vaalikoneita?

Tutkimusten mukaan vaalikoneet ovat Suomessa erityisen suosittuja. Kun alle 40-vuotiaat suomalaiset haluavat tietoa vaaleista, he etsivät sitä yleensä vaalikoneista. Ensimmäinen vaalikone julkaistiin vuonna 1999, kun Suomessa oli eduskuntavaalit. Siitä asti vaaleissa on ollut vaalikoneita. Alle 40-vuotiaat ovat siis aina voineet käyttää vaaleissa vaalikoneita.

Suomessa myös media on hyvin kiinnostunut vaalikoneista. Suuret mediat tekevät Suomessa tärkeimmät vaalikoneet. Suuria medioita Suomessa ovat esimerkiksi Yle ja Helsingin Sanomat.

Ehdokkaat siis tietävät, että kun he vastaavat vaalikoneisiin, heidän ajatuksensa pääsevät esille näissä suurissa medioissa. Siksi melkein kaikki ehdokkaat vastaavat vaalikoneisiin. He tietävät, että todella suuri osa äänestäjistä käyttää niitä. Myös äänestäjien mielestä vaalikoneet ovat hyödyllisiä, kun lähes kaikki ehdokkaat ovat mukana niissä.

Nykyisin Suomessa vaalikoneet ovat monille äänestäjille välttämättömiä. Jos esimerkiksi Yle tai Helsingin Sanomat ei julkaisisi vaalikonetta joissakin vaaleissa, monet ihmiset järkyttyisivät tai suuttuisivat.

Ovatko vaalikoneet tasapuolisia?

Jotkut miettivät, voivatko vaalikoneet olla epäreiluja. Voivatko vaalikoneet esimerkiksi suosia joitakin ehdokkaita tai puolueita? Tätä asiaa ei ole Suomessa tutkittu tarkasti. Kysymys on kuitenkin hyvin tärkeä.

Vaalikoneet eivät luultavasti olisi niin suosittuja Suomessa, jos ihmiset ajattelisivat, että ne ovat epäreiluja joillekin ehdokkaille tai puolueille. Suomessa media yrittää kohdella kaikkia ehdokkaita ja puolueita samalla tavalla.

Television vaalikeskusteluissa on joskus sellaisia rajoituksia, että pienten puolueiden ehdokkaat eivät voi osallistua niihin. Vaalikoneisiin saavat kuitenkin vastata kaikki ehdokkaat. Kysymykset ovat kaikille samat, ja kaikki saavat perustella vastauksensa. Siinä mielessä vaalikoneet ovat siis tasapuolisia kaikille.

Jotkut epäilevät, että vaalikone näyttää ihmisille useammin jonkin tietyn puolueen ehdokkaita kuin jonkin toisen puolueen. Tällaisesta ei ole kuitenkaan todisteita. On hyvä, että monet vaalikoneiden tekijät kertovat avoimesti, millä perusteella heidän vaalikoneensa suosittelee ehdokkaita ja puolueita. Näin ihmiset voivat luottaa vaalikoneisiin enemmän.

Suosivatko vaalikoneiden aiheet joitakin ehdokkaita ja puolueita?  

Vaalikoneen kysymykset voivat olla puolueellisia, vaikka vaalikone ei muuten olisi epäreilu ketään kohtaan. Vaalikoneessa ei ehkä kysytä ollenkaan jostakin tärkeästä asiasta. Jostakin toisesta asiasta voi olla todella paljon kysymyksiä.

Vaalikoneiden kysymyksiä voi miettiä esimerkiksi siitä näkökulmasta, onko niissä mukana vaalien kannalta tärkeitä aiheita. Jotkin aiheet hyödyttävät joitakin puolueita enemmän kuin toisia. Jos jokin puolue on esimerkiksi onnistunut jossakin asiassa, siitä asiasta kysyminen on sille puolueelle hyvä. Jotkin kysymykset voivat olla hyviä hallituspuolueille ja jotkin toiset kysymykset voivat olla hyviä oppositiopuolueille.

Hyvässä vaalikoneessa ei ole liikaa eikä liian vähän kysymyksiä. Kysymysten ja vastausvaihtoehtojen täytyy olla selkeitä. Kysymysten on hyvä liittyä niihin asioihin, joista valitut edustajat päättävät. Esimerkiksi kuntavaalien vaalikoneessa ei kannata kysyä asioista, joista päättää Suomen eduskunta. Suomalaisten medioiden vaalikoneissa nämä asiat ovat yleensä kunnossa.

Median tekijät haluavat tehdä vaalikoneista kiinnostavia niille, jotka käyttävät vaalikoneita erityisen paljon. Etenkin nuoret käyttävät vaalikoneita paljon. Heitä kiinnostavat usein esimerkiksi ympäristö, asuminen ja koulutus. Siksi esimerkiksi nämä aiheet voivat korostua vaalikoneissa. Se ei luultavasti ole kovin poliittinen valinta.

Vaalikoneessa ehdokas voi kertoa myös arvoistaan

Vaalikoneissa on usein kysymyksiä myös ehdokkaiden arvoista ja vakaumuksista. Arvot ovat sellaisia periaatteita, joiden mukaan ihminen haluaa toimia, koska hän pitää niitä tärkeinä. Arvoja ovat esimerkiksi vapaus ja oikeudenmukaisuus. Vakaumus voi olla esimerkiksi uskonnollinen vakaumus. Usein ehdokkaan oma uskonto ei vaikuta siihen, millaisia poliittisia päätöksiä hän tekee. Jotkut ehdokkaat kuitenkin kertovat, että myös uskonto vaikuttaa heidän päätöksiinsä.

Vaalikoneiden käyttäjät ajattelevat, että on tärkeää tietää, millaisia arvoja ehdokkaalla on. Siksi media kysyy myös näitä kysymyksiä vaalikoneissa.

Vaalikoneissa on usein myös arvokarttoja. Arvokartta on asteikko, jossa eri puolueet ja ehdokkaat asetetaan eri kohtiin sen mukaan, mitä he ajattelevat eri asioista. Kartassa näkyy, kuka kuuluu oikeistoon ja kuka vasemmistoon. Siinä näkyy myös, kuka on arvokonservatiivi ja kuka arvoliberaali.

Arvokonservatiivit kannattavat perinteisiä arvoja. Arvoliberaalit ajattelevat, että ihminen saa elää niin kuin hän itse haluaa, jos hän ei vahingoita muita. Arvokonservatiivit voivat esimerkiksi ajatella, että avioliitto kuuluu vain miehelle ja naiselle. Arvoliberaalit ajattelevat, että myös kaksi miestä tai kaksi naista voi mennä naimisiin.

Vaalikoneessa täytyy olla tarpeeksi kysymyksiä myös muista asioista

Vaalikoneissa on paljon kysymyksiä, joiden avulla koneen tekijä yrittää luokitella ehdokkaat heidän arvojensa mukaan. Se voi hyödyttää niitä puolueita, joiden tavoitteet on helppo asettaa arvokartan asteikolle.

Vaalikoneiden tekijöiden täytyy muistaa, että on muitakin tärkeitä asioita kuin ne, joiden avulla ehdokkaat voidaan asettaa arvokartalle. Vaalikoneissa täytyy olla tarpeeksi kysymyksiä myös asioista, jotka eivät liity arvoihin.

Kun vaalikoneessa on monenlaisia kysymyksiä, vaalikone pysyy poliittisesti tasapuolisena.

Sami Borg on tutkimuspäällikkö Kunnallisalan kehittämissäätiössä. Hän on valtio-opin dosentti Tampereen yliopistossa. Hän on tehnyt vaalitutkimuksia vuodesta 1991 alkaen.

Tämä teksti on saanut Selkokeskuksen myöntämän selkotunnuksen. Teksti on selkomukautettu Sami Borgin artikkelista, joka on julkaistu tammikuussa 2025.
Selkomukautuksen teki Jenni Saarilahti Selkokeskuksesta.

Artikkelikuva: Alexander / Pixabay

Julkaisu Politiikasta selkokielellä -sarja: Onko vaalikoneita vain Suomessa ja ovatko vaalikoneet tasapuolisia? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Vaalikoneet ovat vakiintuneet useissa länsimaissa kiinteäksi osaksi vaaliviestintää. Tutkimustietoa vaalikoneista ja niiden käytöstä on parhaiten saatavilla Euroopan maista ja Yhdysvalloista. Monissa eurooppalaisissa maissa vaalien äänestäjistä jo joka kolmas tai useampi sanoo käyttävänsä vaalikoneita äänestyspäätöksensä tueksi.

Yhteistä eri maissa toteutetuille vaalikoneille on pyrkimys tiivistää vaaleissa tarjolla olevien puolueiden ja ehdokkaiden tavoitteita siten, että vaalien valitsijat pääsevät vertaamaan omien mielipiteidensä yhtenevyyttä niihin. Yleensä vertailu rakennetaan vastauksista joukkoon mielipideväittämiä ja läheisin ehdokas tai puolue löydetään summaamalla puolueiden tai ehdokkaiden vastausten etäisyydet valitsijan vastauksiin.

Vaalikoneiden toteutustavat vaihtelevat paljon maan vaalijärjestelmän mukaan. Suomessa vaalikoneille on kysyntää, koska järjestelmämme on ehdokaskeskeinen ja vaaleissamme on paljon ehdokkaita. Vaaleissamme ei voi äänestää pelkästään puoluetta vaan on pakko äänestää myös ehdokasta.

Suomessa vaalikoneille on kysyntää, koska järjestelmämme on ehdokaskeskeinen ja vaaleissamme on paljon ehdokkaita.

Monet tutkijat ovat analysoineet vaalikoneiden käyttöä Suomessa. Kari Koljosen ja Esa Reunasen kanssa toteuttamamme tutkimus osoittaa, että vaalikoneet ovat Suomessa erityisen suosittuja. Alle 40-vuotiaille vaalikoneet ovat nykyisin vaalien tärkein tietolähde. Tämän ikäisillä onkin aina ollut vaaleissa käytössään vaalikoneita. Eduskuntavaaleissa niitä oli ensi kertaa tarjolla vuonna 1999. 

Median laaja kiinnostus vaalikoneita kohtaan on niiden suosion välttämätön edellytys. Suomessa tärkeimmät vaalikoneet ovat suurimpien medioiden toteuttamia. Vaalikoneiden näkyvyys on turvattu. Tämä takaa ehdokkaiden kiinnostuksen vaalikoneisiin, mikä nostaa vaalikoneiden ehdokaskattavuutta. Ja kun lähes kaikki ehdokkaat löytyvät vaalikoneista ja koneet on hyvin laadittu, myös äänioikeutetut kokevat ne hyödyllisiksi.

Nykyisin olemme Suomessa jo tilanteessa, jossa vaalikoneet ovat monille valitsijoille elintärkeitä. Syntyisi kohu jos esimerkiksi Yle tai Helsingin Sanomat päättäisikin joissakin vaaleissa olla tekemättä vaalikonetta.

Onko vaalikoneiden poliittisuutta tutkittu?

Tässä vastauksessa ymmärrän ”poliittisuuden” tarkoittavan sitä, voivatko vaalikoneet olla (tai ovatko ne) poliittisesti epätasapuolisia, ja esimerkiksi suosia perusteettomasti joitakin ehdokkaita tai puoluepoliittisia ryhmittymiä.

Vaalikoneiden epätasapuolisuutta tai mahdollisia poliittisia vinoutumia ei ole tutkittu seikkaperäisesti, mutta kysymys on hyvin aiheellinen.

Ensimmäinen reaktioni kysymykseen vaalikoneiden poliittisuudesta on, että vaalikoneet tuskin olisivat meillä niin suosittuja, jos ne laajalti koettaisiin epätasapuolisiksi. Puolueettoman median omassa intressissä on kohdella puolueita ja ehdokkaita tasapuolisesti.

Puolueettoman median omassa intressissä on kohdella puolueita ja ehdokkaita tasapuolisesti.

Vaalikoneet ovat avoimia vaalien kaikille ehdokkaille, eikä niissä ole esimerkiksi televisiokeskusteluille tyypillisiä osallistumisrajoituksia puolueen koon mukaan. Kysymykset ja niiden perustelumahdollisuudet ovat kaikille ehdokkaille samat, joten kaikki ehdokkaat ovat samalla viivalla.

Pohditaan sitten joitakin yksittäisiä näkökohtia. Saatetaan epäillä, että vaalikoneiden laskenta-algoritmit suosivat joitakin puolueita tai ehdokkaita. Tällaisista algoritmivinoutumia ei ole tiedossa. On hyvä, että monet vaalikoneiden tekijät kertovat käyttämänsä algoritmit avoimesti, jotta turhilta epäilyksiltä vältytään.

Suosivatko aihevalinnat perusteettomasti joitakin ehdokkaita ja poliittisia ryhmittymiä?  

Vaalikoneiden kysymysten valinnan ja asettelun laatukriteereitä on useita, mutta niistä vain osa on kriittisiä tasapuolisuusarvioinnin kannalta. Hyvässä vaalikoneessa pitää olla sopiva määrä kysymyksiä, kysymysten ja niiden vastausvaihtoehtojen pitää olla teknisesti selkeitä ja tasapainoisia, ja kysymysteemojen on hyvä pääsääntöisesti liittyä valittavana olevan toimielimen tehtäviin.

Suomalaisten medioiden vaalikoneissa nämä ehdot yleensä täyttyvät, mutta kaikkien mainittujen ehtojen täyttyessäkään vaalikone ei silti välttämättä ole sisällöltään puolueeton.

Mahdollisten sisällöllisten vinoutumien kannalta tärkeintä lienee se, mitä aiheita kysymykset koskevat, ja miten kysymykset kattavat tai eivät kata vaalien kannalta olennaisia aihealueita. Joidenkin aiheiden tai teemojen painottaminen tai poisjättäminen hyödyttää hallituspuolueita ja toisten oppositiopuolueita. Aihevalinnoillaan media pyrkii sekä palvelemaan toimintansa kohderyhmiä että tekemään vaalikoneuutisista riittävän kiinnostavia.

Ensinnäkin on ilmeistä, että vaalikoneita toteuttavat mediat mieltävät nuoret yhdeksi vaalikoneiden pääkäyttäjäryhmäksi. Erilaisten tutkimusten ja mielipidekysymysten perusteella on puolestaan tiedossa, että nuorilla valitsijoilla on vaaleissa heille tärkeitä aiheita, kuten esimerkiksi ympäristökysymykset, asuntopolitiikka tai koulutus. Jos tällaiset nuorten suosimat aiheet korostuvat vaalikoneissa siksi, että vaalikoneen toteuttaja ennakoi aiheiden kiinnostavan yhtä suurinta vaalikoneen käyttäjäryhmää, valintaa voi tuskin pitää erityisen poliittisena.

Mahdollisten sisällöllisten vinoutumien kannalta tärkeintä lienee se, mitä aiheita kysymykset koskevat, ja miten kysymykset kattavat tai eivät kata vaalien kannalta olennaisia aihealueita. Joidenkin aiheiden tai teemojen painottaminen tai poisjättäminen hyödyttää hallituspuolueita ja toisten oppositiopuolueita.

Toisen tyypillisen teemanvaalikonekysymyksissä muodostavat ehdokkaiden vakaumuksia ja henkilökohtaisia arvoja koskevat kysymykset. Tutkimusten mukaan vaalikoneiden käyttäjät pitävät vaalikoneiden arvokysymyksiä olennaisina, ja todennäköisesti juuri siksi myös media haluaa pitää tällaiset yleisöä kiinnostavat kysymykset mukana vaalikoneissa.

Kolmas median vaalikoneiden väittämäasettelua kehystävä pyrkimys on koostaa kysymyksiin saaduista vastauksista ns. arvokarttoja. Tyypillisimmin ehdokkaat halutaan asettaan nelikenttään, jonka vaaka-akselina on sijoittuminen sosioekonomiselle vasemmisto-oikeisto-ulottuvuudelle ja pystyakselina sijoittuminen arvoliberaali-arvokonservatiivi-ulottuvuudelle. Esimerkiksi eduskuntavaalien vaalikoneissa jopa yli puolet kysymyksistä saattaa kuulua jommallekummalle ulottuvuudelle.

Median ”nelikenttätarpeiden” korostuminen kysymyksenasettelussa voi hyödyttää sellaisia puolueita ja ehdokkaita, joiden keskeiset poliittiset tavoitteet ovat lähimpänä näitä ulottuvuuksia. Vastaavasti saattaa olla, että vahvasti muilla jakolinjoilla toisista puolueista erottuvat puolueet ja ehdokkaat kärsivät jonkin verran siitä, että mainittu nelikenttä kysymyksineen on vakiintunut jonkinlaiseksi vaalikonevastasten standardiesitystavaksi.

Vaalikoneiden tekijöiden on hyvä muistaa, että suomalaisessa puoluejärjestelmässä on muitakin olennaisia jakolinjoja, ja että mainitulle nelikentälle ominaisten kysymysten ei tule peittää alleen vaalien muita olennaisia asiakysymyksiä.

Ajankohtaisten asia- ja arvokysymysten sekä puoluejärjestelmän jakolinjojen kattava esilläpito on vaalikoneiden teossa avain vinoutumien välttämiseen. Näin käytetyimmät suomalaiset vaalikoneet pysyvät vastedeskin poliittisesti tasapuolisina.             

Sami Borg toimii tutkimuspäällikkönä Kunnallisalan kehittämissäätiössä ja on valtio-opin dosentti Tampereen yliopistossa. Borg on ollut mukana toteuttamassa suomalaisia vaalitutkimuksia vuoden 1991 eduskuntavaaleista lähtien.

Artikkelista on julkaistu selkomukautettu versio marraskuussa 2025. Lue selkokielinen teksti tästä.

Artikkelin kuvituskuva: Joanna Kosinska / Unsplash

Julkaisu Kysy politiikasta: Onko vaalikoneiden suosio suomalainen ilmiö ja onko vaalikoneiden poliittisuutta tutkittu? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Käsitykset suomalaisten äänestämisen ja vaaliosallistumisen trendeistä saattavat kestää pitkään, vaikka faktat osoittaisivat jo muuta. Joku saattaa luulla, että eduskuntavaalien äänestysprosentit ovat olleet kauan laskusuunnassa. Kotimaan äänestysprosentti on kuitenkin pysynyt lähes 30 vuotta 70 prosentin tuntumassa. Vaihtelua on ollut vain pari prosenttiyksikköä suuntaansa.

Viimeistään vuoden 2019 eduskuntavaalien pitäisi myös katkaista hokema siitä, etteivät suomalaiset puolueet erotu toisistaan. Vaihtoehtoja oli tarjolla niin vasemmalla ja oikealla kuin sosiokulttuurisen ulottuvuuden liberaalilla ja konservatiivisella suunnalla. Talouspolitiikan sekä sosiaali- ja terveyspolitiikan ohella esillä olivat vahvasti myös ilmastoteema ja maahanmuutto. Nämä kaikki jakoivat puolueita erottuvasti.

Suurin osa äänestäjistä ei enää painota ehdokasta enemmän kuin puoluetta äänestysvalinnoissaan.

Kolmanneksi esimerkiksi piintyneistä käsityksistä käy puhe politiikan henkilöitymisen alituisesta vahvistumisesta. Jos asiassa viitataan puolueiden puheenjohtajien merkityksen kasvuun puolueen kannatusta ajatellen, trendi pitänee yhä kutinsa. Kuitenkaan suurin osa äänestäjistä ei enää painota ehdokasta enemmän kuin puoluetta äänestysvalinnoissaan.

Pohdin tässä artikkelissa mainittuja trendejä vuoden 2019 eduskuntavaaleista toteutetun kansallisen vaalitutkimuksen ja sen aineiston perusteella. Käsittelen aluksi Tilastokeskuksen rekisteritiedoilla äänestysaktiivisuutta ja sen muutoksia. Sen jälkeen näihin tietoihin voi luontevasti liittää joitakin keskeisiä havaintoja äänestysvalintojen suuntauksista.

Politiikan ilmastonmuutos: puoluekannatus ja sen taustatekijät myllerryksessä

Politiikan ilmastonmuutos: Eduskuntavaalitutkimus 2019 on viides peräkkäinen kansallinen vaalitutkimus eduskuntavaaleista. Tutkimussarjan on toteuttanut Suomen vaalitutkimuskonsortio, ja vuoden 2019 vaalitutkimushanketta hallinnoi Åbo Akademi Kimmo Grönlundin johdolla. Oikeusministeriön rahoittaman tutkimuksen kyselyaineiston kokosi Taloustutkimus Oy pian kevään 2019 vaalien jälkeen. Vuoden 2020 syyskuussa ilmestyneen pääjulkaisun toimittivat Sami Borg, Elina Kestilä-Kekkonen ja Hanna Wass.

Puoluekentän muutosten kannalta on oleellista, että perussuomalaiset onnistui kolmannen kerran peräkkäin saavuttamaan eduskuntavaaleissa merkittävän kannatusosuuden ja että myös vihreät nosti kannatustaan paljon vuoden 2015 vaaleista.

Vuoden 2019 eduskuntavaalit olivat tuloksiltaan monin tavoin poikkeukselliset. Juha Sipilän hallitus erosi vain runsas kuukausi ennen vaaleja hallituksen sote-ratkaisun kariuduttua. Naisia nousi kansanedustajiksi ennätykselliset 92, ja ensimmäistä kertaa ennakkoääniä annettiin eduskuntavaaleissa enemmän kuin varsinaisen vaalipäivän ääniä. Vaalien suurimmat puolueet olivat kannatukseltaan hyvin tasoissa. SDP nousi ykköspuolueeksi vain 17,7 prosentin ääniosuudella ja 40 edustajapaikalla.

Puoluekentän muutosten kannalta on oleellista, että perussuomalaiset onnistui kolmannen kerran peräkkäin saavuttamaan eduskuntavaaleissa merkittävän kannatusosuuden (17,5 %) ja että myös vihreät nosti kannatustaan paljon vuoden 2015 vaaleista (+3,0 %-yks.; 2019: 11,5 %). Perinteiset kolme suurinta puoluetta (SDP, Kok., Kesk.) keräsivät yhteensä enää vain 48,5 prosenttia kaikista äänistä ja jäivät kaikki kauas aiemmin yleisestä yli 20 prosentin kannatuksesta.

Nuorten äänestysprosentti nousi eniten

Vähemmälle huomiolle kirjassamme jäi se, että vaalien äänestysprosentti nousi vuoden 2015 vaaleista kaksi prosenttiyksikköä ja että nousua oli erityisen paljon nuorimmissa valitsijaikäluokissa. Eduskuntavaalien kotimaan äänestysprosentti oli viimeksi näin korkealla tasolla vuonna 1991.

Luultavasti vaalien luonteesta kertoo aika paljon se, että alle 25-vuotiaiden äänestysaktiivisuuden nousu vuoden 2015 vaaleista oli noin kahdeksan prosenttiyksikköä ja 25–34-vuotiaidenkin äänestysaktiivisuus kohosi viitisen prosenttiyksikköä. Äänestysaktiivisuuden kohoaminen siis painottui nuoriin ikäryhmiin. Tiedot perustuvat sähköisen äänioikeusrekisterin tietoihin.

Nuoret suosivat vihreitä ja perussuomalaisia, mikä muuttaa puoluekenttää

Nuorten äänestysaktiivisuuden kohoamisen taustasyitä ei ole mahdollista selittää kyselyaineistoin tarkasti. Jotakin voidaan kuitenkin päätellä siitä, millaista puoluekannatus oli nuorimmissa ikäryhmissä, ja millaisia asiakysymyksiä nuoret pitivät vaaleissa tärkeimpinä.

Kyselyaineistolla voidaan arvioida puoluekannatusta nuorimmissa ikäryhmissä, mutta koska ikäryhmien vastaajamäärät ovat pieniä, tulokset voivat olla vain suuntaa antavia. Nuorimpien, 18–24-vuotiaiden, äänestäjien suosituimpia puolueita olivat kokoomus (27 %), vihreät (20 %) ja perussuomalaiset (19 %). 25–34-vuotiaiden suosituimpia puolueita olivat puolestaan perussuomalaiset (28 %) ja Vihreät (19 %). Vihreät ja perussuomalaiset on havaittu nuorten eniten suosimiksi puolueiksi myös yhdistetyllä vuoden 2019 alkupuoliskon puolueiden kannatusmittausaineistolla.

Eduskuntavaalitutkimuksen kyselyssä vastaajia pyydettiin kertomaan vaalikampanjassa itseä eniten kiinnostanut teema kymmenestä tiedustellusta asiakysymyksestä. Politiikan ilmastonmuutoksen yhtenä piirteenä erottui se, että eri-ikäiset painottivat vaaleissa ja äänestämisessään erilaisia asiakysymyksiä (ks. taulukko 2 alla).

Eri puolueita äänestäneiden tärkeimpien asiakysymysten jakaumat ilmenevät taulukosta 3. Niiden perusteella on todennäköistä, että Vihreiden hyvä vaalimenestys kytkeytyi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa paljon esillä olleeseen ilmastoteemaan, joka aktivoi nuoria vaaliuurnille. Lisäksi Perussuomalaisten kohtuullisen hyvä vaalitulos selittynee joidenkin nuorten, ehkä erityisesti 25–34-vuotiaiden, aiempaa vahvemman aktivoitumisen kautta. Heistä monille oli vaaleissa tärkeää kriittisyys maahanmuuttoa kohtaan.

Taulukko on Politiikan ilmastonmuutos -teoksen luvusta 6. Prosenttiosuus puoluetta äänestäneistä, jotka mainitsivat tiedustellun asian tärkeimmäksi (vastausten lkm. yht. 850). Joidenkin vastaajien osalta mukaan on koodattu useita tärkeimmäksi ilmoitettuja asiakysymyksiä.

Uudet jakolinjat auttavat puolueita erottumaan toisistaan ja vahvistavat puoluetta painottavaa äänestämistä

Vihreiden ja perussuomalaisten kannatuksen vahvistuminen liittyy niin sanotun GAL-TAN-ulottuvuuden merkityksen kasvuun suomalaista puoluekenttää määrittävänä jakolinjana. Asiaa käsitellään tarkemmin Politiikan ilmastonmuutos -kirjan luvuissa 11 ja 12. Tiivistetysti GAL-TAN edustaa arvoulottuvuutta vihreistä liberaaleista konservatiivisia arvoja kannattaviin kansallismielisiin. Suomessa vihreät ja perussuomalaiset ovat mielipiteiltään GAL-TAN-arvoulottuvuuden ääripäissä.

Vihreiden kannattajien GAL (green, alternative, libertarian) näkyy siinä, että puolueen äänestäjät kannattavat muiden eduskuntapuolueiden äänestäjiä enemmän ympäristönsuojelua, vaikka se merkitsisi matalaa talouskasvua. Lisäksi vihreät kannattavat muita enemmän seksuaalivähemmistöjen oikeuksia sekä moniarvoisuutta ja suvaitsevaisuutta maahanmuuttajia kohtaan.

Perussuomalaisten TAN (traditional, authotarian, nationalist) ilmenee sitä vastoin keskimääräistä vahvempana perinteisen arvojen kannattamisena (perhe, kristilliset arvot), suopeutena vahvalle poliittiselle johtajuudelle sekä huomattavasti muiden puolueiden äänestäjiä kriittisempänä suhtautumisena maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen.

Palataan vielä trendeihin. On ilmeistä, että juuri vihreiden ja perussuomalaisten kannatusnousu on yksi keskeinen syy nuorten äänestysprosenttien kasvulle ja viime eduskuntavaaleissa myös koko äänestysprosentin kohoamiselle.

Juuri vihreiden ja perussuomalaisten kannatusnousu on yksi keskeinen syy nuorten äänestysprosenttien kasvulle ja viime eduskuntavaaleissa myös koko äänestysprosentin kohoamiselle.

Lisäksi on kiinnostavaa, että nimenomaan vihreät ja perussuomalaiset mainitsevat painottavansa äänestämisessään suhteellisesti eniten puoluetta. Tieto perustuu kyselyaineiston kysymykseen siitä, kumpaa vastaaja painotti äänestämisessään enemmän: puoluetta vai ehdokasta. Kaikista äänestäneistä puoluetta painottaneita oli 56 prosenttia ja ehdokasta painottaneita 40 prosenttia.

Puoluetta painottaneiden osuus oli vihreillä peräti 69 prosenttia ja perussuomalaisilla 63 prosenttia. Ehdokasvalintojen osalta politiikan henkilöitymistrendi on siis kääntynyt laskuun, kuten Åsa von Schoultzin, Theodora Järven ja Mikko Mattilan kirjoittama tätä tematiikkaa käsittelevä luku 7 eduskuntavaalitutkimuksessa osoittaa.

Vaikka SDP voitti vuoden 2019 eduskuntavaalit vahvalla hyvinvointivaltion turvaamisen profiililla, puolueiden asiakysymysprofiloitumisessa onnistuivat ehkä jopa parhaiten vihreät ja perussuomalaiset. GAL-TAN-ulottuvuuden ääripäinä ne hyötyivät eniten vaalikaudella 2015–2019 ajankohtaiseksi tulleista ilmastomuutos- ja maahanmuuttoteemoista, jotka olivat vahvasti esillä vaalikeskusteluissa ja puolueiden vaalikampanjoissa.

YTT, dosentti Sami Borg toimii valtio-opin ma. yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa. Hän on ollut keskeisesti mukana toteuttamassa kansallisia eduskuntavaalitutkimuksia.

Artikkeli on on Äänestäjät ja ehdokkaat politiikan ilmastonmuutoksessa -juttusarjaa.

Julkaisu Vuoden 2019 eduskuntavaalit käänsivät trendejä ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Millainen on puoluekannatusmittausten osumatarkkuus Suomessa? Kuinka hyvin vaaleja edeltävät viimeisimmät mittaukset ovat kyenneet ennakoimaan vaalivoittajat? Millainen mittausten osuvuus on ollut kaikkiaan? Entä millaiset päätekijät heikentävät tai kohentavat mittausten tarkkuutta?

Käsittelen seuraavassa näitä kysymyksiä Suomen eduskuntavaalien osalta kuluvalla vuosituhannella.

Osuvatko mittaukset?

Vuosien 2003, 2007, 2011 ja 2015 eduskuntavaalien viimeisimpien kannatusmittausten osuvuutta vaalitulokseen on tarkasteltu Suomen demokratiaindikaattoreissa. Niistä selviää, että viimeisimmät puoluekohtaiset kannatusarviot ovat osuneet kohdilleen varsin hyvin.

Demokratiaindikaattoreissa on mukana kustakin vaalista kolmen mittauslaitokset viimeisimmät mittaukset: Yle/Taloustutkimus, Helsingin Sanomat/TNS Gallup sekä vuosien 2003–2011 osalta MTV3/Research International ja vuoden 2015 vaaleista Iltalehti/Tietoykkönen.

Mittaukset ovat poikenneet yli kaksi prosenttiyksikköä puolueen vaalituloksesta vain melko harvoin. Näin tapahtui keskustan kohdalla Taloustutkimuksen ja Tietoykkösen mittauksissa vuonna 2015. Vuonna 2011 kaikki kolme mittaajaa aliarvioivat perussuomalaisten ja yliarvioivat keskustan kannatuksen selvästi.

Kannatusmittaukset eivät ole vaalitulosennusteita, vaan arvioita tiedonkeruuajan tilanteesta

Kahden prosenttiyksikön kriteerillä TNS aliarvioi vuoden 2007 vaaleissa perussuomalaisten kannatuksen ja Taloustutkimus yliarvioi vuoden 2003 vaaleissa kokoomuksen kannatuksen.

Kaikkiaan indikaattorit sisältävät kustakin neljästä vaalista kahdeksan eduskuntapuolueen vertailun kolmen mittauslaitoksen osalta. Yhteenlaskettuna 96 vertailusta nousee johdonmukaisina ja suurina poikkeamina vain keskustan ja perussuomalaisten kannatus vuoden 2011 vaaleissa.

Silloinkaan mittaukset tuskin olivat pahoin pielessä. Parin viimeisen kampanjaviikon aikana tapahtui muutoksia, jotka eivät ajoittuneet viimeisimpien mittausten keruuajankohtaan.

Yleensä ainakin mittauslaitokset muistuttavat, että kannatusmittaukset eivät ole vaalitulosennusteita, vaan arvioita tiedonkeruuajan tilanteesta. Mittausten osumatarkkuus on siis ollut hyvä kuluvan vuosituhannen eduskuntavaaleissa.

Vaalivoitto maaliintulojärjestyksenä

Puoluekannatusmittausten osumatarkkuutta voidaan arvioida myös siltä kannalta, ovatko viimeisimmät arviot kyenneet ennakoimaan oikein vaalivoittajat. Vaalivoittoretoriikka on puolueiden suulla tunnetusti notkeaa. Nyt voitoksi eivät riitä pieni kannatuslisäys tai odotuksia parempi tulos.

Valitsen kaksi päälähestymistapaa, joita kutsun maaliintulojärjestykseksi ja markkinaosuuden muutokseksi.

Vaalivoittojen tulkinnassa kannattaa ottaa huomioon sekä maaliintulojärjestys että markkinaosuuksien muutos.

Kuluvan vuosituhannen eduskuntavaalien jälkeen pääministeriksi on valikoitunut vaalien suurimman puolueen puheenjohtaja. Tämä on lisännyt maaliintulojärjestyksen suosiota vaalivoittotulkinnoissa. Miten viimeisimmät gallupit ovat kyenneet ennakoimaan ääniosuudeltaan suurimman puolueen eduskuntavaaleissa?

Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa kamppailu suurimman puolueen asemasta oli hyvin tasainen kilpa keskustan ja SDP:n kesken. Keskusta nousi vaalituloksessa suurimmaksi 24,7 prosentin ääniosuudella ja kahta suuremmalla paikkamäärällä (55 paikkaa). Keskusta tosin sai koko maassa vaaleissa vain kuutisen tuhatta ääntä enemmän kuin SDP.

Viimeisimmistä kolmesta mittauksesta kaksi ennusti maalitulojärjestyksen oikein (Taloustutkimus ja Research International). TNS Gallupin arviokaan ei mennyt pahasti pieleen. Se mittasi SDP:lle vain kaksi prosenttiyksikön kymmenystä suuremman kannatuksen kuin keskustalle.

Myös vuonna 2007 kamppailu suurimman puolueen asemasta oli lopulta tiukka. Keskusta kohosi suurimmaksi puolueeksi 51 paikalla ja vain yhden paikan erolla kokoomukseen. Puolueiden valtakunnallisten äänimäärien ero oli alle 25 000 ääntä keskustan hyväksi. Kaikki kolme viimeisintä mittausta arvioivat suurimman puolueen oikein.

Vuonna 2011 mittausjulkisuuden suurin huomio keskittyi perussuomalaisten kannatusnousuun. Kaikki kolme viimeisintä valtakunnallista mittausta ennakoivat kokoomuksen suurimmaksi puolueeksi, mikä toteutui myös vaalituloksessa 20,4 prosentin kannatuksella.

Vuoden 2015 vaalituloksen ennakointi oli maaliintulojärjestyksen osalta mittauslaitoksille selvästi helpointa. Keskustan johto muihin puolueisiin oli viimeisimmissä mittauksissa kuutisen prosenttiyksikköä. Johto kutistui vaalituloksessa muutamaan prosenttiyksikköön, ja puolueen vaalikannatus oli lopulta 21,1 prosenttia.

Vaalivoitto markkinaosuuksien muutoksena

Maaliintulojärjestystä painottava ajattelutapa ei tuntunut mahdolliselta varsinkaan vuoden 2011 vaaleissa. Silloin perussuomalaiset lisäsi kannatusosuuttaan edellisistä vaaleista ennätykselliset 15 prosenttiyksikköä. Puolue onnistui valtaamaan jytky-vaaleissa lähes viidenneksen markkinaosuuden eli oli kiistaton vaalivoittaja.

Myös keskustan kannatuslisäys oli vuosien 2011 ja 2015 välillä keskimääräistä suurempi. Kannatus nousi 5,3 prosenttiyksikköä eli enemmän kuin normaalisti eniten markkinaosuuttaan kasvattaneilla puolueilla. Muissa kuluvan vuosituhannen eduskuntavaaleissa kannatusosuuttaan lisäsivät eniten keskusta vuonna 2003 (2,3 prosenttiyksikköä) sekä kokoomus vuonna 2007 (3,7 prosenttiyksikköä). Nämä luvut olivat tavanomaisia eduskuntavaaleissa eniten kannatusosuuttaan lisänneelle puolueelle.

2000- ja 2010-luvun eduskuntavaaleissa suurin puolue on ollut eniten kannatustaan lisännyt puolue vain kahdesti: keskusta vuosina 2003 ja 2015. Pelkästään tämä osoittaa, että vaalivoittoja kannattaa tarkastella avarasti eri näkökulmista.

Ville Pitkänen ja Jussi Westinen e2 Tutkimuksesta ovat huomauttaneet mainiossa eduskuntavaalien tietopaketissaan, että Suomelle on ollut viime vuosikymmeninä tyypillistä suurimman puolueen vaihtuminen eduskuntavaaleissa. Samalla puolueiden kannatusvaihtelu on lisääntynyt. Vaalivoittojen tulkinnassa kannattaa ottaa siis huomioon sekä maaliintulojärjestys että markkinaosuuksien muutos.

Mittausten osuvuutta on entistä vaikeampaa saavuttaa

Mittausten osumatarkkuus on oikeastaan pieni ihme, kun ajatellaan niiden virhelähteitä ja mittaamisen reunaehtojen muuttumista yhä hankalampaan suuntaan.

Suomalaisten puoluekannatusmittausten perushaasteena on aina ollut tilastosattuman lisäksi vaalijärjestelmämme ehdokaskeskeisyys. Äänestyskopissa äänestäjä valitsee ehdokkaan ja sitä kautta myös puolueen. Mittauksissa vastaajat valitsevat kuitenkin puolueen nimeämättä ehdokasta.

Tosin itse haastattelukysymys pyytää vastaajaa arvioimaan sekä puoluetta että ehdokasta. Esimerkiksi Taloustutkimuksella mittaushetken puoluevalintakysymys kuuluu seuraavasti: ”Minkä puolueen tai ryhmittymän listalla olevaa ehdokasta Te äänestäisitte, jos eduskuntavaalit olisivat nyt?”

Mittaamistavan ja äänestystilanteen eriparisuus ei olisi ongelma, jos valitsijakunnassa olisi lähinnä puoluekannaltaan vakiintuneita äänestäjiä eikä äänestäjillä olisi monia itselleen mieluisia puolueita. Kansallisista eduskuntavaalitutkimuksista tiedämme kuitenkin, että puoluekannaltaan vakiintuneiden äänestäjien osuus valitsijakunnassa on laskussa, ja että useilla valitsijoilla on useita suosikkipuolueita. Lisäksi noin puolet äänestäjistä painottaa äänestämisessään enemmän ehdokasta kuin puoluetta.

Viimeisimpien mittausten osumatarkkuuteen vaikuttaa paljon myös se, milloin mittaukset tehdään sekä milloin ihmiset tekevät äänestyspäätöksensä ja käyttävät (tai eivät käytä) äänioikeuttaan.

Kuluvalla vuosituhannella viimeisimmät mittaukset on yleensä julkistettu viimeisellä vaaliviikolla, ja niiden aineistot on koottu muutaman viikon kuluessa ennen julkistamista. Keskimäärin viimeisimmät mittaukset ovat osoittaneet mielipidetilanteen kahdesta kolmeen viikkoa ennen varsinaista vaalipäivää.

Keskimäärin viimeisimmät mittaukset ovat osoittaneet mielipidetilanteen kahdesta kolmeen viikkoa ennen varsinaista vaalipäivää.

Aikaero on merkittävä. Juuri vuoden 2011 vaaleissa iso osa perussuomalaisten kannatusnoususta ajoittui luultavasti aivan viime viikkoihin. Koska useat puolueen kannattajat äänestävät vasta vaalipäivänä, perussuomalaiset ehti saada kannatusnostetta viimeisimmistä mittauksista. Olennaista puolueen kannatusnousulle oli silloin myös viime viikkojen vahva kampanjointi eri vaalipiireissä loppumetreille saakka. Suosion nousuaalto ja aktiivinen mobilisointi tuottivat (ja tuottavat) hyvän tuloksen.

Viime metrien muutosten mahdollisuuteen liittyy valitsijakunnan taipumus äänestyspäätösten lykkäämiseen yhä lähemmäs äänestämässä käyntiä. Tämäkin hankaloittaa viimeisimpien mittausten osuvuutta. Myöhäiset äänestyspäätökset näkyvät erityisesti siinä, että vaaleja edeltävissä mittauksissa vain noin kaksi kolmannesta haastatelluista kertoo puolueen, jota äänestäisi.

Puoluekantansa ilmaisemattomien osuus on noin 35–40 prosenttia, ja on syytä huomata, että tämä on puoluekantansa ilmaisemattomien osuus haastatteluun suostuneista. Osuus olisi paljon suurempi, jos kaikki pyydetyt suostuisivat haastateltaviksi.

Kuinka mittaukset toimivat näinkin hyvin?

Osumatarkkuuden ”ympäristötekijöiden” vaikeutumisesta huolimatta mittauslaitosten työ näyttää onnistuvan vaaleista toiseen. Iso etu osuvuudelle on se, että mittauksiin osallistuvat paljolti sellaiset kantansa ilmaisevat vastaajat, jotka käyvät myös äänestämässä.

Osuvuutta on lisännyt myös se, että eduskuntavaalien äänestysprosentit ovat pysytelleet vuoden 1991 vaaleista lukien jopa hämmästyttävän vakaasti noin 70 prosentin tuntumassa. Vuoden 2011 suurten kannatusmuutosten vaaleissakin äänestysprosentti nousi vain alle kolme prosenttiyksikköä edellisistä vaaleista.

Perussuomalaisten kannatusnousua lukuun ottamatta suomalainen puoluekenttä on pysynyt varsin muuttumattomana, eikä puoluekannatus ole useimpien puolueiden kohdalla vaihdellut merkittävästi. Tämäkin on kohentanut mittausten yleistä osuvuutta.

Eniten mittausten osuvuuteen vaikuttavat mittauslaitosten oma toiminta ja tavat, joilla kannatusmittausten tulokset laaditaan. Osumatarkkuus kohenee, kun mittaaminen perustuu kokemukseen ja standardoituihin menetelmiin.

MIttausten osumatarkkuus on jopa ilmoitettua virhemarginaalia parempi.

Mittaushetken puoluekannatuksen lisäksi kyselyissä tiedustellaan vastaajan puoluekantaa aiemmissa vaaleissa. Edellisten vaalien puoluekantaa painotetaan siten, että aineistossa on edellisten vaalien vaalitulosten mukaan oikeassa suhteessa kunkin puolueen kannattajia. Julkaistavat mittaukset ovat siis aina korjattuja kannatusjakaumia. Siksi niiden osumatarkkuus on jopa ilmoitettua virhemarginaalia parempi.

Osuvuus vuoden 2019 eduskuntavaaleissa?

Muutamista seikoista voidaan jo nyt ennakoida, että kannatusmittausten yleinen osuvuus ei välttämättä yllä vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ainakaan vuosien 2003, 2007 ja 2015 tasolle. Tämä johtuu siitä, että päähallituspuolueiden, eli keskustan ja kokoomuksen, kannatus on noin kuukausi ennen vaaleja hyvin matalalla suhteessa vuoden 2015 vaalien tulokseen. Lisäksi joillakin puolueilla, kuten vihreillä, mittauskannatus on nyt selvästi suurempaa kuin vaalikannatus vuonna 2015.

Kannatusmittausten yleinen osuvuus ei välttämättä yllä vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ainakaan vuosien 2003, 2007 ja 2015 tasolle.

Havainnot tarkoittanevat suurehkoja puoluekannatuksen muutoksia edellisistä eduskuntavaaleista. Isojen kannatusmuutosten vaaleissa mittausten osuvuus on yleensä keskimääräistä heikompi.

Lisäksi vaalienalustilanne on poikkeuksellinen. Juha Sipilän hallituksen sote-uudistuksen kariuduttua hallitus erosi lähellä vaaleja. Vielä ei ole tiedossa, miten valitsijakunta ja omat kannattajat lopulta suhtautuvat uusia sote- ja maakuntakantojaan kuuluttaviin päähallituspuolueisiin.

Myös puolueiden puheenjohtajien merkitys vaalitulokseen korostunee. SDP:n Antti Rinne ei ole menestynyt kovin hyvin puoluejohtajien ja pääministeriehdokkaiden suosiomittauksissa. Asialla ei ole suurta merkitystä perusdemareille, mutta puolueen mahdolliseen lisäkannatukseen seikka saattaa vaikuttaa.

Kiinnostavaa on myös Jussi Halla-ahon johtamien perussuomalaisten mobilisaatiokyky äänestyspäivinä. Saako PS liikkeelle kannatuspotentiaalinsa? Omien äänestäjien riittävä äänestysaktiivisuus on myös vihreiden merkittävän lisäkannatuksen välttämätön ehto.

Yhtäkään viimeisintä mittausta ei ole vielä julkistettu. Jäämme odottamaan kevään eduskuntavaalien viimeistä kampanjaviikkoa ja itse vaaleja.

YTT, dosentti Sami Borg toimii valtio-opin ma. yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa. Hän on ollut keskeisesti mukana toteuttamassa kansallisia eduskuntavaalitutkimuksia ja toiminut 25 vuotta Ylen vaaliasiantuntijana.

Julkaisu Vaalivoitto ja kannatusmittausten osumatarkkuus ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.