Sivistynyt keskustelu on toimivan demokratian elinehto. Se edellyttää paitsi toisten kuuntelemista ja kunnioittamista, myös pyrkimystä totuuteen ja tahtoa välittää luotettavaa tietoa. Ilman luotettavaa tietoa ja vastuullista keskustelukulttuuria demokratia rapautuu, kun julkinen tila täyttyy huudosta, huhuista ja jatkuvasta vastakkainasettelusta.

Vaikka kansalaisille on suunnattu lukuisia medialukutaitokampanjoita, todellisuus lienee se, että arjen kiireessä suurin osa meistä tukeutuu erilaisiin nyrkkisääntöihin mediakenttää arvioidessaan. Tavat, joilla media-ammattilaiset ja kansalaiset navigoivat verkon informaatioympäristöissä ovatkin suoraan yhteydessä yhteiskuntamme demokratian tilaan. Siksi aihetta täytyy myös tutkia.

Demokratia ja medialukutaito

Koneen Säätiön rahoittamassa Epäilyn heuristiikat (Heuristics of Doubt) -projektissamme tutkimme millaisia heuristiikkoja eli nyrkkisääntöjä kansalaiset käyttävät arvioidessaan verkossa jaetun tiedon luotettavuutta.

Kyselytutkimuksemme paljasti kuusi laajalti toistuvaa tiedonhankinnan nyrkkisääntöä. Seuraavaksi pyysimme kymmentä suomalaista media-alan ammattilaista arvioimaan näitä nyrkkisääntöjä. Vastaajien monipuoliseen joukkoon kuului niin mediataloissa työskenteleviä ja freelance-toimittajia, informaatioturvallisuuden ja julkisen sektorin asiantuntijoita sekä kokeneita Wikipedia-kirjoittajia.

Tässä tekstissä tarkastelemme, miten ammattilaiset suhtautuvat maallikoiden nyrkkisääntöihin. Mitä tiedonhankinnan rutiineja pidetään tärkeänä? Mitä yleisiä uskomuksia asiantuntijat haastavat? Ja mitä voimme oppia ammattilaisten käytännöistä luotettavan tiedon metsästyksessä? Luottamussyistä viittaamme haastattelemiimme ammattilaisiin anonyymisti.

Suomalaisten tiedonhankinnan nyrkkisäännöt

1. ”Luotan tuttuun lähteeseen. Epäilen tietoa, jos se on tuntemattomasta lähteestä.”

Kyseinen nyrkkisääntö oli yksi yleisimmin raportoiduista ja sai asiantuntijoilta eniten myönteistä palautetta, joskaan ei täysin varauksetta. Useimmat ammattilaiset myönsivät, että tuttu lähde herättää lukijan luottamuksen. Hyvä maine ei yleensä synny ainakaan täysin tyhjästä, ja tuttu ja turvallinen tiedonlähde on usein järkevä valinta tiedonhakua aloittaessa. Jos lähde on aiemmin osoittautunut luotettavaksi, siihen tukeudutaan helpommin uudelleen.

Kritiikittömät tottumukset voivat kuitenkin olla myös petollisia. Kuten useampi haastattelemamme asiantuntija muistutti, taitava disinformaatio osaa usein naamioitua tutun näköiseksi. Valeuutiset saattavat esimerkiksi matkia luotettavien uutisbrändien visuaalista ilmettä, logoa ja värimaailmaa. Lisäksi asiantuntijat korostivat, että tuntematon lähde ei välttämättä ole epäluotettava. Maailmassa on valtavasti laadukasta journalismia, josta emme ole koskaan kuulleetkaan. Uusia tutkivia medioita syntyy kansainvälisellä tasolla kuin sieniä sateella. Vastaavasti vanhat tai perinteiset mediat saattavat vaihtaa omistajaa tai toimittajakuntaa. Siksi asiasisällön kriittinen arviointi on tärkeämpää kuin pelkkä tuttuuden tunne.

2: ”Epäilen verkkosivua, jos se vaikuttaa epäsiistiltä tai jos siellä on mainoksia.”

Toinen sääntö jakoi asiantuntijoiden mielipiteet. Osa myönsi, että epäsiisti ulkoasu tai räikeät mainokset ovat omiaan herättämään epäilyksiä. Mainokset voivat antaa vaikutelman huolimattomuudesta tai kaupallisuudesta. Toiset muistuttivat, että myös luotettavat mediat tarvitsevat mainostuloja ja että halvalta vaikuttava ulkoasu voi johtua resurssien puutteesta eikä niinkään tarkoituksellisesta harhaanjohtamisesta.

Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna sääntö voi olla harhaanjohtava. Esimerkiksi joidenkin maiden valtiolliset verkkosivut voivat näyttää vanhanaikaisilta suomalaisesta tai länsimaisesta näkökulmasta, vaikka sisältö olisi luotettavaa. Eri kulttuureissa vallitsee myös erilaisia näkemyksiä siitä, mikä on asiallisen näköinen verkkosivu. Ulkoasu ei siis ole yksiselitteinen totuuden mittari. Se voi kuitenkin toimia varoitusmerkkinä: eräänlaisena epäilyksen nyrkkisääntönä, joka saa tarkistamaan lähteen tarkemmin.

3: ”Epäilen tietoa erityisesti, jos se on jaettu sosiaalisessa mediassa.”

Moni kansalaiskyselyymme vastanneista mielsi sosiaalisen median epäluotettavaksi. Mielikuva on jokseenkin perusteltu. Useat ammattilaiset korostivat, miten somessa todella leviää valtavasti virheellistä tietoa ja että siellä julkaistuun sisältöön tulee suhtautua erityisen kriittisesti.

Siitä huolimatta asiantuntijat samalla muistuttivat, että some on vain väline tiedonhankinnassa – ei itsessään hyvä tai huono lähde. Tärkeämpää kuin se, missä tieto jaetaan, on se, mistä tieto on alkujaan peräisin. Jos somepostaus perustuu luotettavaan lähteeseen, se voi olla lähteenä täysin pätevä. Jos taas väite jää irralliseksi eikä lähdettä voi jäljittää, on syytä olla erityisen valppaana.

Eräs asiantuntija tiivisti asian osuvasti: “Sosiaalinen media on käyttöliittymä informaatioympäristöön.” Some ei ole itsessään epäluotettava, mutta vaatii joskus perinteistä mediaa harkitumpaa lähdekritiikkiä.

4: ”En luota lähteisiin, jotka eivät tule viralliselta taholta.”

Suomalaisten luotto viranomaisiin on edelleen kansainvälisesti mitattuna korkeaa, ja tämä heijastui myös vastauksissa kansalaiskyselyymme. Moni suomalainen raportoi luottavansa ennen kaikkea viranomaislähteisiin.

Silti kyseinen nyrkkisääntö kohtasi asiantuntijoilta eniten kritiikkiä. Useimmat tiedontuotannon ammattilaiset pitivät nyrkkisääntöä liian rajoittavana tai jopa demokratian kannalta vaarallisena. Journalismi ei voi nojata pelkästään virallisiin lähteisiin, sillä joskus juuri viralliset tahot ovat osa ongelmaa. Esimerkiksi tutkiva journalismi perustuu usein siihen, että viranomaisten vallankäyttöä tai narratiivia haastetaan. Yksi journalismin tärkeimmistä yhteiskunnallisista tehtävistä onkin vallankäytön vahtiminen.

Haastateltavamme korostivat, että viralliset tahot – kuten viranomaiset tai valtiolliset instituutiot – voivat olla luotettavia, mutta eivät erehtymättömiä. Lisäksi virallisuus on kontekstisidonnainen käsite: valtiollisia instituutioita ja virkahenkilöitä mielipiteineen kaikkineen on moneen junaan. Vaikka nyrkkisääntö toimisikin Suomessa, sitä ei voi yleistää internetiin laajemmin.

5: ”Tieto vaikuttaa epäilyttävältä, jos se on liian hyvä ollakseen totta.”

Viides nyrkkisääntö sai laajaa kannatusta ja siihen lisättiin usein myös omia jatkeita: tieto voi olla epäilyttävää myös, jos se on ”liian huonoa ollakseen totta”, liian yksityiskohtaista tai epäilyttävän täydellisesti muotoiltu.

Useat haastateltavat nostivat esiin etenkin klikkiotsikot ja superlatiivit: jos uutinen lupaa vaikkapa mullistavaa terveysvaikutusta tietystä ruoka-aineesta tai kertoo maailmanlopun koittavan huomenna, on lukijan syytä havahtua. Liioitellut väitteet herättävät epäilyksiä, koska ne yksinkertaistavat usein monimutkaisia aiheita ajaakseen rajallista, virheellistä tai jopa valheellista näkökulmaa.

Yksi haastateltavista kertoi esimerkin jutusta, jossa kyläbaarin juorut, jotka alkujaan vaikuttivat ”liian hyviltä ollakseen totta”, osoittautuivat lopulta täysin tosiksi. Hän kuitenkin samalla muistutti, että vastaavan yksityiskohtaisia tarinoita on kerrottu myös täysin perättömästi. Siksi kriittisyys on aina paikallaan, oli tieto kuinka täydellistä tai epätäydellistä tahansa.

6: ”En luota tietoon, jos uutista ei ole julkaistu myös Helsingin Sanomissa tai Ylellä.”

Kuudes sääntö herätti asiantuntijoissa eniten keskustelua. Vaikka Helsingin Sanomat ja Yle saivat kiitosta luotettavuudestaan, useimmat ammattilaiset pitivät tätä sääntöä liian yksiulotteisena. He muistuttivat, että mikään media ei ehdi uutisoida kaikesta ja että myös muissa medioissa tehdään laadukasta journalismia. Suomi ei ole maailman keskiössä ja usein suurimmat mediamme perustavat tietonsa muihin medialähteisiin.

Lisäksi asiantuntijat pohtivat median valta-asemaa: se, mistä uutisoidaan ja mistä vaietaan, on osa journalistista harkintaa. Jos yleisö luottaa vain yhteen tai kahteen lähteeseen, maailmankuva voi jäädä valitettavan kapeaksi, mikä voi olla demokratiankin kannalta ongelmallista.

Moni painotti monipuolisen mediankäytön ja lähdekritiikin merkitystä. ”Kyllä mieluiten luen Yleltä ensimmäisenä, jos maailmassa tapahtuu jotain isoa. Toki luotan muuhunkin tietoon,” totesi eräs asiantuntija.

Kriittisyys on tärkeä demokraattinen kansalaistaito

Yhteiskuntamme on monimutkainen ja aina vain kiireisemmältä tuntuva paikka, joten moni meistä tukeutuu tuttuihin ja turvallisiin nyrkkisääntöihin verkkoa selatessaan. Nyrkkisääntöihin tukeutuminen on sinällään perusteltua. Kenelläpä olisi aikaa käydä aina kaikki lehtijutut lähteitä myöten läpi.

Kriittisellä ajattelulla on kuitenkin keskeinen rooli Suomen demokratiassa ja sen jatkuvuudessa. Jo vuodesta 2014 suomalainen uutismedia on toiminut poikkeuksellisessa informaatiosodankäynnin ympäristössä, jota ovat leimanneet etenkin COVID-19-pandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Tällaisissa poikkeusoloissa, joissa disinformaatiota ja propagandaa käytetään aktiivisesti yhteiskunnallisen luottamuksen rapauttamiseen, kansalaisten kyvystä arvioida tiedonlähteitä on tullut demokratian elinehto.

Poikkeusoloissa, joissa disinformaatiota ja propagandaa käytetään aktiivisesti yhteiskunnallisen luottamuksen rapauttamiseen, kansalaisten kyvystä arvioida tiedonlähteitä on tullut demokratian elinehto.

Asiantuntijoiden suosituksista voisi yhteenvetona nostaa kansalaisten tiedonhankintaa monimutkaistavan säännön: kriittinen ajattelu on tärkeämpää kuin yksittäinen nyrkkisääntö.  Nyrkkisäännöt voivat olla hyvä alku tiedonhankinnassa – usein tietoa esimerkiksi on aidosti järkevää etsiä ensiksi tutuista tai arvostetuista lähteistä, ja usein epäsiistiltä näyttävä verkkosivu todella on epäluotettava – mutta ne eivät lopulta korvaa tilannekohtaista harkintaa, asiayhteyden ymmärtämistä ja lähteiden tarkempaa arviointia. Nyrkkisäännöt voivat kuitenkin toimia eräänlaisena sisäänheittäjänä lähteen kriittisemmälle tarkastelulle.

Luottamuksen tunteen ei tulisi syntyä yhdestä nyrkkisäännöstä tai yhdestä lähteestä. Harkittu luottamus rakentuu ennen kaikkea siitä, että pysymme uteliaina, valppaina ja valmiina kysymään: mistä tieto on peräisin, miksi se on kerrottu siten kuin se on kerrottu, ja mitä se jättää kertomatta?

VTT Roope Kaaronen on kognitiivisen antropologian tutkijatohtori Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa.

VTT Daria Gritsenko on algoritmisen hallinnan ja yhteiskuntapolitiikan professori Münchenin teknillisessä yliopistossa Saksassa.

Artikkelin kuvituskuva: Melyna Valle / Unsplash

Julkaisu Voiko uutiseen luottaa? Media-ammattilaisten ajatuksia suomalaisten medialukutaidosta ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Informaatiovaikuttaminen on haitallista vaikuttamista, jonka tarkoitus on vaikuttaa kohteensa mielipideympäristöön ja tätä kautta päätöksentekoon. Informaatiovaikuttamiskampanjoihin kuuluvat keinoina esimerkiksi harhaanjohtavien tai virheellisten tietojen levittäminen.

Rauhanomaisuudestaan huolimatta Katalonian itsenäisyysliike on sortunut käyttämään harhaanjohtavien ja virheellisten tietojen levittämistä – disinformaatiota – pyrkiessään irrottamaan Katalonian autonomisen alueen Espanjasta. Katalonian itsenäisyysliikkeen viestintä on kytkeytynyt laajempaan pyrkimykseen kansainvälistää konflikti itsenäisyyden vastustajien ja Espanjan keskushallituksen kanssa. Katalonian itsenäisyysliike pyrkii niin sanotusti vaikuttamaan ”sydämiin ja mieliin” muualla Euroopassa ja laajemmin länsimaissa saadakseen tukea pyrkimyksilleen.

Tähän toimintaan Katalonian itsenäisyysliike on saanut tukea Venäjältä, joka on tunnetusti informaatiovaikuttamisen suurvalta. Venäjä on tukenut Katalonian itsenäisyyspyrkimyksiä ilmeisenä tarkoituksenaan EU:n yhtenäisyyden kolhiminen ja samalla merkittävän eurooppalaisen valtion eli Espanjan heikentäminen.

Katalonian itsenäisyysliike pyrkii muun muassa virheellisten ja harhaanjohtavien tietojen systemaattisella levittämisellä muuttamaan mielipideilmastoa ulkomailla ja tätä kautta viime kädessä vaikuttamaan kohdemaiden päätöksentekoon.

Myös Suomi on ollut vaikuttamisen kohteena ja osana tätä pyrkimystä. Katalonian itsenäisyysliikkeen nyt Belgiassa maanpaossa asuva entinen presidentti Carles Puigdemont kävi vuonna 2018 Suomessa markkinoimassa Katalonian itsenäisyystaistelua tukenaan tuolloin kansanedustajana toiminut Mikko Kärnä (kesk.). Samoin suomalainen Ylen toimittaja on palkittu Katalonian itsenäisyysliikkeen taholta työstään itsenäisyyspyrkimysten kuvaamisessa.

Katalonian itsenäisyyspyrkimykset kokivat kulminaatiopisteensä vuonna 2017

Katalonian itsenäisyyspyrkimykset juontavat juurensa 1900-luvun alkuun. Kenraalin Francisco Francon diktatuurin aikana ne tukahdutettiin voimakkaan sortokoneiston avulla. Espanjan demokratisoiduttua 1970-luvulla Katalonian itsenäisyyspyrkimykset heräsivät uudelleen ajan mittaan voimistuen.  

Tilanne kulminoitui vuonna 2017 Katalonian itsenäisyysliikkeen järjestettyä poliittisista ja oikeudellisista vastalauseista huolimatta kansanäänestyksen Katalonian itsenäistymisestä. Tässä äänestyksessä noin 40 % Katalonian äänioikeutetuista antoi noin 90 % tukensa Katalonian itsenäistymiselle.

Itsenäisyyshanke kuitenkin kaatui nopeasti itsenäisyysliikkeen johdon ensin julistettua Katalonian itsenäiseksi ja Espanjan hallituksen sovellettua Espanjan perustuslain (1978) artiklaa 155, jonka avulla Katalonian autonominen alue otettiin väliaikaisesti keskushallituksen kontrolliin. Itsenäisyysliikkeen johtohahmot joko pakenivat ulkomaille tai joutuivat Espanjassa syytteisiin ja oikeuteen laittomista toimistaan.

2020-luvulla Katalonian itsenäisyyspyrkimykset vaikuttavat osin laimentuneen ja viimeisten kannatusmittausten mukaan itsenäisyyden kannatus on painunut koko Kataloniassa selvään vähemmistöasemaan.

Vuonna 2019 Kataloniassa elettiin uusi kiihkeä vaihe, kun vuoden 2017 tapahtumista jaettiin tuomioita kansankiihotuksesta (esp. sedicion), julkisten varojen väärinkäytöstä ja tottelemattomuudesta. Itsenäisyysliike vastasi tuomioihin mellakoilla, omaisuuden tuhoamisella ja kiihtyvällä propagandalla, jossa tuomiot kuvattiin poliittisiksi ja tuomitut poliittisiksi vangeiksi.

2020-luvulla Katalonian itsenäisyyspyrkimykset vaikuttavat osin laimentuneen ja viimeisten kannatusmittausten mukaan itsenäisyyden kannatus on painunut koko Kataloniassa selvään vähemmistöasemaan.

Kaikista edellä kuvatuista vaiheista Katalonian itsenäisyysliikkeen viestintä on rakentanut systemaattisen ja yhtenäisen kertomuksen, jossa Katalonian kansakunta on rauhanomaisin ja demokraattisin keinoin pyrkinyt tavoittelemaan itsenäisyyttä. Ajatuksen mukaisesti keinotekoinen Espanjan valtio – vastakohtana luonnolliselle ja historiasta juontuvalle Katalonian kansakunnalle – on estänyt tämän pyrkimyksen sortotoimillaan. Tämän kertomuksen mukaan Espanja ei ole koskaan aidosti demokratisoitunut Francon diktatuurin ajan jälkeen, vaan francolainen valta- ja viranomaiskoneisto hallitsee Espanjaa demokraattisen verhon takana.

Itsenäisyysliikkeen piirissä vuoden 2017 itsenäisyyskansanäänestyksen laittomuus kuvataan tulkinnanvaraisena ja Espanjan poliisin voimankäyttö, joka oli ylimitoitettua, kansanäänestyspäivänä laillisuuden rajat ylittävänä väkivaltana tai pahoinpitelyinä.

Mukaileeko suomalainen journalistinen mediaviestintä Katalonian itsenäisyysliikkeen kertomusta?

Väitöstutkimukseni mukaan on havaittavissa, että monet edellä kuvatuista Katalonian itsenäisyysliikkeen kertomuksen elementeistä ovat näkyvissä myös suomalaisessa Katalonian itsenäisyyspyrkimyksiä käsittelevässä mediaviestinnässä.

Tutkin tulevassa väitöskirjassani Katalonian itsenäisyysliikkeen informaatiovaikuttamista ja sitä näkyvätkö Katalonian itsenäisyysliikkeen informaatiovaikuttamisen elementit osana myös suomalaisen median kuvausta Kataloniasta.

Tutkimukseni aineisto koostuu 36:sta tekstistä, jotka ovat suomalaisissa lehdissä julkaistuja pääkirjoituksia ja Ylen julkaisemia analyysitekstejä. Tekstit on julkaistu vuonna 2017 Katalonian itsenäisyyspyrkimysten kiihkeimmässä vaiheessa. 

Tutkimukseni ensisijainen tutkimuskysymys on se, onko suomalaisessa media-aineistossa mahdollista nähdä samoja elementtejä (esimerkiksi argumentteja, argumenttien rakenneosia, kehystyksiä) kuin Katalonian itsenäisyysliikkeen viestinnässä?

Tutkimukseni kehysanalyysin perusteella suomalaisen journalistisen median tavat kehystää tapahtumia ja olosuhteita Kataloniassa seuraavat merkittäviltä osin Katalonian itsenäisyysliikkeen omaa viestintää.

Toteuttamani kehysanalyysin perusteella voimakkaimmin aineistosta esiin nousee kolme kehystystä: ensimmäisessä Espanja esitetään yhä jatkuvan francolaisen vaikutuksen kautta, toisessa Katalonian vuoden 2017 itsenäisyyskansanäänestys esitetään vain kysymyksenalaisesti laittomana ja kolmannessa Espanjan viranomaisten toimet kansanäänestyspäivänä esitetään väkivaltana. Tutkimukseni kehysanalyysin perusteella suomalaisen journalistisen median tavat kehystää tapahtumia ja olosuhteita Kataloniassa seuraavat merkittäviltä osin Katalonian itsenäisyysliikkeen omaa viestintää.

Tutkimuksessani kehysanalyysia seuraavan argumentaatioanalyysin perusteella suomalaisen median Katalonian itsenäisyyspyrkimyksiin liittyvässä argumentaatiossa on kokonaisuutena merkittävää vaihtelua. Tutkimani suomalaisten journalististen medioiden pääkirjoitukset aiheesta jakaantuivat selvästi kolmeen eri ryhmään: itsenäisyysliikkeen viestintää seuraaviin teksteihin, enemmän tai vähemmän tasapuolisiin tai neutraaleihin teksteihin sekä pieneen ryhmään tekstejä, joissa omaksuttiin selvästi Espanjan hallinnon tai itsenäisyyden vastustajien kanta.

Koska Katalonian itsenäisyysliikkeen viestintä on useilta osin harhaanjohtavaa ja esittää tilanteen sekä olosuhteet Kataloniassa virheellisesti, myös tutkimukseni aineiston ne osat, jotka joiltain osin mukailevat itsenäisyysliikkeen viestintää, ovat harhaanjohtavia ja osin virheellisiä.

Todellisuudessa Espanja on toimiva demokratia ja oikeusvaltio ilman yhä jatkuvaa francolaista vaikutusta, vuoden 2017 itsenäisyyskansanäänestys oli selvästi laiton, ja liioiteltukin poliisin voimankäyttö on perustellumpaa kuvata toimivaltaan kuuluvana voimankäyttönä, ei väkivaltana.

Suomalainen ja kansainvälinen mediaviestintä vertailussa

Kaiken kaikkiaan suomalaisen journalistisen median kyky suodattaa tai torjua Katalonian itsenäisyysliikkeen informaatiovaikuttamista voidaan tulkita tutkimukseni perusteella vaihtelevaksi. Samalla jos Katalonian itsenäisyyspyrkimysten käsittelyä suomalaisissa journalistisissa medioissa verrataan asian käsittelyyn vastaavissa medioissa kansainvälisesti, käsittely näyttäytyy Suomessa osin poikkeuksellisen suopeana Katalonian itsenäisyysliikkeelle ja kriittisenä Espanjan valtiolle ja sen toimille.

Kansainvälisen journalistisen median kuvausta Katalonian itsenäisyyspyrkimyksistä luotaavien tutkimusten mukaan tutkittujen medioiden asemoituminen on ollut pikemminkin kriittistä suhteessa itsenäisyyspyrkimyksiin.

Katalonian itsenäisyyspyrkimyksiä verrataan Suomen itsenäistymiseen tai Katalonian tilannetta esimerkiksi Kosovoon.

Mikä voisi olla syynä siihen, että suomalainen media on ollut useita ulkomaisia medioita suopeampi Katalonian itsenäisyyspyrkimyksille? Mahdollisen (osa)selityksen voivat antaa ne tutkimukseni aineiston tekstit, joissa Katalonian itsenäisyyspyrkimyksiä verrataan Suomen itsenäistymiseen tai Katalonian tilannetta esimerkiksi Kosovoon.

Tämänkaltaiset vertailut voivat selittää osaltaan Suomen kaltaisen pienen maan toimittajakunnan – tai laajemmin kansalaisten – myötätuntoa pientä ja itsenäisyyteen pyrkivää Kataloniaa kohtaan. Samoin yksinkertaisesti Suomen ja Espanjan maantieteellinen etäisyys sekä syvempien tietojen puute Espanjan tilanteesta ja poliittisesta järjestelmästä saattavat tarjota osaselityksiä edellä kuvatulle ilmiölle.

Toimittajakunnan ammatillinen itseymmärrys on ristiriidassa informaatiovaikuttamisen perusperiaatteiden kanssa

Yleisesti ottaen toimittajakunnan ammatillinen itseymmärrys rakentuu kriittisyyden, tasapuolisen tiedonvälityksen ja median demokratiaa tukevan roolin varaan. Katalonian itsenäisyysliikkeen kuvauksen osalta nousee kuitenkin esiin se ajatus, että journalistisen työn demokratiaan nojaava oikeutus on ristiriidassa sen tosiseikan kanssa, että Katalonian itsenäisyysliikkeen toiminta on pikemminkin uhannut demokraattisia tai oikeusvaltiollisia arvoja.

Katalonian Itsenäisyysliikkeen toimet ja viestintä ovat perustuneet ajatukseen demokratiasta irrotettuna laillisuudesta ja oikeusvaltiosta, niin että ”demokraattinen mandaatti” ikään kuin ylittää perustavat demokraattisen yhteiskunnan pelisäännöt. Samalla disinformaation levittämiseen tukeutuva informaatiovaikuttaminen on itsessään ristiriidassa demokraattisen yhteiskunnan viestinnällisten pelisääntöjen kanssa.

Demokraattisessa yhteiskunnassa viestinnän tulee perustua tai vähintään pyrkiä avoimuuteen ja totuudellisuuteen. Viestintä, joka on tietoisesti harhaanjohtavaa ja jonka tarkoitus on aiheuttaa vahinkoa, ei voi olla osa demokraattisen yhteiskunnan legitiimiä moniäänisyyttä.

Media ei voi väistää vastuutaan

Esitän tulevassa väitöstutkimuksessani, että jos esimerkiksi toimittaja välittää informaatiovaikuttamista harjoittavan toimijan viestintää, voi tämä sortua tahattomaan informaatiovaikuttamiseen. Tässä informaatiovaikuttaminen on tahatonta siinä mielessä, ettei informaatiovaikuttamisen toistaja, ”kaiutin”, välttämättä itse pyri haittaan tai vahingontekoon. Se on kuitenkin tuottamuksellista siinä mielessä, että informaatiovaikuttamisen välittäjän olisi tullut ymmärtää välittävänsä haitallista ja harhaanjohtavaa viestintää.

Samalla myös tahattoman informaatiovaikuttamisen taustalla on toimija, joka välittää tahallisesti ja tietoisesti tätä virheellistä ja harhaanjohtavaa viestintää. Tässä tapauksessa taustalla on siis ollut Katalonian itsenäisyysliike.  Taho, joka näyttää jossain tapauksissa sortuneen tahattomaan informaatiovaikuttamiseen Katalonian tilanteen kontekstissa, on puolestaan suomalainen media.

Myös tahattoman informaatiovaikuttamisen taustalla on toimija, joka välittää tahallisesti ja tietoisesti tätä virheellistä ja harhaanjohtavaa viestintää.

Ylempänä tuotiin esiin, että yksi toimittajakunnan ammatilliselle itseymmärrykselle merkittävistä pilareista on kriittisyys. Katalonian kontekstissa journalismi on kuitenkin ollut pikemminkin puutteellisen kriittistä suhteessa Katalonian itsenäisyysliikkeen viestintään ja vaikuttamiseen.

Toisin sanoen suomalaisella journalistisella medialla on vielä parannettavaa kyvyssä havaita, suodattaa ja torjua informaatiovaikuttamiseen kytkeytyvää viestintää. Esitän väitöstutkimuksessani, että informaatiovaikuttamisen havaitsemista voidaan kuitenkin kehittää.

Suomalainen media tunnistaa jo kiitettävällä tavalla Venäjän valtion tuottaman propagandan ja disinformaation. Esimerkiksi lehdet saattavat esittää jutuissaan tietolaatikon, joka erikseen kuvaa, mitä Venäjän propaganda on. Vastaava ­– jo lähtökohtaisen kriittinen – tarkastelu on paikallaan esimerkiksi tilanteessa, jossa jokin toimija esittää systemaattisen, mutta tarkemmassa tarkastelussa harhaanjohtavan kuvauksen todellisuudesta.

YTM Karel Kekkonen on väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa.

Artikkelin kuvituskuva: Chris Slupski / Unsplash

Julkaisu Suomalaisen journalistisen median suoritus informaatiovaikuttamisen edessä on vaihteleva ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Kansalliseen turvallisuuteen liittyvät toimenpiteet voivat rajoittaa kansalaisten sananvapautta ja vapaata tiedonvälitystä merkittävästi. Kansalliseen turvallisuuteen vetoaminen on usein myös tekosyy, kun epädemokraattinen valtio pyrkii rajoittamaan sananvapautta tai muita ihmisoikeuksia oman valtansa vahvistamiseksi. Myös demokraattisissa valtioissa kansalliseen turvallisuuteen liittyvät toimenpiteet voivat uhata sananvapautta ja vapaata tiedonvälitystä.

Esimerkiksi Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Dunja Mijatović on varoittanut huolestuttavasta terrorismilainsäädännön trendistä, joka uhkaa sananvapautta Euroopassa.

Lehdistö joutuu usein kohteeksi. Anu Koivunen ja Johanna Vuorelma tuovat esille vakavia riskejä artikkelissa, joka käsittelee syytteitä Helsingin Sanomien toimittajia vastaan turvallisuussalaisuuksien paljastamisesta ja paljastamisen yrityksestä. Syytteistä Helsingin Sanomien toimittajia vastaan on uutisoitu myös kansainvälisesti. Voidaan odottaa, että seurauksena Suomen sijoitus laskee maailman lehdistönvapausindeksissä, missä se oli jälleen kerran toisella sijalla vuonna 2021.

Ei vain lehdistö tähtäimessä

Ilmaisunvapauden rajoittaminen kansallisen turvallisuuden nimessä ei koske vain lehdistöä. Esimerkiksi taiteellinen ilmaisunvapaus ja akateeminen vapaus monesti joutuvat koville.

Sananvapaus internetissä on usein viranomaisten tähtäimessä. Internet on monelle nykyään tärkein paikka, missä sananvapaus joko toteutuu tai missä sitä rajoitetaan. Samalla vakavat kansalliset ja kansainväliset turvallisuusuhat, jotka ilmenevät internetissä, kuten terroristisen verkkosisällön ja disinformaation leviäminen, vaativat yhdyskunnalta tehokkaita toimenpiteitä.

Myös demokraattisissa valtioissa kansalliseen turvallisuuteen liittyvät toimenpiteet voivat uhata sananvapautta ja vapaata tiedonvälitystä.

Internetin sääntelyyn liittyy monimutkaisia kysymyksiä sanan- ja tiedonvälityksen vapaudesta ja suurista ongelmista, kuten kansalliseen turvallisuuteen liittyvistä uhkista, tai esimerkiksi lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvästä aineistosta ja viharikoksista. Tilannetta hankaloittaa monikansallisten jättiyritysten dominanssi. Verkkojättien ehdot ja käytännöt usein määrittelevät, mikä on mahdollista internetissä.

Terroristinen verkkosisältö

Tietyt aiheet ovat erityisen haastavia internetin sääntelyn ja sananvapauden kannalta, kuten esimerkiksi terrorismi. Yhteiskunta tarvitsee tehokkaita toimenpiteitä terrorismin torjumiseen ja terroristisen sisällön leviämisen estämiseen. Samalla tieto ja avoin keskustelu terrorismista, sen syistä ja torjuntatoimenpiteistä ovat yhteiskunnallisesti tärkeitä. Verkkosivut, joilla on paljon terroristiseksi käsitettyä aineistoa, voidaan nähdä yhtäältä aineiston levittämisen alustana, tai tärkeänä resurssina tutkijoille, viranomaisille ja toimittajille.

Internetin jättialustat, kuten YouTube, Facebook ja TikTok, käyttävät automatisoituja menetelmiä käyttäjien lataaman sisällön moderointiin, muun muassa terroristisen sisällön tunnistamiseen ja poistamiseen.

Vaikka menetelmät ovat kehittyneet, automatisoidut moderointisysteemit tekevät usein virheitä, mikä lisää jännitteitä terroristisen sisällön leviämisen tehokkaan torjumisen ja internetin sananvapauden ja vapaan tiedonvälityksen turvaamisen välillä. On esimerkiksi riski, että tärkeä tieto, kuten aineisto, jota voitaisiin käyttää todisteena sotarikosoikeudenkäynnissä, tulee poistetuksi ja tuhoutuu, kun verkkoalusta pyrkii poistamaan terroristista sisältöä.

EU:n uusi asetus terroristisesta verkkosisällöstä

EU on tänä vuonna hyväksynyt, pitkien neuvottelujen jälkeen, kiistellyn uuden lain, joka pyrkii estämään terroristisen verkkosisällön leviämisen. EU-maiden tulee soveltaa asetusta kesäkuusta 2022 alkaen.

Pääsääntönä uusi laki velvoittaa verkkopalvelut poistamaan terroristisen verkkosisällön – kaikissa EU-maissa – tunnin sisällä poistamismääräyksestä. Poistamismääräyksen voi antaa minkä tahansa EU-maan nimetty ”toimivaltainen viranomainen”, jonka ei tarvitse olla oikeusviranomainen. Monet digitaalisia oikeuksia puolustavat järjestöt ja alan asiantuntijat ovat ilmaisseet huolensa, että jäsenmaat voivat väärinkäyttää asetusta, esimerkiksi vaientaakseen toisissa EU-maissa asuvia kriitikkoja leimaamalla heidän tuottaman sisällön terroristiseksi ja antamalla poistamismääräyksen.

YK:n turvallisuusneuvoston terrorismin vastaisen komitean sihteeristön tukema Tech Against Terrorism -aloite on nostanut esille useita vakavia huolia asetuksesta, erityisesti sen vaikutuksista pienempien verkkoalustojen toimintaan ja myös vaikutuksista sananvapauteen.

Monet digitaalisia oikeuksia puolustavat järjestöt ja alan asiantuntijat ovat ilmaisseet huolensa, että jäsenmaat voivat väärinkäyttää asetusta, esimerkiksi vaientaakseen toisissa EU-maissa asuvia kriitikkoja leimaamalla heidän tuottaman sisällön terroristiseksi ja antamalla poistamismääräyksen.

Uuden asetuksen mukaan verkkosisältö, jota levitetään yleisölle opetus-, journalismi-, taide- tai tutkimustarkoituksessa tai terroritoiminnan ehkäisy- tai torjuntatarkoituksessa, mukaan luettuna aineisto, jossa esitetään kärkeviä tai kiistanalaisia näkemyksiä julkisen keskustelun yhteydessä, ei ole terroristista sisältöä. Tavoite on hyvä, mutta artiklaa soveltaessa voi esiintyä hyvin haastavia rajanveto- ja määrittelytilanteita.

Käytännössä on myös muita haasteita, erityisesti ottaen huomioon vaatimuksen, että terroristinen sisältö poistetaan tunnin sisällä poistamismääräyksestä. Vaikka automatisoidut menetelmät, joita verkkoalustat käyttävät sisällön tunnistamiseen ja poistamiseen ovat kehittyneet, ne tuottavat, kuten mainittu, vielä paljon virheitä.

Disinformaatio ja kansallinen turvallisuus

Jännitteet ja ristiriidat kansallisen turvallisuuden ja sananvapauden välillä kärjistyvät helposti harmailla alueilla vapaan tiedonvälityksen, misinformaation, eli tahattomasti jaetun väärän tiedon ja disinformaation, eli tahallisesti jaetun väärän tiedon, rajamailla.

Disinformaation hillitsemisen ja sananvapauden välillä on selviä jännitteitä. Disinformaatioon kohdistuvilla torjuntatoimenpiteillä voi olla negatiivisia ja arvaamattomia seurauksia sananvapaudelle. Valtiot voivat tyypillisesti turvallisuusuhkiin vedoten oikeuttaa disinformaation torjumista, mutta todellisena tavoitteena voi yhtä lailla olla sisäisten tai ulkoisten kriitikkojen vaientaminen.

Disinformaation hillitsemisen ja sananvapauden välillä on selviä jännitteitä.

Disinformaatiota voidaan kuvata viheliäisenä ongelmana (wicked problem). Tämän tyyppiset ongelmat ovat hyvin hankalia hahmottaa kokonaisvaltaisesti ja ratkaisutoimenpiteet itsessään voivat synnyttää uusia ongelmia.

Disinformaatio on vakava, jatkuvasti kehittyvä ja muuntuva hybridiuhka. Sen torjuminen oli yksi painopisteistä Suomen EU-puheenjohtajakauden aikana. Koronaviruspandemia on aiheuttanut hyvin nopeasti ja maailmanlaajuisesti leviävää misinformaatiota, disinformaatiota ja salaliittoteorioita. EU-neuvosto on todennut, että koronaviruspandemia tekee EU:sta ja sen jäsenmaista alttiimpia lisääntyneen disinformaation kaltaisille hybridiuhkille.

Lehdistönvapaus, disinformaatio ja EU:n suuri digilakiehdotus

EU:n komissio julkisti vuoden 2020 lopussa kaksi suurta lainsäädäntöehdotusta, jotka pyrkivät puuttumaan internetin moniin ongelmiin. Neuvotteluissa uudesta lakipaketista lehdistönvapaus ja disinformaation torjuminen ovat nyt törmänneet.

Lakiehdotuksista neuvotellaan parhaillaan. Ehdotukset voivat merkittävästi heikentää jättialustojen valta-asemaa internetin sananvapauden ja tiedonvälityksen muokkaajina. Molemmat ehdotukset ovat tärkeitä sekä media-alan kehitykselle että lehdistönvapaudelle Euroopassa. Uudella lainsäädännöllä tulee olemaan myös globaalia vaikutuksia ja onnistunut uusi lainsäädäntö voisi näyttää mallia muille maille.

Digipalvelusäädösehdotus (Digital Services Act) sisältää uusia sääntöjä verkkoalustojen velvollisuuksista ja käyttäjien oikeuksista. Ehdotuksella on potentiaalia mullistaa nykyisiä käytäntöjä ja vahvistaa ilmaisunvapautta ja tiedonvälityksen vapautta internetissä merkittävästi. Digimarkkinasäädösehdotus (Digital Markets Act), pyrkii luomaan reilummat markkinat ja vaikka säätelyn kohteita ei erikseen nimetä tässä vaiheessa, voidaan säädösehdotuksen katsoa kohdistuvan erityisesti Googlen ja Facebookin kaltaisiin digitaalisten markkinoiden valtaviin ”portinvartija-alustoihin”.

Uudella lainsäädännöllä tulee olemaan myös globaalia vaikutuksia ja onnistunut uusi lainsäädäntö voisi näyttää mallia muille maille.

Digipalvelusäädösehdotus luo uusia velvoitteita verkkoalustoille ja pyrkii vahvistamaan käyttäjien oikeuksia, sekä lisäämään avoimuutta verkkoalustojen toiminnassa. ”Erittäin suurilla verkkoalustoilla”, jotka tavoittavat 10 prosenttia EU:n väestöstä, on erityisiä lisävelvoitteita. Kasvavat vaatimukset verkkoalustoille tehostaa käyttäjien lataamaa sisällön moderointia ja poistaa sisältöä, joka rikkoo lakeja tai verkkopalvelun käyttöehtoja, todennäköisesti johtavat siihen, että verkkoalustat poistavat huomattavasti enemmän sisältöä. Tämä todennäköisesti tuottaa lisää virheitä moderoinnissa koskien myös journalistista aineistoa.

Media-alan edustajat ja toimittajien järjestöt ilmaisivat varhaisessa vaiheessa huolensa journalistisen sisällön poistamisesta ja vaativat poikkeuksen lisäämistä digipalvelusäädökseen, jonka mukaan verkkoalustoilla ei olisi valtuuksia puuttua toimituksellisesti tuotettuun sisältöön. Verkkojättien puuttuminen median tuottamaan sisältöön käyttöehtojensa ja moderointipäätöstensä kautta on huomattava huolenaihe medioille.

Globaalien verkkoalustojen kasvu on muuttanut media-alaa, joka on menettänyt mainostuloja verkkoalustoille. Lehtikustantajat ovat myös vaatineet korvauksia, jos verkkopalvelu, esimerkiksi Google News, käyttää lehtikustantajan tuottamaa sisältöä, mikä yleensä tapahtuu ilman maksua. Suomessa keskustellaan nyt EU:n tekijänoikeusdirektiivin täytäntöönpanosta, johon kuuluu tiettyjä uusia oikeuksia korvauksiin lehtikustantajille, jos verkkoalusta käyttää lehtikustantajan sisältöä. Direktiivistä on ollut paljon erimielisyyksiä.

Media-alan edustajat ja toimittajien järjestöt ilmaisivat varhaisessa vaiheessa huolensa journalistisen sisällön poistamisesta ja vaativat poikkeuksen lisäämistä digipalvelusäädökseen, jonka mukaan verkkoalustoilla ei olisi valtuuksia puuttua toimituksellisesti tuotettuun sisältöön.

Media-alan järjestöt ovat perustelleet poikkeussäännön lisäämistä muun muassa painottamalla, että tiedotusväline kantaa itse vastuun päätoimittajavastuulla tuotetusta sisällöstä.  Suomessa vastaava päätoimittaja voidaan tuomita päätoimittajarikkomuksesta, jos hän laiminlyö toimitustyön valvontaa, vaikka hän ei olisi henkilökohtaisesti syyllinen tiedotusvälineen toiminnassa tapahtuneeseen rikokseen.

Tiedotusvälineiden valtiosta riippumaton itsesääntely on tärkeä osa lehdistönvapauden turvaamista. Riippumaton, vapaa ja vahva lehdistö on olennainen osa demokratiaa. Lehdistöä kutsutaan usein ”vallan vahtikoiraksi”, joka toteuttaa kansalaisten oikeutta saada tietoa yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista.

Lehdistöstä voidaan siis puhua yhteiskunnallisesti merkittävänä instituutiona. Näin ollen journalistisen sisällön poistamisen poikkeusehdotuksesta on käyty kiivaita keskusteluja neuvottelujen yhteydessä erityisesti liittyen disinformaation torjumiseen.

Media-alan ja toimittajien järjestöt ovat vahvasti ajaneet mediapoikkeuksen lisäämistä digipalvelusäädökseen. Monet tahot, mukaan luettuna nyt EU-komissio, ovat kuitenkin vastustaneet poikkeusta. Syy tähän on huoli, että poikkeussääntö median tuottamalle sisällölle myös suojaisi disinformaatiota levittäviä tahoja, jotka esiintyvät tiedotusvälineinä tai ovat tiedotusvälineitä, mutta eivät noudata yleisesti hyväksyttyjä käytäntöjä. Esimerkkeinä on mainittu muun muassa amerikkalaiset Breitbart ja Fox News, ranskalainen France Soir ja venäläinen Sputnik.

Tätä kirjoittaessa ehdotettu poikkeussääntö median tuottamalle sisällölle on poistettu, mutta on mahdollista, että osapuolet vielä löytävät neuvotteluissa EU:n digipalvelusäädöksestä kompromissin, joka suojaisi lehdistön tuottamaa sisältöä monikansallisten jättiyritysten päätöksiltä luomatta uusia mahdollisuuksia disinformaation levittäjille.

Joy Hyvärinen on sananvapauspolitiikan asiantuntija. Hän työskentelee Sananvapaus digitaalisena aikakautena -työryhmässä ja on myös Suomen PENin johtokunnan jäsen. Mielipiteet artikkelissa ovat kirjoittajan omat.

Julkaisu Sananvapaus: kansallinen turvallisuus, terrorismi ja disinformaatio ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.