Tammikuussa 2026 kuubalaiset Kuubassa ja ulkomailla ovat seuranneet seuraavat tarkasti Venezuelan tapahtumia.  Vuoden 2026 alussa Yhdysvallat hyökkäsi Venezuelaan, kaappasi ja vangitsi maan presidentin Nicolás Maduron ja hänen vaimonsa, ja kuljetti heidät Yhdysvaltoihin.

Kuubassa pitkään tutkimusta tehneenä antropologina pidän jatkuvasti yhteyttä paikallisiin ystäviini sekä seuraan keskusteluja erityisesti Facebookissa ja WhatsAppissa; monien kuubalaisten suosimissa sosiaalisen median kanavissa. Useissa niistä sävy on ollut innokas ja toiveikas Kuubankin muutoksen suhteen, mutta monet ovat ilmaisseet myös hyvin kriittisiä näkemyksiä erityisesti öljyn roolista Trumpin toimien motivoijana.

Tein vuosina 2020–24 etnografista tutkimusta kuubalaisten internetin käytöstä ja heidän käsityksistään politiikasta Koneen Säätiön rahoituksella. Tutkimus sisälsi sekä etnografista tutkimusta paikan päällä Havannassa, jossa olen tehnyt eri pituisia kenttätyöjaksoja vuodesta 2003 lähtien, että digitaalista etnografiaa, joka on mahdollistanut tutkimukseni jatkamisen muun työni ohella myös projektin jälkeen.

Digitaalisessa tutkimuksessani olen seurannut ja dokumentoinut useiden kuubalaisten käyttämien julkisten keskusteluryhmien, vaikuttajien sekä ei-valtiollisten uutismedioiden (esim. Ciber Cuba, Cubita NOW, Asere Noticias de Cuba, Mario J. Penton), Facebook- ja muilla internetsivuilla käytäviä keskusteluja sekä pitänyt jatkuvasti yhteyttä pitkäaikaisiin kuubalaisiin kontakteihini WhatsApp-viestien ja puheluiden kautta.

Vastustusta ja tukea Trumpin toimille Venezuelassa

Kuuban hallituksen virallinen linja korostaa Yhdysvaltojen toiminnan imperialistisuutta ja lainvastaisuutta. Tämä reaktio saa vastakaikua Latinalaisen Amerikan vasemmistojohtajissa, heijastaen maanosan pitkällistä historiaa kolonialistististen suurvaltojen riiston ja hallinnan kohteena.

Facebookissa esimerkiksi Ciber Cuba ja Cubita NOW-uutismedioiden sivuilla käytävissä keskusteluissa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin itsevaltaiset otteet saavat kuitenkin yllättävän paljon tukea. Monet kuubalaiset iloitsevat kommenteissaan Venezuelan pitkäaikaisen diktaattorin kaatumisesta ja toivovat samanlaista operaatiota Kuubaan. He joko viis veisaavat siitä, miten vallanvaihto tapahtui tai jopa ihailevat Trumpin kovaa imagoa.

Historiallisesti Latinalaisessa Amerikassa on pitkä autoritaaristen hallitsijoiden perinne, ja joillekin yhden autoritaarisen hallitsijan vaihtaminen toiseen tuntuu näyttävän hyvältä ratkaisulta.

Kun kuubalainen sosiaalisen median vaikuttaja Javier Humor kysyi heinäkuussa 2025 Facebookissa, kenet kuubalaiset valitsisivat presidentiksi, jos “Kuuba olisi vapaa”, suurimman kannatuksen sai El Salvadorin kovaotteinen presidentti Nayib Bukele. Tätä selitettiin esimerkiksi sanomalla, että hän “lopetti rikollisuuden”.

Toiset huomauttivat, että Kuuban presidentin pitäisi olla kuubalainen ja että Bukelen itsevaltaiset otteet muuttuvat helposti diktatuuriksi, mutta yleisesti tällaiset huolet eivät heikentäneet Bukelen kannatusta. Historiallisesti Latinalaisessa Amerikassa on pitkä autoritaaristen hallitsijoiden perinne, ja joillekin yhden autoritaarisen hallitsijan vaihtaminen toiseen tuntuu näyttävän hyvältä ratkaisulta.

Monet kuubalaiset kaipaavat muutosta, mutta ei pommien avulla

Keskusteluni pitkään tuntemieni kuubalaisten ystävieni kanssa ovat kuitenkin hyvin erilaisia. Kaikki tuntemani kuubalaiset haluavat muutosta maan tilanteeseen, joka on varsinkin korona-pandemian jälkeen ollut kaikin tavoin hyvin vaikea: ruoka on liian kallista tavallisille ihmisille ja siitä on puutetta, sähkökatkoja ja vesikatkoja on jatkuvasti. Viime aikoina myös maan terveydenhuolto on toiminut huonosti ja useat virukset ovat levinneet maassa hallitsemattomasti.

Venezuelan Kuuballe antaman tuen mahdollisesti päättyessä kaikki nämä vaikeudet tulevat vain lisääntymään. On siis ymmärrettävää, että kuubalaiset kaipaavat kovasti muutosta, joka toisi tullessaan toimivan yhteiskunnan, vaurautta ja mahdollisuuksia ihmisarvoiseen elämään.

Kuubalaiset haluavat muutosta maan tilanteeseen, joka on varsinkin korona-pandemian jälkeen ollut kaikin tavoin hyvin vaikea: ruoka on liian kallista tavallisille ihmisille ja siitä on puutetta.

Silti pitkään tuntemieni kuubalaisten reaktiot Yhdysvaltojen Kuubaan suuntautuvaan mahdolliseen iskuun ovat ensisijaisesti huolestuneita: he painottavat, että vieraan valtion väliintulolla voi olla hyvin arvaamattomat seuraukset. He kertovat toivovansa rauhanomaista muutosta, jota ei toteuteta pommien, sodan ja hyökkäysten avulla.

Myös kuubalaisten uutismedioiden ympärillä käytävistä Facebook-keskusteluista löytyy kielteisiä äänenpainoja. Jotkut pelkäävät “lasten kuolemia” Yhdysvaltojen mahdollisen pommituksen seurauksena. Toiset huomauttavat, että Yhdysvaltojen operaatiossa on kyse Venezuelan rikkauksien kolonialistisesta hamuamisesta, ei suinkaan kansalaisten auttamisesta: “Kun pommit putoavat demokratian nimeen, maaperässä on yleensä öljyä”. Nämä näkemykset painottavat suurvaltojen pelinappulaksi joutumisen olevan vaarallista pienemmille valtioille.

Autoritarisoituminen etenee maailmanpolitiikassa

Demokratiasta käytävän laajemman akateemisen keskustelun valossa Yhdysvaltojen toiminta näyttäytyy maailmanpolitiikan jatkuvasti kasvavan autoritarisoitumisen ilmentymänä; osoituksena varsinkin liberaalin demokratian arvojen ja menettelytapojen lisääntyvästä rapautumisesta sekä sääntöperustaisesta maailmanjärjestyksestä piittaamattomuudesta.

Ruotsalaisen V-Dem Instituutin mukaan suurinta osaa maailman maista hallitaan nykyään autoritaarisesti, ja autoritaaristen maiden lukumäärä kasvaa jatkuvasti. Autoritaarinen ajattelu korostaa vahvaa johtajuutta ja vallan keskittämistä, moniäänisen keskustelun ja opposition tukahduttamista sekä kansalaisvapauksien ja oikeusvaltion heikentämistä. Nykyisessä maailmanpolitiikassa Yhdysvaltojen toiminta, Venäjän ja Kiinan ohella, luo käsitystä suurvaltojen etupiireihin perustuvasta maailmanjärjestyksestä, jossa vain voimalla on merkitystä. Pienille valtiolle tällainen järjestys luo huolta ja jatkuvia turvallisuusuhkia.

Demokratia sen sijaan vaatii ihmisten erilaisten näkemysten aitoa kuuntelemista ja huomioimista. Kuubalaisten, kuten venezuelalaistenkin, on saatava päättää itse omista asioistaan ja tähän tarkoitukseen oikeusvaltioperustainen demokratia tarjoaa eniten toivoa.

Heidi Härkönen työskentelee Helsingin yliopistossa yliopistotutkijana. Härkönen on Kuubassa pitkään kenttätutkimusta tehnyt antropologi ja Strategisen Tutkimuksen Neuvoston Demokratian tulevaisuus -ohjelman ohjelmanjohtaja.

Artikkelin kuvituskuva: JF Martin / Unsplash

Julkaisu Havannassa Venezuelan tapahtumia seuraavat kuubalaiset toivovat rauhanomaista muutosta ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Presidentti Hugo Chávezin mukaan nimetty sosialistinen ja populistinen liike chavismo eli chavinismi on ollut vallassa Venezuelassa 25 vuotta. Chávezin kuoltua vuonna 2013 valtaan astui hänen pitkäaikainen luottomiehensä, silloinen varapresidentti Nicolás Maduro.

Chávezin poliittisella perinnöllä jatkaneen Maduron aikana kovat otteet, kuten mielenosoituksien väkivaltainen tukahduttaminen, laittomat teloitukset sekä poliittiset vangit ja vankien kidutukset, ovat tulleet tutuiksi. Tämän lisäksi tavallisten ihmisten elämää ovat vaikeuttaneet muun muassa romuttunut infrastruktuuri jopa päiväkausia kestäneine sähkökatkoineen, rapautunut terveydenhuolto ja hyperinflaatio. Maasta onkin lähtenyt lähes kahdeksan miljoonaa venezuelalaista paremman elämän toivossa.

Venezuelan oppositiopuolueet ovat haastaneet Maduron autoritaarista otetta muun muassa boikotoimalla vaaleja, perustuslain suomalla mahdollisuudella nimittää parlamentin puhemies väliaikaiseksi presidentiksi sekä asettamalla yhteisen ehdokkaan Maduron vastaehdokkaaksi presidentinvaalien esivaaleissa.

Kansainvälinen yhteisö on pyrkinyt vaikuttamaan Maduron hallintoon asettamalla kohdennettuja pakotteita hallinnon edustajille ja Venezuelan öljyn viennille. Toisaalta pakotteita on ehdollisesti purettu ja Maduron pidätykseen johtavista tiedoista on luvattu jopa 15 miljoonaan dollarin palkkio. Maduro on silti pysynyt tiukasti vallassa.

Tästä syystä osa oppositiota kannattavista venezuelalaisista koki heinäkuun 2024 presidentinvaalit viimeiseksi mahdollisuudeksi muuttaa maan kurssi kohti demokratiaa. Osa puolestaan totesi, että tapahtui mitä tahansa, korruptoitunut Maduron hallinto ei katoa minnekään.

Yhteiskunnan kontrolli kiristyi ennen vaaleja

Syksyllä 2023 oppositiopoliitikko María Corina Machado voitti selvin luvuin opposition esivaalit. Maduron vastaus Machadon presidenttiehdokkuuteen oli virkakielto poliittisin perustein, mikä esti Machadon ehdokkuuden. Opposition vaihtoehtoinen ehdokas Edmundo González Urrutia onnistui kuitenkin saamaan ehdokkuutensa läpi. Tätä sosiaalisessa mediassa hellyttäväksi isoisäksi kuvailtua entistä diplomaattia ei ehkä pidetty todellisena uhkana Madurolle.

Maduro tyytyi siis kansalaisjärjestöjen toiminnan hankaloittamiseen, ulkomailla asuvien äänestämisen rajoittamiseen ja “Tiktok-kuninkuutensa” varmistamiseen niin aamukahvinkeitto- kuin tanssivideoilla 2,8 miljoonalle seuraajalleen. Uuden presidenttikauden kruunaisi vaalivoiton julistaminen vaalipäivän eli entisen presidentin Hugo Chávezin syntymäpäivän iltana.

Maduron mediastrategia

Venezuelassa Maduron hallinto on rajoittanut kansalaisten sananvapautta ja hallinnon vastustajia kontrolloidaan pelolla. Perinteistä mediaa säädellään tarkasti, mutta samalla itsenäiset verkkomediat pystyvät jatkamaan toimintaansa ulkomailta toimivien avustajien avulla.

Chavinismin keskiössä on myös sosiaalisen median hallinta. Tässä ovat auttaneet esimerkiksi botit ja koulutetut trollit, jotka levittävät disinformaatiota.

Kiinalaisomisteinen Tiktok on ollut erityisen sopiva työkalu chavinisteille, koska se ei edusta “amerikkalaista imperialismia”. Chavinistit ovatkin olleet näkyvässä asemassa Venezuelan Tiktokissa, tällä tavalla he ovat pystyneet vetoamaan muun muassa nuoriin eri yhteiskuntaluokista.

Ratkaisevaa Tiktokin suosiossa on ollut alustan käyttäjien mahdollisuus anonymiteettiin eli nimettömyyteen, vaikka Facebook on edelleen selvästi suosituin sosiaalisen median alusta Venezuelassa. Tiktok ei myöskään perustu käyttäjän sosiaaliseen verkostoon, vaan videot leviävät algoritmin mukaan: Mitä enemmän jotain videota katsotaan, sitä laajemmalle se leviää.

Tiktok vavisuttaa Maduron hallintoa

Nicolás Maduro oli varautunut sosiaalisen median vaikutusvallan lisääntymiseen, olihan hänelle kertynyt kokemusta aikaisempien vuosien vastarinnasta. Maduron hallinto ei kuitenkaan ollut ottanut huomioon, miten oppositio ja kansalaiset voivat hyödyntää audiovisuaalista sosiaalista mediaa ja miten sisällöt voivat algoritmien avustuksella kääntyä häntä vastaan.

Vaalipäivän aattona, lauantaina 27. heinäkuuta 2024 opposition María Corína Machado kehotti kaikkia heräämään viideltä ja olemaan valmiina äänestämään jo kuudelta aamulla, kun ensimmäiset äänestyspaikat aukeavat. Tämän jälkeen Machado antoi kaksi vielä tärkeämpää ohjetta: Jokaisen tulisi lähteä äänestämään kännykän akku täyteen ladattuna, jotta kaikki oleellinen pystyttäisiin dokumentoimaan. Machado myös neuvoi äänestäjiä jäämään äänestyspaikalle aina ääntenlaskun loppuun asti.

Tämän pyynnön seurauksena sosiaalinen media, esimerkiksi Facebook, Instagram ja X, mutta erityisesti Tiktok, tulvi jo vaalipäivän aikana videoita pitkistä äänestysjonoista sekä havaintoja äänestyspaikkojen muuttamisesta viime hetkellä, äänestyspaikkojen myöhäisestä avaamisesta ja niiden auki pitämisestä vielä äänestysajan päättymisen jälkeen Maduron kannattajien perinteisillä asuinalueilla. Äänestyspäivän etenemistä pystyi siis seuraamaan sosiaalisen median välityksellä eri puolilta maata reaaliajassa.

Maduron hallinto ei kuitenkaan ollut ottanut huomioon, miten oppositio ja kansalaiset voivat hyödyntää audiovisuaalista sosiaalista mediaa ja miten sisällöt voivat algoritmien avustuksella kääntyä häntä vastaan.

Venezuelassa ääntenlaskenta on julkista, joten monin paikoin opposition kannattajien oli mahdollista seurata toimitusta. Jos sotilaat estivät seuraamisen, tästä raportoitiin heti sosiaaliseen mediaan.

Lisäksi Tiktokissa käyttäjät raportoivat äänestystuloksista äänestyspaikoittain eri puolilta maata. Näiden videoiden viesti oli selvä: Edmundo González Urrutia oli voittanut jopa aikaisemmin Maduron kannattajien dominoimilla alueilla. Tämän on myös vahvistanut asiaan perehtynyt kolumbialainen järjestö Misión de Observación Electoral, jonka tietojen mukaan González Urrutia sai 67 prosenttia äänistä Maduron äänisaaliin jäädessä 30 prosenttiin. Järjestöjen, kuten yhdysvaltalaisen Carter Centerin, ja YK:n mukaan vaaleja ei voi pitää demokraattisina.

Kun Madurolle myötämielinen vaalilautakunta CNE (Consejo Nacional Electoral) lopulta julkaisi koko maan tulokset, pettymys oli valtava. Ihmisten omasta elinpiiristään saamat vaikutelmat, sosiaalisen median sisällöt sekä juuri julkistettu vaalitulos olivat jyrkässä ristiriidassa keskenään. Kansalaisten reaktio vaalitulokseen näyttäytyi sosiaalisessa mediassa videoilla, joissa venezuelalaiset itkivät. Osa taas totesi lakonisesti, että eivät diktatuurit kaadu äänestämällä.

Virallisesti vaalilautakunta CNE:llä oli 48 tuntia aikaa julkistaa yksityiskohtaiset vaalitulokset, mutta Maduro kertoi CNE:n joutuneen kyberhyökkäyksen kohteeksi. Tarkempia vaalituloksia ei ole vielä elokuun puoleen väliin 2024 mennessä julkaistu.  

Kattiloiden pauke kiirii Tiktokissa

Aiemman presidentin Hugo Chávezin kannatus perustui vahvasti alempien sosioekonomisten luokkien, erityisesti barrioiden eli köyhien asuinalueiden asukkaiden kannatukseen. Venezuelan historiasta löytyy varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu, jos köyhien kansanosien mielenilmaisu tukahdutetaan väkivaltaisesti.

Vuonna 1989 Caracazoksi nimetyn tapahtuman aikana oikeistolainen presidentti Carlos Andrés Pérez tukahdutti hintojen nousua ja neoliberalistisia toimia vastustavat mellakat väkivaltaisesti. Kuolonuhrien arvioitu määrä liikkuu lähemmäs tuhannesta aina pariin tuhanteen. Chávez piti tätä väkivaltaista tekoa varoittavana esimerkkinä oikeistolaisesta politiikasta. Pelko Caracazon kaltaisten tapahtumien toistumisesta on motivoinut Nicolás Maduron hallintoa vaalimaan suhdetta köyhiin asuinalueisiin muun muassa ruoka-avustuksilla.

Vaalilautakunta CNE:n julistettua Nicolás Maduron vaalien voittajaksi alkoivat cacerolazot eli Latinalaiselle Amerikalle tyypilliset kattilamielenosoitukset ympäri Venezuelaa. Kattiloiden paukutus kuuluu kauas, mutta vielä kauemmas viesti kaikuu Tiktokin välityksellä. Tiktokin kommenttiosioissa alkoivat pyynnöt Petaren, Venezuelan pääkaupungin Caracasin alueella sijaitsevan Latinalaisen Amerikan suurimman barrion, asukkaiden aktivoitumiseksi: “Auttakaa meitä Petare!”

Kattiloiden paukutus kuuluu kauas, mutta vielä kauemmas viesti kaikuu Tiktokin välityksellä.

Professori Omar Zambrano on arvioinut, että opposition julkaiseman äänestystuloksen perusteella Venezuelassa ei ole enää Maduroa kannattavia suuria väestötieteellisiä tai maantieteellisesti rajautuvia ryhmiä. Maduro menetti maanjaajuisesti näiden laskelmien mukaan laajan alempien sosioekonomisten luokkien tuen.

Vaalien jälkeisenä maanantaina 29. heinäkuuta 2024 Petaren ja muiden barrioiden asukkaat vastasivat sosiaalisen median kommenttien pyyntöön ja alkoivat spontaanisti protestoida Caracasin kaduilla. Sana kiiri sosiaalisen median, erityisesti Tiktokkiin striimatun videon välityksellä.

Tämä Petarazoksi nimetty tapahtuma on historiallinen, koska barriot eivät ole jalkautuneet Caracasin kaduille kertaakaan tässä mittakaavassa chavinistien vallassaolon aikana. Tapahtumia pystyi jälleen seuraamaan reaaliajassa – myös sitä, miten armeija ja poliisi tukahduttivat protestia kyynelkaasuin ja kumiluodein. Lisäksi videomateriaalit todistivat, miten siviiliasuiset paramilitaariset joukot ampuivat oikeilla luodeilla.

Tiktokin sisällöt olivat kääntyneet “Tiktokin kuningasta” vastaan. Entinen presidentti Chávez kaatui myös kirjaimellisesti, kun hänen patsaitaan tuhottiin ja kuviaan töhrittiin ympäri Venezuelaa lukuisissa videoissa.

Pelon ilmapiiri leviää sosiaalisessa mediassa

Maduron spekuloidaan yllättyneen barrioiden reaktiosta. Ensimmäisellä viikolla vaalien jälkeen hän jatkoi ahkerasti tiktokkaamista ja livestriimaamista. Samalla alkoivat pidätykset, joiden syyksi riitti oppositiopolitiikka, protesteihin osallistuminen tai oppositiota tukevat sisällöt puhelimessa ja sosiaalisessa mediassa. Tällä hetkellä noin kaksi viikkoa vaalien jälkeen pidätettyjä oli yli 1300, mukaan lukien yli sata alaikäistä. Kuolleita on yli 20.

Pari päivää vaalien jälkeen Tiktokiin alkoikin ilmestyä videoita kadonneista, pidätetyistä ja kuolleista. Lisäksi osa Tiktokin käyttäjistä raportoi menettäneensä julkisen sektorin työpaikkansa. Pelon ilmapiiri alkoi levitä uudelleen.

Video protestoijasta istumassa Chávezin patsaan hartioilla ja rikkomassa patsaan päätä vasaralla on jo tullut chavinismin vastustamisen ikoniseksi symboliksi sosiaalisessa mediassa.

Kun tiedot vaalien jälkeisestä vastarinnasta ja sen tukahduttamisesta alkoivat levitä sosiaalisen median kanavissa, Maduro kohdisti huomionsa ensin X:ään ja sen omistajaan Elon Muskiin, jota hän syytti Venezuelan opposition rahoittamisesta. X onkin nyt suljettu Venezuelassa määräajaksi. Seuraavaksi Maduro arvosteli Tiktokia ja Instagramia. Viimeisimpänä listalla oli Whatsapp, sovellus, jonka Maduro poisti itse omasta puhelimestaan suorassa televisiolähetyksessä ja ehdotti venezuelalaisille kiinalaisen WeChatin lataamista. Maduron mukaan Whatsappissa, Instagramissa ja Tiktokissa leviävät “fasistiset viestit ja vihapuhe”.

Maduron hallinto on pyrkinyt kontrolloimaan Venezuelaa monella eri rintamalla. Tästä huolimatta yhteiskuntaan jää Tiktokin kokoisia taskuja, joiden haltuun saaminen on haastavaa. Vankilatuomiot ja niiden uhka ovat taas vaimentamassa Venezuelan Tiktokin, mutta video protestoijasta istumassa Chávezin patsaan hartioilla ja rikkomassa patsaan päätä vasaralla on jo tullut chavinismin vastustamisen ikoniseksi symboliksi sosiaalisessa mediassa.

Virpi Salojärvi on viestinnän tutkijatohtori Vaasan yliopistossa ja yliopistotutkija Helsingin yliopistossa. Salojärvi on erikoistunut Venezuelan poliittiseen ja mediatilanteeseen. Tämän lisäksi Salojärvi tutkii sosiaalista ja journalistista mediaa erilaisissa konflikteissa ja populismissa, mm. ENDURE-hankkeessa.

Artikkelikuva: Pete Linforth / Pixabay

Julkaisu Venezuelan kansa käänsi somen ”Tiktok-kuningas” Maduroa vastaan ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Viime viikonloppuna kansainvälisen median välityksellä levisivät ensin kuvat Venezuelaan humanitaarista apua keräävästä hyväntekeväisyyskonsertista. Seuraavana päivänä maailma seurasi dramaattisia kuvia kyynelkaasua ampuvista sotilaista ja palavasta avustusrekasta.

Viikonlopun väkivaltaisten tapahtumien merkityksen voi ymmärtää vain tarkastelemalla Venezuelan tapahtumia pidemmällä aikavälillä.

Venezuelan jo vuosia jatkunut konflikti presidentti Nicolás Maduron vuonna 2013 aloittaneen ja yhä jatkavan hallinnon ja tammikuussa virkaatekevän presidentin tehtävään astuneen Juan Guaidón johtaman opposition välillä kulminoitui Venezuelan raja-alueilla viime viikonloppuna, kun oppositio pyrki saamaan humanitaarista apua maahan.

Maduro on pyrkinyt pysymään vallassa, vaikka yleisesti viime toukokuussa järjestettyjä opposition boikotoimia presidentin vaaleja pidetäänkin vilpillisinä. Maassa ei ole demokraattisilla vaaleilla valittua presidenttiä, ja opposition perustuslain tulkinnan mukaan valta siirtyy tällöin parlamentin puhemiehelle. Siksi oppositiojohtaja ja silloinen parlamentin puhemies Guaidó julisti itsensä 23.1. virkaatekeväksi presidentiksi siihen saakka, kunnes uudet vaalit järjestetään.

Viikonloppuna avustuslähetyksiä yritettiin saada rajan yli niin etelässä Brasiliasta, lännessä Kolumbiasta kuin meriteitse pohjoisestakin. Englantilainen liikemies ja filantrooppi Richard Branson järjesti maailman huomiota herättääkseen ja rahalahjoituksia kerätäkseen Kolumbian puolella Venezuela Aid Live -konsertin 22. helmikuuta.

Venezuelan hallitus Maduron johdolla vastustaa humanitaarista apua, koska heidän mukaansa maassa ei ole kansainvälisen yhteisön ja Venezuelan opposition kuvailemaa humanitaarista kriisiä ja apu on todellisuudessa vain ulkovaltojen yritys miehittää Venezuela ja syöstä hänet vallasta.

Viikonlopun aikana oli useita väkivaltaisia yhteenottoja raja-alueilla. Satoja loukkaantui, kun kyynelkaasua ja kumiluoteja ampuneet turvallisuusjoukot kohtasivat humanitaarista apua vastaanottamaan tulleita kansalaisia. Kuolonuhreiltakaan ei vältytty.

Kansainvälinen yhteisö ja media opposition tukena

Periaatteessa kaikkea viikonlopun aikana tapahtunutta on nähty Venezuelassa jo aikaisemmin Maduron hallinnon aikana. Tällä kertaa tapahtumia vain todistivat useat kansainväliset mediat reaaliajassa.

Kansainvälinen yhteisö on ottanut asian omakseen ja jatkaa tuen ilmaisuja oppositiolle. Useat tahot, kuten YK, ovat tuominneet Maduron asevoimien voimankäytön omia kansalaisiaan vastaan.

Venezuelasta on lähtenyt vuoden 2015 jälkeen jo yli kolme miljoonaa ihmistä.

Venezuela on noussut kansainvälisen huomion keskiöön humanitaarisen kriisin vakavuuden vuoksi, mutta myös muihin maihin vaikuttavan laajan muuttovirran ja geopoliittisten syiden takia.

Venezuelasta on lähtenyt vuoden 2015 jälkeen jo yli kolme miljoonaa ihmistä, suurin osa ympäröiviin Latinalaisen Amerikan maihin. Maan suurten öljyvarojen ja strategisen sijainnin takia Kiina ja Venäjä ovat olleet tärkeitä liittolaisia Maduron hallinnolle. Suurimman osan öljystään Venezuela on myynyt Yhdysvalloille, ja tästä syystä myös Yhdysvalloilla on omia taloudellisia intressejään Venezuelan suhteen.

Hallitus on jo aikaisemmin, erityisesti vuosien 2014 ja 2017 aikana, tukahduttanut väkivaltaisesti mielenosoituksia, joissa on vangittu ja loukkaantunut satoja sekä kuollut lukuisia. Esimerkiksi vuoden 2017 neljä kuukautta kestäneissä mielenosoituksissa kuoli arvioiden mukaan yli 160 ihmistä. Väkivalta omia kansalaisia vastaan on yksi tapa harjoittaa sosiaalista kontrollia lisäämällä pelkoa yhteiskunnassa.

Lisäksi korruptio on vaikeuttanut jo vuosia ruoan ja lääkkeiden jakelua. Lukuisia kansalaisia on kuollut niin huonon terveydenhuollon kuin aliravitsemuksen seurauksena.

Venezuelasta on vaikea saada luotettavia tilastoja, koska hallitus ei niitä julkaise. Tutkiva journalismi ja järjestöt tekevät arvokasta työtä tällä saralla. Venezuelalaisista yli kymmenen prosentin arvioidaan kärsivän aliravitsemuksesta ja lääkkeistä ja sairaalatarvikkeista on suuri pula.

Palkitun ja pitkän uran toimittajana tehneen Nelson Bocarandan perustaman verkkosanomalehti Runrun.esin mukaan medioissa uutisoitujen tapausten perusteella pelkästään tänä vuonna 29 alle viisivuotiasta lasta on kuollut aliravitsemukseen. 40 sairaalassa tehdyn kyselyn mukaan 1 557 potilasta on kuollut marraskuun 19. ja helmikuun 9. päivän välillä lääkkeiden tai tarvikkeiden puutteeseen.

Viime viikonloppuna maailmalle levisivät kuvat palavasta humanitaarista apua kuljettaneesta rekasta. Vastaavaa on tapahtunut jo aikaisemmin, mutta vähemmän näyttävissä ja dramaattisissa puitteissa.

Armeijan ja siviilien tuki Madurolle rakoilee

Venezuelan kansalliskaarti, jota on pidetty ratkaisevana tekijänä kriisin kehittymisen kannalta, ei ole enää täysin yhtenäisesti Maduron tukena. Tästä kertovat jatkuvasti kasvava Kolumbiaan ja Brasiliaan paenneiden sotilaiden joukko sekä se, että hallitus siirsi viikonlopun aikana kansalliskaartin sotilaiden rinnalle entistä enemmän poliiseja ja puolisotilaallisia joukkoja.

Kansalliskaartia on pidetty tärkeänä, koska edesmenneellä Maduron oppi-isällä presidentti Hugo Chávezilla oli läheinen suhde armeijaan oman taustansa takia. Chávezin itselleen valitsemana seuraajana Maduro onkin pyrkinyt jatkamaan Chávezin jättämää perintöä. Chávezin kuvia esimerkiksi näkyy edelleen yleisesti niin kaduilla kuin etenkin puoluepropagandassa. Armeijan sotilaat eivät helposti petä Comandante Chávezin, josta on luotu isällinen myyttihahmo, perintöä.

Venezuelan kansalliskaarti ei ole enää täysin yhtenäisesti Maduron tukena.

Kuitenkin myös rivisotilaat ja heidän perheensä kärsivät muun muassa elintarvike- ja lääkepulasta. Guaidó lähestyikin vielä empiviä Chávezin kannattajia viikonloppuna tviitillään ja kysyi, hyväksyisivätkö Cháveziin uskoneet tai Chávezin tytär María Gabriela viikonlopun tapahtumat. Näin Guaidó pyrki erottamaan Chávezin perinnön nykyhallinnosta.

Siviilit eivät selvästikään enää tue hallitusta sankoin joukoin. Tästä todistavat vähenevä osallistujamäärä Maduroa tukevissa mielenilmaisuissa. Kun chavismon kakkosmies Diosdado Cabello käski Maduron kannattajia tammikuussa tulemaan presidentinlinna Mirafloresin edustalle suojelemaan presidenttiä, ketään ei ilmaantunut paikalle.

Tämän lisäksi hallituksen Kolumbian rajalle järjestämä ”vastakonsertti” menestyi huonosti: niin yleisö kuin artistit loistivat poissaolollaan, ja toinen konserttipäivä jouduttiin perumaan pienen osallistujamäärän ja artistikadon takia.

Hallitus reagoi opposition toimiin

Jokin on kuitenkin muuttunut muutaman viimeisen viikon aikana: hallitus on ruvennut vastaamaan opposition toimiin eikä päinvastoin kuten aina ennen.

Esimerkiksi kun oppositio ilmoitti järjestävänsä maahan humanitaarista apua, hallitus ilmoitti tämän jälkeen ostavansa itse Venäjältä humanitaarista apua. Kun oppositio ilmoitti Venezuela Aid Live -konsertista, Maduron hallitus ilmoitti järjestävänsä hallitusta tukevan konsertin omalla puolellaan rajaa.

Tällaista valtatasapainon muutosta ei ole ennen nähty, vaan oppositio on aina aikaisemmin joutunut reagoimaan hallituksen toimiin.

Guaidó on pyrkinyt keräämään satojen tuhansien vapaaehtoisten verkoston, joiden tehtävänä on auttaa humanitaarisen avun saamisessa maahan. Vaikka hallitus pyrki sabotoimaan tämän verkoston muodostumista muun muassa hakkeroimalla ja sulkemalla verkoston nettisivun, viikonlopun tapahtumat osoittivat, että vapaaehtoisten verkosto toimii ja ihmiset saapuivat paikalle riskeistä huolimatta.

Maduro turvautuu erilaisiin hallintamekanismeihin

Viikonlopun tapahtumat osoittivat myös, että Maduron hallinto voi turvautua vain erilaisiin kontrollimekanismeihin pysyäkseen vallassa. Aseelliset joukot ovat tästä yksi esimerkki, mutta lisäksi hallitus muun muassa harjoitti laajamittaista sensuuria.

Useita ohjelmia jäi esittämättä medioissa, koska televisiokanavia ja radioasemia blokattiin. Monelle internetsivustolle, kuten Googleen ja Youtubeen, estettiin pääsy. Lisäksi hallitukselle myötämieliset aseelliset joukot uhkailivat useita toimittajia, joiden kameroita ja kännyköitä rikottiin ja varastettiin.

Oppositio pitää kiinni tavoitteestaan muodostaa siirtymähallinto ja tämän jälkeen järjestää demokraattiset vaalit.

Viikonlopun tapahtumista ei kuitenkaan voida vielä vetää mitään suuria johtopäätöksiä tulevasta. Pitää muistaa, että oppositio on taistellut yhä enemmän autoritaarisemmaksi muuttuvaa hallintoa vastaan jo pitkään, joten hallituksen kova vastustus oli jo ennalta tiedossa.

Oppositio pitää silti kiinni tavoitteestaan muodostaa siirtymähallinto ja tämän jälkeen järjestää demokraattiset vaalit. Tehtävä ei ole helppo, koska sitä vaikeuttavat niin suurvaltapolitiikka, monet eri maansisäiset aseelliset joukot, vuosia jatkunut korruptio kuin kansalaisten päivittäinen hätä.

VTT Virpi Salojärvi on tutkijatohtori Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella.

Julkaisu Maduron hallinto ja oppositio jatkavat kädenvääntöään Venezuelassa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Venezuela on historiallisesti ollut jatkuvasti liikkeessä ollut maa. Viime vuosisadalla vallitsi maan sisäinen muuttoliike, kun venezuelalaiset muuttivat maalta kaupunkeihin. Tämän lisäksi rikas Venezuela houkutteli siirtolaisia ympäri maailmaa. Enää tämä on vain häivähdys menneisyydestä, joka näkyy lähinnä kaksoiskansalaisuuksien määrässä.

Chávezin öljypolitiikan seuraukset

Venezuela oli ennen yksi Latinalaisen Amerikan rikkaimmista valtioista. Presidentti Hugo Chávezin aikaan (1999–2013) öljyn maailman markkinahinnat olivat korkealla. Chávez pystyikin rahoittamaan politiikkaansa niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin maailman suurimpiin kuuluvien öljyvarantojensa avulla.

Tämä politiikka toi mukanaan monia ystäviä, jotka olivat valmiita saamaan oman osansa halvasta tai joskus jopa melkein ilmaisesta öljystä.

Vuosien saatossa Venezuelan öljysektori on romahtanut, koska infrastruktuuriin ei ole satsattu, korruptio on rehottanut ja asiantuntevista öljyalan insinööreistä on pula, koska tehtäviin on palkattu poliittisen suuntautumisen, ei ammattitaidon, perusteella. Venezuela onkin joutunut jopa ostamaan öljyä niin omaan käyttöön kuin esimerkiksi Kuubaan vietäväksi, koska maan oma tuotanto on romahtanut.

Chávezin politiikalla on ollut kauaskantoiset seuraukset myös humanitaarisen kriisin ja Chávezin seuraajan, presidentti Maduron aikakaudella.

Tästä huolimatta Chávezin politiikalla on ollut kauaskantoiset seuraukset myös humanitaarisen kriisin ja Chávezin seuraajan, presidentti Maduron aikakaudella.

Amerikan valtioiden järjestö, Organization of the American States, ei ole onnistunut tuomitsemaan yksimielisesti Maduroa ja hänen politiikkaansa useista yrityksistä huolimatta. Muutamat valtiot ovat sitkeästi äänestäneet Maduron puolesta tai olleet poissa äänestyksistä, kun järjestössä on äänestetty esimerkiksi vapaiden vaalien vaatimisesta maahan tai poliittisten vankien vapauttamisesta – kyseiset Karibian alueen valtiot ovat juurikin niitä, jotka ovat hyötyneet Venezuelan öljystä viime vuosina.

Länsivalloista Yhdysvallat, Euroopan unioni ja Kanada ovat asettaneet pakotteita Venezuelan hallinnolle. Pakotteita on entisestään laajennettu viime toukokuun presidentin vaalien jälkeen, jotka lukuisat maat tuomitsivat epädemokraattisina.

Oma lukunsa ovat kuitenkin suurvallat Venäjä ja Kiina, jotka ovat tähän asti tukeneet taloudellisesti Venezuelaa myöntämällä lainoja. Vaikka Venäjä on ilmoittanut perustavansa Venezuelaan Kalasnikov-tehtaan, tämä ei tule auttamaan koko maan taloutta, etenkään koska Venäjä on lupaillut kyseisen tehtaan perustamista Venezuelaan jo vuodesta 2006 lähtien. Venäjä ja Kiina ovatkin kiristäneet kukkaroidensa nyörejä, mikä on vaikeuttanut Maduron tilannetta entisestään.

Kansalaiset kärsivät epäonnistuneen politiikan seurauksista

Tästä kaikesta kärsii tietenkin kansa, joka joutuu taistelemaan kurjistuvien olojen keskellä. Suuri osa onkin tullut siihen tulokseen, että kotimaassa on mahdotonta pärjätä. Tämän seuraukset näkyvät muissa maissa.

Tarkkoja lukuja on vaikea saada, koska Venezuela ei niitä luovuta, mutta YK:n arvion mukaan noin 2,3 miljoonaa venezuelalaista on jättänyt kotimaansa humanitaarisen kriisin seurauksena viimeisen muutaman vuoden aikana. Tämä vastaa noin seitsemää prosenttia maan väestöstä.

Aikaisemmin venezuelalaiset olivat pidettyjä ja jopa haluttuja maahanmuuttajia, koska maasta lähtivät ensimmäisenä paremmin koulutetut ja toimeentulevat. Venezuelalaisten maastamuuton voikin jakaa kolmeen eri aaltoon.

Ensin vuosina 2000–2012 maasta lähtivät erityisesti koulutetut ja hyvin toimeentuleva keskiluokka. Toinen aalto sijoittuu vuosille 2012–2015. Sen aikana maasta lähti aikaisempaa laajemmin keskiluokkaa ja myös alempia sosioekonomisia luokkia.

Parhaillaan meneillä oleva kolmas muuttoaalto alkoi vuonna 2015. Siihen ovat liittyneet venezuelalaiset kaikista sosioekonomisista luokista. Lähdön syynä on nimenomaan maan kurja taloudellinen, poliittinen ja turvallisuustilanne, joka vaikeuttaa jokapäiväistä elämää.

Joidenkin arvioiden mukaan maasta lähtee päivittäin noin 5 000 henkilöä

Viimeisin aalto on kohdistunut erityisesti naapurimaihin, joihin pääsee bussilla ja tarvittaessa jopa kävellen. Vuonna 2015 Latinalaisen Amerikan alueella oli Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestö IOMin mukaan 89 000 venezuelalaista siirtolaista. Tämä luku oli kuitenkin jo vuonna 2017 noussut yli 900 prosenttia 900 000 venezuelalaiseen. Kolumbiassa on viimeisimpien virallisten tilastojen mukaan yli 440 000 venezuelalaista. Todellinen luku lienee tätä suurempi.

Venezuelalaisten massamaastamuutto näkyy kuitenkin myös laajemmalla alueella. Huomattavia venezuelalaisdiasporia on Yhdysvalloissa (yli 365 000 venezuelalaista vuonna 2016) ja Espanjassa (yli 200 000 venezuelalaista vuonna 2017). Nämä luvut ovat suuntaa antavia, koska tilastointia vaikeuttaa kaksoiskansalaisuus, Venezuelan kansalaisuudesta luopuminen ja paperittomien osuus.

Kuluvan vuoden aikana venezuelalaisten muuttovauhti on vain kiihtynyt. Joidenkin arvioiden mukaan maasta lähtee päivittäin noin 5 000 henkilöä ja pelkästään Ecuadoriin on pyrkinyt tänä vuonna puoli miljoonaa venezuelalaista.

Ksenofobia on lisääntynyt muissa maissa

Kriisi on eskaloitunut siihen pisteeseen, että yhä useammat miettivät maasta lähtöä. Maastamuuttajien määrän lisääntyessä entisestään myös rikollisuus ja muut lieveilmiöt ovat lisääntyneet alueilla, joihin venezuelalaisia on tulvinut. Tästä viimeinen surullinen esimerkki on tapahtumat Brasilian rajalla 18. elokuuta.

Rajakaupunki Pacaraimassa paikalliset ajoivat noin 1 200 venezuelalaista takaisin rajan yli Venezuelaan ja polttivat heidän Brasilian puolelle jääneet leirinsä, koska paikallinen brasilialainen yrittäjä oli ryöstetty ja häntä oli puukotettu. Tekijöitä ei kuitenkaan ole saatu kiinni, eikä heidän kansallisuudestaan ole varmuutta.

Tämä on ääriesimerkki, mutta huonoa kohtelua ja muukalaisvihaa on alkanut esiintyä yhä enenevissä määrin. Tästä ja venezuelalaisten maastamuuton laajuudesta kertoo monien Latinalaisen Amerikan maiden viimeaikaiset muuttuneet käytännöt. Tähän asti maanosassa on tunnettu valtiotasolla tiettyä solidaarisuutta pakenevia venezuelalaisia kohtaa, mutta kun opaikallistasolla ongelmien kasvaessa on ääni muuttunut viime viikkoina.

Passittomuus on yleistä Venezuelassa, koska korruptio nostaa passin hintoja ja välillä jopa passipaperi on ollut loppu.

Chile ja Kolumbia ovat jo vaikeuttaneet venezuelalaisten pääsyä maahan, Brasilia on ajoittain jopa pohtinut pohjoisrajansa sulkemista ja nyt elokuussa Ecuador ja Peru ilmoittivat ottavansa vastaan vain passin kanssa rajan ylittäviä. Passittomuus taas on yleistä Venezuelassa, koska korruptio nostaa passin hintoja ja välillä jopa passipaperi on ollut loppu.

Monien venezuelalaisten tilanne on jo ennen näitä rajamuutoksia ollut vaikea. Nyt paperittomien tilanne vaikeutuu entisestään ja he ovat erityisen haavoittuvaisessa asemassa. Prostituutiosta ja ihmiskaupan uhreista onkin jo raportoitu.

Vaihtoehdot ovat vähissä

Venezuelalaisten massamaastamuutolle ei näy loppua vaihtoehtojen kotimaassa ollessa vähissä. Mielenterveysongelmat ovat kasvaneet maassa samaan aikaan kun psykiatrisia vastaanottoja on suljettu. Vaikka virallisia tilastoja ei ole, itsemurhien tiedetään lisääntyneen etenkin viime kuukausina.

Kansainvälinen valuuttarahasto ennustaa Venezuelan inflaation nousevan jopa miljoonaan prosenttiin tänä vuonna. Maduron asettamien talousuudistusten toteutuessa saattaa inflaatio nousta vielä tätä suuremmaksi. Talousuudistuksiin kuului muun muassa viiden nollan poistaminen Venezuelan valuutasta ja monikymmenkertainan palkkojen korotus, minkä taas toteutuessaan ennustetaan kiihdyttävän inflaatiota edelleen ja ajavan ihmisiä työttömyyteen yrityksien ollessa kyvyttömiä maksamaan uusia korkeampia palkkoja.

Tämä kaikki vaikuttaa elinmahdollisuuksiin ja siis maasta pois pyrkivien määrään. Jo nyt YK on kuvaillut muuttoliikettä yhdeksi Latinalaisen Amerikan historian suurimmista.

Kirjoitus on alun perin julkaistu lyhyempänä versiona Turun Sanomien aliona 10.9.2018.

VTT Virpi Salojärvi on tutkijatohtori Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella.

Julkaisu Venezuelan humanitaarinen kriisi ei ole enää vain maan sisäinen ongelma ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Huonot uutiset Venezuelasta ovat jo osa jokapäiväistä uutisvirtaa. Sen takia onkin helppo unohtaa, että Venezuela on maa, josta 1900-luvulla muut ovat hakeneet turvapaikkaa tai parempaa elämää. Toisesta maailmansodasta aina 1960-luvulle asti Venezuela otti vastaan eteläeurooppalaisia, jotka pakenivat sotaa tai sodan jälkeistä tuhoa.

Naapurimaa Kolumbia kärsi vuosikymmeniä kestäneestä sissisodasta, jonka takia kolumbialaiset muuttivat Venezuelaan suurina joukkoina. 1970- ja 1980-luvuilla erityisesti argentiinalaiset, chileläiset ja uruguaylaiset saapuivat etsimään parempaa elämää Venezuelasta, kun kotimaat kärsivät diktatuureista.

Ja Venezuelaanhan oli hyvä tulla, koska suuret öljyvarannot omaavassa valtiossa talous oli noususuhdanteista, ja monien diktaattorien hallitsemassa maanosassa Venezuelan demokraattinen järjestelmä muodosti poikkeuksen.

Nykyään muuttovirta on kääntänyt jyrkästi suuntaansa presidentti Nicolás Maduron johtaessa autoritaarisesti Venezuelaa. Maduron hallinnon aikana terveydenhuolto on rapautunut, minkä seurauksena monet sairaudet, kuten malaria, ovat alkanet levitä, äiti- ja lapsikuolleisuus ovat kasvaneet ja monet, etenkin kroonisten sairauksien hoitoon tarkoitetut lääkkeet, kuten insuliini, ovat loppuneet tai lähes loppuneet koko maasta.

Infrastruktuuri köhii, minkä takia laajat sähkökatkot ovat yleisiä ja internetyhteydet katkeavat usein tai toimivat hitaasti. Valuuttakontrollin ja valtion haltuunsa ottamien elintarvikealan yritysten ja maatilojen vuoksi elintarvikkeista on pulaa. Hyperinflaatio tekee vähäistenkin tuotteiden ostamisesta vaikeaa. Tämän lisäksi turvattomuus on suurta, ja Venezuela onkin monien tilastojen mukaan yksi maailman väkivaltaisimmista maista.

Nämä ovat muutamia syitä, miksi monet ovat päättäneet jättää Venezuelan ja suunnata kohti uusia haasteita. Vaikka maastamuutto onkin kiihtynyt Maduron valtakaudella, niin se todellisuudessa alkoi jo 2000-luvun alussa.

Maastamuuton kolme aaltoa chavismon aikakaudella

Presidentti Hugo Chávez astui virkaan vuonna 1999, jolloin hän alkoi soveltaa chavismoksi kutsuttua vasemmistolaista politiikkaansa populistisella otteella. Hänen seuraajansa Maduro on jatkanut samalla linjalla. Chavismon aikainen maastamuutto Venezuelasta naapurimaihin ja kauemmas voidaan jakaa kolmeen eri aaltoon.

Ensin maasta lähtivät erityisesti koulutetut ja hyvin toimeentuleva keskiluokka etsimään uusia mahdollisuuksia vuosina 2000–2012. He muuttivat pääasiassa Yhdysvaltoihin ja eteläiseen Eurooppaan. Tässä vaiheessa monien oli helppo lähteä, koska maan maahanmuuttajamyönteisen historian takia useilla venezuelalaisilla oli kaksoiskansalaisuus.

Esimerkkinä Venezuelan monikulttuurisesta historiasta toimii marraskuussa Suomessa uutisoitu tapaus kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista syyrialaisista. Syynä kielteiseen päätökseen oli nimenomaan heidän Venezuelan kaksoiskansalaisuutensa.

Ensimmäisen maastamuuton aallon jälkeen epätoivo kasvoi. Vuosina 2012–2015 yhä suurempi osa ihmisistä päätti lähteä. Lähtijöiden joukossa oli jo aikaisempaa laajemmin keskiluokkaa ja myös alempia sosio-ekonomisia luokkia.

Tänä aikana alkoivat näkyä ensimmäiset varoittavat merkit talouskriisistä, joka johti ruokatarvikkeiden ja lääkkeiden saantivaikeuksiin. Lisäksi poliittinen tilanne kiristyi ja monet, esimerkiksi toimittajat, kokivat työssään rajoituksia. Näinä vuosina muuttoliike kohdistui myös lähimaihin: Kolumbiaan, Panamaan ja Dominikaaniseen tasavaltaan.

Viimeisimpään muuttoaaltoon, jonka voidaan katsoa alkaneen vuonna 2015 ja jatkuvan edelleen, kuuluu venezuelalaisten koko kirjo.

Viimeisimpään muuttoaaltoon, jonka voidaan katsoa alkaneen vuonna 2015 ja jatkuvan edelleen, kuuluu venezuelalaisten koko kirjo. Maasta lähdetään nimenomaan työntävien syiden takia: nälkä ja vaikeudet saada lääkkeitä haittaavat jo merkittävästi ihmisten elämää, ja esimerkiksi syöpälääkkeiden puute voi johtaa kuolemaan.

Maastamuuttajia on erityisesti alemmista sosio-ekonomisista luokista, ja muuttoliike kohdistuu aikaisempien maiden lisäksi Karibian alueen saarille ja muualle Latinalaiseen Amerikkaan.

Vastaanottajamaiden hankala tilanne

Venezuelan muuttoliikkeen seuraukset ovat näkyvissä ympäri maailmaa. Venezuelalaisia löytyykin lähes jokaisesta maailman kolkasta. Myös Suomessa on oma pieni venezuelalaisten yhteisö.

Virallisia lukuja Venezuelasta lähteneiden lukumäärästä on vaikea saada, mutta nykyiset arviot liikkuvat lähes kolmesta miljoonasta aina neljään miljoonaan. Luku kasvaa koko ajan.

Myös Suomessa on oma pieni venezuelalaisten yhteisö.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on kehottanut huomioimaan venezuelalaisten tilanteen ja helpottamaan heidän maassa oleilua laillisesti. Tämä on erityisen tärkeää paperittomien venezuelalaisten kannalta, koska jos laillisia reittejä tulla tai jäädä maahan ei ole, kasvaa haavoittuvassa asemassa olevien joukko. He voivat päätyä prostituution, väkivallan, ihmiskaupan tai muun hyväksikäytön uhreiksi.

Panama on jo vaikeuttanut huomattavasti venezuelalaisten maahan pääsyä. Kolumbia ja Brasilia painivat ongelman kanssa ja ovat perustaneet vastaanottokeskuksia Venezuelan vastaisille rajoilleen.

Venezuelalaiset ovat olleet pidettyjä monessa maassa muun muassa heidän korkean koulutuksensa ansiosta. Nyt ongelmia on ilmennyt, koska epätoivoisen tilanteen edessä aikaisemmin koulutettujen keskiluokkaisten lisäksi Venezuelasta ovat alkaneet lähteä muutkin. Kolumbiassa venezuelalaisten tekemiä rikoksia on raportoitu enemmän kuin ennen. Työllistyminen oman alan töihin on vaikeaa ilman verkostoja, kuten kaikilla muillakin maahanmuuttajilla.

Maastamuuttajien virta auttaa toisaalta Venezuelan naapurivaltioita kiillottamaan kuvaansa. Kolumbia, jossa monet venezuelalaiset ovat kokeneet tulleensa kohdelluiksi huonosti, voi kirkastaa imagoaan ottamalla vastaan maahan pyrkijät. Perun juuri virastaan eronnut presidentti Pedro Pablo Kuczynski sanoi toivottavansa venezuelalaiset puolestaan tervetulleiksi, koska Perun ollessa diktatuurin alaisena 1970-luvulla Venezuela otti vastaan perulaisia.

”Doralzuela” – Miamin pienois-Venezuela

Yksi venezuelalaisten keskittymistä löytyy Miamista, Yhdysvaltojen Floridasta. Suur-Miamin alueelta löytyy jopa Doralzuelaksi kutsuttu Doralin kaupunki, joka on saanut kutsumanimensä suuren venezuelalaisväestönsä takia.

Suur-Miamin alueelta löytyy Doralzuelaksi kutsuttu Doralin kaupunki, joka on saanut kutsumanimensä suuren venezuelalaisväestönsä takia.

Doralissa maahantulijoiden virta näkyy päivittäisessä elämässä: on avustuskeräyksiä Venezuelaan lähetettäväksi, avustusjärjestö, joka jakaa maahan juuri saapuneille venezuelalaisille vaatteita ja keittiötarvikkeita, lukuisia Whatsapp-ryhmiä, joissa juuri Floridaan saapuneet venezuelalaiset voivat kysellä käytännön asioista sekä venezuelalaisia televisiokanavia. Huoltoasemalla mainostetaan helppoa tapaa lähettää lääkkeitä Venezuelaan.

Lisäksi Doralissa on tietenkin muutama arepera-ravintola, joissa myydään venezuelalaisia täytettyjä maissileipiä, arepoja. Ruokakaupastakin löytää lukuisia venezuelalaisia elintarvikkeita aina suklaasta maissijauhoon. Maahanmuuttajat voivat tuntea olonsa kotoisaksi.

Miami ei ole tärkeä paikka venezuelalaisille vain Doralin takia, vaan sinne on muodostunut poliittisten vaikuttajien keskittymä. Kaupungista löytyy venezuelalaisten oppositiopuolueiden johtajia ja myös moni Venezuelan oppositiojohtoisen parlamentin nimittämä korkeimman oikeuden tuomari elää kaupungissa maanpaossa. He jatkavat yhä korkeimman oikeuden tehtäviään symbolisesti.

Miami onkin strategisesti tärkeä kaupunki, koska siellä venezuelalaiset poliitikot ja tuomarit, mutta myös toimittajat, voivat ottaa mallia hyvin järjestäytyneestä kuubalaisesta diasporasta.

Miami on ollut tähän asti suhteellisen helppo kaupunki muuttaa venezuelalaisille, koska he ovat päässeet maahan turisteina ilman viisumia, ja tämän jälkeen he ovat voineet aloittaa turvapaikkaprosessin tai sitten etsiä töitä ja hakea työlupaa. Se, miten heille tulevaisuudessa käy, on kuitenkin vielä epävarmaa presidentti Donald Trumpin hallinnon kiristäessä Yhdysvaltain maahantulosäädöksiä.

Miksi osa jää?

Kyselytutkimusten perusteella noin puolet venezuelalaisista toivoo pääsevänsä maasta pois. Noin puolet siis aikoo jäädä ja siksi kysymys, miksi osa jää Venezuelaan, on yhtä tärkeä kuin se, miksi niin moni lähtee. Ikä, perhesyyt tai pelko eivät pelkästään riitä selittämään jäävien syitä.

Jos sattuu omistamaan dollareita ja omaa hyvät verkostot, maassa voi elää melko leveästi, vaikkakin turvattomuuden varjostamana. Toisaalta jotkut jäävät maahan tunnesyistä: he kokevat, etteivät halua paeta synnyinmaastaan, vaan taistella sen puolesta.

YK:n alaisen Maailman ruokajärjestö WFP:n johtaja, David Baesley, luonnehti 13. maaliskuuta 2018 venezuelalaisten virtaa naapurimaihin jo humanitaariseksi katastrofiksi. Tilanteen ratkeamiseen ei ole tiedossa helppoja ratkaisuja, koska mikään yksittäinen tekijä ei voi muuttaa koko maan tilannetta parempaan.

VTT Virpi Salojärvi on tutkijatohtori Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella. Salojärvi tutkii venezuelalaista diasporaa. 

Julkaisu Venezuelalaisten muuttovirta näkyy ympäri maailmaa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Venezuelan poliittinen ja taloudellinen kriisi on syventynyt ja levinnyt huolestuttavasti vuoden 2017 aikana. Poliittinen konflikti maassa on monimutkainen ja sen ymmärtäminen on vaikeaa ilman laajaa taustatietoa. Lisäksi konflikti on levittäytynyt monelle yhteiskunnan alueelle. Tässä vastauksia neljään usein kysyttyyn kysymykseen Venezuelan tilanteesta.

Onko presidentti Maduro diktaattori?

Venezuelan oppositio on omassa retoriikassaan kutsunut presidentti Nicolás Maduroa ja hänen oppi-isäänsä Hugo Chávezia jo pitkään diktaattoreiksi. Termi diktaattori on yksi populistisista merkitsijöistä eli sanoista, jotka alkavat symboloimaan jotain laajempaa kokonaisuutta.

Chávezin politiikkaan nojaavaa chavismoa pidetään yleisesti populistisena liikkeenä, mutta usein unohtuu, että myös Venezuelan oppositiolla on paljon populistisia piirteitä. Käsitteen diktaattori käyttämisessä pitääkin olla tarkkana kontekstista.

Myös Venezuelan oppositiolla on paljon populistisia piirteitä.

Demokratiaa voi pitää ”kelluvana, mutta ankkuroituna” käsitteenä. Tämä tarkoittaa sitä, että demokratia vaihtelee eri aikakausien ja tilanteiden välillä riippuen historiallisesta, kulttuurillisesta ja yhteiskunnallisesta kontekstista. Se on kuitenkin “ankkuroitu”, koska tunnistamme sen demokratiaksi jonkin pysyvän käytännön takia. Tällainen on esimerkiksi vapaat vaalit.

Venezuelassa demokratian taso on vaihdellut kautta historian. Guillermo O’Donell käyttää termiä delegoiva demokratia kuvaamaan demokratiaa, jossa presidentti voi käyttää valtaansa parhaaksi katsomallaan tavalla saatuaan kansan tuen vaaleissa. Delegoiva demokratia on historiallisesti katsoen lähimpänä Venezuelan järjestelmää. Tässä mielessä Maduron hallinto on jatkumoa menneisyydelle.

Maduro onkin voittanut vaalit, mutta maassa epäillään vaalivilppiä monien vaalien yhteydessä. Nyt viimeisimmässä, perustuslakia säätävän kansankokouksen kokoonpanosta päättävässä äänestyksessä 30. heinäkuuta, äänestyksen teknisen puolen järjestänyt yritys, Smartmatic, kertoi lopullisen äänisaaliin peukaloinnista.

Lisäksi valtiolla työskentelevien on äänestettävä tai heitä uhkaa työpaikan tai muiden etuisuuksien menettäminen. Toisaalta tyhjän tai minkä tahansa ehdokkaan äänestäminen ei onnistu, koska monet pelkäävät valtion saavan selville, ovatko he äänestäneet ”oikein”, ja näin päätyvänsä ”listalle”. Listalla tarkoitetaan rekisteriä ”väärää” ehdokasta äänestäneistä. Pelkona on työpaikan menettäminen tai muut seuraamukset

Nyt uusimmassa äänestyksessä ongelmallisinta on se, että Maduro poikkesi esikuvansa Chávezin tieltä. Chávez uudisti perustuslain vuonna 1999, mutta kysyi ensin kansan mielipidettä siitä, tulisiko perustuslakia ylipäätään uudistaa. Maduro taas järjesti äänestyksen vain perustuslakia säätävän kansankokouksen kokoonpanosta.

Madurolla on nyt valta korkeimman oikeuden ja armeijan lisäksi myös parlamentissa.

Maduro pyrkiikin nyt keskittämään valtaa itselleen. Perustuslakia säätävä kansankokous on periaatteessa maan parlamenttia vahvempi toimielin – parlamenttia, jonka enemmistö koostuu opposition edustajista. Näin ollen Madurolla on nyt valta korkeimman oikeuden, jonka tuomarit ovat kaikki chavisteja, ja armeijan, joka on tukenut chavisteja hyötyen rahallisesti chavismosta korruption kautta, lisäksi myös parlamentissa.

Miksi poliittinen kriisi on sitten kärjistynyt näin pahaksi?

Venezuelan nykyisen kriisin tarkastelu tulee aloittaa Chávezin ajoista, jotka taas juonsivat juurensa niin sanotun neljännen tasavallan aikaan. Chávezin suosio kumpusi siitä, että hän tarjosi politiikan ulkopuolisen vaihtoehdon 1990-luvun Venezuelassa.

Ennen Chávezia vallassa oli ollut neljänkymmenen vuoden ajan vuorotellen kaksi puoluetta, Acción democratica (AD) ja Copei (Comité de Organización Política Electoral Independiente). Tätä neljänneksi tasavallaksi kutsuttua aikaa kuvataan vanhoissa historian kirjoissa demokratian ajaksi muuten diktaattorien hallitsemassa maanosassa.

Moni ihminen koki todellisuuden vain toisenlaiseksi. Suuri osa kansasta – erityisesti köyhät ja vasemmistolaiset – kokivat itsensä ulkopuoliseksi. Tämän lisäksi niin maan yleinen kuin kotitalouksienkin taloudellinen tilanne huononi huomattavasti 1980- ja 1990-luvuilla. Poliittisella ja taloudellisella järjestelmällä oli korruptoitunut ja elitistinen kaiku, johon chavistit retoriikassaan kytkevät Venezuelan nykyisen opposition.

Chávez tarjosi uuden ja erilaisen vaihtoehdon tälle kaiulle, mikä vetosi kansaan.

Chávez tarjosikin uuden ja erilaisen vaihtoehdon tälle kaiulle, mikä vetosi kansaan. Hänen politiikkansa jakoi jo ennestään taloudellisesti jakautuneen kansan populismille tyypillisesti ”meihin” ja ”muihin”.

”Meihin” kuuluivat tietenkin Chávezin kannattajat, joihin viitattiin ”kansana”. ”Muihin” kuuluivat Venezuelan yksityinen media, vanha poliittinen ja taloudellinen eliitti ja Yhdysvaltojen edustama imperialismi.

Chávezin politiikka perustui paljolti öljyyn. Halvalla öljyllä saatiin liittolaisia muista valtioista, ja öljystä saaduilla tuloilla rahoitettiin Chávezin politiikkaa kotimaassa. Tämä ei kuitenkaan ollut pidemmän päälle kannattavaa, vaan öljyn hinnan laskiessa alkoivat ongelmat. Ongelmaksi on muodostunut myös öljysektorin kehittymättömyys, koska valtion öljy-yhtiö, PDVSA, palkkasi työntekijöitään paljolti poliittisen kannan eikä osaamisen mukaan.

Chávezin jälkeen valtaan astui Maduro, jolla ei ole edeltäjänsä karismaa. Chávez osasi kohdata ihmiset ja lähestyä heitä niin median välityksellä kuin kasvokkainkin. Maduro on taas pyrkinyt pitämään kiinni vallastaan käyttämällä voimaa, josta 30. heinäkuuta järjestetty äänestys on yksi esimerkki.

Miten tavalliset venezuelalaiset elävät?

Venezuelassa alimpien sosioekonomisten luokkien elämä poikkeaa hyvin paljon ylimpien luokkien kokemuksista. Pula ruoasta ja lääkkeistä piinaa koko väestöä.

Monet venezuelalaiset ovat muuttaneet ulkomaille. Tyypillistä Venezuelan maastamuutolle on ollut se, että ensimmäisten joukossa maasta ovat lähteneet nimenomaan varakkaat ja koulutetut. He ovatkin esimerkiksi yksi Yhdysvaltojen, erityisesti Floridan, nopeimmin kasvavista latinoryhmistä. Viime aikoina myös köyhemmät ovat pyrkineet pois maasta enenevissä määrin.

Ne, jotka maahan ovat jääneet, pyrkivät pärjäämään jatkuvasti kiristyvissä olosuhteissa. Köyhät ja alempi keskiluokka ovat riippuvaisia valtion ruokakaupoista, jotka tarjoavat edullisempaa ruokaa kuin muut kaupat, ja CLAP-toimituksista.

75 prosenttia venezuelalaisista kertoo laihtuneensa viimeisen vuoden aikana elitarvikepulan takia.

Valtio on perustanut CLAP-järjestelmän, jonka puitteissa armeija toimittaa elintarvikelähetyksiä kotitalouksille. Järjestelmää on tosin kritisoitu siitä, että sitä ohjaa enemmän tunnustettu poliittinen ideologia kuin todellinen tarve.

Jokaiselle kansalaiselle on annettu tietty viikonpäivä, jolloin voi käydä ostamassa tiettyjä tuotteita. Tämä ei kuitenkaan takaa, että kyseisiä tuotteita saisi, ja eri päivinä tarjonta vaihtelee suurestikin. Ennen kuin kauppaan pääsee tulee jonottaa tuntikausia.

Hieman varakkaammat voivat ostaa tuotteita epävirallisilta markkinoilta ja yksityisistä kaupoista, joissa hinnat ovat kovat. Aikaa heilläkin menee runsaasti, koska yhdestä kaupasta ei löydä kaikkea tarvittavaa, vaikka rahaa olisi: jopa 75 prosenttia venezuelalaisista kertookin laihtuneensa viimeisen vuoden aikana elitarvikepulan takia.

Sosiaalinen media ja perhe ovat muodostuneet entistä tärkeämmiksi kriisin edetessä.

Sosiaalinen media ja perhe ovat muodostuneet entistä tärkeämmiksi kriisin edetessä. Sukulaiset usein yhdistävät voimansa ja ostavat toisilleen tuotteita silloin, kun niitä löytävät. Sosiaalisessa mediassa voi kysellä, olisiko joku tuttu sattunut näkemään tuotetta, josta juuri on pula, jossain tai tuntisi jonkun, joka on myymässä esimerkiksi ylimääräisiä lääkkeitä.

Joitain lääkkeitä ei kuitenkaan löydä koko maasta. Tässä tilanteessa ainut toivo ovat ulkomaille muuttaneet sukulaiset tai tuttavat, jotka voivat tuoda lääkettä maahan. Kaikkea ei saa, vaikka kuinka käyttäisi aikaa ja rahaa ja verkostoja olisi. Tämän takia monet sairaat joutuvat kärsimään ja muun muassa äiti- ja lapsikuolleisuus ovat nousseet.

Mitä Venezuelassa tulee tapahtumaan?

Tulevia tapahtumia on tietenkin vaikea ennustaa. Oppositio on tällä hetkellä hyvin hajanainen, mikä vaikeuttaa tilanteen selkiytymistä.

La resistencia on nuorista venezuelalaisista koostuva ryhmä, joka on toiminut mielenosoitusten kärjessä. Se on ottanut kansalliskaartin pahimpia iskuja vastaan ja näin mahdollistanut mielenosoitusten etenemisen. La resistencia on melko hyvin organisoitunut, joten siitä saatetaan vielä kuulla.

Chavistien leiri on hyvin hajanainen. Tästä on esimerkkinä valtionsyyttäjä Luisa Ortega, joka on äänekkäästi vastustanut Maduron toimia. Uusi ”perustuslaillinen kansankokous” erotti hänet heti ensimmäisenä aloitettuaan istuntonsa, mutta Ortega ja monet muut tahot ovat arvostelleet tätä ja pitäneet erottamista laittomana.

Oppositio on tällä hetkellä hyvin hajanainen, mikä vaikeuttaa tilanteen selkiytymistä.

Armeija toimii pitkälti vartijana. Se on tähän mennessä hyötynyt paljon Maduron politiikasta, koska se on hoitanut muun muassa ruokatoimituksia. Korruptoituneessa maassa tämä tarkoittaa rahaa kenraaleille. Lisäksi armeija on liitetty huumekartelleihin. Armeijan sisältä on kuitenkin kuulunut soraääniä, jotka on toistaiseksi pystytty vaimentamaan. Armeijan lisäksi arvaamattomana elementtinä voidaan pitää hallitusta tukevia paramilitaareja joukkoja.

Ulkomaat pystyvät tuomitsemaan Maduron hallinnon toimet ja asettamaan pakotteita. Yleiset laajamittaiset pakotteet ovat kuitenkin huono tie, koska ne vaikeuttaisivat venezuelalaisten jo ennestään vaikeita oloja.

Olisi tärkeää huomioida, että chavistit eivät ole yksi yhtenäinen joukko, vaan se on jakautunut muutamaan ryhmään poliittisen ideologian perusteella. Maduro kuuluu kovan linjan edustajiin. Maduron hallinnolla on paljon menetettävää, koska se pelkää tulevia seuraamuksia, joten se ei helpolla vallastaan luovu.

Maduron hallinnolla on paljon menetettävää, joten se ei helpolla vallastaan luovu.

Muut chavistit eivät kuitenkaan ole kaikesta samaa mieltä heidän kanssaan. Tämä voi olla etu tulevissa toimissa.

VTT Virpi Salojärvi on tutkijatohtori Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella.

18.8.2017 11:23: Muutettu kohtaa Smartmaticin toiminnasta.

Julkaisu Mitä Venezuelassa tapahtuu? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Suomessakin on uutisoitu Venezuelan viime aikaisista mielenilmauksista, jotka ovat vain voimistuneet: esimerkiksi keskiviikkona 19. huhtikuuta satoja tuhansia ihmisiä kerääntyi maan kaupunkien kaduille vastustamaan nykyisen presidentti Nicolas Maduron hallintoa ja sen harjoittamaa politiikkaa.

Protestoijat vaativat uusia vaaleja, koska mielipidemittausten mukaan harvempi kuin joka neljäs kansasta kannattaa hallitusta. Maduron nykyinen kausi päättyy vasta vuonna 2019.

Maailman suurimmat todennetut öljyvarannot omaava valtio kärsii monista kansan arkipäivään ulottuvista ongelmista. Tilanne on pahentunut vuosi vuodelta: hyperinflaatio, perushyödykkeiden ja lääkkeiden puute sekä yleinen turvattomuus ovat suurimmat päivittäiseen elämään vaikuttavat ongelmat.

Oppositio on pystynyt kasvattamaan suosiotaan, mutta sitä on vaikeuttanut perinteisen valtamedian puuttuminen.

Oppositio on pystynyt kasvattamaan suosiotaan, mutta sitä on vaikeuttanut perinteisen valtamedian puuttuminen. Aikaisemmin paljolti yksityisomistuksessa ollut ja hallitusta kritisoinut media vaihtoi omistajia erityisesti vuosina 2012–2013, jolloin myös medioiden toimituksellinen linja muuttui. Tästä syystä tärkeimmäksi uutistenvälityskanavaksi kansan keskuudessa ovatkin muodostuneet sosiaalinen media ja internetsivustot.

Huhuja liikkuu paljon ja väärää tietoa levitetään systemaattisesti. Toimivan ja avoimen median puuttuminen vaikeuttaa niin tiedonsaantia kuin kollektiivisen me-tunteen syntymistä, joka motivoisi toimintaan ja loisi toivoa ja vision toisenlaisesta tulevaisuudesta.

Opposition mediastrategia

Oppositio koostuu useista eri puolueista, jotka toimivat Mesa de la Unidadiksi (MUD) nimetyn koalition alla. Opposition kampanja perustuu kielteisille asioille; sille, mitä ei haluta. Vastustuksen kohteena on ”chavismo”, joksi entisen presidentin Hugo Chavezin politiikkaan nojaavaa toimintaa kutsutaan.

Yhteisymmärrystä siitä, mitä tavoitellaan chavismon kukistumisen lisäksi ja miten, ei tähän asti ole ollut, mikä näkyy opposition polveilevassa menestyksessä viimeisen 18 vuoden aikana.

Yksi poliittisen tilanteen konfliktipaikoista on media. Valtavirtamedian menettämisen jälkeen opposition strategiana on ollut välittää tietoa sosiaalisen median kautta.

Yksi poliittisen tilanteen konfliktipaikoista on media.

Poliittisilla johtajilla on omat sosiaalisen median sivustonsa, joiden kautta he esittävät mielipiteitään. Tämän lisäksi esimerkiksi yhdellä merkittävimmistä oppositiojohtajista Henrique Caprilesilla on ollut lähetyksiä omalla internet-televisiosivustollaan.

Erityisen tärkeään asemaan ovat nousseet yksittäiset ihmiset, jotka ovat yksityishenkilöinä julkaisseet erilaisia sisältöjä internetissä. Näihin kuuluvat videot katujen tapahtumista, joiden on tarkoitus toimia todisteena tiettyjen tapahtumien suhteen.

Esimerkkinä tästä on 23-vuotias Paola Ramírez, jonka ampui kadulla moottoripyörillä kulkeva paramilitaarinen katupartio San Critóbalissa 19. huhtikuuta. Videokuvassa näkyy, miten iso moottoripyörillä liikkuvien miesten joukko ohittaa kadulla olevan Ramírezin. Ramírez kaatuu maahan ja moottoripyörät kaasuttavat tiehensä. Nämä moottoripyörillä liikkuvat katupartiot (collectivos) liitetään yleisesti chavisteihin ja hallitukseen.

Tietyt ikoniset kuvat ovat alkaneet elää omaa elämäänsä ja symboloimaan jotain paljon suurempaa.

Videoiden lisäksi yksittäiset kuvat ovat nousseet merkittävään asemaan, mutta toisella tavalla. Tietyt ikoniset kuvat ovat alkaneet elää omaa elämäänsä ja symboloimaan jotain paljon suurempaa. Esimerkkejä tästä ovat alaston mies sekä vanha nainen tankkien edessä.

27-vuotias Hans Wuerich protestoi hallitusta vastaan 20. huhtikuuta riisumalla vaatteensa, kävelemällä sotilaita kohti protestoijien massan läpi Raamattu kädessään ja lopulta kiipeämällä poliisin tankin päälle.

Wuerich halusi kertomansa mukaan herättää huomiota teollaan, koska Venezuelan tilanne on hänestä sietämätön. Kuvia tapahtumasta on useita, joko takaa otettuja, jolloin kuvassa korostuu Wuerichin laiha, pitkä ruumis ja levitetyt kädet poliisien edessä, tai lähikuva hänen epätoivoisista, itkevistä kasvoistaan.

Vanhan naisen kuvaa on verrattu kuuluisaan Tiananmenin kuvaan vuodelta 1989, jolloin tuntematon mies uhmasi tankkia Tiananmenin aukiolla Kiinassa. Venezuelassa tämä nainen, Maria José, kohtasi tankin ja sen sotilaat seisomalla suoraan tankin edessä.

Ensin hän oli kasvot tankkia päin, mutta kyynelkaasun täyttäessä ilman hän peitti kasvonsa kämmenillään ja kääntyi selin tankkiin, joka työnsi häntä hitaasti eteenpäin. Tästä on ikuistettu ikoninen kuva, joka lähti välittömästi leviämään internetissä.

Kuvia on pidetty merkkinä venezuelalaisten naisten voimasta.

Lisäksi internet on täynnä kuvia kyynelkaasun ja protestoijien täyttämistä kaduista. Näilläkin on voimannuttava merkitys. Sen lisäksi, että niitä pidetään joukkovoiman merkkinä, niitä on pidetty esimerkiksi merkkinä venezuelalaisten naisten voimasta. Tätä todistamaan on kerätty kuvia prostestoivista naisista kangas kasvojensa suojana heittämässä savuavia kyynelkaasutölkkejä takaisin kansalliskaartin sotilaita ja poliisia päin.

Näiden lisäksi ei tule unohtaa perinteisiä sosiaaliseen mediaan lisättyjä kuvia, joissa prostestoijat ovat kuvanneet suuria ihmismassoja ja itsensä mielenilmauksessa.

Chavistit vastaavat

Chávez oli karismaattinen johtaja, joka hallitsi niin mediaesiintymiset kuin ihmisten lähestymisen kasvokkain. Maduro on tässä suhteessa ollut hieman kömpelömpi, vaikka onkin hyödyntänyt esimerkiksi Chávezin luomaa tapaa esiintyä omassa televisio- ja radio-ohjelmassaan. Maduron ohjelman, En contacto con Maduro, lisäksi toinen liikkeen johtohahmo Diosdado Cabello on pitänyt omaa televisio-ohjelmaansa, Con el mazo dando.

Hallituksen strategiana on ollut täyttää valtavirtamedia omalla sisällöllään. Tämä ei kuitenkaan riitä.

Yksi koko chavismon pääideoista on ollut populismille tuttuun tyyliin antaa ääni kansalle ja nostaa kansa politiikan keskiöön. Media ei ole tässä poikkeus, vaan chavistit ovat päämedioiden lisäksi aina tukeneet erilaisia vaihtoehto- ja yhteisömediaprojekteja niin rahallisesti kuin kouluttamallakin.

Tämä ei kuitenkaan ole tarpeeksi nykyaikana. Chavistit ovat vastanneet vahvasti opposition mediastrategiaan.

Yksityishenkilöt ovat ottaneet muun muassa tehtäväkseen tiedottaa siitä, mitä heidän mielestään ja tietojensa perusteella on oikeasti tapahtumassa. Tähän kuuluu erityisesti opposition väitteiden osoittaminen vääräksi.

Chavistit ovat vastanneet vahvasti opposition mediastrategiaan.

Näitä vääriä tietoja ovat muun muassa se, että kansan enemmistö olisi opposition takana. Väittämiin kuuluu esimerkiksi, että oppositio maksaa mielenilmaisuihin osallistuneille tai että mielenilmaisuihin ei osallistu lähellekään niin paljon ihmisiä kuin oppositio väittää. Tätä tukemaan he julkaisevat valokuvia, joissa on vain muutamia prostestoijia, tai jopa tietoja osallistujamääristä, jotka ovat itse laskeneet tapahtumapaikalla.

Lisäksi he pitävät oppositiota tekopyhänä, koska oppositio on heidän mielestään itse aiheuttanut mielenilmaisuihin osallistuneiden kuoleman, koska protestoijat ovat käyttäytyneet väkivaltaisesti ja sotilailla ei ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin vastata väkivaltaan. Tätä todistamaan heillä on myös kuvamateriaalia esimerkiksi katuja vandalisoivista ihmisistä.

Opposition väitteisiin vastaamisen lisäksi yhtenä strategiana on ollut chavismon suosion näyttäminen. Tätä on todistettu erityisesti videomateriaalilla ja kuvilla ihmismassoista Maduroa tukevissa mielenilmaisuissa niin Venezuelassa kuin ulkomaillakin.

Huhut ja systemaattinen väärän tiedon kevittäminen

Tasapuolisen valtamedian puuttuminen vaikuttaa paljon Venezuelan hallituksen ja opposition mediastrategioihin. Yhtenä poliittisena strategiana voidaankin pitää väärän tiedon levittämistä, joka on yleistä Venezuelassa. Siinä mielessä Venezuela ei poikkea monesta muusta konfliktimaasta, kuten Venäjästä ja Ukrainasta.

Huhuja Venezuelassa riittää, mutta tämä on osaltaan saanut aikaan tietyn skeptisyyden mediaa kohtaan. Tämä skeptisyys kumpuaa jo vuosien takaa ajalta, jolloin monet kokivat yksityisen median edustavan oppositiota ja valtionmedian vain hallitusta, ja näin mediasisältö koostui paljolti syytöksistä puolin ja toisin sekä vastauksista näihin syytöksiin. Yleisesti venezuelalaiset siis osaavat epäillä tietoa ja usein yrittävät varmistaa tiedon paikkaansa pitävyyden, jos vain mahdollista.

Skeptisyys kumpuaa jo vuosien takaa ajalta, jolloin monet kokivat yksityisen median edustavan oppositiota ja valtionmedian vain hallitusta.

Valtamedian puuttumisen vuoksi yksilöiden osuus tiedon jakamisessa korostuu, kun tietoa etsitään ja varmennetaan tuttavien ja perheen kautta sosiaalisen median välityksellä.

Silmiin pistävää on, miten chavistit ja opposition kannattajat ”postaavat” omissa piireissään eivätkä ryhdy väittelemään asioista sosiaalisessa mediassa. Syy tähän on se, että vuosia jatkuneen konfliktin seurauksena henkilöt ovat joko poistaneet sosiaalisen median ystäväpiiristään vastakkaisen näkemyksen omaavat henkilöt tai he ovat sopineet joko sanallisesti tai sanattomasti, etteivät kommentoi enää vastakkaisen puolen postauksia.

Tästä syystä kaikkien näiden internetissä kiertävien kuvien ja videoiden tarkoituksena ei niinkään ole väittely tai itse konfliktin aikaan saaminen sosiaalisessa mediassa, vaan ennemminkin luoda yhteishenkeä omanmielisten keskuudessa.

VTT Virpi Salojärvi on tutkijatohtori Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella.

Julkaisu Venezuelan opposition ja hallituksen mediastrategiat kriisissä ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Sunnuntaiaamuisin Hugo Chavez kätteli kansalaisia päiväkävelyillään: ”Mitä sinulle kuuluu? E tu negro?” Hän nosti pikkulapsia ilmaan ja suuteli heidän päitään. Vaikka Venezuelan Chavez ja Italian Berlusconi edustavat populismin eri muotoja, heidän retoriikassaan ja tavassaan ottaa yleisö ja hallita mediaa on paljon yhteistä. Millaiset piirteet ovat ominaisia telepopulismille, ja mitä se ylipäänsä on?

Ranskan äärioikeistoa tutkineen filosofi Alain de Benoistin mukaan suurin ero Amerikkaa kritisoineen Chavezin ja amerikkamielisen Berlusconin televisioesiintymisten välillä oli se, että Chavez ei omistanut kanavaa jolla hän esiintyi. Juristi Berlusconi, joka aloitti uransa pölynimurikauppiaana, tiesi tarkasti mitä yleisö halusi kuulla ja kertoi juuri sen. Myös Chavez kuunteli kansalaisiaan ja käytti mediaa hyväkseen. Hän rakasti viihdyttämistä ja näyttelemistä ja saattoi yltyä duettoon esimerkiksi Kuuban presidentin Raul Castron kanssa. Ranskan vuoden 2007 presidentinvaaleissa vastustajat vertasivat Ségolène Royalia juuri Chaveziin viitaten hänen mediataitoihinsa. Royal luonnehti mielipiteensä esimerkiksi Turkin EU-jäsenyydestä olevan Ranskan kansan näkemyksen mukainen ja tarttui pyörätuolissa istuvaa naista kädestä. Hän halusi osoittaa myötätuntoa ja tukea.

Telepopulismi ja median hallinta

Etelä-Amerikassa populismilla on pitkät juuret. Peronismissa keskeinen vaikuttaja oli Juan Peronin vaimo Eva ”Evita” Peron, joka piti omaa radio-ohjelmaa. Hänet esitettiin ”paidattomana” descamindona eli kansasta lähtöisin olevana. Evita ymmärsi radion merkityksen ehkä paremmin kuin kukaan muu. Politiikan ja viihteen yhteenliittymää on luonnehdittu sanalla politainment (”politics” ja ”entairnment”).

Kirjassaan L´illusion populiste (2007) Pierre-André Taguieff nimeää runsaasti erilaisia populismin alalajeja. Populismin Taguieff näkee ennen kaikkea poliittisena tyylinä, ei ideologiana, ja liittyy siten ranskalaisen politiikan tutkimuksen traditioon, jossa tarkastellaan poliittista kommunikaatiota. Yhteistä näille alalajeille ovat esimerkiksi ”kansaan” vetoaminen, tietty eliittivastaisuus, johtajakultti ja karisma. Tyylejä sivutaan nopeasti ja terminologiaan ei perehdytä tarpeeksi, joten osa jää vain nimilapuiksi. Näitä ovat esimerkiksi pagano-populisme, islamopopulisme (islamiin tukeutuva populismi), femmepopulisme (käyttää naiseutta populistisesti vetomalla siihen, Ranskassa esimerkiksi Ségolène Royal), cyberpopulisme, paliettepopulisme (paljettipopulismi – suomeksi glamourpopulismi, Taguieffin nimeämänä edustajana Ségolène Royal) ja telepopulismi.

Termiä telepopulismi (ranskaksi télè-populisme) käytti ensimmäisenä ministeri Laurent Fabius vuonna 1994 kun Berlusconi oli voittanut vaalit. Siinä on kyse ”todellisuuden fiktiiviseksi tekemisestä” ja se tarkoittaa paitsi television hallintaa myös sitä, miten erityisesti kuvalla ja tarinoilla vaikutetaan todellisuuteen. Tässä keskeistä on storytelling eli yleisön huomion hakemista tarinan avulla. Luodaan julkinen imago, johon sopivat erilaiset tarinat. Taguieffin terminologiavirta kertoo kuitenkin siitä, miten populismi on muuttunut Venäjän narodrikeista tähän päivään. Narodrikilla tarkoitetaan kansaa, jota ihailtiin.

Populistiksi Taguieff nimeää myös Charles de Gaullen, joka saattoi Chavezin tavoin esittää kysymyksen ”kaaos vai minä?”, antaen ymmärtää, etttä ilman hänen johtajuuttaan valtio ajautuisi kaaokseen. Berlusconin johtamistyyliä on luonnehdittu ”sarkoberlusconiksi”. Se tarkoittaa viihteellistä median hallintaa ja oman kultin rakentamista, menestyksen korostamista ja neoliberalismia.

”Alo Presidente” ja Berlusconin televisiokanavat

Kansalaiset saivat soittaa Chavezin isännöimään jokaviikkoiseen televisio-ohjelmaan ”Alo Presidente” ja esittää presidentille kysymyksiä. Hän kertoi mieluusti jalkapallosta, siteerasi laulun sanoja ja korosti katolisuuttaan. Parhaimmillaan ohjelma kesti yli kahdeksan tuntia. Suhde yleisöön tai ”kansaan” säilyi näin välittömänä. Venezuelassa Chavez oli erityisen suosittu köyhien ja alemman keskiluokan keskuudessa. Chavezin maine ulkomailla oli ristiriitainen, mikä johtui joidenkin tutkijoiden mukaan esimerkiksi siitä, että hänen show-persoonaansa ei aina ymmärretty oikein.

Arvostettu populismin tutkija, argentiinalainen Ernesto Laclau, on todennut italialaisten olevan kypsymättömiä kun he äänestävät Berlusconia. Berlusconin vaalilupaukset perustuvat mielipidetutkimuksiin, eli hän lupaa juuri sen, mitä yleisö haluaa kuulla. Hän on ikään kuin tilannut tutkimuksen etukäteen ja esittää halutun vaaliohjelman. Tämän tyylin Berlusconi oppi Pierre Musson mukaan työskennellessään ovelta ovelle -kauppiaana. Hänen lauseensa ovat lyhyitä ja selviä: ne edustavat kadunmiehen rationalismia ja aukenevat kaikille. Mainoslauseisiin yhdistyy myös uskonnollisuus. Berlusconi markkinoi omaa tarinaansa narratiivina. Tällainen on esimerkiksi kuvakertomus Una storia italiana, joka on kiiltävin kuvin koristeltu Berlusconin elämäntarina.

Berlusconin diskurssi on paitsi populistista myös messiaanista, sillä hän lupaa kaikille taloudellista hyvää ja menestystä, jota hän itse inkarnoi. ”Seuratkaa minua. Teillä on mahdollisuus tulla minun kaltaisikseni”, hän julistaa. Kuvissa hän levittää kätensä Kristuksen tavoin.

Diskurssissa jalkapallo, katolisuus ja uskonto sekä viihde

Berlusconin telepopulismi ja Chavezin El Pueblolle markkinoitu imperialistinen kritiikki sisältävät monia samanlaisia piirteitä, joiden varaan populistinen puhe rakentuu. Julkisen kuvan rakentamisen lisäksi ne kertovat jotain olennaista populismin kielestä. Molemmat sisältävät erityisen paljon jalkapalloon liittyviä kielikuvia. Berlusconi puhuu siitä, miten jalkapallo on kaikki. Jalkapalloon liitetään sotaisia kielikuvia. Kyse on puheeseen tuodusta jännitteestä ja se myös vähentää uskonnollista paatosta: ”Taistelimme viimeiseen asti.”

Molemmat alleviivaavat katolisuuttaan. ”Olen katolinen”, toteaa Berlusconi. Tässä yhteydessä kyse on pikemminkin amerikkalaistyyppisestä uskonnonjulistuksesta kuin todellisesta katolisuudesta. Esimerkiksi Musso on kiinnittänyt huomiota siihen, että vaikka Berlusconi puhuu omasta katolisuudestaan, hänen puheen rakenteensa noudattelee evankelisen herätyspuheen kaavaa, ja ennen kaikkea kyse on yritysjohtajuudesta eli Management by God. Molemmat rakastavat viihdettä, draamaa ja ylilyöntejä, ja heidän nousuunsa on vaikuttanut televisio. Telepopulismissa yhdistyvät communication and management eli commanagement.

Suomalaisittain on toki kiinnostavaa, että samat retoriset teemat (jalkapallo, katolisuus ja sodan metaforat) löytyvät myös Timo Soinin puheista.

Hollywood, Pentagon, fiktio ja viholliset

Yksinkertaistettuna telepopulismissa on kyse Carl Schmittia mukaillen siitä, että poliitikko ei ole pre-present vaan present. Hän on karismansa kautta yksinkertaisesti läsnä. Christian Salmonin mukaan kylmän sodan jälkeen Hollywood ja Pentagon ovat lähentyneet toisiaan. Politiikasta on tullut hyvän taistelua pahaa vastaan, ja telepopulismi vastaa erinomaisesti tähän fiktion tarpeeseen. Vaikka pääosan esittäjät vaihtuvat telepopulismin aikakausi tuskin loppuu.

Lähteet

Musso, Pierre. Sarkoberluconisme. 2008.

Taguieff, Pierre-André. L´illusion populiste. 2007.

Kiitokset Louis Bredilletille Venezuelan osalta ja Pablo Lacostelle kommenteista.

Artikkelikuva: Wikimedia commons CC BY-NC-ND 4.0

Julkaisu Hugo Chavezin ja Silvio Berlusconin telepopulismi ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.