Teatteri Metamorfoosi / Tampereen Työväen Teatteri. 2026. Itseen kirjoitettu.
Ohjaus: Davide Giovanzana. Dramatisointi: Timo Torikka ja Davide Giovanzana

Tässä Politiikasta-podcastissa kolme politiikan tutkijaa keskustelevat yhteiskuntaluokasta näytelmän pohjalta ja tutkimuksen valossa. Politiikasta-lehdessä ei usein ole julkaistu teatteriarvioita, mutta kyseinen näytelmä suorastaan vaati käsittelyä.

Arvion kirjoittamisen kannalta tuntui haastavalta sovittaa yhteen sujuvaksi tekstiksi kolmen tutkijan samansuuntaiset, mutta kuitenkin omia näkökulmia esiin tuovat pohdinnat, joten vapaammin polveilevan keskustelun mahdollistava podcast tuntui luontaisemmalta tavalta tarttua näytelmään ja sen aiheisiin.

Podcastiin osallistuneista ja tämän saatteen kirjoittajista Mikko Poutanen ja Aino Tiihonen olivat lukeneet Eribonin kirjan suomennoksen ja osallistuneet keskustelutilaisuuksiin sen tiimoilta, joten näytelmän aihe oli jo valmiiksi tuttu. Poutanen ja Tiihonen olivat myös hakeneet rahoitusta tutkimushankkeelle, joka olisi hyödyntänyt näytelmää osana suomalaisiin yhteiskuntaluokkiin kohdistuvaa tutkimusta. Josefina Sipinen taasen ei ollut kirjaa lukenut ja pystyi siten lähestymään näytelmää enemmän itsenäisenä tuotoksena.

Arvio pohjaa 12.3.2026 näytökseen Tampereen Työväen Teatterissa.

Näytelmä toi yhteiskuntaluokan kysymyksen voimallisesti kaikkien mieleen. Tiihonen ja Poutanen olivat keskustelleet jo aiemmassa Politiikasta-podcastissa omasta luokkasamaistumisestaan Tiihosen väitöskirjaan pohjaten. Eribonin itsensä tavoin luokkaa on vaikea pohtia vetoamatta omaan kokemuspohjaansa; tästäkin syystä useampi näkökulma eri lähtökohdista on perusteltu.

Kaikki kolme tutkijaa ovat itse suorittaneet ainakin jonkinlaisen korkeakouluttuneen luokkanousun Suomessa. Toisaalta eroja myös suomalaiseen kontekstiin sekä Eribonin sukupolveen myös löytyi.

Työväenluokka kirjasta näyttämölle

Merkittävän ranskalainen filosofin ja sosiologin Didier Eribonin kirja Paluu Reimsiin suomennettiin vuonna 2024. Ranskassa kirja oli julkaistu jo vuonna 2009 ja se oli toiminut oleellisena osana yhteiskuntaluokkia koskevan julkisen keskustelun herättäjänä. Esimerkiksi myös työväenluokan identiteettiä luotaavista omakohtaisista kirjoistaan tunnettu Édouard Louis on kuvannut Eribonin kirjaa herättäväksi, kuin omaa elämäntarinaansa kuvaavaksi. Suomennettua kirjaa on arvioitu muun muassa Kulttuuritoimituksessa, Politiikasta-lehdessä sekä Suomen Kuvalehden sivuilla.

Kirja itsessään on kiinnostava, mutta lopulta se on kokeneen akateemikon omaelämänkerrallista ja yhteiskunnallista pohdintaa. Miten tällainen tekstilaji kääntyisi suomalaisia yleisöjä kiinnostavaksi teatteriksi?

Kirjan lukijoille sen suomentajan, Timo Torikan, ja Teatteri Metamorfoosin yhteistyönä syntynyt dramatisointi saattoi alkuun vaikuttaa erikoiselta ratkaisulta: kirja itsessään on kiinnostava, mutta lopulta se on kokeneen akateemikon omaelämänkerrallista ja yhteiskunnallista pohdintaa. Miten tällainen tekstilaji kääntyisi suomalaisia yleisöjä kiinnostavaksi teatteriksi? Suomalainenkin yhteiskunta on luokkayhteiskunta, muttei samoissa määrin kuin ranskalainen.

Lisäksi yhteiskuntaluokka käsitteenä on monipuolinen: yksilölliset subjektiiviset kokemukset risteävät rakenteellisten (objektiivisten) määritelmien kanssa. Luokkaa määritetään monin tavoin ja koetaan vielä useammin. Luokkaan liittyy tunnetta ja makua. Yhteiskuntaluokat eivät siis suinkaan ole kadonneet.  Päin vastoin, luokkanousun mahdollistavien olosuhteiden heikentymisestä ollaan entistä huolestuneempia.

Tunnejännitteet lavalla

Näytelmä aloittaa jossain määrin jopa pedagogisella otteella selittämällä näytelmän keskeisen, ranskalaiselta sosiologilta Pierre Bourdieulta otetun käsitteen, eli haljenneen habituksen. Käsite selittää kahden maailman välille jäämistä ja jännitteistä suhteesta molempiin.

Eribonin tapauksessa paluuta Reimsiin täytyi edeltää pako Reimsistä; hänelle oli keskeistä jättää tukahduttavan ahdasmieliseksi kokemansa työväenluokkainen koti ja etsiä vapautumista Pariisin kaltaisesta metropolista ja sen korkeakoulutetuista piireistä. Taustalla vaikutti myös Eribonin kuuluminen seksuaalivähemmistöön.

Kuitenkin astuessaan ulos seksuaalisen identiteettinsä kaapista Eribon astui luokkaidentiteetistä rakennettuun kaappiin – hän häpesi työväenluokkaista taustaansa yläluokkaisten sosiaalisten piiriensä keskellä ja pelkäsi sen paljastumista. Eribon ei halunnut samaistua työväenluokkaan sen vuoksi mitä katsoi sen kulttuurillisesti edustavan. Tätä häpeää ja suhdettaan työväenluokkaan Eribon pystyi avaamaan vasta palattuaan Reimsiin keskustelemaan äitinsä kanssa isän kuoleman jälkeen.

Näytelmän tunnelataus on voimallinen: käsittelyyn nousee Eribonin ja tämän perheen välien lisäksi hänen vanhempiensa vaikea avioliitto.

Näyttämöllä Eribonin (Miiko Toiviainen) vanhempia esittävät Sinikka Sokka ja Timo Torikka, joka esittää myös neljättä hahmoa, Eribonin veljeä. Omaa luokkataustastaan kumpuavaa tuskaansa myös laulun kautta näytelmässä ilmaiseva Eribon joutuu kohtaamaan sen, että hänen perheelleen oman pojan ja veljen hylkäys – hänen pakonsa seuraus – oli ollut rankempaa, kuin mitä Eribon itse oli kuvitellut. Näytelmän tunnelataus on voimallinen: käsittelyyn nousee Eribonin ja tämän perheen välien lisäksi hänen vanhempiensa vaikea avioliitto.

Näyttelijät tuovat tekstin ja hahmonsa eloon vakuuttavasti. Näytelmä sisältää monia oivalluksia, jotka nousevat esiin väkevissä dialogeissa ja monologeissa, mutta samaistuttavuus tarinaan ja hahmoihin uskoaksemme säätelee itse tekstin vaikuttavuuden kokemusta. Käsikirjoitukseen on siroteltu myös ilahduttavan paljon huumoria.

Näytelmän ranskalainen konteksti vilahtelee siellä ja täällä, mutta lavasteet onnistuvat ankkuroimaan tarinan suomalaiseen ympäristöön. Toisaalta nuoremmille katsojille haasteeksi voi muodostua Eribonin kuvaama 1900-luvun jälkipuoliskon elämä, joka monelle nykynuorelle on jo lähes muinaishistoriaa. Esimerkiksi näytelmän kuvastoon sisällytetty maalaistien varren bussipysäkkimerkin symboliikka ei välttämättä puhuttele nuorempia sukupolvia samoin kuin heidän vanhempiaan tai isovanhempiaan.

Luokkasamaistuminen

Vaikka voisi kuvitella, että akateemisen luokkanousun tehneille Eribon olisi luonnollinen samaistumispinta, tätä tunnetta verottaa Eribonin elitismi, jonka puitteissa filosofian ja sosiologian klassisista teoksista tutut foucaultit, satret ja bourdieut esiintyvät luonnollisena sosiaalisena piirinä. Eribon on kuitenkin eräänlaista akateemista yläluokkaa, kenties toiveidensa mukaisesti.

Tämä nousi esiin myös näytelmän innoittamissa pohdiskeluissa keskustelijoiden kesken omaa luokka-asemaan peilaten. Yksilöllinen luokkasamaistuminen ei tosiaan aina vastaa ulkoisia määreitä; korkeasti koulutetullakin voi olla työväenluokkaan kallistuva identiteetti, esimerkiksi perhetaustan vuoksi. Voihan olla, että ylöspäin suuntaavan luokkahabituksen muutos vaatii tietoista pyrkimystä – tai ylisukupolvista vaikutusta.

Lisäksi, koska sekä kirja ja siten näytelmä nojaavat Eribonin omaan ajatteluun ja itsereflektioon, hän vaikuttaa sekä tekstissä että lavalla toisinaan melko itsekeskeiseltä. Tämän voi kuitenkin tulkita nimenomaan kriittisenä itsereflektiona: Eribon ei ole omassa tarinassaan sankari, vaan hänkin on ongelmallinen.

Yksilöllinen luokkasamaistuminen ei tosiaan aina vastaa ulkoisia määreitä; korkeasti koulutetullakin voi olla työväenluokkaan kallistuva identiteetti, esimerkiksi perhetaustan vuoksi.

Traumatisoituneet hahmot, jotka vaativat traumansa tunnistamista, voivat vaikuttaa itsekeskeisiltä etenkin heistä, jotka eivät samanlaista traumaa ole kokeneet. Eribonin tapa keskittyä itseensä ja jättää hänen läheisensä passiivisiksi statisteiksi on osa hänen luokkahäpeäänsä kytkeytyvää itsekritiikkiään, johon näytelmä lataa ansaitusti panoksia. Näytelmä ei siis yritä asettaa katsojaa Eribonin ”puolelle” antaen äänen myös muille perheenjäsenille sekä heidän tarinoilleen, ja tämä on etenkin jälkikäteen arvioiden oikea valinta.

Myös sukupuoliroolit kytkeytyvät näytelmässä luokkaan: Torikan esittämää Eribonin isän hahmoa, jota Timo Torikka muuten näyttelee pysäyttävällä energialla, voisi pitää pintapuolisesti työväenluokkaisen väkivaltaisen patriarkaalisen isän stereotyyppinä, mutta on hyvä muistaa, että stereotyypeilläkin voi olla pohjaa todellisuudessa.

Eribonin äiti on nainen, joka ei yhteiskuntaluokkansa vuoksi mutta myös aikansa sukupuoliroolien vuoksi ole päässyt toteuttamaan omia unelmiaan. Hän on tehnyt raskasta työtä tehtaassa ja päätynyt rakkaudettomaan avioliittoon, jossa hän on työläisnaisille tyypilliseen tapaan saanut vastata leipätyön lisäksi kotitöistä ja lastenkasvatuksesta, kun hänen miehensä on tehtaassa vietetyn työpäivän jälkeen siirtynyt oluelle paikalliseen kapakkaan.

Äidin menneisyydestä paljastuu, että hänen oma äitinsä on ollut suhteessa saksalaiseen sotilaaseen sodan aikana ja joutunut sen vuoksi kantamaan suurta häpeää, josta lapsuudessa on vaiettu. Lisäksi äiti väittää olleensa koulussa älykäs, mutta ilman rahaa hänellä ei ole ollut mahdollisuutta koulutukseen ja siten luokkanousuun. Sen sijaan hän on tyytynyt mieheen, jota ei ole rakastanut. Samaan aikaan äiti kuitenkin puolustelee pojalleen tämän isää ja tämän maailmankuvaa, vaikka poika on nähnyt isänsä lähinnä väkivaltaisena.

Pojaltaan Didieriltä äiti pyytää, että tämä kirjoittaisi äidistään kirjan, jossa kuvaisi äidin elämän hohdokkaampana kuin se on ollutkaan. Äidistä välittyy kaipuu tulla nähdyksi ja kuulluksi, jopa ihailluksi, mutta ei kenenkään vaimona tai äitinä.

Äidin hahmo saa esityksessä ehkä eniten syvyyttä. Tämä on ymmärrettävää siksi, että Eribonin isä on kuollut ennen näytelmässä kuvattua sovintoa äidin ja pojan välillä. Näytelmä ei anna, kuten ei kirjakaan, mitään helppoa ratkaisua ja uuden merkittävän perheyhteyden löytämistä katkenneen tilalle; liian paljon on tapahtunut ja henkilöt ovat realistisesti kasvaneet liikaa erilleen. Mutta jonkinlainen yhteys silti syntyy molemminpuolisten traumojen ja häpeän tuulettamisessa.

Ehkä samaistumispintaa näytelmästä ei kannatakaan etsiä yksilöstä, vaan laajemmista yhteyksistä ja yhteiskunnallisesta kontekstista.

Työväenluokka ja kaunan politiikka

Toisella puoliajalla näytelmä antoi enemmän tilaa Eribonin pohdinnalle siitä, miksi ranskalainen aiemmin sosialisteja ja kommunisteja äänestänyt työväenluokka äänestää nyt laitaoikeistoa, mikä itsessään teemana ilahdutti politiikan tutkijoita.

Vaikka teeman käsittely jäi kuitenkin ehkä yllättävänkin rajattuun rooliin, erityisen mieleenpainuva oli populistisen poliittisen viestinnän taidonnäytteen ryydittävä kohtaus, jossa oikeistopopulistisen poliitikon retoriikka muutettiin uskonnollishurmokselliseksi todistamiseksi. Tämän hurmoksen kohteena ja osanottajana oli Eribonin äiti – rasistisen vuodatuksen ei ehkä olisi odottanut tulevan naisen suusta.

Äitiä esittävä, ja ikäisekseen erittäin notkea Sinikka Sokka, mylvii kohtauksessa solvauksia ulkomaalaisia kohtaan. Hän on vihainen siitä, että ulkopuoliset vievät jotain hänenkaltaisilleen kuuluvaa, kuten työpaikkoja ja vaurautta, johon hän itse on työllä ja tuskalla päässyt kiinni. Äidiltä ei liikene solidaarisuutta niitä ulkomaalaisia kohtaan, jotka Ranskaan muuttamalla tavoittelevat parempaa elämää, vaikka parempi elämä on jotain, mitä äiti itsekin on syvästi kaivannut.

Eribon pohtiikin, onko työväenluokkaista identiteettiä määrittänyt kauna toisia vastaan, eikä ideologia kuten aiemmin on ehkä oletettu.

Äiti ei siis ole mikään yhteiskuntakriitikko kuten poikansa. Äiti ei syytä kärsimyksestään patriarkaattia eli yhteiskuntajärjestelmää, jossa miehillä on hallitseva asema perheessä ja yhteiskunnassa, ja sitä, kuinka se on sitonut äidin kiinni sukupuolirooleihin, jossa hänellä ei ole ollut tilaa omalle itselleen. Sen sijaan äidin syyttävä katse osuu ulkomaalaisiin.

Eribon pohtiikin, onko työväenluokkaista identiteettiä määrittänyt kauna toisia vastaan, eikä ideologia kuten aiemmin on ehkä oletettu. Nimellisesti sosialistisen ja kommunistisen äänestäjäblokin siirtyminen äärioikeiston kannattajaksi voikin selittyä ainakin osin anti-elitismillä, eikä niinkään valveutuneella tai tiedostavalla poliittisella ideologialla. Eurooppalaiset äärioikeistolaiset puolueet eivät suinkaan ole ainakaan enää riippuvaisia pelkästään työväenluokkaisesta kannatuksesta.

Yhteiskunnallisesti tiedostavaa teatteria

Lopuksi voimme ilahtuneina todeta, että ainakin näin akateemiselle yleisölle näytelmä avautui erittäin antoisalla tavalla, kuten huomaa podcastin pituudesta. Jos vain luokka puhuttelee omaa elämänkokemusta, näytelmän voisi odottaa herättävän ajatuksia ja keskustelua.

Jos korkeakoulutetun vanhemmista tuntuu, että lapsi ”puhuu kuin kirja” – suora lainaus näytelmästä – näytelmä voi antaa yhden tavan ymmärtää akateemista luokkanousua ja sen vaikutusta yksilön identiteetille. Näytelmä ei kuitenkaan puhuttele yksinomaan akateemista yleisöä, vaan avaa kaikille katsojille samastumisen mahdollisuuksia ja tulkintoja menneisyyden sekä nykyajan yhteiskunnallisista murroksista.

Näillä näkymin näytelmän uudet esitykset ovat tulossa Konepajan näyttämölle Helsinkiin 17.-24.9.2026. (lipunmyynti aukeaa huhtikuussa) sekä Joensuun Kaupunginteatteriin 12.-13.11.2026.

YTT, poliittisen sosiologian dosentti Mikko Poutanen on apurahatutkija Tampereen yliopistossa. Poutanen on toiminut Politiikasta-verkkolehden vastaavana päätoimittajana vuosina 2019–23.

YTT Josefina Sipinen on valtio-opin yliopistonlehtori Tampereen yliopistossa. Vuosina 2025–26 Sipinen toimii Politiikka-lehden toisena päätoimittajana. Tällä hetkellä Sipinen työskentelee osana Suomen kulttuurirahaston ja Koneen säätiön rahoittamaa tutkimushanketta Poliittisten arvojen ylisukupolvisuuden repeämät Suomessa (Discontinuities in Intergenerational Transmission of Political Values in Finland, DISCO), jossa tutkitaan poliittisten arvojen yhtenevyyttä aikuisten lasten ja heidän vanhempiensa välillä sekä väestössä yleisesti että erityisesti maahanmuuttotaustaisissa perheissä.

YTT Aino Tiihonen on valtio-opin apurahatutkija Tampereen yliopistossa. Tiihonen työskentelee parhaillaan Josefina Sipisen kanssa DISCO-tutkimushankkeessa. Tiihosen väitöskirja The Mechanisms of Class-Party Ties among the Finnish Working-Class Voters in the 21^st Century (2022) käsitteli työväenluokkaisten äänestäjien puoluevalintoja Suomessa kiinnittäen tarkempaa huomiota työväenluokan kaksiulotteiseen määrittelyyn huomioiden samanaikaisesti äänestäjien ammattiaseman ja luokkasamastumisen.

Artikkelin kuva: Darina Rodionova / Tampereen Työväen Teatteri. Kuvassa Miiko Toiviainen (Didier Eribon), Timo Torikka (isä) ja Sinikka Sokka (äiti).

Julkaisu Politiikasta taidetta -podcast: Työväenluokkainen identiteetti näyttämöllä ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Taidetta kaupungilla -podcastsarjassa taidehistorioitsija Sandra Lindblom haastattelee julkisen taiteen ammattilaisia ja yleisöä ottaakseen selvää kaupunkitilaan levittäytyvästä taiteesta.

– Innostuin julkisesta taiteesta joitakin vuosia sitten, kun ymmärsin sen yhdistävän kaksi minulle tärkeää asiaa – kotikaupunkini ja taiteen. Toivon, että podcastsarja auttaa monia muitakin havahtumaan julkisen taiteen kiinnostavuuteen, kertoo Lindblom.

Kolmeosaisen sarjan ensimmäisessä jaksossa keskitytään uuteen julkiseen taiteeseen. Jaksossa kysytään muun muassa, miten kaupunkitilaan saadaan uutta julkista taidetta ja minne julkista taidetta pystytetään. Samalla pohditaan, kenellä on valta päättää, millaista julkista taidetta Helsingissä ja muuallakin Suomessa nähdään. Vieraina jaksossa ovat kuraattori Paula Korte HAM Helsingin taidemuseosta ja julkisen taiteen parissa työskentelevä taiteilija Vesa-Pekka Rannikko.

Sarjan toisessa jaksossa syvennytään julkisen taiteen ja yleisön väliseen suhteeseen, jota leimaa tietynlainen kaksijakoisuus. Yleisöllä ja julkisella taiteella on yhtäältä läheiset välit, toisaalta etäinen suhde. Sarjan toista jaksoa tähdittävät kymmenenvuotiaat helsinkiläiset Alva ja Nuppu, jotka kertovat näkemyksiään kotikaupunkinsa taiteesta.

Sarjan kolmannessa jaksossa kuullaan HAM Helsingin taidemuseolla työskentelevää konservaattoria Polina Semenovaa, joka huolehtii Helsingin satojen julkisten taideteosten kunnosta. Jaksossa tehdään näkyväksi julkisen taiteen kunnossapitoon liittyvää työtä.

Toimittaja: Sandra Lindblom

Podcastin leikkaus ja äänenkäsittely: Timo Uotinen

Graafinen suunnittelu: Saga Bansala

Tuottaja: Kersti Tainio

Julkaisu Politiikasta taidetta -podcast: Taidetta kaupungilla – tuttu ja tuntematon julkinen taide ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Talous on kaikkialla ja vaikuttaa meihin kaikkiin. Palkka, kuluttaminen, sosiaalietuudet, verot ja julkiset palvelut näkyvät ja tuntuvat jokapäiväisessä elämässä. Silti taloutta koskeva tieto, talouspolitiikka ja taloutta koskeva yhteiskunnallinen keskustelu koetaan usein vaikeina ja arkielämälle vieraina.

Feminismiä talouteen! on podcast feminismistä, taloudesta ja niiden tutkimuksesta. Jaksot avaavat talouden eri aiheita yleistajuisesti, feministisistä näkökulmista. Taloutta tarkastellaan sukupuolittuneena, rodullistuneena ja yhteiskuntaluokkaan sidottuna järjestelmänä.

Monenlaisia tapoja ymmärtää taloutta tarvitaan, sillä valtavirtainen taloutta koskeva tieto ja talouspolitiikka voivat sivuuttaa globaalit ja paikalliset taloudellisen eriarvoisuuden muodot ja samalla pitää niitä yllä. Tällaisia eriarvoisuuden muotoja ovat esimerkiksi vaurauden kertyminen globaaliin pohjoiseen ja valkoisille miehille.

Feminismiä talouteen! ei tarjoa valmiita vastauksia tai poliittista ohjelmaa vaan kannustaa talouden feministiseen tarkasteluun kuulijan omista lähtökohdista. Tätä kautta podcast pyrkii avaamaan erilaisia reittejä tasa-arvoisemmalle sekä sosiaalisesti ja ekologisesti kestävämmälle taloudelle ja tulevaisuudelle.

Podcast on osa Tasa-arvoa taloustietoon, feminismiä finanssipolitiikkaan (FEMTIE) –tutkimushanketta. Podcastissa hankkeen tutkijat Hanna Ylöstalo, Heini Kinnunen, Emma Lamberg ja Inna Perheentupa tarkastelevat taloutta viidestä näkökulmasta, jotka käsittelevät taloutta koskevaa tietoa, talouspolitiikkaa, taloutta koskevaa yhteiskunnallista keskustelua, markkinataloutta sekä talouden vaihtoehtovisioita.

Feministinen taloustieto

Podcastin ensimmäisessä jaksossa pohditaan feminististä tietoa taloudesta: Feministisen taloustieto lähestyy taloutta sukupuolittuneena järjestelmänä. Selkeimmin sukupuolittuneisuus näkyy työnjaossa, jossa naiset tekevät valtaosan hoivatyöstä. Koska etenkään palkattoman hoivatyön merkitystä talouksien toiminnalle ei tunnusteta, tämä aliarvostus ylläpitää sukupuolittunutta sekä sen kanssa risteävää alistusta.

Feministinen tieto tuokin esiin, miten tuottavaksi ymmärretty, markkinoilla tapahtuva taloudellinen toiminta on riippuvaista talouden ulkopuolisiksi ymmärretyistä alueista, kuten palkattomasta hoivasta ja elinkelpoisesta ympäristöstä.

Feministinen tieto tuo esiin, miten tuottavaksi ymmärretty, markkinoilla tapahtuva taloudellinen toiminta on riippuvaista talouden ulkopuolisiksi ymmärretyistä alueista, kuten palkattomasta hoivasta ja elinkelpoisesta ympäristöstä.

Siksi feministitutkijat ovat haastaneet markkinakeskeisiä talousanalyysejä ja esittäneet, ettei toiminnan tai hyödykkeen taloudellista arvoa määritä vain siitä markkinoilla maksettava hinta. Taloudellisesti arvokkaana ja tavoiteltavana pitäisi sen sijaan nähdä laajemmin kaikki sellainen toiminta, joka lisää ihmisten ja muun luonnon hyvinvointia.

Tällainen talouden tavoitteiden uudelleen ajattelu on yksi esimerkki tavoista, joilla feministinen talouden analyysi, käsitteiden kehittäminen ja uusien merkitysten luominen tähtäävät eriarvoisuuksien purkamiseen ja vaihtoehtojen kuvitteluun.

Demokraattinen keskustelu taloudesta

Toinen jakso keskittyy taloudesta sekä talouspolitiikasta käytävään demokraattiseen keskusteluun sekä sen esteiden ja edellytysten feministiseen arviointiin.

Taloutta koskeva yhteiskunnallinen keskustelu on edelleen valtaosin miesten puhetta miehistä miehille. Lisäksi talouspolitiikkaa koskeva keskustelu on näkökulmiltaan kapea-alaista ja taloustieteellistä asiantuntemusta korostavaa.

Feministisellä kansalaisyhteiskunnalla ja asiantuntijoilla on potentiaalia laajentaa sekä taloudesta käytävän keskustelun näkökulmien kirjoa että tähän keskusteluun osallistuvien joukkoa.

Taloudessa on kuitenkin kyse ihmisten yhteisistä asioista. Esimerkiksi talouspoliittiset päätökset vaikuttavat kaikkien elämään. Siksi demokratian kannalta on ongelma, jos taloudesta keskustelua käyvien ihmisten sekä näkökulmien joukko on pieni eikä keskustelun taustalla olevia ideologisia oletuksia ja valtasuhteita kyseenalaisteta.

Myös sukupuolittuneet, rodullistetut ja luokkaan sidotut normit ja käytännöt kaventavat taloudesta käytävää keskustelua. Feministisellä kansalaisyhteiskunnalla ja asiantuntijoilla on kuitenkin potentiaalia laajentaa sekä taloudesta käytävän keskustelun näkökulmien kirjoa että tähän keskusteluun osallistuvien joukkoa. 

Feministisiä näkökulmia talouspolitiikkaan

Kolmannessa jaksossa tarkastellaan talouspolitiikkaa feministisistä näkökulmista. Feministinen talouspolitiikan tutkimus tuo esiin talouskriisien ja talouspolitiikan vaikutukset eri ihmisryhmiin ja sukupuolten tasa-arvoon. Talouspolitiikka vaikuttaa eri ihmisryhmiin eri tavoin ja voi edistää tai heikentää sukupuolten tasa-arvoa.

Etenkin haavoittuvassa asemassa olevat ihmisryhmät, kuten matalasti koulutetut ja rodullistetut naiset, ovat riippuvaisimpia sosiaalietuuksista ja julkisista palveluista. Siksi niihin kohdistuvat leikkaukset usein syventävät sukupuolittunutta ja rodullistunutta taloudellista eriarvoisuutta. Veronkevennykset puolestaan suosivat yleensä suurituloisimpia, jotka ovat useimmiten miehiä.

Talouspolitiikan feministinen tarkastelu auttaa myös pohtimaan feministisiä vaihtoehtoja nykyiselle talouspolitiikalle.

Julkisen sektorin työpaikat ovat naisenemmistöisiä, minkä vuoksi julkiselle sektorille kohdistetut leikkaukset ja tehostamistoimet vaikuttavat etenkin naisten palkkoihin ja työelämän laatuun. Usein tehostamistoimet lisäävät myös naisten palkatonta työtä kotitalouksissa, esimerkiksi jos julkisten palveluiden puutteita joudutaan paikkaamaan omaishoivalla.

Valtion, kuntien ja hyvinvointialueiden talouspolitiikka vaikuttaa jokaisen arkeen, ja siksi niiden ymmärtäminen auttaa samalla ymmärtämään sukupuolittunutta taloudellista eriarvoisuutta ja sen kasautumista tietyille ihmisryhmille.

Talouspolitiikan feministinen tarkastelu auttaa myös pohtimaan feministisiä vaihtoehtoja nykyiselle talouspolitiikalle. Feministinen talouspolitiikka pyrkii asettamaan politiikan arvot ja päämäärät sukupuolten tasa-arvosta sekä ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin lähtökohdista.

Feminismi markkinoilla

Feministinen tutkimus kohdistaa kriittisen katseen myös feminismiin itseensä: Podcastin neljäs jakso tarkastelee feminismin ja markkinatalouden liittoutumisia.

Feministisessä tutkimuksessa on tuotu esiin monia tapoja, joilla feministiset toimijat ovat omaksuneet taloudellistuneen kielen ja alkaneet edistää tavoitteitaan markkinataloudesta tutuilla perusteluilla. Esimerkiksi tasa-arvoa on perusteltu sillä, että se on hyväksi talouskasvulle.

Feminismiä talouteen! ei tarjoa valmiita vastauksia tai poliittista ohjelmaa vaan kannustaa talouden feministiseen tarkasteluun kuulijan omista lähtökohdista.

Monet yritykset ovat alkaneet myös markkinoida tuotteitaan feministillä iskulauseilla tai lupauksilla naisten voimaantumisesta – vaikka tuote olisi halpaketjun T-paita, jonka on ommellut rodullistettu nainen minimipalkalla globaalin etelän hikipajassa. Kaikki feminismin kaupallistamisen muodot eivät tietenkään ole yhtä röyhkeitä: myös naisten omistamat pienet paikalliset yritykset voivat tuoda liiketoiminnassaan esiin omia feministisiä arvojaan ja toimintatapojaan.

Tällainen markkinafeminismi voidaan paikantaa osaksi feminismin popularisoitumista, jossa feminismistä on tullut osa media- ja populaarikulttuuria sekä trendikäs ja haluttava, vaikkakin edelleen kiistanalainen identiteetti.

Feminismin kaupallistamisen on sanottu latistavan feminismin yksilökeskeiseksi, voimaantumisen tunnetta korostavaksi projektiksi, joka sivuuttaa rakenteellisen ja esimerkiksi kulutuskulttuuriin itseensä sisältyvän sukupuolittuneen ja rodullistuneen eriarvoisuuden.

Kriittisyydestä huolimatta on syytä muistaa, että markkinafeminismi ei automaattisesti sulje ulkopuolelleen rakenteellisen epätasa-arvon kritiikkiä, poliittisia tekoja ja kollektiivista toimintaa. Silti kuluttamiseen perustuva feminismi väistämättä myös vahvistaa kulutuskulttuuria sekä siihen liittyviä sosiaalisia ja ekologisia ongelmia.

Talouden vaihtoehtovisiot ja mahdolliset tulevaisuudet

Viides jakso käsittelee talousjärjestelmän ja talouspolitiikan vaihtoehtovisioita. Poliittisessa keskustelussa talouspoliittisia päätöksiä ja talouskuripolitiikkaa perustellaan usein vaihtoehdottomuudella ja välttämättömyydellä. Kuitenkin vaihtoehtoja on aina ja eläväinen demokratia on niistä riippuvaista.

Myös feministinen taloutta koskeva tieto osallistuu talouden tulevaisuutta koskevan mahdollisen tajun laajentamiseen. Feministitutkijat ovat tuoneet elävän talouden käsitteen kautta esiin, että talouden vaihtoehtoisia järjestyksiä eletään todeksi monin tavoin jo tässä ja nyt.

Toisenlaisia talouden tulevaisuuksia kuvitellaan ja pyritään viemään käytäntöön myös erilaisten talouden vaihtoehtovisioiden kautta. Vaihtoehtoisia tapoja järjestää talous on visioitu esimerkiksi hoivaavan talouden, hyvinvointitalouden, kohtuutalouden ja Green New Dealin visioissa.

Näitä vaihtoehtovisioita yhdistää pyrkimys edistää siirtymää kohti sosiaalisesti oikeudenmukaisempia ja ekologisesti kestävämpiä talouden järjestyksiä. Feministisesti arvioituna kullakin visiolla on katveensa, mutta visiot voivat myös oppia toisiltaan. Siten ne yhdessä tarjoavat eväitä parempien talouden järjestysten kuvitteluun ja rakentamiseen.

Kutsumme kuulijan pohtimaan: miten itse kukin voisi tahollaan osallistua taloutta järjestelmänä ja politiikkana koskevaan yhteiskunnalliseen ajatteluun ja toimintaan?

Emme kuitenkaan halua kuvitella tätä tulevaisuutta kuulijoidemme puolesta. Sen sijaan kutsumme kuulijan pohtimaan: miten itse kukin voisi tahollaan osallistua taloutta järjestelmänä ja politiikkana koskevaan yhteiskunnalliseen ajatteluun ja toimintaan?

Toivomme, että podcast-sarjamme antaa valmiuksia paitsi talouden ymmärtämiselle, myös sen ajattelulle toisin, feministisistä näkökulmista. Nykyhetken eriarvoisuuksien ja epäoikeudenmukaisuuksien tunnistaminen on ehto sille, että parempaa tulevaisuutta voidaan visioida ja rakentaa.

Podcastin ilmestymisaikataulu ja jaksot

Feminismiä talouteen -podcastin jaksot julkaistaan keskiviikkoisin Politiikasta-verkkolehden SoundCloudissa alkaen 21.8.2024.

1. jakso: Feministinen taloustieto (21.8.2024)
2. jakso: Feminismi, talous ja demokratia (28.8.2024)
3. jakso: Feministinen talouspolitiikka (4.9.2024)
4. jakso: Feminismi markkinoilla (11.9.2024)
5. jakso: Feminismi ja talouden vaihtoehtovisiot (18.9.2024)

YTT, dosentti Hanna Ylöstalo toimii sukupuolentutkimuksen apulaisprofessorina Tampereen yliopistossa ja johtaa FEMTIE-hanketta.

VTT Emma Lamberg on yksi FEMTIE-hankkeen tutkijoista. Lamberg työskentelee tutkijatohtorina Turun yliopistossa.

FT Heini Kinnunen on yksi FEMTIE-hankkeen tutkijoista. Kinnunen työskenteli tutkijatohtorina Turun yliopistossa.

VTT Inna Perheentupa on yksi FEMTIE-hankkeen tutkijoista. Perheentupa työskentelee akatemiatutkijana Helsingin yliopistossa.

Feminismiä talouteen! -podcast on tehty Koneen Säätiön rahoittamassa Tasa-arvoa taloustietoon, feminismiä finanssipolitiikkaan (FEMTIE) -tutkimushankkeessa, yhteistyössä Politiikasta-verkkojulkaisun kanssa. Podcastin on tuottanut Inna Perheentupa ja sen tekninen tuottaja on Timo Uotinen. Podcast perustuu syyskuussa 2024 Gaudeamukselta ilmestyvään kirjaan Feminismiä talouteen: opas kriittiseen talouslukutaitoon.

Julkaisu Podcast: Feminismiä talouteen! ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Opiskelijoiden hyvinvointi ja hyvä elämä -teemaisia artikkeleita käsittelevä lukupiirikokoontuminen järjestettiin 14.5.2024.

Lukupiirissä alusti Susanna Ågren Nuorisotutkimus-lehdessä julkaistun, Niina Meriläisen kanssa yhteiskirjoitetun artikkelinsa “Ammattiin opiskelevat ja hyvä elämä: työntekijyyttä vai jotain ihan muuta?” lähtökohdista ja löydöksistä. Miina Orell puolestaan alusti myös Nuorisotutkimus-lehdessä julkaistun yhteiskirjoitetun artikkelin ”Oppilaiden hyvinvointi poikkeusolojen etäopetuksessa” pohjalta. Anna-Maija Niemi kertoi osana lukupiiriä myös nuorisotutkimuksen kentästä Nuorisotutkimus-lehden päätoimittajan näkökulmasta.

Mikä on Nuoriso tutkimuksen kuvassa -lukupiiri?

Nuoriso tutkimuksen kuvassa -lukupiiri tekee keväällä 2024 nuorisoon kohdistuvaa tutkimusta tutuksi matalalla kynnyksellä ja kutsuu ihmisiä keskusteluun tutkimustiedon pohjalta. Monitieteinen lukupiiri tiivistää kotimaisten tiedejulkaisujen yhteistyötä saattamalla eri tieteenalojen julkaisujen tekijöitä dialogiin käytännön toiminnassa. Lukupiirissä avataan eri tiedelehdissä julkaisseiden tutkijoiden voimin ajankohtaisesta nuorisotutkimuksesta.

Lukupiirissä on neljä avoimesti verkossa saatavilla olevaa tiedelehteä: Aikuiskasvatus, Alue & Ympäristö, Kulttuurintutkimus ja Nuorisotutkimus. Lisäksi mukana on alue- ja maantiedettä sekä yhteiskunnallista ympäristötutkimusta yleistajuistava Versus-verkkolehti. Politiikasta -lehden tuottama podcast-sarja alustuksista julkaistaan lehden SoundCloud-sivulla.

Susanna Ågren: Ammattiin opiskelevien nuorten yhteiskunnallinen osallisuus ja kuuluminen nähdään usein kapeasti ja työelämäkeskeisesti

Tarkastelimme Niina Meriläisen kanssa kirjoittamassamme artikkelissa ammattiin opiskelevien hyvää elämää koskevia ymmärryksiä. Päädyimme kirjoittamaan artikkelin, sillä ammattiin opiskelevista nuorista keskustellaan hyvin usein kapeasti pelkästään ”tulevina työntekijöinä”.

Myös ammatillinen koulutus itse tuottaa tällaista työelämäkeskeistä kertomusta ammattiin opiskelevien nuorten yhteiskunnallisesta jäsenyydestä. Sen rinnalla sitä tuottavat myös monet tutkimukset ammattiin opiskelevista nuorista. Näiden nuorten hyvää elämää ja tulevaisuutta koskevista toiveista keskustellaan pääosin työelämän näkökulmasta. Siksi koimme tärkeäksi tutkia, miten ammattiin opiskelevat nuoret itse sanoittavat ja ymmärtävät hyvän elämän.

Tarkastelimme artikkelissa ammattiin opiskelevien nuorten hyvän elämän ymmärryksiä yhteiskunnallisen osallisuuden näkökulmasta, soveltaen Richard Ryanin ja Edward Decin itsemääräämisteoriaa: eli toisin sanoen millaisin edellytyksin he kokevat pystyvänsä osallistumaan yhteiskunnassa, tekemään omaa elämäänsä koskevia päätöksiä ja olevansa tärkeä osa ympäröivää yhteiskuntaa – eli elämään merkityksellistä ja hyvää elämää.

Havaitsimme, että ammattiin opiskeleville nuorilla on moninaisia hyvää elämää koskevia toiveita. Monen toiveet liittyivät aikuistumiseen eli toimeentuloon, omaan kotiin ja turvalliseen tulevaisuuteen, mutta myös rakkauteen, perheeseen ja yhteiskuntaan.

Yhteiskunnallisen kuulumisen kokemus rakentuu siitä, että nuori voi kokea olevansa hyväksytty ja arvokas osa yhteiskuntaa. Jos nuorten hyvän elämän edellytyksiä pohditaan vain työelämässä osallistumisen kautta, millaisen viestin se antaa niille, joille työntekijäkansalaisuuden ihanteen mukaisesti eläminen on hankalaa tai joille se on osoittautunut epäoikeudenmukaiseksi?

Toisaalta toiveet olivat myös ristiriitaisia: toisilla toiveet liittyvät hyvin vahvasti henkilökohtaiseen hyvään, kuluttamiseen ja hedonistisiin toiveisiin ja toiset pohtivat yhteiskunnan hyvinvointia laajemmin myös kestävyyden näkökulmasta. Totesimmekin artikkelissa, että ammatillisesta koulutuksesta keskusteltaessa tulisi tunnistaa nuorten ja heidän toiveidensa moninaisuus. Työelämän rinnalla ammatillisessa koulutuksessa tulisi keskustella laajemmin myös muista nuorille tärkeistä ja heidän tulevaisuuttaan koskevista asioista, kuten esimerkiksi kestävään ja oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan liittyvistä kysymyksistä.

Olen työntekijäkansalaisuutta käsittelevässä väitöskirjassani tuonut esiin, miten ammattiin valmistuneet nuoret neuvottelevat yhteiskunnallisesta kuulumisestaan hyvin ristiriitaisten työelämään liittyvien ihanteiden ja mahdollisuuksien kautta. Työntekijäkansalaisuudella tarkoitan sitä, miten odotamme jokaisen nuoren osallistuvan yhteiskuntaan työelämän kautta.

Nuorten tulisi opiskella ahkerasti ja tunnollisesti sekä pyrkiä mahdollisimman aktiivisesti työllistymään ja täyttämään velvollisuutensa yhteiskunnassa, mutta samaan aikaan heidän tulisi myös joustaa työelämän tarpeiden mukaan ja sopeutua sen epävarmuuksiin. Ammatillisessa koulutuksessa nämä vaateet korostuvat entisestään.

Havaitsin kuitenkin, että näiden odotusten täyttäminen on nyky-yhteiskunnassa monimutkaista. Huolimatta siitä, miten tehokkaasti ja eri tavoin pyrimme yhteiskuntana ohjaamaan nuoria työntekijäkansalaisuuteen, todellisuudessa nuorten ei ole kovin helppoa hallita omaa asemaansa työntekijäkansalaisena. Siten heille ei ole niin yksinkertaista neuvotella sen kautta omasta merkityksestään ja kuulumisestaan yhteiskunnassa kuin mitä aikuisyhteiskuntana ehkä oletamme. Heillä on myös hyvin eriarvoiset lähtökohdat käydä tällaista neuvottelua.

Yhteiskunnallisen kuulumisen kokemus rakentuu siitä, että nuori voi kokea olevansa hyväksytty ja arvokas osa yhteiskuntaa. Jos nuorten hyvän elämän edellytyksiä pohditaan vain työelämässä osallistumisen kautta, millaisen viestin se antaa niille, joille työntekijäkansalaisuuden ihanteen mukaisesti eläminen on hankalaa tai joille se on osoittautunut epäoikeudenmukaiseksi? Näkisin, että tämä kysymys asettaa vastuun sekä yhteiskunnalle että ammatilliselle koulutukselle, jos toiveena on tukea kestävämmin nuorten mahdollisuuksia hyvään elämään.

Miina Orell: Hyvinvointi syntyy arjen rakenteissa

Etäopetusta tutkiva Distant learning eli Disle-ryhmä muodostui huhtikuussa 2020 Turun yliopiston Turun ja Rauman opettajankoulutuslaitosten henkilöstöstä koronapandemian kynnyksellä huhtikuussa 2020. Ryhmään kuuluu monipuolinen toimijajoukko, professorista normaalikoulun lehtoreihin, joita yhdistävänä tekijänä toimi ja toimii edelleen kiinnostus koronan aiheuttamaan poikkeustilaan ilmiönä.

Disle-ryhmän kunnianhimoisena tavoitteena oli kerätä tutkimusaineisto, jossa kuuluisi monipuolisesti niin oppilaiden, opiskelijoiden, huoltajien, opettajien, opettajaksi opiskelevien ja opettajankouluttajien ääni. Vuoden 2020 kevään ja kesän aikana ryhmä keräsi lomakeaineiston eri puolilta Suomea. Aineiston pohjalta on pidetty sekä suullisia esityksiä että julkaistu useita artikkeleita eri näkökulmista.

Tutkimuksen perusteella poikkeustilan aikainen etäopetus sopi osalle oppilaista paremmin kuin toisille. Kolmasosa vastaajista koki hyvinvointinsa heikentyneen.

Nuorisotutkimus-lehden artikkelissa Disle-ryhmän tarkastelussa olivat peruskoulun 4.–9.-luokkalaisten oppilaiden ja lukio-opiskelijoiden hyvinvoinnin muutokset poikkeusolojen aikaisessa etäopetuksessa. Näkökulmina hyvinvointiin olivat uni, ruokailu, liikunta, vuorovaikutus, osallisuus, yksinäisyys ja kiusaamisen kokemukset.

Tutkimuksen perusteella poikkeustilan aikainen etäopetus sopi osalle oppilaista paremmin kuin toisille. Kolmasosa vastaajista koki hyvinvointinsa heikentyneen. Tutkimushavaintojen mukaan hyvinvoinnin muutokset olivat pääsääntöisesti kielteisiä: poikkeuksen muodostivat vain lisääntynyt unen määrä ja vähentynyt kiusaaminen.

Tarkasteltaessa vastaajia ikäryhmittäin havaittiin, että lukiolaisilla oli muita suurempi riski hyvinvoinnin heikkenemiselle. Hyvinvoinnin heikkenemisen taustalta tunnistettiin useita tekijöitä: yleinen kestokyvyn kuormitus, haasteet päivärytmin ylläpidossa sekä etäopiskelun heikko sujuminen ja kaipuu kouluarkeen.

Disle-ryhmän aiemmissa julkaisuissa peruskoulun alimpien luokkien oppilaiden oli havaittu kaivanneen koulua etenkin arkea rytmittävänä ja sosiaalisia verkostoja tarjoavana yhteisönä. Näiltä osin tarpeet eri ikäryhmille vaikuttavat yhteneville ja koulun merkitys arjen rakenteiden ylläpitäjänä on jaettu. Vaikuttaa siltä, että turvaamalla kouluarjen rakenteiden toteutumista ja vuorovaikutteisuutta niin vertaisten kuin kouluväen kanssa voidaan tukea kaiken ikäisiä oppilaita.

Hyödynnä podcastia opetuksessa -kysymykset

Meriläinen, N. & Ågren, S. (2022). Ammattiin opiskelevat ja hyvä elämä: työntekijyyttä vai jotain ihan muuta? 

1. Mitä ajattelet, että työntekijäkansalaisuus voisi tarkoittaa?
2. Millaisia työelämään liittyviä odotuksia ja paineita nuoret mielestäsi kohtaavat yhteiskunnassa?
3. Miten hyvästä elämästä tulisi mielestäsi keskustella nuorten kanssa ammatillisessa koulutuksessa?

Koski, P., Keinänen, H., Laakkonen, E., Kärki, T., Kemppinen, L., Aerila, J.-A. & Orell, M. (2023). Oppilaiden hyvinvointi poikkeusolojen etäopetuksessa.

1. Miten oppilaiden ja opiskelijoiden hyvinvointi muuttui poikkeustilan aikaisen etäopetusjakson aikana?
2. Mitkä tekijät olivat yhteydessä hyvinvoinnin heikkenemiseen?
3. Aikakone siirtää sinut maaliskuuhun 2020 ja tehtäväsi on toimia valtioneuvoston ja opetusministeriön neuvonantajana. Anna kolme konkreettista ohjetta opetuksen toteuttamiseksi niin, että hyvinvointi tulisi huomioiduksi paremmin.

Susanna Ågren on nuorisotutkimuksen tutkijatohtori Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa (SOC). Ågren on kiinnostunut nuoriin ja nuoriin aikuisiin liittyvistä yhteiskunnallisen kuulumisen, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, hyvinvoinnin ja kestävän yhteiskunnan kysymyksistä. Väitöskirjassaan Ågren tarkasteli ammattiin opiskelevien ja ammatillisista oppilaitoksista valmistuneiden neuvotteluja yhteiskunnallisesta kuulumisesta.

KT Miina Orell työskentelee perusopetuksen esihenkilötehtävissä Turun kaupungin palveluksessa.  DisLe-ryhmään Orell liittyi toimiessaan yliopiston lehtorina Turun normaalikoulussa. Päätyönsä ohessa Orell toimii kouluttajana ja on mukana erilaisissa tutkimusprojekteissa. Orellin kiinnostuksen kohteita ovat etäopetuksen lisäksi kodin ja koulun yhteistyö, monikielisyys, oppimisvaikeudet sekä luku- ja kirjoitustaidon kehittyminen.

Podcastin tekninen toimitus: Jukka Huuhtanen

Artikkelikuva: Helena Lopes / Unsplash

Tiedelehtien lukupiiri ja podcast on toteutettu yhteistyössä Tiedekustantajien liiton kanssa. Lukupiiriä koordinoi Kvs-säätiö. Sivistyksen ja oppimisen tiedekeskus Soppi on osa Kvs-säätiön toimintaa ja Sivistyksen teemavuotta 2024 (#sivistys2024).

Julkaisu Tiedelehtien lukupiiri: Opiskelijoiden hyvinvointi ja hyvä elämä ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Virtuaaliset maailmamme ja tutkijan menetelmät -teemaisia artikkeleita käsittelevä lukupiirikokoontuminen järjestettiin 16.4.2024.

Lukupiirissä alusti Kristiina Korjonen-Kuusipuro yhdessä Sari Tuuva-Hongiston kanssa kirjoittamastaan artikkelista “Digitaalinen etnografia tarttuma­pintana nuorten arkeen”, joka on ilmestynyt Kulttuurintutkimus-lehdessä. Toisena alustajana oli Juho Kahila yhteiskirjoitetusta artikkelistaan ”Mikä on sopivaa, mikä ei? Nuorten näkemyksiä peliraivosta”, joka on julkaistu Nuorisotutkimus-lehdessä.

Mikä on Nuoriso tutkimuksen kuvassa -lukupiiri?

Nuoriso tutkimuksen kuvassa -lukupiiri tekee keväällä 2024 nuorisoon kohdistuvaa tutkimusta tutuksi matalalla kynnyksellä ja kutsuu ihmisiä keskusteluun tutkimustiedon pohjalta. Monitieteinen lukupiiri tiivistää kotimaisten tiedejulkaisujen yhteistyötä saattamalla eri tieteenalojen julkaisujen tekijöitä dialogiin käytännön toiminnassa. Lukupiirissä avataan eri tiedelehdissä julkaisseiden tutkijoiden voimin ajankohtaisesta nuorisotutkimuksesta.

Lukupiirissä on neljä avoimesti verkossa saatavilla olevaa tiedelehteä: Aikuiskasvatus, Alue & Ympäristö, Kulttuurintutkimus ja Nuorisotutkimus. Lisäksi mukana on alue- ja maantiedettä sekä yhteiskunnallista ympäristötutkimusta yleistajuistava Versus-verkkolehti. Politiikasta-lehden tuottama podcast-sarja alustuksista julkaistaan lehden SoundCloud-sivulla.

Kristiina Korjonen-Kuusipuro: Nuorten asiantuntemuksen jäljillä

Nuorten digitaalisten laitteiden käyttöön, heidän digitaaliseen arkeensa sekä sen vaikutuksiin liittyy tänä päivänä paljon huolipuhetta. Tällainen puhe luo nuorille tunteen, että verkossa hengaillessaan he tekevät jotain väärää tai häpeällistä.

Tutkimukseemme osallistuneet nuoret olivat omaksuneet huolinäkökulman myös omaan puheeseensa ja verkon positiiviset puolet, kuten vaikkapa englannin kielen oppiminen tai uudet kaverit saattoivat jäädä tämän huolen varjoon.

Artikkelissamme tarkastelemme digitaalista etnografiaa yhdeksäsluokkalaisten nuorten arjessa. Kyse on tutkimusmenetelmästä, joka tutkimuksessamme määrittyy keinoksi ymmärtää verkkoyhteisöjen sosiaalisia ja kulttuurisia käytänteitä ja verkon moninaisia merkityksiä nuorten arjessa. Digitaalinen etnografia oli myös tapa hyödyntää digitaalisia työkaluja tutkimuksen eri vaiheissa. Menetelmällä on useita nimityksiä ja se on muovautunut internetin kehityksen ja digitalisaation myötä.

Lähestymistapa muokkautui myös käytännön kautta: korona-ajan takia emme voineet tavata tutkimukseemme osallistuneita nuoria kasvokkain, vaan tutkimusaineiston kokoaminen tapahtui kokonaan verkkovälitteisesti. Kyselyjä ja verkkovälitteisiä haastatteluja täydensimme tekemällä havainnointia nuorten suosimilla kanavilla erityisesti YouTube-alustalla.

Lähestymistapana digitaalinen etnografia nosti tutkimuksessamme esiin nuorten omaa asiantuntijuutta. Se näkyi esimerkiksi siinä, kuinka he avasivat verkon ilmiöitä tutkijalle tai siinä, kuinka he osasivat neuvoa tutkijaa teknisissä pulmissa. Asiantuntijuus rakentuu dialogisesti niin, että tutkija on asiantuntija yhdessä tilanteessa, mutta toisissa tilanteissa nuoret tutkimukseen osallistujat tietävät asiasta enemmän.

Tutkimukseemme osallistuneet nuoret olivat omaksuneet huolinäkökulman myös omaan puheeseensa ja verkon positiiviset puolet, kuten vaikkapa englannin kielen oppiminen tai uudet kaverit saattoivat jäädä tämän huolen varjoon.

Vaikka tapasimme nuoria vain verkon välityksellä, koimme, että meidän tutkijoiden ja nuorten välille syntyi etnografisen tutkimusotteen edellyttämää vuorovaikutusta ja luottamusta ja nuoret kokivat yhtä lailla tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi verkossa kuin kasvotusten tapahtuvissa kohtaamisissa. Tämä näkyi esimerkiksi siinä, että nuoret kertoivat haastatteluissa hyvin arkaluontoisista ja vaikeistakin asioista.

Digitaalinen etnografia toi esille nuorten digitaalisen arjen moninaisuuden. Nuorten seuraamat sisällöntuottajat olivat hyvin erilaisia ja ne valikoituivat nuoren omien kiinnostuksen kohteiden mukaan. Jalkapalloa harrastavat nuoret katsoivat pelaamiseen liittyviä tekniikkavideoita, toinen innostui meikkivideoista ja kolmas kertoi seuraavansa aamu-uutisia. Tutkijoina tiedostimme toki sen, että nuoret valikoivat varmasti tarkoin ne tahot, joita meille esittelivät.

Meille tutkijoille digitaalinen etnografia oli matka vieraaseen kulttuuriin, vaikka toki olemme omassa työssämme ja arjessamme tottuneita digitaalisten laitteiden käyttäjiä. Toivomme myös, että yhä useampi tutkija ja aikuinen tutustuisi tähän ”vieraaseen kulttuuriin” nuorilähtöisesti, eli hyväksyen ja ymmärtäen sen merkityksen nuorille. Artikkelimme esittelemä menetelmä avaa tähän tutustumiseen yhden mahdollisuuden.

Juho Kahila: Peliraivo nuorten silmin

”Mikä on sopivaa, mikä ei? Nuorten näkemyksiä peliraivosta” käsittelee suomalaisten nuorten näkemyksiä digitaalisiin peleihin liittyvästä peliraivosta, eli pelaamiseen liittyvästä tunne- ja käyttäytymisenhallinnan menetyksestä . Artikkelissa tarkastelemme kuinka suomalaiset kuudes- ja yhdeksäsluokkalaiset nuoret määrittelevät sopivan ja sopimattoman peliraivon rajaa. Aiheen pariin päädyttiin digitaaliseen pelaamiseen liittyvää metapelitoimintaa, eli pelaamiseen varsinaisen pelin pelaamisen lisäksi liittyvää muuta toimintaa kartoittavaa tutkimusta tehdessä.

Osana tätä tutkimusta yhteensä 142 kuudes- ja yhdeksäsluokkalaista oppilasta kirjoitti esseen heidän metapelitoiminnastaan. Esseissä nuoret kirjoittivat myös peliraivon kokemuksistaan. Jo tässä aineistossa huomion kiinnitti paitsi peliraivokokemusten suuri määrä, myös nuorten kahtalainen suhtautuminen peliraivoon; toisaalta siihen suhtauduttiin kevyen huvittuneesti, toisaalta se aiheutti harmitusta eikä sitä toivottu itselle.

Vaikka kirjoitelma-aineisto herätti ajatuksia peliraivosta, se jäi monelta osin pinnalliseksi ja jätti kysymyksiä vaille vastauksia. Kiinnostuksen heräämisen ja aiheeseen liittyvään aikaisempaan tutkimukseen perehtymisen myötä aiheesta päätettiinkin kerätä uutta aineistoa haastattelemalla. Nuorten esseistä oli hyötyä pohdittaessa mahdollisia tutkimuskysymyksiä ja haastattelukysymyksiä. Esseiden avulla myös kartoitettiin potentiaalisia haastateltavia ja lopulta päädyttiin haastattelemaan 12 kuudesluokkalaista ja 8 yhdeksäsluokkalaista nuorta.

Kaikki haastateltavat olivat olleet mukana metapeli-tutkimuksessa. Tästä oli hyötyä, koska tutkijoilla oli etukäteen tietoa heidän pelaamisestaan ja peliraivokokemuksistaan, mutta ennen kaikkea, koska tutkija oli heille ennestään tuttu. Haastattelutuokioista muodostuikin ilmapiiriltään vapautuneita ja rentoja tuokioita.

Lasten ja nuorten digitaalinen pelaaminen herättää usein huolta julkisessa keskustelussa, liittyen usein myös pelaajien aggressiiviseen käyttäytymiseen. Keskustelua kuitenkin käydään usein nuorten päiden ylitse, heitä kuuntelematta ja unohtaen heidän asiantuntemuksensa aiheesta.

Kerätystä aineistosta on kirjoitettu tähän mennessä kaksi tutkimusartikkelia. Ensimmäisessä tutkittiin kuinka nuoret selittävät peliraivon syitä. Peliraivon syyt jakautuivat neljään luokkaan: epäonnistumiset pelissä, muiden pelaajien toimet, tekniset ongelmat ja pelin ulkopuolelta tulevat keskeytykset.

Näiden lisäksi nuoret tunnistivat taustatekijöitä, joiden kokivat altistavan peliraivolle. Näitä olivat: pelattavaksi valitun pelin ominaisuudet (esimerkiksi vaikeustaso tai kilpailullisuus), peliympäristö (esimerkiksi toksinen peliyhteisö tai meluisuus) ja arkielämän ongelmat (esimerkiksi huono päivä koulussa tai ihmissuhdeongelmat). Toisessa tutkimusartikkelissa kysyttiin kuinka nuoret jäsentävät sopivan ja sopimattoman peliraivon rajaa.

Tuloksista huomattiin, että nuoret näkevät tiettyyn pisteeseen asti peliraivon luonnollisena osana pelaamista. Nuorten mielestä raja sopivalle raivolle tulee kuitenkin vastaan viimeistään silloin, kun asioita alkaa rikkoutua, muihin ihmisiin sattuu tai heille aiheutuu muuta harmia. Sopiva raivo myös vaihteli sosiaalisen kontekstin mukaan usein muun muassa mukaillen aikuisten asettamia rajoja. Kokonaisuudessaan voidaan todeta, että nuoret tunnistavat hyvin peliraivoa aiheuttavia ja sille altistavavia tekijöitä ja jäsentävät sopivan peliraivon rajoja fiksusti.

Lasten ja nuorten digitaalinen pelaaminen herättää usein huolta julkisessa keskustelussa, liittyen usein myös pelaajien aggressiiviseen käyttäytymiseen. Keskustelua kuitenkin käydään usein nuorten päiden ylitse, heitä kuuntelematta ja unohtaen heidän asiantuntemuksensa aiheesta. Tämän tutkimuksen tekeminen onkin entisestään vahvistanut käsitystäni siitä, että meidän tulisi kuunnella nuoria entistä enemmän paitsi digitaaliseen pelaamiseen liittyen, myös muissa heitä koskevissa asioissa.

Hyödynnä podcastia opetuksessa -kysymykset

Korjonen-Kuusipuro, K., & Tuuva-Hongisto, S. (2023). Digitaalinen etnografia tarttumapintana nuorten arkeen. Kulttuurintutkimus, 40(1), 55–69.

1. Mitä digitaalinen etnografia tarkoittaa?
2. Millaisia eettisiä näkökulmia digitaaliseen etnografiaan liittyy?
3. Mitä kirjoittajat tarkoittavat asiantuntijuuden dialogilla?

Kahila, J., Kahila, S., Piispa-Hakala, S., Viljaranta, J. & Vartiainen, H. (2023). Mikä on sopivaa, mikä ei? Nuorten näkemyksiä peliraivosta. Nuorisotutkimus, 41 (3), 4–15.

1. Miten omat kokemuksenne peliraivosta vertautuvat tutkimuksen havaintoihin?
2. Miten artikkeli (tai alustus) haastaa tai tukee teidän käsitystänne digitaalisen pelaamisen vaikutuksista nuoriin?

FT, dosentti Kristiina Korjonen-Kuusipuro työskentelee erikoistutkijana Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juveniassa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa. Korjonen-Kuusipuron kiinnostuksen kohteisiin kuuluu ihmisen ja teknologian välinen vuorovaikutus, paikkasuhteet sekä tunteet ja affektit kulttuurisesta näkökulmasta tarkasteltuna.

KT, Juho Kahila työskentelee tutkijatohtorina Itä-Suomen yliopistossa, soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osastolla. Digitaaliseen pelaamisen liittyvien teemojen ohella Kahilan tutkimukset pureutuvat tekoälyn toimintaperiaatteiden, yhteiskunnallisten vaikutusten ja eettisten näkökulmien opettamiseen lapsille ja nuorille.

Tiedelehtien lukupiiri ja podcast on toteutettu yhteistyössä Tiedekustantajien liiton kanssa. Lukupiiriä koordinoi Kvs-säätiö. Sivistyksen ja oppimisen tiedekeskus Soppi on osa Kvs-säätiön toimintaa ja Sivistyksen teemavuotta 2024 (#sivistys2024).

Podcastin tekninen toimitus: Jukka Huuhtanen

Artikkelikuva: Helena Lopes / Unsplash

Julkaisu Tiedelehtien lukupiiri: Virtuaaliset maailmamme ja tutkijan menetelmät ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Toiminta ja tulevaisuuskuvat ympäristökriisien ajassa -teemaisia artikkeleita käsittelevä lukupiirikokoontuminen järjestettiin 12.3.2024.

Lukupiirissä alusti Mikko Karhu Alue & ympäristö -lehdessä julkaistun yhteiskirjoitetun artikkelinsa “Maapallon ulkopuolisen asuttamisen maantiedettä yläkoululaisten ja aikuisten kuvittelemana” lähtökohdista ja löydöksistä. Eerika Albrecht käsitteli Versus-lehdessä julkaistun tiededebatin pohjalta sitä, miten mediakeskustelu Fridays For Future -liikkeen ympärillä ohjaa huomion pois nuorista ja poliittisista ilmastoteoista. Molemmat artikkelit ovat saatavilla avoimesti, jälkimmäinen myös audiomuotoisena.

Mikä on Nuoriso tutkimuksen kuvassa -lukupiiri?

Nuoriso tutkimuksen kuvassa -lukupiiri tekee keväällä 2024 nuorisoon kohdistuvaa tutkimusta tutuksi matalalla kynnyksellä ja kutsuu ihmisiä keskusteluun tutkimustiedon pohjalta. Monitieteinen lukupiiri tiivistää kotimaisten tiedejulkaisujen yhteistyötä saattamalla eri tieteenalojen julkaisujen tekijöitä dialogiin käytännön toiminnassa. Lukupiirissä avataan eri tiedelehdissä julkaisseiden tutkijoiden voimin ajankohtaisesta nuorisotutkimuksesta.

Lukupiirissä on neljä avoimesti verkossa saatavilla olevaa tiedelehteä: Aikuiskasvatus, Alue & Ympäristö, Kulttuurintutkimus ja Nuorisotutkimus. Lisäksi mukana on alue- ja maantiedettä sekä yhteiskunnallista ympäristötutkimusta yleistajuistava Versus-verkkolehti. Politiikasta-lehden tuottama podcast-sarja alustuksista julkaistaan lehden SoundCloud-sivulla.

Mikko Karhu: Nuorten ja aikuisten mielikuvat avaruuden asuttamisesta

Ilkka Luodon ja Antti Mäenpään kanssa kirjoittamassamme tutkimusartikkelissamme tarkastellaan nuorten ja aikuisten mielikuvia asumisesta maapallon ulkopuolella, avaruudessa. Artikkelin tieteellisyhteiskunnallisena intressinä on tuoda esille avaruuskeskustelussa herkästi varjoon jäävää kansalaisnäkökulmaa ja pohdiskella humanistisen maantieteen sopivuutta avaruustutkimukseen.

Tyypillisesti avaruusalaa pidetään teknologisesti ja ammattitaidollisesti erittäin vaativana. Keskustelu avaruudesta ja sen asuttamisesta on usein ammattimaisten avaruusjärjestöjen ja yksityisten avaruusyritysten hallitsemaa. Avaruuspyrkimyksiä ovat myös motivoineet pääasiassa suurvaltojen kilpailu, uudet luonnonvarat ja kiinnostus koetella rajoja.              

Kansalaisten – ja etenkin nuorison – näkökulma heille etäiseltä vaikuttavaan avaruuskeskusteluun on kuitenkin tärkeä. Kunnianhimoisen ja arkisesti joskus turhamaiseltakin tuntuvan avaruuden valloittamisen perässä tulee jossain vaiheessa kansalaisten kannalta olennainen aihe: Arjen sankarit ovat tulevaisuuden avaruuden asuttajia, jos avaruussiirtokunnat tai muut avaruuden asutusmuodot saadaan aidosti toimimaan ratkaisemalla niiden keskeiset haasteet.

Tutkimuksessamme avaruuden asuttamisen mahdollisuudet ja haasteet näkyivätkin humanistisen maantieteen keskeisiin teemoihin sekoittumalla sekä aikuisten että yläkouluikäisten edustamien nuorten avaruusesseissä. Molemmat ikäryhmät kirjoittivat avaruuden asuttamisen elinehdoista kuten hapen, veden ja ravinnon saamisesta sekä riskeistä, kuten onnettomuuksista ja turvatoimista niiden välttämiseksi. Esseissä kuvattiin ihmisryhmien kuten eri kansalaisuuksien yhteiselämää ja sen haasteita avaruudessa.

Valtakysymykset kuten päätöksenteko sekä vapaa-ajan ja työolosuhteiden järjestäminen avaruudessa olivat suosittuja kaikissa esseissä. Nuoret kuvailivat enemmän vapaa-aikaa ja aikuiset työolosuhteita avaruudessa. Aikuisten esseissä päätöksenteko avaruudessa nähtiin vähemmän demokraattiseksi, jopa harvainvaltaisen eliitin kuten suurten avaruusyritysten ja valtioiden poliittis-kaupallisten intressien ohjaamaksi. Aikuiset olivat myös enemmän huolissaan maapallolla tapahtuvien ihmisten välisten konfliktien leviämisestä avaruuteen.    

Kaksi merkittävintä yhteistä tekijää aikuisten ja nuorten esseekirjoituksissa liittyvät Maan kulttuurin, sosiaalisten suhteiden ja etenkin luonnon kaipaukseen avaruudessa. Ensinnä valtaosa kummastakin ikäryhmästä uskoi siihen, että ihmiset eivät katkaise siteitään Maahan edes pitkälle kehittyneessä avaruuden asuttamisessa.

Kansalaisten ja nuorten rohkeita, luovia ja sangen kriittisiäkin näkemyksiä avaruuden asuttamisesta ei pitäisi aliarvioida. Nuorten ääntä avaruuskeskusteluun voitaisiin voimistaa esimerkiksi nuorison avaruusraadilla.

Nuoret ja aikuiset esittivät avaruusasumisen eri muodot teknologisesti edistyneemmiksi kuin asumismuodot maapallolla, mutta nuoriso uskoi lisäksi useammin siihen, että avaruudesta tulee myös sivistyneesti ja henkisesti edistyneempi asuinpaikka. Nuorten esseissä ilmenikin vahvempi usko demokraattiseen, tasa-arvoiseen ja monikulttuuriseen avaruuteen.

Merkittävin yhteinen tekijä oli luonnon arvon korostaminen avaruudessa. Luonnon kaipaukseen vastattiinkin useissa kirjoituksissa muun muassa siten, että kasvillisuutta, eläinlajeja, vesistöjä, maaperää, tuoksuja ja ääniä pyrittiin sekä siirtämään että jäljittelemään avaruutta asutettaessa.       

Kansalaisten ja nuorten rohkeita, luovia ja sangen kriittisiäkin näkemyksiä avaruuden asuttamisesta ei pitäisi aliarvioida. Nuorten ääntä avaruuskeskusteluun voitaisiin voimistaa esimerkiksi nuorison avaruusraadilla.

Tämän raadin kekseliäisyyttä tulevaisuuden avaruusalusten, avaruussiirtokuntien ja muiden asumismuotojen suunnittelusta etenkin osallisuuden ja demokraattisuuden edistämiseksi voidaan tarjota Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallintovirasto NASA:n, sen eurooppalaisen vastineen ESA:n ja muiden ammattiavaruustoimijoiden arvioitaviksi ja jalostettaviksi.

Nuorten näkemyksiin tulisi suhtautua vakavasti, sillä ne voivat tarjota tulevaisuudelle toivoa luovia ja ennakkoluulottomia keinoja aikana, jota varjostavat sodat, pandemiat ja ilmastonmuutos.

Tutkimusartikkelistamme on myös julkaistu Versus-verkkolehden Tiededebatti-artikkeli.

Eerika Albrecht: Mediakeskustelu ilmastolakkoliikkeen ympärille ohjaa huomion pois nuorista ja ilmastoteoista

Fridays for Future, eli nuorten ilmastolakkoliike, on kerännyt näkyvyyttä ja aktiivisia toimijoita ympäri maailman. Ruotsalainen 15-vuotias Greta Thunberg istui elokuisena perjantaina vuonna 2018 Ruotsin parlamentin edessä vaatien riittäviä toimia ilmastokriisin torjumiseksi ja kehotti muita nuoria liittymään ilmastolakkoliikkeeseen koulunkäynnin sijaan. Liikkeen nimen mukaisesti nuoret ovat osoittaneet mieltään perjantaisin vaatiakseen päättäjiltä ilmastotoimia. 

Julkaisimme ilmastolakkoliikkeestä vuonna 2019 Suomessa käydystä keskustelusta tiededebatin yleistajuisessa Versus-verkkolehdessä, mutta olemme Janette Huttusen kanssa käsitelleet aihetta myös Fennia-lehdessä vuonna 2021 julkaistussa tutkimusartikkelissamme. Tutkimme artikkelissa millä tavoin nuorten ympäristökansalaisuudesta puhutaan suomalaisissa päivälehdissä – tässä tapauksessa Helsingin Sanomissa, mutta myösYlen uutisoinnissa ja sosiaalisessa mediassa Twitterissä, nykyisessä X:ssä.

Ympäristökansalaisuudella viittaamme demokratian ja ympäristön liitoskohtaan, jossa aktiivisena kansalaisena toimiminen kanavoituu ympäristön puolesta toimimiseen. Lähestyimme tutkimuksessamme ympäristökansalaisuutta kolmen eri ulottuvuuden kautta: yksilön tekemien arjen ratkaisujen, yhteisöllisten toimien ja oikeudenmukaisuuden.

“Mitä me tahdomme? ILMASTOTEKOJA! Koska? NYT!” – vaativat nuoret ilmastolakoissa.

Havaitsimme, että ympäristökansalaisuus ilmenee suomalaisessa ilmastolakkoliikkeessä kestävän elämäntavan, nuorten aktiivisen toimijuuden sekä oppivelvollisuuden kautta. Myös aikuisten vahva ääni oli keskustelua leimannut piirre, joka kannusti nuoria toimintaan ja mutta myös pyrki häivyttämään yhteisöllistä sanomaa ja poliitikkojen vastuuta sivuosaan. Nuorten ääni kuuluu liikkeen kautta ilmastokeskustelussa vahvana ja selvänä ja nuorten ilmastolakkoliike onnistui nostamaan ilmastokriisin politiikan keskeiseksi teemaksi.

Fridays for Future -liike tiivistyy maailmanlaajuisesti yhteisölliseen, jopa kollektiiviseen, sanomaan ilmastotoimien välttämättömyydestä ja poliitikkojen vastuuseen. Nuoret toteuttavat poliittista toimijuuttaan vaatien politiikoilta tekoja ilmastokriisin ratkaisemiseksi pian. Nuoret eivät ainoastaan opi ympäristökysymyksistä ja ympäristökansalaisuutta aikuisilta ja instituutioilta kuten koulusta, vaan he muokkaavat aktiivisesti poliittisen toimijuuden mahdollisuuksia omalla toiminnallaan. 

Teot ilmastokriisin hillitsemiseksi näyttävät kuitenkin nuorten aktivistien ja maapallon tulevaisuuden näkökulmista riittämättömiltä. Kansalaistottelemattomuutta hyödyntävä Elokapina on jatkanut Fridays for Futuren jälkeen nuorten vaikuttamismahdollisuuksien laajentamista totutusta. Nuorten aktiivinen toimijuus on tunnistettava entistä laajemmin tutkimuksessa ja politiikassa. 

Hyödynnä podcastia opetuksessa -kysymykset

Karhu, M., Mäenpää, A., & Luoto, I. (2023). Maapallon ulkopuolisen asuttamisen maantiedettä yläkoululaisten ja aikuisten kuvittelemana. Alue ja Ympäristö, 52(1), 113–127.

1. Miten nuorten ja aikuisten kuvittelema avaruuden asuttaminen poikkeaa toisistaan?   
2. Millaiseksi aikuiset ja nuoret kuvaavat luonnon merkitystä avaruuden asuttamisessa? 
3. Miten kuvitteellista avaruuden asuttamista voidaan hyödyntää todellisessa avaruustoiminnassa?   

Huttunen, J. & Albrecht, E. (2021). Mediakeskustelu Fridays For Future -liikkeen ympärillä ohjaa huomion pois nuorista ja poliittisista ilmastoteoista. Tiededebatti, Versus-lehti, 18.11.2021.

1. Mitä nuoret vaativat ilmastolakkoilemalla?
2. Mikä saa nuoret osallistumaan ilmastolakkoihin?
3. Miten nuorten toimijuus poikkeaa aikuisten vastaavasta?

HTT Mikko Karhu on yliopisto-opettaja johtamisen akateemisessa yksikössä Vaasan yliopistossa. Karhu on tulevaisuudentutkimuksen ja aluekehittämisen asiantuntija, joka on tutkinut myös kuvitteellisuuden, utopioiden ja fiktion yhteiskunnallista merkitystä.  

VTT Eerika Albrecht on tutkijatohtori oikeustieteen laitoksella Itä-Suomen yliopistossa ja erikoistutkija Suomen ympäristökeskuksessa. Albrecht on kiinnostunut ympäristöpolitiikan ja -oikeuden kysymyksenasetteluista, kuten ympäristöoikeudenmukaisuuden, kansalaisten osallistumisoikeuksien ja hyväksyttävyyden teemoista.

Tiedelehtien lukupiiri ja podcast on toteutettu yhteistyössä Tiedekustantajien liiton kanssa. Lukupiiriä koordinoi Kvs-säätiö. Sivistyksen ja oppimisen tiedekeskus Soppi on osa Kvs-säätiön toimintaa ja Sivistyksen teemavuotta 2024 (#sivistys2024).

Podcastin tekninen toimitus: Jukka Huuhtanen.
Artikkelikuva: Helena Lopes / Unsplash

Julkaisu Tiedelehtien lukupiiri: Toiminta ja tulevaisuuskuvat ympäristökriisien ajassa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Haasteet ja haaveet -teemaisia artikkeleita käsittelevä lukupiirikokoontuminen järjestettiin 13.2.2024.

Lukupiirissä alustivat Mari Käyhkö ja Päivi Armila artikkelinsa “’Tasasen paskaa kuuluu’: Elämänongelmien kirjoa kehkeytyvässä aikuisuudessa” lähtökohdista ja löydöksistä sekä Anne Airaksinen yhteiskirjoitetun artikkelinsa ”’Suurin osa elämästä on menny siihen, että mun täytyis olla toisenlainen’: Herkkyyden kokemuksia nyky-yhteiskunnassa” pohjalta. Molemmat artikkelit on julkaistu Aikuiskasvatus-lehdessä ja ovat saatavilla avoimesti.

Alla molemmat alustukset tiivistetään tekstiksi omien alaotsikoidensa alle. Podcast-jaksossa kuullaan myös nuorten ääntä, kun Aikuiskasvatus-lehden toimituspäällikkö Terhi Kouvo haastattelee Käyhkön ja Armilan tutkimusartikkelissa esiintynyttä nuorta.

Nuoriso tutkimuksen kuvassa -lukupiiri tekee keväällä 2024 nuorisoon kohdistuvaa tutkimusta tutuksi matalalla kynnyksellä ja kutsuu ihmisiä keskusteluun tutkimustiedon pohjalta. Monitieteinen lukupiiri tiivistää kotimaisten tiedejulkaisujen yhteistyötä saattamalla eri tieteenalojen julkaisujen tekijöitä dialogiin käytännön toiminnassa. Lukupiirissä avataan eri tiedelehdissä julkaisseiden tutkijoiden voimin ajankohtaisesta nuorisotutkimuksesta.

Lukupiirissä on neljä avoimesti verkossa saatavilla olevaa tiedelehteä: Aikuiskasvatus, Alue & Ympäristö, Kulttuurintutkimus ja Nuorisotutkimus. Lisäksi mukana on alue- ja maantiedettä sekä yhteiskunnallista ympäristötutkimusta yleistajuistava Versus-verkkolehti. Politiikasta -lehden tuottama podcast-sarja alustuksista julkaistaan lehden SoundCloud-sivulla.

Mari Käyhkö ja Päivi Armila: Kehkeytyvän aikuisuuden kipupisteitä

”Mul oli jollain tapaa henkisesti semmonen huono olla että tuli semmonen dominoefekti että kun kerran tai pariin päivään en ollu koulussa ni sitten en vaan loppujen lopuks jaksanu käydä siellä, ja en jaksanu enää itelle sellasta tunnetta että jaksan käydä koulussa. [–] Sitten yhtäkkii elämä lähtee hirveeseen alamäkeen. Mul oli kotipippalot täälä porukan kaa, ja siel oli, tietenki juotiin alkoholia, mutta yhtäkkii aamulla tulee poliisit, ottaa kiinni ja sanoo ’sua epäillään rankasta väkivallasta’.”
(nuoren miehen kerrontaa: sitaatti artikkelista sivu 281)

Nuoriso on suosittu aihe tutkimuksen kuvassa – suosittu ja ikuinenkin. Nuorista kannetaan huolta, nuoruutta ihannoidaan ja nuoruuteen kaivataan. Nuorista puhutaan yhteiskuntamme tulevaisuutena, nuorten ajankäyttöön pyritään vaikuttamaan erilaisin pedagogisin keinoin – ja tutkimustietoa heistä kootaan jatkuvasti. Siellä missä nuorisotutkijat tapaavat toisiaan, keskustelu alkaa usein ilmauksella ”minun tutkimukseni nuoret”. Tutkimuksen kuvissa näkyvä nuoruus on siis hyvin monenlaista. 

Tuomme Nuoret tutkimuksen kuvassa -lukupiiriin kuvan yhdenlaisesta nuoruudesta ja siitä, minkälaista tietoa voi saada, kun tarkennamme katseen aikuisuutta kohti kulkevien nuorten elämän ongelmiin. Tutkimusartikkelimme alaotsikko ’Kehkeytyvän aikuisuuden kipupisteitä’ kertoo sen sisällöstä: kasaantuvasta mielensisäisestä epätasapainosta ja poikatapaisesta elämänkohelluksesta – yhtäältä ajassa kehkeytyvistä elämänlevyisistä ongelmista ja toisaalta äkillisistä romahtamisen hetkistä. Yläotsikko ’Tasasen paskaa kuuluu’ puolestaan kertoo siitä, että metodologisesti analyysimme ponnistaa nuorten omasta kerronnasta ja kokemusmaailmasta käsin.

Tutkimuksemme nuoret – neljä nuorta miestä ja kolme nuorta naista – ovat syrjäisellä paikkakunnalla kasvaneita ”tilastollisesti riskittömien perheiden” jäseniä. Tutkimusartikkelissamme esittämäämme analyysia varten olemme käyneet läpi haastatteluja, jotka on tehty heidän ollessaan 18–21-vuotiaita. Edelleen jatkuvaa tutkimussuhdetta heidän kanssaan alettiin rakentaa silloin, kun he olivat vielä yläkouluikäisiä.

Tuomme Nuoret tutkimuksen kuvassa -lukupiiriin kuvan yhdenlaisesta nuoruudesta ja siitä, minkälaista tietoa voi saada, kun tarkennamme katseen aikuisuutta kohti kulkevien nuorten elämän ongelmiin.

Vuosia kestäneen tutuiksi tulemisen ja kehkeytyvän avoimuuden myötä olemme tavoittaneet monia usein vaiettujakin asioita – sellaisia, joita ei yleensä kerrota tutkimushaastatteluissa ja joita tutkija ei aina edes osaa kysyä. Luottamuksen ja säännöllisten keskustelujen varassa edenneen pitkittäistutkimuksen tuotteena on syntynyt tutkimusaineisto, joka tavoittaa nuoruuteen liittyvän asiaintilojen, tunteiden ja suhteiden aaltoilun. Tutkijaoivalluksina on syntynyt metodologinen elämänkulkuymmärrys, joka avautuu keskusteluhetkissä, mutta linkittyy myös menneeseen ja siitä kasautuneeseen tietoon.

Yleinen aikalaispuhe nuorten ongelmista ja ahdistuksista keskittyy suuriin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, kuten pandemioihin, sotiin, ilmastonmuutokseen tai kiusaamiskulttuuriin. Luottamuksellisissa tutkimussuhteissa huolenaiheiden, murheiden ja eskapismin perustelut asettuvat kuitenkin lähelle: perhe- ja intiimisuhteisiin, vanhempien ongelmiin ja toimintaan tai omiin työelämäkokemuksiin.

Tieto siitä, että muodollisesti hyvin pärjäävätkin nuoret voivat kipuilla elämässään isojenkin mielensisäisten taakkojen kanssa, olisi tärkeää nuorten elämää ohjaavaa ja säätelevää työtä tekeville aikuisille, kuten opettajille, opinto-ohjaajille ja muille viranomaisille. Ongelmien kanssa sinnittely ja epävarmuus eivät aina näy päälle päin, mutta voivat suistaa elämää raiteiltaan joskus pitkäksikin aikaa.

Anne Airaksinen: Yksilöllinen herkkyys muovaa kokemusmaailmaa ja vaikuttaa toimintamahdollisuuksiin

”Ku sitä aika paljon on tullu sellasta kommenttia että ku se ei ole normaalia käyttäytyä tuolleen, tai et ole normaali…”

”…en varmaan sitte ansaitsis elää tässä maapallolla ku en jotenki niinku nyt ole semmonen kuin pitäis…”
(sitaatit artikkelista, sivut 284 & 288)

Yllä olevat kommentit ovat sitaatteja muistelutyön menetelmin tuotetusta tutkimusaineistosta; vertaisryhmäkeskusteluista, jossa jaettiin henkilökohtaisia herkkyyden kokemuksia. Keskusteluissa kuvaillut herkkyyden kokemukset liittyivät esimerkiksi omien tunteiden sanoittamiseen ja tunnereaktioiden näyttämiseen erilaisissa arkisissakin vuorovaikutustilanteissa. Osallistujat olivat eri-ikäisiä aikuisia, mutta keskusteluissa käsiteltiin myös lapsuuteen ja nuoruuteen liittyviä merkityksellisiä muistoja ja kokemuksia.

Yksilön kokemus omasta herkkyydestään määrittyy osaltaan suhteessa toisiin ihmisiin. Herkkyyden kokemus konkretisoituu silloin, kun se tulee sanoitetuksi erilaisissa sosiaalisissa konteksteissa ja vuorovaikutustilanteissa. Ympäristöstä omaksuttu malli sekä vuorovaikutustilanteissa ja -suhteissa saatu palaute näyttää olevan merkittävässä asemassa siinä, miten yksilö oppii suhtautumaan omaan herkkyyteensä. Tämä voi ratkaista suhtautuuko hän siihen myönteisenä piirteenä ja voimavarana, vai piiloteltavana tai jopa tukahdutettavana ominaisuutena.

Herkkyyteen ja tunteiden näyttämiseen on esimerkiksi perhe- ja lähisuhteissa saatettu suhtautua asiana, joka heikentää arjesta suoriutumista ja josta tulisi lähtökohtaisesti pyrkiä eroon. Se saatetaan mieltää heikkoudeksi, joka heikentää suoriutumista, sopeutumista ja erilaisissa tilanteissa pärjäämistä.

Oman herkkyyden näyttämistä ei siis välttämättä pidetä sosiaalisesti kannattavana tekona. Herkkyyden näyttäminen saatetaan rinnastaa oman haavoittuvuuden paljastamiseen.

Yksilöiden henkilökohtainen kokemusmaailma voi olla hyvinkin merkityksellisellä tavalla toisistaan poikkeava – siitäkin huolimatta, vaikka ulkoiset puitteet ja lähtökohdat olisivat näennäisesti samankaltaisia.

Yhteiskunnalliset normiodotukset liittyvät osaltaan suorittamiseen, pärjäämiseen ja sopeutumiseen. Kilpailu esimerkiksi opiskelu- ja työmarkkinoilla on kovaa, joten omaa haavoittuvuutta ei haluta paljastaa. Myös kulttuuri- ja sukupuolisidonnaiset käsitykset vaikuttavat siihen, millä tavalla tunteita ajatellaan olevan sopivaa ilmaista. Itsensä suojaamiseksi oman herkkyyden paljastavat tunnereaktiot saatetaan pyrkiä piilottamaan esimerkiksi ihmissuhteissa.

Herkkyys on yksilöllinen, luontainen, inhimillinen ominaisuus. Siihen liitetään tunneherkkyyden lisäksi muun muassa vahva empatiakyky, toisen elävän olennon kohtaamisen taidot, luovuus sekä kyky nähdä ja pohtia asioita laajasti eri näkökulmista.

Niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta on huolestuttavaa, mikäli näitä ominaisuuksia on tarve pyrkiä tukahduttamaan. Mitä herkkyyden ja siihen liittyvien myönteisten ominaisuuksien tukahduttaminen lopulta tarkoittaakaan ihmisyydelle?

Nuoret tutkimuksen kuvassa -lukupiirissä esitelty tutkimusartikkeli tuo esiin näkökulman siitä, kuinka yksilöiden henkilökohtainen kokemusmaailma voi olla hyvinkin merkityksellisellä tavalla toisistaan poikkeava – siitäkin huolimatta, vaikka ulkoiset puitteet ja lähtökohdat olisivat näennäisesti samankaltaisia. Lisäksi haluan tutkimuksen avulla herättää ajatuksia siitä, minkälaisia ihanteita kohti kuljemme, ja suosivatko yhteiskunnalliset olosuhteet ominaisuuksiltaan ainoastaan tietyntyyppisiä ihmisiä.

Tutkimuksen avulla saavutettua tietoa voidaan soveltaa käytännön toiminnassa kiinnittämällä huomiota toimintamahdollisuuksia vahvistavien tekijöiden tukemiseen esimerkiksi nuoriso-, ohjaus-, ja kasvatustyön konteksteissa. Tällöin luodaan edellytyksiä inhimilliselle kasvulle, kehitykselle ja kukoistamiselle yksilöllinen herkkyys huomioiden.

Hyödynnä podcastia opetuksessa

Seuraavien kysymysten avulla voit aktivoida opiskelijoitasi pohtimaan lukupiirissä käsiteltyjen tekstien sisältöä. Voitte purkaa ajatuksianne keskustellen tai vaikkapa esseen muodossa.

Käyhkö, M. & Armila, P. (2022). ”Tasasen paskaa kuuluu”: Elämänongelmien kirjoa kehkeytyvässä aikuisuudessa. Aikuiskasvatus, 42(4), 270–285.

1. Millainen kuva syrjäseudun nuorten elämästä hahmottuu?
2. Millaisia voimavaran lähteitä nuorilla on elämässään?
3. Miten arvioit perheen roolia nuorten elämässä?

Airaksinen, A., Satri, J., Ollila, S. & Salonen, A. O. (2023). ”Suurin osa elämästä on menny siihen, että mun täytyis olla toisenlainen”. Herkkyyden kokemuksia nyky-yhteiskunnassa. Aikuiskasvatus, 43(4), 276–292.

1. Miten esimerkiksi kulttuuri- ja sukupuolisidonnaiset käsitykset voivat vaikuttaa siihen, millä tavalla omia tunteita ajatellaan olevan sopivaa ilmaista?
2. Miten voidaan luoda käytännön edellytyksiä inhimilliselle kasvulle, kehitykselle ja kukoistamiselle siten, että yksilöllinen herkkyys otetaan huomioon?

YTT, Mari Käyhkö on kasvatustieteen dosentti Lapin yliopistossa, sosiologian yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopistossa, yhteiskuntatieteiden laitoksella Nuoret ajassa-hankkeessa, Joensuun kampuksella. Hän tutkii myös yhteiskuntaluokan kokemuksia yliopistossa.

YTT Päivi Armila on kasvatussosiologian dosentti Tampereen yliopistossa ja vieraileva tutkija Itä-Suomen yliopistossa, yhteiskuntatieteiden laitoksella Nuoret ajassa-hankkeessa, Joensuun kampuksella. Hän tutkii myös syrjäisillä seuduilla asuvien lasten ja nuorten elämää.

KM, YTM Anne Airaksinen tekee väitöskirjatutkimusta Itä-Suomen yliopistossa Welfare, Health and Management (WELMA) -tohtoriohjelmassa. Tutkimus on osa kestävän hyvinvoinnin tutkimusryhmää yhteiskuntatieteiden laitoksella.

Podcastin tekninen toimitus: Jukka Huuhtanen

Artikkelikuva: Helena Lopes / Unsplash

Tiedelehtien lukupiiri ja podcast on toteutettu yhteistyössä Tiedekustantajien liiton kanssa. Lukupiiriä koordinoi Kvs-säätiö. Sivistyksen ja oppimisen tiedekeskus Soppi on osa Kvs-säätiön toimintaa ja Sivistyksen teemavuotta 2024 (#sivistys2024).

Artikkelia päivitetty 23.2.2024 klo 15.50: Lisätty artikkelin loppuun tieto lukupiirin ja podcastin yhteistyökumppaneista.

Julkaisu Tiedelehtien lukupiiri: Haasteet ja haaveet ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Kotimaisten tiedelehtien lukupiiri tekee keväällä 2024 nuorisoon kohdistuvaa tutkimusta tutuksi matalalla kynnyksellä ja kutsuu ihmisiä keskusteluun tutkimustiedon pohjalta. Monitieteisen lukupiirin tarkoitus on tiivistää kotimaisten tiedejulkaisujen yhteistyötä saattamalla eri tieteenalojen julkaisujen tekijöitä dialogiin käytännön toiminnassa.

Lukupiirissä on mukana neljä avoimesti verkossa saatavilla olevaa tiedelehteä: Aikuiskasvatus, Alue & Ympäristö, Kulttuurintutkimus ja Nuorisotutkimus. Lisäksi mukana on alue- ja maantiedettä sekä yhteiskunnallista ympäristötutkimusta yleistajuistava Versus-verkkolehti. Politiikasta -lehden tuottama podcast-sarja alustuksista julkaistaan lehden SoundCloud-sivulla.

Lukupiiriä koordinoi KVS-säätiö (Kansanvalistusseura sr.) ja sen toteutusta rahoittaa Suomen tiedekustantajien liitto.

Helmikuusta toukokuuhun 2024 järjestettävän tiedelehtien lukupiirin podcastin ensimmäisessä osassa Nuoriso tutkimuksen kuvassa -lukupiirin järjestäjät keskustelevat verkkovälitteisen lukupiirin ideasta ja toteuttamisesta. Järjestäjät kertovat miksi tutkijoiden ja yleisön vuoropuhelu on tärkeää juuri nyt.

Podcastia juontaa Politiikasta-lehden entinen vastaava päätoimittaja, Tampereen yliopiston apurahatutkija Mikko Poutanen. Vieraana podcastissa ovat kasvatustieteen professori ja Aikuiskasvatus-lehden päätoimittaja Ulpukka Isopahkala-Bouret ja Aikuiskasvatuksen toimituspäällikkö Terhi Kouvo sekä Alue ja Ympäristö -lehden toinen päätoimittaja Ossi Ollinaho.

Moniäänisen tutkimuksen puolesta

Tietopohjaisen päätöksenteon aikakaudella tiedon yleistajuistaminen on erittäin tärkeää. Nuorisotutkimus on tutkimuskenttänä vain yksi monista tutkimuksen aloista, joita olisi tarpeellista tehdä tunnetuksi sekä kansalaisille että päätöksentekijöille. Laaja tutkimuskenttien tunteminen helpottaisi sitä, että poliittisessa päätöksenteossa ei nojauduttaisi kapeasti johonkin tietynlaiseen informaatioon.

Yhteiskuntatieteillä on myös erityinen velvollisuus edistää ymmärrystä yhteiskunnallisista rakenteista. Yhteiskunnallisten rakenteiden merkitys nuorten – ja toki kaikkien ihmisten – arjessa on merkittävää, mutta niiden vaikutukseen ei kiinnitetä huomiota. Tutkijat tiedostavat, että avoimestikaan saatavilla oleva tieto ei ole aina aidosti tavoitettavissa. Lukupiirin ohjaavana ajatuksena onkin ollut tutkijalähtöinen tiedeviestintä: tutkija itse kertoo omasta tutkimuksestaan, mutta avaa myös keskustelua aiheeseen yleisön kanssa. Vastavuoroisesti tutkija saa virikettä omaan ajatteluunsa ja työhönsä.

Lukupiirin ohjaavana ajatuksena onkin ollut tutkijalähtöinen tiedeviestintä: tutkija itse kertoo omasta tutkimuksestaan, mutta avaa myös keskustelua aiheeseen yleisön kanssa. Vastavuoroisesti tutkija saa virikettä omaan ajatteluunsa ja työhönsä.

Usein nuorisoa koskeva uutisointi – ja joskus jopa tutkimus – suhtautuu nuoriin objekteina, ei aktiivisina toimijoina. Lisäksi uutisointia leimaa usein niin kutsuttu huolipuhe, jonka mukaan nuoret eivät opi riittävästi tai syrjäytyvät helposti. Lukupiiri päästää tutkimuksen välityksellä ääneen nuoret itse ja kutsuu nuoret mukaan heitä koskevaan keskusteluun.

Lukupiiri tuo eri tieteenalojen tutkimukset dialogiin keskenään ja auttaa tarkastelemaa meille jokaiselle tuttua aihetta eri tieteenalojen näkökulmasta. Se nostaa keskusteluun aiheita, joita suomalaisessa tutkimuskentässä ei ole juurikaan tai tarpeeksi käsitelty. Näin lukupiiri voi rohkaista osoittamaan tulevaisuuden tutkimuksen suuntia.

Lukupiirillä lähemmäs laajempia yleisöjä

Vaikka tiedelehdet pitävät yhä pintansa tieteellisen keskustelun keskeisinä alustoina, tutkijoita edellytetään entistä enemmän tutkimuksensa jalkauttamista laajojen yleisöjen saataville. Tavan kansalaiset eivät aina löydä tiedelehtien äärelle, tai niiden käyttämä tieteenaloille ominainen kieli voi vaikuttaa vieraalta tai vaikeaselkoiselta. Lisäksi artikkelimuodossa oleva tutkimusteksti vaatii paljon pidempää keskittymisaikaa kuin vaikkapa uutistekstit. Tämä on erityisesti vaarana, kun halutaan lähestyä nuoria yleisöjä, jotka ovat tottuneet somen nopeatempoisempaan maailmaan.

Lukupiiri keskustelun muotona suuntautuu toivottavasti moniääniseksi ja tasa-arvoiseksi: tutkimukseen syventyminen ei ole ennakkovaatimus lukupiiriin osallistumiselle. Lukupiiri vahvistaa moniäänistä ja moniarvoista keskustelukulttuuria sekä tutkittuun tietoon pohjautuvaa sivistyspääomaa.

Lukupiiri ja podcast kutsuvat mukaan myös nuorten parissa työskenteleviä, kuten opettajia ja nuorisotyöntekijöitä.

Lukupiirin yleisöksi soveltuvat nuoret, opiskelijat, toimittajat ja päättäjät. Koska päättäjät luovat rakenteita, jotka vaikuttavat nuorten elämään, he voivat myös vahvistaa sellaisia rakenteita, joissa nuorten ääni kuuluu ja jotka luovat toiveikkaampia ja merkityksellisempiä toiminta- ja kokemuskenttiä nuorille, varsinkin luontoympäristön suhteen. Lukupiiri ja podcast kutsuvat mukaan myös nuorten parissa työskenteleviä, kuten opettajia ja nuorisotyöntekijöitä.

Lukupiiriä on mahdollista hyödyntää opetuksessa, kun käsitellään nuorten osallisuutta, yhteiskunnan rakenteita ja ympäristöongelmia koskevia asioita. Alustukset voivat toimia vaikkapa luentopäiväkirjan perustana

Lukupiiristä haluttiin myös tehdä podcastmuotoiset tallenteet saavutettavuutta ajatellen. Jokaisen lukupiirin jälkeen alustukset julkaistaan podcastina, jotta mielenkiintoisiin aiheisiin on mahdollista palata myöhemminkin. Podcast lisää lukupiirin saavutettavuutta: alustuksia voi kuunnella ajasta ja paikasta riippumatta, vaikka lenkkipolulla, pyöräillessä töihin ja takaisin tai koiraa ulkoiluttaessa. Podcast sopii myös opetuksen tueksi.

Sivistyksen teemavuosi 2024

Kotimaiset tiedelehdet pyrkivät jatkuvasti edistämään suomenkielisen tutkimuksen vaikuttavuutta: tutkimuksen ja tutkitun tiedon vahvistaminen yhteiskunnassa on näille yhteinen asia. Lukupiirien ja podcastien kokeilu uusina tiedeviestintämuotoina on osa tätä tärkeää pyrkimystä. Lukupiiri podcasteineen sopii siten hyvin osaksi Sivistyksen teemavuotta 2024.

Osana teemavuotta Kansanvalistussäätiö jalkauttaa myös Oppimisen ja sivistyksen tiedekeskuksen Sopen herättelemään yhteiskunnallista keskustelua siitä, millaisen perustan koulu antaa nuoren elämälle. Sopen pysyvässä näyttelyssä voi piipahtaa Helsingin Töölössä tai tutustua pop up -näyttelyyn Sivistyksen teemavuoden kiertueella.

Lukupiiri kalenteriin

Lukupiiri kokoontuu kevään 2024 aikana helmikuusta toukokuuhun neljä kertaa. Kullakin kerralla käsitellään kaksi tutkimusartikkelia alustusten pohjalta ja käydään näistä keskustelua. Lukupiiri on maksuton, mutta edellyttää ilmoittautumisen. Voit ilmoittautua lukupiiriin esimerkiksi avaamalla linkin tästä.

Lukupiriin aikataulu ja alustukset selviävät tästä taulukosta:

Lukupiirin ensimmäinen virallinen kokoontuminen järjestetään 13.2.2024, jolloin lukupiirin teemana ovat ”Haasteet, haaveet ja hyvä elämä”. Tuolloin lukupiirissä alustavat Mari Käyhkö ja Päivi Armila artikkelistaan “’Tasasen paskaa kuuluu’: Elämänongelmien kirjoa kehkeytyvässä aikuisuudessa” sekä Anne Airaksinen, hänen, Janna Satrin, Seija Ollilan ja Arto Salosen yhteisartikkelista ”Suurin osa elämästä on menny siihen, että mun täytyis olla toisenlainen: Herkkyyden kokemuksia nyky-yhteiskunnassa”. Molemmat artikkelit on julkaistu Aikuiskasvatus-lehdessä.

Lukupiirin sivulta löydät myös kuhunkin alustukseen liittyvää lisälukemistoa.

Mikko Poutanen on apurahatutkija Tampereen yliopistossa. Hän on aiemmin toiminut Politiikasta-lehden vastaavana päätoimittajana 2019–23.

Ulpukka Isopahkala-Bouret työskentelee kasvatustieteen professorina Turun yliopiston Kasvatustieteiden laitoksella, erityisalana koulutuksellinen tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus. Hän on toiminut Aikuiskasvatus-lehden päätoimittajana vuodesta 2019 lähtien.

Terhi Kouvo on Aikuiskasvatus-lehden toimituspäällikkö KVS-säätiössä.

Ossi Ollinaho on Alue ja Ympäristö -lehden päätoimittaja yhdessä Minna Santaojan kanssa. Hän toimii yliopistotutkijana Globaalin kehitystutkimuksen tieteenalassa Helsingin yliopistossa.

Podcastin tekninen toimitus: Jukka Huuhtanen

Artikkelikuva: Helena Lopes / Unsplash

Tiedelehtien lukupiiri ja podcast on toteutettu yhteistyössä Tiedekustantajien liiton kanssa. Lukupiiriä koordinoi Kvs-säätiö. Sivistyksen ja oppimisen tiedekeskus Soppi on osa Kvs-säätiön toimintaa ja Sivistyksen teemavuotta 2024 (#sivistys2024).

Artikkelia päivitetty 23.2.2024: Lisätty artikkelin loppuun tieto lukupiirin ja podcastin yhteistyökumppaneista.

Julkaisu Tiedelehtien lukupiiri: Mitä nuoret ajattelevat? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma järjesti yhdessä Tampereen yliopiston Demokratiatutkimusverkoston, Valtiotieteellisen yhdistyksen ja Politiikasta-verkkolehden kanssa nuorten politiikan tutkijoiden vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkilöylyjä käsitelleen paneelikeskustelun 19.4.2023.

Paneelin puheenjohtajana toimi Politiikasta-lehden vastaava päätoimittaja Mikko Poutanen ja panelisteina olivat väitöskirjatutkijat Ville Tynkkynen ja Mikko Räkköläinen sekä tutkijatohtorit Aino Tiihonen ja Josefina Sipinen.

Tämä podcast on muokattu paneelikeskustelun suoratoistotallenteesta. Vaaleja ennen järjestettiin myös kokeneiden Tampereen yliopiston tutkijoiden eduskuntavaalipaneeli, josta on myös julkaistu podcast-tallenne.

Siinä missä vaaleja edeltänyt paneelikeskustelu keskittyi enemmän Sanna Marinin hallituksen suoriutumiseen kaudellaan ja puolueiden asetelmiin vaalien alla, jälkilöylyjen paneelikeskustelu oli tukevasti hallituksen alustavan muodostamisen äärellä.

Vaaleja edeltävät ja niiden jälkeiset keskustelut käydään väistämättä sen hetken mukaisella tiedolla. Ehkä tämä keskustelu tarjoaakin mielenkiintoisen näkymän siihen, miltä uuden hallituksen muodostuminen vaikutti politiikan tutkijoiden silmin huhtikuun 2023 puolivälissä.

Vaalien jälkilöylyt

Kuten vaalituloksesta tiedetään, kokoomus voitti vaalit, toiseksi suurimmaksi puolueeksi nousivat perussuomalaiset ja kolmanneksi sosiaalidemokraatit (SDP). Vaikka SDP suoriutui vaaleissa hyvin – vain harvoin aiemmin on pääministeripuolue onnistunut hallitusvastuun jälkeen kasvattamaan suosiotaan – muut Marinin hallituksen puolueet menettivät suosiotaan.

Keskustan kurssi oli jo vaalien alla kohti aiempaakin huonompaa vaalitulosta ja siten todennäköisesti myös kohti oppositiota, mutta koko Suomen itsenäisyyden ajan huonoin vaalitulos saattoi olla puolueelle silti melkoinen shokki. Vasemmistoliiton ja vihreiden heikot tulokset on etenkin julkisuudessa pistetty niin kutsutun taktisen äänestämisen piikkiin, minkä pyrkimyksenä on luultavasti ollut tehdä kokoomuksen ja perussuomalaisten muodostamasta hallituspohjasta epätodennäköisempi vaihtoehto.

On myös keskusteltu siitä, kuinka suurten puolueiden viestinnässä ja mediassa syntynyt niin kutsuttu pääministerivaalien kehystys osaltaan vaikutti tähän. Muista Marinin hallituksen puolueista siis vain RKP piti pintansa.

Tätä pohtiessaan paneeli joutui myös toteamaan, että kellään meistä ei TikTok-tiliä ole, eli paneelin nimestä huolimatta ehkä emme olleetkaan siis enää ”nuoria”.

Kristillisdemokraattien tai Liike Nyt:in osalta ei myöskään nähty suuria muutoksia eikä muutoin eloisasta pienpuoluekentästä noussut uusia haastajia. Toisaalta perussuomalaisista erotetun Ano Turtiaisen puolue Valta Kuuluu Kansalle (VKK) jäi kenties odotetusti eduskunnan ulkopuolelle, kuten kävi Siniselle Tulevaisuudelle vuoden 2019 vaaleissa.

Suomessa asuvien Suomen kansalaisten kevään 2023 vaalien ennakkoäänestysprosentti nousikin jo 40,5 prosenttiin, mutta koko vaalien äänestysprosentti jäi hieman edellisestä jääden 72,0 prosenttiin. Kiinnostavana kehityksenä voidaan nähdä 2000-luvun jokaisissa eduskuntavaaleissa kasvanut ennakkoäänestyksen suosio, joka ei tänä keväänä edellisen eduskuntavaalikevään 2019 tapaan näkynyt aiempaa vilkkaampana äänestysaktiivisuutena varsinaisena vaalipäivänä.

Vaikka vaalimökit ja vaalitentit kampanjoinnin muotoina säilyttivät merkityksensä, myös uudet kampanjointitavat ovat saaneet tuulta alleen. On melko todennäköistä, että esimerkiksi perussuomalaisten menestyksekäs näkyvyys sosiaalisen median videopalvelussa TikTokissa kasvatti puolueen kannatusta etenkin nuorten äänestäjien keskuudessa.

Tätä pohtiessaan paneeli joutui myös toteamaan, että kellään meistä ei TikTok-tiliä ole, eli paneelin nimestä huolimatta ehkä emme olleetkaan siis enää ”nuoria”.

Sinipunaa vai perusporvareita?

Ideologiset suunnanmuutokset politiikassa eivät sinänsä ole erityisen yllättäviä: seurasihan Marinin hallitus Sipilän hallitusta, ja näitä kahta hallitusta voidaan pitää toistensa ideologisina vastapareina. Hallitusta ollaan keväällä 2023 muodostamassa nyt oletusarvoisesti kahden eri vaihtoehdon varaan, eli kokoomuksen ja SDP:n sinipunahallituksen tai kokoomuksen ja perussuomalaisten perusporvarihallituksen ympärille. Ehkä vuoden 2023 vaalit näyttäytyvätkin pääosin siten melko tavanomaisina vaaleina, jossa oppositio nousee, ja hallituspuolueet kärsivät.

Toisaalta ehkä ideologisten blokkien näkökulmasta on mielenkiintoista, kuinka keskusta ei nyt oltuaan ensin pääministerivastuussa Juha Sipilän hallituksessa ja sitten Marinin hallituksessa hallituksen sisäisenä ideologisena vastapainona ole valmis uuteen hallitusvastuuseen taas uudessa ideologisessa suunnassa.

Suomalainen politiikka ei kuitenkaan muistuta vieläkään ruotsalaistyylistä blokkipolitiikkaa, jossa oikeiston ja vasemmiston puolueet eivät oletusarvoisesti mahdu samaan hallitukseen keskenään. Ainakin vielä huhtikuussa kokoomuksen hallitustunnustelijan Petteri Orpon lähettämät kysymykset ja vastaukset puolueille jättivät ovea auki sinipunahallitukselle.

Suomalainen politiikka ei kuitenkaan muistuta vieläkään ruotsalaistyylistä blokkipolitiikkaa, jossa oikeiston ja vasemmiston puolueet eivät oletusarvoisesti mahdu samaan hallitukseen keskenään.

Kenties jokin blokkipolitiikan kaltainen piirre näkyy Suomessakin, eli etukäteen tiettyjen puolueiden ulossulkeminen mahdollisista hallituskumppaneista: niin SDP kuin RKP ilmoittivat jo ennen vaaleja, etteivät ne voisi toimia hallituksessa, joka toteuttaisi perussuomalaista politiikkaa. Vastavuoroisesti perussuomalaiset ilmaisivat, etteivät voi liittyä hallitukseen, joka ei toteuttaisi perussuomalaista politiikkaa. Tällaista ulossulkevaa asemoitumista on politiikan tutkija Sami Borg kuvannut blokkauspolitiikan käsitteellä.

Oma tekijänsä hallituksen muodostumisessa saattaa myös olla tulevat puheenjohtajien vaihdokset. Sanna Marin ilmoitti heti vaalien jälkeen, ettei aio jatkaa enää SDP:n puheenjohtajana, eikä hae mahdollisessa sini-punahallituksessa ministerin paikkaa. Samoin vihreiden Maria Ohisalo ilmoitti pian Marinin jälkeen – ja kenties ymmärrettävästi puolueen vaalitappio huomioiden – ettei myöskään aio jatkaa puolueen johdossa. Vasemmistoliiton Li Andersson oli jo ennen vaaleja ilmoittanut, ettei aio jatkaa puheenjohtajana. Keskustan suunnalta sen sijaan Annika Saarikko on ilmaissut halunsa jatkaa puolueen johdossa tappioista huolimatta.

Jatkuuko kriisien tie?

Marinin hallituksen kautta politiikkaa rajasivat ja muokkasivat monenlaiset kriisit. Moni poliittinen päätös Marinin kauden ajalta saatiin kyllä ratkaistua kriiseistä huolimatta. Suomen ensimmäiset aluevaalit pidettiin ja jopa Nato-prosessi saatiin jo kevään 2023 aikana päätökseen. Asioita jäi silti myös paljon tekemättä: saamelaiskäräjälain uudistaminen kaatui jälleen kerran, ilmastotoimia on tutkijoiden näkökulmasta pidetty riittämättöminä ja hoiva-alan työvoimapulaan ei ole löydetty pitkäjänteisiä vastauksia. Nämä kaikki saattavat löytyä uuden hallituksen agendalta.

Ehkä näitä vaaleja kuitenkin määritti ennen kaikkea se, miten valtionvelka ja talouspolitiikka yleisesti nostettiin keskeiseksi kriisinkaltaiseksi teemaksi. Valtionvarainministeriön aloitteesta kaikki puolueet alkoivat lopulta laatia leikkauslistoja, mutta yksityiskohdat jäivät melko keveälle tasolle. Tulevan hallituksen täytyy jotenkin lähteä jalkauttamaan talouspolitiikkaa, joka vaikutti ainakin vaalikampanjoiden pohjalta painottavan julkisen sektorin leikkauksia.

Melko ohueksi jäänyt ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu aiheutti paneelissa ihmetystä. On kuin Nato-jäsenyys olisi itsessään toiminut turvallisuuspolitiikan laajemman keskustelun vaimentimena.

Tämä ei ole täysin ongelmatonta, koska esimerkiksi EU:n suunnalla vihreän siirtymän ja Ukrainan sodan edellyttämät politiikkatoimet saattavat edellyttää merkittäviä panostuksia EU:n omaan toimintaan, jotka sopivat huonosti yhteen kotimaisten leikkauslistojen kanssa. Niin ikään hoiva-alan jatkuva kriisi Suomessa huutaa pikaisia poliittisia ratkaisuja. Mikäli ilmastomuutoksen seuraukset jatkavat voimistumistaan, on vaarana, että politiikasta tulee jatkuvaa kriisinhallintaa.

Juuri tässä suhteessa vaaliteemoista melko ohueksi jäänyt ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu aiheutti paneelissa ihmetystä. On kuin Nato-jäsenyys olisi itsessään toiminut turvallisuuspolitiikan laajemman keskustelun vaimentimena, eikä EU:sta tai maahanmuutostakaan juuri puhuttu muutoin kuin siinä kapeassa merkityksessä, mitä – mahdollisesti negatiivista – siitä seuraisi Suomelle. Laajempien ulkopoliittisten visioiden puute herätti keskustelua.

Paneelin lopuksi panelistit listasivat vielä kolme tärkeintä politiikkasektoria, jotka todennäköisesti muotoutuvat tulevan hallituksen suurimmiksi haasteiksi – hallituksen koostumuksesta riippumatta.

Josefina Sipinen on tutkijatohtori Tampereen yliopistossa.

Ville Tynkkynen on valtio-opin väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Hänen väitöskirjansa käsittelee Hannah Arendtin vallan käsitettä.

Aino Tiihonen on tutkijatohtori Tampereen yliopistossa.

Mikko Räkköläinen on kansainvälisen politiikan väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Hänen väitöskirjansa käsittelee kaupallisten sotilas- ja turvallisuusyritysten vaikutuksia ulko- ja turvallisuuspolitiikalle.

Mikko Poutanen on erikoistutkija Turun yliopistossa ja Politiikasta-lehden vastaava päätoimittaja.

Podcastin tekninen tuottaja: Timo Uotinen

Artikkelikuva: Nuorten tutkijoiden vaalipaneeli Tampereen yliopistolla huhtikuussa 2023. Kuvassa (vas.-oik.) Mikko Poutanen, Mikko Räkkölainen, Aino Tiihonen, Ville Tynkkynen ja Josefina Sipilä.
Kuva: Hanne Vuorela

Julkaisu Podcast: Nuorten tutkijoiden eduskuntavaalien jälkilöylyt ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma järjesti yhdessä Tampereen yliopiston Demokratiatutkimusverkoston, Valtiotieteellisen yhdistyksen ja Politiikasta-verkkolehden kanssa Tampereen yliopiston kokeneiden politiikan tutkijoiden vuoden 2023 eduskuntavaalien ennakkoasetelmia käsitelleen paneelikeskustelun 21.3.2023.

Tutkijoiden vaalipaneelin puheenjohtajana toimi Politiikasta-lehden toimituskuntalainen ja Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija Johannes Lehtinen. Panelisteina olivat valtio-opin professori Tapio Raunio, tenure-track professori Elina Kestilä-Kekkonen, kansainvälisen politiikan yliopistolehtori Eero Palmujoki ja yliopistotutkija Tiina Vaittinen.

Tutkijoiden vaalipaneelissa käytiin läpi kulunutta hallituskautta, tarkasteltiin paneelin aikana käynnissä ollutta vaalikampanjaa ja pohdittiin vaaleja seuraavien erilaisten hallituskokoonpanojen tulevaisuudennäkymiä.

Keskeisenä tekijänä kuluneella hallituskaudella ovat olleet toisiaan seuranneet kriisit. Vuoden 2020 alussa alkanut koronapandemia ja sen aiheuttama taantuma sekä helmikuussa 2022 Venäjän hyökkäyksen myötä laajentunut Ukrainan sota ja sitä seurannut energiakriisi veivät huomattavan osan hallituksen ajasta.

Tämän ohella hallituksen sisäiset jännitteet erityisesti keskustan ja vihreiden välillä ovat tuoneet hallituksen toimintaan kitkaa. Tästä huolimatta hallitus vei läpi useita merkittäviä hankkeita ja lakialoitteita, kuten sote-uudistuksen, oppivelvollisuuden pidentämisen ja sukupuolen oikeudellista vahvistamista koskevan translain.

Kriisien täyttämä hallituskausi

Vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeisiä hallitusneuvotteluita johtanut Antti Rinne väistyi pääministerin paikalta jo loppuvuodesta 2019 ja hänen tilalleen nousi SDP:n uudeksi puheenjohtajaksi valittu Sanna Marin. Koronapandemia saapui Suomeen vuoden 2020 alussa lähes välittömästi Marinin aloitettua pääministerinä. Vastauksena pandemiaan hallitus otti käyttöön useita poikkeuksellisia toimia, kuten valmiuslain ja Uudenmaan väliaikaisen eristämisen.

Koronapandemia määritteli suurelta osin hallituksen agendaa vuosina 2020 ja 2021. Vastauksena pandemian aiheuttamaan taantumaan hallitus toteutti vahvasti elvyttävää talouspolitiikkaa. Pandemia vähensi puoluepoliittista vastakkainasettelua Suomessa ja opposition hallituksen toimintaan kohdistuva arvostelu oli vaikeassa tilanteessa vähäisempää kuin normaaliaikoina. Kansainvälisissä vertailuissa Suomen on arveltu selvineen pandemiasta melko vähäisin vaurioin sekä terveydellisesti, sosiaalisesti että taloudellisesti.

Pandemia vähensi puoluepoliittista vastakkainasettelua Suomessa ja opposition hallituksen toimintaan kohdistuva arvostelu oli vaikeassa tilanteessa vähäisempää kuin normaaliaikoina.

Kahden pandemian värittämän vuoden jälkeen seuraava kriisi kohtasi hallitusta keväällä 2022. Venäjä aloitti laajamittaisen ja kansainvälisen oikeuden vastaisen hyökkäyksen Ukrainaan helmikuussa 2022. Suomen hallitus reagoi tilanteeseen osallistumalla EU:n yhteiseen pakotepolitiikkaan ja suuntaamalla Ukrainalle erilaista tukea, kuten sotilaallinen tuki. Toukokuussa 2022 Suomi teki historiallisen päätöksen ja haki yhdessä Ruotsin kanssa jäsenyyttä Pohjois-Atlantin puolustusliitossa Natossa.

Kriisit vahvistavat hallituksen asemaa ja lieventävät hetkellisesti poliittisia vastakkaisasetteluja

Tutkijoiden vaalipaneelissa pohdittiin eri näkökulmista, miten kriisiaikojen päätöksenteko on vaikuttanut toteutettuun politiikkaan. Eräs leimallinen piirre molempien kriisien aikana on ollut hallituksen aseman korostuminen eduskunnan kustannuksella ja puoluepoliittisen vastakkaisasettelun ainakin hetkellinen laantuminen. Hallitus on toki saanut osakseen kritiikkiä sekä koronapandemian hoidosta että vastauksestaan Ukrainan sotaa seuranneeseen energiakriisiin. Tästä huolimatta Suomessa on ollut havaittavissa samankaltainen valtiojohdon tueksi ryhmittyminen kuin muualla maailmassa.

Tämä kehitys sai panelistit pohtimaan, missä määrin kriisien aikana vallassa olleen hallituksen poliittisella suuntautumisella lopulta oli merkitystä toteutetun politiikan kannalta. Olisiko Marinin johtamaa hallitusta oikeistolaisempi hallituskoalitio toteuttanut merkittävästi erilaista politiikkaa? Panelistit arvioivat, että puoluepoliittinen suuntautuminen on merkittävien kriisien aikana näkynyt enemminkin toteutetun politiikan nyansseissa kuin pääsuuntauksissa. Kriisiajat näyttävät luovan pohjaa kansalliselle yksimielisyydelle.

Talouspolitiikka hallitsi vaalikeskustelua

Kevään 2023 eduskuntavaalien ennakkoasetelmien ja teemojen osalta panelistit arvioivat, mitkä kysymykset nousevat vaaleissa ratkaiseviksi ja toisaalta, millaisilla strategioilla puolueet ovat etenemässä vaaleihin.

Vuoden 2023 alusta lähtien kokoomus oli säilyttänyt johtopaikkansa gallupeissa. Kolmen suurimman puolueen, kokoomuksen, perussuomalaisten ja SDP:n välinen ero kuitenkin kaventui vaalien lähestyessä. Vaikka kokoomus näytti kevään edetessä säilyttävän kärkipaikkansa, ei kolmen kärkipuolueen keskinäisestä järjestyksestä ollut sanottavissa mitään varmaa ennen vaaleja.

Vaalien teemojen osalta panelistit nostivat esiin, että vaaleja on leimannut hyvin vahvasti talouskysymysten nouseminen keskustelun keskiöön. Tähän on vaikuttanut erityisesti kokoomuksen johtava asema kannatusmittauksissa. Paneelissa huomautettiin, miten kokoomukselle julkiseen talouteen, verotukseen ja yrittämiseen liittyvät kysymykset ovat houkutteleva ja puolueen äänestäjiä yhdistävä teema. Kokoomuksen ehdokkaiden ja äänestäjien taholla on hajontaa arvokysymyksissä mutta näkemykset talouskysymyksistä yhdistävät puolueen kannattajia. 

Tutkijat esittivät useita kriittisiä huomioita siitä, miten kapea ja aikaperspektiiviltään lyhyt vaaliagenda sivuuttaa lukuisia tärkeitä teemoja.

Lisäksi paneelissa pohdittiin kolmen kannatusmittausten kärjessä olevan puolueen keskinäisiä suhteita. Missä määrin perussuomalaiset ovat siirtyneet selkeästi oikeistolaiseksi nationalisti- ja populistipuolueeksi ja onko SDP toisaalta liikkunut talouspoliittisissa näkemyksissään vasemmalle ja samalla omaksunut myös aikaisempaa liberaalimman agendan.

Kriittisenä huomiona panelistit nostivat esiin, miten vaalien teemat ovat rajoittuneet melko kapeasti vain kotimaan politiikkaan ja tältäkin osin lähinnä talouskysymyksiin. Kansainvälisiä kysymyksiä, ilmastonmuutosta ja vihreää siirtymää, Suomen toimintaa Naton jäsenenä tai EU-politiikan suuria kysymyksiä ei käsitelty vaalien aikana. Tutkijat pitivät tätä yhtäältä ymmärrettävänä piirteenä vaalikeskusteluissa, mutta esittivät useita kriittisiä huomioita siitä, miten kapea ja aikaperspektiiviltään lyhyt vaaliagenda sivuuttaa lukuisia tärkeitä teemoja.

Huomio vaalien agendan kaventumisesta sai panelistit pohtimaan myös suomalaisen puoluekentän rakennetta ja muutoksia. Suomessa on nähtävissä samankaltaista pirstaloitumista ja puoluekentän jakautumista liberaaliin vasemmistoon, liberaaliin oikeistoon ja konservatiiviseen oikeistoon kuin muuallakin Euroopassa. Tämä tarkoittaa, että enemmistöhallitusten rakentaminen tarkoittaa joko vasemmisto-oikeisto- tai liberaali-konservatiivi -linjan ylittämistä. Panelistit pohtivat missä määrin Suomen puoluekenttä vastaa kansalaisten pyrkimyksiin saada itselleen keskeisiä näkemyksiä esiin. Millaiset puolueet edustavat esimerkiksi haja-asutusalueiden ja maaseutuväestön näkemyksiä?

Tulevan hallituksen suuret kysymykset

Tulevan hallituksen haasteiden osalta panelistit toivat esiin, että hallituksen muodostaminen tulee todennäköisesti olemaan vaikeaa vaalituloksesta riippumatta, kuten nyt on oikeistolinjaiselta Kokoomuksen, perussuomalaisten, ruotsalaisen kansanpuolueen ja kristillisdemokraattien hallitusneuvotteluissa on nähty. Käytännössä todennäköisiä kombinaatioita ovat vain nyt neuvotteleva perusporvarihallitus tai tämän epäonnistuessa sosiaalidemokraattien mukaan ottamista edellyttävä sinipuna.

Ensimmäisen vaihtoehdon osalta jakaviksi kysymyksiksi nousevat ilmasto-, maahanmuutto- ja arvokysymykset. Toisessa vaihtoehdossa talouspoliittiset kysymykset jakavat puolueita. Panelistit arvioivat, että erityisesti sosiaali- ja terveyspolitiikkaan, ilmastopolitiikkaan ja talouteen liittyvät kysymykset tulevat olemaan seuraavalle hallitukselle vaikeita.

Tapio Raunio toimii valtio-opin professorina Tampereen yliopistossa.

Elina Kestilä-Kekkonen on Tenure Track -professori Tampereen yliopistossa ja Suomen Akatemian rahoittaman EPIC-tutkimushankkeen johtaja.

Eero Palmujoki on yliopistonlehtori ja kansainvälisen politiikan dosentti Tampereen yliopiston Johtamisen ja talouden tiedekunnassa.

Tiina Vaittinen on Suomen Akatemian tutkijatohtori ja Vaippahanke -tutkimusryhmän johtaja, joka työskentelee globaalin terveys- ja sosiaalipolitiikan oppiaineessa Tampereen yliopistossa. Hän on tutkinut mm. hoivaetiikkaa, vanhushoivan taloutta, hoitoalan muuttoliikkeitä, ja arkisia dementiahoivan konflikteja. Tällä hetkellä hän kehittää kokonaisvaltaisesti kestävää kontinenssihoitoa, lokaalisti ja globaalisti.

Johannes Lehtinen on väitöskirjatutkija Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa ja Politiikasta-lehden toimituskunnan jäsen.

Podcastin tekninen tuottaja: Timo Uotinen

Artikkelikuva: Pierre Rosa / Pixabay

Julkaisu Podcast: Kokeneet tutkijat ennakoivat eduskuntavaaleja ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.