Tämä kirjoitus käsittelee perussuomalaisten puolueen äänenkannattajan, Suomen Uutisten kirjoittelua Unkarista. Tekstissä tarkastellaan sitä, mistä ja miten nettisivusto Suomen Uutisissa kirjoitetaan Unkariin liittyen. Millaisia asiantuntijoita on haastateltu ja mistä tieto on peräisin?

Samantyyppistä tarkastelua on tehty esimerkiksi vasemmistolehtien suhtautumisesta Puolan tilanteeseen 1980-luvun alussa.

Kirjoituksen otsikko viittaa sekä löytämääni Unkari-kommenttiin että oman puheenvuoroni toimitukselliseen otsikointiin esimerkiksi Kainuun Sanomissa.

Kun keskustelemme niin sanotusta totuudenjälkeisestä ajasta, on hyvä tarkastella lähemmin, millaiseen argumentaatioon käsitykset perustuvat. Väitän, ettei kyse ole epämääräisestä ”näin asiat koetaan” -passiivista, vaan siitä, kenen kokemukset pääsevät esiin, miten ja missä.

Kokemuksellisuuden ja tunteen merkityksen ovat havainneet niin Jari Tervo kuin myös tutkijat. Yleistämisen ongelma tiivistyy Suomen Uutisten toimittaja Marko Hamilon tekemään yleistykseen: ”Euroopan globalistit vihaavat Unkaria, kansallismieliset rakastavat sitä.”

Suomen Uutiset ei ole sitoutunut Julkisen sanan neuvoston Journalistin ohjeisiin ja tekee asian myös itse tiettäväksi.

Olen käynyt läpi Suomen Uutisten Unkaria käsittelevän aineiston. Arkistossa on maaliskuun 2019 keskivaiheilla 37 artikkelia. Kommentteja tai kansalaiskeskustelua en ole huomioinut.

Maahanmuutto luo uutiskehyksen

Ei ole yllätys, että Unkari-uutisointi alkaa lokakuusta 2015, jolloin maailmalla sekä maahanmuutto- että pakolaiskriisinä tunnettu ilmiö ylsi myös Suomeen. Ensimmäinen uutisjuttu on Henri Myllyniemen käsialaa ja kartoittaa tilannetta Unkarin suljettua Kroatian vastaisen rajansa. Aluksi uutisointi oli yleensä asiallista ja lähteinä on käytetty valtavirtamediaa, kuten esimerkiksi Financial Timesia ja Guardiania.

Lokakuussa 2016 Unkarissa järjestettiin kansanäänestys kysymyksestä ”haluatteko, että EU voi sijoittaa ilman valtiopäivien hyväksyntää ei-Unkarin kansalaisia Unkariin?” Hallituksen kantaa tuki 98 prosenttia äänestäneistä, mutta äänestysprosentti jäi 44 prosenttiin.

Matias Turkkila selittää alhaisen osanoton liittyvän maan tapaan: myös aikaisemmissa EU- ja Nato-jäsenyyttä koskevissa äänestyksissä osallistuminen jäi alle 50 prosentin. Kertomatta jäi, että Fidesz on kiristänyt kansanäänestyslakia vuonna 2013: jotta äänestys pätee, pitää äänestysprosentin olla vähintään 50 prosenttia. Sitä ennen, EU- ja Nato-jäsenyydestä äänestämisen aikaan, riitti, että 25 prosenttia äänioikeutetuista äänesti.

Vain maahanmuutto ylitti Unkariin liittyvän uutiskynnyksen vuosina 2015–2016. Juttujen määrä lisääntyy vähitellen, ja vuosi 2017 muuttaa uutisointia. Toisaalta vielä huhtikuussa 2017 Henri Alakylä raportoi, kuinka Puola aikoo seurata Unkaria ja ihmisoikeusjärjestöt ja Euroopan komissio eivät sulata muutosta. Puola yhdistetäänkin Unkariin useamman kerran, mutta varsinaisesta Unkarin mallin leviämisestä ei voi puhua.

Huhtasaaren ja Halla-ahon Unkari-lausunnot

Perussuomalaisten hajoaminen ja uutissivuston radikalisoituminen näkyvät vuoden 2017 aikana. Syyskuussa haastatellaan presidenttiehdokas Laura Huhtasaarta, joka toteaa kehityksen näyttävän synkeältä, ”mutta poikkeuksiakin on. Unkariin ei niin vain kävelläkään. Siitä maan johtajat pitävät huolen.”

Presidenttiehdokas on Unkari-tietämyksen auktoriteetti, joka rohkeasti kommentoi Unkarin tilannetta: ”Kyse on vain uskalluksesta. Unkarin kansalaisilla on täysi syy olla ylpeitä johtajistaan, jotka pitävät heidän puoltansa.”

Unkarin suhteen perussuomalaiset alkaa olla yhden asian liike. Joulukuussa 2017 Jussi Halla-aho arvioi Unkarin toimineen esimerkillisesti sulkemalla rajansa laittomilta siirtolaisilta. Syyskuussa 2018 todettiin, että hallitus suojaa maataan haitalliselta massamuutolta.

Edelleen tammikuussa 2019 puheenjohtaja jatkaa ongelmien liittämistä maahanmuuttoon: se keskeinen ”eurooppalainen arvo”, jota vastaan Puola ja Unkari ovat rikkoneet, on Halla-Ahon mukaan niiden haluttomuus osallistua turvapaikanhakijoiden ja siirtolaisten sijoittamiseen.

Vuoden 2018 alusta maan politiikka alkaa kiinnostaa enemmänkin.

Toisaalta vuoden 2018 alusta maan politiikka alkaa kiinnostaa enemmänkin. Alakylä raportoi Viktor Orbánin politiikasta yhdysvaltalaistaustaisen Politicon informaation perusteella. Viestinä on, että Puola ja Unkari ovat huolestuneita kehityssuunnasta, jossa kaikkia ei kuunnella.

Molempien maiden johtajat ovat kyllä saaneet puheaikaa yllin kyllin. Tämä ei vaan tarkoita sitä, että molempien halu nationalistien politiikan edistämiseksi olisi saanut vain positiivisen vastaanoton: tämä mitataan seuraavaksi toukokuun eurovaaleissa.

Suomen Uutisten juttuihin ilmestyy myös mediakritiikkiä. Sen mukaan suomalainen media esittää Keski-Euroopan johtajat häiriköinä, mutta Saksan lehdistö on säilynyt objektiivisempana. Jutussa tosin lainataan bulevardilehti Bildiä, joka on antanut Orbánille palstatilaa:

”Eurooppa alkaa olla yhä selkeämmin jakautunut globalistiseen länteen ja kansallismieliseen Keski-Eurooppaan […] Ranskan presidentti Emmanuel Macronista on tullut federalistisen eurooppalaisuuden henkilöitymä, konservatiivista Eurooppaa johtaa Unkarin pääministeri Viktor Orbán.”

Parlamenttivaaleissa vuonna 2018 Fidesz uusi kahden kolmasosan enemmistönsä jo kolmatta kertaa peräkkäin. Vaalijärjestelmästä Alakylä ei näytä olevan perillä. Kyse ei ole todellisesta äänikynnyksestä, vaan voittajaa suosivasta järjestelmästä, joka on tuottanut superenemmistön jopa 45 prosentilla äänistä. Vaikka 2018 Fidesz on ääniosuudella (48 %) ylivoimaisesti suurin, se ei edusta äänestäneiden enemmistöä saati unkarilaisten ylipäänsä. Etyjin vaalitarkkailijat arvostelivat vaalien reiluutta heti tuoreeltaan.

Osittain vapaa maa?

Alakylän suhteellisen asiantunteviin juttuihin verrattuna Hamilo ei ole yhtä hyvin kartalla. Myötäkarvaan nähtynä Hamilon ansiona on tutustuminen kohteeseen ja tavallaan myös ensikäden lähteisiin: ”Suomen Uutiset kävi Budapestissä kysymässä hallituspuolue Fideszin edustajalta, miltä EU:n ja euromielisen valtamedian kritiikki kuulostaa unkarilaisten omasta näkökulmasta”.

Helmikuussa 2019 yhdysvaltalaisen Freedom Housen arviossa Unkari on pudonnut osittain vapaaksi maaksi – ainoana Euroopan unionin jäsenmaana.

Helmikuussa 2019 yhdysvaltalaisen Freedom Housen arviossa Unkari on pudonnut osittain vapaaksi maaksi – ainoana Euroopan unionin jäsenmaana.

Hamilon viimekesäisessä artikkelissa kritiikki näyttäisi kohdistuvan ”valtamedian” ja EU:n virheelliseen arvioon: ”Valtamedian tietojen varassa elävälle eurooppalaiselle on käynyt selväksi, että Unkari ei ole liberaali demokratia eikä oikeusvaltio. Muun muassa Euroopan unioni on leimannut yhden jäsenvaltioistaan epädemokraattiseksi maaksi […]”.

Artikkelissaan Hamilo päätyy kritiikittä toistamaan Fideszin tiedottajan linjaa. Vailla perusteita todetaan muun muassa muslimien olevan eurooppalaisen antisemitismin takana ja toistetaan väitettä Unkarista turvasatamana juutalaisille. The Washington Post ja Carnegie Europe tuodaan esiin negatiivisesti ja mukaan otetaan myös hallituspropagandan ykkösvihollinen George Soros, jonka ”tavoitteena on kansallisvaltioiden nakertaminen maahanmuutolla ja eri maiden maahanmuuttopolitiikkaan vaikuttaminen.”

Artikkelissa pelkästään haastatellun Fideszin tiedottaja Zoltán Kovácsin – entisen Soros-stipendiaatin – toteamukset ovat kovin suuria yleistyksiä, joissa esimerkiksi syytetään läntisiä intellektuelleja siitä, että Keski-Eurooppa mielletään länsieurooppalaisten arvojen vastakohdaksi etenkin juutalaisiin ja romaneihin liittyvissä vähemmistökysymyksissä. Kovácsin mukaan ”läntiset intellektuellit pitävät keskieurooppalaisia barbaareina, jotka yrittävät oppia sivistyneille tavoille, mutta eivät koskaan pysty nousemaan lännen tasolle…”

Suurin huti koskee mukaan liitettyä taulukkoa, jolla todistellaan median olevan ”liberaali”.  Usein liberaalilla viitataan varsin löyhästi Fideszin vastustajiin, kun Orbán itse on puhunut ”illiberaalista valtiosta”. Lista on helposti kyseenalaistettavissa jo sillä, että vasemmistoon on laskettu itseään oikeistolaisina pitäviä medioita.

Myös jo sinänsä käsitteet ”oikeisto” tai ”kansallismielinen” ja sen vastinpariksi asetettu ”vasemmistoliberaali” ja niiden käyttö ovat tulkinnanvaraisia. Kärjistetysti voi sanoa, että Orbánille se, joka on häntä tai hänen hallintoaan kohtaan kriittinen tai vähänkin vastaan, on vasemmistolainen tai vähintäänkin heidän liittolaisensa.

Kenen Unkari-kuva on vääristynyt?

Hamilon toisessa haastattelussa huippupianisti Gergeley Bogányi esiintyy niin musiikin kuin politiikan ja median asiantuntijana. Parhain päin nähtynä artikkeli kertoo konservatiivin mielenmaisemasta enemmän kuin koko Unkarin, median tai Euroopan tilanteesta: “Bogányin mukaan unkarilaiset liberaalilehdet kirjoittavat yhä näitä valeuutisia… tavalliset unkarilaiset eivät välttämättä itsekään tiedä, kuinka vääristynyt se kuva on, joka Unkarista leviää maailmalle.”

Hamilon mukaan kansainvälinen media vahvistaa unkarilaisen liberaalimedian valheet. Toimittaja toistaa Fideszin puolusteluja, kuinka ”Unkari on Suomen tapaan kansainvälisen median näkökulmasta kielimuurin takana. Ulkomaisten toimittajien on vaikea arvioida lähdekriittisesti unkarilaisen median sisältöjä.”

Näyttää kuitenkin siltä, että toimittaja on itse vahvistamassa esittämäänsä kritiikkiä. Vain Suomen Uutisten varassa elävälle jutut antavat vähinkään yhtä vajavaisen kuvan kuin mitä ne arvostelevat.

Suomen osalta sana valeuutiset ilmestyy aineistoon syyskuussa 2018, kun Halla-aho korjaa Ylen tiedon, jonka mukaan kaikki Suomen mepit kannattaisivat Judith Sargentinin raportin hyväksymistä. Raportin tarkoitus oli selvittää, rikkooko Unkari EU:n keskeisiä arvoja. Siitä äänestettäessä Halla-aho ja Pirkko Ruohonen-Lerner poikkesivat muista suomalaismepeistä.

Hattua on nostettava Alakylän tekstille, jossa käydään läpi kattavasti EU:n kurinpitomenettelyä.

Jo tammikuun 2018 uutisessa mainitaan Sargentinin tutkintamatka, jota kommentoivan Unkarin ulkoministeri Péter Szijjártón mukaan komiteaa ”ei kiinnosta faktat ja todellisuus”. Ulkoministeri edelleen toistaa dogmiksi muodostuneen ajatuksen sitä, että Unkari-kritiikki johtuisi maahanmuutosta: ”…Euroopan parlamentin tehneen poliittisesti motivoituneen siirron, koska Unkari ei ole taipunut maahanmuuttajien jyvityssopimukseen”.

Nähdäkseni Euroopan parlamentti yksiselitteisesti totesi syyskuun 2018 äänestyksessä, että Unkari rikkoo Lissabonin sopimuksen toista artiklaa eli eurooppalaisia arvoja. Maaliskuussa 2019 Alakylä uutisoi yksityiskohtaisesti, kuinka EU-komissio on oikonut Fideszin eurovaalikampanjassa esittämiä väitteitä. Alakylän mukaan moni puolue Euroopan parlamentissa haluaisi potkia Fideszin ulos EPP:stä, johon se kuuluu, siitä huolimatta, että se vähentäisi heidän ryhmänsä meppipaikkoja.

Viimeaikaisessa uutisoinnissa tästä on ollut jo viitteitä. Suomen Uutisten mukaan Fidesz siirtyisi ECR-ryhmään, tosin unkarilaisessa keskustelussa on viitattu myös muihin oikean laidan ryhmiin.

Vakaissa demokratioissa tietty epäluottamus ja kritiikki kuuluvat asiaan.

Lokakuussa myönnettiin Puolan ja Unkarin demokratian tilan heikkenevän, mutta samalla kerrottiin kansalaisten luottamuksen hallintoon kasvavan. Tämä on kuuluisaa omenoiden ja appelsiinien vertailua: kirjoittaja ei ehkä tiennyt, että eniten hallitukseensa luottavat kiinalaiset.

Vakaissa demokratioissa tietty epäluottamus ja kritiikki kuuluvat asiaan: luottamus on poikkeuksellisen korkeaa (46 %) Kanadassa, mutta Saksassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa selvästi heikompaa.

Median Unkari-kuva

Suomen Uutisten Unkari-kuva on monin paikoin uskottava. Varsinaisia asiantuntijoita ei juurikaan haastatella, mutta osassa tekstejä lainataan unkarilaishallituksenkin kritisoimia laatulehtiä.

Kokonaisuutta katsottaessa uutisoinnin taso vaihtelee. Suomen Uutiset on rakentamassa perussuomalaista ”kuplaa”, jossa maahanmuuton vastustaminen selittää kaiken. Sivusto sulkee silmänsä demokratiaan liittyviltä todellisilta ongelmilta, joita Suomessa toimivat eivät välttämättä aina edes huomaa tai pysty kuvittelemaan.

Wikipedian mukaan hyödyllinen idiootti on ”poliittisessa kielenkäytössä hyväuskoinen henkilö, joka on saatu houkuteltua kehumaan huonoa hallintoa”. On selvää, ettei hyödyllinen idiootti ole kadonnut minnekään, vaan erilaisten nettisivustojen ja niin kutsuttujen valemedioiden myötä jopa entisestään ajankohtaistunut.

Ikävä kyllä yhteen haastateltavaan – tai myös yhteen tutkijaan – perustuva toimituspolitiikka vaivaa yhä enemmän myös niin kutsuttua valtamediaa.

Tämän aineiston suurin vääristely on lähtöisin itse sylttytehtaalta eli Unkarin hallitukselta, joka todistelee median olevan vasemmistoliberaali, mikä nykytilanteessa on vähintäänkin kyseenlaistettavissa. Medialta – myös Suomen Uutisilta – toivoisi lähdekriittisempää lähestymistapaa.

Ikävä kyllä yhteen haastateltavaan – tai myös yhteen tutkijaan – perustuva toimituspolitiikka vaivaa yhä enemmän myös niin kutsuttua valtamediaa. Tätä voi puolustella tasapainoharhan välttämisellä, mutta tutkijan silmään vaikuttaa enemmän siltä, että on menty yli siitä, missä aita on matalin.

YTT, dosentti Heino Nyyssönen on politiikan tutkija ja Turun yliopiston valtio-opin yliopistonlehtori. Nyyssösen Unkaria ja Euroopan tilannetta käsittelevät kirjat ovat ilmestyneet suomeksi ja unkariksi.

Edit. 5.4.2019 klo 09:04: Korjattu kohtaa kansanäänestyksistä: ennen äänestysprosentiksi riitti 25 prosenttia.

Julkaisu Mallimaa vai demokratian irvikuva? Suomen Uutisten Unkari-kuva ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Onko Unkari edelleen demokratia? Tähän kysymykseen Unkaria tutkiva tuntuu törmäävän lähes jatkuvasti. Monet tutkijat ovat tähän jo ehtineet vastaamaankin: puhutaan hybridijärjestelmästä, vaurioituneesta demokratiasta, mafiavaltiosta tai Unkarin pääministerin Viktor Orbánin itse suosimaa termiä käyttäen illiberaalista demokratiasta.

Nykytilanteessa on sekä yhtäläisyyksiä että eroavaisuuksia, kun sitä verrataan ennen vuotta 1989 vallinneeseen sosialistiseen järjestelmään. Median ja oikeuslaitoksen vapaus on kaventunut ja vallassa olevaa Fidesz-puoluetta on yhä vaikeampi erottaa Unkarin valtiosta erilliseksi toimijaksi. Kuten monet kuitenkin muistuttavat, Unkarissa toimittajien ei tarvitse pelätä henkensä edestä ja periaatteessa hallitukseen kriittisesti suhtautuva uutisointi on mahdollista, tosin sen tila kapenee jatkuvasti.

Pääministeri Orbán, kuten moni hänen hallituksensa ministereistä, on koulutukseltaan juristi. Unkaria onkin pyritty muokkaamaan Orbánin ihannevaltioksi lainmuutosten avulla pala kerrallaan mutta herkeämättä.

Kuten professori Kim Lane Scheppele New Yorkerin tammikuisessa haastattelussa toteaa: ”Yksittäiset lait eivät näyttäneet niin pahoilta, mutta kun ne pistetään yhteen, ne luovat verkon. Siksi EU on kykenemätön toimimaan. He katsovat yhtä asiaa kerrallaan, mutta Orbán ajattelee koko järjestelmää.”

Äärioikeisto Unkarissa

Tämän vuosikymmenen alussa Unkarin äärioikeistosta puhuttaessa tarkoitettiin oppositiopuolue Jobbikia ja sen puolisotilaallista siipeä, Unkarin kaartia. Fidesz puolestaan on vuosien saatossa pyrkinyt esiintymään jonkinlaisena takuumiehenä sille, ettei Jobbik ja äärioikeisto pääsisi Unkarissa valtaan.

Vuonna 2019 voimme kuitenkin todeta, että Fidesz on mennyt niin sanotusti oikealta ohi ja sen nykypolitiikka on monelta osin radikaalimpaa ja muukalaisvihamielisempää kuin Jobbikin.

Fidesz on mennyt niin sanotusti oikealta ohi ja sen nykypolitiikka on monelta osin radikaalimpaa ja muukalaisvihamielisempää kuin Jobbikin.

Fideszin siirtyminen kohti äärioikeistoa ja Jobbikin aiempaa maltillisempi politiikka ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Jobbikin kanta esimerkiksi maahanmuuttoon olisi yhä kielteinen. Kyse on pikemminkin siitä, että koko Unkarin julkinen keskustelu on hallituksen propagandan myötä kieroutunut.

Kommentit miljardööri George Sorosin ohjauksessa olevasta taustamahdista, jonka päämääränä on hukuttaa Unkari ja Eurooppa pakolaisiin, ovat arkipäivää. Aiemmin tällaisia mielipiteitä sai lukea MV-lehteä vastaavista marginaalijulkaisuista, mutta nyt niistä vastaa Unkarin yleisradio ja hallitus.

Rasismin ja muukalaisvihamielisen uutisoinnin arkipäiväistyminen turruttaa nyky-Unkarissa. Jobbikin politiikan ”maltillisuus” näyttäytyisi hyvin erilaisena, jos se suhteutettaisiin vaikka Suomen poliittiseen kenttään. Aivan viime aikoihin saakka myös Jobbikille on ollut luonnollista esittää Soros maahanmuuton uhkaa symboloivana vihollisena. Orbán on kuitenkin vähintään yhtä suuri vihollinen, joka halutaan asettaa vastuuseen nuorten maastamuutosta.

Onko Jobbik oikeasti muuttunut? Ainakin Jobbikin retoriikka ja sen käyttämät symbolit, joita itse olen tutkinut, ovat muuttuneet selvästi vuosikymmenen aikana.

Entä onko Jobbikin poliitikoilla edelleen juutalais- tai romanivastaisia mielipiteitä? Voi hyvin olla, mutta niitä ei enää tuoda samassa määrin julkisuudessa esiin. Puolueen poliittinen fokus on muualla. Jobbikin pääteemoja ovat olleet unkarilaisten heikko palkkaus ja osin siitä johtuva maastamuutto, Unkarin demokratian tila, terveydenhuolto ja koulutus.

Demokratian opissa

Mikä sitten on voinut johtaa Jobbikin maltillistumiseen? Monet viittaavat vuoden 2015 niin kutsuttuun pakolaiskriisiin: kun hallituspuolue Fidesz omi maahanmuuttovastaisen agendan, oikealla ei enää ollut tilaa.

Silloin ei kuitenkaan oteta huomioon, että Jobbik muutti suuntaansa silloisen puheenjohtajansa Gábor Vonan johdolla jo vuoden 2013 lopussa, kun se otti päämääräkseen vaihtaa imagonsa äärioikeistolaisesta puolueesta kansanpuolueeksi. Tuolloin tuskin kukaan osasi ennustaa vuoden 2015 tapahtumia.

Uutta identiteettiään etsivä äärioikeistopuolue Jobbik näyttäytyy demokratian puolestapuhujana ja on poliittisesti lähes samalla tontilla seisoneen Fideszin perivihollinen.

On kuitenkin totta, että Fideszin populistinen ja vapaata demokratiaa heikentävä politiikka, joka pohjaa monelta osin Jobbikin itse aiemmin ehdottamiin toimenpiteisiin, on kääntynyt Jobbikia vastaan. Vallan keskittäminen ja opposition toiminnan hankaloittaminen kohdistui ennen kevään 2018 parlamenttivaaleja ennen kaikkea suurimpaan oppositiopuolueeseen Jobbikiin.

Jobbikin viimeaikainen pyrkimys profiloitua demokratian esitaistelijaksi onkin suurelta osin seurausta Fideszin demokratian ja opposition liikkumatilaa kaventaneista toimista. Unkarin esimerkki osoittaa kiinnostavalla tavalla, että kun demokratia on rikki, muuttuu myös oppositiossa olevien, perinteisesti demokraattisia arvoja väheksyneiden oikeistopopulistien toiminta mahdottomaksi.

Niinpä Unkarissa ollaan ajauduttu tilanteeseen, jossa uutta identiteettiään etsivä äärioikeistopuolue Jobbik näyttäytyy demokratian puolestapuhujana ja on poliittisesti lähes samalla tontilla seisoneen Fideszin perivihollinen. Yhteinen vihollinen on myös johtanut aiemmin mahdottomana pidettyyn yhteistyöhön Jobbikin ja hajanaisen vasemmisto-opposition kesken.

Toisaalta Jobbikin maltillistumiseen pettyneet ääriainekset ovat muodostaneet uuden Mi Hazánk (”Meidän kotimaamme”) -puolueen.

Maahanmuutto, maahanmuutto ja maahanmuutto

Pääministeri Orbán on nostanut maahanmuuton ykkösasiaksi, joka asettaa kaikki muut kysymykset, kuten esimerkiksi koulutuksen ja terveydenhuollon, toisarvoiseen asemaan. 10. tammikuuta pitämässään lehdistötilaisuudessa Orbán jakoi eurooppalaiset puolueet joko ”maahanmuuttopuolueiksi” tai ”maahanmuuttovastaisiksi puolueiksi”: kaikki politiikan teko ja siihen liittyvä uutisointi on nyt kiertynyt tämän yhden jaottelun ympärille.

Kaikki politiikan teko ja siihen liittyvä uutisointi Unkarissa on kiertynyt maahanmuuttoon liittyvän jaottelun ympärille.

Myös kevään europarlamenttivaaleissa ykkösteemaksi noussee suhtautuminen maahanmuuttoon. Orbán on yksinkertaistanut tämän dikotomian äärimmilleen. Jako vasemmiston ja oikeiston sekä myös euroskeptisten ja EU:n syvempää integraatiota kannattavien puolueiden välillä menettää Orbánin retoriikassa merkityksensä. Jäljelle ei jää muita erontekoja kuin suhtautuminen maahanmuuttoon.

Liberaalista on tullut synonyymi maahanmuuttomyönteisyyden kanssa, kun taas illiberaali tarkoittaa maahanmuuton rajoittamista. Pitkän aikavälin tavoite Orbánilla on selkeä: ”maahanmuuttovastaisten voimien” pääsy valtaan kaikissa EU:n toimielimissä.

Unkarissa on osoitettu mieltä ennen joulua ja sen jälkeen hallituksen uutta 400 ylityötuntia mahdollistavaa lakia vastaan. Oppositiopuolueet ovat pyrkinyt tuomaan mukaan myös vaatimukset demokratiasta ja median vapaudesta. Orbánin vastaus kritiikkiin on, että kyse on maahanmuuttopuolueiden ja Sorosin masinoimasta hyökkäyksestä maahanmuuttovastaisia puolueita vastaan.

Politiikan teon välineenä maahanmuuton uhasta on tullut kaiken allensa peittävä ja keskustelun tukahduttava raskas säkki, jonka alta ei näy muuta kuin pelkoa.

Kaukaisilta tuntuvat ne ajat, kun maahanmuutto ei vaikuttanut keskeiseltä teemalta unkarilaisessa politiikassa. Maahanmuuttajia Unkarissa on toki edelleen vain hyvin vähän, mutta politiikan teon välineenä maahanmuuton uhasta on tullut kaiken allensa peittävä ja keskustelun tukahduttava raskas säkki, jonka alta ei näy muuta kuin pelkoa.

Miten tästä eteenpäin?

Pääministeri Orbánin johtama Fidesz on ollut vallassa vuodesta 2010 lähtien. Monen on enää vaikea kuvitella Unkarille muuta johtajaa. Lisäksi, vaikka valta joskus vaihtuukin, on Fideszin edustama maailmankatsomus sementoitu maan lainsäädäntöön.

Miten nykytilanteesta voidaan päästä sitten eteenpäin? Viime kevään parlamenttivaalien jälkeen hanskat tiskiin lyöneen Vonan mukaan tuskin ainakaan vaaleilla.

Jobbikin entinen puheenjohtaja on sanonut olleensa liian naiivi kuvitellessaan, että oppositiolla olisi nyky-Unkarissa edelleen todelliset mahdollisuudet voittaa Fidesz vaaleissa. Vona näkee, että vallanvaihdos parlamentaarisin keinoin on epätodennäköinen Fideszin kontrolloidessa suurelta osin mediaa ja puolueiden rahallisia resursseja.

Jobbik onkin yhdessä vasemmisto-opposition kanssa pyrkinyt saamaan turhautunutta kansaa kaduille protestoimaan. Samalla poliitikot ovat pistäneet itsensä likoon tavalla, jota ei olla viime vuosina nähty. On vallattu puhujakoroke parlamentissa ja yritetty päästä lukemaan mielenosoittajien ja opposition vaatimuksia yleisradion lähetykseen.

Samalla kun me Suomessa keskustelemme siitä, voiko Jobbikia kutsua äärioikeistopuolueeksi, on se Unkarin valtiomedian diskurssissa niputettu jo yhteen vasemmiston ”maahanmuuttopuolueiden” kanssa.

Vielä ei ole selvää, johtavatko viime viikkojen mielenosoitukset yhä suurempiin hallituksenvastaisiin mielenilmauksiin ja lakkoihin vai onnistuuko Fidesz esittämään oppositiopuolueet milloin naurettavina, milloin aggressiivisina mutta joka tapauksessa Sorosin ohjailemina ”maahanmuuttopuolueina”.

Tilanteen absurdiutta kuvaa, että samalla kun me tutkijat Suomessa keskustelemme siitä, voiko Jobbikia kutsua äärioikeistopuolueeksi, on se Unkarin valtiomedian diskurssissa niputettu jo yhteen vasemmiston ”maahanmuuttopuolueiden” kanssa.

Anniina Hyttinen on Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Koneen säätiön apurahalla.

Julkaisu Kun demokratian arvon ymmärtää ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Unkarissa käytiin huhtikuussa parlamenttivaalit, joissa Viktor Orbánin johtama Fidesz-puolue saavutti kolmannen kerran peräkkäin määräenemmistön parlamenttiin 48 prosentin kannatuksella omaan kuvaansa muokatun vaalilain avustuksella. Kaksipuoluejärjestelmää enteilevä vaalijärjestelmä jakaa moninaista poliittista kenttää tavalla, joka varmistaa Fideszin voitot hamaan tulevaisuuteen. Unkari on jakaantunut oppositiota kannattavan Budapestin ja Fidesziä tukevien pikkukuntien kahteen maailmaan.

Unkarin, kuten monen muunkin puoliautoritäärisen maan, kohdalla puhutaan usein opposition heikkoudesta, voimattomuudesta tai kykenemättömyydestä. Ilmiö johtuu useammasta kuin yhdestä tekijästä, mutta mediaolot näyttelevät hyvin merkittävää roolia. Kun propagandamedia toimii keskitetysti, jo sen volyymin ja levinneisyyden vuoksi opposition mahdollisuudet määrittää agenda ovat käytännössä olemattomat.

Unkari on jakaantunut oppositiota kannattavan Budapestin ja Fidesziä tukevien pikkukuntien kahteen maailmaan.

Lisäksi opposition viestit esiintyvät parhaassakin tapauksessa medioissa, jotka tavoittavat vain vähemmistön unkarilaisista. Tämä taas ajaa oppositiopuolueet kilpailemaan keskenään vähemmistön äänistä, mikä omalta osaltaan tukee stereotypioita riitelevästä, kykenemättömästä oppositiosta.

Poliittinen keskustelu tehdään mahdottomaksi, kun sen tilaa rajoitetaan ja jaetaan. Miltei ainoa jäljellä oleva tapa haastaa hallitusta on ”skandaalipolitikointi”, eli äänensä saaminen kuuluviin skandaalimaisilla otsikoilla. Kuukauden takaisten vaalien jälkeen kaksi oppositiolehteä, Magyar Nemzet ja Budapest Beacon, on jo suljettu.

Median valtiollistaminen

Kun Fidesz nousi valtaan kahden kolmasosan määräenemmistöllä vuonna 2010, se sääti uuden medialain ja aloitti samalla valtion kustantaman median miehittämisen. Lain nojalla yleisradion radio- ja televisiokanavat sekä Unkarin uutistoimisto yhdistettiin ja uutistuotanto keskitettiin. Säästämiseen vedoten erotettiin suuri joukko toimittajia.

Uuden medialain nojalla yleisradion radio- ja televisiokanavat sekä Unkarin uutistoimisto yhdistettiin ja uutistuotanto keskitettiin.

Toimenpiteiden tarkoitusperä on kuitenkin kyseenalainen: säästön kohteiksi joutuneet virat olivat enimmäkseen yhden tietyn alan tehtäviä, kuten politiikan toimittajia ja vastaavia. Lisäksi valtiollisen median rahoitus, ja sen osana henkilöstön määrä, on sen jälkeen jatkuvasti noussut, nyttemmin noin 250 miljoonan euron tasolle.

Useat esimerkit puhuvat sen puolesta, että Unkarin yleisradioyhtiön (MTVA) uutistuotanto on puolueellista. Jo vuosia sitten, Fidesz-vallan alkuvaiheessa, valtion television uutislähetyksissä hallituksen ja opposition edesottamukset saivat yhtä paljon näkyvyyttä, mutta puolueellisesti viritettynä: ensin näytettiin, kuinka aktiivista ja tuloksekasta hallituspolitiikka on, ja sitten, kuinka saamaton oppositio oli.

Vuosien varrella ongelmia on tullut vain lisää. Venäjän informaatiosodan Unkariin suuntautuvan osan analyysi näyttää, että epäilyttävien sivustojen kautta leviäviä valeuutisia saattaa päätyä valtion kanavien uutislähetyksiin, mikäli ne vain tukevat Orbánin hallituksen pakolaisvastaista linjaa.

Valtion tietotoimisto MTI on alkanut sensuroida opposition Orbánin lähipiiriä kritisoivia kannanottoja. Jo pelkästään huhtikuun vaaleja edeltävien viikkojen esimerkit osoittavat kehityssuunnan: Orbánin kampanjapuheesta jätettiin hyväntahtoisesti rasistiset kohdat mainitsematta, ja Frankfurter Allgemeine Zeitungin Unkaria koskevan artikkelin selostuksesta poistettiin Orbánin vävyä koskevat osat.

Eräs Orbánin viikoittaisia radiohaastatteluja vetävistä toimittajista siirrettiin syrjään, koska hän esitti omia kysymyksiään eikä pitäytynyt ennalta annetuissa kysymyksissä. Fideszin hävittyä yllättäen etelärajan tuntumassa sijaitsevan Hódmezövásárhelyin pormestarivaalit viime helmikuussa kesti pitkään, ennen kuin järisyttävä uutinen ilmestyi yleisradion kotisivuille.

Medialaki läpi EU:sta huolimatta

Fideszin päästessä Orbánin johdolla valtaan parlamentin määräenemmistön turvin puolue käytti parlamentaarista valtaansa poliittisen vähemmistön oikeuksien ja vastapainojen eliminoimiseen, ”enemmistödemokratian” luomiseen.

Tässä yhteydessä ”medialakina” tunnettu laaja lainsäädäntö ja sen vastustus EU:n puolella sai paljon huomiota. Euroopan komissio kyllästyi Unkarin vastustukseen ja tyytyi muutamaan pienempään muutokseen laajassa järjestelmässä. Komissio ja Unkari solmivat näennäisen kompromissin, joka myytiin Brysselin päässä onnistuneena. Budapestissa kompromissiratkaisua taas käytettiin argumenttina siitä, ettei medialaissa alun alkaenkaan ollut vikaa.

Unkarilaisessa versiossa kaiken eurooppalaisen medialainsäädännön rajoittavimmat osat on kytketty yhteen.

Ehkä kuvaavinta on koko EU:n laajuisen tutkimusprojektin tulos, jonka mukaan pitää kyllä paikkansa, että unkarilaisten medialakien monet kohdat ovat yksittäisinä käytössä muissakin EU-maissa. Sen sijaan unkarilainen versio vaikuttaa Frankensteinin hirviöltä: kaiken eurooppalaisen medialainsäädännön rajoittavimmat osat on siinä kytketty yhteen.

Mediaviranomainen hallituksen käsikassarana

Tämän lakikyhäelmän keskipisteessä on ”mediaviranomainen” (Nemzeti Média- és Hírközlési Hatóság, NMHH), parlamentin määräenemmistöllä asetettu, yksipuolisesti Fideszin uskotuilla miehitetty laitos, jolla on erittäin paljon valtuuksia. Sen tekemät päätökset ovat hallituksen kannalta suotuisia.

”Mediaviranomainen” totesi, että saksalaisen mediakonsernin ostotarjous Unkarin suurimmasta sanomalehdestä, Népszabadságista, saattaa synnyttää keskittymän, joka vaarantaa median vapautta Unkarissa. Päätös sittemmin johti tilanteeseen, jossa ostotarjouksen tekikin Orbánin bulvaaniksi epäilty itävaltalainen liikemies. Liikemies kätevästi lopetti Népszabadságin.

Saman konsernin aluelehdet onnistui samassa operaatiossa ostamaan Lörinc Mészáros, Orbánin entisen kotikylän kaasuasentaja ja tämän vanha koulukaveri, joka tällä hetkellä on Unkarin kahdeksanneksi varakkain mies.­

Sama ”mediaviranomainen” katsoi, että valtavat mediakeskittymät Orbánin lähipiirin käsissä eivät vaaranna sananvapautta eivätkä aiheuta toimenpiteitä. Ainoan oppositioääniä suosivan radion kanavataajuuden jatkohakemus hylättiin siihen vedoten, että tulostetussa versiossa tyhjät takasivut jäivät numeroimatta. Samalla kun kilpailijat suljetaan pois erilaisin perustein, Orbánin lähipiirin hakemukset tuppaavat menemään kevyesti läpi.

Vain yksi sanoma näkyy ja kuuluu

Unkarin hallitus tuottaa valtavan määrän sisällöltään hyvin yksinkertaistettua, mutta ammattimaisesti suunnattua ja suunniteltua propagandaa. Sen kampanjat istuvat ”suureen tarinaan”, eivätkä hallitus, puolue ja niiden valtaamat tahot kunnista valtiollisiin toimijoihin halua juuri muusta viestiä.

Hallituksen propagandasta vastaavat tahot ovat ilmeisesti sitä mieltä, että monimuotoisuus vähentää viestin kantavuutta. Siksi pyritään yksiäänisyyteen. Kun syksyllä 2016 ennen pakolaiskiintiöistä järjestettyä kansanäänestystä retkeilin Unkarin maaseudulla, hallituksen kyseenalaisia väittämiä esittävät julisteet näkyivät kaikkialla. Itse asiassa paljon muuta ei näkynytkään.

Hallituksen ääni näkyi lähestulkoon kaikissa isoissa mainoskylteissä, eikä pienemmissä kunnissa mainostettu juuri muuta. Kaikissa alue- ja paikallisbussien ikkunoissa oli samat mainokset. Radiosta tuli pelkästään samoja uutisia, jotka keskittyivät joko EU:hun pyrkivien ”migranttien” määrään tai maahanmuuttajataustaisten henkilöiden rikoksiin.

Uutisoinnin keskittämisen takana oli valtion tukema bisnes.

Uutisoinnin keskittämisen takana oli valtion tukema bisnes. Julkisen palvelun media osti valmiiksi toimitettuja uutisia pääministerin entisen neuvonantajan yritykseltä. Tämän jälkeen se antoi ne paikallisradioiden käyttöön ilmaiseksi. Tietotoimiston uutiset puolestaan olivat maksullisia, minkä vuoksi säästämään joutuvat kanavat käyttivät neuvonantajan yritystä.

Myös mediamoguli Mészárosin aluelehdissä poliittisesti merkittävät tekstit lähetetään Budapestin keskuksesta. Kirjoitukset ilmestyvät samanaikaisesti kaikkiin saman konsernin aluelehtiin, jotka yhteensä kattavat suurimman osan Unkarista.

Näiden aluelehtien yhteenlaskettu levikki on moninkertainen valtakunnallisiin sanomalehtiin verrattuna. Niiden sanoma siis välittyy varovaisen arvion mukaan miljoonalle unkarilaiselle.

Fideszin sisällöntuotanto

On suorempaakin tietoa siitä, miten Fidesz-median yhtenäinen sisältö syntyy. Orbánin ja Fideszin pitkäaikaisen harmaan eminenssin Lajos Simicskan välirikon jälkeen on nähty useita ulostuloja Simicskan omistamassa mediassa. Niiden mukaan – vielä kun työtä tehtiin Fideszin mediana – puoluekeskuksesta tultiin kerran viikossa kertomaan, mitä pitää viestittää.

Jokunen syväkurkkukin on kertonut julkisuuteen hallituksen propagandakoneiston toimintatavoista. Viime elokuussa Reddit-sivustolle ilmestyi hallitusta lähellä olevan median työntekijäksi itseään kuvaileva keskustelija, joka vastasi halukkaasti kysymyksiin.

Hän kertoi muun muassa, että Venäjää ei saanut arvostella ja hallitusta koskevat uutiset tulivat ”jostakin muualta”. Hän selitti myös, etteivät Fideszin mediassa työskentelevät ole aivopestyjä – kuten oppositiossa kuvitellaan – ”mutta täytyyhän ihmisen pystyä lapsensa elättämään”. Fideszin medioiden palkat ovatkin paljon korkeammat kuin riippumattomassa mediassa.

Myös Al Jazeera on esittänyt samanlaisia tietoja: se haastatteli kahta yleisradion työntekijää, joiden ääni oli muunnettu ja ulkonäkö peitetty. He kertoivat, ettei hallitusta saa kritisoida, ja poliittisesti aroista kysymyksistä tulee valmiiksi kirjoitettuja artikkeleita, joita ei saa muuttaa.

Vaalien jälkeen The Guardian on kertonut yleisradion työntekijöiden valittavan poliittista ohjausta ja suoranaista valehtelua häpeissään.

Tietyt viestit ilmestyvät samoilla sanakäänteillä julkisen palvelun mediassa, Fidesziä avoimesti kannattavissa julkaisuissa ja oligarkkien omistamissa, periaatteessa riippumattomissa medioissa.

Siten ei ole mikään ihme, että tietyt viestit ilmestyvät samoilla sanakäänteillä julkisen palvelun mediassa, Fidesziä avoimesti kannattavissa julkaisuissa ja oligarkkien omistamissa, periaatteessa riippumattomissa medioissa.

Tiedotuksen hoitaminen tällaisella verkostolla on hallituksen näkökulmasta todella kätevää. Orbán lausahtaa jotakin, vaikkakin kokonaan tuulesta temmattua, ja sen jälkeen sama asia ilmestyy yhtä aikaa ja välittömästi laajassa kirjossa erilaisia julkaisuja, mikä antaa asialle uskottavuutta. Sama koskee tietysti myös oppositiopoliitikkojen tai muuten hallitusta ärsyttävien toimijoiden lokaamista.

Mitä propagandakoneisto hämärtää?

Miten tällainen järjestelmällisesti käytetty propagandakoneisto vaikuttaa politiikan tekoon ja sen analyysiin?

Mediakentän valtaaminen ja hallituspropagandan vaikutukset saavat yritykset analysoida Unkarin poliittista diskurssia tuntumaan todellisuudesta vieraantuneilta. Jos hallituksella on agendan määrittämiseen miltei täydellinen monopoli, ei ole mielekästä analysoida poliittisia tapahtumia agendan määrittämisen näkökulmasta lainkaan.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että hallituksen varsinainen toiminta, päätösten taustat ja todellinen päämäärä jäävät poliittisesta keskustelusta kutakuinkin täysin irralleen.

Kirjoitus kuuluu Euroopan keskellä, Euroopan reunalla -sarjaan.

Árpád Welker on unkarilaissyntyinen historioitsija, joka toimii yliopistotutkijana Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Welker väitteli Unkarin juutalaisten poliittisesta osallistumisesta 1800-luvulla, ja hänen tutkimusaiheensa liittyvät politiikan ja uskonnon kohtaamisiin, nationalismiin ja muun muassa antisemitismiin.

Julkaisu Kuinka media valjastetaan hallituksen käyttöön? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Helmikuun puolivälissä Budapestin kaduille ja bussipysäkeille ilmestyivät hallituksen uusimmat propagandajulisteet. Kuvan keskelle on kömpelösti photoshopattu ikääntynyt, hymyilevä amerikkalais-unkarilainen miljonääri ja filantrooppi, George Soros.

Häntä ympäröivät näkyvimmät unkarilaiset äärioikeistolaiset ja liberaalit oppositiojohtajat, joilla on kaikilla käsissään suuret, keltaiset puutarhasakset. Tämän kenties koomisenkin asetelman alla julistetaan suurin kirjaimin: yhdessä he tuhoaisivat raja-aidan.

Turisteja julisteet saattavat hätkähdyttää, mutta budapestiläiset tuskin enää vilkaisevat niitä kahdesti. Unkarilaiset ovat jo tottuneet valtion säännöllisiin propagandakampanjoihin. Äärioikeistolais-konservatiivinen valtapuolue Fidesz kutsuu kampanjoita “yhteiskunnallisesti suunnatuiksi mainoksiksi” (társadalmi célú reklám).Termi lukee propagandamainoksissakin, ja se viittaa siihen, että mainokset on rahoitettu valtion budjetista ja koordinoitu vuonna 2015 perustetusta pääministerin valtioneuvosto-toimistosta.

Kyseinen juliste on paitsi vaalimainos myös osa hallituksen Stop Soros! -kampanjaa.

Juliste viittaa vuonna 2015 rakennettuun, ja sittemmin vahvistettuun, raja-aitaan Unkarin etelärajalla. Vuosien varrella raja-alueesta on kehittynyt militarisoitu alue, jossa on kaksi turvapaikanhakijoiden säilöönottokeskusta, joiden oloja itsenäisillä kansalaisyhteiskunnan edustajilla ei ole mahdollisuutta tarkkailla. Vuodesta 2016 lähtien lukuisat järjestöt, kuten Lääkärit ilman rajoja ja Human rights watch, ovat tasaisin väliajoin raportoineet vakavasta ja järjestelmällisestä väkivallasta, jota turvapaikanhakijat kohtaavat rajalla.

Kyseinen juliste on paitsi vaalimainos myös osa hallituksen Stop Soros! -kampanjaa. Fideszin taktiikka on jo vuosia nojannut propagandakampanjoihin, joilla hallitus kiinnittää unkarilaisten huomion toisaalle korruptiosta ja lukuisista sisäpoliittisista kriiseistä. Vihollinen löytyy vuorotellen maahanmuuttajista, Sorosista, Euroopan unionista tai jopa Yhdistyneistä kansakunnista. Kampanjat myös viestivät kansalaisille Unkarin oleva edelläkävijä kansainvälisessä politiikassa.

Fideszin kampanjaan kuuluu lakiehdotus, joka tuhoaisi täysin kansalaisjärjestöt, jotka “edesauttavat maahanmuuttoa.” Hallituksen mukaan kansalaisjärjestöt ovat agentteja, jotka toteuttavat niin sanottua Soros-suunnitelmaa: hallitus väittää, että Soros haluaa tuhota Euroopan kansallisvaltiot tuomalla mantereelle miljoona muslimimaahanmuuttajaa.

Niskalenkki mediasta

Sorosin demonisoiminen valtion propagandassa saattaa kuulostaa länsimaisesta seuraajasta absurdilta. Tilannetta ymmärtääkseen on tajuttava, miten Fidesz nousi valtaan ja vakiinnutti asemansa. Unkarilaiset äänestivät Fideszin valtaan vuonna 2010 protestiksi edellisen pääministerin, MSZP-puolueen Ferenc Gyurcsányn saartaneelle valtavalle korruptioskandaalille.

Fidesz alkoi heti tiukentaa otettaan mediasta ja rakentaa pääministeri Viktór Orbánin henkilökulttia mainoskampanjoin.  Vuonna 2014 Orbán varmisti vaalivoiton pirstaloituneen ja heikon opposition taistellessa keskenään. Osasyy oli täysremontin läpikäynyt vaalijärjestelmä uusiksi vedettyine vaalipiireineen.

27 prosenttia unkarilaisista äänesti Fidesziä ja sen liittolaista, kristillisdemokraattista KDNP-puoluetta. Suurempi osa unkarilaisista jätti äänestämättä kokonaan. Uuden suhteellisen vaalijärjestelmän vuoksi nämä äänet kuitenkin takasivat Fideszille kahden kolmasosan enemmistön parlamentissa. Lisäksi Fideszin siivittivät voittoon kansainvälisten energiayhtiöiden vastainen kampanja, median dominointi ja valtava “Vain Fidesz!”-vaalikampanja.

Liberaalioppositio taisteli katkerasti keskenään ja äärioikeistolainen Jobbik vakiinnutti asemansa suurimpana ja vakaimpana oppositiopuolueena.

Fideszin ydinvoimalakaupat Vladimir Putinin kanssa sai nopeasti aikaan vastareaktion. Orbánin vanha aisapari, Fidesz-median omistaja, oligarkki Lájos Simicska teki yllättäen talvella 2015 täyskäännöksen ja alkoi julkisesti tukea äärioikeistolaista oppositiopuolue Jobbikia. Liberaalioppositio taisteli edelleen katkerasti keskenään ja Jobbik vakiinnutti asemansa suurimpana ja vakaimpana oppositiopuolueena.

Monet Unkarissa pitävät matemaattisena todellisuutena, että Jobbikin kanssa liittoutuminen on ainoa mahdollisuus haastaa Fideszin yhteiskunnan eri tasot läpäissyt rautainen valta. Seurauksena tästä on vaalitaistelu, jossa äärioikeisto taistelee äärioikeistoa vastaan tantereenaan media ja propagandakampanjat.

Sisäpoliittinen silmänkääntötemppu

Fidesz-vuosien aikana Unkarin yhteiskuntaa ovat järisyttäneet lukuisat sisäpoliittiset skandaalit. Sairaanhoito on retuperällä: unkarilaiset ovat kritisoineet homeisia sairaaloita, olemattoman pienistä palkoista seurannutta korruptiota ja aivovuotoa ja sitä, kuinka potilaille ei anneta edes ruokailuvälineitä puhumattakaan ylellisyyksistä, kuten wc-paperista tai saippuasta.

Kymmenet tuhannet unkarilaiset ovat vuosien varrella protestoineet koulutusjärjestelmän lukuisia uudistuksia vastaan. Näitä ovat esimerkiksi Fideszin poliittisen vallan juurruttaminen yliopistoihin, peruskoulutuksen äärimmäinen keskittäminen sekä valtiollisen opetussuunnitelman lähes vuosittainen päivittäminen.

Fideszin politiikka on vakiinnuttanut ylemmän keskiluokan asemaa samalla, kun kolmasosa yhteiskuntaa on vaipunut köyhyyteen. Yhteiskuntaluokkien väliset erot on juurrutettu köyhyyttä rankaisevalla politiikalla: ulkona nukkuminen on kriminalisoitu perustuslaissa, ja aurinkoiset työttömyystilastot kätkevät sisäänsä Fideszin oman aktiivimallin.

Tässä sisäpoliittisesti räjähdysherkässä tilanteessa vuoden 2015 niin kutsuttu pakolaiskriisi osoittautui oivaksi mahdollisuudeksi. Valtava media- ja propagandakoneisto tarjosi mahdollisuuden kiinnittää huomion ulkopuolelta tulevaan uhkaan sekä Länsi-Euroopan kaksinaismoralismiin. Miksi länsimaat syyttivät Unkaria pakolaisten epäinhimillisestä kohtelusta, kun Unkari vain seurasi Euroopan unionin lainsäädäntöä pitäessään pakolaiset jumissa Unkarissa?

Orbánin illiberaalille hallitukselle julkisesti liberaali filantrooppi Soros on oiva propagandan kohde.

Unkarin sisäpolitiikassa alkoi uusi, propagandakoneiston aikakausi. Syntipukiksi tälle kaikelle löytyi Soros, Unkarissa pitkään hyväntekeväisyystoimintaa harjoittanut miljonääri. Orbánin illiberaalille hallitukselle julkisesti liberaali filantrooppi Soros on oiva propagandan kohde.

Open Society Foundations -säätiönsä kautta Soros rahoittaa huomattavaa osaa Unkarin kansalaisyhteiskunnan toiminnasta sekä edelleen sulku-uhan alla toimivaa yksityistä Central European University -yliopistoa. Soros edustaa ja julistaa avoimen yhteiskunnan periaatetta, joka nojaa liberaaliin ymmärrykseen yhteiskunnasta, jossa valtion toiminnan tulee olla läpinäkyvää.

Propagandakoneen käynnistys

Vuodesta 2015 lähtien Fideszin lukuisten yhteiskunnallisesti suunnattujen kampanjoiden viestit Soros-suunnitelmasta ovat tulvineet unkarilaisten elämään kaduilla niin pienissä kuin suurissakin julisteissa, televisiomainoksissa, kotiin jaetuissa lehtisissä, sanomalehtien kokosivumainoksissa, radiossa, julkisen liikenteen tiloissa, uutisissa, kirkoissa ja tietysti sosiaalisessa mediassa.

Yksi hämmentävistä kampanjointimuodoista ovat olleet ”kansalliset konsultaatiot.” Näissä kotitalouksiin jaetuissa kirjeissä kansalaisia pyydetään vastaamaan kyselyyn ja palauttamaan se ilman postimaksua. Monien unkarilaisten mielestä ne ovat esimerkkejä hallituksen yrityksestä manipuloida kansalaisia.

Yhteiskunnallisesti suunnattujen kampanjoiden viestit Soros-suunnitelmasta ovat tulvineet unkarilaisten elämään julisteissa, televisiomainoksissa, kotiin jaetuissa lehtisissä, sanomalehtien kokosivumainoksissa, radiossa, julkisen liikenteen tiloissa, uutisissa, kirkoissa ja sosiaalisessa mediassa.

Hallituksen mukaan kansalliset konsultaatiot ja niihin liittyvät kampanjat ovat esimerkillinen demokraattisen päätöksenteon keino. Helmikuussa 2018 unkarilainen ihmisoikeuksia puolustava kansalaisjärjestö Unkarin Helsinki-komitea (Magyar Helsinki Bizottság), jonka hallitus nimesi eräässä konsultaatiossa laittomia maahanmuuttajia maahan tuovaksi Soros-järjestöksi, kuitenkin voitti oikeudessa haastettuaan hallituksen kunnianloukkauksesta.

Samana päivänä myös propagandaministeriönä tunnettu pääministerin valtioneuvosto-toimisto vastasi asiaan lyhyesti hallituksen internetsivulla: oikeusjutusta huolimatta se pitää Unkarin Helsinki-komiteaa edelleen maahanmuuttoa tukevana Soros-järjestönä.

Kaiken kaikkiaan nämä kampanjat, joista Sorosin ja oppositiojohtajien yhteispotretti on yksi viimeisimpiä, informoivat unkarilaisia Sorosin vaarallisena pidetystä suunnitelmasta, Brysselin diktatuurista, Länsi-Euroopan suurkaupunkien vaarallisuudesta ja siitä, että maan etelärajalle rakennetun aidan olemassaolo on rinnastettavissa Unkarin kansan olemassaoloon.

Huolellisesti suunnitelluilla kampanjoilla on yhtenäinen, selkeä ilme. Unkarissa myös propagandaministerinä tunnetun ministeri Antal Róganin graafiset suunnittelijat ja koordinaattorit voisivat pitää kokonaisia opintokokonaisuuksia julkisesta viestinnästä.

Epädemokraattinen Euroopan unioni vs. demokraattinen Eurooppa

Ulkopoliittisesti Orbán seuraa jo vuosia julistamaansa itäisen avautumisen politiikkaa ja käyttää Euroopan itä-länsi-jaottelua strategisesti hyväkseen asettaessaan itsensä ylpeän, itäisen johtajan asemaan. Aina, kun läntinen media hehkuttaa Itä-Euroopan ”takapajuisuutta”, Orbán huomauttaa itse asiassa edustavansa koko Euroopan tulevaisuutta.

Orbánin ja Fideszin maailmankuvassa korostuva vastakkainasettelu Euroopan unionin ja ”oikean” tai ”todellisen” Euroopan välillä resonoi äärioikestoäänestäjien keskuudessa ympäri mannerta. Euroopan unioni viittaa teknokratiaan ja Brysselin ylivaltaan, joka ajaa kansallisvaltioita ja kansallista identiteettiä tuhoavaa monikulttuurisuutta.

Orbánin ja Fideszin maailmankuvassa korostuva vastakkainasettelu Euroopan unionin ja ”oikean” tai ”todellisen” Euroopan välillä resonoi äärioikestoäänestäjien keskuudessa ympäri mannerta.

Itäeurooppalaisella twistillä Fidesz säännöllisesti vertaa EU:ta Neuvostoliittoon, joka unkarilaisessa muistissa edustaa ylikansallista, epädemokraattista valtaa. Vastaiskuna Fideszille liberaali oppositio taas vertaa Fidesziä itseään sosialismidiktatuuriin. Resepti kansakuntaa polarisoivalle muistin politiikalle on valmis.

”Eurooppa” puolestaan edustaa Fideszille suvereeneja, demokraattisia ja kristittyjä kansallisvaltioita. Hallituksen retoriikassa näin ollen korostuu itä-länsi-vastakkainasettelu, jonka mukaan “oikeaa Eurooppaa” edustavat Itä-Euroopan valtiot, joissa myös media on vapaampi kuin lännessä. Näin länsieurooppalaiset johtajat ja valtamediat itse asiassa vain heittävät bensaa Orbánin retoriikan liekkeihin tuomitessaan Unkarin autoritäärisenä.

Ulkopoliittisena projektina hallitus pyrkii kiinnittämään Länsi-Euroopan äärioikeistoäänestäjien huomion.  Se on rakentanut nimenomaan ulkomaiselle yleisölle suunnatun propagandakoneiston. Tämän osia ovat esimerkiksi Unkarin yleisradion päivittäiset uutislähetykset englanniksi, saksaksi, kiinaksi ja venäjäksi, pääministeri Orbánin toimiston ylläpitämä englanninkielinen abouthungary.hu-propagandasivusto sekä hallituksen englanninkielinen uutissivusto. Näihin tutustumalla myös kansainvälinen yleisö saa kattavan kuvan Sorosin vaarallisuudesta.

Propaganda karkasi kontrollista

Viime aikoina tämä huolellisesti rakennettu propagandakoneisto on kuitenkin karannut hallituksen kontrollista. Oppositiopuoleista äärioikeistolainen Jobbik ja korruptioskandaaleissa näivettynyt liberaalia talouspolitiikkaa ajava vasemmistopuolue MSZP (Magyar Szocialista Párt), joka aiemmin on väittänyt Soros-suunnitelman olevan silkkaa kallista ja unkarilaisia aivopesevää harhakuvitelmaa, lähti tammikuussa mukaan propagandapeliin.

Oletettavasti näin vaalien alla oppositio havahtui siihen, ettei kukaan ole kahdeksassa vuodessa keksinyt muita vaalisloganeita, kuin että Fidesz on diktatorinen ja tuhoaa Unkarin.

Oppositiota tukevan sanomalehden paperiversion kannessa komeili tammikuussa kuva Orbánista ja Sorosista suurella otsikolla: pelaavatko Orbán ja Soros sittenkin samassa joukkueessa? Oppositio perusteli väitettä sillä, että kampanjoidessaan EU:n pakolaisten sijoituskiintiöitä vastaan Fidesz on samalla päästänyt Unkariin sisään 1 300 ”salaista” pakolaista etelärajalta.

Jobbik ja MSZP lyöttäytyivät yhteen vaatien kansallisen turvallisuuden komitean kokousta siitä, kuinka Fidesz on antanut näin tapahtua. Jobbik kysyi lisäksi, kuinka on mahdollista, että kansallisen turvallisuuden elimet eivät tiedä pakolais-statuksen omaavien ihmisten asumisjärjestelyistä Budapestissa. Näin oppositio lähti mukaan propagandakoneistoon, jonka se oli vielä tovi sitten tuominnut harhaluuloiksi.

Oppositio lähti mukaan propagandakoneistoon, jonka se oli vielä tovi sitten tuominnut harhaluuloiksi.

Fidesz laittoi kovan kovaa vastaan: hallitus on viimeaikaisilla päätöksillään entisestään vaikeuttanut sekä maahan tulleiden turvapaikanhakijoiden että heitä auttavien kansalaisten tilannetta.

Aiemmin etelärajan säilöönottoalueelle laskettiin kymmenen turvapaikanhakijaa päivässä, mutta nyt määrä on enää kaksi. Euroopan unionin pakolaisrahaston projektirahoitus Unkarissa jäädytettiin kokonaan. Tämä aiheutti tuhoisia seurauksia Unkarissa pakolaisstatuksella asuville ihmisille, jotka eivät EU:n pakolaislainsäädännön mukaan saa myöskään lähteä pysyvästi Unkarista. Maahan jäädessään heitä uhkaa kodittomuus.

Stop Soros! -lakipaketin piirissä “maahanmuuttoa edesauttavat” järjestöt voidaan hajottaa ja kolmansien maiden kansalaisten pääsy maahan kieltää kokonaan.

Hallitus esitteli myös kansalaisjärjestöt jyräävän niin kutsutun Stop Soros! –lakipaketin. Sen piirissä “maahanmuuttoa edesauttavat” järjestöt voidaan hajottaa ja kolmansien maiden kansalaisten pääsy maahan kieltää kokonaan. Lisäksi sekä unkarilaisille että muille EU:n kansalaisille, jotka edesauttavat maahanmuuttoa, voidaan antaa lähestymiskielto Schengen-rajalle, Budapestin lentokenttä mukaan luettuna.

Vaikka lakipaketti on virallisesti esitelty, ja siitä on keskusteltu parlamentissa, Fidesz on ilmoittanut että laista äänestetään vasta vaalien jälkeen. Fideszin mukaan näin unkarilaiset voivat demokraattisesti päättää maahanmuuttajia auttavien järjestöjen ja ihmisten kohtalosta.

Myös Fideszin propagandakoneisto iski takaisin. Hallitusmedia vihjaili Jobbik-puolueen islam-kytköksestä ”löytämällä” puolueen logosta islamilaisen puolikuun. Samaan aikaan kaduille ilmestyivät uudet, jo mainitut Soros-julisteet puutarhasaksineen. Tästä uusimmasta kampanjasta voidaan kuitenkin kiittää yhtäläisesti niin oppositiota kuin Fidesziäkin.

Käsistä karanneella propagandan retoriikalla on konkreettisia uhreja. Vaalikevään edetessä tämän retoriikan voidaan odottaa vain kovenevan.

Propagandakoneisto on valmiina: helmikuun 27. päivänä ulkoministeri Péter Szíjjártó ilmoitti ehdottaneensa hallitukselle ”informaatiokampanjaa” siitä, kuinka YK:n ajama linja maahanmuutosta on vaarallinen. Kaksi päivää myöhemmin upouudet YK-vastaiset julisteet jo koristivat Budapestin bussipysäkkejä.

Kirjoitus kuuluu Euroopan keskellä, Euroopan reunalla -sarjaan.

Annastiina Kallius on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. 

Julkaisu Vaalikevät Unkarissa: kontrollista karannut propagandakoneisto ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Euroopan unionissa on herätty ihmettelemään, kun huolestuttavat uutiset lisääntyvät itäryhmän suunnalta. Päänvaivaa eivät aiheuta pelkästään median päähuomion kohteena olevat Unkari ja Puola vaan myös Romania, Bulgaria ja hiljattain jopa Tšekki ja Slovakia.

Voidaan väittää, että mikään, mitä nyt tapahtuu, ei ole yllättävää eikä edusta käännettä, vaan on johdonmukaisen kehityksen tulos. Ongelmien taustat on kuitenkin hankala nähdä, koska ymmärrystä haittaavat median, poliitikkojen ja usein myös tutkijoiden mantrat.

Nämä mantrat tarjoavat rajoitetun tulkintakehyksen, koska ne paitsi ohjaavat vahvasti tulkintaa, niitä myös toistetaan riittävän usein, jotta mantrojen uskottavuus korostuisi.

Mantra 1: EU:n suuri kertomus onnistuneesta itälaajentumisesta

Eurooppalaisen projektin tärkeimpänä saavutuksena pidetään itälaajentumista, joka edesauttoi demokratisaatiota entisissä kommunistimaissa ja varmisti rauhan maanosassa.

Onnistuneen itälaajenemisen myytti johtuu yhtäältä siitä, että vaivalla markkinoitu eurooppalainen identiteetti nojaa demokraattiseen arvomaailmaan, jota yhteisön jäsenien sanotaan jakavan. Toisaalta se johtuu siitä, että ongelmista puhuttaessa esiin tuodaan usein vain niitä itä-Euroopan maita, jotka eivät päässeet unioniin. Ukrainan, Valko-Venäjän ja Moldovan pitää tarjota riittävän selkeä kontrasti itäisille EU-maille ja painava vasta-argumentti epäilijöille.

Tällaisen mustavalkoisen mielikuvan viljely tuuditti eurooppalaiset poliitikot ja byrokraatit pitkäksi aikaa uskoon siitä, että vaikka ongelmia ilmaantuisikin, uudet jäsenmaat olivat kyllä riittävän demokraattisia liittyessään unioniin vuosina 2004 ja 2007 – loput sitten oppivat unionin länsiryhmältä kanssakäymisen kautta.

Liittyminen tapahtui kuitenkin paradoksaalisesti sekä liian myöhään että liian aikaisin, mikä kävi kalliiksi kaikille osapuolille.

Liittyminen tapahtui kuitenkin paradoksaalisesti sekä liian myöhään että liian aikaisin, mikä kävi kalliiksi kaikille osapuolille.

Neuvostojärjestelmän romahduksen jälkeen alueen maissa yleistyi iskulause ”takaisin Eurooppaan”. Eurooppa tarkoitti Länsi-Eurooppaa, sitä kylmän sodan aikaisen länsipropagandan ideaalikuvaa vapaudesta, demokratiasta, ihmisoikeuksista ja ennen muuta hyvinvoinnista. Mielikuva eli vahvana idän kansojen mielissä.

”Takaisin” vastaavasti viittasi siihen lännelle suunnattuun todisteluun, että länsi oli se oikea koti, johon alue on aina kuulunut ennen kuin kommunistit suistivat maat ”luonnolliselta” kehitysraiteeltaan. Entisen itäblokin maiden pyrkimys liittyä nopeasti unioniin oli kuitenkin ongelma lännessä. Edessä oli joukko maita, joissa elettiin euforiassa ja otaksuttiin, että länsi propagandan mukaisesti toivottaa idän tervetulleeksi.

Suurin dilemma EU:ssa olikin, miten ylläpitää sekä näiden maiden demokratiakehitys että lännen auktoriteettiasema, mutta samalla jarruttaa liittymistä siitä yksinkertaisesta syystä, että länsi ei ollut valmis siihen vielä 1990-luvulla. Piti ratkaista ensin käytännön ongelmat, kuten kuka maksaa liittymisen kustannukset tai millaisia rakenteellisia muutoksia tarvitaan EU:n päätöksentekojärjestelmässä.

Eikä vähäinen ollut sekään huoli, että suurin osa idän ehdokasmaista oli maataloustuottajavaltioita, joiden mukaantulo heikentäisi ennen muuta Ranskan, Espanjan ja Italian maataloustuottajien asemaa EU:n markkinoilla. EU siis alkoi pelata aikaa.

Idän maille tuli nöyryyttävänä yllätyksenä, ettei länsi tahtonutkaan näitä maita osaksi yhteisöä vaan asetti tiukat vaatimukset.

Idän maille tuli nöyryyttävänä yllätyksenä, ettei länsi tahtonutkaan näitä maita osaksi yhteisöä vaan asetti tiukat vaatimukset. Kööpenhaminan kriteerit vuodelta 1993 työnsivät liittymisen mahdollisuutta vuosien päähän. Pitkän odotuksen aikana ja EU:n paternalististen asenteiden takia euforia kuihtui.

Samalla kuihtui myös euforian siivittämä keskustelu eurooppalaisista arvoista, demokratian ja oikeusvaltion luonteesta sekä ihmisoikeuskysymysten merkityksestä. Euforia olisi mahdollistanut avoimuutta ja herkkyyttä uusille vaikutteille.

Euforian tilalle astuivat hyötynäkökulmat. Tavoitteiksi nousivat kansalaisten elintason nousu, nopea talouskehitys EU-tukia hyödyntäen ja länsimarkkinoille pääsy. Hyötynäkökulma muutti myös asennoitumista Kööpenhaminan kriteereihin eli määrittelyyn siitä, mitä demokratisaatiolla tarkoitettiin.

Ulkoapäin tulleisiin vaatimuksiin suhtauduttiin samalla tavalla kuin itäblokin aikana eli näennäisesti. Syntyi Pygmalion-efekti: länsi mieltyi näyteikkunademokratioihin, joita se kiirehti luomaan kiinnittämällä huomiota pääasiassa demokratian ulkoisten rakenteiden pystyttämiseen.

Demokratia ei ulottunut poliittiseen kulttuuriin ja ajattelutapaan, vaan nopeasti parsitut rakenteet täytettiin vanhoilla käytänteillä.

Demokratia oli kosmeettista, mutta se riitti jäsenyyteen. Demokratia ei ulottunut poliittiseen kulttuuriin ja ajattelutapaan, vaan nopeasti parsitut rakenteet täytettiin vanhoilla käytänteillä.

Mantra 2: Demokratiavaje on hetkellinen toimintahäiriö, populististen politiikkojen manipulaation ja putinismin leviämisen tulos

Edellä mainitusta mantrasta johtuen EU:n länsivaltiot suhtautuvat itäisten maiden demokratiaongelmiin ohimenevänä ilmiönä ja jokseenkin yllättyneinä. Erityisesti mediassa populismi nostetaan kehityksen keskeiseksi syyksi.

Tällaisessa ajattelussa on edellään läsnä ajatus ”historian lopusta” eli siitä, että länsimainen liberaali demokratia on ainoa tavoiteltava päämäärä yhteiskunnissa. Silloin on vaikea kuvitella, että kansan tahdon ilmentymä olisi autoritäärinen järjestelmä.

Ajattelussa on edellään läsnä ajatus siitä, että länsimainen liberaali demokratia on ainoa tavoiteltava päämäärä yhteiskunnissa.

Unkarin ja Puolan tilanteet kertovat kuitenkin juuri tästä. Unkarin itsevaltias Fidesz-puolue on voittanut vuodesta 2010 lähtien kaikki maassa järjestetyt kuusi vaalia. Puolassa ensimmäistä kertaa valtiososialismin romahduksen jälkeen yksi puolue, Laki ja oikeus, sai äänten ylivoimaisen enemmistön vuonna 2015.

Voidaan väittää, että länsimainen liberaali demokratia on Tšekkiä lukuun ottamatta vieras tuontitavara itäisessä Keski- ja Kaakkois-Euroopassa. Maat, jotka syntyivät vuonna 1918 alueella vaikuttaneiden valtakuntien romahdettua, eivät olleet länsityyppisiä demokratioita vaan autoritääriseen suuntaan kehittyviä valtioita, jotka sittemmin joutuivat Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.

Kommunistijärjestelmän romahdettua maita askarrutti, mitä tietä kannattaisi edetä demokratisoitumisessa. Piti kuroa umpeen kuilu idän ja lännen kehityksen välillä. Keskeinen debatti käytiin siitä, pitäisikö kopioida lännen malli vai kehittää omaehtoista järjestelmää.

Keskeinen debatti käytiin siitä, pitäisikö kopioida lännen malli vai kehittää omaehtoista järjestelmää.

Länsimieliset todistelivat, että kansallisen kehitystien keksiminen vie liikaa aikaa. Pitää vain yksinkertaisesti omaksua se, mitä länsi on niin halukas opettamaan. Kansallisen ratkaisun puolestapuhujat väittivät, ettei yhteiskunnallisessa kehityksessä ole isoa harppausta, vaan jokaisen on kuljettava sitä tietä, joka pohjaa omaan poliittiseen ja kulttuuriseen perinteiseen.

1990-luvun puoliväliin mennessä kävi selväksi, että EU:n tarjoama runsas talousapu oli tarjolla vain niille, jotka hyväksyivät nopean etenemisen länsimaista kehitysmallia kohti. EU-jäsenyys syväjäädytti keskustelun omaehtoisesta kehitystiestä. Keskustelu heräsi uudestaan 2010-luvulla pettymysten siivittäminä.

Schengenin alueen ja sisämarkkinoiden asteittainen avautuminen uusien jäsenmaiden edessä oli osoitus kahden kerroksen kansalaisista yhteisön sisällä. Korruptio, josta EU jaksoi muistuttaa, oli yhtä merkittävää Italiassa ja Kreikassa. Elintaso ei noussutkaan odotetusti ja idän siirtotyöläisille maksettiin edelleen vain murto-osa länsimaisista palkoista.

Monet väliinputoajat kokivat markkinatalouden tulon kipeällä tavalla ilman riittävää sosiaaliverkkoa. Eriarvoisuus sekä näkyvän köyhyyden ja pitkäaikaistyöttömyyden vakiintuminen lisäsivät epävarmuutta.

Toivottomalta vaikuttava tilanne edesauttoi sitä, että entisiä aikoja alettiin nostalgisoida. Nostalgia kohdistuu valtiososialismin aikaan, jolloin vahvat johtajat kykenivät takaamaan minimielintason ja elämä oli ennalta arvattavaa.

Toivottomalta vaikuttava tilanne edesauttoi sitä, että entisiä valtiososialismin aikoja alettiin nostalgisoida.

EU-kriittisyyden kasvun myötä palautui mieliin omaehtoisten ratkaisujen merkitys. Visegrád-maat eli Tšekki, Unkari, Puola ja Slovakia ovat vastustaneet EU:n integraation syventämistä, Venäjä-pakotteita ja pakolaiskiintiöitä. EU:n puuttumista sisäisiksi asioiksi miellettyihin kysymyksiin on vertailtu Moskovan toimintatapoihin itäblokin aikaan.

Kansallismielisten poliittisten piirien voimistuminen on ollut reaktio myös talouden rakenteiden muutostarpeille. EU:n itälaajenemisen yksi tärkein aspekti oli lännen yritysten pääsy idän valtaville markkinoille ja idän halpa, koulutettu työvoima.

Pääomarikkaiden ja monikansallisten yritysten saapuminen loi epäreilun kilpailutilanteen kommunistivallan jälkeen vasta-aloitteleville yrittäjille. Näin yritysrakenne vinoutui, eikä kehitykseltä voinut suojautua valtiollisin keinoin.

Uusi nationalistinen suuntaus pyrkii nyt autoritäärisin keinoin puuttumaan markkinatilanteeseen ja kanavoimaan talousasemia kansallisille yrittäjille. Kun otetaan huomioon sosiaalipoliittiset myönnytykset eläkeläisille ja lapsiperheille niin Puolassa kuin Unkarissakin, on selvää, että kyse on jostain laajemmasta kuin pelkästä populismista. Autoritääriset eliitit nauttivat kansan suosiota, koska hyötyjien määrä on huomattava.

Autoritääriset eliitit nauttivat kansan suosiota, koska hyötyjien määrä on huomattava.

Kilpailutilanteen muuttaminen näkyy muillakin yhteiskunnallisen ja poliittisen elämän osa-alueilla. Poliittista kilpailua rajoitetaan median vapautta rajoittamalla ja uusilla vaalilaeilla sekä kansalaisjärjestöjen kontrollilla. Usein väitetään, että uusi autoritäärinen trendi on osittain putinismin leviämisen tulos.

Vladimir Putinin hallintotapaa ei voi siirtoistuttaa yhtään sen paremmin kuin lännen liberaalia demokratiamalliakaan. Putinismin vetovoima perustuu juuri siihen, että se puhuttelee omaa poliittista perimää. Se muistuttaa sotien välisen ajan järjestelmää.

Uusi Zeitgeist

Euroopan unionin itäryhmän maissa näkyvä ”demokratian toimintahäiriö” on näköharha, joka johtuu normatiivisen lähestymistavan sumentamasta katseesta. Nykyinen tilanne ei välttämättä osoita vakiintunutta ja kestävää kehityskaarta.

Näköharha johtuu normatiivisen lähestymistavan sumentamasta katseesta.

Se on ilmiö, joka on pulpahtanut esiin yhtäältä sen takia, että siirtymäkauden alun yhteiskunnallista keskustelua omaehtoisen kehityksen mahdollisuudesta pyrittiin vaientamaan paimentamalla tietään etsiviä maita EU-mallin suuntaan.

Toisaalta kansallismielisten voimien esiinmarssi on vastareaktio EU:n pitkälliseen kriisiin ja pettymyksiin ylisuurista odotuksista jäsenyyden annista. Nämä ylisuuret odotukset pohjasivat mielikuviin ja lupauksiin, joita EU itse on ruokkinut.

EU:n itäryhmässä on vallalla konservatiivinen Zeitgeist, jota kannattavat niin oikeistolaiseksi kuin vasemmistolaiseksi identifioituvat ryhmät. Se tulee määräämään ainakin jonkin aikaa yhteiskunnallisen ja poliittisen kehityksen suuntaa jo senkin takia, että ajan henki mukailee alueen poliittista DNA:ta.

Kirjoittaja on myös mukana tänään järjestettävässä Demokratian kriisi -tilaisuudessa.

Katalin Miklóssy on poliittisen historian dosentti ja vanhempi tutkija Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa.

Artikkeli on osa Demokratian haasteet -kirjoitussarjaa.

Julkaisu EU:n mantrat estävät ymmärtämästä idän demokratian kehityshäiriötä ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Helmikuussa 2016 alkaneesta prosessista on jo kirjoitettu paljon. Unkariin matkustavat turistit ovat voineet tutustua tienvarsille ja muille näkyville paikoille sijoitettuihin propagandistisiin plakaatteihin.

Jotkut ovat kenties osuneet paikalle, kun kansalaisyhteiskunnan vastarintaa herkullisesti edustava Kaksihäntäisen koiran puolue (Kékfarkú kutya párt) on käynyt vastakampanjaansa kehottaen äänestäjiä sabotoimaan vaaleja.

Sekä Unkarissa että kansainvälisesti Viktor Orbánin projektia on melko laajasti pidetty epäonnistuneena. Liian alhainen äänestysaktiivisuus ja erityisesti hylättyjen äänestyslippujen suuri määrä (223 000 kappaletta, 6 % koko määrästä) viittaavat siihen, että merkittävä määrä unkarilaisista vastustaa joko hallitusta tai sen sanomaa – tai vaihtoehtoisesti näkee koko äänestyksen turhana.

Sekä Unkarissa että kansainvälisesti Orbánin projektia on melko laajasti pidetty epäonnistuneena.

Orbán tosin käänsi tuloksen välittömästi voitoksi: kun 3 056 027 ihmistä äänesti Euroopan unioniin liittymisen puolesta 2003, nyt 3 237 415 äänioikeutettua kieltäytyi alistumasta EU:n päätösvaltaan.

Myös Puolan ulkoministeri Witold Waszczykowski kiirehti tukemaan eteläistä kohtalotoveriaan toteamalla, että äänestys todella antoi tälle mandaatin jatkaa politiikkaansa. Sisäpoliittisesti kiinnostavaa on, että Unkarissa äärioikeistoa edustava Jobbik-puolue vaati ensimmäisenä pääministerin eroa.

Maan hajanaisen opposition kohtalonkysymys on se, miten se kykenee muuntamaan valtavasti kustantaneen kansanäänestyksen poliittiseksi pääomaksi.

Unkarin kansanäänestys on syytä nähdä jatkumona ainakin keväästä 2015 jatkuneille poliittisille projekteille, joilla Fidesz lähti profiloimaan itseään yhä vahvemmin maahanmuuttokysymyksiin keskittyvänä puolueena. Äärioikeistoon kuuluvan Jobbikin kannatus oli nousussa Fideszin kustannuksella – tendenssi oli erityisen näkyvä keväällä 2015.

Kansanäänestys on toki myös osa uutta keskieurooppalaista identiteettipolitiikkaa. Orbán on voinutkin tukeutua Visegrád-maiden jo valmiiksi pakolaiskriittiseen kantaan. Euroopan artikuloiminen eräänlaisena ”linnakkeena” näyttää yhdistävän kaikkia näitä maita – vaikka niiden suhtautumisessa Eurooppaan on myös eroja.

Syyskuussa Puolan Krynicassa järjestetyssä talousfoorumissa Orbán nosti jälleen esille ”vastavallankumouksellisen” ohjelmansa ja väitti, että kokonaisen sukupolven ”salainen toive” on ollut yhteisen eurooppalaisen identiteetin vahvistaminen kansallisten, uskonnollisten ja historiallisten identiteettien kustannuksella.

Orbánin mukaan tulevaisuus voi kuitenkin perustua vain vahvojen kansallisten identiteettien varaan. Siksi ”eurooppalainen unelma” onkin hänen mukaansa siirtymässä Länsi-Euroopasta Keski-Eurooppaan.

Tosielämän uhkien valossa unkarilaista maahanmuuttopoliittista diskurssia on vaikea käsittää.

Suuret puheet kuitenkin kätkevät huonosti vallitsevat taloudelliset ja rakenteelliset ongelmat. Tosielämän uhkien valossa unkarilaista maahanmuuttopoliittista diskurssia onkin vaikea käsittää.

Maalla on valtava työvoimapula, mutta ulkomaalaisia ei tarvita – elleivät he sitten ole kulttuuriltaan unkarilaisia ”läheltä” tulevia vierastyöläisiä, kuten Puolan ja Tšekin ukrainalaisia, kristittyjä ja niin edelleen.

IMF:n vastikään julkaisema Keski-, Itä- ja Kaakkois-Euroopan maiden emigraatiota tarkasteleva analyysi osoittaa, että jotain olisi tehtävä. Maiden väkilukuun suhteutettuna valtava länsimuutto alkaa olla vakava uhka talouksien kestävyydelle.

Kansanäänestys vallan välineenä

Vuosi 2016 tullaan muistamaan useista kansainvälistä huomiota herättäneistä kansanäänestyksistä, joista Britannian brexit-äänestys on kenties merkitykseltään laajakantoisin.

Viikkoa ennen Unkarin kansanäänestystä Bosnia-Hertsegovinan serbitasavallassa äänestettiin kansallisesta juhlapäivästä – vastoin liittovaltion perustuslakituomioistuimen päätöstä. Samanaikaisesti unkarilaisten kanssa äänestivät kolumbialaiset, jotka näin tulivat hylänneeksi historiallisen rauhansopimuksen.

Unkarissa kansanäänestys-instituutiota on pyritty rakentamaan osaksi illiberaalia järjestelmää, jonka vertauskohdiksi on esitetty muun muassa Turkki ja Venäjä.

Political Capital -tutkimuslaitoksen vaaliasiantuntija Róbert László on todennut, että Unkarin hallitus on vuodesta 2010 määrätietoisesti pyrkinyt tekemään tyhjäksi sellaiset kansanäänestysaloitteet, jotka mahdollisesti suuntautuisivat sen poliittista tahtoa vastaan. Vähintäänkin se pyrkii rakentamaan järjestelmää tukevan lainsäädännön mahdollisimman hankalaksi vaihtoehtoisten poliittisten liikkeiden kannalta.

Kansanäänestysten hallinta ei ole lainkaan yksinkertaista.

Kuluneen vuoden aikana kansanäänestysaloitteita koskevaan lakiin tehtiin muutoksia, joiden merkityksestä kuitenkin kiistellään. Taustalla oli muun muassa surullisen kuuluisa ”skinhead-gate” (Kopaszbotrány), keskusvaalitoimiston luona tapahtunut välikohtaus, jossa epämääräinen joukko miehiä esti sosialistien kansanäänestysaloitteen kirjaamisen ajoissa.

Lokakuun 2. päivän jälkeen näyttää siltä, että kansanäänestysten hallinta ei ole lainkaan yksinkertaista – edes Orbánille. Hallitus nimittäin putosi itse kaivamaansa kuoppaan palautettuaan perustuslakiin ennen vuotta 1997 voimassa olleen säädöksen siitä, että kansanäänestys on pätevä vain siinä tapauksessa, että yli puolet äänioikeutetuista käy äänestämässä.

Hallitus toki pyrki välittömästi äänestystuloksen jälkeen tulkitsemaan asiat parhain päin, mutta tämä ei muuta sitä tosiasiaa, että valtavasti rahaa kuluttanut propaganda- ja vihakampanja ei tuottanut toivottua tulosta.

Kenties Unkarin kansa on sittenkin eurooppalaisempi kuin sen oma hallitus.

Saattaa olla, että Kaksihäntäisen koiran kampanjoinnilla oli oma roolinsa lopputuloksen kannalta. Tai ehkä Luxemburgin ulkoministeri Jean Asselborn, ”Brysselin nihilisti”, joka syyskuussa ehdotti Unkarin erottamista Euroopan unionista, on sittenkin oikeassa äänestystulosta kommentoidessaan: kenties Unkarin kansa on sittenkin eurooppalaisempi kuin sen oma hallitus.

Pelon politiikkaa

Lokakuun alun kansanäänestystä edeltänyt ennen näkemättömän kallis kampanja oli hämmästyttävä osoitus Unkarin hallituksen kyvystä ja halusta mobilisoida ihmisiä.

Intensiiviseen kampanjaan liittynyt ulkomaalaisiin kohdistunut pelonlietsonta on herättänyt laajasti suuttumusta. On puhuttu pakolaisvastaisesta hysteriasta, jota ilmentävät ihmisten muuttuneet asenteet.

Yhden mittauksen mukaan 64 prosenttia unkarilaisista koki vuosi sitten velvollisuudekseen auttaa pakolaisia. Nyt tämä luku on 35 prosenttia. Kansanäänestyksen reaalipoliittisten vaikutusten ohella olisikin hyvä kysellä sen pitkäkestoisempaa vaikutusta demokraattiseen poliittiseen kulttuuriin.

Kampanjaan on liittynyt vahvaa liioittelua, uhkailua ja suoranaista valehtelua. Esimerkiksi ELTE-yliopiston kulttuurihistorian laitoksen johtaja kehottaa radiossa muistamaan, että maahanmuuttajien tulo on feministien, homoseksuaalien, romanien ja ”juutalaiston” tukemisen loppu; maalaiskaupungin pormestari muistuttaa äänestämään ”oikein”, jotta maan sisäisessä EU-rahanjaossa oltaisiin suotuisia; ja Budapestin työläiskaupunginosan Fidesz-poliitikko uhkailee pakolaisten tulon merkitsevän paikallisten vähävaraisten häätöjä.

Unkarilaisen Index-sivuston tutkivat journalistit julkaisivat syyskuussa videon, jossa he haastattelevat tavallisia ihmisiä Unkarin sydänmailla – siellä, jossa pelättyjä pakolaisia tuskin koskaan on edes nähty.

Pelkojen ytimessä ei ollut maahanmuuttaja, vaan oma eksistentiaalinen turvattomuus.

Haastatteluista kävi ilmi, että vaikka imaginääristen pakolaisten raiskaukset toistuvat jatkuvasti näiden ainoastaan hallituksen kanavien varassa olevien ihmisten puheissa, pelkojen ytimessä ei ollut maahanmuuttaja, vaan oma eksistentiaalinen turvattomuus.

Selityksiä unkarilaisten kipuilulle voidaan hakea yhteiskunnasta, taloudesta tai politiikasta. Vastauksia voidaan etsiä myös historiakulttuurista. Sosiaalipsykologi János Lászlón mukaan Unkarissa kansallista identiteettiä rakennetaan hyvin tunnevetoisesti.

László on tutkijaryhmänsä kanssa analysoinut narratiivisen psykologian metodein erityisesti niitä tapoja, joilla kansakunta kertoo menneisyytensä keskeisistä tapahtumista, esimerkiksi koulujen historian oppikirjoissa.

Unkarin kollektiivisessa muistissa positiivisesti latautuneet tarinat nousevat keskiajalta.

Unkarin kollektiivisessa muistissa positiivisesti latautuneet tarinat nousevat keskiajalta. Myöhempien aikojen paikalliset sankaritarinat ja voitot osmaaneja tai Neuvostoliittoa vastaan (1956) ovat päättyneet tappioon ja tukahduttamiseen.

Maan historiakulttuurissa uhridiskurssit ja salaliittoteoriat ovat yleisiä. Tunnevetoinen historian kertominen tukee ryhmäidentiteettiä toisten kustannuksella.

Tunnevetoinen historian kertominen tukee ryhmäidentiteettiä toisten kustannuksella.

Kun oman ryhmän kautta määriteltyyn menneisyyteen suhtaudutaan pelon, toivon, surun ja rikottujen pyrkimysten vuoksi koetun katkeruuden tuntein, toisiin kohdistuvat tunteet ovat lähinnä vihamielisiä.

Tunteilla politikointi onkin tavallista helpompaa ympäristössä, jota määrittävät ylisukupolvisesti periytyvät, vahvasti värittyneet tavat arvioida ja arvottaa menneisyyden traumoja ja niiden syitä, kuten Unkarin suhteessa Trianonin rauhansopimukseen.

Tapa, jolla historiaa kerrotaan, voi paljastaa jotain tärkeää siitä, miten erilaisia yhteiskunnallisia ongelmia ja uhkia pyritään hallitsemaan. Kun historiassa vain ”vihollinen” edustaa tuhoisia päämääriä, on oma ryhmä helppo vapauttaa vastuusta myös nykypäivänä.

Vaikeus käsittää historian kompleksisuutta ja tulkinnallista luonnetta johtaa lukkiutuneisiin viholliskuviin. Kun tunteet ja uhriuden kokemus yhdistyvät kyvyttömyyteen vaihtaa perspektiiviä, ovat seuraukset potentiaalisesti tuhoisat.

Tapa, jolla historiaa kerrotaan, voi paljastaa jotain tärkeää siitä, miten erilaisia yhteiskunnallisia ongelmia ja uhkia pyritään hallitsemaan.

Unkarissa historiantutkimus on tasokasta mutta paikoin hyvin politisoitunutta. Hyvin ristiriitainen hahmo tässä mielessä on Budapestissa sijaitsevan Terrorin talon johtaja ja Orbánin hovihistorioitsija Mária Schmidt.

Syyskuisessa blogi-kirjoituksessaan Euroopan israelisaatiosta Schmidt tarjosi taustatukea hallituksen vaalikampanjalle muun muassa muistuttamalla Unkarin historiallisesta kokemuksesta muslimeista ”valloittajakansana”.

Kuten Eva S. Balogh toteaa Hungarian Spectrum -blogissaan, Schmidtin tekstin avainkäsite, israelisaatio, on todennäköisesti peräisin Emmanuel Heymannin vuotta aikaisemmin ilmestyneestä kirjoituksesta.

Heymann kiinnittää huomiota eurooppalaisen kotouttamispolitiikan ongelmiin antaen arvoa monikulttuurisuudelle sinänsä. Schmidt taas hyödyntää Orbánin nationalistisen ”vastavallankumouksen” keskeistä kuvastoa argumentoidessaan, että (kansalliset) yhteisöt ovat olemassa vain ”rajojensa armosta” ja perustuvat luonnostaan ”sisällä” ja ”ulkopuolella” olevien väliseen erotteluun.

Oli kansanäänestyksessä sitten kyse kyynisestä valtapolitiikasta tai ideologisesti perustellusta liikkeestä, päällimmäiseksi vaikutelmaksi jää kysymys siitä, kuka ja millä ehdoilla voi kuulua osaksi Unkarin poliittista yhteisöä.

FT Tuomas Laine-Frigrén on tutkija Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksella.

Julkaisu Kansanäänestyksen politiikkaa Unkarissa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Francis Fukuyama, joka vielä 1992 ennusti historian loppua ja liberaalidemokratian voittokulkua, korjasi 2014 yltiöpositiivista näkemystään. Kirjassa Political Order and Political Decay Fukuyama toteaa, että tietyt maat keskeyttivät demokratisaatioprosessin ja tekivät u-käännöksen palatakseen autoritaarisempaan hallintotapaan.

Entisissä kommunistimaissa ja jopa EU:n itäryhmän piiriin kuuluvissa Puolassa, Slovakiassa ja ennen muuta Unkarissa on meneillään parlamentarismin kriisi. Siinä uuskonservatiivinen ja nationalistinen valtaeliitti pyrkivät kaventamaan parlamentin valtaa ja muuttamaan vallan kolmijakoa sekä demokraattisen käytännön pelisääntöjä autoritaarisempaan suuntaan.

Toimeenpanovallan merkitystä korostetaan lainsäädäntö- ja tuomiovallan sekä eritoten neljännen vallan, median, kustannuksella. Konkreettisina etappeina tässä projektissa ovat perustuslakituomioistuimen ja julkisen median haltuunotto, ylimpien virkamiesten vaihtaminen syyttäjä- ja verovirastossa ja keskuspankissa sekä valtiovallan kontrollin lisääminen julkisen elämän eri osa-alueilla.

Uuden konservatiivis-nationalistisen ideologian juurruttamisen keskeisenä välineenä on opetuksen mukauttaminen: keskitetty opetusmateriaalien tuottaminen, opetusohjelmien järjestäminen sekä opettajien henkilöstöhallinta.

Uuden ideologian juurruttamisen keskeisenä välineenä on opetuksen mukauttaminen.

Näyttää siltä, että muutoksen takana on äänestäjien enemmistön tuki, sillä autoritaariseen hallintoon mieltyneet valtapuolueet ovat tulleet valituiksi vapailla ja reiluilla vaaleilla. Vasemmisto- ja liberaalipuolueet ovat vastaavasti joutuneet ahtaalle ja marginalisoituneet puoluekartalla.

Kun siis parlamentarismi on menettämässä merkityksensä, millaisia keinoja jää pelastaa demokratia?

Ruohonjuuritason massaliikkeet ovat itäeurooppalaisen  kansalaisyhteiskuntajärjestäytymisen suhteellisen uusi muoto, joka haastaa tietoisesti ay-liikkeet ja kansalaisjärjestöt ja kavahtaa puolueita, vaikka kaikki nämä ovatkin kansalaistoiminnan eri muotoja.

Liikkeet kykenevät yhdistämään varsin laajahkoja ihmisjoukkoja.

Ruohonjuuritason liikkeiden erityispiirre on, että ne ovat pohjimmiltaan inklusiivisia: ne kykenevät yhdistämään varsin laajahkoja ihmisjoukkoja välittämättä poliittisesta suhtautumisesta, ammatti- tai luokkarajoista.

Opettajien protestista kasvaa massaliike

Unkarissa tämän hetken suurin massaliike, opettajien aloittama protestiliike Tanítanék (suomeksi ’opettaisin’), syntyi, koska hallitus ryhtyi keskittämään koululaitosta ja kaventamaan opettajien autonomiaa. Koulukirjojen valinnanvapaus lopetettiin ja opettajille määrättiin tiukan rajattu nationalistispainotteinen opetusohjelma, joka painottaa oppikirjatietoa eikä kriittistä ajattelua, ongelmaratkaisukykyä tai kansalaistaitoja.

Opettajien viikoittaista tuntiopetuspakkoa kasvatettiin 26 tuntiin. Byrokratiaa ja opettajien keskitettyä valvontaa lisättiin. Rehtoreilta vähennettiin henkilöstövalinnan mahdollisuuksia ja taloushallintoa. Siitä päättää nyt opetusministeriön alainen keskusorganisaatio.

Autonomia on viety.

Lisäksi koulujen yleiset olot ovat surkeat. Koulukirjat ovat maksullisia. Opettajat kustantavat omista taskuistaan välttämättömiä opetusvälineitä, kuten kopiokoneisiin paperia. Koululaiset joutuvat tuomaan WC-paperia mukanaan, vanhemmat maalaavat kouluhuoneita ja niin edelleen.

Omatoimisuus on selviytymisstrategia, mutta autonomia on viety.

Opettajien liike sai valtaisaa vastakaikua opiskelijoilta ja lasten vanhemmilta, jotka edustivat eri aloja ja yhteiskunnallista asemaa. Tässä merkittävänä syynä oli se, että opettajat eivät osoittaneet mieltä palkkojen korotuksen vaan kouluolojen ja opettamisen edellytysten sekä opetuksen laadun parantamisen vuoksi. He siis tähtäsivät ammattikunnan omien etujen yli.

Samanlainen opettajaliike on organisoinut laajoja lakkoja Slovakiassa lasten vanhempien aktiivisella tuella.

Kansalaisjärjestäytymisen uusi muoto haastaa kansalaisjärjestöt

Itäeurooppalaisessa kontekstissa ruohonjuuritason liikkeille on yhteistä se, että ne ovat halunneet erottautua selkeästi vakiintuneemmista kansalaisjärjestöistä, joilla on usein kyseenalainen maine tavallisten ihmisten silmissä.

Kansalaisjärjestöt koetaan epäluotettavina politisoituneisuutensa takia. Niillä on usein tiivis yhteys valtiolliseen valtaan, vaikka kyse on nimellisesti ei-valtiollisista toimijoista (englanniksi non-governmental organisation, NGO).

Jälkisosialistisen keinotekoisesti nopeutetun järjestelmämuutoksen yhtenä kulmakivenä oli toimivan kansalaisyhteiskunnan luominen lännen käsitysten ja vaatimusten mukaisesti. Siinä kiinnitettiin huomiota varsin mekaanisesti pääasiassa kansalaisjärjestöjen synnyttämiseen, moninaistamiseen ja toiminnan oikeudellisen viitekehyksen turvaamiseen.

Järjestöjen taloudellinen asema jäi vähemmälle huomiolle, jonka takia poliittiset puolueet olivat tarjonneet taustatukea tietyille järjestöille tai peräti luoneet ne itse. Kun sitten tietyt puolueet ovat saaneet hallitusvastuuta, valtion edun ja kansalaisjärjestöjen toiminnan rajat hämärtyivät.

Osa järjestöistä, kuten esimerkiksi Amnesty International, Transparency, Helsinki Committee tai Greenpeace, linkittyi vastaavasti selkeästi kansainvälisiin sisarorganisaatioihinsa, joilta saatiin ulkomaista tukea kotimaiseen toimintaan.

Uusautoritaarinen valta käyttää väkivallan sijaan talouskeinoja.

Kun itäisessä Keski-Euroopassa on ollut näkyvissä selvä tendenssi valtiovallan keskittämiseen ja autoritaarisen hallintotavan ja kontrollin lisääntymiseen, avoin yhteiskunta on enenevissä määrin edustanut uhkaa. Uusautoritaarinen valta käyttää kuitenkin väkivallan sijaan talouskeinoja heikentääkseen ei-toivottujen toimijoiden toimintaedellytyksiä.

Näin esimerkiksi Unkarissa Fideszin valtakaudella kansalaisjärjestöjen mahdollisuuksia ottaa vastaan taloudellista tukea ulkomailta tai oman maan kansalaisilta on kavennettu ja kontrolloitu verotuksella ja epäämällä järjestöjen tilioikeutta. Ulkomainen tuki ja kansainvälinen tai rajat ylittävä toiminta on myös politisoitu.

Massaliikkeiden muuttuminen kansalaisjärjestöiksi on siis epätodennäköistä.

Ay-liikkeen jäykkyys ei vasta ruohonjuuritason tarpeita

Ay-liike on melko jäykkä organisaatio yhteistyökumppaniksi. Itä-Euroopassa ay-liikkeiden merkitys on varsin mitätön ja tarkasti säädelty.

Järjestelmänvaihdoksen yhteydessä ja markkinatalouden synnyttämisen kiihkossa ay-liikkeitä ajettiin tarkoituksella ahtaalle, jotta paikalle saataisiin houkuteltua länsimaisia yrityksiä. Tietyllä aloilla, kuten esimerkiksi pankkisektorilla, ay-jäsenyys oli käytännössä kielletty.

Uudessa autoritaarisyyden kasvussa ay-liikkeiden toimintaa säädellään yhä tiukammin. Lakko-oikeutta kavennetaan, kuten on tehty jo Unkarissa ja Slovakiassa.

Tilannetta kuvaa varsin hyvin, ettei tällä hetkellä ole varmaa tietoa Unkarin ay-jäsenten määrästä. Ammattiyhdistysjärjestäytymisaste Unkarissa oli eri tietojen mukaan vuonna 2014 11 prosenttia, julkisalojen lähes 16 prosenttia ja opettajien 8 prosenttia.

Ay-liikkeet vartioivat mustasukkaisesti sellaisia ruohonjuuriliikkeitä, joilla on ammattiluonne. Opettajien ammattijärjestöt mielellään esiintyvät ammattikunnan ”oikeina” edustajina ja muistuttavat, että heillä on lain suoma asema ja voima viedä asioita eteenpäin, jota autonomiset liikkeet vain vaarantavat.

Lisäksi ammattijärjestöt kilpailevat keskenäänkin. Unkarin kokoisessa maassa opettajilla on esimerkiksi kaksi ammattijärjestöä, joista suurempi on hallitusvallalle mieluisempi ja myös sopeutuvaisempi, kun pienempi on lähempänä oppositiota.

Turhautuminen johtuu osittain keskenään torailevien ammattiyhdistysten politikoinnista.

Opettajien ruohonjuuritason liikkeen turhautuminen johtuu osittain keskenään torailevien ja eri linjaa vetävien ammattiyhdistysten politikoinnista.

Puolueet tuppautuvat mukaan

Ruohonjuuritason liikkeet kavahtavat ennen muita puolueyhteyksiä. Liikkeiden elinehto on, että niitä tukevat ihmiset eivät ajaudu puoluepoliittisten agendojen mukaan toisiaan vastaan.

Ongelma on, että valtiovaltaa vastustavia, usein pieniä tai muuten puoluekentällä voimattomia tai merkityksettömäksi muuttuneita puolueita tuppautuu mielellään mukaan vaikka väkisin.

Puoluekentällä voimattomia tai merkityksettömäksi muuttuneita puolueita tuppautuu mielellään mukaan vaikka väkisin.

Liikkeiden massatuki houkuttelee puolueita – ei pelkästään potentiaalisten äänestäjien kalastelun vuoksi – käyttämään liikkeitä Troijan hevosina ja syöttämään niille ikään kuin varkain omia agendoja. Näin houkutellaan liikkeiden johtohahmoja puoluetoimintaan tarjoamalla puolueinfrastruktuuria.

Puoluesidonnaisuus on kuitenkin vaaraksi myös liikkeiden tavoittelemille asioille ja uskottavuudelle, koska valtiovalta voi marginalisoida heitä opposition puhetorvina. Puolueet ja puoluetoiminta yleisesti koetaan pitkälti korruptoituneena ja epäluotettavana maaliskuussa 2016 tehdyn mielipidekyselyn mukaan.

Mikä on ruohonjuuritason liikkeiden merkitys poliittisen toiminnan ja demokratian tulevaisuuden kannalta? Itäisen Euroopan näkökulmasta voidaan väittää, että perinteinen puoluetoimintaan perustuva politiikanteko on tiensä päässä.

Espanjan esimerkki Indignados-protestiliikkeen kasvusta poliittiseksi vaikuttajaksi ja sittemmin puolueeksi, joka osallistuu parlamentarismin pelisääntöihin, ei tarjoa ratkaisua idän kontekstissa.

Autoritäärisyyden kasvua ei tavanomaisella puoluetoiminnalla kyetä vastustamaan. Jos liikkeet puoluepolitisoituvat, se on niiden massatuen loppu.

Ruohonjuuritason liikkeillä on kuitenkin vaarana jäädä yhden asian hankkeeksi. Silti massaliikkeillä on painostusvoimaa. Unkarin tapauksessa hallitus perui suunnittelemansa internetveron vuoden 2015 valtaisan kansanliikkeen edessä. Opettajien liikekin sai valtapuolueen varuilleen ja hallitus joutui aloittamaan neuvottelut liikkeen vaatimuksista.

Katalin Miklóssy on poliittisen historian dosentti ja vanhempi tutkija Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa.

Julkaisu Kansalaistoiminnan uusi kevät itäisessä Keski-Euroopassa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Sanomalehti Guardianin päätoimittaja Alan Rusbridger arvioi muutamia vuosia sitten, kuinka länsimaiden ylistämät teknologiat ovat muuttuneet valvontakoneistoksi, joka olisi lyönyt kirjan Vuonna 1984 kirjoittaneen George Orwellin ällikällä. Yhdysvalloissa Orwellin teoksen myynti lähti nousuun, kun kävi ilmi, että turvallisuusvirasto NSA oli seurannut ja tallettanut globaalia internetliikennettä, sähköposteja ja puhelutietoja.

Unkarista uutisoitiin viime viikolla, kuinka siellä on turvallisuuden nimissä otettu käyttöön sisäinen kasvorekisteri.

Epäilemättä Orwell on jälleen ajankohtainen jopa erilaisia tiedustelulainsäädäntöjä myöten. Siksikin on aika palata juurille, lukea Orwellin romaani uudelleen sekä pyrkiä osoittamaan klassikko aina monimuotoisemmaksi kuin siitä tehdyt tulkinnat.

Unkarista uutisoitiin viime viikolla, kuinka siellä on turvallisuuden nimissä otettu käyttöön sisäinen kasvorekisteri. Valvontakamera yhdistää tietokantaan, joka perustuu passia, henkilötodistusta tai muuta dokumenttia anottaessa koottuihin valokuviin.

Tämän artikkelin materiaali on eräänlainen ”director’s cut” Kosmopoliksen 4/2015 Orwell-artikkelistani ylijääneistä Unkari-esimerkeistä. Väitän, että Orwellin dystopia on ajankohtainen uhkakuva, joka muistuttaa demokratiakeskustelun jatkuvasta tärkeydestä eri maissa, Yhdysvaltoja ja Venäjää myöten.

Itäisen Euroopan tutkijalle George Orwell on suoranainen herkkupala. Orwellin elämäkerran kirjoittaneen Gordon Bowkerin mukaan kommunistijohtajien on sanottu ottaneen romaanin Vuonna 1984 ikään kuin toimintasuunnitelmana, kuinka johtaa läänityksiään.

Toisaalta entiset toisinajattelijat ihmettelivät kuvauksen tarkkuutta varsinkin, kun kirjailija itse ei ollut vieraillut koko itäisessä Euroopassa.

Kamppailu historiallisesta muistista

Unkari on hyvä esimerkki jo ensinnäkin lähihistoriansa ja kommunistijohtoisen puoluevaltionsa takia. Puolue epäilemättä ”hallitsi” menneisyyttä, piti arkistot suljettuina, sensuroi ja valvoi esimerkiksi vuoden 1956 arkistoja ja kansannousun vuosipäivien aktivismia. Siksi ”historian valkoisten läiskien” muuttaminen kulki oikeastaan koko Itä-Euroopassa käsi kädessä poliittisen muutoksen vaatimusten kanssa.

Eräs politiikan tutkijan peruskysymyksiä on, mikä yleensä muuttuu ja millä aikataululla. Historian professori Ignác Romsics arvioi Népszabadság-lehdessä 29.8.2015, ettei hän ole kokenut niin jyrkkää muistiin liittyvää taistelua kuin Unkarissa muualla: ei Yhdysvalloissa, ei Ranskassa, ei Suomessa, ei Etelä-Koreassa eikä Romaniassa.

Inhimillisten voimavarojen ministeriö julkaisi työntekijöilleen tarkoitetun sanakirjan suositelluista sanoista ja niistä, joita työhön liittyvässä kommunikoinnissa ei saa käyttää.

Eräs unkarilaisen retoriikan tyypillinen piirre vuoden 1990 jälkeen on ollut ”järjestelmänmuutoksen vieminen loppuun”. Sanakirjassa käsite tarkoitti muutosta sosialismiin, ja pian käsite sai markkinatalouteen viittaavan merkityksen.

Kun Fidesz-KDNP sai kahden kolmasosan enemmistön parlamenttiin vuonna 2010, se meni pitemmälle. Parlamentissa hyväksytetyssä asiakirjassa arvioitiin rohkeasti lähihistoriaa uusiksi. ”Kahden vuosikymmenen transitio” eli koko kehitys vuodesta 1990 arvioitiin epäonnistuneeksi,

Sen sijaan vuonna 2010 Unkarin todettiin vihdoin saavuttaneen itsemääräämisoikeutensa ”äänestyskopeissa tapahtuneen vallankumouksen jälkeen”. Prosessin tuloksena syntyi uusi ”kansallisen yhteistyön järjestelmä”, joksi hallitus halusi nimetä uuden ja myös rajantakaiset unkarilaiset paremmin huomioon ottavan politiikan

Viimeistään vuonna 2015 ”vallankumous äänestyskopeissa” ylsi kieleen saakka. Tuolloin inhimillisten voimavarojen ministeriö julkaisi työntekijöilleen tarkoitetun sanakirjan suositelluista sanoista ja niistä, joita työhön liittyvässä kommunikoinnissa ei saa käyttää. Esimerkiksi ”kansakunta” korvasi ”kansan”, ”yhteisö” ”yhteiskunnan” ja ”ulkounkarilainen” ”rajantakaisen”. Edelleen ”köyhästä” tuli ”avuntarpeessa oleva” ja ”vähemmistöstä” ”kansallisuus”.

Opposition oli helppo tarttua näihin ilmiöihin ja kuvata ne nimenomaan “orwellmaisuuksiksi”. Vaikeampaa on silti sanoa, perustuiko ministeriön ohjeistus pelkkään ajattelemattomuuteen, ajattelun kaventamiseen vai siihen, että hallitusta ei yksinkertaisesti enää kiinnostanut, mitä siitä ajatellaan muualla.

Unkarin nykyhallinnon orwellmaiset piirteet on kasvorekisterin ohella nostettu esiin ainakin kahdessa muussa tapauksessa.

Hallitus on pyrkinyt puuttumaan mediaan (nykyisin Unkari on yksi neljästä EU:n jäsenvaltiosta, jonka media on vain osittain vapaa, Puolan tilanne on nyt kiikun kaakun), koulutukseen sekä yhtenäistämään historianopetusta. Opettajien pitää opettaa sitä, mitä Fidesz-johtoinen hallitus on nostanut laatimaansa perustuslakiin.

Laki antaa hallituksen sisäpiirille mahdollisuuden valvoa johtavia virkamiehiä tarkkailemalla puhelimia, kuuntelemalla koteja ja lukemalla sähköposteja

Vakavampi on kansallista turvallisuutta koskeva laki, jonka myötä yhdysvaltalaisprofessori Kim Lane Scheppele on arvioinut Unkarin siirtyvän kohti 1984:ää. Vuonna 2013 hyväksytty laki antaa hallituksen sisäpiirille mahdollisuuden valvoa johtavia virkamiehiä tarkkailemalla puhelimia, kuuntelemalla koteja ja lukemalla sähköposteja.

Kohteina ovat myös suurlähettiläät, tuomarit ja valtion yritysten johtajat. Urkinta toteutuu yhteensä 60 päivänä vuodessa ilman, että kohteet tietävät, milloin heitä seurataan.

Symbolista politiikkaa

Kaupunkitilan historiapolitiikkaa hallitus on harjoittanut kahdessa erityisen symbolisessa tapauksessa. Keskeinen Budapestin Moskova-aukio sai vuoden 2010 vaalivoiton jälkeen uuden, 1900-luvun alun kansallismielisen pääministeri Kálmán Széllin, nimen. Kaikki aukioon liittyvät nimet vaihdettiin varsin nopeasti metroa ja bussien kylttejä myöten.

Dynaamisuuttaan hallitus esitteli myös “kansakunnan pääaukiolla” eli parlamentin edustalla entisöimällä tämän vuoden 1848 kumousjohtaja Lajos Kossuthin nimeä kantavan aukion vuoden 1944 asuun – siis aikaan ennen perustuslakiin nostettua tulkintaa kansallisen suvereniteettiin menettämisestä. Kiistanalainen muutos merkitsi samalla tasavallan ensimmäisen presidentin Mihály Károlyin patsaan siirtämistä muualle.

Uudessa vuoden 2012 perustuslaissa Unkari luopui myös nimestä Unkarin tasavalta, symboli sekin. Itse perustuslaki on kummajainen nyky-Euroopassa, sillä sen johdanto sisältää pitkän historiapoliittisen katsauksen maan koko tuhatvuotiseen historiaan ja identiteettiin.

Suhde Venäjään

Pääministeri Viktor Orbánin oma ulkopoliittinen käännös on tarkoittanut ystävällisiä suhteita Venäjään ja Vladimir Putiniin, sillä vielä oppositiossa vuonna 2008 Orbán vaati vahvoja transatlanttisia suhteita. Sittemmin aikaa ennen vuotta 2010 käsitelleet dokumentit poistettiin puolueen sivuilta.

Venäjän tapauksessa käänne sai Orbánin allekirjoittamaan venäläisrahoitteisen ydinvoimalatilauksen, jonka puutteellinen valmistelu johti parlamentissa siihen, että hallitusenemmistö päätti salata koko “vuosisadan kauppaa” koskeneen materiaalin 30 vuodeksi.

Oppositio on valitellut salailua ja tiedonkulun puutetta, mutta toisaalta taas lähetystöt näyttävät aktivoituneen. Kun Orbán esimerkiksi keväällä kannatti kuolemantuomion pitämistä poliittisella agendalla, Unkarin Suomen-suurlähetystön Good News on Hungary -uutiskirje kertoi Guardian-lehden vääristelleen pääministerin sanoja. Lähetystön vastauksen mukaan Orbán ei halunnut ottaa kuolemantuomiota käyttöön (reintroduce), vaan vain pitää kysymyksen agendalla.

Maailmanpolitiikan osalta Viktor Orbán sai kansainvälistä julkisuutta vuonna 2014 puheellaan illiberaalista demokratiasta. Romanian Baile Tusnadissa Orbán nosti esiin Kiinan, Singaporen, Intian, Turkin ja Venäjän.

Orbánin geopolitiikassa nämä maat ovat menestyneet demokratian tilasta huolimatta, kun talouskriisin koettelemat läntiset demokratiat eivät näytä pysyvän mukana kilpailussa.

Pienet valtiot kansainvälisessä politiikassa

Nykyinen maahanmuuttokritiikillä ratsastava ”lyhenne-Fidesz” onkin jotakin muuta kuin sen nuorten demokraattien liittoon viittaava koko nimi Fiatal Demokraták Szövetsége. Fidelitas eli latinan uskollisuus ja kuuliaisuus (vrt. fides: usko, luottamus) johtajalle ovat lähempänä nykypuoluetta, jota Viktor Orbán on luotsannut yhtäjaksoisesti vuodesta 1993.

John O’Sullivan, brittiläinen poliittinen kommentaattori ja entinen Thatcherin neuvonantaja, on arvioinut Unkarin joutuvan kohtaamaan kaikkia pieniä maita koskettavan ongelman: kansainvälisessä politiikassa niistä tiedetään vähän, ja siksi niistä voidaan sanoa melkein mitä tahansa. Taitaa kuitenkin olla myös niin, että pienet valtiot itse antavat aihetta uutisiin.

Heino Nyyssönen on politiikan tutkija ja Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan dosentti.

Julkaisu Orwellilainen Unkari ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Pahimmin arvoja polkee Unkari, joka on sulkenut Serbian-vastaisen rajansa ja alkanut aidata myös Romanian ja Kroatian vastaisia rajojaan.

Uutiskuvat kertovat myös, kuinka Unkarin viranomaiset ovat käyttäneet väkivaltaa turvapaikanhakijoita vastaan ja tilanne on riistäytynyt käsistä. Maa toimii vastoin YK:n ihmisoikeussopimusta ja EU:n julistamia arvoja vastaan.

Poissa silmistä, poissa mielistä

EU:n ja sen jäsenmaiden on turha väittää, että pakolaistilanne olisi tullut yllätyksenä. Italia on ollut jo vuosia suurissa vaikeuksissa Lampedusaan pyrkineiden turvapaikanhakijoiden kanssa. Suurin osa jäsenmaista on antanut Italialle korkeintaan sympatiaa, koska asia ei ole koskettanut niitä suoraan.

Poissa silmistä, poissa mielistä -politiikka on tullut nyt tiensä päähän. Ihmiset eivät enää pyri Eurooppaan vain Lampedusan kautta, vaan he pakenevat epätoivoa, sekasortoa ja näköalattomuutta eritoten Balkanin kautta.

Turvapaikanhakijat eivät ole enää vain italialaisten, vaan entistä suuremmassa määrin saksalaisten, tanskalaisten, ruotsalaisten ja suomalaistenkin asia. Kaikkien eurooppalaisten asia.

Akuutti tilanne on toki ratkaistava ensin, jotta EU voi alkaa parantaa kroonisempaa pakolaistilannetta. Edellytys on yhteisen politiikan ja sitovan kiintiöjärjestelmän luominen EU-maiden kesken. Tässä kriisissä ei voi olla vapaamatkustajia, vaan kaikkien EU-maiden tulee soutaa samaan suuntaan.

Näin ei valitettavasti ole. Suomi on asettunut siihen joukkoon EU:n sisällä, joka vastustaa pakollisia kiintiöitä. Suomi on kyllä valmis kantamaan oman, erittäin pienen osansa yhteisvastuusta, mutta peräänkuuluttaa vapaaehtoisuutta.

Se tarkoittaa, että Suomi hyväksyy esimerkiksi Unkarin toimet. Unkari ei halua yhteistä järjestelmää, vaan sulkea rajansa ja antaa ”Saksan ratkaista oman ongelmansa”, kuten pääministeri Viktor Orbán on todennut. Suomi myös hyväksyy sen, että esimerkiksi Slovakia ei halua vastaanottaa islamilaisia pakolaisia.

Vapaaehtoisuudessa on nimittäin se huono puoli, että silloin voi livetä vastuustaan ilman perusteita.

EU-maiden on valittava tiensä

EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sanoi taannoisessa EU:n tilaa käsittelevässä puheessaan, että unionissa on liian vähän Eurooppaa ja liian vähän unionia. Juuri näin on. EU-jäsenmaiden politiikka on koventunut ja omien, itsekkäiden etujen ajaminen on voimistunut.

Samaan aikaan euroskeptisten ja maahanmuuttovastaisten poliittisten puolueiden kannatus on kasvussa. Asenteet paitsi unionia, myös ei-eurooppalaisia ihmisiä kohtaan koventuvat.

Olemme vedenjakajalla, tienristeyksessä. EU:n suunta määrittyy sen perusteella, kuinka se kykenee hoitamaan akuutin pakolaiskriisin. Sulkemalla rajat ja hylkäämällä yhteisen poliittisen linjan EU ei hylkää vain perusarvojaan, vaan myös pohjan yhteiseltä tulevaisuudelta.

Uusi äärimmäisyyksien aika

Eric Hobsbawm on luonnehtinut 1900-lukua äärimmäisyyksien ajaksi. Taloudellinen kasvu, maailmansodat ja kaksinapaisen maailman vastakkainasettelu leimasivat viime vuosisataa. Viimeinen vuosikymmen oli toivon ja uuden alun optimismin aikaa. EU laajeni, maailma kansainvälistyi ja ihmiset tulivat lähemmäksi toisiaan.

Uuden vuosituhannen toinen vuosikymmen näyttää muodostuvan uudeksi äärimmäisyyksien ajaksi.

Unkarista on tullut symboli Euroopan ja muun maailman väliselle kuilulle. Yksi vaihe historiassa on näin päättynyt, sillä tähän asti Unkari on symboloinut kommunismin romahdusta, kylmän sodan rajojen aukeamista ja vapautta.

Äärimmäisyyksien aika voi olla vasta alussa, jos EU-maissa valitaan nuivan nationalismin, ulkomaalaisvastaisuuden, rasismin, entistä korkeampien raja-aitojen ja poliittisen vastakkainasettelun polku.

Julkaisu Äärimmäisyyksien aika ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Unkarin ulkoministeri Peter Szijjártó ilmoitti hiljan, että maa suunnittelee 175 kilometriä pitkän Serbian vastaisen rajansa sulkemista jopa neljä metriä korkealla aidalla. Ministerin mukaan Unkarilla ei ole varaa odottaa EU:n päätöksiä laittoman siirtolaisuuden hillitsemiseen.

EU-linnakkeen rajoja vahvistetaan – konkreettisesti ja mentaalisesti – eri puolilla Eurooppaa. Vapauden, tasa-arvon ja demokratian arvopohjaa korostavan unionin jäsenmaat sulkevat hyvin konkreettisella tavalla tien Eurooppaa.

Raja-aidat ja muurit eivät suojele vain kyseisiä jäsenmaita ”ei-toivotulta” liikenteeltä, vaan ne konkretisoivat EU-Euroopan ja muun maailman välistä kasvavaa kuilua.

Rajat globaalissa maailmassa

Kylmän sodan jälkeistä maailmanjärjestystä on hahmoteltu eri lähtökohdista, joista yksi näkee maailman postmodernina, globaalina verkostona, jossa (kansallis)valtioiden ja rajojen merkitys vähenee (es. Habermas 2001, kritiikistä mm. Calhoun 2007, 2008).

Globalisaatio on merkinnyt kiistatta kansallisvaltioiden kontrollin vähentymistä esimerkiksi talouspolitiikassa. Toisaalta valtiot ovat säilyttäneet asemansa kansainvälisen politiikan keskeisinä toimijoina, mistä kertoo YK:n ja EU:n toimintakyvyttömyys kylmän sodan jälkeisten kriisien hoitamisessa. Globalisaatio on myös synnyttänyt uusia rajalinjoja ja syventänyt kuilua rikkaiden ja köyhien valtioiden välillä. (Murray & Holmes 1998.)

Globalisaation merkitystä maailmanjärjestyksen mullistajana myös helposti yliarvioidaan. Maailmankaupalla on pitkä historia, joka ulottuu aikaan ennen kansallisvaltioita. Lisäksi eliitti on aina liikkunut yli valtioiden ja vallan rajojen.

Ihmiskunta on muodostanut eriasteisen verkoston lajin synnystä lähtien ja globalisaatio on tässä kehityksessä vain yksi vaihe, ei mikään huipentuma tai sinällään ainutlaatuinen ajanjakso. (McNeill & McNeill 2006.)

Kylmän sodan jälkeen globalisaatio on selvästi nopeutunut ja voimistunut. Teknologia mahdollistaa aivan uudenlaisten verkostojen ylläpitämisen, mikä sekin haastaa perinteisen kansallisvaltiokeskeisen järjestelmän perusteita.

Mikäli maailma on verkosto, mihin me tarvitsemme rajoja?

Perustavanlaatuisen kysymyksen äärellä on ollut moni, esimerkiksi Henk van Houtum, joka pohtii kysymystä esseessään The Geopolitics of Borders and Boundaries (2005).

Lähtökohtaisesti on pidettävä mielessä rajojen monimuotoisuus.

Rajamuurit ovat yksi esimerkki fyysisistä rajalinjoista, jotka on pystytetty uhkina pidetty ilmiöitä vastaan. Israel pyrkii estämään rajamuureilla palestiinalaisen terrorismin leviämisen; Yhdysvallat, Bulgaria, Kreikka ja Unkari muiden muassa pysäyttämään laittoman siirtolaisuuden ja rikollisuuden rajoilleen. (Vallet & David 2012.)

Tällöin puhutaan konkreettisista rajoista. Ne määritellään hyvin perinteisesti ulossulkeviksi, jolloin normaalitilana pidetään rajan tiukkaa valvontaa. Kyseessä on valtion suvereniteetin ja kontrollin väline.

Rajamuureilla pyritään suojelemaan valtion omia kansalaisia ulkoisia uhkia tai uhkakuvia vastaan. Samalla niillä pyritään lopettamaan jotain, mikä on ollut ihmisyhteisöille luonteenomaista kautta historian: liikkuminen paikasta toiseen. (Bueno Lacy & van Houtum 2013.)

Toisaalta rajat ovat olennainen osa myös ihmisyhteisöiden rakentumista ja koossapysymistä. Niitä tarvitaan paitsi identiteetin määrittämiseen myös yhteiskunnan jäsentämiseen.

Rajoille on tarve myös maailmassa, jossa keskinäinen riippuvuus ja verkostot muokkaavat yhteiskuntia ja ihmisten välistä kanssakäymistä (Newman 2006; van Houtum & van Naerssen 2002).

Nämäkin rajat voivat olla muureja, ja vähintään yhtä korkeita ja tiukkoja kuin oikeat rajamuurit.  Schengen-alueen ja EU:n rajoilla kulkee mentaalinen ja poliittinen muuri, mikä näkyy kasvavana maahanmuuton vastustamisena eri puolilla Eurooppaa.

Ukrainan kriisin myötä arvojen mentaalinen muuri ”lännen” ja Venäjän välillä on nopeasti uudelleenomaksuttu kylmän sodan tyyliin osaksi poliittista kielenkäyttöä.

Eurooppa sulkeutuu henkisesti ja fyysisesti

Kylmän sodan jälkeinen kehitys on osoittanut, että emme ole päässeet rajoista eroon – eikä meidän välttämättä tarvitse. Kyse on enemmänkin siitä, millaisia rakentamamme rajat ovat. Onko niiden tarkoituksena sulkea toisia ulkopuolelle vai ovatko rajat resursseja, kulttuurien ja ihmisten kohtauspaikkoja? (Newman & Paasi 1998; van Houtum 2005; Newman 2006.)

Syyskuun 11. päivän terrori-iskuja pidetään yhtenä käännekohtana, joka on palauttanut sulkevat raja-aidat ja muurit poliittiseen todellisuuteemme. Tässä mielessä ”muurittoman” Euroopan, sillä kiistatta näkemys postmodernista rajattomasta maailmasta on eurosentrinen, aika kesti vain vuosikymmenen.

Muurit eivät globaalissa perspektiivissä kuitenkaan murtuneet vuonna 1989. Kylmän sodan ideologisen vastakkainasettelun katoamisesta huolimatta mentaalisten, poliittisten ja konkreettisten muurien rakentaminen jatkui eri puolilla maailmaa.

Rajamuurien määrä ja pituus on kasvanut kylmän sodan jälkeen ja räjähdysmäisesti 2000-luvulla. Kaikkiaan erilaisten rakennettujen raja-aitojen ja muurien yhteispituudeksi on arvioitu 18 000–41 000 kilometriä. (Vallet & David 2012.)

Unkari on liittymässä tähän kyseenalaiseen joukkoon rajansa muurilla sulkevia valtioita, joihin EU-maista kuuluvat jo Bulgaria, Espanja ja Kreikka. Nämä rajamuurit on rakennettu pitämään toiset ulkona toisin kuin kylmän sodan raja-aidat ja -muurit, joilla pyrittiin pitämään omat kansalaiset sisällä – vaikka toki Berliinin muuri virallisesti oli antifasistinen suojamuuri läntisiä vaikutteita vastaan.

Rajamuurien rakentaminen on osa Euroopan henkistä ja fyysistä sulkeutumista. Ne antavat ”kasvot” mentaaliselle rajankäynnille.

Osa tätä prosessia on keskustelu turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten tasapuolisemmasta jakamisesta EU-maiden kesken. Suomen hallitus on suhtautunut EU:n esitykseen nihkeästi, ja samalla on vedetty tiukempi raja meidän ja muiden välille.

Maahanmuutto- ja ulkomaalaisvastaiset poliittiset puolueet ovat saaneet vahvaa jalansijaan eri puolilla Eurooppaa. Tanskan tuoreissa parlamenttivaaleissa maahanmuuttopolitiikan tiukentaminen sai kannatusta sekä oikealta että vasemmalta. Parin vuoden päästä koittavissa Ranskan presidentinvaaleissa Front Nationalin Marine Le Pen voi menestyä samoilla teemoilla.

Vapaus ja tasa-arvo määritellään liian usein vain eurooppalaisten oikeuksiksi. Samalla Eurooppa unohtaa omat historialliset juurensa. Onhan täältä lähdetty vuosisatojen ajan eri puolille maailmaa ja kovin erilaisin syin: Amerikkaan mentiin pakoon poliittista ahdasmielisyyttä ja sortoa, Australiaan lähetettiin rangaistusvankeja.

Parempaa elämää on tavoiteltu Euroopan ulkopuolelta, aivan kuten sitä nyt tavoitellaan Euroopasta.

Miksi rakennamme yhä uusia, korkeampia muureja?

Miksi kehitys kulkee Euroopassakin suuntaan, jossa rajat ja niiden tuottama toiseus lisääntyvät? Miksi banaali nationalismi kasvattaa jälleen suosiotaan ja maahanmuuton vastustamisesta on tullut salonkikelpoista?

Yhtenä selityksenä pidetään (kansallis)valtioiden haavoittuvuutta maailmassa, jossa tiedonvälitys, ihmisten ja tavaroiden liikenne ja poliittinen vallankäyttö eivät ole enää niiden täydessä kontrollissa (Pusterla & Piccin 2012).

Toisen maailmansodan jälkeen elpynyt globalisaatio on kiihtynyt ja sitä on pyritty kontrolloimaan ylikansallisten ja valtioiden välisten kansainvälisten organisaatioiden kautta enemmän kuin aiemmin (McNeill & McNeill 2006.)

EU:n jäsenmaiden muurien rakentamista Elia Pusterla ja Francesca Piccin (2012) pitävät kansallisvaltioiden viimeisenä kuolinkouristuksena, jolla ne pyrkivät pitämään kiinni viimeisistä suvereniteetin rippeistä, joita niillä on enää jäljellä.

Heidän mukaansa valtiot määrittävät suvereniteetin edelleen perinteisestä westfalenilaisesta lähtökohdasta käsin painottaen kokonaisvaltaista valtiollista kontrollia maantieteellisesti rajatulla alueella.

Kyse on myös ylikansallisesta ilmiöstä, sillä EU on tiivistänyt ulkorajojensa valvontaa sisäisen integraation rinnalla. Tavoitteena on suojella Schengenin vapaan liikkuvuuden aluetta ja EU-kansalaisia ulkopuolisilta uhkilta, mutta kiristyvän ja laajentuvan valvonnan kääntöpuolena jokainen EU:n sisälle pyrkivä ihminen on potentiaalinen uhka. (Carrera & Hernanz 2015.)

Tällainen rajapolitiikka ja muurien rakentaminen sotivat niitä eurooppalaisia tai ”länsimaisia” arvoja vastaan, joita Euroopan maat väittävät puolustavansa.

Kyse ei ole (vain) rajavalvonnasta ja suvereniteetista, vaan ihmisistä ja ihmisyydestä. Muuri sulkee aina toiset ihmiset yhteiskunnan ulkopuolelle. Se määrittää rajan, jonka sisäpuolella olemisen oikeus koskee vain tiettyä ihmisryhmää.

Ulkorajojen vahvistaminen johtaa helposti uusien ja syvempien raja-aitojen syntymiseen myös yhteiskuntien sisällä (Bueno Lacy & van Houtum 2013).

Kun ulkorajat on vahvistettu pitämään toiset ulkopuolella, on helpompi esittää kritiikkiä jo maassa olevia maahanmuuttajia kohtaan. Kierre ruokkii pahimmillaan itse itseään, jolloin nationalistisen politiikan myötä rakennetut rajamuurit johtavat entistä vahvempaan, ahdasmielisempään ja ulossulkevaan nationalismiin.

Rajoista käytävällä kriittiselle keskustelulle ja tutkimukselle on jatkossakin tarvetta. Rajat tai kansallisvaltiot eivät ole ikuisia, annettuina otettavia ilmiöitä, vaan ihmisten rakentamia kokonaisuuksia (Anderson 2007). Siksi meillä on mahdollisuus muuttaa ymmärrystä rajoista ja muokata niitä ulossulkevista kohtaamispaikoiksi, joissa erilaiset kulttuurit voivat kohdata.

Lopullista vastausta rajojen olemassaololle ei ole, sillä ”raja ei ole vastaus, se on jatkuvaa kuulustelua sekä meille että muille” (van Houtum 2010, 285).

Kirjallisuus

Anderson, Benedict 2007. Kuvitellut yhteisöt. Nationalismin alkuperän ja leviämisen tarkastelua. Vastapaino, Tampere.

Bueno Lacy, Rodrigo & van Houtum, Henk 2013. Europe’s Border Disorder. E-International Relations.

Calhoun, Craig 2007. Nations matter: Culture, history and the cosmopolitan dream. Routledge, Abigdon.

Calhoun, Craig 2008. “Cosmopolitanism and nationalism.” Nations and Nationalism, 14:3, 427–448.

Carrera, Sergio & Hernanz, Nicholas 2015. “Re-Framing Mobility and Identity Controls: The Next Generation of the EU Migration Management Toolkit.” Journal of Borderland Studies, 27:2, 121–138.

Habermas, Jürgen 2001. The Postnational Constellation. Political Essays. Blackwell, Cambridge.

McNeill, J. R. & McNeill, William H. 2006. Verkottunut ihmiskunta. Yleiskatsaus maailmanhistoriaan. Vastapaino, Tampere.

Murray, Philomena & Holmes, Leslie 1998. Europe: Rethinking the Boundaries. Ashgate, Aldershot.

Newman, David 2006. “The lines that continue to separate us: borders in our ‘borderless’ world.” Progress in Human Geography, 30:2, 143–161.

Newman, David & Paasi, Anssi 1998. “Fences and neighbours in the postmodern world: boundary narratives in political geography.” Progress in Human Geography, 22:2, 186–207.

Pusterla, Elia & Piccin, Francesca 2012. “The Loss of Sovereignty Control and the Illusion of Building Walls.”Journal of Borderlands Studies, 27:2, 121–138.

Vallet, Élisabeth & David, Charles-Philippe 2012. “Introduction: The (Re)Building of the Wall in International Relations.” Journal of Borderland Studies, 27:2, 111–119.

Van Houtum, Henk 2010. “Waiting Before the Law: Kafka on the Border.” Social & Legal Studies, 19:3, 285–297.

Van Houtum, Henk 2005. “The Geopolitics of Borders and Boundaries.” Geopolitics, 10:4, 672–679.

Van Houtum, Henk & van Naerssen, Ton 2002. ”Bordering, Ordering and Othering.” Tijdschrift voor economische en scociale geografie, 93:2, 125–136.

Julkaisu Eurooppa-linnake tiivistää rajojaan ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.