Vaalikevät Unkarissa: kontrollista karannut propagandakoneisto

Kuva: Annastiina Kallius
Lukuaika: 6 min. 

Unkarin vaalikevään edetessä yhteiskuntaa kuristusotteessa pitävät propagandakampanjat kiihtyvät. Valtapuolue Fideszin harhaluuloista retoriikkaa hyödyntävät myös oppositiopuolueet, jotka eivät ole onnistuneet kahdeksassa vuodessa estämään Fidesziä valtaamasta demokratian instituutioita. Propaganda tukahduttaa kansalaisyhteiskunnan ja tekee pakolaisten elämästä mahdotonta.

Helmikuun puolivälissä Budapestin kaduille ja bussipysäkeille ilmestyivät hallituksen uusimmat propagandajulisteet. Kuvan keskelle on kömpelösti photoshopattu ikääntynyt, hymyilevä amerikkalais-unkarilainen miljonääri ja filantrooppi, George Soros.

Häntä ympäröivät näkyvimmät unkarilaiset äärioikeistolaiset ja liberaalit oppositiojohtajat, joilla on kaikilla käsissään suuret, keltaiset puutarhasakset. Tämän kenties koomisenkin asetelman alla julistetaan suurin kirjaimin: yhdessä he tuhoaisivat raja-aidan.

Turisteja julisteet saattavat hätkähdyttää, mutta budapestiläiset tuskin enää vilkaisevat niitä kahdesti. Unkarilaiset ovat jo tottuneet valtion säännöllisiin propagandakampanjoihin. Äärioikeistolais-konservatiivinen valtapuolue Fidesz kutsuu kampanjoita “yhteiskunnallisesti suunnatuiksi mainoksiksi” (társadalmi célú reklám).Termi lukee propagandamainoksissakin, ja se viittaa siihen, että mainokset on rahoitettu valtion budjetista ja koordinoitu vuonna 2015 perustetusta pääministerin valtioneuvosto-toimistosta.

Kyseinen juliste on paitsi vaalimainos myös osa hallituksen Stop Soros! -kampanjaa.

Juliste viittaa vuonna 2015 rakennettuun, ja sittemmin vahvistettuun, raja-aitaan Unkarin etelärajalla. Vuosien varrella raja-alueesta on kehittynyt militarisoitu alue, jossa on kaksi turvapaikanhakijoiden säilöönottokeskusta, joiden oloja itsenäisillä kansalaisyhteiskunnan edustajilla ei ole mahdollisuutta tarkkailla. Vuodesta 2016 lähtien lukuisat järjestöt, kuten Lääkärit ilman rajoja ja Human rights watch, ovat tasaisin väliajoin raportoineet vakavasta ja järjestelmällisestä väkivallasta, jota turvapaikanhakijat kohtaavat rajalla.

Kyseinen juliste on paitsi vaalimainos myös osa hallituksen Stop Soros! -kampanjaa. Fideszin taktiikka on jo vuosia nojannut propagandakampanjoihin, joilla hallitus kiinnittää unkarilaisten huomion toisaalle korruptiosta ja lukuisista sisäpoliittisista kriiseistä. Vihollinen löytyy vuorotellen maahanmuuttajista, Sorosista, Euroopan unionista tai jopa Yhdistyneistä kansakunnista. Kampanjat myös viestivät kansalaisille Unkarin oleva edelläkävijä kansainvälisessä politiikassa.

Fideszin kampanjaan kuuluu lakiehdotus, joka tuhoaisi täysin kansalaisjärjestöt, jotka “edesauttavat maahanmuuttoa.” Hallituksen mukaan kansalaisjärjestöt ovat agentteja, jotka toteuttavat niin sanottua Soros-suunnitelmaa: hallitus väittää, että Soros haluaa tuhota Euroopan kansallisvaltiot tuomalla mantereelle miljoona muslimimaahanmuuttajaa.

Niskalenkki mediasta

Sorosin demonisoiminen valtion propagandassa saattaa kuulostaa länsimaisesta seuraajasta absurdilta. Tilannetta ymmärtääkseen on tajuttava, miten Fidesz nousi valtaan ja vakiinnutti asemansa. Unkarilaiset äänestivät Fideszin valtaan vuonna 2010 protestiksi edellisen pääministerin, MSZP-puolueen Ferenc Gyurcsányn saartaneelle valtavalle korruptioskandaalille.

Fidesz alkoi heti tiukentaa otettaan mediasta ja rakentaa pääministeri Viktór Orbánin henkilökulttia mainoskampanjoin.  Vuonna 2014 Orbán varmisti vaalivoiton pirstaloituneen ja heikon opposition taistellessa keskenään. Osasyy oli täysremontin läpikäynyt vaalijärjestelmä uusiksi vedettyine vaalipiireineen.

27 prosenttia unkarilaisista äänesti Fidesziä ja sen liittolaista, kristillisdemokraattista KDNP-puoluetta. Suurempi osa unkarilaisista jätti äänestämättä kokonaan. Uuden suhteellisen vaalijärjestelmän vuoksi nämä äänet kuitenkin takasivat Fideszille kahden kolmasosan enemmistön parlamentissa. Lisäksi Fideszin siivittivät voittoon kansainvälisten energiayhtiöiden vastainen kampanja, median dominointi ja valtava “Vain Fidesz!”-vaalikampanja.

Liberaalioppositio taisteli katkerasti keskenään ja äärioikeistolainen Jobbik vakiinnutti asemansa suurimpana ja vakaimpana oppositiopuolueena.

Fideszin ydinvoimalakaupat Vladimir Putinin kanssa sai nopeasti aikaan vastareaktion. Orbánin vanha aisapari, Fidesz-median omistaja, oligarkki Lájos Simicska teki yllättäen talvella 2015 täyskäännöksen ja alkoi julkisesti tukea äärioikeistolaista oppositiopuolue Jobbikia. Liberaalioppositio taisteli edelleen katkerasti keskenään ja Jobbik vakiinnutti asemansa suurimpana ja vakaimpana oppositiopuolueena.

Monet Unkarissa pitävät matemaattisena todellisuutena, että Jobbikin kanssa liittoutuminen on ainoa mahdollisuus haastaa Fideszin yhteiskunnan eri tasot läpäissyt rautainen valta. Seurauksena tästä on vaalitaistelu, jossa äärioikeisto taistelee äärioikeistoa vastaan tantereenaan media ja propagandakampanjat.

Sisäpoliittinen silmänkääntötemppu

Fidesz-vuosien aikana Unkarin yhteiskuntaa ovat järisyttäneet lukuisat sisäpoliittiset skandaalit. Sairaanhoito on retuperällä: unkarilaiset ovat kritisoineet homeisia sairaaloita, olemattoman pienistä palkoista seurannutta korruptiota ja aivovuotoa ja sitä, kuinka potilaille ei anneta edes ruokailuvälineitä puhumattakaan ylellisyyksistä, kuten wc-paperista tai saippuasta.

Kymmenet tuhannet unkarilaiset ovat vuosien varrella protestoineet koulutusjärjestelmän lukuisia uudistuksia vastaan. Näitä ovat esimerkiksi Fideszin poliittisen vallan juurruttaminen yliopistoihin, peruskoulutuksen äärimmäinen keskittäminen sekä valtiollisen opetussuunnitelman lähes vuosittainen päivittäminen.

Fideszin politiikka on vakiinnuttanut ylemmän keskiluokan asemaa samalla, kun kolmasosa yhteiskuntaa on vaipunut köyhyyteen. Yhteiskuntaluokkien väliset erot on juurrutettu köyhyyttä rankaisevalla politiikalla: ulkona nukkuminen on kriminalisoitu perustuslaissa, ja aurinkoiset työttömyystilastot kätkevät sisäänsä Fideszin oman aktiivimallin.

Tässä sisäpoliittisesti räjähdysherkässä tilanteessa vuoden 2015 niin kutsuttu pakolaiskriisi osoittautui oivaksi mahdollisuudeksi. Valtava media- ja propagandakoneisto tarjosi mahdollisuuden kiinnittää huomion ulkopuolelta tulevaan uhkaan sekä Länsi-Euroopan kaksinaismoralismiin. Miksi länsimaat syyttivät Unkaria pakolaisten epäinhimillisestä kohtelusta, kun Unkari vain seurasi Euroopan unionin lainsäädäntöä pitäessään pakolaiset jumissa Unkarissa?

Orbánin illiberaalille hallitukselle julkisesti liberaali filantrooppi Soros on oiva propagandan kohde.

Unkarin sisäpolitiikassa alkoi uusi, propagandakoneiston aikakausi. Syntipukiksi tälle kaikelle löytyi Soros, Unkarissa pitkään hyväntekeväisyystoimintaa harjoittanut miljonääri. Orbánin illiberaalille hallitukselle julkisesti liberaali filantrooppi Soros on oiva propagandan kohde.

Open Society Foundations -säätiönsä kautta Soros rahoittaa huomattavaa osaa Unkarin kansalaisyhteiskunnan toiminnasta sekä edelleen sulku-uhan alla toimivaa yksityistä Central European University -yliopistoa. Soros edustaa ja julistaa avoimen yhteiskunnan periaatetta, joka nojaa liberaaliin ymmärrykseen yhteiskunnasta, jossa valtion toiminnan tulee olla läpinäkyvää.

Propagandakoneen käynnistys

Vuodesta 2015 lähtien Fideszin lukuisten yhteiskunnallisesti suunnattujen kampanjoiden viestit Soros-suunnitelmasta ovat tulvineet unkarilaisten elämään kaduilla niin pienissä kuin suurissakin julisteissa, televisiomainoksissa, kotiin jaetuissa lehtisissä, sanomalehtien kokosivumainoksissa, radiossa, julkisen liikenteen tiloissa, uutisissa, kirkoissa ja tietysti sosiaalisessa mediassa.

Yksi hämmentävistä kampanjointimuodoista ovat olleet ”kansalliset konsultaatiot.” Näissä kotitalouksiin jaetuissa kirjeissä kansalaisia pyydetään vastaamaan kyselyyn ja palauttamaan se ilman postimaksua. Monien unkarilaisten mielestä ne ovat esimerkkejä hallituksen yrityksestä manipuloida kansalaisia.

Yhteiskunnallisesti suunnattujen kampanjoiden viestit Soros-suunnitelmasta ovat tulvineet unkarilaisten elämään julisteissa, televisiomainoksissa, kotiin jaetuissa lehtisissä, sanomalehtien kokosivumainoksissa, radiossa, julkisen liikenteen tiloissa, uutisissa, kirkoissa ja sosiaalisessa mediassa.

Hallituksen mukaan kansalliset konsultaatiot ja niihin liittyvät kampanjat ovat esimerkillinen demokraattisen päätöksenteon keino. Helmikuussa 2018 unkarilainen ihmisoikeuksia puolustava kansalaisjärjestö Unkarin Helsinki-komitea (Magyar Helsinki Bizottság), jonka hallitus nimesi eräässä konsultaatiossa laittomia maahanmuuttajia maahan tuovaksi Soros-järjestöksi, kuitenkin voitti oikeudessa haastettuaan hallituksen kunnianloukkauksesta.

Samana päivänä myös propagandaministeriönä tunnettu pääministerin valtioneuvosto-toimisto vastasi asiaan lyhyesti hallituksen internetsivulla: oikeusjutusta huolimatta se pitää Unkarin Helsinki-komiteaa edelleen maahanmuuttoa tukevana Soros-järjestönä.

Kaiken kaikkiaan nämä kampanjat, joista Sorosin ja oppositiojohtajien yhteispotretti on yksi viimeisimpiä, informoivat unkarilaisia Sorosin vaarallisena pidetystä suunnitelmasta, Brysselin diktatuurista, Länsi-Euroopan suurkaupunkien vaarallisuudesta ja siitä, että maan etelärajalle rakennetun aidan olemassaolo on rinnastettavissa Unkarin kansan olemassaoloon.

Huolellisesti suunnitelluilla kampanjoilla on yhtenäinen, selkeä ilme. Unkarissa myös propagandaministerinä tunnetun ministeri Antal Róganin graafiset suunnittelijat ja koordinaattorit voisivat pitää kokonaisia opintokokonaisuuksia julkisesta viestinnästä.

Kuva: Annastiina Kallius

Epädemokraattinen Euroopan unioni vs. demokraattinen Eurooppa

Ulkopoliittisesti Orbán seuraa jo vuosia julistamaansa itäisen avautumisen politiikkaa ja käyttää Euroopan itä-länsi-jaottelua strategisesti hyväkseen asettaessaan itsensä ylpeän, itäisen johtajan asemaan. Aina, kun läntinen media hehkuttaa Itä-Euroopan ”takapajuisuutta”, Orbán huomauttaa itse asiassa edustavansa koko Euroopan tulevaisuutta.

Orbánin ja Fideszin maailmankuvassa korostuva vastakkainasettelu Euroopan unionin ja ”oikean” tai ”todellisen” Euroopan välillä resonoi äärioikestoäänestäjien keskuudessa ympäri mannerta. Euroopan unioni viittaa teknokratiaan ja Brysselin ylivaltaan, joka ajaa kansallisvaltioita ja kansallista identiteettiä tuhoavaa monikulttuurisuutta.

Orbánin ja Fideszin maailmankuvassa korostuva vastakkainasettelu Euroopan unionin ja ”oikean” tai ”todellisen” Euroopan välillä resonoi äärioikestoäänestäjien keskuudessa ympäri mannerta.

Itäeurooppalaisella twistillä Fidesz säännöllisesti vertaa EU:ta Neuvostoliittoon, joka unkarilaisessa muistissa edustaa ylikansallista, epädemokraattista valtaa. Vastaiskuna Fideszille liberaali oppositio taas vertaa Fidesziä itseään sosialismidiktatuuriin. Resepti kansakuntaa polarisoivalle muistin politiikalle on valmis.

”Eurooppa” puolestaan edustaa Fideszille suvereeneja, demokraattisia ja kristittyjä kansallisvaltioita. Hallituksen retoriikassa näin ollen korostuu itä-länsi-vastakkainasettelu, jonka mukaan “oikeaa Eurooppaa” edustavat Itä-Euroopan valtiot, joissa myös media on vapaampi kuin lännessä. Näin länsieurooppalaiset johtajat ja valtamediat itse asiassa vain heittävät bensaa Orbánin retoriikan liekkeihin tuomitessaan Unkarin autoritäärisenä.

Ulkopoliittisena projektina hallitus pyrkii kiinnittämään Länsi-Euroopan äärioikeistoäänestäjien huomion.  Se on rakentanut nimenomaan ulkomaiselle yleisölle suunnatun propagandakoneiston. Tämän osia ovat esimerkiksi Unkarin yleisradion päivittäiset uutislähetykset englanniksi, saksaksi, kiinaksi ja venäjäksi, pääministeri Orbánin toimiston ylläpitämä englanninkielinen abouthungary.hu-propagandasivusto sekä hallituksen englanninkielinen uutissivusto. Näihin tutustumalla myös kansainvälinen yleisö saa kattavan kuvan Sorosin vaarallisuudesta.

Propaganda karkasi kontrollista

Viime aikoina tämä huolellisesti rakennettu propagandakoneisto on kuitenkin karannut hallituksen kontrollista. Oppositiopuoleista äärioikeistolainen Jobbik ja korruptioskandaaleissa näivettynyt liberaalia talouspolitiikkaa ajava vasemmistopuolue MSZP (Magyar Szocialista Párt), joka aiemmin on väittänyt Soros-suunnitelman olevan silkkaa kallista ja unkarilaisia aivopesevää harhakuvitelmaa, lähti tammikuussa mukaan propagandapeliin.

Oletettavasti näin vaalien alla oppositio havahtui siihen, ettei kukaan ole kahdeksassa vuodessa keksinyt muita vaalisloganeita, kuin että Fidesz on diktatorinen ja tuhoaa Unkarin.

Oppositiota tukevan sanomalehden paperiversion kannessa komeili tammikuussa kuva Orbánista ja Sorosista suurella otsikolla: pelaavatko Orbán ja Soros sittenkin samassa joukkueessa? Oppositio perusteli väitettä sillä, että kampanjoidessaan EU:n pakolaisten sijoituskiintiöitä vastaan Fidesz on samalla päästänyt Unkariin sisään 1 300 ”salaista” pakolaista etelärajalta.

Jobbik ja MSZP lyöttäytyivät yhteen vaatien kansallisen turvallisuuden komitean kokousta siitä, kuinka Fidesz on antanut näin tapahtua. Jobbik kysyi lisäksi, kuinka on mahdollista, että kansallisen turvallisuuden elimet eivät tiedä pakolais-statuksen omaavien ihmisten asumisjärjestelyistä Budapestissa. Näin oppositio lähti mukaan propagandakoneistoon, jonka se oli vielä tovi sitten tuominnut harhaluuloiksi.

Oppositio lähti mukaan propagandakoneistoon, jonka se oli vielä tovi sitten tuominnut harhaluuloiksi.

Fidesz laittoi kovan kovaa vastaan: hallitus on viimeaikaisilla päätöksillään entisestään vaikeuttanut sekä maahan tulleiden turvapaikanhakijoiden että heitä auttavien kansalaisten tilannetta.

Aiemmin etelärajan säilöönottoalueelle laskettiin kymmenen turvapaikanhakijaa päivässä, mutta nyt määrä on enää kaksi. Euroopan unionin pakolaisrahaston projektirahoitus Unkarissa jäädytettiin kokonaan. Tämä aiheutti tuhoisia seurauksia Unkarissa pakolaisstatuksella asuville ihmisille, jotka eivät EU:n pakolaislainsäädännön mukaan saa myöskään lähteä pysyvästi Unkarista. Maahan jäädessään heitä uhkaa kodittomuus.

Stop Soros! -lakipaketin piirissä “maahanmuuttoa edesauttavat” järjestöt voidaan hajottaa ja kolmansien maiden kansalaisten pääsy maahan kieltää kokonaan.

Hallitus esitteli myös kansalaisjärjestöt jyräävän niin kutsutun Stop Soros! –lakipaketin. Sen piirissä “maahanmuuttoa edesauttavat” järjestöt voidaan hajottaa ja kolmansien maiden kansalaisten pääsy maahan kieltää kokonaan. Lisäksi sekä unkarilaisille että muille EU:n kansalaisille, jotka edesauttavat maahanmuuttoa, voidaan antaa lähestymiskielto Schengen-rajalle, Budapestin lentokenttä mukaan luettuna.

Vaikka lakipaketti on virallisesti esitelty, ja siitä on keskusteltu parlamentissa, Fidesz on ilmoittanut että laista äänestetään vasta vaalien jälkeen. Fideszin mukaan näin unkarilaiset voivat demokraattisesti päättää maahanmuuttajia auttavien järjestöjen ja ihmisten kohtalosta.

Myös Fideszin propagandakoneisto iski takaisin. Hallitusmedia vihjaili Jobbik-puolueen islam-kytköksestä ”löytämällä” puolueen logosta islamilaisen puolikuun. Samaan aikaan kaduille ilmestyivät uudet, jo mainitut Soros-julisteet puutarhasaksineen. Tästä uusimmasta kampanjasta voidaan kuitenkin kiittää yhtäläisesti niin oppositiota kuin Fidesziäkin.

Käsistä karanneella propagandan retoriikalla on konkreettisia uhreja. Vaalikevään edetessä tämän retoriikan voidaan odottaa vain kovenevan.

Propagandakoneisto on valmiina: helmikuun 27. päivänä ulkoministeri Péter Szíjjártó ilmoitti ehdottaneensa hallitukselle ”informaatiokampanjaa” siitä, kuinka YK:n ajama linja maahanmuutosta on vaarallinen. Kaksi päivää myöhemmin upouudet YK-vastaiset julisteet jo koristivat Budapestin bussipysäkkejä.

Kirjoitus kuuluu Euroopan keskellä, Euroopan reunalla -sarjaan.

Annastiina Kallius on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*