Koronavirus vaikuttaa joihinkin ihmisiin enemmän kuin toisiin. Miten näin syntyvää eriarvoisuutta voisi vähentää? Reilu vaihtoehto huomioi oikeudenmukaisten yhteiskuntien kolme periaatetta: vapauden, tehokkuuden ja tasa-arvon.
Nyt kun koronavirus näyttää hellittävän otettaan Euroopassa – tai ainakin lukuisat valtiot alkavat poistaa tiukempia rajoituksia – on tärkeä miettiä, kuinka yhteiskunnan tulisi vastata pandemiaan jatkossa. Voihan olla, että myöhemmin virus aiheuttaa toisen aallon tai että kohtaamme tulevaisuudessa uusia pandemioita.
Koronavirus ja sen aiheuttamat toimenpiteet vaikuttavat eri tavalla jokaiseen meistä. Joillekin kyse on enemmän terveyteen kohdistuvasta uhasta. Tällaisen ryhmän muodostavat esimerkiksi ikääntyneet. Toisille taas epidemia uhkaa taloudellista hyvinvointia. Näin on etenkin monen nuoren naisen kohdalla.
On totta, että myös ikääntyneet ovat taloudellisesti haavoittuvaisia. Heille tärkeitä ovat eläkkeiden ja hoivan kaltaiset ikäsidonnaiset etuudet ja palvelut. Köyhtynyt työväestö voi tarkoittaa, että ikääntyneille on vähemmän resursseja jaettavaksi.
Kuinka yhteiskunnan tulisi vastata pandemiaan jatkossa?
Virus on terveysuhka myös työikäisille. Iän lisäksi koronan aiheuttaman taudin vaarallisuutta kasvattavat monet muut tekijät, kuten sydän- ja verisuonisairaudet.
Karkeasti rajaten voimme kuitenkin todeta, että ikääntyneille ja työikäisille koronan aiheuttama uhka on erilainen.
Tiedämme siis, että epidemia ja sen rajoittamiseksi tehtävät toimenpiteet tulevat aiheuttamaan eriarvoisuutta eri ryhmien välillä. Ovatko nämä eriarvoisuudet välttämättä epäreiluja?
Sattumasta johtuva eriarvoisuus
Tunnettu kanadalainen yhteiskuntafilosofi G.A. Cohen ryhtyi jo 1980-luvulla kiinnittämään huomiota eriarvoisuuteen, joka johtui huonosta tuurista.
Hänen jälkeensä useat yhteiskuntafilosofit ovat tarkastelleet sattumasolidaarisuuden käsitettä ja pitäneet tärkeänä ehkäistä “sattumasta johtuvaa eriarvoisuutta” eli sitä, että yksilöt eivät ole muita huonommassa asemassa johtuen syistä, joihin he eivät ole itse voineet vaikuttaa.
Yleisesti ottaen viruksen vaikutukset kehossamme eivät ole seurausta tekemistämme valinnoista, joten tähän periaatteeseen tukeutuminen tuntuu intuitiiviselta.
Yhteiskuntafilosofit ovat pitäneet tärkeänä ehkäistä sitä, että yksilöt eivät ole muita huonommassa asemassa johtuen syistä, joihin he eivät ole itse voineet vaikuttaa.
Meille, jotka elämme liberaaleissa demokratioissa, vastuu-sensitiivisen egalitarismin periaatteet ovat tuttuja. Ovathan ne vahvasti läsnä yhteiskuntiamme määrittävässä ilmapiirissä. Niiden mukaan ihmisiä tulee kohdella yhdenvertaisesti, mutta heitä voi pitää vastuullisina teoistaan, jotka perustuvat valintoihin, joihin he itse ovat voineet vaikuttaa.
Näihin periaatteisiin nojautuen voidaan todeta, että on epäreilua, mikäli jotkut joutuvat epidemian takia huonompaan asemaan kuin toiset. Esimerkiksi ikääntyneet eivät voi itse vaikuttaa syihin, kuten ikäänsä tai heikompaan terveydentilaansa, joiden takia virus asettaa heidät heikompaan asemaan. Tämän takia on tärkeää varmistaa, että vastauksemme koronaepidemiaan ei syrji joitain ryhmiä enemmän kuin toisia ja jätä heitä yhteiskunnallisesti heikompaan asemaan heistä riippumattomista syistä tai ilman heidän tietoista hyväksyntäänsä.
Tulisiko parempi onni hyvittää ja kuinka siihen voi suostua?
Kuten jo edellä todettua, joillekin koronaviruksen aiheuttama terveysuhka on suurempi kuin toisille. Nämä vähemmän uhatut voivat hyvittää paremman onnensa kantamalla suuremman vastuun rajoitustoimien tuottamista taloudellisista tappioista.
Hyvittämiselle löytyy kaksi perustelua.
Ensinnäkin yksi filosofinen esimerkki on niin sanottu hukkumistapaus eli tilanne, jossa näkisimme lapsen hukkumassa. Tällöin meillä olisi moraalinen velvollisuus auttaa, vaikka auttaminen kuluttaisi resurssejamme. Ajatus saattoi olla taustalla myös monen yhteiskunnan toimissa, kun ne asettivat laajoja rajoituksia, joilla pyrittiin ehkäisemään viruksen leviäminen. Tämän moraalisen velvoitteen hyväksyisivät niin utilitaristiset filosofit, kuten Peter Singer tai sopimusteoriaan nojaavat filosofit, kuten T. M. Scanlon teoksessaan What We Owe to Each Other.
Toiseksi, ja varsinaisesti ihmisyyden arvostukseen liittymättä, laajempien taloudellisten kustannusten kantaminen “neutralisoisi” sattuman vaikutusta ja varmistaisi sen, että onnekkaammat tasoittaisivat joidenkin toisten huonompaa onnea.
Onnekkaammat voisivat tasoittaa joidenkin toisten huonompaa onnea.
Jos ikääntyneet tai työikäiset suostuisivat maksamaan enemmän, esimerkiksi rajoittamalla vapauksiaan tai kärsimällä enemmän taloudellisesti, tämä ryhmä ei olisi tahtomattaan syrjitty. Voimme siis todeta, että jotkut ryhmät voivat kärsiä enemmän epidemiasta, jos se perustuu suostumukseen. Näissä tapauksissa eriarvoisuus ei olisi vastentahtoista eikä siis epäreilua.
Tällä hetkellä koronavirukseen ja sen tulevaisuuteen liittyy paljon epävarmuutta, joka voi vähentää sitä, kuinka uskottavasti kukaan voi tehdä omia tietoisia päätöksiä tai antaa suostumuksensa. Tietoon liittyvä ongelma kuitenkin vähenee ajan myötä, kun saamme lisätietoa viruksesta sekä siitä, millaisen riskin se muodostaa sekä yksilöille että yhteisöille. Pääsemme lähemmäksi tavallista jokapäiväiseen elämäämme kuuluvaa epävarmuuden astetta.
Ehkä ainoa epidemiaan liittyvä varmuus on se, että epävarmuus ei tule poistumaan kokonaan. Kenties tämä epävarmuus pitää vain hyväksyä ja nojata egalitaristisen filosofin Ronald Dwarkinin käsitykseen vastuusta ja oikeudenmukaisuudesta, jonka mukaan “meidän tulisi tehdä ihmisistä, mahdollisuuksiemme mukaan, tasavertaisia niiden resurssien suhteen, joilla he kohtaavat epävarmuuden”.
Kolme tapaa vähentää tahatonta eriarvoisuutta
Esittelemme seuraavaksi kolme tapaa, joiden avulla voidaan ehkäistä sitä, että koronaviruksesta enemmän kärsivät joutuvat tahtomattaan syrjityiksi.
Ensinnäkin voisimme sallia jokaiselle vapauden päättää, kuinka paljon he ovat valmiita uhraamaan koronan vuoksi. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että eristys ei olisi enää pakollista heille, jotka ovat kärsineet eniten. Näillä ihmisillä tulisi olla oikeus ilmaista mielipiteensä siitä, kuinka he haluavat jatkossa toimia.
Emme esimerkiksi voi olettaa, että kaikki ikääntyneet suosivat eristystä. Sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä meille kaikille ja ne pitävät meidän mielemme virkeänä. Erityisesti ikääntyneille terveyden ylläpito vuorovaikutuksen kautta on tärkeää.
Voidaan myös kysyä, kuinka merkityksellistä vanhuutta eristyksessä eläminen on. Ikääntyneet voivat siis kieltäytyä eristäytymisestä monesta perustellusta syystä, vaikka se aiheuttaa heille suuremman terveysuhan.
Yksilön pitäisi kuitenkin tiedostaa käytöksensä mahdolliset vaikutukset sivullisiin. Jos omassa käytöksessään ottaa riskejä, kuten käymällä massatapahtumissa, toiminta ei saisi vaarantaa sivullisten turvallisuutta.
Toiseksi, John Rawlsin ansioksi on laskettava, että hän toi tehokkuuden edistämisen olennaiseksi osaksi egalitaristiseen oikeudenmukaisuusteoriaan liittyvää projektia.
”Tehokkuus” tulee ymmärtää tässä paretolaisesti, jonka mukaan joidenkin asemaa voidaan parantaa ilman, että se heikentää kenenkään toisen asemaa. Näemme, että tämä ajatus on taustalla niissä toimissa, joita monet maat ovat toimeenpanneet ja EU-komission puheenjohtaja peräänkuuluttanut: vain osa väestöstä pyritään pitämään eristyksissä.
Joidenkin asemaa voidaan parantaa ilman, että se heikentää kenenkään toisen asemaa. Tämän argumentin turvin ei saa edistää eriarvoisuutta.
Ajatuksena tällöin on, että jos mahdollisimman monen ihmisen annetaan palata tietyin varotoimin normaaliin elämään, työikäisten talouteen kohdistuvaa painetta voidaan helpottaa ilman, että ikääntyneiden terveys vaarantuu. Samalla lisääntyvä taloudellinen toimeliaisuus voi mahdollistaa lisärahan ohjaamisen terveydenhuoltoon – tai ainakaan vähennys rahoituksessa ei ole yhtä suuri kuin koko väestöä koskevien rajoitusten yhteydessä.
Tämän argumentin kanssa on kuitenkin oltava tarkkana eikä sen turvin saa edistää eriarvoisuutta; on oltava painavat syyt, että tietyt vapaudet sallitaan vain joillekin mutta ei toisille.
Edistetään tasavertaisuutta parantamalla heikoimpien asemaa
Kolmanneksi, edelleen Rawlsin ajatusten viitoittamana, voimme edistää kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tilannetta ilman, että ihmisten välinen tasavertaisuus vaarantuu. Rawlsin eroperiaatteen mukaan erot ovat oikeudenmukaisia, jos ne maksimoivat sen kansalaisen aseman, joka jää heikoimpaan asemaan.
Kun rajoitustoimia puretaan, kasvavat samaan aikaan mahdollisuudet parantaa sekä ikääntyneiden terveydellistä tilannetta että työikäisten taloutta.
Parantaaksemme heikoimpien asemaa voimme lähestyä virusta samoin silmälasein kuin muita ympäristöön liittyviä ongelmia, kuten saasteita. Haitallisen toiminnan ulkoisvaikutusta ehkäistään haittaverolla, joka on yleisesti käytetty mekanismi yhteiskuntapolitiikassa. Sen avulla saastuttava toimija saadaan vastaamaan aiheuttamastaan ympäristöhaitasta oikeudenmukaisesti.
Baarien ja yökerhojen asiakkaat voisivat maksaa lisämaksua viruksen leviämisen sosiaalisista kustannuksista.
On viitteitä siitä, että viruslinkoina ovat toimineet erityisesti illanviettopaikat, kuten itävaltalaisen alppikylän baarit sekä viimeksi toukokuussa soulilaiset yökerhot. Nyt kun myös Suomessa palvelut, kuten baarit ja yökerhot, joissa viruksen voi olettaa leviävän herkimmin, avautuvat, voisivat palveluiden kuluttajat maksaa pientä lisämaksua toiminnan aiheuttamista sosiaalisista kustannuksista. Tämän veron tuotot voitaisiin ohjata hyödyttämään niitä, jotka kärsivät viruksesta eniten.
Onko epäreilua, jos itsensä virukselle enemmän altistavat maksavat enemmän? Ei, koska itsensä riskille altistaminen on tässä tietoinen valinta, joten sen seurauksista maksaminen on perusteltua. Oikein kohdistettuina maksut myös korostavat yksilönvastuuta.
Reilu vastaus huomioi nämä kolme lähestymistapaa
Voi olla reilua jakaa koronan aiheuttamat kustannukset tasan. Ei kuitenkaan ole epäreilua jakaa kustannuksia eriarvoisesti silloin, kun se perustuu tietoiseen suostumukseen tai silloin kun eriarvoisuus hyödyttää kaikista heikoimpia.
Jos oikeudenmukainen yhteiskunta noudattaa kuvaamiamme periaatteita – joita myös liberaalien demokratioiden usein katsotaan edustavan – kuten vapautta, tehokkuutta ja tasa-arvoa, tällöin myös koronan vastaisten toimiemme tulisi noudattaa samoja periaatteita.
Niko Väänänen on politiikan tutkimuksen tohtorikoulutettava Louvainin yliopistossa sekä jäsen yliopiston eläkkeitä koskevassa Safe, Adequate and Sustainable pensions -tutkimushankkeessa (ARC-SAS).
Manuel Valente on filosofian tohtorikoulutettava Louvainin yliopiston talous- ja sosiaalietiikan laitoksella (Hoover Chair) sekä jäsen Safe, Adequate and Sustainable pensions -tutkimushankkeessa.
Tässä tekstissä oli monta ongelmaa.
1. Iän laskeminen ”satunnaistekijäksi” on tässä yhteydessä hassua. Kyseinen ”sattuma” nimittäin on erittäin tasa-arvoinen siinä mielessä, että ikääntyminen on jokaisella ennen pitkää edessä (mikäli sinne asti pötkii). Vastaavasti jokainen kohtaa ikääntyneenä ennen pitkää erilaisia terveysriskejä ja lopulta yksi näistä riskeistä koituu kuolemaksi. Terveydenhuollossa sitten kalkyloidaan, minkä verran minkäkin sairauden hoitamiseen tai ehkäisemiseen kannattaa panostaa. Korona on tässä kalkyylissa mukana, mutta ei ole mitenkään selvää että sen pitäisi olla jotenkin erityisasemassa. Tuskin terveydenhoitoa yleisestikään ajatellaan niin, että vaikka vanhuksen syöpää tulee ehkäistä/hoitaa siksi, koska on ”sattumaa”, että kyseinen vanhus on 90-vuotias ja siten altis syöville. Hassu ajattelutapa.
2. Olette käsittäneet ”pareto”-konseptin jotenkin väärin tai sitten ette osanneet ilmaista sitä selkeäsi. Pareto-tehokkuus viittaa systeemin tilaan, jossa kenenkään asemaa ei voida parantaa huonontamatta jonkun toisen asemaa. Se, että parannetaan jonkun asemaa huonontamatta kenenkään muun asemaa, on pareto-parannus. Se, että työikäiset vapautetaan eristyksestä ja vanhusten eristystä jatketaan ei ole ”pareto-parannus” eikä kuvaa mitään pareto-tehokasta tilaa. Jäi hämäräksi mitä kirjoittajat tarkoittivat kohdassa, jossa viittasivat pareto-tehokkuuteen.
3. Yhteiskuntamme ei ole erityisen vastuu-sensitiivinen. Huonoista elintavoista tai haitallisten ulkoisvaikutusten tuottamisesta ei useinkaan joudu maksamaan mitään tai ei ainakaan läheskään täyttä hintaa. Voi perustellusti olla sitä mieltä että vastuu-sensitiivisyyttä tulisi lisätä, mutta jos haluaa vastuu-sensitiivisyyttä erityisesti koronan osalta, tulisi perustella miksi se on poikkeus normista.
Hyvä Rogue,
Kiitos siitä, että jaksoit lukea tekstin ja kommentoida sitä.
1. Ihmiset vanhenevat eri tavalla ja nämä erot kasvavat ihmisten ikääntyessä. Esimerkiksi, hyvin harva meistä elää 100-vuotiaaksi, suurin osa meistä elää kuitenkin 25-vuotiaaksi. Ikääntyminen ei ole tasa-arvoista. Emme päätä ikäämme tai sitä, kuinka pitkään elämme.
Tämä ei kuitenkaan ole tekstimme pointti, vaan se, että koronalla on todettu olevan erilainen vaikutus riippuen siitä missä elämänvaiheessa olemme, ja tässä on kyse sattumasta. Aivan samalla tavalla kuin kyse olisi sattumasta, jos jonkin alueen asukkaita kohtaisi odottamaton luonnonkatastrofi.
Emme välttämättä ehdota, että koronalla tulisi olla erityinen asema terveydenhuollossa, sillä ikä, elinajanodote sekä menneet valinnat otetaan jo huomioon, kun toimia priorisoidaan. Syövän osalta potilaan ikä, toimien vaikutus elinajanodotteeseen sekä valinnat/olosuhteet, jotka vaikuttivat syövän ilmaantumiseen (kuten genetiikka tai tupakointi) määrittävät sitä, kuinka paljon olemme velkaa toisillemme, kun terveyspalvelujen reilua jakoa mietitään.
2. Tässä on tarkennus paikallaan. Olet oikeassa siinä, että jonkun aseman parantaminen heikentämättä kenenkään muun asemaa on pareto-parannus. Emme ymmärrä, miksei tätä voisi soveltaa koronan yhteyteen. Jos parannamme työikäisten asemaa huonontamatta ikääntyneiden asemaa (joka jäisi siis ennalleen), teemme pareto-parannuksen.
3. Olemme sitä mieltä, että liberaalit egalitaristiset yhteiskunnat heijastavat tätä (varsin abstraktia) käsitettä kun ne vastustavat tulojen (tai varallisuuden) tasajakoa, kun ne edistävät mahdollisuuksien tasa-arvoa tai silloin kun ne asettavat ihmiset vastuuseen (tietoisesti) tekemistään rikoksista tai yhtiöt aiheuttamistaan saasteista. Ehkä te olette eri mieltä tästä.
Esitämme tekstissä verotuksellisen keinon, joka vastaisi vastuu-sensitiivistä intuitiotamme ja parantaisi samalla heikoimpien asemaa.
Ystävällisesti,
Niko Väänänen ja Manuel Valente
Ja vielä kolmanteen kohtaan liittyen.
Korona on virus. Sitä kantava henkilö tartuttaa sitä eteenpäin. Tämä prosessi kertautuu.
Baari oli tekstissä esimerkkinä paikasta, jossa tartuntoja voi olettaa tapahtuvan kun ihmiset hakeutuvat lähelle toisiaan.
Ystävällisesti,
Niko Väänänen ja Manuel Valente
1. Tarkoitin ikääntymisen tasa-arvoisuudella sitä, että kaikki (kontekstinne kannalta relevantit yksilöt) ikääntyvät ja riittävästi ikäännyttyään kohtaavat kuoleman jonkun ”riskitekijän” kautta. Jos joku kuolee nuorena, tämä ei ole tekstinne kontekstin kannalta relevanttia, koska esititte että ikääntyneet ovat ikänsä takia nimenomaan heikommassa asemassa kuin nuoremmat. Tuskin ovat heikommassa asemassa kuin nuorena kuolleet? Tässä mielessä ikää on vähän hassua tarkastella ”satunnaistekijänä”, koska ikääntyminen ei tapahdu yksilöille satunnaisesti siten, että joku ikääntyy ja toinen pysyy ikuisesti nuorena. Päinvastoin, kaikki ikääntyvät väistämättä elleivät sitten kuole onnettomuuteen tms.
Se mitä tarkoititte, oli ilmeisesti se että on satunnaista, minkälaisia riskitekijöitä ympäristössä sattuu olemaan silloin, kun yksilö sattuu olemaan korkeassa iässä. Tämä on ookoo. Se ei silti tee iästä itsessään epätasa-arvoista satunnaistekijää. Tämä vain tarkennuksena.
Ja on epäselvää, missä määrin tuollaisia ikäriippuvaisia muita satunnaisia tekijöitä tulisi erikseen kompensoida tietyllä hetkellä ikääntyneille, kun on vaikeaa arvioida millä ikäryhmillä on minkäkin suuruisia kokonaisriskejä elinkaaren aikana missäkin vaiheessa. Voihan olla esim että tällä hetkellä vanhat ihmiset ovat keskimäärin eläneet aika helpon elämän vs mitä nykynuorilla on odotettavissa vaikka 2080-luvulla, mikäli ennusteet ilmastonmuutoksesta toteutuvat. Miksi siis nykynuorten pitäisi rahalla tai rankoilla eristystoimilla kompensoida nykyvanhuksille suht pientä elämän loppupäähän kohdistuvaa koronariskiä, kun heidän oma elinkaarensa ei ennusteiden valossa näytä erityisen ruusuiselta?
Tuo vain esimerkkinä siitä, mikä ideassanne on ongelmana. Ei ole olemassa ”nuorten” ja ”vanhojen” yksilöiden ryhmiä samassa mielessä kuin on olemassa vaikka sinisilmäisten ja ruskeasilmäisten ryhmät. Ikääntyminen koskee kaikkia ja egalitaristin tulisi pyrkiä jonkinlaiseen elinkaaren hyvinvoinnin tasa-arvoon yksittäisten hetkien tai riskitekijöiden tuijottamisen sijaan. Toki tämä on vaikeaa ja joskus on tuijotettava yksittäisiä tekijöitä kun parempaakaan vaihtoehtoa ei ole olemassa.
2. ”Emme ymmärrä, miksei tätä voisi soveltaa koronan yhteyteen. Jos parannamme työikäisten asemaa huonontamatta ikääntyneiden asemaa (joka jäisi siis ennalleen), teemme pareto-parannuksen”
Sekoitatte tuossa yksilötason ja ryhmätason. Pareto-konsepti koskee yksilötasoa. Ideanne oli että vähennetään työikäisten rajoituksia ja pidetään vanhojen rajoitukset. Tuo muutos huonontaa vaikka kuinka monen yksilön asemaa, monen nuoren ja monen vanhan. Ainakaan ei ole mitään syytä olettaa, etteikö joidenkin yksilöiden asema huononisi muutoksen myötä. (mitä minä tai joku vanhus hyötyy siitä, että työikäinen mutta pitkäaikaistyötön Pertti Pussikaljoittelija pääsee kaljoittelemaan ja levittämään virusta?) Se että jokin muutos parantaisi jonkin ryhmän asemaa keskimäärin ilman että toisen ryhmän asema keskimäärin huononisi, ei ole pareto-parannus. Ymmärrän ajatuksenne, mutta käytitte pareto-konseptia väärin.
3. Tuossa tuskin oli suurta erimielisyyttä. Jossain määrin yhteiskuntamme on vastuu-sensitiivinen. Kuitenkin on riskinä, että koronan saaman valtavan mediahuomion johdosta sitä käsitellään tällaisissa kalkyyleista irrallaan kokonaisuudesta, mikä ei välttämättä johda hyvään.
Hei,
Kiitos selvennyksistä, pahoittelemme että vastauksessa kesti. Emme huomanneet viestiänne aiemmin.
1. Olemme samaa mieltä, että eriarvoisuutta tulisi arvioida ’koko elinkaaren ajalta’ (kuten useimmat vastuu-sensitiiviset egalitaristit tekisivät). Tekstissämme oletimme, että koronavirus on kertaluontoinen shokki. Sillä on tietenkin väliä, jos shokki jatkuu pidempään (johtaen siihen, että nuoret työssäkäyvät joutuisivat entistä heikompaan asemaan, kuten esität).
2. Pareto-parannukseen liittyen. Olet oikeassa, että käsite tulkitaan kohdistuvan yksilötasolle, ei ryhmiin. Tämä tiukka tulkinta johtaa siihen, että sen käyttäminen yhteiskuntapolitiikassa on hankalaa. Vaikka meidän ehdotuksemme näyttäisi viittaavan samankaltaiseen (mutta toisenlaiseen) käsitteeseen, näemme että johtopäätöksemme pätevät myös yksilötasolla: jos tietyt politiikkatoimenpiteet voivat parantaa joidenkin yksilöiden asemaa huonontamatta kenenkään toisen, on kyseessä käsitteen mukainen parannus.
Ystävällisesti,
Niko Väänänen ja Manuel Valente
Eikö käytännössä kaikki itsetä riippumaton voida laskea joko hyväksi tai huonoksi tuuriksi? Työikäinen on sattunut syntymään tai saamaan jonkun autoimmuuni sairauden tahi muun minkä takia hän on riskiryhmässä. Eikö se ole yhtälailla huonoa tuuria kun se että on syntynyt yli 70 vuotta sitten. Molempiin henkilöllä itsellään on ollut yhtä paljon vaikuttamisen mahdollisuutta. Näkisin myös että artikelissa ikäntyyneet on otettu vertailuryhmäksi koska he ovat suurin riskiryhmistä. Artikkeli olisi myös voitu kirjoittaa samanlailla melkeempä sanasta sanaan vaihtamalla iäkkäät tuohon edellä mainitsemaan työläiseen. Siitä syystä otin tässä käytetyn ryhmän esimerkkinä enkä kiinnitänyt sen takia huomiota sen kummemmin rajukseen ja sen ongelmiin. Riskiryhmään kuuluu huomattavan paljon enemmän kun vain iäkkäät varsinkin jos otetaan lukuun huoltajat joiden ei parane sairastua huollettavan takia esim. jokin oman lapsen sairaus. Kiteytin artikkelin kysymykseen pitäisikö riskinottajien kompensoida muiden puolesta ottamaansa riskiä? Riskinottajat ovat mielestäni niitä jotka eivät ole syystä tai toisesta halukkaita muuttamaan käyttäytymistään sekä noudattamaan varovaisuutta vaikka sitä ei sääntöjen puolesta vaaditakkaan. Riskin ottamista muiden puolesta meinaan sitä että jos riskin ottajan on välttämätön päästä kapakkaan istumaan tappiin asti ja saa siellä tartunnan (tässä tapauksessa korona). Ennen oireiden alkamista on riskin ottaja kerennyt tartummaan oman perheensä ja lähipiirinsä jotka taas tartuttavat virusta eteenpäin. Tällöin ei ole enään kyse tuurista vaan tietoisesti muiden puolesta otetusta riskistä. Itse koen että tässä asiassa kaikkien oikeus elämään menee muiden oikeuksien edelle koska tilanne ei ainakaan toivottavasti ole pysyvä. Olen siis samaa mieltä että on oikeutettua ”rangasta” riskin ottajia ja sillä tapaa toivottavasti vähentää heidän määrää tai ainakin saada lisäresurresseja kompensoimaan tilannetta.