Arktinen alue on noussut viime vuosina kansainvälisen politiikan tutkimuksen tärkeäksi kohteeksi. Alueella tapahtuva poliittinen ja taloudellinen kehitys on merkittävä kysymys myös Suomen kannalta.
Suomi pääsee esittämään näkemyksensä Etelämantereen tulevaisuudesta Etelämannersopimuksen vuosikokouksessa kahden vuoden kuluttua. Nykyisen Etelämanner-tutkimuksen strategian perusteella se perustuu pääasiallisesti yritykseen markkinoida olemassa olevaa arktista teknologiaa Antarktiksen tutkimukseen.
Teknologiset ratkaisut ja niiden hyödyntäminen tai hyödyntämättä jättäminen vaikuttavat olennaisesti arktisten alueiden tulevaisuuteen. Turvallisuuden, hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen kannalta teknologiat voivat olla hyviä tai pahoja, mutta ne eivät ole koskaan neutraaleja.
Kiinan tuore ja odotettu arktinen strategia pyrkii politiikanteon läpinäkyvyyttä lisäämällä vähentämään epäluottamusta, joita kiinalaisten kasvava kiinnostus aluetta kohtaan on luonut arktisten valtioiden keskuudessa.
Suomessa monet eivät tiedä tai usko, että Suomellakin on oma kolonisointihistoriansa. Dekolonisaation ensimmäinen askel on aloittaa keskustelu kolonialismin olemassaolosta.
Nils-Aslak Valkeapää rakentaa saamelaista poliittista identiteettiä yhdistämällä sen maailmanlaajuiseen yhteisöön.
Arktinen alue siirtyy hiljalleen reuna-alueesta kohti globaalien tapahtumien keskipistettä.
Obaman syyskuun lopussa isännöimä arktinen tiedeministerikokous heijastelee laajempaa kansainvälisen politiikan muutosta.
Yksi tutkija, yksi minuutti -videolla Lapin yliopiston väitöskirjatutkija Joonas Vola kertoo, että arktisen alueen käsite ei ole maantieteellinen vaan poliittinen ja toiseutta tuottava.
