Koronaviruspandemian aikana on puhuttu siitä, mitä konkreettisia poliittisia toimia tulisi tehdä. Yleisemmin kriisien poliittinen ulottuvuus liittyy kuitenkin myös siihen, miten ne velvoittavat muuttamaan tapaamme ajatella poliittisesti, eli kykyymme hahmottaa, mikä on politiikassa mahdollista.
Ranskalainen filosofi Paul Ricœur on todennut (vapaasti käännettynä), että ”politiikkaa ei ole kuin suurissa hetkissä, ’kriiseissä’, ’käännöksissä’, historian solmukohdissa”, sillä politiikan kannalta välttämätön menneisyyden uudelleenarviointi tapahtuu juuri kriisien kautta. Poliittinen muutos tapahtuu tilanteessa, jossa on tarve ajatella uusiksi suhdetta asioiden normaaliin kulkuun.
Tässä mielessä esimerkiksi maailmalla keväällä 2020 levinnyt koronaviruspandemia tai ilmastonmuutos ovat myös poliittisia tapahtumia, sillä ne ovat pakottaneet meidät pohtimaan tapaamme elää tällä planeetalla. Kriisit pakottavat ajattelemaan poliittisesti, jolloin muutos poliittisessa todellisuudessa velvoittaa muutokseen poliittisessa ajattelussa. Politiikan tutkija Timo Harjuniemi ilmaisi asian osuvasti sanoessaan, että ”monet talouspoliittiset oppikirjat on revitty hajalle jo koronakriisin alkumetreillä.” Kriisit muuttavat maailmaamme.
”Politiikkaa ei ole kuin historian solmukohdissa.”
Koronaviruspandemian seurauksia konkreettisen politiikan kannalta on pohdittu paljon. Esimerkiksi filosofi ja politiikan tutkija Timo Miettinen kirjoitti, että virus tulee kiihdyttämään maailmanpolitiikassa tapahtuvia muutoksia. Professori Anu Kantolan mukaan taas “kriisin varsinainen poliittinen hetki” tapahtuu juuri pandemian alkuvaiheen jälkeisessä taloudellisessa kriisissä, joka “voi olla populismin ja polarisaation hetki.”
On kuitenkin pohdittava myös sitä, miten kriisit vaikuttavat poliittisesti myös konkreettisen politiikan ulkopuolella. Kriisien poliittinen merkitys ei liity pelkkään välittömään reagointiin ja ongelmakohtien korjaamiseen. Ne vaikuttavat myös tapaamme ajatella poliittisesti. Konkreettista politiikkaa rajaavat esimerkiksi institutionaaliset puitteet, resurssit sekä maailmanpoliittinen tilanne. Konkreettinen politiikka kuitenkin perustuu sille, mitä pidämme poliittisesti mahdollisena, mitä taasen rajaavat resurssien sijaan kykymme hahmottaa poliittisen toiminnan oikeuttamista sekä politiikan suuntaviivoja. Etsimme päätöksiä poliittisiin kysymyksiin niistä vaihtoehdoista, joita pidämme mahdollisina. Kriisi pakottaa meidät miettimään näitä mahdollisia tapoja tehdä politiikkaa uusiksi.
Etsimme päätöksiä poliittisiin kysymyksiin niistä vaihtoehdoista, joita pidämme mahdollisina. Kriisi pakottaa meidät miettimään näitä mahdollisia tapoja tehdä politiikkaa uusiksi.
Vaikka onkin esitetty kriittisiä arvioita siitä, tuleeko pandemia todella muokkaamaan poliittisia valtasuhteita, on myös pidettävä mielessä kriisien pitkäkestoisemmat vaikutukset, jotka eivät ole päivänpoliittisia. Nämä vaikutukset koskevat laajemmin käsityksiämme hyvästä politiikasta.
On siis pohdittava kriisin poliittisia seurauksia laajassa mielessä. Tällöin on katsottava kriisin poliittisen hetken olevan muutakin kuin itse polarisaation hetki – vaikka sitä se on toki myös – ja huomattava Ricœurin tavoin, että kriisin poliittinen hetki piilee sen kyvyssä kääntää tapamme ajatella uuteen suuntaan.
Kriisi ja muutos
Kriisin yleisen luonteen hahmottaminen on hankalaa. Filosofi Sara Heinämaa on erotellut kaksi varsinkin eurooppalaiselle ajattelulle ominaista tapaa käsitteellistää kriisi. Niistä ensimmäinen pohjaa antiikin Kreikan lääketieteeseen ja toinen kristilliseen eskatologiaan. Edeltävällä tarkoitetaan antiikin lääketieteellistä ajatusta taudin kriittisestä hetkestä, jolloin potilas joko parantui tai menehtyi.
Jälkimmäisellä taas viitataan Jeesuksen toisen tulemisen odottamiseen ja ihmiskunnan kohtalonpäivän saapumiseen viittaavien merkkien tulkitsemiseen. On tehtävä kääntymys parempaan ennen maailman loppumista. Eroista huolimatta Heinämaan mukaan molemmissa on kyse ajatuksesta, että ”kriisi on tila, joka johtaa joko tuhoon tai kääntymykseen.”
”Kriisi on tila, joka johtaa joko tuhoon tai kääntymykseen.”
Kriisi tarkoittaa siis sekä hetkeä, joka on ratkaiseva, mutta myös tuon ratkaisevan hetken tulkitsemista. Kriisin tulkitseminen on pyrkimystä ymmärtää, mitä toimia kyseinen hetki vaatii.
Kriisin käsitteen ytimeen liittyy sekä kriisin itsensä luonne että sen tulkinta. Ei ole kriisiä ilman, että joku yhteisö hahmottaa sen kriisinä, mutta mitä tahansa ei voi tulkita kriisinä. Toisin sanoen tavallista flunssaepidemiaa ei luultavasti voisi tulkita kriisinä, mutta vakavastakin tapahtumasta tekee kriisin vasta se, kun se tulkitaan ilmiönä, joka vaatii meitä muuttamaan toimintaamme.
Kriisi nostaa esiin tarpeen muutokselle
Politiikassa kyseenalaistamattomina pidetyt asiat, kuten niukkuuteen ja leikkauspainotteisuuteen pohjautuva talouspolitiikka, asettuvat tarkastelun alle kriisissä. Viime hallituksen leikkauspolitiikka näyttäytyy pandemian aikana uudessa valossa. Esimerkiksi Terveyden ja Hyvinvoinnin laitokseen kohdistetut leikkaukset saattoivat vaikuttaa Suomen kykyyn reagoida pandemiaan sen alkumetreillä.
Kriisit tuovat myös esiin vanhoja ongelmia. Esimerkiksi siirtolaistyövoiman riisto Euroopassa on edeltänyt pandemiaa, mutta vasta nyt, kun maidenvälistä liikkuvuutta on rajoitettu, on maatalouden riippuvaisuus siirtotyöntekijöistä tullut yleiseen tietoisuuteen. Politiikan tutkija Daria Krivonos on tutkinut Suomessa työskentelevien ukrainalaisten siirtolaistyöntekijöiden oloja.
Kriisit tuovat myös esiin vanhoja ongelmia.
Koronaviruskriisi on tuonut selkeämmin esiin talouteen ja siirtolaistyöhön liittyvät mekanismit. Toisaalta kriisi on tuonut esiin Suomen riippuvaisuuden siirtolaistyöstä, mutta myös paljastanut siirtolaistyöhön liittyvää riistoa. Kuten Krivonos kirjoittaa, ”tämä on tärkeä poliittinen hetki julkisesti tunnustaa työnteon arvo edistämällä ja suojelemalla työntekijöiden oikeuksia.” Kriisi paljastaa ongelmakohtia ja tarvetta tehdä muutoksia poliittisella tasolla.
Kriiseillä on eroja
Voidaan ajatella, että kriisien keskeisellä luonteella on myös suuri vaikutus tapaan, jolla se vaikuttaa poliittiseen ajatteluun. Pandemia on tapahtumana räjähdysmäinen ja se johtaa siten pohtimaan yhteiskunnan valmiuksia toimia ja kykyä ylläpitää ihmisten perustarpeita.
Ilmastonmuutosta taasen on vaikea tulkita perinteisen kriisi-käsitteen kautta, sillä siinä ei ole samanlaista kriittistä hetkeä, jolloin asiat menevät joko parempaan tai huonompaan suuntaan. Ilmastonmuutos poliittisena kriisinä uhkaa radikaalilla tavalla maailmaamme siten kuin sen tunnemme. Se pakottaa meidät toimimaan ja ajattelemaan yhteiskuntaamme uusiksi tässä ja nyt.
Toisin kuin pandemiaan, ei ilmastonmuutokseen ole tarjolla nopeaa teknistä ratkaisua, kuten rokotetta, jonka jälkeen voisimme palata normaaliin.
Ilmastonmuutosta taasen on vaikea tulkita perinteisen kriisi-käsitteen kautta, sillä siinä ei ole samanlaista kriittistä hetkeä, jolloin asiat menevät joko parempaan tai huonompaan suuntaan.
Myös rasismi poliittisena kriisinä on omanlaisensa. Yhdysvalloissa Minneapolisissa poliisi tappoi pidätyksen aikana George Floydin, minkä seurauksena Black Lives Matter -protestiliike on saanut paljon näkyvyyttä. Tämän näkyvyyden sekä protestien ansiosta se on tuonut jälleen esiin yhteiskuntien rasistisen, epätasa-arvoisen ja epäoikeudenmukaisen menneisyyden ja nykyisyyden.
Tämä vääryys on ollut olemassa jo pitkään yhteiskunnissa, eikä esimerkiksi Yhdysvaltojen poliisiväkivalta ole ilmiönä uusi. Sen sijaan protestiliikkeen ansiosta on tullut painetta ja velvoite ajatella asioita uusiksi ja tulkita menneisyyttä ja nykyistä politiikkaa uusiksi. Tämä ei ole myöskään rajoittunut vain Yhdysvaltoihin. Kuten näyttelijä ja tuottaja John Boyega on sanonut, protestien jälkeen ei tule enää paluuta vanhaan.
Kriisin pitkäaikaiset vaikutukset
Kriisissä tärkeä kysymys poliittiselle ajattelulle on se, miten kriisiä pitäisi tulkita ja muistaa. Tulkinta kriisin merkityksestä on politiikkaa.
Kysymys siitä, kenen tulkinta kriisistä voittaa, on ratkaiseva sen suhteen, kuka saa määritellä tulevaisuuden politiikan suuntaviivat. Politiikan tutkija Johanna Vuorelman mukaan kamppailu ”koronatarinasta” eli siitä, mistä pandemiassa todella on kyse, on kamppailua politiikan rakenteista.
Tärkeää pitkäaikaisen kriisien vaikutuksissa on myös kollektiivinen muisti ja sen ylläpitäminen. Protestiliikkeet, kuten Black Lives Matter tai Elokapina (Exinction Rebellion), pitävät yllä kriisitietoisuutta ja siten tarvetta muuttaa tapaamme hahmottaa politiikkaa. Niin kauan kuin muistamme kyseisen kriisin, pystyy se vaikuttamaan tapaamme ajatella politiikkaa.
Pandemian vaikutukset poliittiseen ajatteluumme tulevat olemaan sen välittömiä seurauksia pitkäkestoisempia.
Kriisi pakottaa ajattelemaan poliittisesti menneisyyttämme, tätä hetkeä ja tulevaisuutta. Se tarkoittaa poliittisten arvojemme uudelleenarviointia siitä itsestään käsin. Juuri tästä syystä siinä on kyse uudelleenarvioinnista, eli kriisistä käsin näemme asiat uudessa valossa.
Tässä mielessä esimerkiksi pandemian vaikutukset poliittiseen ajatteluumme tulevat olemaan sen välittömiä seurauksia pitkäkestoisempia. Kriisi vaikuttaa siihen, mitä pidetään hyvänä politiikkana. Se kartoittaa uusiksi tapojamme hahmottaa poliittisen toimintamme mahdollisuuksia.
FM Tuukka Brunila on tohtorikoulutettava Eurooppalaisen oikeuden, identiteetin ja historian tutkimuksen huippuyksikössä Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.
