Perussuomalaisten on väitetty jakautuvan ”soinilais-vennamolaiseen” maalaispopulistiseen siipeen, jossa jopa vasemmistohenkinen eliitinvastaisuus on vahvaa, ja uudempaan ”halla-aholaiseen” maahanmuuttovastaiseen siipeen. Tutkitustikin sen kannattajat ovat perinteisiä puolueita hajaantuneempia mielipiteiltään. Löytyykö puolueesta siis maantieteellinen jako maaseudun ”herravihaa” lietsoviin ”köyhän kansan” puolustajiin ja kaupunkilaisiin maahanmuuton vastustajiin?
Perussuomalaiset on myös Suomen miesvoittoisin puolue, mutta pyrkii aktiivisesti houkuttelemaan naisia riveihinsä. Kun konservatiivinen politiikka tuntuu vetoavan miehiin, miten mielipiteet jakautuvat perussuomalaisten miesten ja naisten keskuudessa? Ovatko perussuomalaiset naiset yhtä kovan linjan konservatiiveja kuin miehetkin? Tällä on väliä puolueen tulevaisuuden kannalta: jos sen naiset ovat miehiä vapaamielisempiä, naisten osuuden kasvattaminen voi johtaa ristiriitoihin puolueen linjasta.
Olen etsinyt vastauksia näihin kysymyksiin puolueen ehdokkaiden vastauksista Helsingin Sanomien eduskuntavaalikoneeseen 2011. Jaoin ehdokkaat maalaisiin ja kaupunkilaisiin Tilastokeskuksen tilastollisen kuntaryhmityksen mukaan. Tarkastelemani kysymykset voidaan karkeasti luokitella talous- ja arvokysymyksiin. Talousaihetta edustavat kysymykset tuloeroista, lapsilisistä ja eurokriisistä, ja arvokysymykset käsittelivät homoparien adoptio-oikeutta ja maahanmuuttoa.
Perussuomalaisten valtaosa jytkyvaaleissa 2011 vaati tuloerojen kaventamista perustellen kantansa oikeudenmukaisuudella: taloudellinen eriarvoisuus on väärin. Perusteluissa korostettiin populistiseen tapaan kansan ja eliitin erottelua: ”Kansa jakautuu yhä kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuen varassa eläviin ja huippumenestyjiin, jotka eläköityvät noin 60 vuotiaina kultaisten kädenpuristusten kera ja jäävät nauttimaan satojen tuhansien vuotuisista eläkkeistään”, kirjoitti Reijo Hongisto, nykyinen kansanedustaja.
Jotkut ehdokkaat kuitenkin puolustivat tuloeroja, koska ne kannustavat kilpailuun: ”kouluttautumisesta sekä sijoittumisesta hyväpalkkaiseen työhön työelämässä ei tulisi rangaista”, sanoi helsinkiläisehdokas Toni Paussu. Mielipiteet lapsilisästä olivat samantyyppisiä: lapsilisiä puolustettiin, mutta monet olivat sitä mieltä, että köyhien pitäisi saada rikkaita enemmän. Jotkut kuitenkin näkivät lapsilisänkin passivoivana sosiaaliturvana. Eurokriisikysymyksessä puolestaan osa syytti pankkiireja, osa Etelä-Euroopan maita.
Kun katsotaan talouskantojen jakautumista, puolueen sisäiset erot paljastuvat: maaseudun ehdokkaille taloudellinen tasa-arvo oli tärkeämpää, kun taas markkinakilpailua puolustavat kannat olivat tavallisempia kaupungissa. Esimerkiksi tuloerokysymyksessä sosiaalista oikeudenmukaisuutta asettui puolustamaan luokitteluni mukaan 60 % maalaisehdokkaista mutta vain 37 % kaupunkilaisista. Sukupuoliero oli vielä suurempi: kaikki oikeistohenkisiä kilpailukantoja tuloerokysymykseen ja eurokriisikysymykseen esittäneet olivat miehiä. Naiset taas korostivat moraalista velvollisuutta auttaa köyhiä (tuloerokysymyksessä 44 %) huomattavasti miehiä (19 %) useammin.
Eurokriisikysymyksessä taas miesten vastauksissa korostui Etelä-Euroopan maiden syyttäminen omasta ahdingostaan (43 % miehistä, 23 % naisista). ”Kreikka olisi aikanaan pitänyt päästää velkasaneeraukseen”, kirjoitti Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Simon Elo. Tässä kysymyksessä kaikki, jotka erikseen mainitsivat markkinamekanismin osaavan kyllä hoitaa asiat parhain päin, olivat kaupunkilaismiehiä. Talouskysymyksissä oikeistokantoja esittäneiden joukosta löytyy tuttuja Nuivan vaalimanifestin allekirjoittajia ja muita maahanmuuttokysymyksissä profiloituneita miehiä, mm. Jussi Halla-aho, Teemu Lahtinen ja Tom Packalén.
Myös kysymyksessä homo- ja lesboparien adoptio-oikeudesta perussuomalaiset miehet olivat naisia tiukemmalla linjalla. He vetosivat naisia useammin homouden epänormaaliuteen (32 % miehistä, 10 % naisista) tai pitivät homoutta jopa syntinä. Puolueen naisista jotakuinkin yhtä suuri osa, noin kolmannes, jopa ilmaisi huolensa seksuaalivähemmistöjen tasavertaisista oikeuksista kuin halusi rajoittaa homoparien adoptio-oikeutta syystä tai toisesta. Esimerkiksi sukupuolineutraalia avioliittoakin myöhemmin kannattanut, kansanedustajaksi valittu Arja Juvonen antoi seuraavan kommentin: ”Homoseksuaalit ovat käyneet kovan taistelun hyväksytyksi tulemisessa: siinä on koulua, joka varmasti antaa näkemystä moneen asiaan eritavalla kuin umpimielinen suvaitsemattomuus.”
Maahanmuuttokysymys sen sijaan yhdistää puoluetta. En löytänyt juuri ollenkaan maantieteellisiä tai sukupuolten välisiä eroja, vaan puolue oli yhdessä rintamassa maahanmuuttopolitiikan kiristämisen kannalla. Tätä perusteltiin niin maahanmuuton taloudellisilla kustannuksilla, maahanmuuttajien rikollisuudella kuin kulttuurien yhteensopimattomuudellakin.
Puolueessa siis ei oikeastaan ole ”maahanmuuttokriittistä siipeä”, vaan se on kokonaisuudessaan erittäin ”maahanmuuttokriittinen”. Väitetty ”maahanmuuttokriittinen siipi” on oikeammin puolueen oikeistosiipi. He kannattavat taloudellista liberalismia ja kilpailua, eli ovat myös taloudellisesti oikeistolaisia – siinä missä puolueen valtavirta on kyllä arvokysymyksissä konservatiivista, mutta talousasioissa usein melko vasemmalla, ainakin vaalikoneen puheissa. Oikeistosiipi on kannoiltaan ristiriidassa puolueen vanhan kaartin ja erityisesti naisten enemmistön kanssa.
Puolueen naiset ovatkin yllättävän vapaamielisiä homoadoption suhteen ja usein erityisesti köyhien puolella talousasioissa. Taloudellinen tasa-arvo on myös tärkeää suurelle osalle maaseudun sekä mies- että naisehdokkaita.
On toki luonnollista, että nuoressa puolueessa, jonka menestys perustuu osin protestimielialaan, on perinteisiä puolueita runsaammin hajontaa. Puolueen vakiintuessa – ja erityisesti sen yrittäessä houkutella lisää naispoliitikkoja ja -äänestäjiä – sen on kuitenkin oltava kovin tarkkana kantojensa muodostamisessa, jos se mielii välttää sisäistä eripuraa. Suunta näyttäisi kuitenkin olevan kohti oikeaa talousasioissakin, ainakin jos kysytään PS-nuorten puheenjohtajalta Simon Elolta, joka vaatii nuorisojärjestön Rahvas-lehdessä 3/2013 verotuksen keventämistä: ”Perussuomalaisten Nuorten täytyy ajaa puolueen sisään verokapina! Verotuskeskustelu sopii kuin nakutettu nuorten kansallisliberaaliin talouspoliittiseen linjaan.”
Kirjoitus perustuu Tuukka Ylä-Anttilan artikkeliin ”Perussuomalaisten sisäiset poliittiset suuntaukset: Julkisen oikeuttamisen analyysi”, Politiikka, 3/2014.
Artikkelikuva: maarten-van-den-heuvel / Unsplash
