Puolueet ovat osa edustuksellista demokratiaa. Puolueita koskevat analyysit tarjoavat näkökulmia poliittisiin puolueisiin yhteiskunnallisina toimijoina.
Monimuotoinen demokratia tarvitsee poliitikkoja eri taustoista ja yhteiskuntaryhmistä, jotta poliittinen järjestelmä olisi kaikkien hyväksymä. Eri vähemmistöjen poliittisessa osallistumisessa on kuitenkin eroja. Ulkomaalaistaustaiset ihmiset ovat aliedustettuina kaikilla politiikan tasoilla.
Mistä poliittiset puolueet puhuvat, kun ne puhuvat kansalaisista – meistä suomalaisista – tai kun ne puhuvat meidän hyvinvoinnistamme?
Suomalaisten ehdokkaiden henkilöbrändäys eduskuntavaaleissa 2019 näyttäytyi ainakin Facebookissa enemmän satunnaisina kampanjaviesteinä, joissa henkilö rakentui asiakysymysten, mediaesiintymisten ja kampanjan tapahtumaviestien varaan.
Taiteen ja kulttuurin tukemisen motiivit ovat säilyneet lähes muuttumattomina puolueohjelmissa 1960-luvulta saakka. Nyt kirjaukset tuntuvat edistyksellisyyden sijaan väljähtäneiltä aiempien vuosikymmenten kirjausten toistoilta.
Jos politiikan ytimestä ponnistava avoimesti puoluesidonnainen journalismi ei tässä ajassa löydä tarkoitustaan, niin milloin sitten?
Sosiaalinen media on eräänlainen närkästyksen kone, joka on viritetty nostamaan esille suuttumusta tai katkeruutta herättäviä sanomia. Ne näkyvät myös poliittisessa viestinnässä.
Millaisten yhteiskunnallisiksi koettujen ristiriitojen ympärille tulevaisuuden puolueet muodostuvat?
Demokratian kritiikki on usein puolueiden kritiikkiä, vaikka se kehystettäisiin koko järjestelmän kritiikiksi tai kriisiksi.
Uudet puolueet eroavat perinteisestä kolmesta suuresta puolueesta esimerkiksi murtamalla oikeisto–vasemmisto-jakoa. Niiden harteille on myös sovitettu politiikan uudistajan manttelia.
Suomen kolme suurta perinteistä puoluetta – SDP, keskusta ja kokoomus – ovat haasteista ja haastajista huolimatta pitäneet pintansa yli vuosisadan. Ne ovat yhtäältä jarruttaneet kiivainta muutosintoa, toisaalta mukautuneet ajan vaatimuksiin.
