Äänestäjien toimintaa tarkastelevien tutkijoiden tulee huomioida poliittiseen osallistumiseen liittyvien tekijöiden moninaisuus kirjoittaa Hanna Wass.
Äänestysaktiivisuus on laskenut Suomessa tuntuvasti viimeisen parin vuosikymmenen aikana. Myös puolueiden jäsenten ja jonkin puolueen itselleen hyvin läheiseksi kokevien äänestäjien määrä on vähentynyt. Molempia ilmiöitä on vaalitutkimuksessa lähestytty usein yksilötason tekijöistä käsin. Eri maita koskevissa tutkimuksissa on esimerkiksi havaittu, että vaaleissa äänestäminen on tiiviisti yhteydessä yksilön ikään, koulutukseen ja tulotasoon. Taipumus osallistua on suurempi vanhemmilla, korkeasti koulutetuilla ja enemmän ansaitsevilla äänestäjillä. Myös uskonnollisuus, puoluesamastumisen aste sekä poliittinen kiinnostus ja tietotaso lisäävät osallistumista. On myös osoitettu, että nuorten sukupolvien osallistumisvalmiutta on laskenut heidän vanhempia ikäryhmiä matalampi käsitys äänestämisestä kansalaisvelvollisuutena ja vähäisempi politiikkaa kohtaan tunnettu kiinnostus. Äänestämisen vähentyminen erityisesti nuorten kohdalla on puolestaan laskenut vaalien yleistä osallistumisastetta.
Laiskat äänestäjät
Äänestäjäkeskeinen lähestymistapa on perusteltu siinä suhteessa, että vaaleissa äänestäminen ja puolueiden kannattaminen ovat pohjimmiltaan yksilöllistä toimintaa. Osallistumiseen vaikuttavat kuitenkin myös poliittisen järjestelmän ominaisuudet sekä vaaleissa tarjolla olevat vaihtoehdot. Äänestäjän osallistumismotivaatiota koskevan tarkastelukulman liiallinen painottuminen voi osaltaan johtaa siihen, että demokratian ongelmat typistyvät kysymykseen kansalaisten vähäisestä osallistumisesta, kuten Marja Keränen (ks. lähteet) on puheenvuorossaan osuvasti todennut. Vaikka esimerkiksi matalaa äänestysaktiivisuutta voi perustellusti pitää yhtenä osoituksena poliittisessa järjestelmässä ilmenevistä ongelmista, ei liene mielekästä etsiä syitä pelkästään äänestäjistä. Tämä on kuitenkin vallitseva puhetapa erityisesti nuorten osallistumista koskevassa keskustelussa, mihin me tutkijatkin usein syyllistymme. Uutisoinnissa toistuvat usein sen tyyppiset otsikot kuin ”kaksi kolmesta nuoresta nukkui vaaleissa” tai ”nuoret ovat laiskimpia äänestäjiä”. Emeritusprofessori Tuomo Martikaisen ilmaisua käyttäen äänestäjiä syyttelevä puhetapa vahvistaa kuvaa nuorista perinpohjaisina vetelyksinä, joille vähäinen yhteiskunnallinen kiinnostus muodostaa jonkinlaisen ominaispiirteen. Samalla hämärtyy myös se mahdollisuus, että äänestämättä jättäminen voisi olla tietoinen poliittinen viesti.
Keskustelu passiivisuudesta heijastuu nuorten käsitykseen itsestään ja toisistaan poliittisina toimijoina
Yleinen keskustelu nuorten passiivisuudesta heijastuu kiinnostavasti heidän ymmärrykseensä itsestään ja toisistaan poliittisina toimijoina. Tämä näkyy hyvin myös Nuorisoasiain neuvottelukunnan vuodesta 1994 tekemissä nuorisobarometreissä, joissa tarkastellaan 15–29-vuotiaiden ikäluokkaa. Tuoreen vuoden 2013 nuorisobarometrin mukaan syksyn 2012 kunnallisvaaleissa äänestäneiden 18–29-vuotiaiden mielestä yksi keskeinen äänestämättä jättämisen syy oli viitseliäisyyden puute. Kun äänestäneistä kyseistä seikkaa piti erittäin tai melko tärkeänä syynä 69 prosenttia vastaajista, äänestämättä jättäneistä tätä mieltä oli yli puolet vähemmän (28 %). Voidaan myös pohtia, missä määrin varaukselliset käsitykset toisten nuorten kapasiteetista poliittisen osallistumiseen ovat vaikuttaneet siihen, että 15–29-vuotiaiden nuorten enemmistö ei kannata äänestysikärajan laskemista kunnallisvaaleissa 16 ikävuoteen, kuten Markus Söderlund viittaa nuorisobarometrin artikkelissaan. On kuitenkin hyvä huomata, että hieman yli puolet vastaajista (54 %) kallistui vuoden 2013 barometrissä äänestysikärajan laskemisen kannalle, mikä on ensimmäinen kerta sen jälkeen kun asiaa on alettu kysyä barometreissä.
Sama itsekriittisyys näkyi myös vuoden 2007 nuorisobarometrissä tiedusteltaessa avokysymyksillä syitä yleiseen äänestysaktiivisuuden laskuun ja nuorten vanhempia ikäryhmiä vähäisempään äänestämiseen. Vaikka vain pieni osa (10 %) mainitsi nuorten vaikuttaneen koko äänestysprosentin laskuun, joka viides 18–29-vuotiaista piti nuorten käyttäytymisen syynä nuoria itseään eli sitä, että he eivät ole kiinnostuneita politiikasta tai keskustele siitä. Myös vuoden 2003 vaalitutkimuksessa havaittiin, että nuoret ovat sisäistäneet hyvin yleisen käsityksen ikäryhmänsä passiivisuudesta. Siinä missä 18–33-vuotiaiden suhtautuminen poliittiseen osallistumiseen oli positiivisempaa kuin heidän arvionsa ikätoveriensa suhtautumisesta, vanhemmissa ikäryhmissä suhde oli päinvastainen.
Osallistumisen epätasainen jakautuminen nuorten motivaatiota suurempi haaste
Vaikka rekisteritietoihin pohjautuva 18–30-vuotiaiden äänestysaktiivisuus esimerkiksi syksyn 2012 kunnallisvaaleissa olikin huomattavan matala (33 %), vuoden 2013 nuorisobarometri osoittaa, että nuorten käsitykset edustuksellisen demokratian toimivuudesta ja omista vaikutusmahdollisuuksista ovat suhteellisen myönteisiä. Vastaajista 81 prosenttia katsoi, että äänestämisellä voi vaikuttaa asioihin ja vastaavasti äänestämistä pidettiin, jossain määrin yllättäenkin, tehokkaimpana vaikutuskeinona. Yleisesti ottaen nuorisobarometrin tulosten pohjalta ei siis ole syytä korostaa nuorten vieraantumista poliittisesta toiminnasta, etenkin kun perinteiset ja tuoreemmat osallistumismuodot, kuten kansalaisaloitteet tai kulutusvalinnoilla vaikuttamaan pyrkiminen, näyttävät pikemminkin täydentävän kuin korvaavan toisiaan.
Erilaisten osallistumistapojen kasautuminen aktiivisten nuorten joukolle heijastaa toisaalta sitä, että nuorten omia asenteita ongelmallisempi seikka on osallistumisessa ilmenevä laajempi yhteiskunnallinen eriarvoisuus. Perinteisesti koulutusta on pidetty yhtenä keskeisenä aktivoivana tekijänä. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että koulutus ei itsessään lisää poliittista osallistumista. Yhtäältä koulutus ilmentää perhetaustan merkitystä, kuten esimerkiksi vanhempien koulutusta ja omaa osallistumista. Toisaalta koulutuksen osallistumista lisäävä vaikutus voi kuvastaa myös korkeasti koulutettujen keskeisempää asemaa sosiaalisissa verkostoissa, jolloin heihin kohdistuu enemmän aktivointipyrkimyksiä esimerkiksi poliittisten puolueiden taholta.
Lapsuuskodin keskeisestä roolista on saatu viitteitä myös Suomea koskevassa tutkimuksessa. Kyseinen tarkastelu pohjautui Tilastokeskuksen muodostamaan aineistoon, jossa vuoden 1999 eduskuntavaalien vaalilistoista poimitut 18–30-vuotiaiden äänestystiedot yhdistettiin heidän vanhempiensa äänestystietoihin ja muihin taustatietoihin. Tuloksista kävi ilmi, että niistä aikuista lapsista, joiden molemmat vanhemmat äänestivät, 64 prosenttia äänesti myös itse. Mikäli kumpikaan vanhemmista ei äänestänyt, lapsista äänesti alle viidennes. Toisessa tuoreessa suomalaisessa tutkimuksessa tehty havainto taloudellisen hyvä- ja huono-osaisuuden siirtymisestä vanhemmilta lapsille näyttäisi siis pätevän myös äänestämiseen.
Poliittinen osallistuminen on monisäikeinen ilmiö, joka on yhteydessä niin äänestäjän ominaisuuksiin ja motivaatioon liittyviin kysyntätekijöihin, puolueisiin ja vaalikontekstiin liittyviin tarjontatekijöihin kuin näiden yhteisvaikutuksiin ja laajempiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Demokratian tilan arvioinnin ja osallistumisen vahvistamiseen tähtäävien keinojen kehittämisen kannalta on hyödyllistä, että näihin kaikkiin kiinnitetään tasapuolisesti huomiota.
Meidän erityisesti äänestäjän toimintaa tarkastelevien tutkijoiden vastuulla onkin huomioida, että myös muut näkökulmat tulevat tutkimustuloksia esitellessämme ja julkisissa puheenvuoroissamme esiin.
Lähteet
Gidengil, Elisabeth & Wass, Hanna (2013): Vaaleissa äänestäminen siirtyy vanhemmilta lapsille. Hyvinvointikatsaus3/2013, 43–47.
Kam, Cindy D. & Carl L. Palmer (2008) Reconsidering the effects of education on political participation. Journal of Politics 70(3), 612–631.
Keränen, Marja (2012): Demokratia Suomessa – ketä kiinnosta? Politiikasta.fi, https://politiikasta.fi/blog/demokratia-suomessa-%E2%80%93-ket%C3%A4-kiinnostaa.
Myllyniemi, Sami (toim.) (2014): Vaikuttava osa. Nuorisobarometri 2013. Helsinki: Nuorisoasiain neuvottelukunnan julkaisuja nro 50, julkaisuja (Nuorisotutkimusseura) nro 145.
Persson,Mikael (2013a): Is the effect of education on voter turnout absolute or relative? A multi-level analysis of 37 countries. Journal of Elections, Public Opinion and Parties 23(2):111–33.
Persson, Mikael (2013b): Review article: education and political participation. British Journal of Political Science (early online view).
Sirniö, Outi, Martikainen, Pekka, Kauppinen, Timo (2013) Intergenerational determinants of income level in Finland. Social Forces 92(2), 463–490.
Söderlund, Markus (2014). Äänettömät 16-vuotiaat. Teoksessa Sami Myllyniemi (toim.), Vaikuttava osa. Nuorisobarometri 2013. Helsinki: Nuorisoasiain neuvottelukunnan julkaisuja nro 50, julkaisuja (Nuorisotutkimusseura) nro 145.
Wass, Hanna (2007b): Generations and socialization into electoral participation. Scandinavian Political Studies 30(1), 1–19.
Wass, Hanna (2007b): Nuorten näkemyksiä vaaliosallistumisen laskusta ja sen ratkaisukeinoista. In Kari Paakkunainen (toim.), Sukupolvipolitiikka. Helsinki: Nuorisoasiain neuvottelukunta, julkaisuja 36, Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 72.
Kirjoitus pohjautuu vuoden 2013 nuorisobarometrin julkistamistilaisuudessa 11.2.2014 pidettyyn kommenttipuheenvuoroon.
Artikkelikuva: congerdesign / Pixabay
