Vaalianalyysit

Politiikasta.fi tarjoaa kattavan paketin vaalianalyysia eri vaaleista 2010-luvulla.

Podcast: Vaalipolitiikkaa ja kansalaispätevyyttä

Suomalaisten luottamus politiikkaan on muihin Euroopan maihin verrattuna korkealla, mutta kansalaisten luotto omiin kykyihinsä ymmärtää politiikkaa on taas maanosan alhaisimpia. Luottavatko suomalaiset poliitikoihin sokeasti? Miten kansalaispätevyyttä eli ihmisten uskoa kykyihinsä ymmärtää ja vaikuttaa päätöksentekoon voisi parantaa?

Demariruusu kukkii taas

Eurooppalaisella sosiaalidemokratialla on takanaan vaikea vuosikymmen. Viimeistään Saksan vaalien myötä se on kuitenkin osoittanut olevansa edelleen voima, jonka kykyyn ottaa vastuuta äänestäjät luottavat keskellä vaikeita aikoja.

Donald Trump: Norminsärkijä presidenttinä, osa 2

Kaksiosaisen artikkelin jälkimmäisessä osassa tarkastellaan Trumpin vaikutusta Yhdysvaltain sisäpolitiikkaan. Maan yhteiskunnallinen polarisaatio syvenee. Näin vakava yhteiskunnallinen kehitys ei muutu hetkessä, vaikka presidentti vaihtuisikin.

Voivatko ujot äänestäjät ratkaista voiton Trumpille?

Kun Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin on aikaa kolme päivää, Joe Biden on selvässä gallup-johdossa. 2010-luvulla oikeistokonservatiivien menestys arvioitiin alakanttiin ainakin kolmissa eri vaaleissa. Yhtenä selittävänä tekijänä on pidetty ujojen äänestäjien joukkoa. Mistä ilmiö johtuu ja onko Trumpin voitolle ujojen äänestäjien turvin tieteellistä pohjaa?

Trumpin talous oli vahva

Tässä artikkelissa esitellään lukuja presidentti Donald Trumpin ja häntä edeltäneen presidentti Barack Obaman ajan taloudesta. Jos tarkastellaan vain vaa’ankieliosavaltioiden talouskehitystä, Trumpin uudelleenvalinta näyttää hyvinkin mahdolliselta.

D’Hondtin säännön logiikka ja ehdokasäänestämisen hämmentävyys

Suomessa käytössä oleva vaalitapa keskusteluttaa taas tänä keväänä. Kuinka hyvin kansan tahto toteutuu, kun toiset tulevat valituiksi vaatimattomilla henkilökohtaisilla äänimäärillä samaan aikaan, kun paljon suositumpia ehdokkaita jää rannalle? Kevään eduskuntavaalit …

D’Hondtin säännön logiikka ja ehdokasäänestämisen hämmentävyys Lue lisää »

Politiikan rekrytointiviikot

Vaalikevät tarjoaa suomalaisille poliitikoille monipuolisia työllistymismahdollisuuksia. Tuplaehdokkuudet ja kauden keskeyttäminen ovat poliitikoille hyödyllisiä keinoja hillitä parlamentaarisen uran epävarmuutta.

Scroll to Top