Niin Trumpin ja Modin vaalivoittoja, brexitiä kuin Isiksen nousua selittää vallitseva maailmanjärjestys. Ongelman ytimessä on demokratian ja markkinatalouden ristiriitainen suhde.
Emme kovin helposti yhdistä toisiinsa Donald Trumpin valintaa Yhdysvaltain presidentiksi 2016, Britannian eroamista Euroopan unionista 2016 järjestetyn kansanäänestyksen tuloksena, Narendra Modin valintaa 2014 Intian pääministeriksi sekä ääri-islamilaisen Isiksen väkivaltaa ja perustamaa islamilaista kalifaattia.
Kolme ensimmäistä ilmiötä ovat demokraattisten prosessien tuotoksia ja ne vodaan kytkeä populismiin. Isis puolestaan on kaukana demokratiasta eikä siihen helposti liitetä myöskään populismia. Kuitenkin noista kaikista ilmiöistä voidaan löytää niitä yhdistäviä piirteitä.
Kaikista neljästä ilmiöstä voidaan löytää niitä yhdistäviä piirteitä.
Yhdysvalloissa Trumpin kannatus perustui ratkaisevasti niin kutsutun ruostealueen työttömiksi jääneiden tai tulojaan menettäneiden valkoisten työläisten ja maanviljelijöiden ääniin. Yhtäältä globalisaatio on siirtänyt tuotantoa ja sen mukana työpaikkoja pois Yhdysvalloista. Toisaalta latinojen maahanmuutto oli tuonut halvempaa työvoimaa.
Britannian EU-eron kannattajien taustalta löytyy myös työpaikkojen menetys ja pelko maahanmuuttajien aiheuttamasta tulojen supistumisesta mahdollisen halvan työvoiman muodossa. Toki takaa löytyy myös pelko perinteisen englantilaisen elämänmuodon häviämisestä. Britanniassa globalisaation lisäksi uhaksi koettiin Euroopan unionin avaamat rajat.
Intiassa Modin ja Intian kansanpuolueen kannatus nojasi paljolti hinduihin, joille globalisaatio ja Intian talouden liberalisointi ei vielä ollut antanut juuri mitään tai jotka olivat talouden modernisoitumisen myötä menettäneet tulonsa. Intiassa miljoonat ovat nousseet köyhyydestä keskiluokkaan, mutta samalla varallisuuserot ovat kärjistyneet.
Isisin joukkoihin liittyy Euroopasta musliminuoria, joille lupaus tai odotus paremmasta elämästä ei olekaan toteutunut. Toisaalta Isis saa islamilaisesta maailmasta riveihinsä ihmisiä, jotka kokevat islamin tulleen nöyryytetyksi länsimaiden toimesta ja jotka modernisaatio on repinyt irti omilta juuriltaan.
Islamilaisessa maailmassa ääriliikkeiden kannatusta tukee myös sosiaalinen eriarvoisuus. Niissä eliitti on hyötynyt maailmantalouteen osallistumisesta, mutta vauraus ei ole valunut alas työllään elävän väestön keskuuteen.
Paluu menneisyyteen
Kaikki neljä tapausta ovat globalisaation tuottamia reaktioita. Niissä purkautuu populismin muodossa tyytymättömyys globalisaation tuottamiin lieveilmiöihin ja globaalihallinnon epäonnistumiseen. Niiden käyttövoima löytyy globalisaation syrjäyttämistä ja nöyryyttämistä ihmisistä.
Kaikkia neljää yhdistää myös lupaus uudesta paremmasta huomisesta. Trump lupasi tuoda työpaikat takaisin. Brexitin puuhamiehet lupasivat paremman tulevaisuuden EU:n ulkopuolella. Modi lupasi uutta elinvoimaa Intian talouteen ja sen myötä kymmenien miljoonien vaurastumisen. Isis lupaa palauttaa muslimien ylpeyden ja oman elämän hallinnan.
Ilmiöt ovat kaikki tavallaan modernisaation tuotteita.
Lupausten täyttäminen ja odotusten toteutuminen edellyttävät talouden kasvua. Sitä kautta nuo ilmiöt kytkeytyvät eurooppalaiseen 1700- ja 1800-lukujen yhteiskuntafilosofiaan. Ne ovat kaikki tavallaan modernisaation tuotteita.
Kaikissa neljässä ilmiössä menneisyys nousee merkittävään asemaan. Kannatusta haetaan kääntämällä katseet loistavaan menneisyyteen ja sen palauttamiseen. Samalla osoitetaan vihollinen, joka on syypää vallasta, hyvinvoinnista tai kulttuurista syrjäytymiselle.
Trump lupaa palauttaa Yhdysvaltain kadotetun suuruuden ja tehdä maasta jälleen maailman johtavan valtion. Brexitin kannattajat hakevat Britannian uutta nousua Euroopan unionin sijaan vanhasta kansainyhteisöstä. Samalla glorifioidaan brittiläistä imperiumia.
Modi lupaa palauttaa Veda-myyttien hindujen loistavan menneisyyden samalla kun hän tekee Intiasta modernin suurvallan. Myös Isis lupaa palauttaa islamin alkuaikojen loistavan kalifaatin.
Loistavan menneisyyden ihannointiin kaikissa neljässä tapauksessa liittyy myös ulossulkeva nationalismi. Niissä ilmenevä nationalismi palautuu 1800-luvun eurooppalaiseen romantiikan kansallisuusaatteeseen. Näin on myös Isisin ja hindunationalismin kohdalla. Tässä suhteessa molemmat kääntävät selkänsä omalle moninaisuuden perinteelle.
Loistavan menneisyyden ihannointiin kaikissa neljässä tapauksessa liittyy myös ulossulkeva nationalismi.
Romantiikan ajatus menneisyyden palauttamisesta, pyrkimys vahvan ja puhtaan kansakunnan rakentamiseen ja vierauden kammo löytyvät sellaisilta eurooppalaisilta 1800-luvun kansallisuusaatteen klassikoilta kuin Johann Gottfried Herderiltä, Johann Gottlieb Fichteltä, Adam Mickiewiczilta ja Giuseppe Mazzinilta. Tuohon aateperintöön kuuluu myös voimakas erottelu meidän ja muiden välillä.
Kansallisromantiikkaan kytkeytyivät myös erilaiset sankaritarinat. Siihen liittyi uuden ihmisen ja kansakunnan luominen väkivallan kautta. Euroopassa tuo väkivallan ihannointi ja ajatus voimakkaiden kansakuntien rakentamisesta tuotti 1900-luvulla kaksi maailmansodiksi kutsuttua Euroopan sisällissotaa.
Post-modernin harha
Nuo neljä populismiin liitettyä ilmiötä nostavat esiin kiintoisan kysymyksen post-modernismista. Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa on jo jonkin aikaa ollut esillä ajatus siirtymisestä post-moderniin aikakauteen.
Ranskalainen filosofi Bruno Latour on tosin kiistänyt tuon ajatuksen nostamalla esiin näkökulman, ettemme ole vielä edes moderneja.
Yksi ulottuvuus post-moderniin aikakauteen siirtymisessä oli suurten tarinoiden häviäminen. Nyt kuitenkin noissa neljässä ilmiössä suuret tarinat ovat palanneet takaisin, jos ne edes olivat koskaan hävinneet. Tämä tukee ainakin sitä ajatusta, että puhe post-moderniin siirtymisestä on kenties ennenaikaista, kun suuri osa ihmiskunnasta on vasta siirtymässä moderniin.
Suuret tarinat ovat palanneet takaisin, jos ne edes olivat koskaan hävinneet.
Digiajassa eläminen voisi tukea post-moderniin siirtymistä. Mutta toisaalta se on yksi tekijä, joka tukee uusien myyttien rakentamista ja niihin uskovien yhteisöjen muodostumista. Näin moderni ja rakennetut traditiot muodostavat hybridin, jossa elävät monet totuudet.
Kaikki neljä ilmiötä kertovat myös omalla tavallaan maailmanjärjestelmän muutoksesta. Muutos synnyttää eri puolilla epävarmuutta, johon haetaan turvallisuutta ja varmuutta menneisyyden kautta. Paluu turvalliseksi koettuun menneisyyteen nousee houkuttelevaksi ajatukseksi.
Näin kehystettynä islamilaista terrorismia ei pitäisi tarkastella erillisenä ilmiönä eikä hakea sen syitä islamin ominaislaadusta. Kun Isis asetetaan Trumpin ja Modin vaalivoittojen ja brexitin rinnalle, ongelmaksi nousee se moderni maailmanjärjestelmä, jota olemme rakentaneet viimeistään 1400-luvun lopulta.
Tasa-arvon illuusio
Sikäli kuin tässä käsitellyt neljä ilmiötä koetaan ongelmiksi, voidaan niiden yhteistä selittäjää hakea vallitsevasta maailmanjärjestelmästä. Kysymys on tavallaan modernisaation kriisistä. Yksi modernin lupauksista oli Ranskan vallankumouksen iskulause tasa-arvoisuudesta, joka ei globaaliksi muuttuneessa maailmassa ole toteutunut.
Ongelman ytimessä on demokratian ja markkinatalouden ristiriitainen suhde.
Demokratian kestävyyden yhtenä edellytyksenä on ainakin jonkinasteinen aineellinen tasa-arvo. Sen toteuttaminen tai ainakin sitä kohti eteneminen on puolestaan edellyttänyt jatkuvaa taloudellista kasvua. Kasvu puolestaan on mahdollistanut heikommassa asemassa olevien hyvinvoinnista huolehtimisen taloudellisen uusjaon kautta.
Yhteiskunnallisen vakauden ja tasa-arvon illuusion säilyttäminen ei enää olekaan samalla lailla mahdollista kuin aiemmin.
Talouskasvun hidastuminen tai jopa pysähtyminen kehittyneissä teollisuusmaissa on johtanut säästöihin ja leikkauksiin. Yhteiskunnallisen vakauden ja tasa-arvon illuusion säilyttäminen ei enää olekaan samalla lailla mahdollista kuin aiemmin.
Itse asiassa pariin sataan vuoteen ensimmäisen kerran näyttää siltä, että tulevat sukupolvet eivät voi odottaa oman elintasonsa olevan parempi kuin heitä edeltäneiden sukupolvien.
Kun lupaus tasa-arvosta karkaa ja eriarvoisuus lisääntyy, syrjäytyneet kokevat, että eliitit ovat pettäneet heidät. Demokraattisissa yhteiskunnissa vaalit antavat mahdollisuuden äänestää eliittejä vastaan. Autoritaarisissa islamilaisissa maissa itsensä petetyiksi tulleiksi kokeneet hakeutuvat ääriliikkeisin ja suuntaavat vihansa omia eliittejään ja heidän tukijoikseen ymmärrettyjä länsimaita vastaan.
Populismi tai ääri-islamismi ei kuitenkaan esitä vaihtoehtoa modernille. Paluu menneeseen tai rajojen sulkeminen puhtaiden kansallisvaltioiden palauttamiseksi on osa modernia agendaa eikä siten vaihtoehto. Juuri tämä agenda edellyttää kestävää talouskasvua, jolle luonto ja rajallinen maapallo ovat asettamassa esteitä.
Vihan kasvun hillitseminen edellyttää, että osattomista pidetään huolta.
Alati muuttuvassa maailmassa vihan kasvun hillitseminen edellyttää, että osattomista pidetään huolta. Perinteisen intialaisen ja kiinalaisen yhteiskuntafilosofian mukaan vallan legitimiteetin tulee perustua ensisijaisesti kansalaisten hyvinvointiin.
Globaalissa maailmassa ei kuitenkaan riitä, että tämä toteutuu rajoitettujen tai sulkeutuvien kansallisvaltioiden puitteissa. Hyvinvoinnin lähtökohtana tulee olla koko ihmiskunta.
Jyrki Käkönen on Tampereen ja Tallinnan yliopistojen emeritusprofessori, joka työskentelee parhaillaan Koneen Säätiön rahoittaman Tampereen yliopiston Regional Challenges to Multilateralism -tutkimusprojektissa.
