Terrorismi

New Yorkin vuoden 2001 terroristi-iskujen seurauksena terrorismin tutkimuksesta on tullut valtavirtaa.

20 vuotta terrorismin aikakautta – Mikä on muuttunut?

Terrorismi ja sen vastainen toiminta on saanut 2000-luvulla runsaasti huomiota uutisissa ja julkisessa keskustelussa. Näiden vuosien aikana on tapahtunut paljon muutoksia terrorismin torjunnassa sekä yleisissä käsityksissä terrorismista. Nämä eivät välttämättä hahmotu yksin uutisvirtaa seuraamalla.

Mistä terrorismiin radikalisoituminen johtuu

Terrorismista ja siihen radikalisoitumisesta puhutaan paljon, mutta mitä siitä tiedetään? Julkisessa keskustelussa yksipuoliset ja virheelliset näkemykset jatkavat sitkeästi elämäänsä.

Ovatko Syyriasta palaavat turvallisuusuhka?

Syyriasta ja Irakista palaaviin liittyvät turvallisuusriskit huolestuttavat. Huolet eivät ole perusteettomia. Samalla keskustelussa on myös esiintynyt useita tutkimustiedon valossa kestämättömiä oletuksia.

Yhteiskunnan vakaus on saavutus, ei Suomen perusominaisuus

Yksi satavuotisen Suomen taipaleen merkittävimpiä menestyksiä on ollut sellaisen yhteiskunnan rakentaminen, jossa poliittiselle väkivallalle ei ole ollut juurikaan tilausta, totesi päätoimittaja Leena Malkki lakkiaisissa pidetyssä itsenäisyyspäivän juhlapuheessaan.

Oliko Turun puukotus terrori-isku?

Terrorismista puhuminen ja siitä pidättäytyminen kietoutuvat väistämättä yhteen lukuisten laajempien poliittisten kiistakysymysten ja kamppailujen kanssa.

Lukuvinkkejä terrorismista

Jos terrorismi huolestuttaa, ilmiön taustoihin perehtyminen on myös tutkimustietojen mukaan kannatettava ajatus. Päätoimittaja Leena Malkki kokosi lukuvinkkejä kiinnostuneille.

Scroll to Top