Venäjän ortodoksisen kirkon ulkomaan suhteiden osaston johtaja, Volokolamskin metropoliitta Ilarion ruoti taannoin Rossiya 24 -televisiokanavalla Euroopan uskonnollista ilmapiiriä ja vertasi nykypäivän Eurooppaa edesmenneeseen kommunistiseen Neuvostoliittoon. Ilarion näkee Euroopan 2000-luvulla ottaneen Neuvostoliitolle aikanaan kuuluneen roolin yhteiskuntana, jossa uskonnolle ei ole sijaa.

Ilarionin mukaan ”maallistumisesta ja ateismista on itse asiassa tullut läntisen Euroopan uusi ideologia”. Hän arvioi, että vaikka Euroopassa ei sentään vainota kirkkoja eikä tuhota kirkkorakennuksia, kuten Neuvostoliitossa, uskonnon on yhä vaikeampi löytää elintilaa julkisessa tilassa. Uskonto on pidettävä yksityisasiana, josta ei saa puhua julkisesti ja joka ei saa vaikuttaa kenenkään julkiseen toimintaan.

Ilarion muistuttaa myös, että samalla, kun Euroopassa maallistuminen ja ateismi jyräävät ja kirkkoja suljetaan ja myydään maallisemmille toimijoille, Venäjällä tilanne on päinvastainen. Uusia kirkkoja rakennetaan, luostareita ja teologisia oppilaitoksia avataan. Uskonto voi hyvin Venäjällä.

Uskonnonvapaus vai uskonnon vapaus?

Uskonto, joka voi Venäjällä hyvin, on kuitenkin lähinnä ortodoksinen uskonto. Kaikilla muilla uskonnollisilla liikkeillä ei sen sijaan mene aivan yhtä hyvin. Tuorein esimerkki ovat Jehovan todistajat, joiden toiminta Venäjällä saattaa jopa loppua, sillä järjestöä on uuden terrorismin ja äärinationalismin vastaisen lain varjolla syytetty ”ekstremistisestä toiminnasta”.

Myöskään monissa muissa entiseen Neuvostoliittoon kuuluneissa valtioissa uskonnonvapaus ei ole erityisen vahvoissa kantimissa. Esimerkiksi Kazakstanissa uuden uskontojen jäsenmäärää säätelevän lain tultua voimaan sallittujen uskontojen määrä tippui 46:sta 17:ään. Myös Armeniassa ja Valko-Venäjällä vähemmistöuskontojen aseman on arvioitu huonontuneen merkittävästi viime vuosina.

Uskonto, joka voi Venäjällä hyvin, on kuitenkin lähinnä ortodoksinen uskonto.

Monien mielestä yksi merkittävimmistä syistä uskonnonvapauden heikkenemiseen on ollut nimenomaan ortodoksinen kirkko. Kirkon katsotaan toimivan niin läheisessä yhteistyössä Kremlin kanssa, että esimerkiksi kirkon omien mielipiteiden erottaminen Venäjän valtion näkemyksistä ei aina ole helppoa.

Venäjän ortodoksisen kirkon asema valtionkirkkona onkin aivan toista luokkaa kuin esimerkiksi evankelis-luterilaisen kirkon Suomessa – toki Suomessa valtionkirkkoa ei virallisesti ole ollutkaan olemassa vuoden 1870 jälkeen.

Maallistuva Eurooppa?

Entä Eurooppa? Onko siitä todellakin tulossa niin ateistinen ja uskontoja suvaitsematon kuin Ilarion antaa ymmärtää?

On totta, että eurooppalainen yhteiskunta maallistuu koko ajan yhä enemmän. Esimerkiksi Britanniassa ateistiksi tai agnostikoksi itsensä luokitteli vuonna 1963 vain 14 prosenttia kansasta, kun vuonna 2012 vastaava luku oli 42 prosenttia. Suomessa Jumalaan uskoi vuonna 2010 enää 33 prosenttia ihmisistä, kun vuonna 2005 luku oli 41 prosenttia. Samaan aikaan mihinkään korkeampaan voimaan uskomattomien osuus kasvoi 16 prosentista 22 prosenttiin.

Toisaalta on esitetty, että maallistuminen olisi vähitellen saavuttamassa huippunsa ja uskonnollisuus kääntymässä uudelleen kasvuun Euroopassakin. Perusteluiksi on esitetty muun muassa muista maanosista muuttavien siirtolaisten suurempaa uskonnollisuutta ja uskonnollisten perheiden muita perheitä suurempaa lapsilukua.

Uskonnollisuus ei Euroopassa näyttäisi olevan katoamassa, mutta kenties muuttamassa muotoaan.

Esimerkiksi muslimien määrän arvioidaan kasvavan Euroopassa 43 miljoonasta 71 miljoonaan vuoteen 2050 mennessä, kun samaan aikaan kristittyjen määrän ennakoidaan vähenevän 553 miljoonasta 454 miljoonaan. Uskonnollisuus ei siis näyttäisi olevan katoamassa, mutta kenties muuttamassa muotoaan.

Sen sijaan, että uskonto olisi häviämässä näkyvistä, on pikemminkin niin, että kristinuskon ohella muillekin uskonnoille sekä ateismille on avautunut viime aikoina enemmän tilaa julkisuudessa. Euroopasta ei ole tulossa uskonnonvastaista, sen katsomuksellinen kenttä vain on monipuolistumassa.

Uskonnonvapaus Euroopassa

Kaikkien uskonnollisten vakaumusten asema on Euroopassa turvattu. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa, jonka ovat ratifioineet Kosovoa, Valko-Venäjää ja Vatikaania lukuun ottamatta kaikki Euroopan valtiot, todetaan:

”Jokaisella on oikeus ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen. Tämä oikeus sisältää vapauden vaihtaa uskontoa tai uskoa ja vapauden tunnustaa uskontoaan tai uskoaan joko yksin tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti jumalanpalveluksissa, opettamalla, hartaudenharjoituksissa ja uskonnollisin menoin.”

Euroopan unionin perussopimuksessa uskonnonvapauteen suhtaudutaan vieläkin positiivisemmin: ”Unioni kunnioittaa kirkkojen ja uskonnollisten yhdistysten tai yhdyskuntien asemaa, joka niillä on kansallisen lainsäädännön mukaisesti jäsenvaltioissa, eikä puutu siihen.” Näin esimerkiksi perinteisiä valtionkirkkoja tai kuningatar Elisabetin ja kuningatar Margareetan asemaa maidensa kirkkojen johtajina ei EU:n näkökulmasta voida pitää uskonnonvapauden vastaisina.

Kun uskonnonvapauden toteutumista vielä valvotaan varsin hyvin – Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta pidetään yleisesti maailman tehokkaimpana ihmisoikeusrikkomuksiin puuttuvana instanssina – on vaikea allekirjoittaa metropoliitta Ilarionin ajatusta Euroopasta uskonnonvastaisuuden tyyssijana. Väittäisin, että nimenomaan Eurooppa on paikka, jossa uskontoa voi harjoittaa tai olla harjoittamatta – yksityisesti tai julkisesti – oman mielensä mukaan. Toivottavasti näin on myös tulevaisuudessa.

FM, KTM, TM Juuso Loikkanen on nuorempi tutkija Itä-Suomen yliopiston teologian osastolla.

Julkaisu Uskonnon rooli yhteiskunnassa: Neuvostoliittolaistuva Eurooppa? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Kerryn mukaan uskonto on jollain tavalla kytkeytynyt lähes kaikkiin Yhdysvaltojen ulkopolitiikan kannalta tärkeisiin kysymyksiin. Hän nostaa esille Isisin ja Boko Haramin kaltaisten uskonnon varjolla väkivallantekonsa oikeuttavien järjestöjen lisäksi muun muassa kristittyjen ja muslimien väliset kahakat Keski-Afrikan tasavallassa ja uskonnollisiin vähemmistöihin kohdistuvan vainon Myanmarissa.

Uskonnoilla on näppinsä pelissä myös esimerkiksi naisten asemaan, julkiseen terveydenhoitoon, ilmastonmuutokseen ja talouskasvuun liittyvissä kysymyksissä useissa maissa.

Listaa voisi helposti jatkaakin. Nopea vilkaisu viime aikojen uutisotsikoihin paljastaa uskontojen vaikutuksen mitä moninaisimmissa kysymyksissä lääketieteellisen avun kieltämisestä lapsiavioliittoihin.

Edellä mainitut kärjistetyt esimerkit tuskin kuulostavat tämän tekstin lukijasta erityisen kannatettavilta ratkaisuilta. Silti noita asioita ajavat tahot uskovat, että heillä on hyvä peruste toimia niin kuin he toimivat – ja nimenomaan uskonnollisista syistä.

Näitä uskonnollisia vaikuttimia meidän tulisikin pyrkiä ymmärtämään ennen kuin tuomitsemme kaiken omien käsitystemme vastaisen järjettömäksi.

En luonnollisestikaan väitä, että kaikkia uskonnollisin argumentein perusteltuja tekoja pitäisi hyväksyä. Jos emme kuitenkaan ymmärrä – tai edes halua ymmärtää – mistä eri uskonnollisten ryhmittymien periaatteet kumpuavat, hedelmällinen keskustelu toisella tavalla ajattelevien kanssa ei ole mahdollista.

Tästä seuraa, että meidän on myöskään turha toivoa muutosta havaitsemiimme epäkohtiin. On tyytyminen pintapuoliseen arvosteluun ja huuteluun.

Uskontojen vaikutusvalta

Suurimmalla osalla uskontoihin liittyvistä perinteistä ja käytännöistä ei ole mitään tekemistä edellä mainittujen epäoikeudenmukaisuuksien kanssa. Silti vieraan uskonnon edustajien tavat saattavat kummastuttaa.

Martin Luther King Jr. totesi vuonna 1962: ”Olen vakuuttunut, että ihmiset vihaavat toisiaan, koska he pelkäävät toisiaan. He pelkäävät toisiaan, koska he eivät tunne toisiaan, ja he eivät tunne toisiaan, koska he eivät kommunikoi keskenään, ja he eivät kommunikoi keskenään, koska he elävät erillään.”

Kingin alkuperäinen lausahdus toki liittyi mustien kansalaisoikeuksien puolustamiseen, mutta se kuvaa osuvasti myös eri uskontokuntiin kuuluvien ihmisten kanssakäymistä.

Vaikka emme vihaisi tai pelkäisi toisin uskovia, vaikka vain kummastelisimme heitä, muista uskonnollisista perinteistä tuleviin ihmisiin tutustuminen on hyödyllistä. Tämä koskee niin uskonnollisia kuin uskonnottomia.

Se auttaa huomaamaan, kuinka uskonnolliset käsitykset ovat mitä moninaisimmin tavoin läsnä niin ihmisten arkielämässä kuin heidän poliittisissa, taloudellisissa ja kulttuurisissa toimissaan, käytännössä kaikessa inhimillisessä kanssakäymisessä. Uskontoa ei voi erottaa muista elämänalueista.

Uskontoa ei voi erottaa muista elämänalueista.

Myös maailmanpolitiikan mittakaavassa uskonnot ovat valtava voima. Nykyisellä globalisaation ja jatkuvien kansainvälisten konfliktien aikakaudella uskonnot vaikuttavat merkittävästi siihen, mitä maailmassa tapahtuu – ja siihen, mitä eri uskontokuntien edustajat näiden tapahtumien myllerryksessä ajattelevat toisistaan.

Uskonnot ovatkin kenties maailman tehokkaimpia mielipidevaikuttajia. Tästä syytä uskontojen tuntemuksen merkitys korostuu tänä päivänä enemmän kuin koskaan aiemmin.

Uskonnollinen lukutaito

Uskontojen tuntemusta on kutsuttu myös uskonnolliseksi lukutaidoksi. On väitetty, ettei tämän lukutaidon tila välttämättä ole parhaalla mahdollisella tolalla vaan kärsimme jopa sen kroonisesta puutteesta. Lukutaitoa voi kuitenkin onneksi parantaa uskontojen historian, opin ja käytännön tuntemusta parantamalla.

Professori Ali S. Asani uskoo, että jos uskonnollista lukutaidottomuutta ei hillitä, se saattaa lopulta viedä kansoilta ”heidän historiansa, kulttuurinsa ja taloutensa – lyhyesti sanottuna, heidän ihmisyytensä”. Asani huomauttaa historian olevan täynnä esimerkkejä murhenäytelmistä, jotka ovat johtuneet ihmisten kyvyttömyydestä ymmärtää toisin uskovia ja tunnustaa heidän ihmisarvonsa.

Jotta uskonnollinen lukutaidottomuus ei pääsisi yllättämään, tarvitaan koulutusta.

Jotta uskonnollinen lukutaidottomuus ei pääsisi yllättämään, tarvitaan koulutusta. Tätä taustaa  vasten Suomessakin esitetyt vaatimukset uskonnonopetuksen poistamiseksi kouluista eivät tunnu perustelluilta.

Tarvitsemme vieraisiin uskontoihin ja kulttuureihin perehtymistä, mistä monet ovatkin yhtä mieltä, mutta myös oman uskonnon opetusta. Uskallan nimittäin väittää, että muiden uskontojen lukutaidon lisäksi monilla meistä myös oman uskonnon lukutaito tarvitse lisää harjoitusta.

Erityisesti tarvitaan uskontojen akateemista tutkimusta. Teologialla ja uskontotieteellä on oikeutettu paikkansa yliopistoissa ajoittaisista vastalauseista huolimatta. Uskontojen merkitys yhteiskunnassa ei ole katoamassa. Tästä syystä teologeja tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa.

Julkaisu Uskontojen tuntemuksen merkitys ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.