Yliopisto

Yliopisto on myllerryksen keskelle määrärahojen pienentyessä merkittävästi. Mikä on yliopiston tulevaisuus?

Arvio: Draamaa tieteen rajapinnoilla

Näytelmä yliopistolaisten arjesta tavoittaa konsulttikieleen turhautumisen, uupumisen ja sisäisen keskustelun suitsimisen. Työntekijöiden kritiikkiin vastataan asettumalla ongelmien yläpuolelle ja toppuuttelemalla turhaa eripuraisuutta. Dosentit ei silti jää pienen piirin terapiatuokioiksi, vaan vakuuttaa eetoksellaan.

DocPoint-arvio: Istuuko yliopistoon johtajavaltaisuus?

Mitä on tapahtunut sen jälkeen, kun uusi yliopistolaki mahdollisti yliopistoille paljon sellaista, mikä aiemmin ei ollut mahdollista, ja samaan aikaan valtionrahoitus väheni dramaattisesti? Elokuva tarjoaa tirkistysikkunan yliopistolaisten kokemuksiin, johtajavaltaisuuteen, päätöksiin ja siihen, mihin siinä vaiheessa luotetaan, kun luottamus katoaa.

Prekaarin yliopistotyön politiikka 

Huomattavan suurella osalla yliopistojen tutkijoista ja opettajista on määräaikainen työsopimus, mikä vaikuttaa jo tutkimukseen. Jotta ongelmiin voitaisiin puuttua, tarvitaan lisää tietoa siitä, mistä prekarisaatio johtuu.

Lukukausimaksujen yliopisto

Lukukausimaksuissa ei ole kyse vain siitä, kuka maksaa koulutuksesta, vaan laajemmin yliopistollisen opiskelun luonteesta, yliopistojen tehtävistä sekä Suomen koulutuspoliittisesta linjasta. Siksi lukukausimaksuja pitää arvioida poliittisina kamppailuina, joissa määritellään koulutuksen yhteiskunnallista merkitystä.

Taloustiede, ideologia ja lukukausimaksut

Mikä saa kansanedustajan syyttämään lukukausimaksuihin kriittisesti suhtautuvaa taloustieteilijää ideologisesta sokeudesta? Ja miksi tämä syytös saa taloustieteen professorin irtisanoutumaan virastaan?

Scroll to Top