talous

ihminen hyppii numeroilla

Numeroiden valta koulutuspolitiikassa

Numerot ovat laskennan perusta ja etenkin talousjärjestelmässä luontainen kommunikaation tapa. Numeroita käytetään talouden lisäksi yhä enemmän kertomaan myös muista yhteiskunnan osa-alueista, kuten koulutuspolitiikasta.

Alueet kohtaavat kriisejä – mikä merkitys on resilienssillä?

Kriisit eivät ole poikkeuksia säännöstä, vaan ne ovat sääntö. Tästä syystä kriisien alueellisen dynamiikan ymmärtäminen ja niihin varautuminen ovat ratkaisevan tärkeitä. Alueiden uudistumisessa osaamisella, inhimillisellä pääomalla ja keskuksen koosta syntyvällä eduilla on selkeä rooli.

DocPoint: Kiinan rauhaton kapitalismi

Elokuva Ascension on visuaalisesti hieno, hupaisa ja hämmentävä kuvien ja kertomusten virta kiinalaisten pyrkimyksistä kohota yhteiskunnassa korkeammalle. Elokuvassa ei ole kertojaa eikä päähenkilöä, ellei päähenkilöiden rooleja voi antaa kapitalismille ja kulutuskulttuurille. Katsoja pääsee seuraamaan läheltä, miten kiinalaiset toteuttavat unelmaansa paremmasta elämästä, mitä se heille on antanut ja mitä se heille on maksanut.

Uusliberalismi saranakohdassa

Finanssikriisistä lähtien niin osakeyhtiöiden tarkoitusta, kilpailuoikeuden tehtäviä kuin kansainvälisiä sijoituksia on kyseenalaistettu. Nämä kolme talousoikeudellista esimerkkiä viittaavat siihen, että uusliberalismin huippukausi on päättynyt.

Talouspolitiikan koordinaatio ennen ja jälkeen pandemian

Euroopan unionia ja euroaluetta on hyödyllistä tarkastella yhden kokonaisuuden rinnalla myös yksittäisten jäsenvaltioiden näkökulmasta. Yhteisistä säännöistä huolimatta on kansallisella budjettipolitiikalla ja rakennetoimilla edelleen ratkaiseva merkitys. Pandemian jälkeen tulee ratkaistavaksi sekä kärjistynyt velkaongelma että kasvupotentiaalin vahvistaminen.

Koronakriisistä hoivaavaan talouteen

Koronakriisi on yhtäältä syventänyt jo pidempään jatkunutta hoivakriisiä, toisaalta tehnyt näkyväksi hoivan ja huolenpidon merkityksen yhteiskunnan ja talouden toiminnalle. Koronakriisi ja siihen liittyvät elvytystoimet ovat mahdollisuus tuoda sosiaalinen uusintaminen talouspolitiikan ytimeen ja nähdä hoiva investointina.

Scroll to Top