Nyt maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen Helsingin yliopistosta ja tutkimusprofessori Rauna Kuokkanen Lapin yliopistosta pohtivat, onko Suomi kolonialistinen valtio.

Artikkelia päivitetty 6.11.2025: Päivitetty videon linkkaus Youtube-alustalle.

Julkaisu Onko Suomi kolonialistinen valtio? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Libera-ajatuspajan toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen väitti kolumnissaan, että sosialisti ei voi olla liberaali. Minä väitän Pursiaisen olevan väärässä.

Pursiainen perusteli väitettään näin:

”Aito liberaali kannattaa kaikkia yksilönvapauksia. Liberaali kannattaa uskonnonvapautta, poliittisia vapauksia, sananvapautta ja seksuaalista vapautta. Mutta liberaali kannattaa myös yrittämisen vapautta, sopimusvapautta ja omistusoikeutta.

Itse asiassa tosi liberaali ei pidä mahdollisena erottaa eri vapausoikeuksia toisistaan. Ihmisen todellinen itsemääräämisoikeus sen paremmin kuin poliittiset vapaudetkaan eivät liberaalin mielestä voi toteutua, jos taloudellista vapautta ja yksityistä omaisuutta ei ole.

Sosialisti ei siis yksinkertaisesti voi olla liberaali.”

Kumoan Pursiaisen väitteen esittämällä yhden mahdollisen tavan ajatella, että sosialisti voi olla liberaali.

Liberalismi puolustaa negatiivista yksilönvapautta

Oletan aluksi Pursiaisen tavoin liberaalin ajattelun ytimeen kuuluviksi nimenomaan yksilön-, eikä siis yhteisön vapaudet.

Lisäksi oletan Isaiah Berlinin jaottelun mukaisesti, että vapaudessa on kyse nimenomaan liberaalien yleisesti kannattamasta negatiivisesta vapaudesta.

Hiukan yksinkertaistaen negatiivisen vapauden voi määritellä olevan vapautta jostakin, yleensä toisten ihmisten asettamista esteistä yksilön toiminnalle.

Sosialisteilla on joskus tapana kertoa liberaaleille, että kyllähän mekin olemme vapausoikeuksien kannalla, mutta määrittelemme ne vain eri tavalla kuin te. Tällöin yleensä viitataan niin sanottuun positiivisen vapauden käsitteeseen. Se pelkistetään toisinaan sanomalla, että kyse on vapaudesta johonkin, esimerkiksi koulutukseen.

Itse olen valmis tässä hyväksymään, että kun puhumme vapaudesta, puhumme nimenomaan liberaalien laajasti kannattamasta negatiivisesta vapauskäsityksestä. Monien muiden liberaalien tavoin pidän Berlinin jaottelua joiltakin osin ongelmallisena, mutta tämän artikkelin väitteeni kannalta kyse on sivuseikasta.

Liberalismin perinteen mukaisesti katson lisäksi, että John Stuart Mill on tarjonnut hyvän tavan lähestyä sellaisia tilanteita, joissa eri yksilöiden vapaudet ovat keskenään ristiriidassa. Yksinkertaistaen Millin pääperiaatteen voi määritellä näin: kaikilla tulee olla vapaus tehdä mitä huvittaa niin kauan kuin tekemisestä ei aiheudu liiallista haittaa muille.

Omistuksen aitaaminen rajaa yksilönvapautta

Lähtökohtanani on, että liberalismin ydin löytyy yllä mainituista kolmesta periaatteesta: yksilönvapaus, vapauksien negatiivinen määrittely ja milliläinen haittaperiaate. Niiden yhdistelmän kannattaminen on riittävä ehto sille, että kannattaja on mahdollista luokitella liberaaliksi.

Näistä liberaaleista perusperiaatteista ei voi suoraan johtaa kovin yksityiskohtaisia moraalisääntöjä. Ne ovat pikemminkin tulkintakehikko, josta käsin voidaan arvioida muita väitteitä.

Otetaan esimerkiksi väite ”Minnalla tulee olla oikeus aidata omistamansa metsä niin, että muut eivät saa kävellä siellä”.

Otetaan seuraavaksi yllä määrittelemäni liberaalin ajattelun perustan lisukkeeksi Pursiaisen mainitsemia termejä ”omistusoikeus”, ”taloudellinen vapaus” ja ”yksityisomaisuus”.

Oletetaan lisäksi, että näistä lisukkeista seuraa, että  Minnalla todellakin tulee olla oikeus aidata omistamansa metsä niin, että muut eivät saa kävellä siellä. En tiedä, seuraako näin Pursiaisen mielestä, mutta merkittävä osa omistusoikeuksiin vetoavista ja liberaaliksi itseään kutsuvista ihmisistä on tätä mieltä.

Jos Minna aitaa metsänsä, hän estää muiden vapautta kävellä siellä. Estäminen loukkaa nimenomaan sellaisia negatiivisia vapauksia, jotka kuuluvat liberaalin ajattelun ytimeen. Samankaltaista omistusoikeuksiin vetoavaa antiliberaalia aitaamista tapahtuu kapitalistisessa maailmassa muuallakin.

On toki mahdollista ajatella, että aitaamisesta Minnalle itselleen tai yhteiskunnalle koituva hyöty on joissakin tilanteissa niin suuri, että aitaaminen on perusteltua.

Voi myös ajatella, että jos Minna on saanut pystyttää aitansa eduskunnan säätämän lain nojalla, aidan pystyttämistä ei kenties ole syytä moraalisesti paheksua tai muutoinkaan vastustaa.

Joka tapauksessa on helppo kuvitella tilanteita, joissa aidan pystyttäminen toimii metsässä kävelijöiden liberaalisti ymmärretyn vapauden esteenä.

Keskustelussa liberalismista olisi hyvä huomata, millaisia seurauksia ”omistusoikeuden”, ”taloudellisen vapauden” ja ”yksityisomaisuuden” taustaoletuksilla voi olla.

Keskustelussa liberalismista olisi hyvä huomata nykyistä paremmin, millaisia seurauksia ”omistusoikeuden”, ”taloudellisen vapauden” ja ”yksityisomaisuuden” taustaoletuksilla voi olla. Kun niitä lisätään liberaalien perusperiaatteiden päälle, ne saattavat toimia perusteluna sellaisille johtopäätöksille, jotka ovat ristiriidassa juuri näiden samojen periaatteiden kanssa.

Metsän pitäminen siinä merkityksessä yhteismaana, että Minna ei saa estää muiden kävelyä siellä, voi toteuttaa liberaaleja vapausihanteita paremmin kuin aitojen pystyttäminen.

Siinä määrin kuin tämänkaltaisessa yhteismaa-ajattelussa voi nähdä sosialistisia piirteitä, Pursiaisen esittämä väite liberalismin ja sosialismin yhteensopimattomuudesta on epätosi.

Lukemani perusteella Pursiainen soveltaa monissa asioissa liberaaleja periaatteita ihailtavan johdonmukaisesti. Hänen kirjoituksissaan on hyviä oivalluksia.

Sen sijaan on mielestäni järkevän keskustelun kannalta ongelmallista, että liberaalien perusperiaatteiden rinnalle nostetaan omistusoikeuksiin liittyviä ja taloutta mystifioivia uskomuksia.

Sosialistinen liberalismi

Pursiainen ei täsmennä sosialistin määritelmäänsä. Lienee turvallista joka tapauksessa olettaa, että muiden ihmisten vapautta merkittävästi rajoittavien omistamiseen perustuvien etuoikeuksien kritiikki on keskeinen osa sosialistista ajattelua. Se yhdistää useimpia anarkistisia ja valtiokeskeisiä sosialistisia suuntauksia.

Sosialististen ihanteiden yksi aika yleinen ominaisuus on demokraattisten periaatteiden soveltaminen talouteen. Siitä, miten taloutta voisi parhaiten demokratisoida, on monenlaisia sosialistisia kiistoja.

On hyvä muistaa sosialisteilla olevan taipumusta ajatella, että nimenomaan talouden alueella liberaalit vapausihanteet tulee korvata toisenlaisilla ihanteilla. Siinä mielessä moni sosialisti hyväksyy Pursiaisen väitteen sosialismin ja liberalismin yhteensopimattomuudesta. Pursiaiseen kohdistamani kritiikki on siis myös tällaisten sosialistien kritiikkiä.

Kamppailuissa talouden hallinnasta liberaalien vapausihanteiden käyttövoima on luovutettu kapitalismin puolustajille. Sosialistit ovat antaneet tässä mielessä kamppailun näistä ihanteista periksi. Mielestäni turhaan.

Liberaaleja ja sosialistisia talousajatuksia on toki toisinaan pyritty yhdistämään. Se tapahtuu usein niin, että yritetään löytää eräänlainen keskitie. Perinteinen tapa on punnita keskenään liberaaleja vapausihanteita ja sosialistisia tasa-arvoihanteita.

Usein oletetaan, että vapaus sanan arkikieleen kytkeytyvissä merkityksissä on nimenomaan liberalistinen ihanne.

Tällaisessa punninnassa usein oletetaan, että vapaus sanan arkikieleen kytkeytyvissä merkityksissä on nimenomaan liberalistinen ihanne. Argumentin kuulee usein keskusteltaessa talousasioista. Tingitään hiukan vapaudesta, jotta saadaan enemmän tasa-arvoa, tai päinvastoin.

”Liberaali sosialismi” onkin usein tarkoittanut hiukan väljehtynyttä sosiaalidemokratiaa, jossa kapitalististen valtasuhteiden kritiikki on viritetty minimiin. Se on yksi syy sille, että radikaali vasemmisto suhtautuu liberalismin käsitteeseen lähtökohtaisen epäluuloisesti.

Kun väitän, että sosialisti voi olla liberaali, mielessäni ei ole vain tällainen kompromissi. Väitän, että sosialistisia ihanteita demokraattisesta taloudesta voi puolustaa myös tinkimättä liberaaleista perusperiaatteista.

Länsimaisen liberaalin ajattelun historiassa liberaalien vapausoikeuksien yhdistäminen omistusoikeuksien kritiikkiin ei ole mitenkään ennenkuulumatonta.

Kun tunnustaudun liberaalien vapausoikeuksien kannattajaksi, saan toisinaan kuulla, etten voi määritelmällisesti olla sitä, koska olen kirjoituksissani esittänyt kriittisiä huomioita kapitalistisista omistussuhteista. Länsimaisen liberaalin ajattelun historiassa liberaalien vapausoikeuksien yhdistäminen omistusoikeuksien kritiikkiin ei kuitenkaan ole mitenkään ennenkuulumatonta.

Esimerkiksi Toronton yliopiston politiikan teorian edesmennyt professori C. B. Macpherson oli yksi esimerkki liberaalin perinteen monimuotoisuudesta. Erityisen terävällä tavalla liberaaleja vapausihanteita ja kapitalismikritiikkiä yhdisteli Oxfordin yliopistossa Berlinin seuraajana toiminut filosofi G. A.  Cohen.

Sosialistin ei välttämättä tarvitse olla liberaali. Se on kuitenkin mahdollista.

Teivo Teivainen on maailmanpolitiikan professori Helsingin yliopistossa. Hän jatkaa keskustelua myös Twitterissä @teivoteivainen.

Julkaisu Voiko sosialisti olla liberaali? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.