Terrori-isku Uudessa-Seelannissa herättää kysymyksiä äärioikeiston toimintamuodoista ja retoriikasta. Suomessa vastaavilta teoilta on toistaiseksi vältytty. Yksi syy tähän voi olla kentän järjestäytymistavoissa ja strategioissa.
Uuden-Seelannin Christchurchin terrori-iskua ovat ehtineet analysoimaan jo niin toimittajat kuin tutkijatkin useammasta eri näkökulmasta. Analyyseissa vaikuttaa eniten nousevan esille kolme seikkaa: ilmeinen kytkös Norjan vuoden 2011 iskuihin, internetin muuttuva keskustelukulttuuri sekä äärioikeiston retoriikan globaali luonne.
Moni on myös huomauttanut siitä, miten iskun tekijän laatimaksi kerrotussa manifestissa hyödynnetään retoriikkaa ja salaliittoteorioita, jotka leviävät erityisesti sosiaalisessa mediassa myös Suomessa. Onkin arveltu, että vastaavaa voisi tapahtua myös Suomessa.
Tämän vuoksi lienee perusteltua hieman lähemminkin arvioida suomalaisen äärioikeiston organisoitumista ja toimintakulttuuria poliittisen väkivallan näkökulmasta.
Uuden-Seelannin ja Norjan iskut
Uudessa-Seelannissa tapahtunut terrori-isku on uhrimäärältään poikkeuksellinen, mutta muilta osin se vastaa sitä kuvaa, joka äärioikeistoterrorismista on muotoutunut viime vuosien aikana. Tämänhetkisten tietojen mukaan kyseessä on yksin toimineen tekijän, niin kutsutun yksinäisen suden, suorittama isku.
Äärioikeiston ekstremistinen väkivalta on Länsi-Euroopassa ollut suurimmalta osaltaan joko jengien, kaveriporukoiden tai juuri yksittäisten tekijöiden toimintaa.
Vuoden 1990 jälkeen äärioikeiston ekstremistinen väkivalta on Länsi-Euroopassa ollut suurimmalta osaltaan joko jengien, kaveriporukoiden tai juuri yksittäisten tekijöiden toimintaa. Organisoitujen järjestöjen osuus on ollut alle kymmenen prosenttia tapauksista. Suomessa sisäministeriön väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsaukset ovat myös kiinnittäneet huomiota niin sanottujen yksinäisten susien uhkaan.
Iskun tekijä on julkaisemansa manifestin perusteella ottanut mallia Norjan vuoden 2011 terroriteoista ja mainitsee Anders Breivikin esikuvakseen. Manifestissa myös väitetään tekijän olleen yhteydessä Breivikiin. Tämä lienee kuitenkin varsin epätodennäköistä, sillä Breivikillä ei ole mahdollisuuksia vapaaseen yhteydenpitoon. Otaksuttavasti kontakti Breivikiin mainitaankin tekstissä vain huomion saamiseksi.
Yhteys Breivikiin on kuitenkin olemassa muilla tavoin. Tekotavassa on paljon samaa, ja jo itsessään manifestin julkaiseminen luo yhteyden. Manifesti on sisällöltäänkin paljolti samankaltainen, vaikka niihin tyypillisesti yhdistyy myös tekijän henkilökohtaisia kaunoja.
Tekijä kertoo manifestissaan islamia vastaan suunnatuista tavoitteistaan. Tekstissä on mukana Breivikin manifestista tutulla tavalla iskun tekijän fiktiivinen haastattelu. Lisäksi siinä kuvataan iskun valmistelua ohjeeksi seuraajille. Toisaalta teksti on huomattavasti tiiviimpi ja koherentimpi eikä niin megalomaaninen kuin Breivikillä.
Jäljittelystä kertonee myös se, että tekijä mitä ilmeisimmin aikoo käyttää tulevaa oikeudenkäyntiään foorumina ajatustensa levittämiseen. Tekijöiden profiileissakin on samankaltaisuuksia, kuten väitetty addiktio videopeleihin sekä isän poissaolo.
Useimmissa tapauksissa yksinäiset tekijät ovat olleet jossain elämänsä vaiheessa jonkin radikaalijärjestön jäseniä tai vähintään ääriliikkeiden aktivistien vaikutusten alaisena.
Terminä yksinäinen susi on hämäävä, sillä useimmissa tapauksissa yksinäiset tekijät ovat olleet joko jossain elämänsä vaiheessa jonkin radikaalijärjestön jäseniä tai he ovat vähintään olleet ääriliikkeiden aktivistien vaikutusten alaisena. Vähintäänkin he ovat katsoneet olevansa osa suurempaa liikettä, vaikkei suoraa kontaktia ole löytynytkään.
He eivät siis ole tulleet tyhjästä, vaan suunnitelma on syntynyt vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Enemmistö tekijöistä on myös ennalta kertonut suunnitelmistaan joko lähipiirilleen tai tukijoilleen.
Vaikka emme tässä vaiheessa vielä juuri tiedäkään Uuden-Seelannin iskun tekijän taustoista tai verkostoista, jo pelkästään hänen manifestinsa osoittaa halun tulla yhdistetyksi osaksi laajempaa yhteisöä. Iskun suorat yhteydet järjestöihin tekijä tosin kiistää, vaikka kertookin olleensa järjestöjen kanssa vuorovaikutuksessa.
Norjan ja Uuden-Seelannin iskujen vastaanotto
Sosiaalisessa mediassa Uuden-Seelannin iskut näyttäisivät saaneen jonkin verran hyväksyviäkin näkemyksiä osakseen erityisesti motiivien suhteen, vaikka väkivallasta pääasiassa irtisanoudutaankin. Breivikin teot tuomittiin selkeämmin. Se, että Uuden-Seelannin iskuja ei ole tuomittu yhtä jyrkästi, kertonee jonkinlaisesta asennemuutoksesta.
Tämä on yksi selkeä ero iskujen välillä, joka tosin saattaa osin selittyä sosiaalisen median käytön lisääntymisellä. Myös sillä on merkitystä, millä alustalla keskustelu käydään. Erityisesti polarisoivana pidetyn Twitterin käyttö on moninkertaistunut sitten vuoden 2011.
Osasyy lienee myös kohteen valinnalla: Breivikin uhreista suurin osa oli alaikäisiä, ja suurimmalta osin he olivat taustaltaan pohjoismaalaisia. Erityisesti lasten surmaamista on vaikea perustella moraalisesti. Mahdollisesti asennemuutoksessa on osin kyse myös äärioikeistodiskurssin valtavirtaistumisesta sekä turtumisesta jatkuvasti uutisissa olleisiin terroritekoihin.
Mahdollisesti asennemuutoksessa on osin kyse myös äärioikeistodiskurssin valtavirtaistumisesta sekä turtumisesta jatkuvasti uutisissa olleisiin terroritekoihin.
Huomionarvoista on, että Breivik sai laajemmin kannatusta ainoastaan Venäjän äärioikeiston keskuudessa. Venäjällä väkivallan käyttö koettiin hyväksyttävämmäksi. Muualla tuen antaminen väkivaltaiselle radikalismille ja äärioikeistolle ylipäätään katsottiin stigmatisoivaksi.
Suomessa Breivikin tekojen vaikutuksesta ja mahdollisista tuenosoituksista ei tutkimusta juuri ole, mutta Norjan iskut näyttäisivät pikemminkin hillinneen kuin kiihdyttäneen radikaaleimpien mielipiteiden esittäjiä. Iskujen jälkeen muun muassa aiemmin laaditut ”rotusodan manuaalit” hävisivät verkosta, mikä johtui myös siitä, että Supo kiinnostui niistä. Teksteissä eriteltiin muun muassa johtajattoman vastarinnan strategiaa ja visioitiin väkivaltaisia ratkaisuja.
Myös Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen suhtautumisessa näkyy ero: vuonna 2011 järjestö sanoutui täysin irti tekijän ideologiasta, kun taas nyt liikkeen johtaja totesi, että tekojen motiivien suhteen on ”vaikea olla tuntematta sympatiaa” vaikkei toimintamuotoa kannattaisikaan.
Suomalainen äärioikeisto ja poliittinen väkivalta
Äärioikeiston suhtautumisessa väkivallan käyttöön keskeinen rooli on sen järjestöjen ja puolueiden välittämällä maailmankuvalla, strategiavalinnoilla ja rekrytointiperiaatteilla. Oikeistopopulismin nousulla on myös oma vaikutuksensa, jos kohta suhteessa väkivaltaiseen toimintaan tällä ilmiöllä voi olla myös ehkäisevää vaikutusta.
Suomalaiset äärioikeiston nykyiset järjestöt ovat olleet pääsääntöisesti yleensä varsin kurinalaisia väkivallan ja muiden laittomuuksien suhteen. Tämä pitää paikkansa etenkin ulkomaisessa vertailussa. Usein järjestöt jopa pyrkivät yhdistysrekisteriin, uusnatseja ja skinejä myöten.
Järjestötoiminnassa ei väkivallasta ainakaan avoimesti juuri puhuta. Tässä poikkeuksen tekee korkeintaan Pohjoismainen Vastarintaliike, joka puhuu usein itsepuolustuksesta mutta paikoin myös aloitteellisemmasta toiminnasta.
Asema-aukion pahoinpitelyä järjestö on pitänyt ”kurinpalautuksena”. Järjestö näkee ”rotusodan” väistämättömäksi ja on pitänyt yhteyttä muun muassa Britanniassa terrorilakien perusteella kiellettyyn National Action -järjestöön.
Toistaiseksi järjestö on kuitenkin pitäytynyt lähinnä propagandatyössä ja pyrkinyt retoriikassaankin toimimaan lain puitteissa. Suomalaisen äärioikeiston radikaaleimmat visiot löytyvätkin lähinnä alakulttuurin puolelta, laajemmalta julkisuudelta näkymättömissä.
Suomessa ei myöskään ole erikoisen näkyvää perinnettä tai keskustelua johtajattomasta vastarinnasta, jolla viitataan yksittäisten toimijoiden tai solujen autonomiseen ja keskusjohdosta riippumattomaan toimintaan. Yleensä ryhmät vannovat järjestötoiminnan nimeen. Tiettävästi toiminnassa on vain yksi varsin pieni äärioikeistoryhmittymä, joka on ilmaissut noudattavansa johtajattoman vastarinnan periaatteita.
Suomalaisen äärioikeiston tekemä väkivalta on suurelta osalta luonteeltaan spontaania katuväkivaltaa.
Suomalaisen äärioikeiston tekemä väkivalta on suurelta osalta, kuten väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsauksissakin on todettu, luonteeltaan spontaania katuväkivaltaa. Monesti väkivallan käyttö on Suomessakin pidäkkeettömämpää erilaisten sirpaleryhmien keskuudessa, joilla ideologinen yhteenkuuluvuuskin on usein heikompaa.
Esimerkiksi vastaanottokeskuksiin kohdistetut polttopulloiskut loppuivat täysin keväällä 2016, kun spontaani liikehdintä hiipui yhdessä tulleiden pakolaisten määrän kanssa ja kenttä järjestäytyi yhdistysmuotoisiksi ryhmiksi ja katupartioiksi. Ylilyönteihin syyllistyneitä on myös erotettu toiminnasta.
Tutkimusten mukaan verkon vihapuhe voi heijastua myös väkivaltaisina tekoina verkon ulkopuolella. Vaikka myös Suomessa äärioikeiston aktiivisuus verkossa on lisääntynyt, ei tämä toistaiseksi ole juuri näkynyt väkivallantekoina. Esimerkiksi Turun vuoden 2017 terrori-iskun jälkeen äärioikeisto reagoi väkivaltaisesti vain verkossa, ei sen ulkopuolella. Tämä voidaan havaita viharikostilastoista.
Vaikka kenttä on tällä hetkellä muutamia sirpaleryhmiä lukuun ottamatta varsin vakiintuneesti organisoitunut, ei tämä tarkoita, etteivätkö ainakin yksittäiset toimijat saattaisi ryhtyä radikaalimpiinkin toimiin. Järjestöissä suhtautuminen esimerkiksi poliisin toimintaan on muuttunut kriittisemmäksi, millä voi tutkimusten mukaan olla vaikutusta väkivaltaisen toiminnan lisääntymiseen.
Tämän lisäksi epävarmuutta aiheuttaa odotettavissa oleva Vastarintaliikkeen toiminnan päättyminen. On vielä avoin kysymys, miten irralleen jääneet toimijat jatkavat ideologiansa edistämistä.
YTT Tommi Kotonen työskentelee tutkimuskoordinaattorina Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella Crisis Redefined -profilointihankkeessa.
”…aikoo käyttää tulevaa oikeudenkäyntiään foorumina ajatustensa levittämiseen.” On hyvä mennä laillisuuden rajalle ja yli, jotta päästään oikeuteen. Tätä yksi liikken ulkomaisista johtohahmoista tähdensi syksyllä esitetyssä YLe1:n dokumentissa.