Kieli on poliittista, sillä käytetään valtaa, ja sanoilla, erityisesti käsitteillä, on merkitystä. Kielellä rakennetaan maailmaa ympärillämme. Sanoihin ladataan erilaisia merkityksiä.
Näistä syistä kieli myös muuttuu. Niin kuin maailma. (Tiesithän, että usein siteerattu sanonta Nummisuutareista kuuluu ”niin muuttuu mailma [sic], Eskoni”, ei ”maailma muuttuu, Eskoseni”?)
Se tarkoittaa sitäkin, että sanonnat ja sanat, jotka joskus olivat neutraalia yleiskieltä, muuttuvat halventaviksi. Joskus joissakin yhteyksissä ennen halventava, pejoratiivinen, sana voidaan ”ottaa takaisin”. Tiettyjen käsitteiden käytölle on aikansa ja paikkansa. Sanoihin piilotettuihin valtarakenteisiin liittyy keskeisesti se, kuka niitä käyttää ja missä yhteydessä.
Käsitteet ovat myös heiluvia, kun sopivia ilmaisuja ja käännöksiä etsitään eri kielissä, kuten suomessa. Sanat ja niiden mukanaan kantama merkitys eivät synny hetkessä, vaan ne muotoutuvat käytössä ja kamppailuissa.
Aivan erityisesti tämä koskee sellaisia sanoja, joilla kuvataan asioita kuten sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen monimuotoisuus, vammaisuus ja vammattomuus ja ihmisten etniset, uskonnolliset ja kulttuuriset identiteetit. Niiden kanssa kannattaa aina kieltä tuottaessaan olla erityisen herkkä ja aika ajoin tarkastaa, miten ja millaisin käsittein asioista puhuu. Näillä alueilla ilmaisuihin liittyvät valta- ja arvolataukset myöt muuttuvat kaikista kiihkeimmässä tahdissa.
”Kielletyt” sanat
Mistä sitten tietää, mitä sanoja ”saa käyttää”?
Ikävä kyllä niitä valmiita sanalistoja asian luonteesta johtuen ei juurikaan ole olemassa.
Moni kokee tämän hankalaksi, ja varmaan ihan syystä. Silti ärsyyntymiselle ei kannata antaa valtaa. Sen sijaan kannattaa yrittää olla herkkä kuuntelemaan, seurata keskusteluja, kysyä muilta. Ja olla valmis korjaamaan mahdolliset virheensä, olivat ne kuinka tahattomia tahansa. Mitään oikotietä tähän ei ole, sillä näistä käsitteistä ja niiden käytöstä ei ole olemassa jossain sitä ”oikeaa” saati ”sallittua” mallia, jota käyttää.
Joitakin apuja kuitenkin löytyy. Esimerkiksi Seta ry on toimittanut toimittajille tarkoitetun oppaan sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta ja ylläpitää sanastoa samasta aiheesta, ja niitä noudattamalla ei voi mennä aivan pieleen.
Asenne ”kun enää ei saa edes käyttää n-sanaa, sekin on kielletty” on turha, typerä ja haitallinen. Ajatus ”kielletyistä” sanoista tuo mieleen pöydän ääressä istuvan kielipoliisikomitean, joka tekee listoja kielletyistä sanoista ja sitten valvoo niiden käyttöä. Sellaista ei kuitenkaan ole olemassa. On hyvin vaikea ”kieltää” käyttämästä sanoja.
Kyse ei ylipäätään ole ”kieltämisestä”. Kyse on toisten ihmisten kunnioittamisesta – tiivistetysti siitä, että tunnistaa sanoihin liittyvän vallan eikä halua omalta osaltaan lisätä sen vallan väärinkäyttöä, tahattomasti tai tahallisesti.
Yksinkertaisesti: älä suotta lisää vahinkoa
Esimerkkejä muuttuvasta kielestä on lukuisia. Edelleen toisinaan näkyvä transseksuaalinen on vanhentunut ja huono käsite, koska se ei kuvaa kohdettaan: siis sukupuolta, ei seksuaalista suuntautumista. Transsukupuolisen ohelle suomen kielessä on kovaa vauhtia nousemassa termi muunsukupuolinen, jota toiset preferoivat transsukupuolisen yli.
Kannattaa aina lähteä siitä, että jokaisella ihmisillä on oikeus määritellä itse kokemuksensa itsestään ja sopiva ilmaus sille. Kaikille se ei ole sama. Uusia termejä tarvitaan tavoittamaan noiden kokemuksien moninaisuus. Jos ne itsestäsi ehkä tuntuvat idioottimaisilta ja yhdentekeviltä, ne eivät takuulla ole sitä niitä hakeville ihmisille.
Kielissä on eroja. Suomessa ollaan vielä sillä kannalla, että sana intiaani on neutraali ja sopiva ilmaus kuvaamaan Amerikkojen alkuperäiskansoja. Angloamerikkalaisessa kontekstissa indian taas on ollut jo vuosikymmeniä äärimmäisen kehno sanavalinta.
Jotkut ihmiset käyttävät apuvälineenä liikkumisessa pyörätuolia, eivät rullatuolia.
Vastaavia esimerkkejä riittää. Miten sitten välttää niiden kaltaisia huonoja sanavalintoja ja tehdä parempia? Siihen tarvitaan herkkyyttä, jolla voi tunnistaa mahdollisesti ongelmalliset termit, kunnioitusta, asioista selvän ottamista ja virheistä oppimista. Kukaan ei voi olla perillä kaikista keskusteluista, jotka muuttuvat koko ajan.
Se ei kuitenkaan ole mikään syy käyttää halventavaa kieltä. Kenenkään velvollisuus ei myöskään ole toimia puhuvana päänä jollekin asialle, huolehtia, että kaikki siitä tietäisivät.
Sen sijaan jokaisen velvollisuus on ottaa selvää ja opetella uutta. Ei kannata loukkaantua siitä, että joku kipakastikin antaa palautetta harkitsemattomasta sanavalinnasta. Identiteetteihin liittyvät vallan väärinkäytökset ovat todellisia ja satuttavia, ja jos et ole niistä tietoinen eivätkä ne siis kosketa sinua, olet etuoikeutettu. Etuoikeutettuna uhriutuminen on huono taktiikka: sen sijaan kannattaa rehellisesti myöntää, että tätä en tiennyt, nyt tiedän, kiitos ja olen ensi kerralla tarkempi.
Kyse ei ole yltiöasiallisuudesta, ihmisten liian herkästä loukkaantumisesta tai ”kielletyistä” sanoista vaan kohteliaasta, rakentavasta ja kunnioittavasta suhtautumisesta. Miksi ihmeessä tehdä vahinkoa siellä, missä sitä voi olla tekemättä – vaikka kuinka omassa nuoruudessaan jollain sanalla tarkoitettiinkin muuta?
