Käytämme ajanilmauksia teksteissä usein vähän huomaamatta, lauseiden täytteenä, ja niiden informaatioarvo – etenkin silloin, kun kerrotaan tutkimuksesta ja tieteestä – voi jäädä kevyeksi. Siksi niiden kohdalla ei kannata lepsuilla. Silloin, kun jokin omassa tekstissä on tapahtunut viime aikoina tai pitkän ajan kuluessa, kannattaa itseltään kysyä, että voisiko ajan ilmaista hiukan tarkemmin: olisiko se viime kesäkuusta, kirjan julkaisemisen jälkeen, 1990-luvulla tai viime vuosisadalla? Tai onko ilmaus oikeastaan turha ja selviäsikö asia yhtä hyvin ilman koko ajanilmausta?
Tietenkin näillä ilmauksilla on tekstissä myös muita tarkoituksia kuin ilmaista jotain faktuaalista, mitattavissa olevaa aikaa. Ei niitä ole mitään syytä heittää menemään – kunhan muistaa olla tarkka ja ytimekäs silloin, kun siihen on syytä.
Ajan mittaan ja ajan myötä lienevät ilmauksista kaikkein väljimpiä. Tarkemmassa päässä janaa on lyhyellä aikavälillä – vaan tämäkin voi toki tarkoittaa monenlaista aikaskaalaa.
Moni on ehtinyt elämänsä aikana kuulla, että pitkässä juoksussa – käännös englannin ilmauksesta in the long run – ei kielikuvana toimi suomeksi. Se on ollut jo yli kaksikymmentä vuotta kielenvartijoiden suosikki-inhokkeja, ja silti se yhä esiintyy puheessa ja kirjoitetussa tekstissä. Käyttäköön siis ken uskaltaa: korvaavia ilmauksia ovat vaikka ajan mittaan, ajan myötä, aikaa myöten, pitkän ajan kuluessa tai pitkällä aikavälillä.
Lähiajat viittaavat tulevaan: lähipäiviin, lähivuosiin, lähitunteihin. Viime taas viittaa menneeseen: viime vuosina, viime aikoina. Tätä pakkaa sekoittaa se, että meillä on myös menneisyyteen viittaavia lähi-alkuisia sanoja, kuten lähihistoria.
