Arvio: Anthony B. Atkinson: Inequality – What Can Be Done. Harvard University Press, 2015.
Brittiläinen tuloerotutkijaveteraani Anthony B. Atkinson tuskailee uudessa kirjassaan Inequality – What Can Be Done taloustieteellisten vaikuttavuusarviointien ohuutta. Talouspoliittisen päätöksenteon pohjana käytetään usein arvioita, jotka eivät huomioi päätösten yhteiskunnallisia vaikutuksia.
Tämä johtaa nollatutkimukseen, koska puhdasta markkinataloutta ei reaalimaailmassa esiinny missään. Vähiten syypää päättäjiä väärille raiteille johtaviin tutkimustuloksiin ei ole itse tutkimuskohde, globaali rahoitusmarkkinasirkus, jossa pyörivä kasinomainen bittivirta muovaa hetkessä yhteiskunnallista todellisuutta. Tämä syventää ristiriitaa kuvitteellisten markkinoiden ja niiden vaikutuksille alttiiden ihmisten välillä.
Pätkätöiden todellisuus
Atkinson arvioi täystyöllisyyden vaihtuneen teollisuusmaissa vuoden 1975 jälkeen epäsäännöllisten pätkätöiden viidakoksi. Suomessakin vallitsi viimeksi täystyöllisyys vuodenvaihteessa 1974/1975. Työttömiä on Pohjolan Japanissa ollut sen jälkeen keskimäärin 100 000–500 000 vuodessa, mutta lisääntyivätkö pätkätyöt?
Pysyvää kokoaikatyötä tekee kaupungistumisesta huolimatta tällä hetkellä ainoastaan neljäsosa työvoimasta.
Yhteismitattomat tilastot kertovat pienestä pätkätöiden kasvusta 1980-luvulta lähtien. Suurimman määrällisen muutoksen suomalaisilla työmarkkinoilla on kuitenkin kuluneen neljänkymmenen vuoden aikana aiheuttanut pysyvä joukkotyöttömyys.
Työttömyyden aineelliset haittavaikutukset ovat samaan aikaan voimistuneet siitä syystä, että 1970-luvulta alkaen luontaistaloudessa eläneiden lukumäärä on maatalouden rakennemuutoksen seurauksena Suomessa merkittävästi alentunut. Globaalista näkökulmasta tilanne on toinen: pysyvää kokoaikatyötä tekee kaupungistumisesta huolimatta tällä hetkellä ainoastaan neljäsosa työvoimasta.
Valtiollinen työllistämistakuu
Atkinsonilla on asiaan Britanniaan räätälöity ratkaisuehdotus: valtiollinen työllistämistakuu kaikille vajaatyöllisyydestä kärsiville. Tämä merkitsisi minimipalkan maksamista takuun piirissä julkisella sektorilla työskenteleville, jolloin kaikki minimipalkan ylittävät yksityisen sektorin työt olisivat työntekijöille aina kannattavia.
Suomessa nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömille tarkoitettu valtiollinen työllistämistakuu oli voimassa vuosina 1987–1992. Esko Ahon hallitus kaatoi Urpo Leppäsen aloitteesta toteutetun järjestelyn liian kalliina keskellä 1990-luvun syvintä lamaa.
OECD:n vastikään julkaiseman tutkimustuloksen mukaan tuloerojen kasvu heikentää talouskasvua.
Atkinson ei pidä järjestelyä väistämättä kalliina, jos velkaantumisen lisäksi huomioidaan valtion omaisuuden arvo ja eläkerahat. Tällä laskukaavalla Suomenkin julkinen talous on tällä hetkellä 122 miljardia plussalla. Atkinson kasvattaisi myös rikkaimpien verorasitusta ja säätäisi yritysverotukselle kansainvälisen vähimmäistason.
Kansalaispalkka
Atkinson ehdottaa myös perusturvan korvaamista kansalaispalkalla, jonka taso kohoaisi, jos kansalainen tekisi jotakin yhteiskunnallisesti hyödyllistä. Jälkimmäinen ehto ratkoisi pelkoja siivellä elämisestä. Olihan vastavuoroisuus jo luontaistalouden aikaan tärkeä yhteisöllisyyttä ylläpitävä periaate.
Atkinson perustelee ehdotuksiaan OECD:n vastikään julkaisemalla tutkimustuloksella, jonka mukaan tuloerojen kasvu heikentää talouskasvua. Tämä asettaa kannustinloukkupuheet ja siihen liitetyt vaatimukset sosiaaliturvan heikentämisestä kyseenalaisiksi. Jälkimmäinen ajattelu perustuu taloustieteen valtavirtalaskelmiin, jotka eivät huomioi sitä, että maapallolla on elämää markkinoiden ulkopuolella.
