Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2022 lopussa Suomen väestöstä 9,1 prosenttia, eli runsaat 508 000 ihmistä oli ulkomaalaistaustaisia, toisin sanoen henkilöitä, joiden vanhemmat tai ainoa tiedossa oleva vanhempi oli syntynyt ulkomailla. Heistä reilu 86 000 oli itse syntynyt Suomessa. Kuntaliitolle tehdyn ennusteen mukaan ulkomaalaistaustaisen väestön määrä kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä.

Lisäksi monien vanhemmista vain toinen on syntynyt ulkomailla. Näiden perheiden lapset eivät näy tilastoissa erillisenä ryhmänä, eikä heidän lukumäärästään siten saa tarkkaa tietoa avoimista lähteistä.

Väestön moninaistumisesta huolimatta maahanmuuttaneiden ja heidän jälkeläistensä poliittisesta kiinnittymisestä – kuten poliittisesta osallistumisesta ja siihen vaikuttavista arvoista ja asenteista – on tehty vasta hyvin vähän kotimaista tutkimusta.

Etenkin lapsena Suomeen muuttaneet ja Suomessa syntyneet ovat suomalaisen demokratian jatkuvuuden näkökulmasta vielä aikuisena Suomeen muuttaneita kriittisempi ryhmä. Kokemukset syrjinnästä ja osallistumisen eriarvoisuudesta ainoassa omassa kotimaassa voivat johtaa politiikasta ja yhteiskunnasta vieraantumiseen.

Tarkastelen kyselyaineistojen valossa maahanmuuttaneiden jälkeläisten poliittista osallistumista ja etenkin sitä, miten kokemukset syrjinnästä heijastuvat osallistumisen tapoihin. Huomion kohteena ovat alle 35-vuotiaat, joiden osallistumistapoja vertaan samanikäisiin suomalaista syntyperää oleviin nuoriin.

Kyselytutkimus maahanmuuttaneiden jälkeläisille

Analyysini pohjautuu valtioneuvoston yhteisen selvitys- ja tutkimustoiminnan (VN TEAS) viitekehyksessä toteutettavassa Ulkomaalaistaustaisten ja vieraskielisten suomalaisten yhteiskunnallinen osallistuminen (UTViS) -hankkeessa (2023–25) tehtyyn kyselytutkimukseen. Kysely on kerätty osana Åbo Akademin hallinnoimaa Gen2-paneelia, jossa vastaajina on suomalaisia, joilla vähintään toinen vanhemmista on syntynyt ulkomailla.

Niistä kansalaisista tai asukkaista, joiden molemmat vanhemmat ovat maahanmuuttaneita, mutta jotka itse ovat syntyneet kyseisessä maassa, käytetään usein termiä ”toinen sukupolvi”. Vastaavasti heistä, joiden vanhemmista vain toinen on syntynyt ulkomailla, käytetään toisinaan termiä ”sukupolvi 2,5”.

Tässä tutkimuksessa näitä ryhmiä käsitellään yhdessä maahanmuuttaneiden jälkeläisinä. On kuitenkin selvää, että näitä ryhmiä olisi tarpeen tarkastella paitsi erikseen myös vielä hienojakoisemmin esimerkiksi vanhemman lähtömaan mukaisissa ryhmissä.

Vastaajat on rekrytoitu tutkimukseen väestötietojärjestelmästä poimitulla satunnaisotannalla. Vastanneista valtaosa on nuoria (55 % alle 35-vuotiaita), mikä heijastelee tarkastelun kohteena olevan väestöryhmän ikärakennetta.

Verrokkiaineisto alle 35-vuotiaiden poliittisesta osallistumisesta koko väestössä on saatu vuoden 2023 eduskuntavaalitutkimuksesta.

Rasismi ja syrjintä heikentävät vähemmistöjen kiinnittymistä poliittiseen yhteisöön

Yksi maahanmuuttaneiden ja heidän jälkeläistensä kotoutumisen edellytyksistä on aidosti vastaanottava yhteiskunta. Suomeen on vaikea asettua ja tulla osalliseksi vaikuttamisen prosesseista, ellei koe itseään tervetulleeksi eikä tule nähdyksi yhteiskunnan yhdenvertaisena jäsenenä.

Maahanmuuttaneiden ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvien poliittinen osallistuminen voi herättää valtaväestön keskuudessa vastustusta ja pelkoa siitä, että yhteiskunnassa valta jakautuu yhä useampien ryhmien kesken.

Länsimaissa on suhtauduttu varauksellisesti etenkin maahanmuuttaneiden protestiosallistumiseen, sillä vaatimukset kotoutumisesta ja sen sisältämästä ”hyvästä kansalaisuudesta” sisältää oletuksen järjestelmää ylläpitävästä ja sitä tukevasta osallistumisesta sekä vastaanottavan yhteiskunnan arvojen ja normien omaksumisesta. Toisin sanoen moni valtaväestöön kuuluva pelkää uusien tulijoiden muuttavan nykyistä järjestelmää.

Asiantuntijoiden mukaan keskustelu yhdenvertaisuudesta ja rasismin torjunnasta on moniin muihin länsimaihin verrattuna Suomessa yhä pahasti kesken, vaikkakin ensimmäiset askeleet on jo otettu.

Viimeisimmät tutkimustulokset maahanmuuttaneiden Suomessa kohtaamasta rasismista maalaavat synkän tilannekuvan. Euroopan unionin perusoikeusviraston (FRA) lokakuussa 2023 julkaisemasta tutkimuksesta selviää, että vaikka afrikkalaistaustaisten kohtaama rotusyrjintä ja rotuun perustuva häirintä ovat yleisiä kaikkialla Euroopassa, yleisimpiä ne ovat tutkimuksessa vertailluista maista juuri Suomessa.

Asiantuntijoiden mukaan keskustelu yhdenvertaisuudesta ja rasismin torjunnasta on moniin muihin länsimaihin verrattuna Suomessa yhä pahasti kesken, vaikkakin ensimmäiset askeleet on jo otettu.

Kuitenkaan viime kesän julkinen rasismikeskustelu tai esimerkiksi ehdotus, että kansanedustajiksi voisi valita vain Suomen syntyperäisiä kansalaisia, tuskin ovat vahvistaneet maahanmuuttaneiden ja vähemmistöjen tunnetta itsestään suomalaisen poliittisen yhteisön yhdenvertaisina jäseninä.

Tutkimukset osoittavat kiistatta, että kokemukset rasismista ja syrjinnästä etäännyttävät maahanmuuttaneita ja vähemmistöjä politiikasta ja päättäjistä. Kokemusten ei tarvitse myöskään olla henkilökohtaisia, sillä myös kokemukset oman viiteryhmän eriarvoisesta kohtelusta vieraannuttavat.  

Myös kotimainen tutkimus osoittaa, että syrjintä vähentää selvästi maahanmuuttaneiden tunnetta Suomeen kuulumisesta. Kuulumisen kokemus puolestaan on voimakkaasti yhteydessä esimerkiksi äänestämisen todennäköisyyteen. Syrjintäkokemukset voivat tilanteen mukaan joko aktivoida tai passivoida.

Syrjintä yhteydessä aktiivisempaan osallistumiseen

Kansalaisten suhdetta julkiseen valtaan ja poliittiseen päätöksentekoon on ollut tapana tarkastella osallistumisen ja osallisuuden käsitteillä. Niin kutsutun perinteisen osallistumiskäsityksen mukaan poliittinen osallistuminen tarkoittaa tavallisten kansalaisten toimintaa, jonka pyrkimyksenä on vaikuttaa poliittisten päättäjien valintaan ja/tai heidän tekemiinsä päätöksiin.

Sittemmin näkemys poliittisesta osallistumisesta on kuitenkin laajentunut. Nykyisin sillä viitataan lukuisiin eri keinoihin, joita kansalaiset käyttävät oikaistakseen asioita, jotka heistä ovat yhteiskunnassa väärin tai heikolla tolalla.

Kuviossa 1 on esitetty alle 35-vuotiaiden vastaukset koko väestössä ja erikseen maahanmuuttaneiden jälkeläisten (”toisen polven”) osalta. Siitä nähdään, että maahanmuuttaneiden jälkeläiset näyttäytyvät kautta linjan selvästi poliittisesti aktiivisempina. Rauhanomaisiin mielenosoituksiin he ovat osallistuneet yli kaksi kertaa useammin kuin nuoret yleensä. Sosiaalisessa mediassa he ovat jakaneet tai tuottaneet poliittisia tai yhteiskunnallisia sisältöjä kolme kertaa niin usein kuin alle 35-vuotiaat koko väestössä.

Näissä kuvailevissa analyyseissa ei ole otettu huomioon esimerkiksi vastaajien sukupuolta tai koulutustasoa, vaikka molemmat väestötietojärjestelmästä tehtyyn satunnaisotantaan pohjautuvat aineistot onkin painotettu vastaamaan perusjoukkoa.

On myös mahdollista, että yhteiskunnallinen kiinnittyminen on voimakkaampaa pitkittäistutkimukseen ilmoittautuneiden Gen2-vastaajien keskuudessa kuin kertaluonteisesti toteutettuun Eduskuntavaalitutkimus 2023 -kyselyyn vastanneiden keskuudessa. Tuloksiin tulee siis suhtautua suuntaa antavina tarkoittaen, että jatkotutkimusta tarvitaan.

Kuviossa 2 esitetyt tulokset kuitenkin osoittavat luotettavasti, että syrjintäkokemuksilla on yhteys maahanmuuttaneiden jälkeläisten poliittiseen osallistumiseen.

Syrjintää etnisen taustan, ihonvärin, äidinkielen, puhetavan tai uskonnon perusteella viiden viime vuoden aikana kokeneet kertovat osallistuneensa aktiivisemmin politiikkaan kuin ne nuoret, jotka eivät ole kokeneet vastaavaa syrjintää. Etenkin protestiosallistuminen, kuten osallistuminen rauhanomaisiin mielenosoituksiin, on lähes kaksi kertaa yleisempää syrjintää kokeneiden keskuudessa.

Syrjinnälle ja vihapuheelle nollatoleranssi

Vihapuheen torjunta niin kansalaisten kuin poliittisten päättäjien keskuudessa on erittäin tärkeää maahanmuuttaneiden ja heidän jälkeläistensä poliittisen kiinnittymisen näkökulmasta. Tiukkasävyinenkin keskustelu maahanmuutosta tulisi käydä siten, ettei se vaaranna väestöryhmien välisiä suhteita ja heikennä turvallisemman yhteiskunnan rakentamista ja moniäänisempää ja sallivampaa yhteiskunnallista keskusteluilmapiiriä.

Tässäkin artikkelissa esitetyt tulokset antavat esimakua siitä, että syrjintäkokemukset ovat yhteydessä poliittiseen osallistumiseen niin, että syrjintää kokeneet haluavat olla mukana vaikuttamassa yhteiskunnalliseen muutokseen. Toisaalta ei voida sulkea pois sitä vastakkaista syy-yhteyttä, että poliittisesti aktiiviset nuoret tulevat aiempaa tietoisemmiksi yhteiskunnan syrjivistä asenteista ja rakenteista.

Mahdollisuus vaikuttaa itseä ja itselle tärkeitä viiteryhmiä koskeviin päätöksiin on keskeinen oikeus Suomen kaltaisessa vakiintuneessa demokratiassa.

Maahanmuuttaneiden jälkeläisten merkitys suomalaisessa politiikassa kasvaa nopeasti, etenkin jos he ovat poliittisesti aktiivisempia kuin nuoret koko väestössä yleensä. Oletettavasti tämä pakottaa myös esimerkiksi puolueet pohtimaan sitä, keitä ne edustavat päätöksenteossa ja kykenevätkö ne tarjoamaan poliittisen kodin myös uusille vähemmistöille. Jos näin ei käy, poliittinen osallistuminen voi tulevaisuudessa kanavoitua entistä enemmän puoluepolitiikan ulkopuolelle.

Yhdenvertaisen osallistumisen turvaaminen on tärkeä tehtävä suomalaisen yhteiskunnan eheyden ja poliittisen järjestelmän legitimiteetin näkökulmasta. Mahdollisuus vaikuttaa itseä ja itselle tärkeitä viiteryhmiä koskeviin päätöksiin on keskeinen oikeus Suomen kaltaisessa vakiintuneessa demokratiassa.

YTT, FM Josefina Sipinen työskentelee tutkijatohtorina Tampereen ja Helsingin yliopistoissa. Vuosina 2024–27 Sipinen on mukana Koneen säätiön ja Suomen Kulttuurirahaston rahoittamassa Discontinuities in intergenerational transmission of political values in Finland (DISCO) -hankkeessa, jossa tutkitaan poliittisten arvojen ja asenteiden yhtenevyyttä millenniaalien ja heidän vanhempiensa välillä sekä väestössä yleisesti että erityisesti maahanmuuttotaustaisissa perheissä. Vuosina 2023–25 hän toimii itsenäisenä asiantuntijana oikeusministeriön koordinoimassa VN TEAS -hankkeessa Ulkomaalaistaustaisten ja vieraskielisten suomalaisten yhteiskunnallinen osallistuminen (UTViS). Hanke tehdään yhteistyössä Innolinkin, Cultura-säätiön ja Åbo Akademin kanssa.

Artikkelikuva: StockSnap / Pixabay

Artikkelia päivitetty 8.2.2024 klo 11.02: Tarkennettu Sipilän kirjoittajatietoja.

Julkaisu Maahanmuuttaneiden jälkeläisten merkitys Suomen politiikassa kasvaa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma järjesti yhdessä Tampereen yliopiston Demokratiatutkimusverkoston, Valtiotieteellisen yhdistyksen ja Politiikasta-verkkolehden kanssa nuorten politiikan tutkijoiden vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkilöylyjä käsitelleen paneelikeskustelun 19.4.2023.

Paneelin puheenjohtajana toimi Politiikasta-lehden vastaava päätoimittaja Mikko Poutanen ja panelisteina olivat väitöskirjatutkijat Ville Tynkkynen ja Mikko Räkköläinen sekä tutkijatohtorit Aino Tiihonen ja Josefina Sipinen.

Tämä podcast on muokattu paneelikeskustelun suoratoistotallenteesta. Vaaleja ennen järjestettiin myös kokeneiden Tampereen yliopiston tutkijoiden eduskuntavaalipaneeli, josta on myös julkaistu podcast-tallenne.

Siinä missä vaaleja edeltänyt paneelikeskustelu keskittyi enemmän Sanna Marinin hallituksen suoriutumiseen kaudellaan ja puolueiden asetelmiin vaalien alla, jälkilöylyjen paneelikeskustelu oli tukevasti hallituksen alustavan muodostamisen äärellä.

Vaaleja edeltävät ja niiden jälkeiset keskustelut käydään väistämättä sen hetken mukaisella tiedolla. Ehkä tämä keskustelu tarjoaakin mielenkiintoisen näkymän siihen, miltä uuden hallituksen muodostuminen vaikutti politiikan tutkijoiden silmin huhtikuun 2023 puolivälissä.

Vaalien jälkilöylyt

Kuten vaalituloksesta tiedetään, kokoomus voitti vaalit, toiseksi suurimmaksi puolueeksi nousivat perussuomalaiset ja kolmanneksi sosiaalidemokraatit (SDP). Vaikka SDP suoriutui vaaleissa hyvin – vain harvoin aiemmin on pääministeripuolue onnistunut hallitusvastuun jälkeen kasvattamaan suosiotaan – muut Marinin hallituksen puolueet menettivät suosiotaan.

Keskustan kurssi oli jo vaalien alla kohti aiempaakin huonompaa vaalitulosta ja siten todennäköisesti myös kohti oppositiota, mutta koko Suomen itsenäisyyden ajan huonoin vaalitulos saattoi olla puolueelle silti melkoinen shokki. Vasemmistoliiton ja vihreiden heikot tulokset on etenkin julkisuudessa pistetty niin kutsutun taktisen äänestämisen piikkiin, minkä pyrkimyksenä on luultavasti ollut tehdä kokoomuksen ja perussuomalaisten muodostamasta hallituspohjasta epätodennäköisempi vaihtoehto.

On myös keskusteltu siitä, kuinka suurten puolueiden viestinnässä ja mediassa syntynyt niin kutsuttu pääministerivaalien kehystys osaltaan vaikutti tähän. Muista Marinin hallituksen puolueista siis vain RKP piti pintansa.

Tätä pohtiessaan paneeli joutui myös toteamaan, että kellään meistä ei TikTok-tiliä ole, eli paneelin nimestä huolimatta ehkä emme olleetkaan siis enää ”nuoria”.

Kristillisdemokraattien tai Liike Nyt:in osalta ei myöskään nähty suuria muutoksia eikä muutoin eloisasta pienpuoluekentästä noussut uusia haastajia. Toisaalta perussuomalaisista erotetun Ano Turtiaisen puolue Valta Kuuluu Kansalle (VKK) jäi kenties odotetusti eduskunnan ulkopuolelle, kuten kävi Siniselle Tulevaisuudelle vuoden 2019 vaaleissa.

Suomessa asuvien Suomen kansalaisten kevään 2023 vaalien ennakkoäänestysprosentti nousikin jo 40,5 prosenttiin, mutta koko vaalien äänestysprosentti jäi hieman edellisestä jääden 72,0 prosenttiin. Kiinnostavana kehityksenä voidaan nähdä 2000-luvun jokaisissa eduskuntavaaleissa kasvanut ennakkoäänestyksen suosio, joka ei tänä keväänä edellisen eduskuntavaalikevään 2019 tapaan näkynyt aiempaa vilkkaampana äänestysaktiivisuutena varsinaisena vaalipäivänä.

Vaikka vaalimökit ja vaalitentit kampanjoinnin muotoina säilyttivät merkityksensä, myös uudet kampanjointitavat ovat saaneet tuulta alleen. On melko todennäköistä, että esimerkiksi perussuomalaisten menestyksekäs näkyvyys sosiaalisen median videopalvelussa TikTokissa kasvatti puolueen kannatusta etenkin nuorten äänestäjien keskuudessa.

Tätä pohtiessaan paneeli joutui myös toteamaan, että kellään meistä ei TikTok-tiliä ole, eli paneelin nimestä huolimatta ehkä emme olleetkaan siis enää ”nuoria”.

Sinipunaa vai perusporvareita?

Ideologiset suunnanmuutokset politiikassa eivät sinänsä ole erityisen yllättäviä: seurasihan Marinin hallitus Sipilän hallitusta, ja näitä kahta hallitusta voidaan pitää toistensa ideologisina vastapareina. Hallitusta ollaan keväällä 2023 muodostamassa nyt oletusarvoisesti kahden eri vaihtoehdon varaan, eli kokoomuksen ja SDP:n sinipunahallituksen tai kokoomuksen ja perussuomalaisten perusporvarihallituksen ympärille. Ehkä vuoden 2023 vaalit näyttäytyvätkin pääosin siten melko tavanomaisina vaaleina, jossa oppositio nousee, ja hallituspuolueet kärsivät.

Toisaalta ehkä ideologisten blokkien näkökulmasta on mielenkiintoista, kuinka keskusta ei nyt oltuaan ensin pääministerivastuussa Juha Sipilän hallituksessa ja sitten Marinin hallituksessa hallituksen sisäisenä ideologisena vastapainona ole valmis uuteen hallitusvastuuseen taas uudessa ideologisessa suunnassa.

Suomalainen politiikka ei kuitenkaan muistuta vieläkään ruotsalaistyylistä blokkipolitiikkaa, jossa oikeiston ja vasemmiston puolueet eivät oletusarvoisesti mahdu samaan hallitukseen keskenään. Ainakin vielä huhtikuussa kokoomuksen hallitustunnustelijan Petteri Orpon lähettämät kysymykset ja vastaukset puolueille jättivät ovea auki sinipunahallitukselle.

Suomalainen politiikka ei kuitenkaan muistuta vieläkään ruotsalaistyylistä blokkipolitiikkaa, jossa oikeiston ja vasemmiston puolueet eivät oletusarvoisesti mahdu samaan hallitukseen keskenään.

Kenties jokin blokkipolitiikan kaltainen piirre näkyy Suomessakin, eli etukäteen tiettyjen puolueiden ulossulkeminen mahdollisista hallituskumppaneista: niin SDP kuin RKP ilmoittivat jo ennen vaaleja, etteivät ne voisi toimia hallituksessa, joka toteuttaisi perussuomalaista politiikkaa. Vastavuoroisesti perussuomalaiset ilmaisivat, etteivät voi liittyä hallitukseen, joka ei toteuttaisi perussuomalaista politiikkaa. Tällaista ulossulkevaa asemoitumista on politiikan tutkija Sami Borg kuvannut blokkauspolitiikan käsitteellä.

Oma tekijänsä hallituksen muodostumisessa saattaa myös olla tulevat puheenjohtajien vaihdokset. Sanna Marin ilmoitti heti vaalien jälkeen, ettei aio jatkaa enää SDP:n puheenjohtajana, eikä hae mahdollisessa sini-punahallituksessa ministerin paikkaa. Samoin vihreiden Maria Ohisalo ilmoitti pian Marinin jälkeen – ja kenties ymmärrettävästi puolueen vaalitappio huomioiden – ettei myöskään aio jatkaa puolueen johdossa. Vasemmistoliiton Li Andersson oli jo ennen vaaleja ilmoittanut, ettei aio jatkaa puheenjohtajana. Keskustan suunnalta sen sijaan Annika Saarikko on ilmaissut halunsa jatkaa puolueen johdossa tappioista huolimatta.

Jatkuuko kriisien tie?

Marinin hallituksen kautta politiikkaa rajasivat ja muokkasivat monenlaiset kriisit. Moni poliittinen päätös Marinin kauden ajalta saatiin kyllä ratkaistua kriiseistä huolimatta. Suomen ensimmäiset aluevaalit pidettiin ja jopa Nato-prosessi saatiin jo kevään 2023 aikana päätökseen. Asioita jäi silti myös paljon tekemättä: saamelaiskäräjälain uudistaminen kaatui jälleen kerran, ilmastotoimia on tutkijoiden näkökulmasta pidetty riittämättöminä ja hoiva-alan työvoimapulaan ei ole löydetty pitkäjänteisiä vastauksia. Nämä kaikki saattavat löytyä uuden hallituksen agendalta.

Ehkä näitä vaaleja kuitenkin määritti ennen kaikkea se, miten valtionvelka ja talouspolitiikka yleisesti nostettiin keskeiseksi kriisinkaltaiseksi teemaksi. Valtionvarainministeriön aloitteesta kaikki puolueet alkoivat lopulta laatia leikkauslistoja, mutta yksityiskohdat jäivät melko keveälle tasolle. Tulevan hallituksen täytyy jotenkin lähteä jalkauttamaan talouspolitiikkaa, joka vaikutti ainakin vaalikampanjoiden pohjalta painottavan julkisen sektorin leikkauksia.

Melko ohueksi jäänyt ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu aiheutti paneelissa ihmetystä. On kuin Nato-jäsenyys olisi itsessään toiminut turvallisuuspolitiikan laajemman keskustelun vaimentimena.

Tämä ei ole täysin ongelmatonta, koska esimerkiksi EU:n suunnalla vihreän siirtymän ja Ukrainan sodan edellyttämät politiikkatoimet saattavat edellyttää merkittäviä panostuksia EU:n omaan toimintaan, jotka sopivat huonosti yhteen kotimaisten leikkauslistojen kanssa. Niin ikään hoiva-alan jatkuva kriisi Suomessa huutaa pikaisia poliittisia ratkaisuja. Mikäli ilmastomuutoksen seuraukset jatkavat voimistumistaan, on vaarana, että politiikasta tulee jatkuvaa kriisinhallintaa.

Juuri tässä suhteessa vaaliteemoista melko ohueksi jäänyt ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu aiheutti paneelissa ihmetystä. On kuin Nato-jäsenyys olisi itsessään toiminut turvallisuuspolitiikan laajemman keskustelun vaimentimena, eikä EU:sta tai maahanmuutostakaan juuri puhuttu muutoin kuin siinä kapeassa merkityksessä, mitä – mahdollisesti negatiivista – siitä seuraisi Suomelle. Laajempien ulkopoliittisten visioiden puute herätti keskustelua.

Paneelin lopuksi panelistit listasivat vielä kolme tärkeintä politiikkasektoria, jotka todennäköisesti muotoutuvat tulevan hallituksen suurimmiksi haasteiksi – hallituksen koostumuksesta riippumatta.

Josefina Sipinen on tutkijatohtori Tampereen yliopistossa.

Ville Tynkkynen on valtio-opin väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Hänen väitöskirjansa käsittelee Hannah Arendtin vallan käsitettä.

Aino Tiihonen on tutkijatohtori Tampereen yliopistossa.

Mikko Räkköläinen on kansainvälisen politiikan väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Hänen väitöskirjansa käsittelee kaupallisten sotilas- ja turvallisuusyritysten vaikutuksia ulko- ja turvallisuuspolitiikalle.

Mikko Poutanen on erikoistutkija Turun yliopistossa ja Politiikasta-lehden vastaava päätoimittaja.

Podcastin tekninen tuottaja: Timo Uotinen

Artikkelikuva: Nuorten tutkijoiden vaalipaneeli Tampereen yliopistolla huhtikuussa 2023. Kuvassa (vas.-oik.) Mikko Poutanen, Mikko Räkkölainen, Aino Tiihonen, Ville Tynkkynen ja Josefina Sipilä.
Kuva: Hanne Vuorela

Julkaisu Podcast: Nuorten tutkijoiden eduskuntavaalien jälkilöylyt ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

https://soundcloud.com/politiikasta/politiittisen-osallistumisen-kysymyksia-josefina-sipinen-ja-mikko-poutanen?utm_source=clipboard&utm_medium=text&utm_campaign=social_sharing

Politiikkaan osallistuminen on kansanvaltaan liittyvä perusoikeus. Osallistuminen poliittiseen prosessiin ei tarkoita vain äänestämistä, vaan myös oikeutta asettua ehdolle vaaleissa. Ehdolle asettuminen on kuitenkin monitahoinen päätös, sillä se edellyttää myös resursseja, jotka eivät ole tasa-arvoisesti saatavilla. Laaja osallistuminen ja osallisuudentunne demokraattisessa prosessissa on kuitenkin tärkeää demokraattisen järjestelmän oikeutuksen kannalta.

Suomessa asuvilla ulkomaiden kansalaisilla on muiden Pohjoismaiden tavoin oikeus asettua ehdolle paikallisvaaleissa ja uusissa aluevaaleissa, muttei eduskunta- ja presidentinvaaleissa, jotka on rajattu kansalaisille. Vaikka ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä kasvaa ja siten heitä voisi odottaa näkevänsä yhä useammin ehdokaslistoilla, demokraattiseen prosessiin osallistuminen voi kuitenkin olla vaikeaa maahanmuuttaneille, joilta saattaa lyhemmän Suomessa asumisajan vuoksi puuttua poliittisessa kampanjoinnissa tärkeitä sosiaalisia verkostoja ja niihin liittyviä pääomia. Kyse siis ei välttämättä ole osallistumisen halun puutteesta, vaan esteistä osallistumisen tiellä.

Tämän Politiikasta-podcastin vieraana on juuri tästä aiheesta vuonna 2021 väitellyt Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen tutkijatohtori Josefina Sipinen. Josefina on tällä hetkellä mukana muun muassa nuorten kansalaispätevyyttä tutkivassa Suomen Akatemian rahoittamassa Education, Political Efficacy and Informed Citizenship, eli EPIC-tutkimushankkeessa, jonka johtaja Elina Kestilä-Kekkonen oli vieraana Politiikasta podcastissa marraskuussa 2021.

Ulkomaalaistaustaisten osallistumisessa politiikkaan ei välttämättä ole kyse osallistumisen halun puutteesta, vaan esteistä osallistumisen tiellä.

Josefina on myös mukana Suomen Akatemian rahoittamassa Helsingin yliopiston tutkimushankkeessa IntraComp, eli Intraparty Competition, jonka tarkoituksena on tutkia puolueiden sisäistä kilpailua. Lisäksi hän kirjoittaa Kunnallisalan kehittämissäätiön rahoituksella raporttia koskien viime kesänä koronan varjossa järjestettyjä kuntavaaleja.

Tältä pohjalta tässä podcastissa keskustellaan siis poliittisesta osallistumisesta ja sen mahdollisuuksista ja esteistä.

Ulkomaalaistaustaiset ehdokkaat Suomessa

Väitöskirjassaan Josefina Sipinen haastatteli sekä suomalaisten puolueiden edustajia että kuntavaalien 2017 ulkomaalaistaustaisia ehdokkaita selvittääkseen, mikä motivoi puolueita rekrytoimaan ulkomaalaistaustaisia ehdokkaita listoilleen. Lisäksi väitöskirjassa kartoitettiin, mikä motivoi ulkomaalaistaustaisia asettumaan ehdolle ja mitkä resurssit ehdokastyössä olivat tarpeen tai saatavilla.

Tutkimus toi esille eroja eri vähemmistöjen poliittisessa osallistumisessa, jotka voidaan osin selittää esimerkiksi erilaisella aiemmalla kokemuksella politiikasta. Ulkomaalaistaustaisten poliittinen osallistuminen on keskiarvoa alemmalla tasolla, mikä liittyy paitsi esteisiin saada tietoa politiikasta kielellä, jota ymmärtää, myös siihen, että moni on muuttanut Suomeen erilaisen poliittisen järjestelmän piiristä, ja siten uudenlaiseen poliittiseen ympäristöön sopeutuminen vie aikaa. Suomessa nähdäänkin voimakas ulkomaalaistaustaisen väestön aliedustus politiikassa, kunnallistasollakin.

Ulkomaalaistaustaisten osuus Suomen väestöstä kasvaa, millä on merkitystä paitsi tulijoiden kotoutumisen myös Suomen poliittisen järjestelmän vakauden kannalta.

Onkin siis erityisen tärkeää muistaa, että kun puhutaan ulkomaalaistaustaisista tai maahanmuuttaneista, kyse on hyvin moninaisesta joukosta, jossa on paljon eroja paitsi ryhmien välillä, myös niiden sisällä. Mitään yksittäistä poliittista osallistumista määrittävää tekijää, joka vaikuttaisi yksiselitteisesti kaikkiin, on vaikea tunnistaa – sellaista ei edes välttämättä siis ole.

Ulkomaalaistaustaisten osuus Suomen väestöstä kuitenkin kasvaa, millä on merkitystä paitsi tulijoiden kotoutumisen myös Suomen poliittisen järjestelmän vakauden kannalta. Poliittiseen järjestelmään ja sitä ympäröivään yhteiskuntaan on vaikea kiinnittyä, jos koetaan, ettei politiikan areenalla ole tilaa samankaltaisille ihmisille kuin itse on. Vastaavasti suuren väestönosan jääminen marginaaliin asettaisi merkittävän haasteen poliittisen järjestelmän hyväksyttävyyden näkökulmasta.

Poliittisen osallistumisen merkitys

Monimuotoisen demokratian kannalta on todella tärkeää, että poliitikot tulevat erilaisista taustoista ja edustavat laajasti yhteiskunnan kaikkia ryhmiä. Monimuotoinen demokratia on moniäänisempi ja pystyy toimimaan kaikkien ryhmien edustamisen alustana, mikä puolestaan rikastaa demokratiaa hallintojärjestelmänä. Näin ollen voidaan ajatella, että poliittista osallistumista avaavalla tutkimuksella on normatiivisempikin tavoite demokratian moniäänisyyden vahvistamisessa, eli tavoite toimivammasta poliittisesta järjestelmästä ja paremmasta yhteiskunnasta.

Monelle ulkomaalaistaustaiselle poliittiseen järjestelmään osallistuminen on myös tärkeä tapa osoittaa kansalaisuutta ja velvollisuudentuntoa. Poliittinen kiinnittyminen maahanmuuttajien uudessa kotimaassa edistää maahanmuuttaneiden kotoutumista niin ryhmänä kuin yksilöinäkin.

Puolueet ottavat mielellään listoilleen myös ulkomaalaistaustaisia ehdokkaita. Taustalla on sekoitus idealismia paremmasta edustuksellisesta demokratiasta mutta ennen kaikkea vaalien voittamisen realismia.

Kyse on myös mielikuvista, joita voi itsekin harjoittaa: Politiikka-lehdessä julkaistussa väitöslektiossaan Josefina pyytää kuulijoitaan sulkemaan silmänsä, ja miettimään, millainen kuva tulee mieleen sanasta ’päättäjä’. Noiden mielikuvien kirjo kertoo paljon siitä, kuinka moninaiseksi politiikka Suomessa hahmotetaan.

Suomessa vaalikampanjat ovat ehdokaskeskeisiä, mikä tarkoittaa, että ehdokkaat kohdentavat kampanjaansa pääasiassa niille ryhmille, joilta he uskovat saavansa ääniä. On myös selvää, että ulkomaalaistaustaiset ehdokkaat tavoittavat ulkomaalaistaustaisia äänestäjiä tavoin, johon poliittiset puolueet eivät resursseillaan kykene. Ilman eri kieliä taitavia ja eri vähemmistöryhmissä luottamusta nauttivia ulkomaalaistaustaisia ehdokkaita puolueiden on lähes mahdotonta mobilisoida kyseisten ryhmien äänestäjiä. Tästä syystä puolueet ottavat mielellään listoilleen myös ulkomaalaistaustaisia ehdokkaita. Taustalla on siis sekoitus idealismia paremmasta edustuksellisesta demokratiasta mutta ennen kaikkea vaalien voittamisen realismia.

Kuka tutkii ketä?

Politiikan tutkijan voi olla suhteellisen helppo lähestyä kokeneita poliitikkoja, jotka mielellään antavat haastatteluja työnsä eri näkökulmista. Lisäksi Suomessa päättäjien tavoittaminen tutkimuksen merkeissä on verrattain helppoa. Kun tutkitaan kuitenkin myös päättäjien kaartin ulkopuolisia ryhmiä, kuten ulkomaalaistaustaisia ehdokkaita, voisi olla hyödyllistä miettiä tutkimusasetelmaa yhdessä tutkimuskohteen kanssa.

Tutkijatkin työskentelevät omista lähtökohdistaan ja omista taustoistaan, ja joskus osana laajempia tutkimusryhmiä. Näistäkin saa näkökulmia ja ajatuksia, jotka ovat monesti arvokkaita. Tässäkin tärkeää on antaa tilaa erilaisten äänien moninaisuudelle; siinä missä poliitikkojen ja päättäjien soisi moninaistuvan väestöpohjan mukaisesti, sama koskee myös politiikan tutkijoita.

Tutkijat pitävät luonnollisesti omaa työtään arvokkaana ja tärkeänä ja haluavat paitsi viestiä siitä avoimesti mutta myös nähdä työllään olevan yhteiskunnallista merkitystä – jopa vaikutusta.

Josefina Sipinen on tutkijatohtori Tampereen yliopistossa.

Mikko Poutanen on politiikan tutkimuksen tutkijatohtori Tampereen yliopistossa ja Politiikasta-lehden vastaava päätoimittaja.

Julkaisu Podcast: Poliittisen osallistumisen kysymyksiä ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.