Vuonna 2018 Kiinan kansankongressi kumosi perustuslakiin kirjatun Deng Xiaopingin luonnosteleman vallanjakomallin, jonka mukaan presidentin valtakaudet rajattiin kahteen. Se sinetöi Xi Jinpingin valitsemisen kansanjohtajaksi rajattomaksi ajaksi. Vuonna 2023 kansankongressi valitsikin Xin kolmannelle presidenttikaudelle.

Alkujaan Xi valittiin kommunistisen puolueen pääsihteeriksi 2012 ja maan presidentiksi 2013. Siitä lähtien hänen valtansa on laajentunut asteittain, ja vähitellen hänen ympärilleen on muodostunut Maon asemaan rinnastuva henkilökultti.

Xin valta-asemassa ja vallankäytössä on nähty keisarinvallan piirteitä. Kirjassaan Punainen keisari – Xi Jinping ja hänen Kiinansa pitkän linjan ulkomaantoimittaja Michael Sheridan kutsuukin Xitä vertauskuvallisesti keisariksi ja puhuu suoraan Xin dynastiasta, henkilökultista ja paluusta Taivaan pojalle tottelevaisuutta osoittavaan keisarilliseen perinteeseen.

Kultin rakentamiseen ovat osallistuneet niin puoluekaaderit kuin Xi itse. Xi viittaa usein puheissaan ja kirjoituksissaan Kungfutsen ajatuksiin, mikä on vahvistanut hänen arvovaltaansa kansalaisten silmissä ja rinnastanut hänet keisarivallan aikaisiin yksinvaltiaisiin.

Oppi Taivaan pojasta kuuluu kiinalaiseen aateperintöön

Itsevaltius on kautta aikain määrittänyt kiinalaista valtiomuotoa. Sen taustalla on keisarinvallan ajalla syntynyt doktriini Taivaan pojasta, jolla on tehtäväänsä jumalallinen valtuutus. Itsevaltiutta suosiva valtiojärjestys voidaan myös nähdä perinteistä maailmankuvaa merkitseväksi ”kiinalaiseksi erityispiirteeksi”.

On yleisesti hämmentävää, että marxismin nimeen vannova kommunistinen puolue pitää keisarinvallan ajalta periytyvää arvo- ja uskomusjärjestelmää politiikkansa tukijalkana, määrittelee itsensä aatteellisesti osaksi samaa kokonaisuutta ja korostaa siitä versovien hallintokäytäntöjen siunauksellisuutta. Toisaalta se ilmentää kiinalaista aatemaailmaa, jolle on tunnusomaista yhdistellä erilaisia aatesuuntia.

Ajatus itsevaltiuden jumalallisesta oikeutuksesta toki on ristiriidassa marxismin materialistisen maailmankuvan kanssa. Kommunistisessa kontekstissa mandaatin oikeutusta ei kuvata jumalalliseksi jure divino vaan inhimilliseksi jure humano. Ihmisten mielissä nämä kuitenkin helposti sekoittuvat, jolloin Xi näyttäytyy kansanuskon perinteen mukaisena jumalallisen vallan haltijana ja kansantasavalta yliluonnolliseen oikeutukseen perustuvana hallintomuotona.

Itsevaltius on kautta aikain määrittänyt kiinalaista valtiomuotoa. Sen taustalla on keisarinvallan ajalla syntynyt doktriini Taivaan pojasta, jolla on tehtäväänsä jumalallinen valtuutus.

Kommunistinen puolue voi myös pelata itsevaltiusasiassa kaksilla korteilla: yhtäältä vaietaan mielleyhtymästä perinteiseen kiinalaiseen maailmankuvaan, jossa mandaatilla on yliluonnollinen alkuperä, mutta toisaalta se hiljaisesti oikeutetaan osana kiinalaista valtiollisen ajattelun perinnettä. Vastaavasti muukin aateperintö voidaan tulkita tarkoitushakuisesti sovittamalla se marxilaiseen kehykseen. Näin saadaan kommunistinen puolue näyttämään osana hallintotradition aatehistoriallista jatkumoa.

Opilla Taivaan pojasta on myös astrologinen ja fatalistinen puolensa: keisari oli lähtökohtaisesti yksivaltias ja vastuussa ainoastaan maailmankaikkeuden kosmisille voimille. Edelleen osa kansasta näkee yhteiskunnallisen järjestyksen ja hallituksen osaksi yliluonnollisia voimia, jotka määräävät ihmisten kohtaloita. Tähän sisältyy ajatus, jonka mukaan hallituksen ja politiikan menestys riippuu siitä, kuinka se toteuttaa yliluonnollista järjestystä. Tällaisella kohtalonuskolla on edelleen jalansijaa kiinalaisten sieluissa kansanuskona.

Kuten suomalaisten Kiina-tutkijoiden Mikael Mattlinin, Lauri Paltemaan ja Juha A. Vuoren teoksessa Kiinan poliittinen järjestelmä todetaan, oppi Taivaan mandaatista on kiinalaisen yksivaltiuden aatteellinen juuri. Se on sisäänrakennettuna perinteiseen kiinalaiseen maailmakuvaan, jossa Taivas nähdään okkulttisena voimana ja hallitsijan katsotaan saaneen valtansa suoraan Taivaalta, minkä perusteella hän on loogisesti koko maailman yksinvaltias.

Ajatus Taivaalta oikeutuksensa saaneesta itsevaltaisesta johtajasta istuu kiinalaiseen perinteeseen ja palvelee kommunistisen puolueen valtapyrkimyksiä.

Taivas valitsee hallitsijaksi kyvykkäimmän ja hyveellisimmän. Menestyäkseen ja säilyttääkseen Taivaan mandaatin hallitsijan tulee noudattaa toimissaan hyvettä, kunnioittaa muinaisia tapoja, toimittaa perinteiset uskonnolliset seremoniat ja kohdella alamaisia hyväntahtoisesti.

Kiinalaisen uskomuksen mukaan Taivaan pojan valtuutus kestää niin kauan kuin hän täyttää Taivaan tahdon. Toronton yliopistossa uskonnon, filosofian ja Itä-Aasian tutkimuksen professorina työskennellyt kiinalaistaustainen Julia Ching puhuu ”sakraalisesta kuninkuudesta”. Termi viittaa Taivaan mandaatin hallitsijan asemaan jumalallisen vallan edustajana ja palvonnan kohteena maailmassa.

Imperiumin aikana harmonia, yhtenäisyys ja vauraus nähtiin kriteereinä, joilla kiinalaiset arvioivat hallintojen menestystä ja niiden harjoittamaa politiikkaa. Kiinan nykyinen kommunistinen hallinto näyttäisi myös käyttävän näitä samoja kriteereitä propagandassaan kuvaten ne yhteiskunnallisen kehityksen tavoitteinaan liittämättä niitä avoimesti perinteiseen näkemykseen maailmankaikkeuden mystisestä vaikutuksesta ihmisten ja yhteiskuntien kohtaloihin.

Ajatus Taivaalta oikeutuksensa saaneesta itsevaltaisesta johtajasta istuu kiinalaiseen perinteeseen ja palvelee kommunistisen puolueen valtapyrkimyksiä. Kaudellaan Xi on keskittänyt roimasti valtaa itselleen, muun muassa tehnyt itsestään elinikäisen kansanjohtajan kumoamalla säädöksen, jolla presidentin toimikaudet oli rajoitettu kahteen.

Autokratian puolustaminen vetoamalla perinteiseen elämänmuotoon 

Kommunistinen puoluevaltioaate kokonaisuudessaan nousee keisarivallan historiallisesta juuresta. Samalla kun Xistä on luotu lähes yli-inhimillinen hahmo puoluejohtajana ja kansanjohtajana, jonka mandaattia ei kyseenalaisteta, myös itse puolue esiintyy samasta vallasta osallisena poliittisena koneistona ja keisarinvallan ajalta periytyvän ”kiinalaisen” valtiomuodon ja hallintotavan edustajana.

Kiinalaiseen perinteeseen elämänmuotoon kuuluu oppi kollektiivisesta harmoniasta. Harmonian nimissä Kiinan kommunistinen puolue korostaa kansalaisten osallistumista yhteisöllisyyden rakentamiseen ruohonjuuritasolla ja yleistä myötämielisyyttä vallanpitäjiä kohtaan. Retoriikassa on sekä alistavia että sitoutumiseen kannustavia äänenpainoja. Ihanteena on patrioottinen kansalainen, joka asettaa yhteisen edun henkilökohtaisten pyrkimysten edelle.

Kulttuurinen globalisaatio haastaa perinteisen kiinalaisen arvo- ja uskomusjärjestelmän ja sitä ilmentävät poliittiset ja hallinnolliset käytännöt. Kyse on pitkälti kansalais- ja poliittisia oikeuksia korostavan liberaalin demokratian ja keskusjohtoisen autokratian aatteellisesta vastakkaisasettelusta. Xin visio voidaan myös nähdä pyrkimyksenä pitää jättimäinen valtio poliittisesti koossa korostamalla kansakunnan yhteistä aatepohjaa.

Vetoamalla perinteiseen kiinalaiseen elämänmuotoon kommunistinen puolue oikeuttaa kansalaisvapauksia rajoittavan ja puoluevaltaan perustuvan kollektivismin.

Tutkijat, kuten esimerkiksi Malesian yliopiston Kiina-opintojen Instituutissa työskentelevä Peter T. C. Chang, ovat esittäneet, että kiinalainen unelma harmonisesta maailmasta voidaan käsittää pelkän kansallisen näkökannan ylittävänä ajattelutapana, joka ilmentää pyrkimystä universaaliin eettiseen järjestykseen. Vastaavasti Huiyong Wu Hubein taiteiden ja tieteen yliopistosta puhuu kiinalaisena visiona sivilisaatioiden ”jaettuun tulevaisuuteen” perustuvasta maailmanjärjestyksestä.  

Vaikka Kiinassa modernisaatio eroaakin monessa suhteessa länsimaisesta, siinä on länsimaiseen tapaan kyse myös perinteisten ja uusien arvojen ja uskomusten jännitteestä. Pitkän päälle perinteisen ja modernin elämäntavan välinen ristiriita ulottuu väistämättä koskemaan myös poliittista järjestelmää. Jokaisella maalla on oma erityinen kulttuuriperintönsä ja tietty perinteinen poliittinen järjestys, jota modernisaatio muovaa ja haastaa.

Klassisen marxilaisen talousteorian mukaisesti Xi painottaa keskusjohtoiseen talousjärjestelmään perustuvaa taloudellista yhteisvastuuta. Puolueen kontrolli taloudesta onkin Xin aikana tiukentunut. Harmonian nimissä puolue on myös kiristänyt kansalaisten valvontaa. Vetoamalla perinteiseen kiinalaiseen elämänmuotoon kommunistinen puolue oikeuttaa kansalaisvapauksia rajoittavan ja puoluevaltaan perustuvan kollektivismin.

Modernisaatioon liittyy usein taloudellista vaurastumista, elämäntapojen yksilöitymistä ja koulutustason tuntuvaa kohoamista. Kiinalainen sosialismi ei sinällään torju modernisaatiota vaan pikemmin pyrkii suuntaamaan sitä toisin kuin länsimaissa. Se tarjoaa amerikkalaiselle unelmalle vaihtoehdon, kiinalaisen unelman, jolle huikea talouskasvu antaa erityistä pontta myös Kiinan ulkopuolella.

Kulttuuriperintö menestyksen maaperänä

Xin sisäpolitiikka on ollut kiintoisa sekoitus kansallista kulttuuriperintöä hyödyntävää retoriikkaa ja visiointia korkeaan teknologiaan perustuvasta huippumodernista yhteiskuntamuodosta. Hänen kaudellaan Kiina onkin kehittynyt moderniksi teollisuusvaltioksi ja taloudelliseksi mahtimaaksi, jolla on kanttia haastaa sääntöpohjainen poliittinen maailmanjärjestys.

Historiasta kumpuavien kansallisten ”erityispiirteiden” korostaminen ei ole pelkkä puolueen vallan pönkittämiseksi keksitty ideologia. Kyse ei ole vain kotimaisen yleisön kosiskelusta, vaan aate koskettaa olennaisesti myös Kiinan ulkosuhteita ja globaalia strategiaa. Xi uskoo – ilmeisen aidosti – autoritaarisen valtiojärjestyksen ja hallintotavan paremmuuteen lännen demokratioihin nähden.

Kiinan talousmalli yhdistää vapaan talouden käytäntöjä ja valtiojohtoisen sosialistisen talousopin periaatteita. Xin valtakaudella valtion orgaanien asema ja kommunistisen puolueen rooli ovat vahvistuneet talouselämässä. Käytännössä linjaukset noudattavat Xin ajattelutapaa. Tavoitteena on saavuttaa johtava asema maailman taloudellisena ja sotilaallisena suurvaltana.

Teoksessa Kiinan maailma – tulevaisuuden supervalta ja sen tavoitteet journalistit Mika Hentunen ja Kristiina Helenius korostavat Xin roolia Kiinan globaalin vision ja strategian pääarkkitehtina. Xi uskoo visionsa oikeellisuuteen ja oikeutukseen mutta myös omaan eritysasemaansa maan itseoikeutettuna johtajana. Yksivaltiaan elkeet näkyvät siinä, että hän on keskittänyt itselleen kaikki mahdolliset valtaoikeudet korostaen päällikkyyttään myös ohjelmansa toimeenpanossa.

Kiinan talousmalli yhdistää vapaan talouden käytäntöjä ja valtiojohtoisen sosialistisen talousopin periaatteita. Xin valtakaudella valtion orgaanien asema ja kommunistisen puolueen rooli ovat vahvistuneet talouselämässä.

Vaikka Xi ei itse haluaisikaan näyttäytyä puolijumalana, hänen kannattajansa mieluusti näkevät hänet sellaisena. Tosin ei ole mitään merkkejä siitä, etteikö henkilökohtainen vallanhalu ja kunnianhimo olisi ajanut häntä keskittämään valtaa itselleen. Xin menestystä tervehditään puolueessa suurelta osin tyydytyksellä, koska se lujittaa puoluevaltiota ja on taannut menestystä myös puolueelle.

Toki marxilainen ideologinen seula kohtelee sivilisaation aate- ja kulttuuriperintöä valikoidusti poimien vain sen, mikä sopii yhteen jo ennakkoon asetettujen ideologisten kriteereiden kanssa. Kyse on yksipuolisesta ja poliittisesti tarkoitushakuisesta historian tulkinnasta, jolla suojellaan puoluevaltaa.

Visio Kiina-johtoisesta maailmanjärjestyksestä

Xin ohjelma tai paremminkin visio kytkee omaperäisesti yhteiskunnallisen kehityksen suuntaviivat kiinalaisen sivilisaation korkeisiin ihanteisiin. Samalla se antaa marxilaiselle opille uutta sisältöä. Visiossa on kyse eräänlaisesta poliittista järjestelmää ja kehityksen suuntaa määrittelevästä periaateohjelmasta mutta samalla myös erityisestä poliittisesta teoriasta.

Xi on kuvannut visiotaan useissa teoksissa ja käsitellyt lukuisissa puheissa sen eri puolia. Usein esiintyviä termejä ovat harmonia, kollektiivinen solidaarisuus, vakaa kehitys ja toki keskeisinä ideologisina jäsentäjinä marxismi ja sosialismi, joihin johdonmukaisesti on kytketty ajatus Kiinan johtavasta asemasta maailmassa. Kyse on myös länsimaisiin arvoihin perustuvan kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän ideologisesta kyseenalaistamisesta ja haastamisesta.

Arvojen ja periaatteiden kokonaisuutena Xin visiossa on suureksi osaksi kyse ideaalista, joka antaa suuntaa käytännön politiikalle mutta jota ei välttämättä koskaan sellaisenaan pystytä saavuttamaan. Se ilmentää pyrkimystä tai päämäärää, jota kohti Kiinan halutaan yhteiskuntana etenevän, samalla kun se poliittisena ohjelmana määrittää päämäärään sointuvia keinoja. Voitaneen puhua erityisille kiinalaisille arvoille ja periaatteille rakentuvasta maailmanvalloitusstrategiasta.

Arvojen ja periaatteiden kokonaisuutena Xin visiossa on suureksi osaksi kyse ideaalista, joka antaa suuntaa käytännön politiikalle mutta jota ei välttämättä koskaan sellaisenaan pystytä saavuttamaan.

Kuten amerikkalaisen Center for Strategic and International Studies -ajatushautomon strategian emeritusprofessori Anthony H. Cordesman on laajoihin aineistoihin perustuvassa analyysissa China’s Emergence as a Superpower osoittanut, Kiina on kohonnut talouden, teknologian ja asevarustelun suurvallaksi. Tämä antaa pontta esiintyä myös poliittisena suurvaltana, joka horjuttaa lännen hegemoniaa globaalissa maailmanjärjestyksessä. Xin visio ei ole vain talous- vaan myös geopoliittinen.

Valtioiden kansainvälisissä suhteissa kiinalainen malli edustaa vaihtoehtoa länsimaiselle oikeusvaltioihanteeseen ja kansalaisoikeuksiin perustuvalle yhteiskuntajärjestykselle. Se haastaa ideologisesti länsimaiset demokratiat omalla yhteiskunta- ja tulevaisuusvisiolla. Jää kuitenkin nähtäväksi, kuinka pitkälle sisäiseen konsonanssiin perustuva politiikka kantaa ja kuinka kauan kansalaisilla riittää lojaliteettia laajaa kontrollia harjoittavalle ja yksilön vapauksia rajoittavalle valtakoneistolle.

Neljäs kausi

Autokraattisella hallintomallilla on ilmeinen ajatuksellinen yhteys keisarivallan pitkään traditioon. Rinnastus sopii luontevasti Xin lisäksi myös rajatonta valtaa käyttäneeseen Maoon, ehkä myös joihinkin tämän jälkeen ennen Xitä toimineisiin kommunistisiin vallankäyttäjiin.

Xillä näyttäisi olevan laaja kansan tuki, mutta puoluehierarkian huipulla hänen yksinvaltansa ei ole horjumaton. Hän ei voi luottaa varauksettomasti puolueliitin toverien lojaaliuteen, kuten Asian Institute of Management -korkeakoulun dosentti Robert Wihtol osoittaa Kanava-lehden artikkelissaan.

Xin neljäs valtakausi on ilmeinen mutta vaatii häneltä valppautta ja kykyä pitää vastustajat kurissa. Keisarinvallan ajalta periytyvä itsevaltiuden perintö on hänen puolellaan. Myös kommunistisen puolueen piirissä sen ajatellaan kuuluvan kiinalaiseen hallintotapaan ja ilmentävän kommunistisen Kiinan maailmakuvallista yhteyttä keisarinvallan tuhatvuotiseen perinteeseen.

Juha Hämäläinen on Itä-Suomen yliopiston täysinpalvellut sosiaalityön, erityisesti sosiaalipedagogiikan professori. Hän on tehnyt vuosien ajan yhteistyötä kiinalaisten yliopistojen kanssa sosiaalialan yliopistollisen koulutuksen kehittämiseksi Kiinassa.

Artikkelin kuvituskuva: Ayrton Tang / Unsplash

Julkaisu Xi Jinping ja itsevaltiuden perintö ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Presidentti Xi Jinpingin ideologisten linjausten mukaisesti Kiinan nykyhallinto luonnehtii itseään erityisen kiinalaisen aate- ja kulttuuriperinnön ylläpitäjäksi ja jatkajaksi. Tätä ilmentävä slogan ”sosialismista kiinalaisilla erityispiirteillä uudelle aikakaudelle” lisättiin vuonna 2018 Kiinan perustuslakiin. Kyse on poliittisesta iskulauseesta, jonka sisältö avautuu kiinalaisen maailmankuvan ja elämänmuodon taustaa vasten.

Monissa politiikka-analyyseissä, esimerkiksi Janette Ain, Kerry Brownin ja Carl Minznerin teoksissa ja useissa tieteellisissä artikkeleissa, kommunistisen puolueen julistautumista muinaisen kiinalaisen elämänmuodon perilliseksi, puolustajaksi ja uudistajaksi on pidetty autoritaarisen puoluevaltion propagandistisena keinona vahvistaa valta-asemaansa tavalla, joka saa laajaa vastakaikua kansan syvissä riveissä. Puolueen katsotaan luovan tarkoituksellisesti kansaan vetoavaa mielikuvaa hallinnosta, joka arvostaa kansallista menneisyyttä ja suorastaan tuntee siitä ylpeyttä.

Näkemys, jonka mukaan puolue tarkoituksellisesti sumuttaa kansalaisia, on vähintäänkin vain puolitotuus. Julistautuminen keisarinvallan aikuisen perinnön jatkajaksi läpäisee johtoajatuksena niin sisäisen hallinnon kuin ulkosuhteiden hoidon ja toimii sisä- ja ulkopolitiikan ideologisena ohjurina. Ajatelman perusajatusta on aiheellista selkiyttää mutta on myös perusteltua nostaa esiin siihen liittyviä ideologisia jännitteitä.

Xin visio mieltyy osaksi historiallista jatkumoa

Xin ideologinen linjaus ei ole suuri irtiotto aikaisempaan. Ajatus kiinalaiskansallisen sosialismin erityisluonteesta on kuulunut alusta saakka kommunistisen puolueen ideologiaan. Puhemies Mao Tse-tung lanseerasi ajatuksen kiinalaiseen yhteiskuntaan sovitetusta marxilaisuudesta jo ennen kommunistien valtaannousua, ja siitä tuli hänen poliittisen ajattelunsa kantava elementti, jolla hän erottautui neuvostoliittolaisesta marxismi-leninismistä.

Puheenparsi ”sosialismista kiinalaisin erityispiirtein” yleistyi Maon jälkeen puhemieheksi nousseen Deng Xiaopingin aikana. Deng lähestyi kielikuvaa olennaisesti uudesta tulokulmasta: siinä missä Mao korosti kommunististen ihanteiden sovittamatonta ristiriitaa sekä traditionaalisen kiinalaisen elämänmuodon että länsimaisen talousajattelun kanssa, Deng sovitti ajatuksen kiinalaisesta sosialismista osaksi kulttuurista jatkumoa ja ajoi sosialistisen markkinatalouden pohjalle rakentuvaa talousreformia.

Deng käytti ajatusmallia iskulauseena, jolla hän perusteli Maon aikaisen suunnitelmatalouden luovaa purkamista. Johtolause viittasi Dengin edustaman talousajattelun ideologiseen perustaan.    

Xi Jinpingin tulkinta erityisestä kiinalaiskansallisesta sosialistisesta yhteiskuntamuodosta käsittää sekä kulttuurisen että taloudellisen näkökannan. Ideologinen kontrasti 1970-luvun taitteen kulttuurivallankumouksessa lakipisteensä saavuttaneeseen maolaiseen politiikkaan on ilmeinen, Dengin ajatusrakennelmaan vähäisempi. Xi painottaa kiinalaisen sivilisaation suuruutta ja poliittisen visionsa yhteyttä kansalliseen intellektuaaliseen ja kulttuuriseen perintöön.

Mao näki marxismin ja perinteen välillä avoimen ristiriidan, kun taas Xi korostaa näiden yhteenkuuluvuutta. Tämän mukaisesti nykypolitiikassa kaihdetaan vastakkaisasettelua menneisyyden henkiseen perintöön. Puhemies Mao vieroksui perinteistä uskomusjärjestelmää korostaen ideologista kuilua perinteisen maailmankuvan ja sosialistisen Kiinan välillä, Xi puolestaan rakentaa ideologista siltaa traditiosta nyky-Kiinan poliittisiin tavoitteisiin.

Xin näkemys erityisestä ”kiinalaisesta sosialismista” viittaa yhteiskunta- ja hallintomalliin, jossa sosialismin periaatteita sovitetaan kiinalaiseen kulttuuriperintöön ja siinä vaikuttavien sosiaalisten ihanteiden historialliseen kontekstiin sekä nykypäivän reunaehtoihin.

Xin näkemys erityisestä ”kiinalaisesta sosialismista” viittaa yhteiskunta- ja hallintomalliin, jossa sosialismin periaatteita sovitetaan kiinalaiseen kulttuuriperintöön ja siinä vaikuttavien sosiaalisten ihanteiden historialliseen kontekstiin sekä nykypäivän reunaehtoihin. Valtio-omistajuutta korostava talousjärjestämä ja kommunistisen puolueen hegemoniaan perustuva puoluevaltio nähdään kiinalaiselle kollektivistiselle elämänmuodolle tunnusomaisina sosiaalisina ja hallinnollisina rakenteina.

Erot Maon ja Xin tulkinnoissa selittyvät osin historiallisen kontekstin ja poliittisten olojen erilaisuudella mutta myös eroilla poliittisessa ajattelussa. Mao vaali ideologista puhtautta, korosti luokkataistelua ja tuki kommunistisia liikkeitä maailmalla mutta muuten eristäytyi kansainvälisissä suhteissa. Xin visiona taas on kasvattaa Kiinan kansainvälistä roolia taloudellisena ja poliittisena mutta myös kulttuurisena suurvaltana.

On yksipuolista ajatella, että Xin visio erityisestä kiinalaiselle sosialismin tulkinnalle rakentuvasta yhteiskunnasta olisi vain valtapoliittinen kikka. Sitä sävyttää vahva ideologinen retoriikka, mutta samalla se on myös erottamaton osa Kiinan sekä sisä- että ulkopoliittista strategiaa. On runsaasti todisteita siitä, kuten esimerkiksi politiikan tutkijat Michael Sobolik ja Stuart Davis osoittavat, että se on Xin maailmanvalloituspolitikan johtoajatuksia ja kuuluu aidosti hänen poliittiseen ajatteluunsa.

Mitä ovat kiinalaiset erityispiirteet?

Kiinalla on tuhatvuotinen historia, johon mahtuu erilaisia aikakausia. Aikojen kuluessa erilaiset maailmankuvat, tavat ja uskomukset ovat levittäytyneet sekä hallintoon että ihmisten arkeen. Suurista linjoista erityisesti kungfutselainen sosiaalinen teoria ja moraalioppi piirtyvät keskeiseksi jäsentäjäksi. Perinteisistä uskonnoista kiinalaista maailmankuvaa ovat muovanneet myös taolaisuus ja buddhalaisuus.

Poliittisen elämän ja yhteiskuntajärjestyksen kannalta kiinalaisilla erityispiirteillä tarkoitetaan nimenomaan kungfutselaista perintöä. Kiinalainen ajattelu on kuitenkin tunnetusti synkronoivaa, jossa erilaiset maailmankuvalliset ainekset sekoittuvat ja sulautuvat toisiinsa.

Kungfutselainen sosiaalioppi on läpeensä hierarkkinen. Yksilön asema ja tehtävät samoin kuin ihmisten väliset suhteet niin perheessä kuin laajemmin yhteiskunnassa perustuvat pystysuoraan luokitteluun. Perheenjäsenten keskinäiset roolit sekä hallitsijoiden ja kansalaisten oikeudet ja velvollisuudet määrittyvät siitä käsin, mikä heidän asemansa on sosiaalisessa hierarkiassa.

Sosiaalisiin hierarkioihin liittyvät määritykset on puettu hyveteoreettiseen kuosiin. Keskeisenä moraalikoodina on sosiaalisen aseman mukaisten velvollisuuksien täyttäminen. Perushyveenä pidetään yhteisen hyvän edistämistä, yhteisen edun asettamista oman henkilökohtaisen edun edelle. Kansalaisilta odotetaan lojaaliutta valtakoneistolle ja hallinnossa työskenteleviltä hyväntahtoisuutta alamaisia kohtaan.

Kiinalaisen sosialismin visiossa ei kuitenkaan erityisen selvästi määritellä, mitä kiinalaiset erityispiirteet tosiasiallisesti tarkoittavat. Kyse on kiinalaisten arvojen, tapojen ja uskomusten mukaisesta yhteiskuntajärjestyksestä, mikä ilmenee kiinalaista elämänmuotoa ja ihanteita heijastavana politiikkana ja hallintatapana.

Poliittisen elämän ja yhteiskuntajärjestyksen kannalta kiinalaisilla erityispiirteillä tarkoitetaan nimenomaan kungfutselaista perintöä. Kiinalainen ajattelu on kuitenkin tunnetusti synkronoivaa, jossa erilaiset maailmankuvalliset ainekset sekoittuvat ja sulautuvat toisiinsa.

Myös sosialismi voidaan ymmärtää monella tavalla, yhtäältä pelkkänä talousoppina, toisaalta laajasti tasa-arvoa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta ajavana poliittisena aatteena. Talousjärjestelmänä kyse on keskusjohtoiseen suunnittelutalouteen perustuvasta vaihtoehdosta vapaalle markkinataloudelle.

Xin kiinalaisen sosialismin konseptoinnissa on nähty pyrkimystä avata sosialistista talousmallia markkinasuuntautuneen talousajattelun, kansainvälisten investointien ja globaalin kaupan suuntaan. Se on eittämättä ollut Kiinan talouskasvun avaintekijä. Talousjärjestelmä ei kuitenkaan ole avoin eikä perustu yksityiselle omistusoikeudelle vaan kommunistisella puolueella on keskeinen rooli kaikessa, niin taloudessa kuin hallinnossa.

Marxilaisen teorian mukaisesti kiinalaisen sosialismin yhteiskuntamallissa kommunistinen puoluevaltio kontrolloi lujalla kädellä taloutta ja politiikkaa korostaen taloudellista yhteisvastuuta. Ajatus erityisestä kiinalaisesta sosialismista ei kuitenkaan rajoitu vain talouden ja politiikan rakenteisiin, vaan kyse on myös tietystä kansalliseen aate- ja kulttuuriperintöön sovitetusta arvoajattelusta.

Arvojärjestelmänä kiinalainen sosialismi viittaa kiinalaisille tunnusomaisiin arvoihin ja uskomuksiin. Kommunistisen puolueen mukaan tämä tarkoittaa kiinalaisille ominaista yhteisöllistä elämäntapaa, johon kuuluu sosiaalisen järjestyksen hierarkkisuus ja puolue-eliitin ylivalta.

Kulttuurinen perintö korostuu poliittisessa retoriikassa

Sikäli kuin kiinalaisella sosialismilla ymmärretään erityislaatuista kiinalaista poliittista ideologiaa, se näyttäytyy ennen muuta kiinalaiseen arvo-, tapa- ja uskomusjärjestelmään sovitettuna marxismina. Kommunistisen puolueen retoriikassa sitä kuvataan kiinalaista elämänmuotoa ilmentävänä oppina kollektiivisesta harmoniasta, jonka ylläpitäminen ja edistäminen esitetään puoluevaltion tehtäväksi.

Yhteistä poliittista ja kulttuurista aatepohjaa vahvistamalla luodaan sosiaalista yhtenäisyyttä ja torjutaan arvojen ja elämäntapojen moninaisuuteen sisältyviä poliittisia uhkia. Kuten esimerkiksi tutkijat Shameer Modongal ja Aleksandra Kubat ovat osoittaneet, kansallisen kulttuuriperinnön sympatisointi on nostanut kiinalaisten kansallistuntoa, jopa synnyttänyt nationalistista hybristä.

Puolueen viestissä kirjailijoille ja muulle intellektuaaliselle eliitille korostuu ajatus kansan ja sosialismin palvelemisesta jokaista yksilöä velvoittavana kansakunnan yhteisenä tehtävänä. Marxilainen käsitys kirjallisuudesta ja taiteesta, sosialistinen realismi, tarjoaa luovalle toiminnalle yhteisen nimittäjän.

Kiinan kommunistinen puolue esittäytyy omille kansalaisilleen poliittisena voimana, joka sijoittuu samalle jatkumolle aikain saatossa muovautuneen kiinalaisen yhteiskuntajärjestyksen kanssa ja jolla on tahto ja kyky edustaa menneiden sukupolvien työlle rakentuvaa kansallista tulevaisuutta.

Kiinan kommunistinen puolue esittäytyy omille kansalaisilleen poliittisena voimana, joka sijoittuu samalle jatkumolle aikain saatossa muovautuneen kiinalaisen yhteiskuntajärjestyksen kanssa ja jolla on tahto ja kyky edustaa menneiden sukupolvien työlle rakentuvaa kansallista tulevaisuutta. Kyse ei kuitenkaan ole nostalgisesta unelmasta palata ajassa taaksepäin vaan eteenpäin katsovasta uudistusmielisestä linjasta.

Presidentti Xin ajattelua kiteyttävän sloganin jälkiosa viittaa muutokseen, ”uuteen aikakauteen”. Se luo mielikuvan siitä, että tulevaisuutta rakennetaan erityiselle kiinalaiselle perustalle, jossa samalla ollaan kiinni oman aikakauden haasteissa ja tavoitellaan yhä parempaa huomista. Menneisyyttä ihannoiva kansallinen narratiivi otetaan tulevaisuuteen suuntautuvan politiikan ideologiseksi voimavaraksi.

On ilmeistä, että vaurauden jatkuva kasvu edesauttaa sanoman putoamista hyvään maahan, jossa se kantaa toivottua satoa. Massiivisella propagandakoneistolla luodaan yhteenkuuluvuuden tunnetta ja rakennetaan yhteistä kansallisidentiteettiä. Marxilaisen linssin läpi määritelty kiinalainen kulttuuriperintö ja maailmankuva toimivat aatteellisena sideaineena.

Kansallismielinen itsesuojelu on osa visiota

Xin kaudella suhtautuminen länsimaisiin aatteisiin on muuttunut lyhyessä ajassa suopeasta torjuvaksi. Länsimaiset aatteet ja maailmanselitykset katsotaan sopimattomiksi kiinalaiseen elämäntapaan ja poliittiseen järjestelmään, ja ne nähdään jopa uhkaksi omaan kiinalaiseen aatemaailmaan perustuvalle yhteiskuntajärjestykselle. Vahva aatteellinen ja kulttuurinen protektionismi lyö leimansa visioon erityisestä kiinalaisesta yhteiskuntamallista.

Kansallista suuruutta korostavassa ideologiassa on vahvasti nationalistisia sävyjä, joiden voi sanoa olevan ristiriidassa klassisen marxilaisen politiikan teorian kanssa. Tavoitteena on, että Xin visio erityisestä kiinalaiseen sosialismin tulkintaan perustuvasta yhteiskunnasta elähdyttäisi yhteiskuntaa ja hallintoa sen kaikilla tasoilla ja osa-alueilla. Eliitin johdolla media ja yhteiskunnan hallinto- ja kasvatusjärjestelmä on valjastettu tähän ideologiseen tehtävään.

Kansallismielinen puhunta erityisestä kiinalaisesta sosialismista on kaiken kaikkiaan tärkeä osa puolueen propagandakoneiston poliittista viestintää, jopa sen punainen lanka. Se saa runsaasti tilaa kansallisessa mediassa, ja sillä on merkittävä jalansija myös kouluopetuksessa sekä koulun ulkopuolisessa kansalaiskasvatuksessa.

Kansallismielinen puhunta erityisestä kiinalaisesta sosialismista on kaiken kaikkiaan tärkeä osa puolueen propagandakoneiston poliittista viestintää, jopa sen punainen lanka.

Puolue järjestää kaadereille koulutuksia, joiden tavoitteena on lisätä ideologisia valmiuksia toimia erityisen kiinalaisen sosialismin ajatukselle nojaavan tulevaisuuden puolestapuhujina ja poliittisena etujoukkona. Hallintovirkamiehiltä samoin kuin opettajilta varhaiskasvatuksesta aina yliopistokoulutukseen edellytetään ideologista sitoutumista.

Nykymaailmassa yhteiskuntien on mahdotonta suojautua ulkopuolisilta aatteellisilta ja kulttuurisilta vaikutteilta. Globaalissa viestintäympäristössä suojautuminen vaatii kattavaa valvontakoneistoa, jota kansalaiset kuitenkin luontaisesti vieroksuvat ja joka murentaa heidän luottamustaan viranomaisiin. Protektionistinen kulttuuripolitiikka sulkee yhteiskuntaa väistämättä myös sisäisesti.

Kiinan kansainvälisissä suhteissa kiinalainen malli näyttäytyy pehmeänä imperialismina. Monessa ystävämaassa Kiina on nähty globaalina moraalisena johtajana. Se peittää näkyvistä geopoliittiset valtapyrkimykset.

Juha Hämäläinen on Itä-Suomen yliopiston täysinpalvellut sosiaalityön, erityisesti sosiaalipedagogiikan professori. Hämäläinen on tehnyt vuosien ajan yhteistyötä kiinalaisten yliopistojen kanssa sosiaalialan yliopistollisen koulutuksen kehittämiseksi Kiinassa.

Artikkelin kuvituskuva: Christian Lue / Unsplash

Julkaisu Sosialismia kiinalaisilla mausteilla ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.