Virtuaaliset maailmamme ja tutkijan menetelmät -teemaisia artikkeleita käsittelevä lukupiirikokoontuminen järjestettiin 16.4.2024.

Lukupiirissä alusti Kristiina Korjonen-Kuusipuro yhdessä Sari Tuuva-Hongiston kanssa kirjoittamastaan artikkelista “Digitaalinen etnografia tarttuma­pintana nuorten arkeen”, joka on ilmestynyt Kulttuurintutkimus-lehdessä. Toisena alustajana oli Juho Kahila yhteiskirjoitetusta artikkelistaan ”Mikä on sopivaa, mikä ei? Nuorten näkemyksiä peliraivosta”, joka on julkaistu Nuorisotutkimus-lehdessä.

Mikä on Nuoriso tutkimuksen kuvassa -lukupiiri?

Nuoriso tutkimuksen kuvassa -lukupiiri tekee keväällä 2024 nuorisoon kohdistuvaa tutkimusta tutuksi matalalla kynnyksellä ja kutsuu ihmisiä keskusteluun tutkimustiedon pohjalta. Monitieteinen lukupiiri tiivistää kotimaisten tiedejulkaisujen yhteistyötä saattamalla eri tieteenalojen julkaisujen tekijöitä dialogiin käytännön toiminnassa. Lukupiirissä avataan eri tiedelehdissä julkaisseiden tutkijoiden voimin ajankohtaisesta nuorisotutkimuksesta.

Lukupiirissä on neljä avoimesti verkossa saatavilla olevaa tiedelehteä: Aikuiskasvatus, Alue & Ympäristö, Kulttuurintutkimus ja Nuorisotutkimus. Lisäksi mukana on alue- ja maantiedettä sekä yhteiskunnallista ympäristötutkimusta yleistajuistava Versus-verkkolehti. Politiikasta-lehden tuottama podcast-sarja alustuksista julkaistaan lehden SoundCloud-sivulla.

Kristiina Korjonen-Kuusipuro: Nuorten asiantuntemuksen jäljillä

Nuorten digitaalisten laitteiden käyttöön, heidän digitaaliseen arkeensa sekä sen vaikutuksiin liittyy tänä päivänä paljon huolipuhetta. Tällainen puhe luo nuorille tunteen, että verkossa hengaillessaan he tekevät jotain väärää tai häpeällistä.

Tutkimukseemme osallistuneet nuoret olivat omaksuneet huolinäkökulman myös omaan puheeseensa ja verkon positiiviset puolet, kuten vaikkapa englannin kielen oppiminen tai uudet kaverit saattoivat jäädä tämän huolen varjoon.

Artikkelissamme tarkastelemme digitaalista etnografiaa yhdeksäsluokkalaisten nuorten arjessa. Kyse on tutkimusmenetelmästä, joka tutkimuksessamme määrittyy keinoksi ymmärtää verkkoyhteisöjen sosiaalisia ja kulttuurisia käytänteitä ja verkon moninaisia merkityksiä nuorten arjessa. Digitaalinen etnografia oli myös tapa hyödyntää digitaalisia työkaluja tutkimuksen eri vaiheissa. Menetelmällä on useita nimityksiä ja se on muovautunut internetin kehityksen ja digitalisaation myötä.

Lähestymistapa muokkautui myös käytännön kautta: korona-ajan takia emme voineet tavata tutkimukseemme osallistuneita nuoria kasvokkain, vaan tutkimusaineiston kokoaminen tapahtui kokonaan verkkovälitteisesti. Kyselyjä ja verkkovälitteisiä haastatteluja täydensimme tekemällä havainnointia nuorten suosimilla kanavilla erityisesti YouTube-alustalla.

Lähestymistapana digitaalinen etnografia nosti tutkimuksessamme esiin nuorten omaa asiantuntijuutta. Se näkyi esimerkiksi siinä, kuinka he avasivat verkon ilmiöitä tutkijalle tai siinä, kuinka he osasivat neuvoa tutkijaa teknisissä pulmissa. Asiantuntijuus rakentuu dialogisesti niin, että tutkija on asiantuntija yhdessä tilanteessa, mutta toisissa tilanteissa nuoret tutkimukseen osallistujat tietävät asiasta enemmän.

Tutkimukseemme osallistuneet nuoret olivat omaksuneet huolinäkökulman myös omaan puheeseensa ja verkon positiiviset puolet, kuten vaikkapa englannin kielen oppiminen tai uudet kaverit saattoivat jäädä tämän huolen varjoon.

Vaikka tapasimme nuoria vain verkon välityksellä, koimme, että meidän tutkijoiden ja nuorten välille syntyi etnografisen tutkimusotteen edellyttämää vuorovaikutusta ja luottamusta ja nuoret kokivat yhtä lailla tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi verkossa kuin kasvotusten tapahtuvissa kohtaamisissa. Tämä näkyi esimerkiksi siinä, että nuoret kertoivat haastatteluissa hyvin arkaluontoisista ja vaikeistakin asioista.

Digitaalinen etnografia toi esille nuorten digitaalisen arjen moninaisuuden. Nuorten seuraamat sisällöntuottajat olivat hyvin erilaisia ja ne valikoituivat nuoren omien kiinnostuksen kohteiden mukaan. Jalkapalloa harrastavat nuoret katsoivat pelaamiseen liittyviä tekniikkavideoita, toinen innostui meikkivideoista ja kolmas kertoi seuraavansa aamu-uutisia. Tutkijoina tiedostimme toki sen, että nuoret valikoivat varmasti tarkoin ne tahot, joita meille esittelivät.

Meille tutkijoille digitaalinen etnografia oli matka vieraaseen kulttuuriin, vaikka toki olemme omassa työssämme ja arjessamme tottuneita digitaalisten laitteiden käyttäjiä. Toivomme myös, että yhä useampi tutkija ja aikuinen tutustuisi tähän ”vieraaseen kulttuuriin” nuorilähtöisesti, eli hyväksyen ja ymmärtäen sen merkityksen nuorille. Artikkelimme esittelemä menetelmä avaa tähän tutustumiseen yhden mahdollisuuden.

Juho Kahila: Peliraivo nuorten silmin

”Mikä on sopivaa, mikä ei? Nuorten näkemyksiä peliraivosta” käsittelee suomalaisten nuorten näkemyksiä digitaalisiin peleihin liittyvästä peliraivosta, eli pelaamiseen liittyvästä tunne- ja käyttäytymisenhallinnan menetyksestä . Artikkelissa tarkastelemme kuinka suomalaiset kuudes- ja yhdeksäsluokkalaiset nuoret määrittelevät sopivan ja sopimattoman peliraivon rajaa. Aiheen pariin päädyttiin digitaaliseen pelaamiseen liittyvää metapelitoimintaa, eli pelaamiseen varsinaisen pelin pelaamisen lisäksi liittyvää muuta toimintaa kartoittavaa tutkimusta tehdessä.

Osana tätä tutkimusta yhteensä 142 kuudes- ja yhdeksäsluokkalaista oppilasta kirjoitti esseen heidän metapelitoiminnastaan. Esseissä nuoret kirjoittivat myös peliraivon kokemuksistaan. Jo tässä aineistossa huomion kiinnitti paitsi peliraivokokemusten suuri määrä, myös nuorten kahtalainen suhtautuminen peliraivoon; toisaalta siihen suhtauduttiin kevyen huvittuneesti, toisaalta se aiheutti harmitusta eikä sitä toivottu itselle.

Vaikka kirjoitelma-aineisto herätti ajatuksia peliraivosta, se jäi monelta osin pinnalliseksi ja jätti kysymyksiä vaille vastauksia. Kiinnostuksen heräämisen ja aiheeseen liittyvään aikaisempaan tutkimukseen perehtymisen myötä aiheesta päätettiinkin kerätä uutta aineistoa haastattelemalla. Nuorten esseistä oli hyötyä pohdittaessa mahdollisia tutkimuskysymyksiä ja haastattelukysymyksiä. Esseiden avulla myös kartoitettiin potentiaalisia haastateltavia ja lopulta päädyttiin haastattelemaan 12 kuudesluokkalaista ja 8 yhdeksäsluokkalaista nuorta.

Kaikki haastateltavat olivat olleet mukana metapeli-tutkimuksessa. Tästä oli hyötyä, koska tutkijoilla oli etukäteen tietoa heidän pelaamisestaan ja peliraivokokemuksistaan, mutta ennen kaikkea, koska tutkija oli heille ennestään tuttu. Haastattelutuokioista muodostuikin ilmapiiriltään vapautuneita ja rentoja tuokioita.

Lasten ja nuorten digitaalinen pelaaminen herättää usein huolta julkisessa keskustelussa, liittyen usein myös pelaajien aggressiiviseen käyttäytymiseen. Keskustelua kuitenkin käydään usein nuorten päiden ylitse, heitä kuuntelematta ja unohtaen heidän asiantuntemuksensa aiheesta.

Kerätystä aineistosta on kirjoitettu tähän mennessä kaksi tutkimusartikkelia. Ensimmäisessä tutkittiin kuinka nuoret selittävät peliraivon syitä. Peliraivon syyt jakautuivat neljään luokkaan: epäonnistumiset pelissä, muiden pelaajien toimet, tekniset ongelmat ja pelin ulkopuolelta tulevat keskeytykset.

Näiden lisäksi nuoret tunnistivat taustatekijöitä, joiden kokivat altistavan peliraivolle. Näitä olivat: pelattavaksi valitun pelin ominaisuudet (esimerkiksi vaikeustaso tai kilpailullisuus), peliympäristö (esimerkiksi toksinen peliyhteisö tai meluisuus) ja arkielämän ongelmat (esimerkiksi huono päivä koulussa tai ihmissuhdeongelmat). Toisessa tutkimusartikkelissa kysyttiin kuinka nuoret jäsentävät sopivan ja sopimattoman peliraivon rajaa.

Tuloksista huomattiin, että nuoret näkevät tiettyyn pisteeseen asti peliraivon luonnollisena osana pelaamista. Nuorten mielestä raja sopivalle raivolle tulee kuitenkin vastaan viimeistään silloin, kun asioita alkaa rikkoutua, muihin ihmisiin sattuu tai heille aiheutuu muuta harmia. Sopiva raivo myös vaihteli sosiaalisen kontekstin mukaan usein muun muassa mukaillen aikuisten asettamia rajoja. Kokonaisuudessaan voidaan todeta, että nuoret tunnistavat hyvin peliraivoa aiheuttavia ja sille altistavavia tekijöitä ja jäsentävät sopivan peliraivon rajoja fiksusti.

Lasten ja nuorten digitaalinen pelaaminen herättää usein huolta julkisessa keskustelussa, liittyen usein myös pelaajien aggressiiviseen käyttäytymiseen. Keskustelua kuitenkin käydään usein nuorten päiden ylitse, heitä kuuntelematta ja unohtaen heidän asiantuntemuksensa aiheesta. Tämän tutkimuksen tekeminen onkin entisestään vahvistanut käsitystäni siitä, että meidän tulisi kuunnella nuoria entistä enemmän paitsi digitaaliseen pelaamiseen liittyen, myös muissa heitä koskevissa asioissa.

Hyödynnä podcastia opetuksessa -kysymykset

Korjonen-Kuusipuro, K., & Tuuva-Hongisto, S. (2023). Digitaalinen etnografia tarttumapintana nuorten arkeen. Kulttuurintutkimus, 40(1), 55–69.

1. Mitä digitaalinen etnografia tarkoittaa?
2. Millaisia eettisiä näkökulmia digitaaliseen etnografiaan liittyy?
3. Mitä kirjoittajat tarkoittavat asiantuntijuuden dialogilla?

Kahila, J., Kahila, S., Piispa-Hakala, S., Viljaranta, J. & Vartiainen, H. (2023). Mikä on sopivaa, mikä ei? Nuorten näkemyksiä peliraivosta. Nuorisotutkimus, 41 (3), 4–15.

1. Miten omat kokemuksenne peliraivosta vertautuvat tutkimuksen havaintoihin?
2. Miten artikkeli (tai alustus) haastaa tai tukee teidän käsitystänne digitaalisen pelaamisen vaikutuksista nuoriin?

FT, dosentti Kristiina Korjonen-Kuusipuro työskentelee erikoistutkijana Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juveniassa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa. Korjonen-Kuusipuron kiinnostuksen kohteisiin kuuluu ihmisen ja teknologian välinen vuorovaikutus, paikkasuhteet sekä tunteet ja affektit kulttuurisesta näkökulmasta tarkasteltuna.

KT, Juho Kahila työskentelee tutkijatohtorina Itä-Suomen yliopistossa, soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osastolla. Digitaaliseen pelaamisen liittyvien teemojen ohella Kahilan tutkimukset pureutuvat tekoälyn toimintaperiaatteiden, yhteiskunnallisten vaikutusten ja eettisten näkökulmien opettamiseen lapsille ja nuorille.

Tiedelehtien lukupiiri ja podcast on toteutettu yhteistyössä Tiedekustantajien liiton kanssa. Lukupiiriä koordinoi Kvs-säätiö. Sivistyksen ja oppimisen tiedekeskus Soppi on osa Kvs-säätiön toimintaa ja Sivistyksen teemavuotta 2024 (#sivistys2024).

Podcastin tekninen toimitus: Jukka Huuhtanen

Artikkelikuva: Helena Lopes / Unsplash

Julkaisu Tiedelehtien lukupiiri: Virtuaaliset maailmamme ja tutkijan menetelmät ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Suomi on lastensuojelun edelläkävijä. Taustastaan riippumatta jokaisella lapsella tulee olla oikeus hyvään ja turvalliseen lapsuuteen. Yksin maahan tulleet alaikäiset ovat ryhmä, joiden suojelun ja huollon järjestäminen kuitenkin ontuu ja lainsäädännölliset velvoitteet ovat epäselvät.

Eurooppaan saapui vuoden 2015 aikana 95 000 alaikäistä yksin tullutta turvapaikanhakijaa, joista Suomeen päätyi 3 024. Vuonna 2016 Suomesta haki turvapaikkaa ilman huoltajaa 401 alaikäistä.

Nämä nuoret ovat kaikin puolin erityisen haavoittuvassa asemassa. Yksin tulleiden onnistunut kotoutuminen vaatii nuoren voimavarojen mukaan järjestettyä yksilöllistä tukea asumiseen ja lisää luotettavien aikuisten läsnäoloa arkeen.

Vuonna 2016 Suomesta haki turvapaikkaa ilman huoltajaa 401 alaikäistä.

Palvelujen tarjoajien tulisi suunnitella asumista ja sosiaalista tukea yhdessä nuorten kanssa. Näin luodaan pysyvyyttä ja kuulumisen tunnetta nuorten elämään.

Suomen Akatemian kärkihanke Yksin tulleiden lasten ja nuorten ylikulttuurisen kuulumisen tukeminen (TRUST) tutkii yksin alaikäisinä saapuneiden maahanmuuttajanuorten kuulumisen tunnetta ja kehittää sosiaalisen tuen käytäntöjä. Sosiaalisella tuella tarkoitetaan läheisten, ystävien ja muiden luotettavien aikuisten läsnäoloa ja sosiaalisen verkoston luomaa turvaa arjessa. Tutkimustietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi hoivatyön käytäntöjen ja hallinnan prosessien kehittämisessä.

Juuri julkaisemamme politiikkasuositus keskittyy nuorten tarpeista ja voimavaroista lähtevien yksilöllisten asumisjärjestelyiden tarkasteluun Politiikkasuosituksessa kiinnitimme huomiota seuraaviin keskeisiin seikkoihin asumisen järjestämisessä:

• Asumisen ratkaisuissa täytyy huomioida yksin tulleiden nuorten tarpeet ja voimavarat.
• Asumiseen tulee yhdistää jälkihuollon palvelut ja sosiaalinen tuki.
• Asumisyksiköiden henkilökuntamitoitus ja pätevyysvaatimukset tulee turvata laissa.
• Monimuotoiset asumisen järjestelyt tukevat vaiheittaista itsenäistymistä.
• Kaikki tämä edellyttää hallinnonrajat ylittävää koordinointia.

Tällä hetkellä yksin tulleiden nuorten asuminen on Suomessa järjestetty pääsääntöisesti perheryhmäkoti-mallin mukaisesti. Nykyinen maahanmuuttopolitiikka ja erityisesti perheenyhdistämisen mahdottomuus aiheuttaa sen, että kyseessä on näiden nuorten osalta pysyvä asumisenmuoto. Tästä johtuen asumista ja sosiaalista tukea tulisikin nyt kehittää toisiinsa limittyvinä ja näiden lasten ja nuorten erityiset tarpeet huomioiden.

Yksin tulleet ovat erityisen haavoittuva ryhmä

Yksin tulleiden nuorten sosiaalinen verkosto on sirpaleinen. Perheenyhdistäminen on nykyisen maahanmuuttopolitiikan seurauksena Suomessa lähes mahdotonta. Myös yhteys suomalaisiin nuoriin jää usein solmimatta. Tärkeiksi sosiaalisiksi suhteiksi nousevat samassa tilanteessa olevat nuoret.

Luotettavat aikuiskontaktit muodostuvat pääsääntöisesti koulun sekä asumisyksikön henkilökunnasta, ja sosiaalisia suhteita muihin aikuisiin on vähän. Nuorten arkea kuormittavat traumaattiset muistot, koti-ikävä, yksinäisyys, haasteet arkirytmissä ja epävarmuus omasta tulevaisuudesta.

Yksin tulleet ovat alaikäisinä täysin yhteiskunnan palveluiden varassa. Muu osallisuus yhteiskuntaan on heikkoa. Lisäksi suomalaista keskustelua maahanmuutosta leimaa myötätunnon puute, joka edelleen heikentää näiden nuorten itsetuntoa ja rohkeutta toimia aktiivisena yhteiskunnan jäsenenä.

Tutkimuksissamme olemme toistuvasti havainneet, ettei yksin tulleiden kokemustietoa ole riittävästi hyödynnetty palvelutarpeiden kartoittamisessa. Tämä on johtanut esimerkiksi toimimattomiin asumisen käytäntöihin, yksinäisyyteen ja kotoutumisen ongelmiin.

Kotoutuminen vaatii yksilöllisiä ratkaisuja asumiseen ja sosiaaliseen tukeen

Yksin tulleiden asumista suunniteltaessa keskeistä on nuorten arki sekä heidän toimintamahdollisuuksiensa ja taitojensa tukeminen.

Erityistä huomiota tulisi kiinnittää 18 vuotta täyttävien itsenäistymisvaiheen tukemiseen. Näiden nuorten arjessa selviytyminen vaatii usein jälkihuoltoa kotiin tuotuna. Tällä hetkellä tämä lakisääteinen oikeus toteutuu hyvin epätasaisesti Suomen eri kunnissa.

Tulevaisuuden palveluketjuissa tulisikin korostua nuoren rooli aktiivisena palveluiden hyödyntäjä eikä passiivisena palveluiden varassa elävänä yksilönä.

Lisäksi viranomaisten on lisättävä yhteistyötä. Asumiseen ja sosiaaliseen tukeen liittyvien palveluiden uudelleen järjestäminen edellyttää toimintojen koordinointia erityisesti sisäministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, ympäristöministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, ELY-keskusten (tulevaisuudessa maakuntahallinnon) ja kuntien kanssa. Yhteistyötä pitää lisätä myös kuntien sosiaalitoimen, maahanmuuttajatyön ja asuntotoimen viranhaltioiden kesken.

Tulevaisuuden palveluketjuissa tulisikin korostua nuoren rooli aktiivisena palveluiden hyödyntäjä eikä passiivisena palveluiden varassa elävänä yksilönä.

Asuminen järjestettävä nuorten tarpeet huomioiden

Asumisen monimuotoiset ratkaisut tukevat nuorten itsenäistymistä ja osallisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämä edellyttää nuorten kuulemista ja erilaisten palveluiden selkeyttämistä ja niiden parempaa koordinointia.

Asumisen yksiköitä tulisi sijoittaa paikkakunnille, joilla niille taataan riittävät edellytykset toimia. Saatavilla täytyy olla koulutettua henkilökuntaa ja asumisyksiköiden henkilökuntamitoituksen tulee olla lakiin perustuvaa.

Erityinen haaste henkilökuntamitoituksen osalta ovat suuret niin kutsutut tukiasumisyksiköt, joita perustettiin syksyn 2015 ja kevään 2016 aikana, jolloin nuoria yksin tulleita saapui Suomeen aiempia vuosia enemmän.

Tukiasumisyksiköihin sijoitettiin erityisesti yli 16-vuotiaita nuoria. Uuteen kulttuuriin ja maahan kotoutuminen vaatii kuitenkin luotettavien aikuisten läsnäoloa ja ohjaamista. Näihin tarpeisiin nähden tukiasumisyksiköiden henkilökuntamitoitus (kolme aikuista kymmentä nuorta kohden) on täysin riittämätön sosiaalisen tuen näkökulmasta.

Tukiasumisyksiköiden henkilökuntamitoitus on täysin riittämätön sosiaalisen tuen näkökulmasta.

Jatkossa väliaikaisista asumisratkaisuista on päästävä eroon. Sekä vastaanottovaiheen että kotoutumisvaiheen asumisyksiköt on pyrittävä järjestämään samoille paikkakunnille. Itsenäistymässä oleville nuorille tulee myös tarjota mahdollisuutta yhteisasumiseen omilla vuokrasopimuksilla ja jälkihuollon palvelujen tuomista kotiin.

Toimivan ja yksilöiden tarpeet huomioivan asumisen ja sosiaalisen tuen perusteita on viisi.

Ensimmäiseksi perheryhmäkoti pitäisi nähdä vain yhtenä asumisen vaihtoehtona.  Alun perin väliaikaiseksi tarkoitettu asumismuoto on muuttunut monille nuorille pysyväksi ratkaisuksi. Näissä yksiköissä nuorten kannalta tarkasteltuna haasteena on henkilökunnan vaihtuvuus. Lisäksi nuoret ovat pitkäaikaisen institutionaalisen hoivan kohteita, mikä voi pahimmillaan johtaa laitostumiseen.

Toiseksi yksin tulleiden alaikäisten perhesijoituksia on lisättävä ja perhesijoituksen toimintaperiaatteita selkeytettävä. Perhesijoituksessa täytyy erityisesti huomioida perhehoitajan koulutus sekä perheelle ja lapselle suunnattu riittävä sosiaalinen tuki. Laadukkaan toteutumisen takaamiseksi perhesijoitus tulee nostaa yhdeksi keskeiseksi asumisen ratkaisuksi juuri parhaillaan uudistuksen alla olevassa kotoutumislaissa.

Kolmanneksi tukiasumiseen tarvitaan velvoittava henkilökuntamitoitus. Henkilökuntamitoitus tulee säätää uudistuvan kotoutumisen edistämislain yhteydessä, ja se tulisi sitoa kaikkien asumisyksiköiden osalta lastensuojelulakiin (lastensuojelulain 58–60 §). Tällä taataan pitkäaikaisesti kodin ulkopuoliseen hoivantarpeeseen oikeutettujen alaikäisten yhdenvertaiset oikeudet kansalaisuudesta riippumatta ja heidän tarvitsemansa erityinen tuki.

Riittävä henkilökuntamitoitus takaa paremmin muun muassa traumojen tunnistamisen, hoitoon ohjauksen ja matalan kynnyksen puuttumisen.

Neljänneksi itsenäistymis- eli nivelvaiheen nuorille on kehitettävä tuettua asumista. Tuetussa asumisessa nuori pystyy kasvamaan itsenäisyyteen turvallisessa ympäristössä. Tämä edellyttää selkeää ja saatavilla olevaa tukiverkostoa ja matalan kynnyksen apua arjessa. Tuettuun asumiseen tulee yhdistää jälkihuollon erilaisia palveluja, kuten kotona tapahtuvat sosiaalityöntekijän tapaamiset ja asumisneuvonta.

Viidenneksi itsenäisen asumisen esteitä tulee poistaa. Itsenäistyvälle nuorelle suurin este on sopivan ja mieluisan asunnon löytäminen. Yksin tulleet nuoret ovat vapailla vuokramarkkinoilla erittäin huonossa asemassa. Asuntoa etsiessään nuoret voivat joutua hyväksikäytön ja huijausten kohteeksi.

Tästä syystä kuntien tulisi luoda välittävien organisaatioiden avulla toimivat välivuokrausmarkkinat vapailta markkinoilta vuokrattavien asuntojen hyödyntämiseksi. Tällainen kokeilu on tehty muun muassa yhteistyössä Espoon kaupungin ja Y-säätiön kanssa.

Toimiva asuminen kotoutumisen voimavarana

Kun asumisen ratkaisut ovat tunnistettujen tarpeiden mukaisia, ne tarjoavat pysyvyyttä nuorten arkeen. Monipuoliset asumisen ratkaisut huomioivat nuoren psykososiaalisen tilanteen yksilöllisesti ja tukevat itsenäistymistä, arjen taitojen opettelua ja suomalaiseen yhteiskuntaan kuulumista. Nämä estävät syrjäytymistä ja parantavat elämänhallintaa, jolloin palveluiden määrää voidaan asteittain vähentää itsenäistymisen myötä.

Yksilöllisten asumisratkaisuiden ja sosiaalisen tuen mallien kehittäminen tukee tehokasta kotoutumista, mahdollistaa nuorten kasvamisen täysivaltaisiksi yhteiskunnan jäseniksi ja säästää yhteiskunnan menoja tulevaisuudessa.

Dosentti, akatemiatutkija Anna-Kaisa Kuusisto-Arponen työskentelee Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa ja toimii Suomen Akatemian TRUST-kärkihankkeen johtajana. FT Kristiina Korjonen-Kuusipuro työskentelee Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa TRUST- hankkeen postdoc-tutkijana.

Julkaisu Yksin tulleiden maahanmuuttajanuorten asumiseen tarvitaan päättäjiltä rohkeita ratkaisuja ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.