Presidentinvaaleissa voivat äänestää kaikki suomalaiset, jotka ovat täyttäneet 18 vuotta.

Vaaleissa on kaksi kierrosta. Jos yksi ehdokas saa ensimmäisellä kierroksella yli puolet äänistä, hänestä tulee presidentti. Jos näin ei käy, järjestetään toinen vaalikierros. Sen voittaa se, joka saa yli puolet äänistä.

Presidentinvaaleissa äänestetään paljon

Yleensä suomalaiset äänestävät aktiivisesti presidentinvaaleissa ja eduskuntavaaleissa. Muissa vaaleissa ei äänestetä yhtä paljon. Muita vaaleja ovat kuntavaalit, aluevaalit ja EU- eli europarlamenttivaalit.

Vuonna 2024 presidentinvaaleissa äänestettiin erityisen paljon. Ensimmäisellä kierroksella yli 75 prosenttia äänioikeutetuista kansalaisista äänesti.

Miksi niin moni äänesti? Yksi syy voi olla se, että Suomen tilanne on muuttunut viime vuosina. Ensin alkoi Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, ja sitten Suomesta tuli Naton jäsen.

Tämä on vaikuttanut paljon Suomen ulkopolitiikkaan eli suhteisiin muiden maiden kanssa. Presidentti on ollut esillä enemmän kuin ennen. Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä Suomen hallituksen kanssa.

Vuonna 2024 presidentinvaaleissa oli kaksi kierrosta. Toisella kierroksella ehdokkaat olivat Alexander Stubb ja Pekka Haavisto. Molemmilla oli paljon kokemusta Suomen ulkopolitiikasta ja liberaalit eli vapaat arvot.

Toisella kierroksella vain noin 70 prosenttia äänesti. Tähän voi olla monta syytä.

Jotkut äänestäjät olivat ehkä sitä mieltä, että kumpikin ehdokas on sopiva. Heille oli sama, kumpi voittaa vaalit. Siksi he eivät äänestäneet.

Toisten äänestäjien mielestä kumpikaan ehdokas ei ollut hyvä. Äänestäjillä on monenlaisia arvoja ja asenteita. Ehkä kaikki eivät halunneet äänestää ehdokasta, jolla on liberaalit arvot.

Alexander Stubb voitti vaalit, ja hänestä tuli presidentti. Stubb on Suomen kolmastoista presidentti.

Voiko presidentti olla koko kansan presidentti?

Äänestäminen on aina vapaaehtoista. Mitä tapahtuu, jos alle puolet kansasta äänestää presidentinvaaleissa?

Presidentin valintaan tai toimintaan ei vaikuta, kuinka moni äänestää. Presidentiksi tulee se, joka saa eniten ääniä niiltä, jotka äänestävät.

Presidentinvaaleissa voi kuitenkin käydä esimerkiksi niin, että 70 % äänioikeutetuista kansalaisista äänestää ja heistä vain vähän yli puolet äänestää uutta presidenttiä. Silloin ei voida sanoa, että uudella presidentillä on koko kansan tuki. Ei voida sanoa, että edes suurin osa kansasta tukee presidenttiä.

Täytyykö presidentillä olla koko kansan tuki?

Suomessa ajatellaan usein, että presidentti on Suomen edustaja ja on tärkeää, millaiset arvot hänellä on. Presidentti ei voi kuitenkaan edustaa kaikkien kansalaisten arvoja, koska arvoja on niin monenlaisia.

Suomessa presidentti kuitenkin yrittää toimia koko kansan puolesta. Yleensä hän luopuu puolueen jäsenyydestä, kun presidentin työ alkaa. Tässä ideana on, että silloin presidentti voi edustaa paremmin kansalaisia, jotka kannattavat eri puolueita.

Suomalaisilta kysytään säännöllisesti, mikä on heidän mielipiteensä presidentistä. Yleensä kansalaiset ovat tyytyväisiä. Tutkijoiden mielestä tämä ei tarkoita, että kaikki ovat tyytyväisiä juuri tiettyyn presidenttiin ihmisenä. Kansalaiset ovat tyytyväisiä siihen, millainen työ ja valta presidentillä on Suomessa.

Presidentti voi siis olla ihminen, jota suurin osa kansasta ei ole äänestänyt. Se ei vaikuta hänen työhönsä. Presidentille voi kuitenkin olla vaikeaa yhdistää kansaa ja edustaa erilaisia arvoja.

Suomessa on demokratia eli kansanvalta. Kansa valitsee päättäjät vaaleissa. Demokratian kannalta voi olla ongelmallista, jos vain harva äänestää. Vain äänestäjät vaikuttavat siihen, kuka pärjää vaaleissa ja saa valtaa.

Maarika Kujanen on väitellyt valtio-opista huhtikuussa 2025 Tampereen yliopistossa. Kujanen tutki väitöskirjassaan presidentinvaaleja sekä presidentin suosiota ja valtaa Suomessa ja muissa Euroopan maissa.

Tämä teksti on saanut Selkokeskuksen myöntämän selkotunnuksen. Teksti on selkomukautettu Maarika Kujasen artikkelista, joka on julkaistu helmikuussa 2024. Lue artikkeli yleiskielellä.

Selkomukautuksen teki Jenni Saarilahti

Artikkelikuva: Alexander / Pixabay

Julkaisu Politiikasta selkokielellä -sarja: Voiko presidentti edustaa koko kansaa, jos suurin osa ei äänestä häntä? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Henkilökeskeisyys korostui alkuvuonna 2024 järjestetyissä presidentinvaaleissa koko kampanja-ajan. Tämä ilmeni muun muassa syyskuun 2023 ja tammikuun 2024 välillä julkaistuissa ehdokaskannatusmittauksissa, joissa noin puolet vastaajista ei aikonut äänestää itselleen lähimmän puolueen ehdokasta.

Vaalitavasta johtuvan henkilökeskeisyyden lisäksi ilmiöön näytti vaikuttaneen myös kärkiehdokkaiden välille muodostunut asetelma gallupeissa sekä taktisen äänestämisen mahdollisuus ensimmäisellä kierroksella. Nämä seikat kannustivat äänestäjiä entisestään luopumaan puoluekannoistaan.

Tämä artikkeli käsittelee gallupeissa havaittuja muutoksia puoluekannan näkökulmasta ja antaa katsauksen äänestäjien puolueuskollisuuden tasoon kampanja-aikana Suomen presidentinvaalissa 2024.

Henkilö vai puolue?

Presidentinvaali on luonteeltaan henkilövaali, sillä suoran kansanvaalitavan vuoksi ääni kulkeutuu suoraan ehdokkaalle eikä puolueelle. Huomio keskittyy puolueen sijaan ehdokkaisiin henkilöinä; esimerkiksi heidän julkisuuskuvaansa ja suoriutumiseensa televisioiduissa vaaliväittelyissä.

Vaikka puolueet vaikuttavat ehdokasasettelussa ja kampanjaorganisaatioina, suora vaalitapa kannustaa ehdokkaita häivyttämään puoluetaustaansa. Syy on yksinkertainen: tullakseen valituksi ehdokkaan tulee kerätä kannatusta laajasti yli puoluerajojen. Enemmistöperiaatteen mukaisesti ehdokkaan tulee valituksi tullakseen kerätä kannatusta laajasti yli puoluerajojen.

Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisellä kierroksella äänten enemmistöä, eniten ääniä saaneet kaksi ehdokasta etenevät toiselle kierrokselle ja heistä suositumpi voittaa. Puolueuskollisuudella on siis presidentinvaaleissa pienempi merkitys kuin muissa vaaleissa. Puolueuskollisuudella viitataan yleisesti siihen, että äänestäjä pysyy uskollisena puolueelleen vaalista toiseen.

Tässä artikkelissa käsitteellä tarkoitetaan kuitenkin sitä, missä määrin eri puolueiden äänestäjät pysyivät uskollisina puolueelleen vaalikampanjan aikana, eli kuinka moni arvioi äänestävänsä sen puolueen ehdokasta, jota muutenkin äänestäisivät, ja miten tämä kehittyi presidentinvaaligallupien valossa. Arvioimme taktisen äänestämisen houkuttelevuuden vaikuttaneen osaltaan puolueuskollisuuden tasoon erityisesti heikommin menestyneiden ehdokkaiden kohdalla.

Eduskuntavaaleissa noudatetaan suhteellista vaalitapaa ja tulevan hallituskoalition arviointi etukäteen on vaikeaa. Tästä näkökulmasta presidentinvaaleissa toisen kierroksen asetelma on helpommin ennakoitavissa ja helpottaa myös äänellä taktikoimista.

Taktinen äänestäminen – eli äänen antamisen muulle kuin ensisijaiselle ehdokkaalle tai puolueelle – saattaa korostua erityisesti enemmistövaalitavalla käytävissä kaksivaiheisissa presidentinvaaleissa. Eduskuntavaaleissa noudatetaan suhteellista vaalitapaa ja tulevan hallituskoalition arviointi etukäteen on vaikeaa. Tästä näkökulmasta presidentinvaaleissa toisen kierroksen asetelma on helpommin ennakoitavissa ja helpottaa myös äänellä taktikoimista.

Taktisen äänestämisen näkökulmasta suosikkiehdokkaan äänestäminen voi tuntua äänen hukkaan heittämiseltä, jos hänellä ei ole realistista mahdollisuutta päästä toiselle kierrokselle. Toisaalta äänestäjä saattaa pohtia äänestyspäätöstään useamman läheiseksi kokemansa puolueen tai ehdokkaan välillä – tätä kutsutaan äänestäjän harkintajoukoksi – mikä vaikeuttaa taktisen äänestämisen tunnistamista tutkimuksellisesta näkökulmasta.

Ilman mielipidemittauksia taktinen äänestäminen olisi vaikeaa, koska mielipidemittaukset antavat tietoa äänestäjille esimerkiksi siitä, ketkä ehdokkaat voisivat päästä toiselle kierrokselle. Vaalitutkimusten kautta on tunnistettu myös niin kutsuttu voittajan vankkurit -ilmiö (eng. bandwagon effect), jonka katsotaan vahvistavan gallupien ennakkosuosikkien asemaa. Ilmiöllä tarkoitettaan tilannetta, jossa äänestäjä siirtyy ennakkosuosikin taakse hyläten itselleen ensisijaisen ehdokkaan ja vahvistaakseen kärkiehdokkaan mahdollisuuksia tulla valituksi.

Taktinen äänestäminen ja voittajan vankkurit -ilmiö heijastuivat puolueuskollisuuteen

Tutkimuksen aineistona käytettiin Ylen syyskuun 2023 ja helmikuun 2024 välillä julkaisemia mielipidemittauksia ja niiden tausta-aineistoja presidentinvaaleista. Yle keräsi vastaukset puhelinhaastatteluina äänestysikäisiltä suomalaisilta.

Puolueuskollisuuden tasoa tarkasteltiin laskemalla puoluekannatuksen mukaan painotetut keskiarvot ehdokkaiden kannatuksesta oman puolueensa kannattajien keskuudessa. Kaikkien puoluekantansa ilmaisseiden äänestäjien keskuudessa puolueuskollisuus oli tutkimusajan alussa noin 50 %, minkä jälkeen se laski loka–marraskuuksi noin 45 %:iin ja palasi tammikuussa takaisin syyskuun tasolle.  Tarkastelusta on jätetty pois valitsijayhdistysehdokas Mika Aaltola, jonka kohdalla puolueuskollisuutta ei pystytty tarkastelemaan.

Kuvio 1: Arvot on laskettu painotetulla keskiarvolla kertomalla puolueuskollisuus puolueen sen hetkisellä kannatuksella.
Lähde: (Yle 14.9.2023; 13.10.2023; 15.11.2023; 13.12.2023; 25.1.2024; 8.2.2024).

Kun ehdokasjoukko jaetaan kannatuksen perusteella kahtia, huomataan, että neljä eniten kannatusta saanutta ehdokasta (Alexander Stubb, Pekka Haavisto, Jussi Halla-aho, Olli Rehn) onnistuivat juuri ennen vaalipäivää keräämään taakseen enemmän oman puolueensa äänestäjiä, kun taas neljä heikoiten kannatettua (Li Andersson, Jutta Urpilainen, Sari Essayah, Harry Harkimo) menettivät kannatustaan myös omiensa keskuudessa.

Neljän kannatetuimman kohdalla puolueuskollisuuden taso siis nousi vaalipäivän lähestyessä, ja neljän vähiten kannatetun kohdalla se laski. Havaintoa saattaa selittää taktinen äänestäminen yhdistettynä voittajan vankkurit -ilmiöön, joihin molempiin muutokset kannatusmittauksissa vaikuttavat.

Muuta kuin läheisimmän puolueen ehdokasta äänestäville ei ole kuitenkaan yhdentekevää, ketä he äänestävät. Vaikka äänestäjä hyppäisikin jonkin kärkiehdokkaista vankkureihin, äänen saa tyypillisesti joku äänestäjän harkintajoukosta löytyvä toinen ehdokas tai puolue.

Neljän kannatetuimman kohdalla puolueuskollisuuden taso siis nousi vaalipäivän lähestyessä, ja neljän vähiten kannatetun kohdalla se laski. Havaintoa saattaa selittää taktinen äänestäminen yhdistettynä voittajan vankkurit -ilmiöön

Tämä näkyi myös presidentinvaaleissa 2024. Usealle äänestäjälle esimerkiksi vihreät ja SDP löytyvät samasta harkintajoukosta, ja monien SDP:tä tavallisesti äänestävien ääni menikin näissä vaaleissa Haavistolle. Mediassa esitettyjen arvioiden mukaan juuri ennen vaaleja myös vasemmistoliiton Anderssonin takaa siirtyi äänestäjiä Haavistolle. Muiden ehdokkaiden kuin Haaviston takana ei nähty yhtä merkittäviä osuuksia muiden puolueiden äänestäjistä, mikäli vailla omaa ehdokasta olevia RKP:n äänestäjiä ei oteta huomioon. Kuitenkin näissäkin tapauksissa suurin osa kannatti melko läheisen puolueen ehdokasta.

Juuri ennen ensimmäistä vaalipäivää erityisesti Halla-ahon (ps.) mutta myös Rehnin (kesk.), Anderssonin (vas.) sekä Essayahin (kd.) kannatus kasvoi ehdokkaan oman puolueen kannattajien keskuudessa. Toiselle kierrokselle päätyneen ja koko vaalit voittaneen Stubbin kannatus kokoomusta kannattavien joukossa putosi ja myös Haaviston kannatus vihreitä äänestävien keskuudessa laski virhemarginaalin sisällä hieman.

Kuvio 2: prosentuaalinen osuus niistä puolueen kannattajista, jotka ovat myös lähimmäksi kokemansa puolueen asettaman tai tukeman ehdokkaan takana. Kuvioon on merkitty katkoviivalla kohta, josta alkaa presidentinvaalin toinen kierros. Lähde: (Yle 14.9.2023; 13.10.2023; 15.11.2023; 13.12.2023; 25.1.2024).

Haaviston kannatus oman puolueensa äänestäjien keskuudessa oli koko tarkastellun kampanja-ajan korkein kaikista ehdokkaista, kun taas Urpilaisen (sdp) kannatus oli alhaisin. Vihreiden kannatus ei noussut tarkastelujakson aikana, joten Haaviston korkea kannatus ei realisoitunut vihreän puolueen kannatuksessa, mikä osaltaan korostaa presidentinvaalien henkilövaaliluonnetta.

Mitä mielipidemittaukset kertovat?

Tämä tutkimus osoittaa, että tarkasteltujen mielipidemittausten perusteella puolet äänestäjistä suunnitteli äänestävänsä muun kuin itselleen läheisimmän puolueen ehdokasta jo useita kuukausia ennen vaaleja. Vaalipäivän lähestyessä ja tilanteen mielipidemittauksissa kiristyessä yhä suurempi osuus siirtyi vahvasti kannatettujen ehdokkaiden taakse.

Taloustutkimuksen Ilta-Sanomille toteuttaman selvityksen mukaan 12 % kertoi äänestäneensä taktisesti presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella eli antaneensa äänensä toiselle kuin ensisijaiselle ehdokkaalle. Haavistoa äänestäneistä jopa viidesosalle Haavisto ei ollut mieluisin ehdokas.

Monet vasemmistopuolueita äänestävät kerääntyivät Haaviston taakse – osittain luultavasti estääkseen perussuomalaisten Halla-ahon, tai varmistaakseen Haaviston pääsyn toiselle kierrokselle. Ylen mielipidemittauksista johdetut tuloksemme tukevat näitä havaintoja, osoittaen SDP:n ja vasemmistoliiton äänestäjien kerääntyneen Haaviston taakse vaalipäivää lähestyttäessä. Toisaalta tulokset osoittavat, että vihreät pysyivät systemaattisesti ehdokkaansa takana koko kampanja-ajan. Esimerkiksi kokoomuksen kannattajat erosivat vaalipäivän kynnyksellä puoluekannoistaan suhteellisesti enemmän.

Presidentinvaalit 2024 keskittyivät pitkälti ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, jonka päälinjoista ehdokkaat olivat yksimielisiä. Tämä yksimielisyys luultavasti vahvisti vaalien henkilökeskeisyyttä. Samaa kertovat myös oletetut laajemmat harkintajoukot verrattuna esimerkiksi eduskuntavaaleihin – äänestäjät perustavat ehdokasvalintansa presidentinvaaleissa perinteisten poliittisten jakolinjojen sijaan ehdokkaiden kokemukseen tai ominaisuuksiin.

Mielipidemittausten perusteella puolet äänestäjistä suunnitteli äänestävänsä muun kuin itselleen läheisimmän puolueen ehdokasta jo useita kuukausia ennen vaaleja.

Vaaleissa, joissa ehdokkaiden välille muodostuu suurempia jakolinjoja, myös puolueuskollisuuden voidaan olettaa näyttäytyvän vahvempana. Toisaalta siinä missä kahden kärkiehdokkaan, Stubbin ja Haaviston, välillä ei ollut merkittäviä äänestäjille heijastuvia näkemyseroja heidän taustapuolueidensa ideologisista eroista huolimatta, Halla-ahoa on kuvailtu yhdeksi eniten mielipiteitä jakaviksi poliitikoiksi Suomessa, mikä saattoi heijastua mm. vasemmistopuolueiden äänestäjien ryhmittymiseen Haaviston taakse estääkseen gallupeissa nousseen Halla-ahon pääsemisen toiselle kierrokselle.

Ensimmäisen ja toisen kierroksen välissä mediassa heräsi vilkas keskustelu Haaviston seksuaalisesta suuntautumisesta ja sen mahdollisesta vaikutuksesta äänestäjiin. Esimerkiksi Helsingin Sanomien kyselyn mukaan jopa 40 prosentille Stubbin äänestäjistä Haaviston seksuaalisella suuntautumisella oli vaikutusta päätökseen olla äänestämättä häntä. Samoin Haavistoa haastettiin vaalitenteissä al-Hol-tapauksesta, josta hän sai ulkoministerinä kritiikkiä.

Vaalivoittaja Stubbin voidaan katsoa välttyneen vastaavilta kohuilta. Tämä saattoi osaltaan vaikuttaa Stubbin johtoaseman säilymiseen gallupeissa niin ensimmäisellä kuin toisellakin kierroksella ja vaalivoittoon historiallisen pienellä, 3,2 prosenttiyksikön erolla Haavistoon.  Jos toisen kierroksen ehdokkaiden arvot ja näkemykset olisivat eronneet enemmän, puolueuskollisuus olisi voinut korostua.

Lopuksi

Tutkimuksemme tarjoaa katsauksen äänestäjien puolueuskollisuuden tasoon kampanja-aikana presidentinvaaleissa 2024 sekä sen mahdollisiin merkityksiin taktisen äänestämisen ja voittajan vankkurit -ilmiön näkökulmasta.

Tulosten perusteella noin puolet äänestäjistä ei aikonut äänestää itselleen lähimmän puolueen ehdokasta, mikä kertoo vaalin henkilökeskeisyydestä. Tämä selviää vaalikampanjan aikana julkaistuista Ylen ehdokaskannatusmittauksista, joissa yhä suurempi osuus siirtyi kampanjan edetessä kärkiehdokkaiden taakse.

Tulokset selittyvät osittain presidentinvaaleista tutun voittajan vankkurit -ilmiön kautta – vaikkakin tässä tapauksessa äänestäjät ryhmittyivät yhden ehdokkaan sijasta kahden kärkiehdokkaan taakse (vrt. Sauli Niinistön ennakkosuosikin asema ja ennätyksellinen vaalivoitto ensimmäisellä kierroksella vuoden 2018 presidentinvaaleissa). Toisaalta tulokset antavat viitteitä taktisesta äänestämisestä erityisesti vasemmistoäänestäjien keskuudessa.

Yht. yo. Roosa Pajunen on valtio-opin opiskelija Tampereen yliopistossa.

Yht. yo. Lotta Teivaala on valtio-opin opiskelija Tampereen yliopistossa.

Yht. yo. Bettina Ukkola on kansainvälisen politiikan opiskelija Tampereen yliopistossa.

PM Venla Hannuksela on valtio-opin väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa.

YTM Maarika Kujanen on valtio-opin väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa.

Kirjoittajien lisäksi tutkimuksen tekoon osallistuivat valtio-opin opiskelijat Iida Tani, Saga Ovaska ja Meeri Pääkkö.

Artikkeli perustuu Tampereen yliopiston valtio-opin presidentinvaaleja käsittelevän vaalitutkimuskurssin opiskelijoiden laatimaan tutkimukseen. Tutkimus käsitteli mielipidemittauksissa havaittavia muutoksia presidentinvaalikampanjan aikana.

Artikkelikuva: Thor Deichmann / Pixabay

Julkaisu Hyppäsivätkö äänestäjät kärkiehdokkaiden kelkkaan? Puolueuskollisuus presidentinvaalikampanjan 2024 aikana ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Vuoden 2024 presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen äänestysaktiivisuus nousi 75 prosenttiin. Tämä on nykyisen suoran vaalitavan aikana ensimmäisen kerta, kun äänestysprosentti nousee, sillä trendi on ollut vuoden 1994 presidentinvaalien jälkeen laskusuuntainen.

Ensimmäisen kierroksen korkeaan äänestysaktiivisuuteen ja vaalien huomioarvoon on arvioitu vaikuttaneen erityisesti uuden presidentin valinta muuttuneessa ulkopoliittisessa ympäristössä. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ja Suomen Nato-jäsenyys ovatkin korostaneet presidentin roolia, ja kansalaiset haluavat vaikuttaa siihen, kuka Suomen ulkopolitiikkaa jatkossa johtaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

Mutta mitä tapahtuisi, jos äänestysaktiivisuus jäisi alle 50 prosentin? Entä voidaanko presidentti valita, jos yksikään ehdokkaista ei saa tukea kansan enemmistöltä? Demokratian kannalta voi pitää ongelmallisena, jos enemmistö äänioikeutetuista päättää jättää osallistumatta vaaleihin, mutta lain puitteissa tai presidentin toimivaltuuksien näkökulmasta äänestysaktiivisuuden tasolle ei ole mitään sääntöä, eikä sitä ole Suomessa sidottu vaalituloksen hyväksymiseen.

Presidentinvaalin ratkeamiseksi siis riittää, että ehdokas saa joko ensimmäisellä tai toisella kierroksella yli puolet annetuista äänistä, riippumatta äänestysprosentista. Pääsääntöisesti presidentinvaalit ovat olleet eduskuntavaalien rinnalla äänestysaktiivisuuden osalta suosituimmat vaalit, kun taas kuntavaaleissa ja europarlamenttivaaleissa äänestysaktiivisuus on jäänyt alhaisemmaksi, jälkimmäisissä vaaleissa (kuten ensimmäisissä aluevaaleissakin) jopa alle 50 prosentin.

Eduskuntavaaleissa vaalituloksesta seuraavat hallitusneuvottelut, eli prosessi hallituskoalition muodostamiseksi. Se, missä määrin hallituksen puoluepohja vastaa kansan ilmaisemaa tahtoa, onkin herättänyt keskustelua, ja hallituksen kokoonpanoon voi tulla vaalikauden aikana myös muutoksia. Äänestäjän näkökulmasta presidentinvaalien jälkeinen tilanne on siis huomattavasti suoraviivaisempi – onhan vaali luonteeltaan henkilövaali ja presidentin tehtävää hoitamaan valitaan vain yksi henkilö.

Demokratian kannalta voi pitää ongelmallisena, jos enemmistö äänioikeutetuista päättää jättää osallistumatta vaaleihin, mutta lain puitteissa tai presidentin toimivaltuuksien näkökulmasta äänestysaktiivisuuden tasolle ei ole mitään sääntöä.

Toisaalta presidentin valinta yli 70 prosentinkaan äänestysaktiivisuudella ei ehdokkaiden tyypillisillä äänimäärillä käytännössä pohjaa kansan enemmistöön, vaan äänioikeuttaan käyttäneiden enemmistöön. Toisin sanoen noin 50–60 prosentin äänienemmistö ei teknisesti riitä vielä kansan enemmistön tukeen.

Mutta tarvitseeko presidentin edustaa koko kansaa, tai edes kansan enemmistöä? Kysymystä voi lähestyä presidenttiin kohdistuvien odotusten ja mielikuvien näkökulmasta. Milloin puhutaan maan keulakuvasta ja milloin arvojohtajan roolista. Näistä ensimmäinen viittaa presidentin rooliin ulkopolitiikassa sekä Suomen kansainvälisiin suhteisiin, kun taas jälkimmäisen osalta jää avoimeksi, mihin arvojohtajuus perustuu ja kenen arvoja presidentti johtaa. Presidentin edustamat arvot heijastuvat väistämättä hänen poliittiseen toimintaansa, ja on epätodennäköistä, että koko kansa jakaisi nämä samat arvot.

Presidentinvaalikampanjoissa taas saatetaan puhua koko kansan presidentistä tai kansan yhdistämisestä. Tämä on ymmärrettävää huomioiden vaalin henkilökeskeinen luonne – ääni menee suoraan henkilölle, ja Suomen monipuoluejärjestelmässä tullakseen valituksi presidenttiehdokkaan tulee kerätä kannatusta yli puoluerajojen. Tyypillisesti presidentti myös luopuu puoluekirjastaan virkaan astuessaan, mikä osaltaan korostaa pyrkimystä puhutella kansaa laajasti.

Suorilla vaaleilla valittu presidentti saa kansalta ikään kuin henkilökohtaisen mandaatin toimia presidentin tehtävässä. Lisäksi presidentin kannatus mittautetaan säännöllisissä presidentin toimintaan kohdistuvissa mielipidemittauksissa, joissa enemmistön tuki näyttäisi olevan kiistatta presidentin puolella. Kysymys kuitenkin kuuluu, onko ilmiön taustalla presidentin edustamien arvojen tai hänen julkisen toimintansa hyväksyminen, vai onko kyse presidentti-instituution luonteesta laajemmin?

Presidentinvaalikampanjoissa taas saatetaan puhua koko kansan presidentistä tai kansan yhdistämisestä. Tämä on ymmärrettävää huomioiden vaalin henkilökeskeinen luonne – ääni menee suoraan henkilölle, ja Suomen monipuoluejärjestelmässä tullakseen valituksi presidenttiehdokkaan tulee kerätä kannatusta yli puoluerajojen.

Vuoden 2024 presidentinvaaleissa äänestysaktiivisuus laski ensimmäisen ja toisen kierroksen välissä 75 prosentista 70,7 prosenttiin. Äänestämättömyyden syitä on monia, mutta yksi potentiaalinen syy voi olla se, ettei kumpikaan toisen kierroksen ehdokkaista syystä tai toisesta puhutellut.

Yhtäältä molempien ehdokkaiden, sekä Alexander Stubbin että Pekka Haaviston, eduksi katsottiin ulkopoliittinen kokemus, ja toisaalta molemmat edustivat liberaaleja arvoja. Toisen ehdokkaan kannattajajoukko oli kallellaan enemmän vasemmalle ja toisen oikealle. Äänestäjäjoukko on kuitenkin arvoiltaan ja asenteiltaan moninaisempi kuin kummankaan kierroksen ehdokasjoukko.

Voiko presidentti siis edustaa koko kansaa, jos hän ei saa vaaleissa tukea kansan enemmistöltä? Kysymystä voi lähestyä sekä vaalijärjestelmän että presidentti-instituution luonteen näkökulmasta. Suorassa kansanvaalissa ehdoton äänienemmistö riittää mandaattiin toimia presidentin tehtävässä, mutta tehtävään astuessaan kansan yhdistäminen, saati koko kansan edustaminen voikin olla hankalampi temppu.

Maarika Kujanen on valtio-opin väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Hän tutkii presidentinvaalien lisäksi presidentin suosiota ja vallankäyttöä Euroopan puolipresidentiaalisissa järjestelmissä.

Artikkelikuva: Joana Kosinska / Unsplash

Tästä artikkelista on julkaistu kesäkuussa 2025 selkomukautettu versio, joka on saanut Selkokeskuksen selkotunnuksen.

Julkaisu Kysy politiikasta: Voiko presidentti edustaa koko kansaa, jos hän ei saa vaaleissa tukea kansan enemmistöltä? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.