Arvio: Mark Blyth: Talouskuri – Vaarallisen opin historia. Vastapaino, 2017.
Talouskuri – Vaarallisen opin historia yhdistää onnistuneesti käytännön talouspolitiikan ja ideologian kansantaloustieteelliseen keskusteluun vaipumatta silti akateemiseen pilkunviilaukseen tai puisevaan saivarteluun.
Talouskuri määrittää politiikkaa Suomessa ja EU:ssa. Politiikan perustelut liittyvät lähinnä kestävyysvajeeseen ja säästäväisyyden hyveeseen. Siksi talouskuri saattaa vedota maalaisjärkeen. Teoksessaan Talouskuri – Vaarallisen opin historia Mark Blyth kuitenkin pyrkii osoittamaan, että järkeä siinä ei ole, ei maalaisjärkeä eikä muutakaan.
Blythin teos hyökkää talouskuria vastaan monella eri rintamalla. Sen tavoitteena on selittää, miksi talouskuri on harhainen oppi ja haitallista politiikkaa. Tässä tehtävässään kirja onnistuu sortumatta yksisilmäiseen poliittisen ilmiön tarkasteluun.
Kirjan tavoitteena on selittää, miksi talouskuri on harhainen oppi ja haitallista politiikkaa.
Kirja on aatehistoriallinen luonnehdinta ja epäonnistuneen politiikan kritiikki. Talouskuripolitiikan myyteistä se käsittelee esimerkiksi ajatusta tuhlailevasta valtiosta. Blythin mukaan vaikkapa Kreikan, Portugalin, Espanjan tai Irlannin julkinen velka ei ensinkään ole leväperäisen julkisen taloudenpidon syytä, vaikka Kreikassa tälläkin tekijällä on kirjoittajan mukaan osansa.
Julkinen velkaantuminen johtuu sen sijaan yksityisistä markkinoista ja yksityisistä rahoituslaitoksista. Ennen vuoden 2008 romahdusta ja sitä seurannutta eurokriisiä yksityiset rahoituslaitokset olivat luoneet hurjasti korkotuloja käytännössä vastikkeettomilla lainoilla. Julkisen sektorin velka syntyi pankkien pelastuspaketeista, sillä pankit olivat liian suuria kaatumaan ja kantamaan vastuunsa.
Euromaat eivät siis ole kokeneet talouspoliittista valaistumista ja kääntyneet tuhlailevaisuuden kurimuksesta säästäväisyyden tielle. Sen sijaan euromaat ovat pelastaneet pankkejaan. Ne ovat sosialisoineet yksityistä velkaa.
Olivatpa velkaongelmien syyt mitkä tahansa, ketterät talouskurin kannattajat ovat pyrkineet todistamaan, että elvyttävällä talouskurilla luodaan pohjaa kasvulle. Blyth kuvailee kirjassaan talouskuria puoltavat argumentit ja kumoaa ne yksitellen vakuuttavasti.
Blythin mukaan talouskuri ei luo pohjaa kansantalouden ja työllisyyden kasvulle, koska väestön ostovoima heikkenee eikä Aasian nouseva keskiluokka vielä ole tullut eurooppalaiset keskiluokan korvaajaksi. Toisekseen talouskuri kohtelee kansalaisia eriarvoisesti.
Vaikka markkinatalouden periaatteena tulisi olla vapaus, vastuu ja samat säännöt kaikille, merkitsee yksityisen velan sosialisointi keinottelijoiden vastuuvapautta. Sosiaalipoliittiset leikkaukset puolestaan siirtävät maksukuitin väestön köyhemmällä puoliskolle, joka kustantaa rahoitussektorin bileet julkisten palveluiden ja etuuksien heikennyksillä.
Teoksen ehkä kirkkain anti on talouskurin teoreettisten perusteluiden ja käytännön esimerkkien läpiluotaus nasevasti ja yleistajuisesti.
Teoksen ehkä kirkkain anti on talouskurin teoreettisten perusteluiden ja käytännön esimerkkien läpiluotaus nasevasti ja yleistajuisesti. Teos yhdistää onnistuneesti käytännön talouspolitiikan ja ideologian kansantaloustieteen tieteelliseen keskusteluun vaipumatta silti akateemiseen pilkunviilaukseen tai puisevaan saivarteluun.
Blyth myöntää, että talouskurille on tieteelliset perustelunsa. Tiedeyhteisö on niistä kuitenkin pitkälti luopunut, koska niiden empiirinen todistusvoima on heikko. Blythin mukaan jopa Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:än ekonomistien joukossa monet ovat päätyneet hylkäämään talouskurin.
Suhdanteiden muutosta kuvaa, että IMF:ssä johtavana tutkijana toiminut talouskurin kriitikko, brasilialainen Paulo Nogueira Batista on siirtynyt BRICS-maiden Uuteen kehityspankkiin. Tämä on merkille pantavaa siksi, että IMF on surullisen kuuluisa kehitysmaita runnelleista rakennesopeutusohjelmistaan, mutta niille Uusi kehityspankki näyttää keskisormea.
Suomen ajankohtaisessa ympäristössä kirjan sanoma on selkeä: talouskuripolitiikka ei ole välttämätöntä, tarpeellista tai hyödyllistä. Sen sijaan se luo eriarvoisuutta, heikentää kasvua eikä anna toivoa työttömille. Tästä syystä talouskuri on paitsi perusteeton, myös vaarallinen oppi.
Talouskuri ruokkii ääriliikkeitä oikealta ja vasemmalta. Brexit, Donald Trump ja äärioikeistolaisen puolueen nousu Saksan liittopäiville ensi kertaa sitten toisen maailmansodan ovat merkittävissä määrin seurausta kasvavasta taloudellisesta tyytymättömyydestä. Talouskuri luo tälle tyytymättömyydelle hedelmällisen kasvualustan.
Blythin teos on raikasta luettavaa talouspoliittista keskustelua tukahduttavassa älyllisessä siilossa ja vaihtoehdottomuuden poliittisessa onkalohaavassa. Teksti on pääsääntöisesti helppolukuista eikä lukija joudu potemaan alemmuuskompleksia vaikeaselkoisten tai käsittämättömien kaavojen ja tilastollisten mallinnusten edessä.
Päinvastoin Blyth tarjoilee lukijalle valmiiksi pureskellun ja käytännön kokemuksiin tiukasti nivotun esityksen, joka puhutellee maallikkoa ja voi viihdyttää myös spesialistia.
Blythin suhde talouskuriin ei ole penseä vaan toisinaan pilkallinen tai vihainen, joskus pelokas, mutta yleensä analyyttinen.
Viihdyttävyys on tosin riippuvaista lukijasta, sillä Blythin suhde talouskuriin ei ole penseä vaan toisinaan pilkallinen tai vihainen, joskus pelokas mutta yleensä analyyttinen. Kirja ottaa kantaa. Se on kriittinen teos ja sisältönsä puolesta tietokirja. Sävynsä puolesta teoksella on myös poliittinen ulottuvuus, sillä kirjailija ei kätke omia tuntemuksiaan akateemisen, joskus naurettavuuksiin asti neutraalin kielenkäytön taakse.
Kirja kertoo paljon, mutta ei sentään aivan kaikkea talouskurista. Kirja käsittelee vain suppeasti niitä poliittisia kamppailuita, kamppailijoita ja taisteluareenoita, joiden kautta talouskurin asema vakiintui. Se ei tosin ole kirjan tarkoituskaan, mutta myös tällaiselle esitykselle olisi tilausta.
Hannu Laurila ja työryhmä suomensivat englanninkielisen alkuteoksen osana Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulussa toteutettua monitieteistä opetushanketta. Suomennos vahvistaa luottamuksen siihen laatuun, jota moni on jo oppinut odottamaan Laurilan ja työryhmän käännöksiltä. Blythin teosta edeltävät kaksi suomennosta ovat John Quigginin Zombitalous ja Yanis Varoufakisin Maailmantalouden Minotauros.
Näiden teosten avulla Vastapaino ja Laurila työryhmineen ovat tuoneet suomalaiseen tietokirjallisuuden kansainvälisen talouspoliittisen keskustelun kärkiteoksia. Tämä on yhteiskunnallinen teko suomen kielen kehityksen, suomenkielisen tietokirjallisuuden ja talouspoliittisen keskustelun kannalta.
Kirjan merkitys olisi suurin niille, jotka sitä todennäköisesti lukevat vähiten: talouskurin kannattajille hallituksessa ja valtionvarainministeriön virkamiehille.
Marko Juutinen on tohtoriopiskelija Tampereen yliopistossa.
