Arvio: Alisa in Warland
Alisa Kovalenko ja Liubov Durakova
2015
Alisa in Warland -dokumenttielokuvan mielenkiintoisin elementti on lähikuva militarisoitumisprosessista.
Alisa in Warland alkaa Kiovan Maidanin aukiolta vuonna 2014. Ukrainalaiset protestoivat presidentti Viktor Janukovytšia vastaan. Alisa Kovalenko, 26-vuotias opiskelija, elokuvan toinen ohjaaja ja päähenkilö, todistaa kansannousua kameransa kautta ja vapaaehtoisena taistelijana.
Kun kansannousua seuraa sota Itä-Ukrainassa, Alisa lähtee Oikean sektorin joukkojen mukana puolustamaan isänmaataan, taistelemaan separatisteja vastaan Itä-Ukrainan alueelle.
Elokuva on kuvaus sodan eletystä kokemuksesta, nuorten unelmista, rakkaudesta sekä militarisoitumisesta.
Elokuva on kuvaus sodan eletystä kokemuksesta, nuorten unelmista, rakkaudesta sekä militarisoitumisesta. Kyseessä on sotadokumentti, joka pyrkii mahdollisimman läheiseen kosketukseen vaaran kanssa.
Alisa in Warland hakeutuu sinne, minkä ajattelemme olevan sodan ydintä: khaki-asuisten miesten keskelle näkemään tulitaisteluita ja raunioita ja kuulemaan moraalia nostattavia lauluja. Sinne Alisa vie katsojan, mutta oman itsensä kautta.
Näemme Alisan pullistuvan hauiksen, itkuiset kasvot, savukkeen ja hymyn hänen huulillaan. Alisa vie katsojan Donetskiin, jossa poltetaan Ukrainan lippua ja kirotaan ukrainalaisia fasisteja, mutta myös Ranskaan, jossa hän maistelee ostereita poikaystävänsä Stephanen kanssa.
Ranskaan hän ei voi kuitenkaan jäädä. Hän valitsee sodan, kotimaansa puolustamisen. ”En voi hylätä Ukrainaa.”
Näkökulma
Alisa in Warland -dokumenttielokuvan mielenkiintoisin elementti on lähikuva militarisoitumisprosessista. Militarisoituminen on viettelevää. Se on maskuliinista, uhittelevaa, väkivaltaisia ratkaisuja suosivaa.
Vaara kiehtoo, sota luo tarkoituksen ja sotilaista tulee perhe. Alisa kehuu ukrainalaisten taistelijoiden olevan tosimiehiä.
Oikean sektorin taistelijoista tulee hänelle toinen perhe. Alisaa suojellaan, koska hän on nainen miesten joukossa, mutta samalla hän on osa urheaa sotureiden ryhmää. Hän poseeraa aseiden kanssa, sovittaa luotiliiviä ja palaa kerta toisensa jälkeen taistelujen keskelle.
Käsin pidelty kamera luo tuntuman osallisuudesta ja intiimiydestä. Katsoja pääsee lähelle päähenkilöä ja sotaa, mutta jää kauemmas sotilaista. Katsoja on Alisan iholla, mutta vain hänen. Muiden kokemukset jäävät hänen varjoonsa.
Katsoja voi juosta Alisan kanssa eturintamassa, innostua, jännittää, odottaa tulituksen ääntä, tottua siihen, uskoa tarinaa.
Alisa ei ehdi asetella kameraa kun hän elää, kokee ja näkee. Katsoja voi juosta hänen kanssaan eturintamassa, innostua, jännittää, odottaa tulituksen ääntä, tottua siihen, uskoa tarinaa.
Samalla päähenkilö näyttää pikemminkin seikkailevan ihmemaassa, ja tämä jää vaivaamaan. Mihin taistelijat pyrkivät, mitä he voivat saavuttaa ja mitä Alisa pyrkii saavuttamaan? Miltä näyttää voitto Ukrainan sodassa? Mitä Alisa jättää kertomatta ja näyttämättä?
Seikkailumaisuudesta tulee kuitenkin loppu, kun jotakin traagista tapahtuu. Ihmemaassa on jännittävää, mutta sotamaassa ei olla vahingoittumattomia tai kuolemattomia. Alisa kokee kauheimmat hetkensä separatistien vankina. Hänen piti riisuutua alastomaksi vieraan miehen edessä.
Ystävä ei tunnu ymmärtävän Alisan kokemuksen vakavuutta, mutta juuri tässä kohtaa Alisa paljastaa jotakin erityisen tärkeää sodasta. Ystävä, joka ei ole joutunut separatistien vangiksi, ei saa vähätellä hänen kokemustaan ja käskeä unohtamaan.
Sotaa ei koe vain se, jonka kehon lävistää metallinpalanen. Sodan kokemusta ei voi ulkopuolelta määrittää. Sota ei lopu siihen, kun aseet lasketaan.
Mitä sota on?
Sota ei ole totaalista. Kaikki eivät taistele, koko ajan ei taistella. Sota on myös tylsyyttä ja naurua. Elokuvassa yhdet elävät raunioiden keskellä, koska ei ole muutakaan paikkaa. Toiset ovat kaukana sodan fyysisestä maailmasta, mutta kiinni sen otteessa.
Alisa in Warland herättää kysymyksen siitä, mitä sota on ja kuka haluaa sotimaan. Joillekin se on valinta. Nuoret miehet eivät kerro perheelleen, että ovat lähteneet sotaan. Kaikki eivät ymmärrä heitä. Ystävät ihmettelevät ravintolassa Alisan palavaa halua olla myrskyn silmässä, vaikkei hänen tarvitse.
Sodan kokemus on näin hyvin erilainen niille, jotka vetävät ylleen maastopuvut tai jotka ovat jumissa taistelualueella, ja niille, joille sotaan osallistuminen näyttäytyy uhkarohkeana valintana. Myös Alisan ranskalainen poikaystävä seuraa kauhulla Alisan militarisoitumisprosessia, eikä ymmärrä, miksi hän haluaa vaarantaa henkensä.
Elokuvaa katsoessani huomaan, että tiedän yllättävän vähän Ukrainan sodasta. Tämä johtuu tietoon liittyvästä kamppailusta, jota Ukrainan sodan kohdalla on käyty aktiivisesti. Luotettavan tiedon etsimiseksi täytyy tehdä töitä. Myös Alisa pohtii sitä, millainen kuva maailmalla on äärioikeistolaisen oikean sektorin sotilaista verrattuna hänen omaan kokemukseensa. Alisalla ei ole mitään pahaa sanottavaa heistä.
Sodassa tiedon ja vallan suhde on aina keskeisessä roolissa.
Alisan mielestä kiinnostus pelkkään separatistien näkökulmaan jättää totuuden varjoonsa, mutta samalla hän dokumentoi sotaa vain yhdestä näkökulmasta. Sodassa tiedon ja vallan suhde on aina keskeisessä roolissa.
Dokumenttielokuva, joka usein pyrkii edustamaan ”ikkunaa todellisuuteen” sekä mahdollistaa todistamisen kameran välityksellä että jättää kuvia ja ääniä kameran ulkopuolelle.
Alisa in Warland on arvokas ja vähemmän esillä ollut nuoren naisen näkökulma sotaan. Se pitää otteessa alusta loppuun ja onnistuu herättämään kysymyksiä sodasta Ukrainassa, militarisaatiosta ja totuuden etsimisestä.
DocPoint-dokumenttifestivaali järjestetään 23.1.–29.1. Helsingissä.
YTT Susanna Hast on tutkijatohtori Helsingin yliopistossa sekä muusikko. Hän tutkii tunteita ja sodan kokemusta. Hast tekee myös tanssiin, videoon ja äänitaiteeseen liittyviä hankkeita.
