EU:n talouspolitiikka on muuttunut nopeasti viime vuosien aikana. Euroalueen kansantalouksien hoitoa säätelevää EU-lainsäädäntöä ja hallitusten välisiä sopimuksia on kirjoitettu ennätysvauhdilla velkakriisin takia. Muuttunut taloushallinto EU:ssa on johtanut muutoksiin myös jäsenvaltioiden EU-politiikassa. Osassa jäsenmaita kansalaiset ovat äänestäneet uudistuksia ajaneita hallituspuolueita oppositioon ja myllertäneet puoluekenttää tarjoamalla vahvan tuen uusille euroskeptisille toimijoille.
Säröilevä kansallinen EU-konsensus
Suomi on mielenkiintoinen esimerkki tämän tyyppisestä kehityksestä, sillä muutamassa vuodessa maan kolmen ison puolueen puoluekentästä on tullut neljän ison puolueen peliareena. Muutoksen seurauksena kansallinen EU-poliittinen konsensus on säröillyt.
Varsinkin jäsenyytensä alkuaikoina Suomi pyrki aktiivisesti syventyvän integraation kautta syntyviin ytimiin EU:ssa. Aktiivisesta lähestymistavasta vallitsi verrattain vahva sisäpoliittinen konsensus. EU-politiikkaa lähestyttiin kuin ulkopolitiikkaa ja euroskeptikkojen protesti oli pääosin säröääni julkisen keskustelun marginaalissa. Poikkeus vahvistaa säännön: vuonna 1998 Suomen Keskusta äänesti Euroon liittymistä vastaan.
Euroskeptisyyden nousu eduskuntavaaleissa 2011
Huhtikuussa 2011 pieneen tilaan ahtautunut euroskeptisyys purkautui Suomessa voimalla. Vaikka ensimmäiset merkit mielipideilmapiirin muutoksesta nähtiin jo Euroopan parlamentin vaaleissa 2009, eduskuntavaalitulokset olivat historialliset useiden puolueiden kannatuslukujen osalta. Draaman keskiössä oli ennen kaikkea euroskeptisten perussuomalaisten huima nousu, jonka odotettiin johtavan Suomen EU-politiikan suunnan muutokseen.
Kuten olen toisaalla kollegani kanssa argumentoinut, nykyhallituksen EU-politiikka onkin ollut aikaisempaa varautuneempaa, mutta muutoksen voimaa yliarviointiin vaalien jälkimainingeissa. Suomen EU-politiikan muutos on ollut verrattain rauhallinen, mikä kertoo poliittisen kulttuurimme konsensushakuisuudesta: protestiliike vesitetään sulauttamalla osa liikkeen esittämästä kritiikistä poliittiseen valtavirtaan.
Perussuomalaiset ovat vaikuttaneet Suomen kansalliseen EU-politiikkaan erityisesti retoriikkansa avulla oppositiossa. Sisäpoliittinen EU-konsensus, joka perustui ainakin osittain kansalaisten välinpitämättömyydelle EU-politiikkaa kohtaan, on toistaiseksi ohi. EU on noussut vaalien asialistan kärkeen ja oppositiopolitiikan aseeksi. Kataisen hallitukselle on elintärkeää huolehtia valtioneuvoston sisäisestä yhtenäisyydestä, sillä hallituksen liikkumatila Suomen virallisia neuvottelukantoja muodostettaessa on kansallismielisemmässä sisäpoliittisessa ympäristössä aikaisempaa kapeampi.
EU-kriittisyys politiikan nykytrendi
Euroskeptinen jäsenmaa Suomi ei ole. Nykyhallituksen lähestymistapaa voisi kutsua EU-kriittisyydeksi. EU:sta tulevia politiikkaehdotuksia ei oteta annettuna, vaan niitä tarkastellaan kriittisesti, vaikka se tarkoittaisikin poikkiteloin heittäytymistä EU-jäsenmaiden enemmistön näkemystä vastaan. Kansallisen demokratian näkökulmasta poliittinen liikehdintä tähän suuntaan ei ole ongelmallinen, sillä varovaisempi kansallinen EU-politiikka kertoo siitä, että Suomessa voi yhä vaikuttaa äänestämällä vaaleissa. Tämä kuulostaa ehkä itsestäänselvyydeltä, mutta sitä se ei ole kaikissa EU-maissakaan.
Sisäpoliittisten muutosten ohella Suomen lähestymistavan muutosta selittää tietysti myös Euroopan taloudellinen tilanne ja EU:ssa vallitseva pyrkimys ratkaista tilanne talousintegraatiota syventämällä. EU:n poliittisen järjestelmän kehitys on tuonut esille sellaisia Suomen EU-politiikan linjauksia, joita ei ole aikaisemmin tarvinnut korostaa, kuten esimerkiksi skeptisyyden liittovaltiokehityksen edessä. Yksi Suomen suurimmista sisäpoliittisista haasteista onkin nyt etsiä kestävä EU-politiikan kansallinen kompromissi eri suuntiin vetävien voimien väliltä.
