Vuoden 2023 Euroviisut ovat ensimmäiset sitten vuoden 1980, kun kilpailua ei isännöi edellisen vuoden voittaja. Mitä tapahtuu, kun yksi maa isännöi toisen puolesta, ja minkälaista ukrainalaista edustusta voimme nähdä, tai olla näkemättä Liverpoolin näyttämöllä?
Ukrainan viisuedustaja Kalush Orchestran ansaittu voitto vuoden 2022 Euroviisuissa oli tärkeä hetki Ukrainan moraalin ja eurooppalaisen solidaarisuuden kannalta maan puolustautuessa Venäjän hyökkäykseltä, mutta juhlinta oli hädin tuskin alkanut Torinon lavalla, kun huhut alkoivat kierrellä siitä, pystyisikö Ukraina isännöimään kilpailua vuonna 2023.
Siksi olikin valitettavaa, muttei ehkä yllättävää, kun Euroopan yleisradioliitto (EBU) ilmoitti, ettei Ukrainan yleisradioyhtiö UA:PBC pysty täyttämään tapahtuman järjestämiseen vaadittavia vaatimuksia.
Tapahtuman suunnitteluun kuluu lähes kaksitoista kuukautta ja siihen osallistuu tuhansia työntekijöitä sekä taiteilijoita – puhumattakaan kymmenistätuhansista faneista, jotka saapuvat isäntäkaupunkiin live-esiintymisiä varten. Kesäkuussa 2022 julkaistussa lausunnossaan EBU ”syvästi pahoitellen” sitä, että Euroviisujen järjestämiseen liittyvät turvallisuushaasteet ovat sotaa käyvälle maalle liian suuria ratkaistaviksi.
Pehmentääkseen iskua EBU korosti samassa lausunnossa, että ”Ukrainan voitto näkyy ensi vuoden ohjelmissa.” Kun Liverpool valittiin isännöimään Ukrainan puolesta, kaupunki totesi ilmoitusvideolla, että ”on kunnia tehdä tämä Ukrainan puolesta.” Videolla, ukrainalaiset ihmiset ovat lippuineen liverpoolilaisten ja tunnettujen Liverpoolin maamerkkien rinnalla.
Kaupunki näytti vihjailevan, että vuoden 2023 Euroviisut olisivat edelleen Ukrainan juhlat. Videolla väitetään, että Liverpool on isäntäkaupungin sijasta: ”näyttämö, jolla maailma voi nähdä sen maan energian, luovuuden ja ylpeyden, joka tällä hetkellä tarvitsee apuamme tarinansa kertomisessa.”
Ukrainan Euroviisut?
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun jokin muu kuin edellisen vuoden voittajamaa ryhtyy isännöimään Euroviisuja. Kuitenkin vuoden 2023 kilpailuun liittyvä tilanne on täysin poikkeuksellinen. Kaikissa muissa tapauksissa voittajamaa päätti itse olla isännöimättä kilpailua seuraavana vuonna. Sen sijaan Liverpoolissa vuonna 2023 järjestettävät Euroviisut ovat ensimmäiset, joissa halukas isäntämaa ei pysty järjestämään kilpailua.
Ratkaisevasti Ukrainan viranomaiset torjuivat EBU:n väitteen, jonka mukaan Ukrainan Euroviisujen järjestäminen olisi mahdotonta. Ukrainan kulttuuriministeri Oleksandr Tkatšenko ilmaisi yhdessä Ukrainan entisten euroviisuedustajien Ruslanan, Jamalan ja Kalush Orchestran Oleh Psiukin kanssa syvän pettymyksensä EBU:n päätökseen. Suomeksi käännettynä Psiukin totesi Facebookissa antamassaan lausunnossa näin:
”Ukraina ei ole samaa mieltä tällaisen päätöksen luonteesta… Voitimme Euroviisut rehellisesti ja olemme täyttäneet kaikki ehdot määräaikojen puitteissa, jotka koskevat Euroviisujen järjestämistä Ukrainassa – olemme antaneet vastauksia ja takeita turvallisuusstandardeista ja mahdollisista kilpailupaikoista.”
Olipa päätös miten tarpeellinen ja hankala tahansa, se, että kilpailu järjestetään Britannissa eikä Ukrainassa, vaikuttaa molempien maiden tapaan kertoa kansallisia tarinoitaan näyttämöllä.
Toisin kuin aiemmissa Euroviisuissa, joissa voittajamaat luopuivat vapaaehtoisesti isännöintitehtävistä, tässä tapauksessa päätös isännöinnin eväämisestä tuli EBU:lta. Olipa päätös miten tarpeellinen ja hankala tahansa, se, että kilpailu järjestetään Britannissa eikä Ukrainassa, vaikuttaa molempien maiden tapaan kertoa kansallisia tarinoitaan näyttämöllä.
Millaiselta Liverpoolin apu Ukrainan tarinan kertomisessa sitten todellisuudessa näyttää? Ja miksi Euroviisujen isännöintiä pidetään niin tärkeänä Ukrainalle ja voittajamaille yleensä?
Vaikutuksen tekeminen maailmaan, Euroopan valloitus
Euroviisujen järjestäminen on tunnetusti hyvin kallista. Viimeksi kun Ukraina isännöi Euroviisuja Kiovassa vuonna 2017, kokonaiskustannukset kansalliselle yleisradioyhtiölle olivat noin 30 miljoonaa euroa eli lähes 8 miljoonaa euroa yli budjetin. Zelenskyin hallitukselle olisi annettu huoletta anteeksi, jos se olisi halunnut ohjata tämänkaltaiset rahat sotaponnisteluihin tai väestönsä tukemiseen.
Mahdollisuus ”isännöidä show’ta, johon ei ole varaa” – kuten ruotsalainen juontaja Petra Mede sitä kerran nenäkkäästi kuvaili – tuo kuitenkin isäntämaille ja -kaupungeille monia etuja. Euroviisujen kaltaiset megatapahtumat tarjoavat isäntämaille mahdollisuuden esitellä kotimaansa myönteisessä valossa kansainväliselle yleisölle.
Euroviisututkijat, kuten Jess Carniel ja Paul Jordan, ovat kirjoittaneet siitä, miten arvokasta Euroviisujen järjestäminen voi olla maan kulttuuridiplomatialle ja niin kutsutulle kansalliselle brändille, eli vaikutelmille, joita kansainvälisellä yleisöllä on maasta, sekä kulttuurille, perinteille ja nähtävyyksille, jotka edistävät matkailua. Tätä mainontaa näkee vuosittain jo yli 160 miljoonaa televisiokatsojaa. Uudet kumppanuudet sosiaalisen median jättiläisten TikTokin ja Instagramin kanssa tarkoittavat, että isäntämaiden kansallisen brändin potentiaalinen yleisö on suurempi kuin koskaan.
Uudet kumppanuudet sosiaalisen median jättiläisten TikTokin ja Instagramin kanssa tarkoittavat, että isäntämaiden kansallisen brändin potentiaalinen yleisö on suurempi kuin koskaan.
Ukrainalle isännöinti ei ollut vain tilaisuus mainostaa Ukrainan brändiä, vaan se oli myös tärkeä tilaisuus rakentaa moraalia ja solidaarisuutta kriisiaikana. Ukrainan silmissä Euroviisujen järjestäminen Kiovassa, Lvivissä tai Zakarpattiassa, jotka olivat alun perin ehdotetut isäntäkaupungit, antaisi kuvan vahvasta ja kestävästä kansakunnasta, jota Eurooppa ja maailma tukevat. Presidentti Zelenskyi havainnollisti tätä pian Kalush Orchestran voiton jälkeen kirjoittamalla Instagramissa: ”Rohkeutemme tekee vaikutuksen maailmaan, musiikkimme valloittaa Euroopan! Ensi vuonna Ukraina isännöi Euroviisuja.” Kulttuuriministeri Tkatšenko vaati EBU:ta harkitsemaan päätöstään uudelleen sillä perusteella, että ”vuoden 2023 Euroviisujen järjestäminen Ukrainassa on vahva viesti koko maailmalle, että se tukee nyt Ukrainaa.”
Koska kilpailu järjestetään sen sijaan Liverpoolissa, suuri osa tämänkaltaisen kansallisen brändäyksen hyödyistä menee Yhdistyneelle kuningaskunnalle. Lippujen valtava kysyntä –finaaliliput myytiin loppuun 36 minuutissa – ja majoituspaikoista osoittaa Liverpoolin hyötyvän viisumatkailusta. Tämän vuoksi Liverpoolin ja Ukrainan edustuksen seuraamisesta lavalla ja sen ulkopuolella tuleekin yksi tärkeimmistä vetonauloista kilpailun kansainvälisestä politiikasta kiinnostuneille eurofaneille.
Ukrainalaisia tarinoita näyttämöllä ja sen ulkopuolella
Jos sinulla käy niin hyvä tuuri, että pääset seuraamaan kilpailua livenä Liverpooliin, tarjolla on runsaasti mahdollisuuksia nähdä ja kokea tapahtuman ukrainalaisia ulottuvuuksia vierailemalla Eurovision Villagessa ja EuroFestivaaleilla. Tämä kahden viikon mittainen musiikillinen, taiteellinen ja sosiaalinen festivaali on Euroviisujen historian suurin.
Se tukee päätapahtumaa tarjoamalla ukrainalaisten ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa toimivien taiteilijoiden yhteistuotantoa sekä Euroviisujen ikonien, kuten edellisen ukrainalaisen voittajan Jamalan, esiintymisiä.
Niille meistä, jotka katsovat Euroviisuja kotoa television välityksellä tärkeintä on se, miten – ja kuinka paljon – ukrainalainen kulttuuri ja tarinat ovat edustettuina Euroviisujen areenalla.
Liverpoolin hakemusvideo antaa jo jonkinlaisen kuvan siitä, miten tämä saattaa toteutua. Videolla on paljon kuvia Ukrainan lipuista sateenkaarilippujen rinnalla Liverpoolin tärkeimpien nähtävyyksien ympärillä, mutta siinä ei varsinaisesti mainita Ukrainaa, ja ukrainalaista kulttuuria tuodaan esiin vain lyhyesti ukrainalaisen kuoron perinteisessä ukrainalaisessa asussa esittämien kohtausten kautta.
Myös ilmoitus siitä, ketkä julkisuuden henkilöt isännöivät live-ohjelmia, on paljastava. Niistä kymmenestä televisiopersoonasta, jotka on valittu juontamaan ohjelmia ja tekemään suoria selostuksia, vain kaksi – Julia Sanina ja Timur Miroshnychenko – ovat ukrainalaisia. Ei ole kohtuutonta odottaa, että juhlissa, joiden tarkoituksena olisi auttaa kertomaan Ukrainan tarinaa, olisi enemmän näkyviä ukrainalaisia tarinankertojia.
Toisaalta ukrainalaisilla tuottajilla ja tekijöillä on ollut keskeinen rooli esityksen tuottamisessa. Ukrainan ja Britannian yleisradioyhtiöiden johtajat Mykola Chernotytskyi ja Tim Davie allekirjoittivat lokakuussa 2022 yhteistyöpöytäkirjan, jossa vahvistettiin, että Ukraina ”esitellään Eurovision-laulukilpailun 2022 voittajamaana.”
Pöytäkirjan mukaan UA:PBC:n edustajat valvovat tapahtumaa BBC:n valvontakomitean jäseninä ja neuvonantajina suunnittelussa, taiteessa ja teemamusiikissa – ukrainalaiset luovan työn tekijät olivat puolestaan keskeisessä asemassa esimerkiksi vuoden 2023 logon ja iskulauseen, United by Music, kehittämisessä.
Niille meistä, jotka katsovat Euroviisuja kotoa television välityksellä tärkeintä on se, miten – ja kuinka paljon – ukrainalainen kulttuuri ja tarinat ovat edustettuina Euroviisujen areenalla.
Show’n luovien elementtien ukrainalainen hallinta tarkoittaa sitä, että väliaikaesiintymiset ja ennen laulua esitettävät postikortit ovat katsojan kannalta kiinnostavimpia. Näillä tilaisuuksilla pyritään osoittamaan, että kyse todellakin on ukrainalaisten Euroviisuista. Nämä lyhyet videot esittelevät vuoron perään taiteilijan, joka tavallisesti tutkii tai tanssii isäntäkaupungin maamerkeillä. Ne ovat tärkeä tilaisuus tuoda esille isäntäkaupungin paikallisuutta. Kotikatsojien kannattaa pitää silmällä, onko postikorttien aiheena yksinomaan Liverpool vai yritetäänkö niissä esitellä ukrainalaista kulttuuria Liverpoolista käsin.
Se, että Yhdistynyt kuningaskunta isännöi Ukrainan Euroviisuja Ukrainan puolesta, tarkoittaa, että molemmat maat hyötyvät mahdollisuudesta jakaa kansalliset tarinansa ja kulttuurinsa maailmanlaajuisen yleisön kanssa. Tärkeä kysymys vuoden 2023 Euroviisuja seuraavalle yleisölle onkin, miten Yhdistynyt kuningaskunta ja Ukraina jakavat valokeilan.
Zoë Jay on kansainvälisen politiikan ja populaarikulttuurin tutkijatohtori Helsingin yliopiston eurooppalaisen oikeuden, identiteetin ja historian tutkimuksen huippuyksikössä (EuroStorie).
Artikkelin ovat kääntäneet englannista suomeksi Visa Tuomela ja Sampo Mustonen.
Artikkelin pääkuva: wakeyfan / pixabay.com
