Kansan mielipidettä on kysytty nyky-Kreikassa kansanäänestyksellä vain kahdeksan kertaa – ei esimerkiksi EU:hun liittymisen yhteydessä.
Demokratian sanotaan syntyneen Ateenan kaupunkivaltiossa noin 400 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Antiikin Ateenassa kehitetty hallintojärjestelmä perustui kaikille kansalaisille – eli vapaille ateenalaisille miehille – avoimiin kansankokouksiin, joissa tärkeimmistä yhteiskunnallisista asioista päätettiin kansanäänestyksillä.
Vaikka pienemmistä asioista päättivät edustajat viidensadan neuvostossa, kansanäänestykset olivat keskeisin päätöksenteon instrumentti. Tämä historia on tuttu monille, ja nyt sunnuntaina pidettävän kansanäänestyksen alla Kreikan suoran demokratian historiaa pidetään vahvasti esillä.
Nyky-Kreikalla on kuitenkin huomattavan paljon vähemmän kokemusta kansanäänestyksistä ja suorasta demokratiasta kuin monilla muilla Euroopan mailla tai esimerkiksi Yhdysvaltojen osavaltioilla.
Kreikan nykyhistorian kansanäänestykset
Kreikan myrskyisen nykyhistorian aikana on järjestetty yhteensä vain kahdeksan kansanäänestystä vuosina 1862–1974. Kansalta on haettu vahvistusta kuninkaan valinnalle kolme kertaa: Yrjö I:lle vuonna 1862, Konstantin I:lle vuonna 1920 ja Yrjö II:n paluulle vuonna 1946 Saksan miehityksen jälkeen.
Viisi kansanäänestystä on koskenut valtiomuodon muuttamista monarkiasta demokratiaan tai toisin päin, mutta näilläkin äänestyksillä on usein tosiasiassa legitimoitu uusi poliittisen hallitsija. Monarkian lakkauttamisesta äänestettiin 1924, ja monarkian palauttamisesta Yrjö II:n kera jälleen 1935.
Diktatuurille lyötiin kansan kumileimasin vuosina 1967 ja 1973, ja toistaiseksi viimeiseksi jäänyt kansanäänestys koski uuden tasavallan perustamista ja demokraattisen perustuslain hyväksyntää vuonna 1974.
Kreikan kansalla on siis kokemusta ainoastaan jo tehtyjen päätösten symbolisesta vahvistamisesta vaaliuurnilla, ei politiikan tulevaisuuden suunnan todellisesta muokkaamisesta.
Kansanäänestyksen sitovuus
Kansanäänestys voidaan Kreikan nykyisen lainsäädännön mukaan järjestää koko valtion kannalta merkittävistä asiakysymyksistä tai voimassaolevasta lainsäädännöstä koskien sosiaalisia kysymyksiä. Sunnuntain kansanäänestys voitaneen laskea ensimmäiseen kategoriaan, mikä tarkoittaa, että sen tulos on sitova, jos 40 prosenttia äänioikeutetuista käy vaaliuurnilla.
Kreikan perustuslaki vaikenee kansanäänestyksen tuloksen sitovuudesta, mutta toisaalta kirjauksia äänestysprosentista tulkitaan osoitukseksi sen sitovasta luonteesta. Perustuslain ja kansanäänestystä koskevan lain tulkintaa tehdään varmasti kiivaasti lähiviikkoina esimerkkitapausten puuttuessa.
Sunnuntain kansanäänestyksen aihe koskettaa joka tapauksessa hyvin konkreettisesti kreikkalaisten ja yhteiskunnan tulevaisuutta. Vaikka siinä mitataankin samalla Tsiprasin hallituksen luottamusta, kansanäänestyksen ja sitä seuraavan yhteiskunnallisen todellisuuden suunta ei ole etukäteen tiedossa niin kreikkalaisilla itsellään kuin meillä muilla eurooppalaisillakaan.
On hyvä muistaa myös, että Kreikka ei järjestänyt kansanäänestystä Euroopan unioniin liittymisestä, kuten suurin osa EU-maista, tai yhteiseen raha- ja talousliittoon liittymisestä, kuten useat muut jäsenmaat. Myöskään EU:n perustuslakia tai sen korvannutta Lissabonin sopimusta ei ratifioitu Kreikassa kysymällä kansalaisilta.
Kreikka onkin Saksan lisäksi ainoa EU-maa, jossa ei ole koskaan pidetty valtiollisen tason kansanäänestystä sisällöllisistä kysymyksistä, kuten EU-integraatiosta. Saksassa tätä selittää kansanäänestyksen mahdollistavan lain puuttuminen liittovaltiotasolla, mutta Kreikassa kyse on ollut vallanpitäjien tietoisista päätöksistä.
Sunnuntain kansanäänestys
Sunnuntain kansanäänestys on siis historiallinen monessa suhteessa: se on ensimmäinen laatuaan nykyisen Kreikan demokraattisen järjestelmän aikana, ja maan nykyhistorian valossa myös ensimmäinen poliittisia asiakysymyksiä eikä hallitsijan valintaa koskeva äänestys.
Tsiprasin hallitus tuo nyt kiistämättä Kreikan lähemmäksi sekä Ateenan klassista demokratiaa että muita EU:n jäsenmaita kansalaisten suoran vaikutusvallan suhteen.
Kreikkalaisten tehtävä sunnuntaina on kuitenkin hyvin vaikea. Kyllä- ja ei-tuloksen seurauksista ei ole täyttä varmuutta kellään, ja useimmat kansalaiset joutuvat äänestyspäätöstä tehdessään turvautumaan kahdesta täysin vastakkaisesta leiristä tuleviin äänestyssuosituksiin ja perusteluihin.
Faktatiedon löytäminen ja vaihtoehtojen perinpohjainen puntarointi uhkaavat jäädä lyhyen aikajänteen jalkoihin. Monimutkainen kysymysmuotoilu äänestyslipussa ja sen johdatteleva asettelu ovat vielä viimeinen haaste tässä demokratiapelissä.
Lähteet
Kyrkos, C. and Makropoulou, G. (2014): Referendum – A challenge for democratic self-determination. Paper presented at the IXth World Congress of Constitutional Law 2014 – Constitutional Challenges: Global and Local, Oslo 16–20 June 2014, Workshop 16: Direct democracy.
Centre for Research on Direct Democracy (c2d), Direct Democracy Database.
International IDEA, Direct Democracy Database.
