Euroopan unionin tuomioistuin puuttui ensimmäistä kertaa huivin käyttöön. Katsaus historiaan osoittaa, että huivilla tehdyllä politiikalla on synkkä historia.
Maaliskuun puolivälissä Euroopan unionin tuomioistuin antoi kivuliaan tuomion. Se tulkitsi, että belgialaisen yrityksen määräys kieltää islamin uskoa harjoittavalta naispuoliselta työntekijältä huivin käyttö ei ole neuvoston antaman yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevan direktiivin vastainen.
Perusteluissaan tuomioistuin toteaa, että huivin käyttö on ”yrityksen asiakaskontakteissaan tavoitteleman neutraliteetin vastaista”.
Tuomiollaan EU:n korkein juridinen elin puolsi päätöstä, jonka varjolla G4S-yrityksen työntekijä Samira Achbita menetti työpaikkansa kesäkuussa 2006 sen jälkeen, kun hän oli ottanut huivin käyttöönsä. Tuomioistuin selventää ratkaisussaan, että ”sisäinen sääntö, jossa kielletään kaikenlaisten poliittisten, filosofisten tai uskonnollisten tunnusmerkkien näkyvä käyttäminen, ei merkitse välitöntä syrjintään”.
Tarkat määritelmät poliittisista, filosofisista ja uskonnollisista tunnusmerkeistä puuttuvat. Silti joidenkin musliminaisten pitämästä päähuivista on tullut yksi näistä uskonnollisuuden tunnusmerkit täyttävistä vaatekappaleista. Näin se on yrityksen vaatiman ”neutraaliksi” nimetyn pukeutumisen vastaista.
Joidenkin musliminaisten pitämästä päähuivista on tullut yksi uskonnollisuuden tunnusmerkit täyttävistä vaatekappaleista.
Tuomioistuin jatkaa, että tällainen yrityksen sisäinen sääntö ei eriarvoista yrityksen työntekijöitä, koska se kohtelee kaikkia työntekijöitä samalla tavalla. Yritys vaatii ”neutraaliutta” kaikilta asiakaskontakteissa työskenteleviltä työntekijöiltään.
Jotta tätä abstraktia tuomioistuimen puoltamaa neutraaliutta voitaisiin vaalia, sille pitää löytyä säännöt. G4S-yrityskin luonnosteli tällaiset säännöt. Kuten tuomioistuimen pohdinnasta voi lukea, yrityksen aikaisemmat implisiittiset säännöt tosin kirjattiin neutraaliutta vaaliviksi säännöiksi vasta siinä vaiheessa, kun Achbita oli ilmoittanut aloittavansa huivin käytön.
Pelkät säännöt kuitenkaan eivät riitä, tuomioistuin toteaa. Sääntöjä tulee myös soveltaa johdonmukaisesti, kuten seuraavasta voimme lukea:
”Se että kielletään käyttämästä näkyvästi poliittista, filosofista tai uskonnollista vakaumusta osoittavia tunnusmerkkejä, on omiaan varmistamaan neutraalisuuden käytännön asianmukaisen soveltamisen, kunhan tähän käytäntöön tosiasiallisesti pyritään johdonmukaisella ja järjestelmällisellä tavalla.”
Tuomioistuin pitää sääntöjä, jotka tukevat tätä abstraktia neutraaliutta erityisen oikeutettuna, jos ne edistävät yrityksen imagoa: ”Työnantajan halu osoittaa suhteissa sekä julkisiin että yksityisiin asiakkaisiin neutraliteettia on oikeutettu, erityisesti silloin kun siihen saatetaan osalliseksi vain työntekijät, jotka joutuvat kontaktiin asiakkaiden kanssa”.
Ranskan ja Belgian ongelmasta koko EU:n ongelmaksi
Unionin tuomioistuin antaa kansallisten tuomioistuinten pyynnöstä ennakkoratkaisuja liittyen unionin oikeuden tulkintaan. Kansallisen tuomioistuimen tehtävä on sitten ratkaista asia unionin tuomioistuimen ratkaisun mukaisesti.
Kuten oikeusoppineet kertovat, kyseinen ennakkoratkaisu olisi saattanut vaikuttaa Suomessakin muutamaan tapaukseen. Se olisi laillistanut Guess-liikkeessä tapahtuneen syrjinnän sekä Veolian kuljettajilleen asettaman ja sittemmin kumotun turbaanin pitokiellon.
Kyseinen ennakkoratkaisu olisi saattanut vaikuttaa Suomessakin muutamaan tapaukseen
Espanjan Palman kaupungissa se olisi voinut vaikuttaa paikallisen tuomioistuimen päätökseen, jossa lentokentällä toimiva yritys määrättiin maksamaan sakkoja huivin käytön takia syrjitylle naispuoliselle työntekijälle. Myös Saksassa tuomiolaitos on puoltanut hunnun käytön vapautta ja vuonna 2002 liittovaltion työtuomioistuin antoi lausunnon huntukieltoa vastaan.
Huntu-asiaa on aikaisemmin käsitelty useaan otteeseen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Unionin tuomioistuin puolestaan puuttui nyt ensimmäistä kertaa hunnun käyttöön. Samalla se teki erityisesti Ranskassa ja Belgiassa ongelmaksi nousseesta asiasta koko EU:n ongelman.
Neutraalius vai homogeenisuus?
Tuomioistuimen päätös aiheutti paljon kohua mediassa: iloa Euroopan oikeistopopulistien keskuudessa ja suurta huolta niille, joille huivin pitäminen on osa heidän minuuttaan ja yksi elämälle merkitystä antavista tekijöistä.
Katsaus keskusteluun kansainvälisessä mediassa havainnollistaa, kuinka asianomaiset kokevat tuomion syrjiväksi. Huivikiellon seuraamuksia pelkäämään joutuvat Euroopan muslimit ja tuomiota kriittisesti tulkitsevat kysyvät, mitä tällä neutraaliudella oikein tarkoitetaan.
”Homogeenisyyttä”, kommentoi yksi eurooppalainen muslimi. Tietynlaista kuvitteellista ”normaaliutta”, kirjoittaa toinen. Eli joidenkin eurooppalaisten itseymmärrystä?
Entä miten huivikiellon oikeuttava neutraalius henkii länsimaissa valloilla olevaa naisen sukupuolittunutta representaatiota? Mediakeskustelussa joku heittää ilmaan kysymyksen siitä, tarkoittaako vapaus Euroopassa naiselle vain riisuutumista.
Huivipolitiikan historiaa
Edellä mainittuja kysymyksiä kannattaa miettiä globaalihistorian valossa. Laajempaa näkökulmaa asiaan toivoisi myös oikeusoppineilta.
Huivikeskustelussa kiteytyvät monet historialliset konfliktit.
Kun historian arkistoihin kurkistaa hakusanoilla ”huivi” ja ”siirtomaavallat”, selviää, että huivikeskustelussa kiteytyvät monet historialliset konfliktit. Huividebattia ei ole käyty vain sekulaarin eli maallisen itseymmärryksen Euroopassa, vaan ideaa huivittomasta neutraaliudesta on testattu myös muualla.
Turkissa oli pitkään vallalla poliittinen pyrkimys rajoittaa huivin käyttöä julkisessa tilassa. Euroopan entisissä siirtomaissa puolestaan siirtomaaherrat yrittivät kontrolloida huivin käyttöä.
Turkissa julkisella sektorilla pitkään voimassa ollut, sekulaarin valtiomuodon varjolla ylläpidetty huivikielto aiheutti kivuliaita kohtaamisia kansalaisten välillä. Maininnan arvoinen konflikti sekulaarin huivittomuuden puoltajien sekä huivin käyttöoikeutta vaativien välillä käytiin 1990-luvun lopussa.
Huiviin pukeutuneen Merve Kavakçin valinta parlamenttiin aiheutti paheksuntaa sekulaarin itseymmärryksen omaksuneiden Turkin kemalistien keskuudessa. Antropologi Kim Shivelyä lainaten sekulaarit huivikiellon puolestapuhujat protestoivat kyynelehtien kaduilla siinä pelossa, että heille neutraalilta tuntuva hunnuton maailma saattaisi tulla tiensä päätökseen Kavakçin valinnan myötä.
Huivin käyttöä halveksivat tyyntyivät vasta, kun heidän maailmankuvaansa loukkaava ”olio”, huivipäinen Kavakçi, oli poistettu tasavallan poliittisesta sydämestä. Tuolloin hunnun aiheuttamasta umpikujasta päästiin eteenpäin, kun kaksoiskansalaisuuden saaneelta Kavakcilta riistettiin Turkin kansalaisuus.
Sosiologi Nilüfer Göle näkee Turkin huntukiellon osana prosessia, joka demonisoi paikallisia traditiota ja toimintamalleja universaaliksi kutsutun siviilisaatioprosessin nimissä.
Eurooppalaiset veivät siirtomaihin mukanaan hunnulle itse antamansa merkityksen naista alistavana vaatekappaleena.
Egyptissä, Britannian entisessä siirtomaassa, huivikysymys on ollut jatkuvasti esillä. Eurooppalaiset veivät Egyptiin ja muhin siirtomaihin mukanaan hunnulle itse antamansa merkityksen naista alistavana vaatekappaleena. Sitä tuki aikakauden feminismin tulkinnat huivin käytön merkityksistä.
Siirtomaavaltaa oikeuttava retoriikka pohjautui ajatukseen siitä, että paikalliset miehet alistivat egyptiläisiä naisia. Huivi määriteltiin yhdeksi alistuksen välineeksi.
Harvardin yliopiston naistutkimuksen ja uskontotieteen professori Leila Ahmed on osoittanut, kuinka Britannian siirtomaahallinnon johtajalla pääkonsuli lordi Cromerilla oli vahva mielipide naisten huivin käytöstä. Modernisaatioteorian turvin pääkonsuli edisti ajatusta, että huntu oli este kansakunnan edistyksen tiellä.
Ei myöskään kannata unohtaa, kuinka ranskalaiset arvottivat huivia ja sen pitäjiä Algeriaa miehittäessään. 1950-luvun lopussa siirtomaaviranomaiset organisoivat seremonian, jossa algerialaiset musliminaiset riisuivat huivinsa ranskalaisnaisten avustuksella. Sitten huivit poltettiin merkkinä edistyksestä.
Ranskalaisten keskuudessa seremonian uskottiin kuvainnollistavan vapautumista, minkä kolonisaatio oli mahdollistanut Algerian naisille.
Seremonian uskottiin kuvainnollistavan vapautumista, minkä kolonisaatio oli mahdollistanut Algerian naisille.
Turkissa AK-puolueen valtaan astumisen jälkeen huivittomuutta juhlistava neutraalius on ollut jo jonkin aikaa muutostilassa, ja nykyään julkisissa viroissa tapaa huivia käyttäviä naisia. Egyptissä hunnun käyttö lisääntyi 1970-luvulla.
Ei ole kuitenkaan harvinaista, että Egyptissä tiettyjen sektorien yritykset edelleen pitävät kiinni samanlaisista ”neutraaliutta” vaalivista säännöistä kuin G4S-yritys Belgiassa. Asianomaisten yritysten asiakaskontakteja Kairossa palkataan hoitamaan vain henkilöitä, jotka hyväksyvät ”neutraaliuden”.
Käytäntö vaikeuttaa enemmistön työnsaannin mahdollisuuksia kyseistä politiikkaa noudattavista yrityksistä. Kohua ovat herättäneet myös kairolaiset ravintolat, jotka eivät päästä huivipäisiä naisia tiloihinsa.
Eurooppalaiselle turistille eurooppalaisen neutraaliuden ihanteen mukaan luodut tilat ehkä luovat kotoisen tunnelman. Kun valtaosan Egyptin naisista pukeutuu kuitenkin huiviin, tällaisen niin kutsuttua neutraliteettia vaalivan politiikan yhdenvertaisuudesta ei kannata puhua.
Unionin tuomioistuimen ideaalin eli neutraaliutta vaalivien käytäntöjen toimeenpaneminen Euroopan entisissä siirtomaissa sekä Turkissa havainnollistaa konseptin ongelmallisuutta.
Katsaus siirtomaahistoriaan laittaa myös liikkeelle ajatusprosessin, jossa yhdistyvät patriarkaalisuus, huntukielto ja hegemonisen läntisen naisen sukupuolittuneet representaatiot. Samoja ajatuksia herättää Itävallan populistipuolueen kampanja, jossa ”liian kaunis pitämään huivia” -slogania säestävät naisen vapaana tuulahtavat vaaleat hiukset ja kosmetiikkatuotteilla muutettu ulkomuoto.
Jälkisekulaarinen aikakausi
Asiat ja objektit, kuten vaatekappaleet, saavat merkityksen konteksteissaan. Pluralistisessa maailmassa ihmisten elämänkatsomukselliset vakaumukset ovat erilaisia.
Filosofit ja sosiologit havainnollistavat tätä kutsumalla aikakauttamme jälkisekulaariseksi eli jälkimaalliseksi. Se ei tarkoita, että yhteiskuntamme olisi joskus ollut sekulaari, vaan että ymmärrämme ja hyväksymme uskonnot ja eri elämänkatsomukset osaksi yhteiskuntaamme.
Kuten kanadalainen filosofi Charles Taylor toteaa laajassa uskonnon ja sekulaarisuuden suhdetta tarkastelevassa teoksessaan A Secular Age, me kaikki elämme immanentissa kehyksessä eli tämänpuoleisessa.
Lista kielletyistä filosofisista, poliittisista ja uskonnollisista symboleista voi olla ainoastaan mielivaltainen.
Uskonto tai vaikkapa sekulaaris-neutraaliuteen perustuva ideologia ovat molemmat mahdollisia apuvälineitä täällä tämänpuoleisessa navigoimiseen. Siksi lista kielletyistä filosofisista, poliittisista ja uskonnollisista symboleista voi olla ainoastaan mielivaltainen, eikä sellainen lista koskaan pysty luomaan kaikille neutraalia tilaa.
Sen sijaan pluralistiseen Eurooppaan uskovien instituutioiden tulee toimia neutraaliuden eli puolueettomuuden ja tasavertaisuuden periaatteiden mukaan suhteessa kaikkiin kansalaisiin.
Liina Mustonen väittelee keväällä 2017 Firenzen Eurooppalaisen yliopistoinstituutin yhteiskuntatieteiden laitokselta.
Tärkeä kirjoitus.